Lue keskustelun säännöt.
Miksi joitakin ihmisiä kiusataan monessa eri paikassa? Onko tietyt ihmiset alttiimpia sille?
12.07.2020 |
Itse en tunne ketään tarpeeksi hyvin jota olisi kiusattu monessa eri paikassa, mutta joskus tarinoita kuulee. Mistä ihmeestä se johtuu että jos sinua on kiusattu vaikka jossain työpaikassa ja menet uuteen työpaikkaan, jossa sinua ei tunneta, niin taas joku täysin vieras ihminen alkaa sinua kiusata? Onko se kiusaamisen "syy" aina sama? Ärsyttääkö kiusaajia aina joissain ihmisissä joku tietty asia? Voisiko joku kiusaaja vastata, että onko ihmisessä jota on kiusattu ennenkin, joku tietty juttu mistä näkee että tuo on kiusattu, kiusataampa sitten lisää?
Kommentit (462)
Omia kokemuksia:
- Yksi kollega kiusaa kaikkia, jotka kokee uhaksi omalle pätevyydelleen. Ihan kaikkia näitä, mutta näennäisesti eri syistä.
- Yksi myyjä kiusaa niitä, jotka myyvät enemmän.
- Yksi kaveri kokee tulevansa kiusatuksi joka paikassa, mutta minun mielestäni hän näkee tyyliin kaiken kiusaamisena.
- Yksi taas on kiusattu (tai vältelty). Hänen sosiaalinen tyylinsä on hyvin tilaa vievä ja ihmiset väittelevät häntä, kun eivät jaksa. Tyyliin luennoi erityiskiinnostuksestaan non stop.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän sitä väitetään että "elämäsi ensimmäinen ihmissuhde määrää kaikki tulevat ihmissuhteesi, ne tulevat olemaan samanlaisia kuin se ensimmäinen". Eli jos tuota oikein yksinkertaisen hullusti lähtee tulkitsemaan niin...
1. Jos ihminen on vauvana ja pikkulapsena aina yksin niin hän tulee olemaan loppuikänsä yksin. Ikiyksinäiset ihmiset.
2. Jos ihminen on pikkulapsena kiusattu niin häntä tullaan loppuikä kiusaamaan. Ikikiusatut ihmiset. Eli jos lapsen vanhemmista tai muista kasvattajista on vaikkapa hauska kiusata lasta niin se lupaa huonoa loppuelämän ihmissuhteille. On yllättävän paljon vanhempia jotka ahkerasti harrastaa lastensa kiusaamista, värvää oikein tuttavansakin mukaan suuren kiusaamisverkostoon, vuosikausien kiusaamisoperaatioon. Pitäähän vanhempien jostain elämänsisältöä saada.
--
Tuo oli tuollainen jonkinsortin "sosiaalipsykologinen" selitys. Mielestäni se on hömppää. Itse ajattelen mieluummin psykologisia prosesseja ihmisen aivojen sisällä eikä ihmissuhteissa. Joten saattaisin selittää ikikiusatuksi tulemisen näin:
Jotkut vanhemmat kokevat että heidän täytyy ankaralla kurilla yms "MURTAA LAPSEN UHMA". Valitettavasti koko ajatus "uhman murtamisesta" on silkkaa potaskaa, se on ainoastaan narsistipsykopaattien sairas todellisuudesta vieraantunut kuvitelma siitä miten ihmismieli mukamas toimii. Joten kun kuria lisätään niin ei siinä mikään "uhka" murru, vaan "tietoisuus" ja ehkä vähän muutakin. Siis tuotetaan lapselle loppuiäksi dissosiaatiohäiriö. Tällöin henkilön tietoisuus hämärtyy. Tietoisuus kiusatuksi tulemisesta, rajoista, itsensä puolustamisesta, sosiaalisesta kanssakäymisestä, tunteista, käytöksestä, muistoista, kivusta, uhista,...
