Miksi joitakin ihmisiä kiusataan monessa eri paikassa? Onko tietyt ihmiset alttiimpia sille?

Toiset ihmiset ärsyttävät keskimääräistä enemmän. Syynä voi olla mikä vain, yleensä jokin luonteenpiirre tai käyttäytyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoituksista tulee jo nyt sellaiset vibat, että tässä halutaan taas päästä syyllistämään kiusattuja ja kaivelemaan heistä vikoja. Semmoista mukaviatonta ihmettelyä, jota on nähty tämän palstan lyttäämisketjuissa aiemminkin.

Tämä on totta. Näitä vaataavia ketjuja on ollut viime aikoina paljon. Ap ei kerro mitään omia mielipiteitään tai kommenttejaan, mutta ihmisten vastattua alkaa vähitellen niiden kiusattujen/heikompien ym. lyttääminen ja alapeukuttaminen. Liekö sama ihminen näiden aloitusten taustalla?

Olen kommentoinut jo useampaan, ja mun mielestä tässä on tullut oikein hyvää keskustelua, vaikka en ole ehtinyt lukea vielä kuin kolmossivun alkuun.

En ole aikaisemmin aiheesta kirjoittanut, enkä ole nähnyt pitkään aikaa vastaavia, tulee niin vähän nykyään oltua täällä kun aikaa vie muut somet. 

Asioista pitää puhua niinkuin ne on. Kiusaajat pitää pistää vastuuseen teoistaan, mutta se ei ollut nyt tämän aloituksen aihe, vaan se, että miksi jotkut ihmiset ovat tälle alttiimpia kuin toiset. Jotkut ihmiset on hyvinkin "outoja", erikoisia persoonia mutta heitä ei kukaan kiusaa. Ja kun miettii omia työpaikkoja, niin ei kaikissa ole ollut ketään oikein kiusaajaa, vaikka aina toki jotain pientä draamaa on jostain.

ap

Ehkä ne oudot persoonat eivät kuitenkaan ilmaise ulospäin minkäänlaista miellyttämisenhalua? Sehän nimenomaan tuntuu se punainen vaate olevan, jos ihmiselle on tärkeää että hänestä tykätään. Tunnen itsekin todella outoja tyyppejä joita ei kiusata, mutta heillä onkin aikalailla sellainen hälläväliä asenne muiden tunteisiin. Ei niitä kiinnosta mitä muut sanovat. Kiusatuilla on usein jo valmiiksi aika huono itsetunto, tai ovat vaan tosi herkkiä muiden tunnetiloille joten heitä on helppoa lähteä sitten tuhoamaan lopullisesti. 

Itse ainakin muistan olleeni todella miellyttämisenhaluinen lapsena. Halusin, että minusta tykätään. Se oli minulle tärkeintä maailmassa. Veljeni sitten taas oli ihan fak it muiden mielipiteistä, joten ei häntä kukaan kiusannut. 

Jokin siinä miellyttämisenhalussa triggeröi ihmisiä kiusaamaan. Kaikki tietää sen sanonnan, että esimerkiksi kumppani löytyy helpoiten kun on välinpitämätön. Jos epätoivoisesti etsii rakkautta, se pakenee. Ja esimerkiksi varattuna kiinnostuneita löytyy jatkuvasti, mutta sinkkuna kukaan ei kiinnostunut, koska silloin sinusta paistoi epätoivo. Tässä lienee vähän samasta asiasta kyse. Ihmiset arvostaa itsevarmoja ihmisiä, heikot tuhotaan niin kuin eläinmaailmassakin.

Ihmisten vaan pitäisi pystyä parempaan. 

Kiusaripiirre on vain niin yleinen, ettei sitä tarvitse ihmetellä, miten siihen törmää monessakin paikassa. Joidenkuiden itsetunto ei tahdo siitä kummeta, vaikka harrastavat moista loppuikänsä. Ehkä eivät pääse omiensa sisäpiiriin?

Vierailija kirjoitti:

Toiset ihmiset ärsyttävät keskimääräistä enemmän. Syynä voi olla mikä vain, yleensä jokin luonteenpiirre tai käyttäytyminen.

Toiset ihmiset ärsyyntyvät keskimääräistä enemmän. He hyökkäävät herkästi toisten ihmisten kimppuun. Syytä en tiedä mutta se saattaisi olla kehittymätön itsehillintä, ylemmyydentunne ja nautinto toisen kärsimyksestä eli rumemmin sanottuna sadismi.

