Miksi joitakin ihmisiä kiusataan monessa eri paikassa? Onko tietyt ihmiset alttiimpia sille?

Vierailija kirjoitti:

Jos jostain taidosta kiusatulle olisi hyötyä, niin siitä, että oppii aidosti arvostamaan itseään muiden mielipiteistä huolimatta ja rakentamaan itsetuntonsa muun kuin ulkopuolelta saatujen reaktioiden varaan.

Harmi vaan tämä on sellainen kyky, joka on vain harvalla ihmisellä ja senpä takia sitä ei ole niin yksinkertaista siirtää sukupolvelta toiselle. Helpompaa on turvautua kiusatun syyllistämiseen ja "sinun pitää oppia pitämään puolesi", "ei pidä ottaa kaikkea itseensä" ja "sinä annat heille luvan kohdella itseäsi huonosti" -tyyppisiin latteuksiin, jotka eivät ainakaan vahvista kiusatuksi tulleen itsetuntoa ja -varmuutta pätkääkään.

Sanotaan, että ihminen on sosiaalinen eläin enkä sitä mene kieltämään. Ihmisille tekisi silti mielestäni hyvää oppia kehittämään itseään muutenkin kuin vain muihin itseään peilaamalla ja elämällä ikään kuin muiden ihmisten kautta. Sekä kiusaajan että kiusatun ajava voima on useimmiten vääristynyt ja ylikorostunut hyväksynnän haku.

Vaikuttaa siltä, että ihmiset - eritoten suomalaiset - pelkäävät kuollakseen omaa haavoittuvuuttaan ja erilaisuuttaan. Siksi kiusaamisongelma on aina niin helppo kuitata sillä iänikuisella kasvata paksumpi nahka -tokaisulla tai vian hakemisella siitä "heikommasta" osapuolesta eli kiusaamisen kohteeksi tulleesta.

Mulla oli aikoinaan opettaja, erittäin älykäs ja fiksu nainen, opetti lakijuttuja. Ja hän kertoi miten oli päätynyt tilanteeseen että eli vuosia väkivaltaisen aviomiehen kanssa, ja jotenkin hyväksyi sen, vaikka oli fiksu ja työelämässä jne. arvostettu ihminen josta ei uskoisi että kotona on helvetti irti. Hän opetti meille nuorille, että teitä kohdellaan siten kun annatte itseänne kohdella. Väkivaltaisesta suhteesta on vaikea lähteä pois koska se on sitä henkistä alistamista ja uhri ei enää usko että ansaitseekaan mitään parempaa ja siten antaa kohdella itseään huonosti.

Minä olen kyllä uskonut siihen mitä hän sanoi, että meitä kohdellaan kuten annamme meitä kohdella. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä että uhria syyllistettäisiin että se on hänen syy kun toinen tekee pahaa. Tekijä vastaa omista toistaan, mutta myös uhri. Omia lapsiakin olen opettanut sellaisissa tilanteissa joissa he ovat kokeneet kiusaamista, että ei pidä alistua siihen. Pitää mennä kertomaan opettajalle välittömästi, pitää kertoa vanhemmille jne.

ap

Olen naisvaltaisella alalla. Jos meille tulee miespuolinen harjoittelija, kaikki naiset ovat heti innolla ottamassa vastaan ja kehumassa. Kun on niin ihanaa saada mukava poika tänne!

Jos tulee naispuolinen harjoittelija, vastaanotto on ynseä ja vikoja yritetään kaivaa esiin alusta lähtien. Suhtaudun itse harjottelijoihin aina samalla tavalla heidän sukupuolestaan riippumatta ja olen muutamia kertoja joutunut näistä naispuolisia harjottelijoita puolustamaan. Olen siinä sivussa joutunut itse silmätikuksi.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ihmiset kiusaa helppoa kohdetta. Sellaista joka ei käy riehumaan. Ei kukaan kehtaa kiusata sellaista joka käy heittelemään tuoleja, lyö täyden kahvipannun naamaan tai vetelee nyrkillä päin pläsiä. Joskus ihmisen pitää näyttää ja tehdä esimerkki jotta saa olla rauhassa.