Et sinä itseäsi pysty puolustamaan jos et ole riittävän tietoinen siitä mitä ympärilläsi tapahtuu ja mitä sisälläsi tapahtuu, jos et edes ymmärrä mitä "itsensä puolustaminen" tarkoittaa. Olet aivan hajalla, täysin vailla minkäänlaista puolustusta, täysin muiden armoilla, sosiaalisen ketjun heikoin lenkki. Ja niinhän ne kiusaajat (narsistit) aina tekevät että valikoivat ryhmästä juurikin sen heikoimman kiusaamisen kohteekseen.
NAL(sinkut palsta) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillakin työpaikoilla kiusataan kauniita, lahjakkaita tai nuoria. Asioita joihin ei voi vaikuttaa.[/quote
Älä huoli, aika hoitaa sen silmänräpäyksessä jos naista kiusataan kauneuden takia.
20 vuotta lisää ja yhä on kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ehkä ihan kuulu aiheeseen, mutta olen ammatissa, jossa ollaan koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Osa ihmisistä kokee joka paikassa saavansa huonoa kohtelua tai jopa, että heitä kiusataan. Kuitenkin syynä tähän on heidän oma käytöksensä. Heti jos ei kaikki mene heidän oman pillinsä mukaan, alkaa todella huono käytös ja voi olla, että siihen vastataankin samalla mitalla taksisin.
Olenkin ajatellut, että ihminen, joka kokee joka paikassa (lääkärissä/vastaanotossa, virastoissa, ihan joka paikassa) saavansa huonoa kohtelua, voisi vähän miettiä, mistä tämä jatkuva huono kohtelu saattaa johtua. Syyllinen saattaa löytyä peiliin katsomalla.
Alapeukuista huolimatta olen samaa mieltä. Jotenkin kummasti on olemassa ihmistyyppi, jonka kohdalle sattuu koko ajan huonoa palvelua, hulluja naapureita, kiusaavia kollegoita ja pahoja pomoja sekä muutoin ilkeitä ihmisiä ympärille. Ja itsessä toki ei ole mitään vikaa. Jokaisessa työ- ja opiskelupaikassa sekä harrastuksessa vain sattuu olemaan vain ongelmaisia muita. Oikeaakin kiusaamista toki on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä voidaan kiusata niin lukemattomista eri syistä että otsikon kysymys on aika turha. Rakentavampaa olisi kysyä, miksi jotkut kiusaavat aina jotain ihmistä, olivatpa sitten koulussa, työelämässä tai vapaalla.
Jos voi kiusata mistä vaan, niin miksi ne työpaikan kiusaajat aina osuvat siihen samaan ihmiseen? Jokaisesta ihmisestä keksii jotain kiusaamisen aihetta.
ap
Varmaan kiusattu on usein sellainen joka häkeltyy siinä tilanteessa niin, ettei osaa sanoa mitään. Tyhmän näköisenä vaan vaikenee.
Ja sitten jos tilanteesta ei jää todisteita, sitä ajattelee, ettei jälkeenpäin kannata kertoa kellekään, koska kukaan ei usko. Tai sitten muut arvelevat, että tulkitsit tilanteen väärin, se oli vain harmitonta leikkiä, oletko huumorintajuton.
Ja sitten kun noita juttuja kelaa, niin ei seuraavallakaan kerralla osaa toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ehkä ihan kuulu aiheeseen, mutta olen ammatissa, jossa ollaan koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Osa ihmisistä kokee joka paikassa saavansa huonoa kohtelua tai jopa, että heitä kiusataan. Kuitenkin syynä tähän on heidän oma käytöksensä. Heti jos ei kaikki mene heidän oman pillinsä mukaan, alkaa todella huono käytös ja voi olla, että siihen vastataankin samalla mitalla taksisin.
Olenkin ajatellut, että ihminen, joka kokee joka paikassa (lääkärissä/vastaanotossa, virastoissa, ihan joka paikassa) saavansa huonoa kohtelua, voisi vähän miettiä, mistä tämä jatkuva huono kohtelu saattaa johtua. Syyllinen saattaa löytyä peiliin katsomalla.