Vierailija kirjoitti:

Menneisyys vaikuttaa aina tulevaan. Aiemmat kokemukset vaikuttavat tuleviin kokemuksiin.

Omalla kohdalla kuvio oli selkeä. Mua kiusattiin rankasti koko yläaste, ja se vaikutti todella negatiivisesti sosiaalisten taitojeni kehitykseen, koska vietin ikävuodet 13-15 vailla sosiaalisia suhteita samanikäisten kanssa. Mut suljettiin ulos kaikesta luokan sosiaalisesta toiminnasta, koska yksittäinen henkilö päätti niin. Syytä en koskaan saanut selville, mutta kuulin muilta jälkikäteen etteivät muut mua mitenkään vihanneet, mutta eivät uskaltaneet mennä väliin. 

Lukiossa sain pienen kaveriporukan, joten se meni ihan mukavissa merkeissä. Emme me mitään lukion suosituimpia tyyppejä olleet, mutta kuitenkin oli seuraa ja kavereita. Mulla ei kuitenkaan ollut kuin muutama kaveri, koska en osannut vielä olla kolmen vuoden kiusaamisen jäljiltä niin sosiaalinen.

Tässä kohtaa voisi ajatella, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta ei! Menin yliopistoon puutteellisilla sosiaalisilla taidoilla, sillä en ollut teinivuosinani oppinut sosiaalisia taitoja kunnolla, ja sen syy on yläasteella tapahtunut kiusaaminen.

Yliopistossa en päässyt missään vaiheessa sisälle porukoihin, koska meillä oli pieni pääaine, jossa oli fuksien keskuudessa aika klikkiytynyt ilmapiiri. En ollut oppinut olemaan luonteva sosiaalisissa tilanteissa, joten en päässyt sisäpiiriin, vaan musta tuli se tyyppi, jota ei kiusattu, mutta joka ignoorattiin. Ei paljon inboxiin tullut tapahtumakutsuja. Luulen että en vain osannut myydä itseäni ekoilla viikoilla tarpeeksi hyvin, joten mut leimattiin kai tylsäksi tai jotain. Näin historia toisti itseään, ja sain taas tuntea mitä on tulla suljetuksi piireistä ulos.

Vaihdoin alaa ja sain lopulta uusia kavereita, mutta se,  että päädyin aluksi yliopistossakin eristetyksi, sai mut tajuamaan sen, kuinka pitkäkestoisia vaikutuksia teininä koetulla kiusaamisella voi olla. Se oikeasti sotki sosiaalisten taitojeni kehittymisen big time, ja olin yliopistossa jäljessä ikätovereitani niissä asioissa. Ja kun sosiaaliset taidot ovat alikehittyneet, jää helpommin ilman kavereita.  

Musta vaikuttaa siltä, että niillä klikkiytyneillä yliopisto-opiskelijoilla vasta olikin huonot sosiaaliset taidot. Jos sosiaaliset taidot ovat hyvät, pystyy ottamaan uudet tulokkaat mukaan porukkaan.

Monella on sosiaalisista taidoista sellainen virheellinen käsitys, että se on vain kykyä huolehtia omista eduistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaajien ei muka tarvitse kasvaa ihmisinä ja hillitä käytöstään? Ärsyttää miten aina vaan löytyy vaikutusvaltaisia kiusaamisen puolustajia. Yök. Kyllä ihmistä voi vaatia elämään ilman että kiusaa muita. Se ei ole edes paljon vaadittu.

Kukaan ei ole sanonut etteikä kiusaajien pitäisi muuttua ja etteikö se olisi ensisijaista. Ei kukaan. Tämä keskustelu ei koske sitä. Sama kuin tulisit flunssanhoito-ohjeita käsittelevään ketjuun kertomaan että se kolme päivää sitten metrossa aivastanut ei olisi saanut aivastaa.

Kiusattu harvoin voi poistaa kaikkia kiusaajia maailmasta, joten pitäisikö tyytyä vain odottamaan että tulisi maailmanrauha, vai saako miettiä, voinko jotenkin vähentää riskiä joutua kohteeksi tai saada kohteeksi joutumisesta haittoja seuraavassa yhteisössä? Vaikka syy ei ole minun, saanko tavoitella turvallisempaa, parempaa elämää tai toivoa sitä lapsilleni?

