Miksi joitakin ihmisiä kiusataan monessa eri paikassa? Onko tietyt ihmiset alttiimpia sille?

Kiusaajien ei muka tarvitse kasvaa ihmisinä ja hillitä käytöstään? Ärsyttää miten aina vaan löytyy vaikutusvaltaisia kiusaamisen puolustajia. Yök. Kyllä ihmistä voi vaatia elämään ilman että kiusaa muita. Se ei ole edes paljon vaadittu.

Järkyttävää miten usein vieläkin lehdissä on haastatteluita nuorista joita on kiusattu rankasti vuosia koulussa eikä aikuiset puuttuneet edes sen vertaa ettei olisi hakattu ja potkittu aina uudelleen ja on pitänyt suorittaa oppivelvollisuus joka päivää peläten. Kiusaamisesta on puhuttu ja kirjoitettu valtavasti mutta mitään ei tapahdu. Koulumaailman aikuiset on ihan pas**ja. Menkää itse töihin missä lyödään ja haukutaan vuosikausia.

Menneisyys vaikuttaa aina tulevaan. Aiemmat kokemukset vaikuttavat tuleviin kokemuksiin.

Omalla kohdalla kuvio oli selkeä. Mua kiusattiin rankasti koko yläaste, ja se vaikutti todella negatiivisesti sosiaalisten taitojeni kehitykseen, koska vietin ikävuodet 13-15 vailla sosiaalisia suhteita samanikäisten kanssa. Mut suljettiin ulos kaikesta luokan sosiaalisesta toiminnasta, koska yksittäinen henkilö päätti niin. Syytä en koskaan saanut selville, mutta kuulin muilta jälkikäteen etteivät muut mua mitenkään vihanneet, mutta eivät uskaltaneet mennä väliin. 

Lukiossa sain pienen kaveriporukan, joten se meni ihan mukavissa merkeissä. Emme me mitään lukion suosituimpia tyyppejä olleet, mutta kuitenkin oli seuraa ja kavereita. Mulla ei kuitenkaan ollut kuin muutama kaveri, koska en osannut vielä olla kolmen vuoden kiusaamisen jäljiltä niin sosiaalinen.

Tässä kohtaa voisi ajatella, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta ei! Menin yliopistoon puutteellisilla sosiaalisilla taidoilla, sillä en ollut teinivuosinani oppinut sosiaalisia taitoja kunnolla, ja sen syy on yläasteella tapahtunut kiusaaminen.

Yliopistossa en päässyt missään vaiheessa sisälle porukoihin, koska meillä oli pieni pääaine, jossa oli fuksien keskuudessa aika klikkiytynyt ilmapiiri. En ollut oppinut olemaan luonteva sosiaalisissa tilanteissa, joten en päässyt sisäpiiriin, vaan musta tuli se tyyppi, jota ei kiusattu, mutta joka ignoorattiin. Ei paljon inboxiin tullut tapahtumakutsuja. Luulen että en vain osannut myydä itseäni ekoilla viikoilla tarpeeksi hyvin, joten mut leimattiin kai tylsäksi tai jotain. Näin historia toisti itseään, ja sain taas tuntea mitä on tulla suljetuksi piireistä ulos.

Vaihdoin alaa ja sain lopulta uusia kavereita, mutta se,  että päädyin aluksi yliopistossakin eristetyksi, sai mut tajuamaan sen, kuinka pitkäkestoisia vaikutuksia teininä koetulla kiusaamisella voi olla. Se oikeasti sotki sosiaalisten taitojeni kehittymisen big time, ja olin yliopistossa jäljessä ikätovereitani niissä asioissa. Ja kun sosiaaliset taidot ovat alikehittyneet, jää helpommin ilman kavereita.  

Kiusaajilla on usein ainutlaatuinen kyky haistaa sopivat uhrit. Kiusatuthan ovat heille monesti kuin herkkua - ilman heitä heidän elämänsä olisi tylsempää. Kiusaaminen tuo piristystä päivään, ja sitä kautta voi hyvin toteuttaa itseään ja purkaa sisäisiä aggressioita. 

Usein monet päätyvät uudelleen kiusatuksi juuri sen takia, koska he ovat tulleet aiempien kokemustansa myötä vähän aroiksi ja varovaisiksi, ja tällaiset henkilöt ovat täydellinen kohde kiusaajille. Kun työpaikalle saapuu vähän ujo ja arka ihminen, jolla ei ole olemassa olevaa sosiaalista verkostoa, se on todellista mannaa kiusaajalle. 