Alapeukuista huolimatta olen samaa mieltä. Jotenkin kummasti on olemassa ihmistyyppi, jonka kohdalle sattuu koko ajan huonoa palvelua, hulluja naapureita, kiusaavia kollegoita ja pahoja pomoja sekä muutoin ilkeitä ihmisiä ympärille. Ja itsessä toki ei ole mitään vikaa. Jokaisessa työ- ja opiskelupaikassa sekä harrastuksessa vain sattuu olemaan vain ongelmaisia muita. Oikeaakin kiusaamista toki on.
Nämä on todellakin tapauskohtaisia eikä ulkopuolisten pidä tehdä nopeita johtopäätöksiä. Ne jotka todella tuntee ihmisen ja tietää tapahtumien kulun voi aavistaa totuuden.
Olen toiminut esimiehenä yli 20v ja saanut parhaita tuloksia tasapuolisuudessa ja oikeudenmukaisessa kohtelussa työntekijöiden välillä eli olen pidetty työssäni ja yksikkö tekee hyvää tulosta firmalle.
Kuitenkin matkan varrelle on sattunut muutama työntekijä joka on tuntenut, että kiusaan tai kohtelen epäoikeudenmukaisesti.
Asiasta sitten palaveerattu ja lopputulema tämän nuoren, kauniin ja omasta mielestä parhaiten työn tekevän kohdalla on huomattu, että kaikki muutkin tekee työnsä hyvin eikä häntä nosteta jalustalle sen enempää eli kyseessä ollut tottumus olla huomion keskipisteenä ja jatkuva kehun tarve. Kohtelen kaikkia työntekijöitä tasapuolisesti ja joistain se sitten tuntuu pahalta kun itse ei pääse loistamaan.
Älkää vanhemmat kasvattako niitä lapsia pelkillä kehuilla, siitä ei työelämässä hyvä seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaha, kiusaaja puikoissa tänään.
Vierailija kirjoitti:
En ota sen tarkemmin kantaa otsikon kysymykseen mutta tuli ohimennen mieleen eräs havainto aiheeseen liittyen:
Opiskelin kasvatusalaan liittyvää tutkintoa ja eräällä kurssilla käsittelimme mielenterveyttä, mielenterveyden ongelmia, kiusaamista jne. Mielenkiintoista oli, että sekä kurssin opettaja, vieraileva luennoitsija että suurin osa kurssitovereistani olivat sitä mieltä, että kiusaamiseen ei saisi puuttua vaan lasten pitäisi antaa itse selvittää välinsä ja että masennus on suurimmaksi osaksi keksitty juttu eivätkä ihmiset enää kestä vastoinkäymisiä.
Meitä oli luokassa vain muutama, jotka olivat näistä asioista eri mieltä. Lapset ovat sosiaalisilta taidoiltaan kehittymättömiä eivätkä pysty pelkästään omin nokkineen sovittelemaan kiusaamistilanteita ja jos masennustilastot halutaan saada laskusuuntaan, niin se on tärkeää ottaa vakavasti ja selvittää, mikä juurisyy sen taustalla on. Mutta varsinkin tämän kurssin opettaja suhtautui näihin näkemyksiin varsin ylimielisesti naurahdellen.
Eli sinänsä en ihmettele, että fokus on lähes aina kiusatussa ja siinä, mitä hän tekee "väärin", kun alan ihmistenkin keskuudessa konsensus on monesti se, että kiusaaminen pitää vain sopia ja heikot masentuvat.
Oikeastiko? Milloin opiskelit, 30-luvullako?
Kuulostaa näet todella taantumukselliselta opetukselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valtapeliä. Jos joku on kiltti, herttainen ja hieman alistuva ja toisia myötäilevä, kiusaajatyypit yleensä iskevät kuin sika limppuun. Täytyy olla vähän narttu, ettei joudu kiusatuksi.