Täh? Kukas sitä kieltää?

Vierailija kirjoitti:

Oon kans samaa mieltä siitä että kiusaajalla on kykyä havainnoida sellainen kiltteys, joka antaa rohkeuden alkaa kiusaamaan juuri tuota ihmistä. Ei ole pelkoa että tuo ihminen pistäis vastaan, tekis mitään kovin hurjaa tai pilais kiusaajan maineen. Mutta se ei yksin ole se juttu, vaan ainakin aikuisiän kiusaamisessa alkusysäyksenä toimii jonkinlainen kateus. Kiusattu voi olla kiltteyden lisäksi esim. ihminen josta työyhteisössä pidetään ja joka tulee toimeen kaikkien kanssa ja josta kaikki muut pitävät. Kiusaajalle se ei sovi ja hän pyriikin tulehduttamaan tämän kiusaamisen kohteen ja muiden välit keinoilla millä hyvänsä. Meidän työpaikalla esim. uusi viiskymppinen naistyöntekijä alkoi kiusaamaan parikymmentä vuotta nuorempaa näistä syistä. Ilmeisesti olisi itse halunnut olla se josta kaikki pitää. Ei tosin tainnut lopulta ihan onnistua tavoitteissaan, vaikka paremmassa asemassa olevia koittikin kovasti mielistellä. Muita kateuden syitä voi olla esim. nuoruus, kauneus, ahkeruus, lahjakkuus jne. mikä kullekin kiusaajalle sitten on se eniten kateutta herättävä juttu. Kateuden syitä voi olla niin monia. Eli kiltti ja jostain syystä kadehdittava on kiusaajan pahin uhri, kun puhutaan aikuisiällä tapahtuvasta kiusaamisesta.

Onhan se selvä, ettei kukaan normaalin itsesuojeluvaiston omaava lähde aukomaan päätään sellaiselle jolta voi saada takaisin. Siksi ihmiset ei ihan helpolla lähde rettelöitsemään esimerkiksi viranomaisia vastaan koska siitä tulee aina seuraamuksia. Sen sijaan kaiken menettänyttä puliukkoa voi vaikka potkaista kylkeen, ei siitä mitään seuraamuksia kuitenkaan tule.

Tän takia me ihmiset kuljetaan maskit naamalla ulkomaailmassa. Enkä nyt tarkoita korona-maskeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ota sen tarkemmin kantaa otsikon kysymykseen mutta tuli ohimennen mieleen eräs havainto aiheeseen liittyen:

Opiskelin kasvatusalaan liittyvää tutkintoa ja eräällä kurssilla käsittelimme mielenterveyttä, mielenterveyden ongelmia, kiusaamista jne. Mielenkiintoista oli, että sekä kurssin opettaja, vieraileva luennoitsija että suurin osa kurssitovereistani olivat sitä mieltä, että kiusaamiseen ei saisi puuttua vaan lasten pitäisi antaa itse selvittää välinsä ja että masennus on suurimmaksi osaksi keksitty juttu eivätkä ihmiset enää kestä vastoinkäymisiä.

Meitä oli luokassa vain muutama, jotka olivat näistä asioista eri mieltä. Lapset ovat sosiaalisilta taidoiltaan kehittymättömiä eivätkä pysty pelkästään omin nokkineen sovittelemaan kiusaamistilanteita ja jos masennustilastot halutaan saada laskusuuntaan, niin se on tärkeää ottaa vakavasti ja selvittää, mikä juurisyy sen taustalla on. Mutta varsinkin tämän kurssin opettaja suhtautui näihin näkemyksiin varsin ylimielisesti naurahdellen.

Eli sinänsä en ihmettele, että fokus on lähes aina kiusatussa ja siinä, mitä hän tekee "väärin", kun alan ihmistenkin keskuudessa konsensus on monesti se, että kiusaaminen pitää vain sopia ja heikot masentuvat.