Tämä. Itse olin lapsena ja nuorena kuumapäinen ja kävin kiinni helposti, jos vähän provosoi. Minussa oli kaikki kiusaajia puoleensavetävät ainekset, olin vähän syrjäänvetäytyvä, hyvä koulussa, minulla ei ollut tyylitajua ja harrastukseni olivat "noloja", esimerkiksi pidin yläasteella nukkeblogia. Muutamaan kertaan minua yritettiin kiusata, mutta kun kiusaaja sai vastaukseksi pari nyrkiniskua naamaan, ei kokeillut uusiksi. Yksi luokan kiusanhenki istui kerran viereiseeni pulpettiin ja alkoi väittää pulpetissani ollutta kalligrafiakynää häneltä varastetuksi, mitä se ei ollut. Vedin kynästä korkin, kävin hänen päälleen ja rikoin kynän terän suttaamalla kynää hänen naamaansa ja käsiinsä niin paljon kuin ehdin ennen kuin opettaja ehti väliin. Muistan ajatelleeni vain, että "siinä sulle kynää s***na". Poika näytti pari päivää aivan huonosti maalatulta seepralta. Jos olisin vain tuuppinut vähän ja huutanut, se olisi ollut ehkä kiusaajille hauskaa hupia ärsyttää minua, mutta useimmat kiusaajani itkivät minut kunnolla suututettuaan. Toki minullakin oli ongelmia tuon takia, ja minua juoksutettiin monessa paikassa juttelemassa tuosta väkivaltaisuudesta. Onneksi olen nyttemmin oppinut hillitsemään itseni ja välitän paljon vähemmän siitä, mitä muut sanovat. Ei mäntti työpaikalla ole rikosrekisterin arvoinen.

Kiusaaminen on usein kateutta.

Yksin on vaikeaa olla vahva, jos vastassa on jonkinmoinen tiimi eli kiusaajaporukka.

1. Liiallinen kiltteys

2. Ujous 

3. Vastaansanomattomuus

4. Hyväntahtoisuus

5. Vaatimattomuus

Jonkinlainen sosiaalisten taitojen puute aiheuttaa. Minua on kiusattu, koska en ole ollut kiinnostunut muista ihmisistä tarpeeksi. Jotenkin pelätään kai, että kuvittelen olevani parempi kuin muut. Sitten kun yrittää olla vaatimaton ja kiltti niin aletaan pitää näkymättömänä ja tarpeettomana. Todella usein saan kuulla negatiivista arvostelua. Olen minäkin oppinut vähän puoliani pitämään. En oikein hallitse käytöskoodeja. Olen liian rehellinen, jos avaan suuni.  Yritän pitää sen kiinni. Haluan vaan saada työt tehtyä. Tähän mennessä moni on jo ottanut nokkiinsa. Nykyään en koe erisrämistä ja arvostelua enää kiusaamisena vaan tiedostan omat puutteeni ja sen, että käytökseni ärsyttää muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoituksista tulee jo nyt sellaiset vibat, että tässä halutaan taas päästä syyllistämään kiusattuja ja kaivelemaan heistä vikoja. Semmoista mukaviatonta ihmettelyä, jota on nähty tämän palstan lyttäämisketjuissa aiemminkin.

Miksi tästä ei saisi puhua? Onhan se todella outoa että miksi toisia ei kiusata missään ja toisia joka paikassa, vaikka olisivat ihan yhtä hyviä kiusaamisen kohteita, kauniita, fiksuja, lihavia, rumia... mitä ikinä ne aiheet nyt onkaan.