Usein myös ihmiset joilla on paljon kadehdittavia ominaisuuksia voi aiheuttaa kiusaamista: työelämässä menestyminen (esim. yleneminen, kehut esimieheltä ja asiakkailta jne), kauneus, on suosittu ja pidetty jne. Tällaisia olen naisvaltaisella alalla nähnyt ulos savustettavan työyhteisöistä.
Minä olin nuorena juuri sellainen herttainen, luonnonkaunis, herkkis, hymyileväinen ja halusin olla kaikkien kaveri tasapuolisesti, haaveenani oli auttaa muita mahdollisimman paljon. Mun kimppuun todella käytiin kuin sika limppuun. Sairastuin masennukseen, lihosin, erakoiduin ja menetin sen herttaisen minäni, tilalle tuli vihainen ja katkera minä. Nykyään mulle ei kukaan uskalla aukoa päätään, kun näytänkin niin pelottavalta ihmiseltä. Ja sanon todella pahasti takaisin jos syytä annetaan. Viattomien kimppuun en käy, mutta todellakin puolustan itseäni nykyään. Mun yli ei enää kävellä, mulla ei oo mitään menetettävää.
Mutta suoraan sanottuna harmittaa, etten saanut olla se suloinen empaatikko keijukaistyttö, mitä olin. Miksi se tyttö piti tuhota? Mulla olisi ollut niin paljon annettavaa maailmalle. Minusta olisi tullut hyvä ystävä, puoliso, äiti.. Kaikki ne vietiin minulta. Nyt olen vain yksinäinen mielenterveysongelmainen erakko läski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota sen tarkemmin kantaa otsikon kysymykseen mutta tuli ohimennen mieleen eräs havainto aiheeseen liittyen:
Opiskelin kasvatusalaan liittyvää tutkintoa ja eräällä kurssilla käsittelimme mielenterveyttä, mielenterveyden ongelmia, kiusaamista jne. Mielenkiintoista oli, että sekä kurssin opettaja, vieraileva luennoitsija että suurin osa kurssitovereistani olivat sitä mieltä, että kiusaamiseen ei saisi puuttua vaan lasten pitäisi antaa itse selvittää välinsä ja että masennus on suurimmaksi osaksi keksitty juttu eivätkä ihmiset enää kestä vastoinkäymisiä.
Meitä oli luokassa vain muutama, jotka olivat näistä asioista eri mieltä. Lapset ovat sosiaalisilta taidoiltaan kehittymättömiä eivätkä pysty pelkästään omin nokkineen sovittelemaan kiusaamistilanteita ja jos masennustilastot halutaan saada laskusuuntaan, niin se on tärkeää ottaa vakavasti ja selvittää, mikä juurisyy sen taustalla on. Mutta varsinkin tämän kurssin opettaja suhtautui näihin näkemyksiin varsin ylimielisesti naurahdellen.
Eli sinänsä en ihmettele, että fokus on lähes aina kiusatussa ja siinä, mitä hän tekee "väärin", kun alan ihmistenkin keskuudessa konsensus on monesti se, että kiusaaminen pitää vain sopia ja heikot masentuvat.
Oikeastiko? Milloin opiskelit, 30-luvullako?
Kuulostaa näet todella taantumukselliselta opetukselta.
Viime vuosikymmenellä.