Sehän tässä onkin, että kiusattu ei saa välttämättä edes ammattiauttajilta apua, koska heillä ei ole mitään tajua näistä asioista ja pahimmillaan ovat itse olleet niitä kiusaajia. Kiusatut itse eivät välttämättä jaksa opiskella ollenkaan vaan syrjäytyvät tai päätyvät huonopalkkaisiin hanttihommiin, eli omakohtaista kokemusta ammattiauttajissa on liian vähän. Juuri äsken kuulin, että eräs tuntemani tyttö joka on kiusannut koulussa ja omia sisariaankin, on päässyt opiskelemaan psykologiaa. Vähän pelottavaa.. Voihan toki ihminen muuttua ja katua, mutta silti tuntuu että niihin "parempiin" ammatteihin päätyy liikaa juuri niitä ihmisiä joita siellä ei saisi olla ollenkaan. Toisaalta heillähän sitä kunnianhimoa ja kyynärpäätaktiikkaa juuri on, joten ilmankos menestyvät elämässä. Ei maailma ole herkkien ihmisten paikka, se on vaan pakko hyväksyä.

Empatiakyvyttömät ammattiauttajat ovat valitettavan yleisiä. Toinen ääripää on sitten surkuttelijat, jotka näkevät vaikkapa kiusaamisen kohteeksi joutuneen ainoastaan kiusattuna, sääliteltävänä uhrinreppanana. He ilmeisesti tarkoittavat hyvää mutta lähestymistapa on täysin väärä. Ihmistä ei saa yrittää työntää pysyvään uhrin rooliin, koska silloin kiusatuksi joutumisen kierre ei ainakaan katkea. Traumat on käsiteltävä ilman muuta mutta juuri siihen prosessiin ei tunnu olevan asiallista apua saatavilla.

Näin sekä koulu- että työpaikkakiusaamista kokeneena on myös sanottava, että kiusatuksi tulleiden vertaistukiryhmätkään eivät aina ole hirveän voimaannuttavia yhteisöjä. Moni niihin osallistuva näkee itsensä vain kiusattuna ja osa on niin katkeroituneita, että he eivät sallisi eteenpäin pääsemistä muille saman kohtalon kokeneille. Tästä seuraa helposti ns. rapuämpäriefekti, jolloin muut pyrkivät vetämään toipumassa olevan tai jo toipuneen ihmisen takaisin samaan kurjuuteen, mistä tämä on juuri onnistunut nousemaan ylös. Ironista kyllä, tämä voidaan myös tulkita eräänlaiseksi kiusaamisen muodoksi.

Ylipäätään sellainen "pitää vaan nieleskellen sopeutua" -tyylinen alistuminen oli ainakin omalla kohdallani se, mikä esti minua paranemasta ja jatkamasta elämään. Siinä mielessä en siis allekirjoita viestisi viimeistä lausetta, koska en koe sitä millään tapaa hyvinvointiani tukevana, että ajattelisin, että "maailma nyt vaan on tämmöinen ja se on pakko hyväksyä".

Vierailija kirjoitti:

Mutta se ei yksin ole se juttu, vaan ainakin aikuisiän kiusaamisessa alkusysäyksenä toimii jonkinlainen kateus.

Tämä on varmasti totta. Jouduin itse pienen paikkakunnan yläasteella kiusatuksi. Sain kokeista koko ajan ysejä ja kymppejä, ja tämä tuntui hiertävän kiusaajaani aika paljon, sillä muun kiusaamisen ohella pilkkasi niistä ja levitti vielä jotain omia salaliittoteorioitaan siitä, että saan opettajilta säälistä hyviä arvosanoja.

Ja varmasti vastaavia keissejä tapahtuu kaikkialla. Veikkaisin työpaikkojen olevan kateuteen liittyvään kiusaamiseen aika otollinen paikka, koska kyllähän työpaikoilla aina joskus tulee esiin eroja ihmisten välillä. Ja just sekin, että jos joku erottuu positiivisella tavalla työpaikalla, niin sehän on monesti joillekin vanhoille konkareille kova pala. Etenkin jos nuori tulokas ei ihan menekään siihen tiettyyn muottiin (esim. muista juoruiluun).