Syyn etsiminen ja syyllistäminen on kaksi eri asiaa. Eikö kiusattujenkin olisi hyvä tietää miksi heitä aina kiusataan joka paikassa? Ja jospa joskus joku kiusaaja tulisi kertomaan oman kantansa niin tähänkin ongelmaan pääsisi jotenkin puuttumaan.

ap

Kyllä se johtuu siitä, että useimmissa työpaikassa on ns narttuja, jotka kokeilevat että kenen kustannuksella voisivat nauraa ja saavatko muut siihen mukaan. Yleensä yrittävät viedä huomiota pois omista heikoista työtaidoistaan. Se ratkaisee, että huomaako ja välittääkö kohde siitä, jotkut sen osaavat väistää heti alussa.

Minä olen miettinyt tätä uudenlaisesta näkökulmasta oman lapsen kuvioiden myötä. Olin itse lapsena ensin kiusattu ja myös kiusasin sekä yhtä heikommassa asemassa olevaa luokkakaveria että omaa siskoani. Olen asian suhteen tuntosarvet kohollaan ja haluaisin lapsiani suojella samalta ilmiöltä, välttää ihan kummatkin roolit. Esikoiseni tuntuu kuitenkin olevan kuin saippuaa 🤔

Toki jos kiusaaminen olisi graavia, jatkuvaa suoraa nimittelyä tai tuuppimista, sellaista kukaan ei voi ohittaa. Mutta tuo lapsi ei reagoi mitenkään siihen että häntä on välillä suljettu tyttöklikeistä ulos, hänelle on annettu nöyryyttäviä rooleja leikeissä, hänelle on naureskeltu kun ei tunne jotain brändiä, on vaadittu että pitää totella ehtoja x ja y että pääsee porukkaan jne. Hän on ollut sitä mieltä että "höh, no onpa urpoja" ja mennyt muiden seuraan. Minä oon yrittänyt jututtaa että sinua varmaan harmitti kun Aada ja Vilma ei jätti sut jälkeen koulumatkalla tai kuulostaapa inhottavalta jos Selinan mielestä sun rooli leikissä olisi ollut syödä oksennusta, mutta lapsi tuntuu vilpittömästi olevan sitä mieltä että "no jos niillä on niin tyhmät jutut niin eipä siinä mitään, sit mä meen leikkii Leilan ja Millin kaa" ja siinä se. Lapsi ei koe muiden hölmön käytöksen koskevan mitenkään itseään tai liittyvän häneen itseensä. Toisaalta hän tuntuu myös olevan melko sokea monille sosiaalisille odotuksille (mistä pitäisi tykätä, miltä näyttää jne.), mutta kavereita riittää sen verran kun tarvitsee (on introvertti).

Sisaruksensa taas on hyvin tarkka siitä mitä päiväkotikaverit ovat sanoneet tyttöjen ja poikien väreistä jne., kokee myös hyvin herkästi että hänet on tahallisesti jätetty yksin vaikka tilanne olisi ollut esim. sellainen että ne joiden kanssa leikki, lähti kotiin, ja muilla oli kesken leikki johon lapsi ei halunnut liittyä, vaan olisi halunnut ne muut omaan leikkiinsä. Hän on myös lähtenyt mukaan kiusaamiseen turvatakseen oman asemansa vahvimpien silmissä.

Meissä vanhemmissa näkyy myös samankaltaista kahtiajakoa. Puolisoni viis veisaa muiden mielipiteistä, kuten esikoinen, molempien sosiaaliset tarpeet on vähäisemmät ja eivät tarvitse ympäristön huomiota ja hyväksyntää niin kuin minä ja kuopus. Me taas elämme paljon enemmän vuorovaikutuksessa muihin, meillä on sitoutuneempia ja läheisempiä kaverisuhteita, ja muiden mielipiteet koskettaa meitä enemmän. Hyvässä ja pahassa.

Ei ole mikään tilastollisesti edustava otos, eikä mitään osoitettuja syy-seuraus-suhteita, kunhan pohdin ja lätisen.