Parempi vartalo kuin kiusaajalla.

Iloisempi kuin kiusaaja.

Omistaa jotain, mitä kiusaaja himoitsee.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen on usein kateutta.

Tämä!

Kiusaaminen on kateutta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoituksista tulee jo nyt sellaiset vibat, että tässä halutaan taas päästä syyllistämään kiusattuja ja kaivelemaan heistä vikoja. Semmoista mukaviatonta ihmettelyä, jota on nähty tämän palstan lyttäämisketjuissa aiemminkin.

Miksi tästä ei saisi puhua? Onhan se todella outoa että miksi toisia ei kiusata missään ja toisia joka paikassa, vaikka olisivat ihan yhtä hyviä kiusaamisen kohteita, kauniita, fiksuja, lihavia, rumia... mitä ikinä ne aiheet nyt onkaan.

Syyn etsiminen ja syyllistäminen on kaksi eri asiaa. Eikö kiusattujenkin olisi hyvä tietää miksi heitä aina kiusataan joka paikassa? Ja jospa joskus joku kiusaaja tulisi kertomaan oman kantansa niin tähänkin ongelmaan pääsisi jotenkin puuttumaan.

ap

Kyllä se johtuu siitä, että useimmissa työpaikassa on ns narttuja, jotka kokeilevat että kenen kustannuksella voisivat nauraa ja saavatko muut siihen mukaan. Yleensä yrittävät viedä huomiota pois omista heikoista työtaidoistaan. Se ratkaisee, että huomaako ja välittääkö kohde siitä, jotkut sen osaavat väistää heti alussa.

Kiusaaja tietää, että hänen heikkoutensa saattaisivat aiheuttaa puheita, joten tämä henkilö alkaa kiusata ja mustamaalata muita. Kamala ihmistyyppi! Näitä löytyy hiekkalaatikolta, työpaikalta, lapsen luokkakavereiden vanhemmissa.... Kierrän kaukaa.

Jumalaa ei ole.Muiden ihmisten veneet ja hevoset ja lomamatkat ovat sinulta pois.

Rikkaat ja kauniit nauravat rumuudellesi ja köyhyydellesi

Olen itse erityisherkkä ja seurailen teemaan liittyviä ryhmiä. Enkä enää ihmettele yhtään. Kaikesta saa aikaiseksi kiusaamista  kun sen sellaiseksi vääntää ja sillä vääntämisellä ja uhriutumisella saa viimeistään aikaan pitkäkestoista kiusaamista. Valitettavasti olen oikeasti tätä mieltä. 

Olen itsekin hyvin herkkis ja luen todella herkästi ihmisten fiilikset ja ajatuksen sanojen takaa. Mutta luulosairaus on kuitenkin sitten vielä asteen eri asia. Se, että ihminen oikeasti luulee että koko maailma pyörii hänen ympärillä ja jonkun tahaton huonolla maulla sanottu vitsi oli tarkoitettu nolaamaan ihminen perusteellisesti, on kuitenkin lopulta aivan hullua eikä millään tavalla perusteltavissa ihmisen herkkyydellä. HErkänkin ihmisen on pärjättävä maailmassa jossa kaikki muutkin ihmiset on vaan ihmisiä ja jossa jokaikinen sekunti jokainen ihminen ei kohtele toistaan silkkihansikkain. 

Olen itse myös hyvin vahvasti joukkoonkuulumattomuutta kokeva ihminen. Siitä huolimatt huomaan että joillain tämä tunne on aivan eri sfääreissä. Ensimmäisen sekuntin tunnelmasta osa ihmisistä päättelee että joukko johon hän saapui, inhoaa häntä vaikka kysymyksessä olisi joukko täysin tuntemattomia ihmisiä. Ja tätä päätelmää ei voi kukaan enää muuksi muuttaa.

Keitä kiusaaja aivosi, jos alettiin nimitteleen nyhveröksi, missä se ongelma onkaan.

NAL(sinkut palsta) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin työpaikoilla kiusataan kauniita, lahjakkaita tai nuoria. Asioita joihin ei voi vaikuttaa.[/quote

Älä huoli, aika hoitaa sen silmänräpäyksessä jos naista kiusataan kauneuden takia.