Minua on kiusattu monessa työpaikassa. Uskon sen johtuvan siitä, että olen rauhallinen luonne, joka ei räyhää ja on tavallaan helppo kohde. Kiusaajat ovat aina olleet sellaisia, että ovat porukassa pyrkineet nolaamaan minut, mutta kahden kesken olleet ihan asiallisia. Toki kaksi tapausta on yksinkertaisesti vain erittäin tyhmiä. Erikoista oli muuten huomata erään kouluaikojen kiusaajani olevan vielä 45-vuotiaana ihan yhtä typerä. Näin häntä sattumalta ja vaihdoimme muutaman lauseen, kunnes sanoin hänelle, etten jaksa kuunnella kuulumisiasi, lähden nyt pois. Nykyisessä työpaikassani en ole kiusaamisen kohteena. On sattunut mukavat ihmiset ympärille tai sitten olen oppinut olemaan tympeä ja öykkäri, jos joku harkitseekaan epäasiallista käytöstä. Jotenkin säälittää nämä takavuosien porukassa hohottelijat. Kai he jokainen tahollaan tavallaan pelkäsivät joutua mielistelyringin ulkopuolelle. Voisiko se olla syy senaikaiseen nälvimiseen, kun en osoittanut mielenkiintoa samoihin asioihin, kuin jotkut muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein se jokapaikassa kiusatuksi joutuva on kokenut sitä jo hyvin nuoresta lähtien, jopa varhaislapsuudesta oman vanhemman/vanhempien taholta. Jollain tavalla nämä kiusaajat aistivat sen kuinka helppo uhri siinä on ja käyvät kimppuun. Kokemuksesta puhun.

Voisiko kiusattuja auttaa jollain terapialla niin että eivät seuraavassa työpaikassa enää olisi niin selkeitä kiusaamiskohteita? Ettei se olisi niin helposti aistittavissa?

Ei toki niin kuin tuossa edelle joku sanoi että heitellään tuoleja jne. se ei ole mitenkään normaalia käytöstä vaan sellaiset laitetaan työpaikalta ulos aika nopeasti.

Mutta jos olisi jotain muita hienovaraisempia asioita joita voisi harjoitella vaikka käytöksen suhteen, kuten tehdään muutenkin vaikka parisuhteessa, opetellaan riitelemään oikein että ei sanota että aina sinä sitä ja tätä, vaan että minusta tuntuu...

ap

Nyt en ymmärrä yhtään... Kiusatun toimintaan ei tarvitse puuttua vaan kiusaajan? Siis kiusatulleko pitäisi neuvoa vuorovaikutussääntöjä?

Monesti kiusatuksi tulee kiltti, helppo ja alistuva eli ihminen, johon kiusaaja voi purkaa paineita ilman, että kiusaajalle itselleen asiasta on seurauksia. Kiusaaja etsii helpon kohteen. Kiusatun ei tarvitse muuttua eikä kiusaajaa vastaan tarvitse osata pitää puoliaan. Työnantajan on huolehdittava, että ketään ei kiusata eikä kenenkään täydy muuttua "kovemmaksi", ettei kiusattaisi. Se riittää, että tekee työnsä hyvin ja on kohtelias muille. Hissukan ei tarvitse muuttua räväkäksi tai introvertin ekstrovertiksi, ettei häntä kiusata. 

Käsittääkseni ainoa yhteinen nimittäjä kiusaamisen uhreille on se, että heidät koetaan ns. vaarattomiksi; heidän kiusaamisestaan ei koidu kiusaajalle haittaa eli antaa palaa vain. En ole koskaan kuullut, että ko. firman toimitusjohtajan lasta työpaikalla kiusattaisiin tai ylilääkärin puolisoa. 

Jännää tässä on se, että vaikka uhri koettaisiin vaarattomaksi, hän ei välttämättä ole sitä. Kiusattu saattaa olla niin ovela, että kostaa vasta pitkän ajan kuluttua ja sellaisella tavalla, ettei jää kiinni.

Alapeukuttajille tiedoksi, että en puhu nyt itsestäni, vaan spekuloin vain erilaisia mahdollisuuksia. Vilkas mielikuvitus kun on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta se ei yksin ole se juttu, vaan ainakin aikuisiän kiusaamisessa alkusysäyksenä toimii jonkinlainen kateus.

Tämä on varmasti totta. Jouduin itse pienen paikkakunnan yläasteella kiusatuksi. Sain kokeista koko ajan ysejä ja kymppejä, ja tämä tuntui hiertävän kiusaajaani aika paljon, sillä muun kiusaamisen ohella pilkkasi niistä ja levitti vielä jotain omia salaliittoteorioitaan siitä, että saan opettajilta säälistä hyviä arvosanoja.