Vierailija kirjoitti:

1. Liiallinen kiltteys

2. Ujous 

3. Vastaansanomattomuus

4. Hyväntahtoisuus

5. Vaatimattomuus

Tuo on kyllä ansa, jos menee uutena ja haluaa käyttäytyä hyvin. Osaan kuitenkin olla myös töykeä, että olisin sikäli kuvitellut paremmaksi nuo edellämainitut ominaisuudet, tai niiden esittämisen. Sehän on työrooli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ihmiset kiusaa helppoa kohdetta. Sellaista joka ei käy riehumaan. Ei kukaan kehtaa kiusata sellaista joka käy heittelemään tuoleja, lyö täyden kahvipannun naamaan tai vetelee nyrkillä päin pläsiä. Joskus ihmisen pitää näyttää ja tehdä esimerkki jotta saa olla rauhassa.

Aina tämäkään ei toimi. Varsinkin koulumaailmassa se on kuin vettä myllyyn kiusaajille, kun kiusatun pinna lopulta katkeaa ja tämä alkaa riehua. Tässä tapauksessa kiusattu yleensä myös leimataan häiriköksi ja pahantekijäksi.

Kiusaamisen syy ei ole kiusatussa. Koskaan. Ei, vaikka olisi kuinka "helppo" kohde. Kiusaaja tekee valinnan kiusata ja hän on vastuussa tekemisistään.

Samaa mieltä. Tähän on pakko kertoa, miten yliopistossa opiskellessa olin luennolla, jonka aiheena oli koulukiusaaminen. Luennoitsija oli tietysti alan tutkija ja psykologi. Hän väitti ihan tosissaan osan ihmisistä "vain olevan kiusattavia, sellaisia, että jokin heissä saa muut kiusaamaan" Olin aika järkyttynyt. 😮😳

Tämä ei nyt ihan aiheeseen sovi mutta mainitsempa ohimennen. Tunnen erään vielä nuoren ihmisen jota kiusataan aina ja joka paikassa. Opettajat koulussa, opiskelukaverit, työkaverit, tuntemattomat milloin missäkin. Hän on erittäin hankala ihminen, patologinen valehtelija, hyvin itsekeskeinen, aina äänessä mutta mitään asiaa ei tule. Hyvin kärkäs suustaan ja usein täysin asiaton. Mutta omien puheiden mukaan häntä kiusataan ja on uhri. Hakee sympatiaa ja oikeutta omalle käytökselleen väittämällä että häntä kiusataan. Usein myös valehtelee asiasta, mitään kiusaamista ei ole ollut. Hänen puheiden mukaan hänet on jopa yritetty kiilata autolla tieltä useita kertoja ja yritetty saada ajamaan kolari, ihan vain sillä kun on nainen tai ajanut rajoitusten mukaan.

Koulusta kun loppui mielenkiinto niin syytti opettajia ja kavereitaan. Sama työpaikalla.

Kaikkiin polttaa sillat takanaan. Tästä käytöksestä on yritetty puhua monesti mutta kokee sen kiusaamisena ja jäädyttää välit.

Mutta näitäkin on. En silti vähättele yhtään oikeaa kiusaamista, osa ihmisistä kiusaa kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitoalalla törmännyt tällaiseen, että monella työpaikalla on huono ilmapiiri ja juoruillaan selän takana. Varovasti tunnustellaan, lähteekö uusi työntekijä mukaan siihen negatiivisuuden kierteeseen. Jos ei lähde, joutuu silmätikuksi. "Mikä tuokin on olevinaan??"

Juoruringin hännystely, yleinen valittaminen ja negatiivisuus on niitä hyväksyttyjä toimintatapoja.