Kiusaamista se silti on sillä hetkellä ja silmänräpäys voi olla 10 vuotta. Tökerö ja vähättelevä kommentti siis. Sama kuin että "kunhan laihdut niin sua ei enää kiusata". Eli poista jokin ominaisuus itsestäsi tai odota, että se poistuu, niin kiusaaminen loppuu. Älä huoli, haudassa se loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ehkä ihan kuulu aiheeseen, mutta olen ammatissa, jossa ollaan koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Osa ihmisistä kokee joka paikassa saavansa huonoa kohtelua tai jopa, että heitä kiusataan. Kuitenkin syynä  tähän on heidän oma käytöksensä. Heti jos ei kaikki mene heidän oman pillinsä mukaan, alkaa todella huono käytös ja voi olla, että siihen vastataankin samalla mitalla taksisin.

Olenkin ajatellut, että ihminen, joka kokee joka paikassa (lääkärissä/vastaanotossa, virastoissa, ihan joka paikassa) saavansa huonoa kohtelua, voisi vähän miettiä, mistä tämä jatkuva huono kohtelu saattaa johtua. Syyllinen saattaa löytyä peiliin katsomalla.

MInusta tässä on kyse eri asiasta. On todellakin ihmisiä, jotka ns. lyhytaikaisissa kohtaamisissa (juurikin vastaanotoilla, virastossa, kaupoissa) ovat todella herkkiä provosoitumaan, jos kaikki ei mene heidän mielihalunsa mukaan. Ja jos vastapuoli sanoo tiukasti, he kokevat, että heitä kohdellaan huonosti. 

Kiusaaminen on kuitenkin eri asia. Kiusaaminen tarkoitetaan yleensä jossain yhteisössä (koulussa, kodissa, työpaikalla tms.) tapahtuvaa toistuvaa käytöstä, jossa selkeästi jokin osapuoli kohtelee toista huonosti ja asialla on siis jatkuvuutta. Kiusaaminen ei ala siitä, että uhri olisi ensin esim. hankala. Uhri on yleensä kiltti, mukautuva, kenellekään harmia aiheuttamaton ja kiusaaminen lähtee kiusaajan omista impulsseista, jotka etsivät ns. helppoa purkukohdetta. Impulssi voi olla vaikka pelko oman työpaikan menettämisestä, jos työpaikalle on tullut nuori, pätevä ja ahkera uusi työntekijä, joka koeaikansa vuoksi ei uskalla pistää vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse erityisherkkä ja seurailen teemaan liittyviä ryhmiä. Enkä enää ihmettele yhtään. Kaikesta saa aikaiseksi kiusaamista  kun sen sellaiseksi vääntää ja sillä vääntämisellä ja uhriutumisella saa viimeistään aikaan pitkäkestoista kiusaamista. Valitettavasti olen oikeasti tätä mieltä. 

Olen itsekin hyvin herkkis ja luen todella herkästi ihmisten fiilikset ja ajatuksen sanojen takaa. Mutta luulosairaus on kuitenkin sitten vielä asteen eri asia. Se, että ihminen oikeasti luulee että koko maailma pyörii hänen ympärillä ja jonkun tahaton huonolla maulla sanottu vitsi oli tarkoitettu nolaamaan ihminen perusteellisesti, on kuitenkin lopulta aivan hullua eikä millään tavalla perusteltavissa ihmisen herkkyydellä. HErkänkin ihmisen on pärjättävä maailmassa jossa kaikki muutkin ihmiset on vaan ihmisiä ja jossa jokaikinen sekunti jokainen ihminen ei kohtele toistaan silkkihansikkain. 

Olen itse myös hyvin vahvasti joukkoonkuulumattomuutta kokeva ihminen. Siitä huolimatt huomaan että joillain tämä tunne on aivan eri sfääreissä. Ensimmäisen sekuntin tunnelmasta osa ihmisistä päättelee että joukko johon hän saapui, inhoaa häntä vaikka kysymyksessä olisi joukko täysin tuntemattomia ihmisiä. Ja tätä päätelmää ei voi kukaan enää muuksi muuttaa.

Kiusaaminen on jatkettua, toistuvaa samaan ihmiseen kohdistuvaa asiatonta, loukkaavaa käytöstä. Yksittäinen tökerö vitsi, vaikka tuntuisi kurjalta kuulla ja loukkaisi, ei ole kiusaamista. Nolaamista se voi kyllä olla. 