Ja varmasti vastaavia keissejä tapahtuu kaikkialla. Veikkaisin työpaikkojen olevan kateuteen liittyvään kiusaamiseen aika otollinen paikka, koska kyllähän työpaikoilla aina joskus tulee esiin eroja ihmisten välillä. Ja just sekin, että jos joku erottuu positiivisella tavalla työpaikalla, niin sehän on monesti joillekin vanhoille konkareille kova pala. Etenkin jos nuori tulokas ei ihan menekään siihen tiettyyn muottiin (esim. muista juoruiluun).

Minulla tuli tästä mieleen jo edesmenneen mummoni kertoma juttu työpaikkakiusaamisesta. Hän oli sihteerinä ja työpaikan sisäisesti tehtiin kaikille naisille haku johonkin korkeammalle pallille, en muista mikä se oli, mutta siihen aikaan varmasti iso juttu. Kaikki muut naiset hakivat sitä paikkaa paitsi mummoni. Koska hän oli vaatimaton ja ihan tyytyväinen nykyiseen työtaakkaansa samalla kun oli lapsetkin vielä pieniä.

No sitten pomo tuli häneltä kyselemään, että mikset sinä hakenut sitä paikkaa kun juuri sinä olisit siihen kaikista paras? Ja sai hänet sitten suostuteltua ottamaan se duuni. Siitä alkoi armoton kiusaaminen, että tuo muija sai sen paikan muiden hakijoiden ohi, koska "eteni reittä pitkin" jne.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaripiirre on vain niin yleinen, ettei sitä tarvitse ihmetellä, miten siihen törmää monessakin paikassa. Joidenkuiden itsetunto ei tahdo siitä kummeta, vaikka harrastavat moista loppuikänsä. Ehkä eivät pääse omiensa sisäpiiriin?

No tässähän se totuus tuli, kiusaajia on paljon. Melkein joka paikassa ja kyllä he sitten kiusattavan löytää. Omituista että näihin päiviin asti kiusaajaa on puolustettu, hän on oikeassa ja kiusattu väärässä. Varsinkin lasten maailmassa eli koulussa.

Johtuu kai siitä että kiusaaja on näistä kahdesta se ulospäin suuntautuneempi, vahvempi ja karismaattisempi. Sisin on sitten eri asia, kiusatulla voi olla herkkyyttä, älykkyyttä, hienovaraisuutta, pohdiskelevuutta joka ei paista ulospäin. Kiusattu ei opi arvostamaan ominaisuuksiaan kun hänet poljetaan mutaan.

Vierailija kirjoitti:

En ota sen tarkemmin kantaa otsikon kysymykseen mutta tuli ohimennen mieleen eräs havainto aiheeseen liittyen:

Opiskelin kasvatusalaan liittyvää tutkintoa ja eräällä kurssilla käsittelimme mielenterveyttä, mielenterveyden ongelmia, kiusaamista jne. Mielenkiintoista oli, että sekä kurssin opettaja, vieraileva luennoitsija että suurin osa kurssitovereistani olivat sitä mieltä, että kiusaamiseen ei saisi puuttua vaan lasten pitäisi antaa itse selvittää välinsä ja että masennus on suurimmaksi osaksi keksitty juttu eivätkä ihmiset enää kestä vastoinkäymisiä.

Meitä oli luokassa vain muutama, jotka olivat näistä asioista eri mieltä. Lapset ovat sosiaalisilta taidoiltaan kehittymättömiä eivätkä pysty pelkästään omin nokkineen sovittelemaan kiusaamistilanteita ja jos masennustilastot halutaan saada laskusuuntaan, niin se on tärkeää ottaa vakavasti ja selvittää, mikä juurisyy sen taustalla on. Mutta varsinkin tämän kurssin opettaja suhtautui näihin näkemyksiin varsin ylimielisesti naurahdellen.

Eli sinänsä en ihmettele, että fokus on lähes aina kiusatussa ja siinä, mitä hän tekee "väärin", kun alan ihmistenkin keskuudessa konsensus on monesti se, että kiusaaminen pitää vain sopia ja heikot masentuvat.

Tässähän se syy juuri on, mistä syystä kiusaaminen/toisten huono kohtelu ei lopu. Eli aikuisetkin on vähän sitä mieltä, että on ok kiusata, kun siihen ei edes haluta puuttua. Sama asennehan on sitten aikuistenkin keskuudessa, eli jos jotakuta kohdellaan esim. töissä tai muualla aikuisten keskuudessa huonosti, niin sekin on sitten yhtälailla ok, eli aikuisetkin selvittää välit keskenään.