Juuri näin. Sama juttu muuallakin, esimerkiksi kunnallisen alan töissä. Jos ei keski-ikäisenä oman elämän omaavana kiinnosta jatkuva negatiivinen louskutus, muista juoruilu ja muiden tekemisten negatiivinen riipiminen tai omana pyrkimyksenä ei ole ikävöittää muiden työtä ja asemaa kaikin tavoin, joutuu tavallaan silmätikuksi. Silloin ei kuulu siihen "hyvien tyyppien" johtoryhmään, joka suu vaahdossa käytävillä ja kahvihuoneissa pyörittää työpaikan ja työntekijöiden asioita. Ja annas olla, kun kerran sanot kahvihuoneessa, että eikö teillä nyt muuta puhuttavaa ole kun kollegan negaaminen selän takana, niin mikä haloo siitä tulee... Tyhjänpäiväiset tyypit saavat kyllä suu vaahdossa sanoa mitä vaan ja nimitellä miksi vaan, mutta kun aikuismaisesti sanoittaa näiden tekemisiä, niin sitähän on jo sosiopaatista seuraava. :D

En kuulu mihinkään porukkaan, mutta sen kääntöpuoli on vapaus. Sitä ei koskaan kannata menettää. Kukaan ei päätä puolestani, mitä ajattelen, ja tavallaan se minussa ahdistaakin. Et voi tietää, olenko lintu vai kala vai en kumpaakaan, koska en kuulu lintujengiin enkä kalajengiin enkä ole lojaali muulle kuin itselleni ja arvoilleni. Olla vapaa on myös sisäisesti koettuna parasta elämää!

Ja etenkin jos olet esimies, pyri tähän vapauteen ja neutraaliuteen. Vaatii vahvaa luonnetta olla pauhaamatta käytävillä, olla hankkimatta liittolaisia ja hovia sekä kyetä näkemään takamuksennuolijoiden ja korvaan muista kuiskuttelijoiden lävitse. Pomoa, joka ei louskaa alaisistaan, lopettaa asiattomat keskustelut ja asiattoman mielipiteisiin vaikuttamisen alkuunsa, arvostetaan aina. Pomo luo joko kiusaamisen sallivan kulttuurin tai sen tukahduttavan kulttuurin. Luottamus ja auktoriteetti tulee tällöin luontaisesti. Kypsyys on aina tyylikästä.

Itse en kuulu mihinkään porukoihin. En ole koskaan kuulunut. Mutta jos minua jostain arvostetaan, juuri siitä. Mikään ei oikeasti ole kunnioitettavampaa kuin uskaltaa olla itsensä ja rohjeta myös puolustaa muita.

Vahva jaksaa nostaa heikkoja ylös, heikko jaksaa vain painaa vielä heikompia alas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ihmiset kiusaa helppoa kohdetta. Sellaista joka ei käy riehumaan. Ei kukaan kehtaa kiusata sellaista joka käy heittelemään tuoleja, lyö täyden kahvipannun naamaan tai vetelee nyrkillä päin pläsiä. Joskus ihmisen pitää näyttää ja tehdä esimerkki jotta saa olla rauhassa.

Aina tämäkään ei toimi. Varsinkin koulumaailmassa se on kuin vettä myllyyn kiusaajille, kun kiusatun pinna lopulta katkeaa ja tämä alkaa riehua. Tässä tapauksessa kiusattu yleensä myös leimataan häiriköksi ja pahantekijäksi.

Kiusaamisen syy ei ole kiusatussa. Koskaan. Ei, vaikka olisi kuinka "helppo" kohde. Kiusaaja tekee valinnan kiusata ja hän on vastuussa tekemisistään.

Samaa mieltä. Tähän on pakko kertoa, miten yliopistossa opiskellessa olin luennolla, jonka aiheena oli koulukiusaaminen. Luennoitsija oli tietysti alan tutkija ja psykologi. Hän väitti ihan tosissaan osan ihmisistä "vain olevan kiusattavia, sellaisia, että jokin heissä saa muut kiusaamaan" Olin aika järkyttynyt. 😮😳

Tuli mieleen Aino Kontulan ( se Rexi on homo ja opettajat hullui -kirjailijan ) taannoinen kommentti siitä, että kiusatut ovat liian tosikoita. Lausunnosta nousi ihan ansaittu kohu mutta en muista, selittelikö tai puolusteliko Kontula sanomaansa mitenkään.