Olet oikeassa, että jotain pitää vain kestää. Tulee loukkauksia ja itsekin loukkaa. Yksittäisistä töksäytyksistä ei kukaan toivottavasti mene aivan rikki. Kiusaaminen on pitkäkestoista ja toistuvaa ja se sitten yleensä meneekin ihon alle ja saa todella aikaan vahinkoa. 

Tiedän tapauksia, jossa muu työyhteisö on pitänyt kiusaamista erittäin rajuna ja törkeänä, mutta uhri vain miettii, että kuvittelenkohan minä..., etten vain olisi vainoharhainen...

Jos on joskus ollut kiusattu, siis pitkäkestoisesti, systemaattisesti kiusattu, yleensä tekee myöhemmin elämässään kaikkensa, ettei enää joudu kiusatuksi. Ehkä rupeaa myötäilemään liikaa, ei uskalla pitää lainkaan puoliaan jne. Ja sitten kun on näin helppo ja kiltti niin potentiaaliset kiusaajat käyttää tilannetta hyväkseen. 

Vierailija kirjoitti:

En ota sen tarkemmin kantaa otsikon kysymykseen mutta tuli ohimennen mieleen eräs havainto aiheeseen liittyen:

Opiskelin kasvatusalaan liittyvää tutkintoa ja eräällä kurssilla käsittelimme mielenterveyttä, mielenterveyden ongelmia, kiusaamista jne. Mielenkiintoista oli, että sekä kurssin opettaja, vieraileva luennoitsija että suurin osa kurssitovereistani olivat sitä mieltä, että kiusaamiseen ei saisi puuttua vaan lasten pitäisi antaa itse selvittää välinsä ja että masennus on suurimmaksi osaksi keksitty juttu eivätkä ihmiset enää kestä vastoinkäymisiä.

Meitä oli luokassa vain muutama, jotka olivat näistä asioista eri mieltä. Lapset ovat sosiaalisilta taidoiltaan kehittymättömiä eivätkä pysty pelkästään omin nokkineen sovittelemaan kiusaamistilanteita ja jos masennustilastot halutaan saada laskusuuntaan, niin se on tärkeää ottaa vakavasti ja selvittää, mikä juurisyy sen taustalla on. Mutta varsinkin tämän kurssin opettaja suhtautui näihin näkemyksiin varsin ylimielisesti naurahdellen.

Eli sinänsä en ihmettele, että fokus on lähes aina kiusatussa ja siinä, mitä hän tekee "väärin", kun alan ihmistenkin keskuudessa konsensus on monesti se, että kiusaaminen pitää vain sopia ja heikot masentuvat.

Sehän tässä onkin, että kiusattu ei saa välttämättä edes ammattiauttajilta apua, koska heillä ei ole mitään tajua näistä asioista ja pahimmillaan ovat itse olleet niitä kiusaajia. Kiusatut itse eivät välttämättä jaksa opiskella ollenkaan vaan syrjäytyvät tai päätyvät huonopalkkaisiin hanttihommiin, eli omakohtaista kokemusta ammattiauttajissa on liian vähän. Juuri äsken kuulin, että eräs tuntemani tyttö joka on kiusannut koulussa ja omia sisariaankin, on päässyt opiskelemaan psykologiaa. Vähän pelottavaa.. Voihan toki ihminen muuttua ja katua, mutta silti tuntuu että niihin "parempiin" ammatteihin päätyy liikaa juuri niitä ihmisiä joita siellä ei saisi olla ollenkaan. Toisaalta heillähän sitä kunnianhimoa ja kyynärpäätaktiikkaa juuri on, joten ilmankos menestyvät elämässä. Ei maailma ole herkkien ihmisten paikka, se on vaan pakko hyväksyä.

Jos olet kaunis, iloinen, kiltti ja reipas, niin voit olla varma, että saat useimpien naisten vihat niskaasi työpaikoilla...

Vierailija kirjoitti:

Jos kiusatuilta vaaditaan nopeaa itsensä puolustamista tai kiusaaminen on ansaittua, miksi syntyy hirveä poru, kun joku lopulta puolustaa itseään? 

80-luvulla sellaisille koulukiusatuille, joita opettajat kai pitivät ei-tosikkoina,  sanottiin, että 

pidä puolesi, niin kiusaaminen loppuu.