Entä mitä sitten, jos terveydenhuollossakin kohdellaan väärin/huonosti? Eihän sekään alue ole täysin vapaa näistä kuvioista. Koki sitä huonoa kohtelua/hoitoa sitten asiakas tai työyhteisössä joku/jotkut.

Asennemuutosta kyllä vielä kaivattaisiin ihmiskuntaan laajemminkin, eli näistä vähemmistömielipiteistä pitäisi tulla enemmistö, niin sitten ehkä asiat alkaisi muuttua parempaan suuntaan ja hyvinvointi lisääntyisi yhteiskunnassa muutenkin. Milloin tämä muutos tapahtuu? Kun näistäkin asioista on jo vuosikymmeniä ainakin jauhettu, ja mikään ei tunnu kuitenkaan muuttuvan.

Vierailija kirjoitti:

Menneisyys vaikuttaa aina tulevaan. Aiemmat kokemukset vaikuttavat tuleviin kokemuksiin.

Omalla kohdalla kuvio oli selkeä. Mua kiusattiin rankasti koko yläaste, ja se vaikutti todella negatiivisesti sosiaalisten taitojeni kehitykseen, koska vietin ikävuodet 13-15 vailla sosiaalisia suhteita samanikäisten kanssa. Mut suljettiin ulos kaikesta luokan sosiaalisesta toiminnasta, koska yksittäinen henkilö päätti niin. Syytä en koskaan saanut selville, mutta kuulin muilta jälkikäteen etteivät muut mua mitenkään vihanneet, mutta eivät uskaltaneet mennä väliin. 

Lukiossa sain pienen kaveriporukan, joten se meni ihan mukavissa merkeissä. Emme me mitään lukion suosituimpia tyyppejä olleet, mutta kuitenkin oli seuraa ja kavereita. Mulla ei kuitenkaan ollut kuin muutama kaveri, koska en osannut vielä olla kolmen vuoden kiusaamisen jäljiltä niin sosiaalinen.

Tässä kohtaa voisi ajatella, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta ei! Menin yliopistoon puutteellisilla sosiaalisilla taidoilla, sillä en ollut teinivuosinani oppinut sosiaalisia taitoja kunnolla, ja sen syy on yläasteella tapahtunut kiusaaminen.

Yliopistossa en päässyt missään vaiheessa sisälle porukoihin, koska meillä oli pieni pääaine, jossa oli fuksien keskuudessa aika klikkiytynyt ilmapiiri. En ollut oppinut olemaan luonteva sosiaalisissa tilanteissa, joten en päässyt sisäpiiriin, vaan musta tuli se tyyppi, jota ei kiusattu, mutta joka ignoorattiin. Ei paljon inboxiin tullut tapahtumakutsuja. Luulen että en vain osannut myydä itseäni ekoilla viikoilla tarpeeksi hyvin, joten mut leimattiin kai tylsäksi tai jotain. Näin historia toisti itseään, ja sain taas tuntea mitä on tulla suljetuksi piireistä ulos.

Vaihdoin alaa ja sain lopulta uusia kavereita, mutta se,  että päädyin aluksi yliopistossakin eristetyksi, sai mut tajuamaan sen, kuinka pitkäkestoisia vaikutuksia teininä koetulla kiusaamisella voi olla. Se oikeasti sotki sosiaalisten taitojeni kehittymisen big time, ja olin yliopistossa jäljessä ikätovereitani niissä asioissa. Ja kun sosiaaliset taidot ovat alikehittyneet, jää helpommin ilman kavereita.  

Samaa itsekin harmitellut omalla kohdalla. Eli lapsuuden/nuoruuden kiusaamiset ja se, ettei päässyt kunnolla ns. sisälle porukoihin, kun ei päästetty, vaikutti juurikin näiden sosiaalisten taitojen kehittymiseen negatiivisesti, niin kyllä niistä puutteista on sitten saanut kärsiä myöhemminkin. Eli esim. ammattikorkeakoulussa ei kiusattu, mutta en silloinkaan kokenut olevani täysin osa porukkaa, mutta se johtui juurikin näistä heikoista sosiaalisista taidoista, eikä muista niinkään. Toisaalta oli meissäkin eromme. Mutta mitä tulee ala- ja yläaste-aikoihin, niin toisaalta kaikkia käytösmalleja siellä olleilta ihmisiltä ei ole tarvinnut oppiakaan.