Koulumaailmaa tuntevana en valitettavasti ollut itse täysin yllättynyt Kontulan sanomisista. Erityisesti naisopettajat voivat olla hyvinkin empatiakyvyttömiä ja huonoja sietämään erilaisuutta. Kontulan edustaman boomer-sukupolven opettajissa tällaisia ihmisiä on vielä huomattavan paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ihmiset kiusaa helppoa kohdetta. Sellaista joka ei käy riehumaan. Ei kukaan kehtaa kiusata sellaista joka käy heittelemään tuoleja, lyö täyden kahvipannun naamaan tai vetelee nyrkillä päin pläsiä. Joskus ihmisen pitää näyttää ja tehdä esimerkki jotta saa olla rauhassa.

Aina tämäkään ei toimi. Varsinkin koulumaailmassa se on kuin vettä myllyyn kiusaajille, kun kiusatun pinna lopulta katkeaa ja tämä alkaa riehua. Tässä tapauksessa kiusattu yleensä myös leimataan häiriköksi ja pahantekijäksi.

Kiusaamisen syy ei ole kiusatussa. Koskaan. Ei, vaikka olisi kuinka "helppo" kohde. Kiusaaja tekee valinnan kiusata ja hän on vastuussa tekemisistään.

Samaa mieltä. Tähän on pakko kertoa, miten yliopistossa opiskellessa olin luennolla, jonka aiheena oli koulukiusaaminen. Luennoitsija oli tietysti alan tutkija ja psykologi. Hän väitti ihan tosissaan osan ihmisistä "vain olevan kiusattavia, sellaisia, että jokin heissä saa muut kiusaamaan" Olin aika järkyttynyt. 😮😳

Tuli mieleen Aino Kontulan ( se Rexi on homo ja opettajat hullui -kirjailijan ) taannoinen kommentti siitä, että kiusatut ovat liian tosikoita. Lausunnosta nousi ihan ansaittu kohu mutta en muista, selittelikö tai puolusteliko Kontula sanomaansa mitenkään.

Koulumaailmaa tuntevana en valitettavasti ollut itse täysin yllättynyt Kontulan sanomisista. Erityisesti naisopettajat voivat olla hyvinkin empatiakyvyttömiä ja huonoja sietämään erilaisuutta. Kontulan edustaman boomer-sukupolven opettajissa tällaisia ihmisiä on vielä huomattavan paljon.

Se on juuri noin ja eivät pärjää esim erityisherkkien kanssa mutta ei mitään ongelmaa jonkun häirikön kanssa, eivät kuria kuitenkaan saa mutta eivät myöskään koe sitä omaksi viakseen. Ja luokassa ei ole mitään työrauhaa.

Omassa tapauksessa syynä varmasti se, että olen aika kiltti ja vähän ujo ihminen. Muutin nuorena uudelle paikkakunnalle ja vaikka siellä yritinkin olla puhelias ja päästä porukkaan niin nopeasti alkoi kiusaaminen. En siis jotenkin sopinut siihen kouluun ja porukkaan sekä olin liian kiltti. Samalla olin uusi tyyppi ja jäin yksin joten minusta ei paljon vastusta ollut. Joku kirjoitti, että pitää puolustautua, mutta itse yritin sitä ja se sai vaan pahaa aikaan. Toisaalta monesti sanotaan, että kun ei reagoi niin sekin auttaa. Tosin minua ei auttanut sekään ja kaikki jatkui pitkään. Pienellä paikkakunnalla on vielä se, että jos saa jonkin leiman niin ei siitä pääse helposti enää eroon ja muut ovat tavallaan kuitenkin määritelleet se mikä "arvo" sinulla on. Tämänkin takia jouduin vielä jatko-opinnoissakin tietynlaisen pilkan ja ikävien kommenttien ja puheiden kohteeksi ja samalla kukaan ei oikein tahtonut olla kanssani. Yksinäinen olin siis koko sen ajan.