Taantumukselliset asenteet elävät ja voivat hyvin edelleen kasvatus- ja hoitoaloilla, myös koulutuksen puolella. Edistyksellisempiä ja empaattisempiakin henkilöitä on joukossa mutta ei vielä niin paljoa kuin toivoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein kaikissa työpaikoissa kiusaajatyypit ovat näitä ns. röökimuijia, eli röökaavia, usein kovaäänisiä kailottajia, jotka ovat kovia juoruamaan ja eivät yleensä ole kovin korkeasti koulutettuja. Kypsyys ja vahva itsetunto, jota asiallisuus, tasapuolisuus ja viileä etäisyys naurettavista ala-astemaisista hiekkalaatikkoleikeistä vaativat, tuntuvat kulkevan pitkälti käsi kädessä älykkyyden kanssa. Todellisuudessa kypsemmät yksilöt yleensä kahvipöydissä hymyilevät kämmeniinsä hiljaa, kun röökimuijan hovi louskuttaa leukapielet kuolassa silmämuniaan jumpaten ja merkitseviä katseita toisiinsa luoden. Ja kun pomo tulee paikalle, alkaa pomon peräpään kilpanuolenta. Lipiti, lips, lips... Ja muijat sitten röökille! Nämä epäkypsät teinit tuottavat hyvää viihdettä... :D Ihan voisin kuvitella heidät lähtemään töistä mopoautolla...
En ymmärrä miksi tämä keskustelunaihe tulkitaan heti syyllistämiseksi. Itse ajattelen niin, että en äitinä voi hallita sitä ketä kaikkia lasteni matkan varrelle osuu, miten heidät on kasvatettu ja mitä heille on opetettu, mutta voin jossain määrin yrittää vaikuttaa siihen että jos ja kun eteen osuu mulkku, lapsi tuntee oman arvonsa, tunnistaa huonon kohtelun ja osaa ja uskaltaa vastustaa tai välttää sitä.
Tämä ei tarkoita sitä että olisi lapsen syy jos hän kuitenkin joutuu kiusatuksi. Mutta on olemassa kiusaamiselta suojaavia tekijöitä (kuten ne sos.taidot ja reilut, toimivat kaverisuhteet), ja niitä pyrin vahvistamaan lasteni elämässä siltä marginaaliselta osalta johon voin vaikuttaa, koska vielä vähemmän minä niihin muihin ihmisiin voin vaikuttaa.
Teen töitä nuorten mt-palveluissa, ja on hyvin tavallista, että jo ala-koulussa kiusatuksi joutunut tajuaa vasta yläkoulussa (jos silloinkaan) että on tullut kiusatuksi eikä se kohtelu ollut vain jotain mitä "ystäviltä" ansaitsi kun ei ollut yhtä *jotain* kuin muut. Siinä vaiheessa itsetunto on jo aika nujerrettu. Niiltä lapsilta pitäisi jonkun riittävän usein kysyä että mitäpä leikitte Juulian kanssa ja että jaa, minusta kyllä kuulostaisi kurjalta jos mun rooli leikissä olisi olla aina eteisnaulakko, mitä itse ajattelet? Ja sen jälkeen ehdottaa että hei pääsisiköhän (em. klikin ulkopuolella oleva) Venla meidän kanssa uimaan. Kun joku puhuu niiden lasten kanssa, kyselee hämmästyneenä outoja käytäntöjä, sanoittaa kiusaamiselta kuulostavat tilanteet (ja tarv viestii kouluun), pohtii ääneen että millaista kohtelua lapsi ansaitsee (esim. että leikkiin ei kuulu sellainen että jotakuta nöyryytetään ja simputetaan), mistä reilut kaverusuhteet tunnistaa (esim. että itsekin saa vaikuttaa leikin kulkuun eikä vain totella) jne., se suojaa. Sekä kiusaamiseen ryhtymiseltä ja kiusatuksi tulemiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hoitoalalla törmännyt tällaiseen, että monella työpaikalla on huono ilmapiiri ja juoruillaan selän takana. Varovasti tunnustellaan, lähteekö uusi työntekijä mukaan siihen negatiivisuuden kierteeseen. Jos ei lähde, joutuu silmätikuksi. "Mikä tuokin on olevinaan??"