Tosikoiksi pitämilleen uhreille opet sanoivat, että jätä omaan arvoonsa, älä välitä, älä ole huomaavinasi, niin kiusaaminen loppuu.

Kumpikaan ohje ei toiminut tietämissäni tapauksissa. Muutamissa tietämissäni tapauksissa kiusaaminen loppui, kun uhri tappoi itsensä tai vaihtoi koulua. Toivon mukaan nykyään kiusaaminen todellakin loppuu ja sillä keinolla, että kiusaajaa pakotetaan lopettamaan se. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitoalalla törmännyt tällaiseen, että monella työpaikalla on huono ilmapiiri ja juoruillaan selän takana. Varovasti tunnustellaan, lähteekö uusi työntekijä mukaan siihen negatiivisuuden kierteeseen. Jos ei lähde, joutuu silmätikuksi. "Mikä tuokin on olevinaan??"

Juoruringin hännystely, yleinen valittaminen ja negatiivisuus on niitä hyväksyttyjä toimintatapoja.

Juuri näin. Sama juttu muuallakin, esimerkiksi kunnallisen alan töissä. Jos ei keski-ikäisenä oman elämän omaavana kiinnosta jatkuva negatiivinen louskutus, muista juoruilu ja muiden tekemisten negatiivinen riipiminen tai omana pyrkimyksenä ei ole ikävöittää muiden työtä ja asemaa kaikin tavoin, joutuu tavallaan silmätikuksi. Silloin ei kuulu siihen "hyvien tyyppien" johtoryhmään, joka suu vaahdossa käytävillä ja kahvihuoneissa pyörittää työpaikan ja työntekijöiden asioita. Ja annas olla, kun kerran sanot kahvihuoneessa, että eikö teillä nyt muuta puhuttavaa ole kun kollegan negaaminen selän takana, niin mikä haloo siitä tulee... Tyhjänpäiväiset tyypit saavat kyllä suu vaahdossa sanoa mitä vaan ja nimitellä miksi vaan, mutta kun aikuismaisesti sanoittaa näiden tekemisiä, niin sitähän on jo sosiopaatista seuraava. :D

En kuulu mihinkään porukkaan, mutta sen kääntöpuoli on vapaus. Sitä ei koskaan kannata menettää. Kukaan ei päätä puolestani, mitä ajattelen, ja tavallaan se minussa ahdistaakin. Et voi tietää, olenko lintu vai kala vai en kumpaakaan, koska en kuulu lintujengiin enkä kalajengiin enkä ole lojaali muulle kuin itselleni ja arvoilleni. Olla vapaa on myös sisäisesti koettuna parasta elämää!

Ja etenkin jos olet esimies, pyri tähän vapauteen ja neutraaliuteen. Vaatii vahvaa luonnetta olla pauhaamatta käytävillä, olla hankkimatta liittolaisia ja hovia sekä kyetä näkemään takamuksennuolijoiden ja korvaan muista kuiskuttelijoiden lävitse. Pomoa, joka ei louskaa alaisistaan, lopettaa asiattomat keskustelut ja asiattoman mielipiteisiin vaikuttamisen alkuunsa, arvostetaan aina. Pomo luo joko kiusaamisen sallivan kulttuurin tai sen tukahduttavan kulttuurin. Luottamus ja auktoriteetti tulee tällöin luontaisesti. Kypsyys on aina tyylikästä.

Itse en kuulu mihinkään porukoihin. En ole koskaan kuulunut. Mutta jos minua jostain arvostetaan, juuri siitä. Mikään ei oikeasti ole kunnioitettavampaa kuin uskaltaa olla itsensä ja rohjeta myös puolustaa muita.

Vahva jaksaa nostaa heikkoja ylös, heikko jaksaa vain painaa vielä heikompia alas.

Niin, en itsekään kuulu mihinkään kuppikuntaan ja nautin siitä vapaudesta. Mutta vapauden hinta on yksinäisyys. Varsinkin nuorena kärsin todella paljon yksinäisyydestäni, nyt oon jo niin vanha että siihen on väkisinkin tottunut. Varmaan parisuhteen puuttumista olen pitänyt suurempana tragediana, en minä mitään ämmäporukkaa välttämättä koskaan olisi niin tarvinnutkaan. 

