Nyt kun omat vanhemmat vanhenee, tajuan että todellakin onneksi on omia lapsia!

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan jaksaisi hoidella omien vanhempieni lisäksi vielä joitain iäkkäitä ystäviä tai edes sukulaisia. Naapureista puhumattakaan. Omat vanhemmat on eri asia, autan minkä jaksan ja pystyn ja onneksi on monta sisarusta auttamassa myös. Se yhteiskunnan apu on niin minimaalista. Vanhempani ovat hoitaneet minut ja auttaneet myös hoitamalla mun lapsia, tottakai autan siis vanhempiani. Toivon kyllä, että kaikille löytyy auttajia ja huolenpitäjiä, johtuen just tuosta, että ei yhteiskunnalla ole halua hoitaa vanhuksia. En silti olis itse ainakaan hankkinut lapsia siksi, että toimivat sitten aikanaan mun auttajina, kyllä siihen oli ihan muut syyt. Jos ihminen ei halua lapsia, niin hän ei ehkä olisi kovin hyvä vanhempi. Nähtiinhän se ennenvanhaan, monet isät eivät koskaan tavanneet alulle laittamiaan lapsia ja äiditkin jättivät lapsia lastenkoteihin ja isovanhempien hoitoon. 

Vai että ennen vanhaan vaan ;DDDDDD Ja nykyään kaikki miehet osallistuvat 50-50 vanhemmuuteen, eivät koskaan säikähdä lapsiperhe-elämän vaativuutta jne...

Homma menee parissa vuosikymmenessä samaan kuin kehitysmaissa, eli perhe hoitaa sairaan ja vanhenevan asiat. Aika turvatonta on viimeiset vuosikymmenet niille, joilla perhettä ei ole.

Tämä tulee yllätyksenä nykyajan individualisteille, kun ollaan uskoteltu että voidaan elää vain itselle, eikä tarvita läheisiä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Homma menee parissa vuosikymmenessä samaan kuin kehitysmaissa, eli perhe hoitaa sairaan ja vanhenevan asiat. Aika turvatonta on viimeiset vuosikymmenet niille, joilla perhettä ei ole.

Tämä tulee yllätyksenä nykyajan individualisteille, kun ollaan uskoteltu että voidaan elää vain itselle, eikä tarvita läheisiä mihinkään.

Ei pidä paikkaansa. Lääketiede edistyy, ja senioriasuminen muokkautuu paremmaksi, pois sairaalamaisista laitoksista. Robotit hoitavat perushommelit.

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei pidä tehdä lapsia vain siksi, että olisi vanhuudenturva. Mutta siinä ap on oikeassa, että ikäihmiset ovat nykyään lähinnä heitteillä, ellei ole omia lapsia tai muita läheisiä, jotka huolehtivat ja huolehtivatkin todella paljon. Siinä vaiheessa kun kotihoidon onnistuu saamaan on jo melkoisen huonossa kunnossa, sitä ei todellakaan myönnetä ihan helpolla. Ja jokaisen lisäkäyntikerran joutuu erikseen anomaan, pitää osata perustella huolella, pitää tehdä palvelutarpeen arviointi yms. Ja yhä useammin nykyään hakemukset hylätään, koska rahaa ei ole. Esim 92-v muistisairaalla äidilläni käy kotihoito 2 kertaa päivässä ja käyntien kesto on 15 minuuttia. Yhteiskunnan apuun ei todellakaan kannata luottaa, eriasia, jos on esim. miljoona ylimääräistä tilillä, sillä kyllä saa vuosiksi palveluita yksityisiltä.

Kuka täysin yksinäisille hommaa mitään palveluita? No kuulemma siinä vaiheessa kun ovat jatkuvasti sairaalassa niin aletaan hommata sitä yhtä käyntikertaa päivässä. Ja kaikki maksaa, eläkkeen suuruuden mukaan menee maksut, äidilläni menee koko eläke ja hakemani hoitotuki asumiseen, ateriapalveluun, lääkkeisiin, kotihoitoon, sairaalakeikkoihin. Yritin hakea toimeentulotukea, mutta sitä ei myönnetty, koska tulot nippanappa riittävät ja ohjeeksi annettiin vaihtaa asunto pienempään. Ei mitään järkeä, ei muistisairas sopeudu enää uuteen kotiin, kyllä seuraava koti on palvelutalossa, mutta sinne pääsee vasta suunnilleen vuodepotilaana tai jos on vaaraksi itselleen tai muille.