Työelämässä taas sitten tuli koettua uudestaan tätä huonoakin kohtelua... Mutta ehkä heidänkään sosiaaliset taidot eivät olleet kehittyneet sitten ala-aste-aikojen. Samankaltaista kohtelua kun tosiaan olin kokenut viimeksi ala-asteella. Välillä heidänkin kanssaan meni paremmin, mutta kuitenkin oli tosi raskasta aikaa silloin, mikä johtikin sitten työkyvyn menetykseen, mitä tässä vielä paikkaillaan. Tänä vuonna tuli sitten vielä poikkeusajatkin vielä ja kaikenkaista muutakin ikävää tapahtunut, mutta se taas ei enää kuulu tähän aiheeseen. Tai ehkä sillä tavalla, että ei siellä terveydenhuollossakaan välttämättä tule hyvin kohdelluksi/hoidetuksi.

Minua on vähän häirinnyt tässä keskustelussa se, millaisia sanavalintoja ja kuvauksia sekä kiusatuista että kiusaajista käytetään. Kiusaaja on se "vahvempi ja karismaattisempi", kiusattu "tyhmän näköisenä vain vaikenee" jne. Vaikka sitä ei tulisi ajatelleeksi, niin sanoilla on iso rooli siinä, miten itsensä ja muut ihmiset kokee. Kiusattua ei auta se, jos hän itse tai joku muu kuvailee häntä naiiviksi hissukaksi, kömpelöksi jne. ja siinä on riski, että kiusattu ottaa nämä määrittelyt osaksi identiteettiään, jolloin todennäkösyys jatkuvasti kiusatuksi tulemiselle kasvaa. Mielestäni on myös vastuutonta kuvailla kiusaajaa "vahvaksi" ihmiseksi, sillä kukaan oikeasti vahva ihminen ei halua tuhota toista. Hänen ei tarvitse tehdä niin, koska vahvuus on hänessä jo valmiiksi.

Kuulostaa ehkä joutavalta nillittämiseltä mutta halusin tuoda tämän näkökulman esiin. Jos kiusaaminen halutaan saada loppumaan, niin heti ensimmäiseksi on lakattava näkemästä kiusatut ressukoina ja kiusaajat jotenkin "vahvoina".

Onnellisuus, kauneus ja mukava luonne.

Kateus ja katkeruus aiheuttaa kiusaamista.

No ainakin mä oon tosi kaunis nainen, ollu aina, ja nyt ku miettii että jos mä oon ollu se jota kiusataan aika monissa paikoissa, jos vaikka kaikki ollut hiljaisia ihmisiä, niin eihän siinä oo muutaku se, että oon sattunu syntyy paremman näköiseksi kun ne muut joka aiheuttaa sitä kateutta niissä vaatimattoman näkösissä naisissa ja miehissä joilla ei rahkeet riitä mun iskemiseen. 😊 Se jo kertoo paljon, että koen usein olevani enempi ns samalla viivalla naisten kanssa jotka on todella kauniita itsekin (vaikkakin ole vielä kokenut kateutta myös heiltä).

Jos osattaisiin jättää ihmisen ulkonäkö toisarvoseks, ja kohdella ihmisiä ihmisinä, niin päästäis jo pidemmälle.

Tiedän vain yhden joka aina kohtaa kiusaamista. Olen tuntenut tyypin ala-asteelta. Hän oli niitä jotka oikein etsivät tilanteita joista voi kannella opettajalle. Pihapoliisi siis. Ja kanteli siis aivan kaikesta, sellaisestakin missä ei ollut osallisena itse. On yhä aikuisena ohjaamassa ja komentelemassa ja kantelemassa niin paljon, ettei kukaan jaksa hänen seuraansa ja kokee sitten tulleensa kiusatuksi.

Yli 30v hänelle on kerrottu että hänen oma toimintansa aiheuttaa sen, ettei kukaan halua olla hänen kanssaan, mutta tietysti sekin on kiusaamista että on kerrottu miksi näin on.

Tyhmät tai vaikeasti kesytettävät veetuttaa?