Tämän kaiken jälkeen minusta on tullut todella varovainen ihminen ja kyllä jälkiä on jäänyt. Samalla tämäkin on paha asia ja nyt pitäisi olla sitten rohkea ja pärjäävä, että yleensäkin selviäisi monista jutuista. Nämä vuodet saivat siinä mielessä pahaa aikaan ja olin kyllä ennen rohkeampi. Nyt sitä kuitenkin katselee elämää ehkä erilailla ja olen vähän liian huolestunut ja murehtiva ihminen. Olin yhdellä kurssilla ja oikeastaan siellä vasta tajusin sen, että minäkin osaan olla ihan mukava ja iloinen ihminen ja puhuin siellä niin paljon, että yksikin sanoi, että et sinä voi olla nini ujo ihminen. Mietin vaan sitä, että jos nuoruus olisi ollut vähän parempaa aikaa niin olisin varmaan vähän erilaisempi ihminen nyt.  Kuitenkin voin sanoa sen, että jos on monia kiusattuja katsonut niin ei sitä syytä aina löydy. Joku ihminen voi olla hyvinkin rohkea ja vahva persoona niin silti sekään ei auta. Ehkä minusta juuri erilaisuus ( kuten minäkin olin vähän erilainen ihminen, kun tuohon kouluun menin) on yksi syy. Eroat jotenkin juuri siitä porukasta ja et sovi siihen. Silti en koskaan siinä mielessä hyväksy tätä asiaa. Kenestäkään ei tarvitse pitää, mutta jotenkin pitäisi olla asiallinen.

137 totesi asian juuri niin kuin sen pitäisi mennä: "Kenestäkään ei tarvitse pitää, mutta jotenkin pitäisi olla asiallinen."

Kun tässäkin ketjussa on vihjattu siihen suuntaan, että kiusatuilla on puutteita sosiaalisissa taidoissa tai provosoituvat liian helposti, niin kyllä sieltä kiusaajapuoleltakin löytyy ihan samaa vikaa. Jostain syystä toisen ihmisen erilaisuus tai erikoisuus provosoi joitain päällepäin ihan normaalinkin oloisia ihmisiä niin, että heidän käytöksensä tätä kyseistä ihmistä kohtaan on aika ala-arvoista. Aikuiset ihmiset nälvimässä ja tirskumassa, kun "toi yks on tommonen". Hienot perustelut, eikö?

Minä epäilen, että moni tällä tavoin käyttäytyvä ei itse asiassa edes tiedosta käyttäytyvänsä kiusaajan tavoin. Omasta mielestään he todennäköisesti vain hyväntahtoisesti päivittelevät, kun toinen on niin "tommonen". Tämä ymmärtämättömien kiusaajien joukko lienee vielä suurempi ja vaikeammin hoidettava ongelma, kun vertaa avoimesti kyykyttäviin ja lyttääviin ihmisiin. Ihmiset eivät keskimäärin ole erityisen älykkäitä saati kykeneviä itsereflektioon ja monen minäkuva on niin heikolla pohjalla, että sen myöntäminen, että saattaisi itse olla kiusaaja, on näille ihmisille psyykkisesti liian hajottavaa.

"--miten kykenemme tuntemaan ylemmyyttä toista ihmistä kohtaan, toista ihmisryhmää kohtaan. Sitä tapahtuu kaikkialla, kaiken aikaa. Minusta alhaisin piirre ihmisessä on tarve löytää joku jota nöyryyttää."

- Stroutia iltasaduksi.

Jos kiusatuilta vaaditaan nopeaa itsensä puolustamista tai kiusaaminen on ansaittua, miksi syntyy hirveä poru, kun joku lopulta puolustaa itseään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olet sen ensimmäisen kerran pitkäaikaisesti tullut kiusatuksi, jäänyt asian kanssa yksin, kukaan ei puolusta, kiusaajat saa puolelleen muita, häpeät, vihaat, muutut pessimistiseksi, toivottomaksi, masentuneeksi.