Omaisilta vaaditaan todella paljon auttamista ja ihan päivittäin. Ellei voi auttaa, vanhuksen asiat voi olla todella huonosti. Tämä on ikävä tosiasia ja vanhustenhoito ei taatusti tästä parane, vaan päinvastoin. Monilla tuntuu olevan luulo, että vanhustenhoito on samanlaista kuin joskus 30-40 v sitten. 

Oma vanheneminen täytyy tosiaan suunnitella niin pitkälle kuin mahdollista. 

En minä ainakaan ole enää missään tekemisissä vanhempieni kanssa, enkä aio heitä auttaakaan sitten, kun ovat vanhuksia. Ei ole minun tehtävä?

Isovanhempani hoitivat omat vanhempansa ja ovat tehneet hyvin selväksi, että heidän lastensa ei tarvitse tehdä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oleta että lapseni hoitavat minua yhtään. En halua että joutuvat hoitamaan. Haluan asiantuntevan hoitohenkilökunnan joille maksetaan kunnon palkkaa tärkeästä tylstä. Eliminoin itseni kun alan olla liian huonokuntoinen.

Ei tässä kukaan sano että ne lapset hoitaisivat käytännössä,. Kyse on siitä että ylipäätään huolehditaan että hoito on asianmukaista, katsotaan että lääkkeet tulee ostettua ja pääset hammaslääkäriin jos tarvitaan. Ja jo paljon aiemmin neuvotaan uuden puhelimen käytössä, katsotaan ruokailun perään ja hommataan välineitä liikkumiseen. Siis että elämäsi olisi hyvää mahdollisimman pitkään.

Enkä usko että kovin moni voi toteuttaa eliminoimisen siinä vaiheessa kun sitä haluaa. Kun siihen vielä pystyisi, ei kukaan halua vielä lopettaa elämäänsä. Sitten kun on siinä tilassa, ei sitä itse ymmärrä, tai ainakaan enää pysty itse organisoimaan.

Todellakin eliminoin itseni heti kun homma uhkaa lähteä lapasesta, hyvissä ajoin.

Mikä on se hyvissä ajoin? Onko se joku tietty ikä? Mun äiti oli 85-vuotiaaksi terve kuin pukki, pyöräili, kävi vesijumpassa, sauvakäveli, teki käsitöitä ja vapaaehtoistyötä, kyläili, reissasi, käytti jopa tietokonetta, hoiti puutarhaa, teki kaikki kotityöt ikkunanpesuja myöten. Ja sitten vain naps, sairaskohtaus ja sen jälkeen ei olekaan voinut kuin rollaattorilla köpötellä ja yrittää kuluttaa jotenkin päivänsä. Kotihoito käväisee muutaman kerran päivässä pikaisesti antamassa ruuan ja lääkkeet, kerran viikossa käyttävät suihkussa, ruoka tuodaan kotiin päivittäin. Eli varaudu myös siihen, että voit täysissä voimissa vaikka jo kuusikymppisenä saada sairauskohtauksen. Voit myös sairastua vaikka alzheimeriin, etkä itse tajua sitä ollenkaan, koska muistisairailla ei yleensä ole sairaudentuntoa. 

Hyvissä ajoin kohdallani tarkoittaa jos muisti alkaa mennä, tai jos liikuntakyky alkaa mennä niin etten pääse itse yksin kylppäriin.

Ja lisään vielä että totta, yhtäkkistä aivoverenvuotoa tms. on mahdoton ennakoida, tietenkin. Jos kykenen, ilmoitan haluavani eutanasian ja lapseni myös tietävät etten halua elää vihanneksena. Uskon että eutanasia tulee olemaan laillinen tapa poistua.

Sama itselläni. Ennemmin haluan eutanasian kuin elää vihanneksena. Ja jos se ei tässä ns. oikeusvaltiossa ole tulevaisuudessakaan laillinen, niin sitten haluan, että minut siirretään armokuolemaan vaikka Sveitsiin.

Vierailija kirjoitti:

Homma menee parissa vuosikymmenessä samaan kuin kehitysmaissa, eli perhe hoitaa sairaan ja vanhenevan asiat. Aika turvatonta on viimeiset vuosikymmenet niille, joilla perhettä ei ole.

Tämä tulee yllätyksenä nykyajan individualisteille, kun ollaan uskoteltu että voidaan elää vain itselle, eikä tarvita läheisiä mihinkään.

Tiedoksi, että ihmisellä voi olla perhe ja läheisiä, vaikkei olisi lapsia.

Uskomattoman yksioikoista ajattelua joillakin.

Vierailija kirjoitti:

Luulette, että ostatte palvelunne. Se ei kuitenkaan riitä. Omaisia tarvitaan valvomaan, että kaikki sujuu.

Harmi kyllä.