Mutta on jotenkin väärin, että rikottuna jää ihan kaikesta osattomaksi. Niillä kiusaajillakin on kuitenkin miehet ja  talot ja mökit ja lapset, siitä olin kyllä todella vihainen jossain vaiheessa. Ne sai kaiken ja mä en mitään. Onneksi ikä tekee tehtävänsä. Ei tässä vaiheessa jaksa enää kadehtia muita tai kiehua vihasta yötä päivää. Olen vain hyväksynyt sen, että maailma on epäreilu paikka ja sille ei mitään voi. Sille sen sijaan voi, kuinka itse muita kohtelee. Ihan pienikin hyväntahdon ele voi olla toiselle ihmiselle pala taivasta, koska ikinä ei voi tietää mitä kaikkea joku toinen on joutunut kokemaan.

En ole ikinä tajunnut kiusaajia enkä kiusaajiani. Ne on aina sellaisia ihmisiä joiden elämästä voisin tehdä täyden helvetin jos haluaisin, mutta olen liian laiska. Eikö ne ymmärtäneet miten vähän minä välitän ja olen kiinnostunut? Hemmetin kuluttavia sellaiset ihmiset kyllä on. Yhdessä työpaikassa minua kiusasi sellainen 150cm naispuolinen hukkapätkä. Piti haukkumista ja rääkymistä vähän väliä, juoksi perässäni ja kyttäsi. Kaikki oli aina väärin, nekin asiat jotka tein samalla tapaa kuin hän. Monesti mietin, että täräytän vaan nyrkillä keskelle päälakea niin akka tippuu siihen ja sillä on aivovaurio. Mutta kun ei voi, otin loparit.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaajien ei muka tarvitse kasvaa ihmisinä ja hillitä käytöstään? Ärsyttää miten aina vaan löytyy vaikutusvaltaisia kiusaamisen puolustajia. Yök. Kyllä ihmistä voi vaatia elämään ilman että kiusaa muita. Se ei ole edes paljon vaadittu.

Kukaan ei ole sanonut etteikä kiusaajien pitäisi muuttua ja etteikö se olisi ensisijaista. Ei kukaan. Tämä keskustelu ei koske sitä. Sama kuin tulisit flunssanhoito-ohjeita käsittelevään ketjuun kertomaan että se kolme päivää sitten metrossa aivastanut ei olisi saanut aivastaa.

Kiusattu harvoin voi poistaa kaikkia kiusaajia maailmasta, joten pitäisikö tyytyä vain odottamaan että tulisi maailmanrauha, vai saako miettiä, voinko jotenkin vähentää riskiä joutua kohteeksi tai saada kohteeksi joutumisesta haittoja seuraavassa yhteisössä? Vaikka syy ei ole minun, saanko tavoitella turvallisempaa, parempaa elämää tai toivoa sitä lapsilleni?

Oon kans samaa mieltä siitä että kiusaajalla on kykyä havainnoida sellainen kiltteys, joka antaa rohkeuden alkaa kiusaamaan juuri tuota ihmistä. Ei ole pelkoa että tuo ihminen pistäis vastaan, tekis mitään kovin hurjaa tai pilais kiusaajan maineen. Mutta se ei yksin ole se juttu, vaan ainakin aikuisiän kiusaamisessa alkusysäyksenä toimii jonkinlainen kateus. Kiusattu voi olla kiltteyden lisäksi esim. ihminen josta työyhteisössä pidetään ja joka tulee toimeen kaikkien kanssa ja josta kaikki muut pitävät. Kiusaajalle se ei sovi ja hän pyriikin tulehduttamaan tämän kiusaamisen kohteen ja muiden välit keinoilla millä hyvänsä. Meidän työpaikalla esim. uusi viiskymppinen naistyöntekijä alkoi kiusaamaan parikymmentä vuotta nuorempaa näistä syistä. Ilmeisesti olisi itse halunnut olla se josta kaikki pitää. Ei tosin tainnut lopulta ihan onnistua tavoitteissaan, vaikka paremmassa asemassa olevia koittikin kovasti mielistellä. Muita kateuden syitä voi olla esim. nuoruus, kauneus, ahkeruus, lahjakkuus jne. mikä kullekin kiusaajalle sitten on se eniten kateutta herättävä juttu. Kateuden syitä voi olla niin monia. Eli kiltti ja jostain syystä kadehdittava on kiusaajan pahin uhri, kun puhutaan aikuisiällä tapahtuvasta kiusaamisesta.