Olet ollut pitkään pelossa ja stressissä. Vaihdat uuten paikkaan, olet varovainen, pelkäät ihmisiä että alkaako se täälläkin. Olet muiden mielestä oudosti käyttäytyvä. Heitä alkaa ärsyttää ja se saattaa herättää joissakin halun kiusata. Se on noidankehä johon ei pitäisi kenenkään joutua. Yksin sieltä ei pääse ulos, ja parantavaa apua et luultavasti saa. Vaikka aivot yrittäisivät luoda uutta alkua uudelle toimintatavalle niin keho muistaa eikä jätä muistoilta rauhaan ja reagoi paniikilla, jännittämisellä, ahdistuneisuudella.

Tämä on totta. Inhottavaa on sekin, että edes omat vanhempani eivät ole koskaan tukeneet minua, jos olen heille kertonut kiusaamisesta. Isåni mielestä olen heikko, jos antaudun kiusattavaksi ja äitini ei edes halua kuulla sellaisesta, vaan alkaa vältellä minua (ainoa syy on se, että kerron vaikeista asioista, sillä hän ei kestä stressiä). Lapsena en kehdannut kertoa heille useinkaan, sillä he eivät koskaan tukeneet minua. Aikuisenakin saan "turpiini" (henkisesti) heiltä joka kerta, jos vihjaankin sellaisesta.

Pitää tähän itsekin sivusta kirjoittaa, kun niin tuttuja asioita. Meilläkin kaikki meni niin, että isän mielestä piti olla vahva ja ei saanut olla heikko. Äitini taas aina sanoi, että mitä valitan hänelle ja rasitan häntä. Nämä siis, kun yritin puhua kiusaamisesta. Tosin meillä ei edes käytetty kiusaaminen-sanaa vaan jollakin muulla tavalla puhuttiin. Se sana oli jotenkin sellainen, ettei sitä mainittu ja en kehdannut itsekään edes sitä käyttää. Asiat kierrettiin niin, että sanoin jonkun olleen ilkeä minulle, sanoneen pahasti yms, mutta kunnolla emme koskaan asioista ole puhuneet. Olisin silloin kaivannutr tukea ja apua sekä asioista olisi pitänyt puhua kunnolla. Jäin vaan täysin yksin ja minulla ei ollut uudella paikkakunnalla yhtään ystävää. Muutenkin elämässä tapahtui  muutoksia ja olimme vasta muuttaneet. Silti koskaan ei kysytty miten voin ja miten minulla menee. Äitini sanoi aina vaan, että mitä hän sille voi jos minua kiusataan ja ne sanat ovat jääneet mieleen. Mietin monesti, että kuka vanhempi tavallaan jättää lapsensa toisten armoille.

Tietenkään vanhemmatkaan eivät voi tehdä mahdottomia, mutta pitäisi edes yrittää ja ainakin tukea lasta. Tämän jälkeen yritinkin sitten olla mahdollisimman helppo lapsi ja nuori sekä kestää sen kaiken. Menikin hyvin siihen asti kunnes pää petti lopullisesti joskus 16-vuotiaana ja olin todella ahdistunut ja muutenkin huonossa kunnossa. Silloin sitä yritti pyytää apua, kun ei meinannut enää selvitä eteenpäin. Tähänkään asiaan en saanut oikeastaan mitään apua. En vaikka itkin joka päivä ja oksensin kaiken sekä valvoi yöt. Lopulta sanoin etten enää jaksa tätä elämää ja sen jälkeen vanhemmat sitten uhkailivat minua ja sain pyytää anteeksi. Lukion aloitin siis sellaisessa tilanteessa ja ihme kyllä sain sen käytyä loppuun.  Mitään apua en saanut ja ihme kyllä sain itseni jotenkin jaloilleni ja olo parani vähän sitten myöhemmin, mutta tuosta tilanteesta on tavallaan jäänyt se pelko, että olin nini lähellä seota täysin ja olisin jo silloin tarvinnut jotain psykologikäyntejä yms, että olisi saanut purkaa asioita. Nyt myöhemmin sitä huomaa, että näistä vuosista on jäänyt paljon pahaa elämääni.