Näin se todellakin menee. Mutta ratkaisu ei ole se, että lapsia haluamattomat niitä hankkivat vanhuuden turvaksi, vaan se, että vanhusten palveluita parannetaan. Pelkkä hoitajamitoitus ei riitä.

Mulla omat vanhemmat ovat olettaneet mun olevan heidän "viihdykettään". Kun olin opiskelija, mun oletettiin aina jaksavan reissata 250km päähän moikkaamaan heitä. Sama jatkui vielä opintojen jälkeenkin, ja jos en jaksanut käydä vähään aikaan, niin sain vittuilua palkaksi. Pariutumisen jälkeen alkoi lastenlasten toivominen, jotta saisivat tekemistä. No vielä ei olla lasta yritetty, mutta ärsyttää jo nyt ajatella, että jos saamme lapsen, niin sitten tulee koko ajan pyyntöä rampata heillä lapsen kanssa.

Eli ärsyttää kun vanhemmat luulevat minun olevan heidän omaisuuttaan, ja olettavat minun jaksavan olal aina heidän seuranaan. Ja varmasti sitten kun ovat vanhoja, niin olettavat minun jaksavan hoitaa heitä. 

Jos saan joskus oman lapsen, niin en todellakaan halua olettaa, että hän on sidottu minuun elinikäisellä sopimuksella. Lapset eivät kuitenkaan saa päättää syntymästään. 

Tänä päivänä ei sairaista eikä vanhuksista huolehdita. Vaikka sulla olisi rahaa ja paljon. Aivan sikamaista touhua nähty ja koettu!!! Ne on ne omaiset jotka pitää sun puoliasi ja auttaa ikävissä yllättävissä tilanteissa. Eikä aina nekään. Täällä ei kannata sairastua eikä vanhentua. Näin se vaan menee.

Minä taas ajattelen niin, että onneksi ei ole omia lapsia. Jouduin näkemään kuinka äiti viisikymppisenä sairastui, rapistui nopeasti rollaattorikuntoon ja kuoli niin vain kesken kaiken. Isovanhempani menettivät siinä ainoan lapsensa.

Tuntuu hyvältä ja kevyeltä tietää että en ole vastuussa kenenkään olemassaolosta, että en jätä jälkeeni ketään. Minun olemattomien lasteni ei koskaan tarvitse surra vanhenemista, sairautta ja heikentymistä, ei menettää ketään, ei pelätä eikä murehtia eikä väsyä.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oleta että lapseni hoitavat minua yhtään. En halua että joutuvat hoitamaan. Haluan asiantuntevan hoitohenkilökunnan joille maksetaan kunnon palkkaa tärkeästä tylstä. Eliminoin itseni kun alan olla liian huonokuntoinen.

Ei tässä kukaan sano että ne lapset hoitaisivat käytännössä,. Kyse on siitä että ylipäätään huolehditaan että hoito on asianmukaista, katsotaan että lääkkeet tulee ostettua ja pääset hammaslääkäriin jos tarvitaan. Ja jo paljon aiemmin neuvotaan uuden puhelimen käytössä, katsotaan ruokailun perään ja hommataan välineitä liikkumiseen. Siis että elämäsi olisi hyvää mahdollisimman pitkään.

Enkä usko että kovin moni voi toteuttaa eliminoimisen siinä vaiheessa kun sitä haluaa. Kun siihen vielä pystyisi, ei kukaan halua vielä lopettaa elämäänsä. Sitten kun on siinä tilassa, ei sitä itse ymmärrä, tai ainakaan enää pysty itse organisoimaan.

Todellakin eliminoin itseni heti kun homma uhkaa lähteä lapasesta, hyvissä ajoin.

Mikä on se hyvissä ajoin? Onko se joku tietty ikä? Mun äiti oli 85-vuotiaaksi terve kuin pukki, pyöräili, kävi vesijumpassa, sauvakäveli, teki käsitöitä ja vapaaehtoistyötä, kyläili, reissasi, käytti jopa tietokonetta, hoiti puutarhaa, teki kaikki kotityöt ikkunanpesuja myöten. Ja sitten vain naps, sairaskohtaus ja sen jälkeen ei olekaan voinut kuin rollaattorilla köpötellä ja yrittää kuluttaa jotenkin päivänsä. Kotihoito käväisee muutaman kerran päivässä pikaisesti antamassa ruuan ja lääkkeet, kerran viikossa käyttävät suihkussa, ruoka tuodaan kotiin päivittäin. Eli varaudu myös siihen, että voit täysissä voimissa vaikka jo kuusikymppisenä saada sairauskohtauksen. Voit myös sairastua vaikka alzheimeriin, etkä itse tajua sitä ollenkaan, koska muistisairailla ei yleensä ole sairaudentuntoa. 

Hyvissä ajoin kohdallani tarkoittaa jos muisti alkaa mennä, tai jos liikuntakyky alkaa mennä niin etten pääse itse yksin kylppäriin.

Ja lisään vielä että totta, yhtäkkistä aivoverenvuotoa tms. on mahdoton ennakoida, tietenkin. Jos kykenen, ilmoitan haluavani eutanasian ja lapseni myös tietävät etten halua elää vihanneksena. Uskon että eutanasia tulee olemaan laillinen tapa poistua.

Sama itselläni. Ennemmin haluan eutanasian kuin elää vihanneksena. Ja jos se ei tässä ns. oikeusvaltiossa ole tulevaisuudessakaan laillinen, niin sitten haluan, että minut siirretään armokuolemaan vaikka Sveitsiin.

Paljon saat maksaa, säästä vähintään 20 000e viimeiseen reissuun.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata laskea lasten varaan vanhuuden hoitoa.

Äidilläni oli 10 lasta, mutta yksin kuoli hoivakodissa. Me lapset lähdettiin maailmalle opiskelemaan ja jäätiin sille tielle. Minä kävin 2-3 kertaa vuodessa katsomassa ja soitin joka viikko.

Oma lapseni asuu ulkomailla, joten olen varautunut vanhuuteen hoivakodissa. Mulla on hyvä työeläke ja lesken eläke, että voin kustantaa elämisen yksityisellä. Olen jo valikoinut ruotsinkielisten hoivakodeista parhaan.

Ei ihme, että maailma on paha paikka elää, kun ihmiset eivät välitä edes läheisimmistään, saati tuntemattomista.

10 lasta, mutta yksin kuoli. Taisi olla todella huono äiti? Tai sitten oli tunteettomat lapset? Kumpi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulette, että ostatte palvelunne. Se ei kuitenkaan riitä. Omaisia tarvitaan valvomaan, että kaikki sujuu.

Harmi kyllä.

Näin se todellakin menee. Mutta ratkaisu ei ole se, että lapsia haluamattomat niitä hankkivat vanhuuden turvaksi, vaan se, että vanhusten palveluita parannetaan. Pelkkä hoitajamitoitus ei riitä.

Ihan hyvä ajatus, mutta lisää rahaa vanhusten hoitoon ei tule koskaan. Pitäisi ja pitäisi, mutta faktat on näin. Haaveilua ajatella muuta.

Yksin tai perhe tukena täytyy selvitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

se

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa. 

Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.

Hyvät ystävät ainakin on :)

Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.

Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?

Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?

Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.

Mieluummin tapan itseni kuin ryhtyisin vanhemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa. 

Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.

Jos ei ole lapsia, on enemmän rahaa palkata apua. 

Mulla on aikuisia lapsia ja hoidan myös omia iäkkäitä vanhempiani. Olen lapsilleni sanonut, että en halua heidän hoitavan mua. Haluan, että he elävät omaa elämäänsä. Rakastuvat siihen, johon rakastuvat. Ottavat työn vastaan sieltä, mistä ottavat. Tekevät kotinsa sinne, mihin haluavat. Itse kun kuulun näihin kuuliaisiin, jotka ovat kieltäytyneet elämänsä työtilaisuuksista ihan vain siksi, että työ olisi vienyt maapallon toiselle puolelle. Samasta syystä olen kieltäytynyt elämäni rakkaudesta. Toinen lapsistani on naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja jonain päivänä he lähtevät pois Suomesta. Puolison kulttuurissa kun ei ole vanhainkoteja vaan lapset huolehtivat vanhempansa hautaan asti. Olen jo sanonut, että tulen sitten perässä tai menen jonnekin hoivakotiin. Lasteni ei tarvitse elää kuten minä olen elänyt. 

Näköjään kuitenkin tarvii elää niin, sillä onhan lapsesi menossa hoitamaan appivanhempiaan. Vai neuvotko että on menemättä?

Kyse on eri kulttuurista. Siinä kulttuurissa ei ole senioritaloja, palvelutaloja eikä hoivakoteja. On vähän pakko. Mulla on muitakin vaihtoehtoja vanhuuteni varalle kuin omat lapseni. 

Vierailija kirjoitti:

Näin sitä ollaan erilaisia.

En mistään hinnasta haluaisi lasta tai ketään muutakaan tuttua avustamaan itseäni, kun en itse enää pysty. Sata kertaa mieluummin olen yksin ja kotihoidon, palvelukodin tai vastaavan kanssa.

Niin, se oleellinen sana: Yksin....