Juoruringin hännystely, yleinen valittaminen ja negatiivisuus on niitä hyväksyttyjä toimintatapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota sen tarkemmin kantaa otsikon kysymykseen mutta tuli ohimennen mieleen eräs havainto aiheeseen liittyen:
Opiskelin kasvatusalaan liittyvää tutkintoa ja eräällä kurssilla käsittelimme mielenterveyttä, mielenterveyden ongelmia, kiusaamista jne. Mielenkiintoista oli, että sekä kurssin opettaja, vieraileva luennoitsija että suurin osa kurssitovereistani olivat sitä mieltä, että kiusaamiseen ei saisi puuttua vaan lasten pitäisi antaa itse selvittää välinsä ja että masennus on suurimmaksi osaksi keksitty juttu eivätkä ihmiset enää kestä vastoinkäymisiä.
Meitä oli luokassa vain muutama, jotka olivat näistä asioista eri mieltä. Lapset ovat sosiaalisilta taidoiltaan kehittymättömiä eivätkä pysty pelkästään omin nokkineen sovittelemaan kiusaamistilanteita ja jos masennustilastot halutaan saada laskusuuntaan, niin se on tärkeää ottaa vakavasti ja selvittää, mikä juurisyy sen taustalla on. Mutta varsinkin tämän kurssin opettaja suhtautui näihin näkemyksiin varsin ylimielisesti naurahdellen.
Eli sinänsä en ihmettele, että fokus on lähes aina kiusatussa ja siinä, mitä hän tekee "väärin", kun alan ihmistenkin keskuudessa konsensus on monesti se, että kiusaaminen pitää vain sopia ja heikot masentuvat.
Oikeastiko? Milloin opiskelit, 30-luvullako?
Kuulostaa näet todella taantumukselliselta opetukselta.
Minusta on näet todella hälyttävää, jos kasvatusalan työntekijät opetetaan ajattelemaan noin.
30-luvulla syntynyt tuttuni puhui joskus tuohon samaan tyyliin, että lasten pitäisi antaa selvittää keskinäiset erimielisyytensä itse ilman aikuisten puuttumista asioiden kulkuun. Hän ei ollut kasvatusalalla, joten senkin puoleen on outoa, jos noin opetetaan nykyään.
Jos ei missään tykätä, niin onhan ihmisen käytöksessä silloin vikaa. Kiusata ei silti saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota sen tarkemmin kantaa otsikon kysymykseen mutta tuli ohimennen mieleen eräs havainto aiheeseen liittyen:
Opiskelin kasvatusalaan liittyvää tutkintoa ja eräällä kurssilla käsittelimme mielenterveyttä, mielenterveyden ongelmia, kiusaamista jne. Mielenkiintoista oli, että sekä kurssin opettaja, vieraileva luennoitsija että suurin osa kurssitovereistani olivat sitä mieltä, että kiusaamiseen ei saisi puuttua vaan lasten pitäisi antaa itse selvittää välinsä ja että masennus on suurimmaksi osaksi keksitty juttu eivätkä ihmiset enää kestä vastoinkäymisiä.
Meitä oli luokassa vain muutama, jotka olivat näistä asioista eri mieltä. Lapset ovat sosiaalisilta taidoiltaan kehittymättömiä eivätkä pysty pelkästään omin nokkineen sovittelemaan kiusaamistilanteita ja jos masennustilastot halutaan saada laskusuuntaan, niin se on tärkeää ottaa vakavasti ja selvittää, mikä juurisyy sen taustalla on. Mutta varsinkin tämän kurssin opettaja suhtautui näihin näkemyksiin varsin ylimielisesti naurahdellen.
Eli sinänsä en ihmettele, että fokus on lähes aina kiusatussa ja siinä, mitä hän tekee "väärin", kun alan ihmistenkin keskuudessa konsensus on monesti se, että kiusaaminen pitää vain sopia ja heikot masentuvat.
Oikeastiko? Milloin opiskelit, 30-luvullako?
Kuulostaa näet todella taantumukselliselta opetukselta.
Minusta on näet todella hälyttävää, jos kasvatusalan työntekijät opetetaan ajattelemaan noin.
30-luvulla syntynyt tuttuni puhui joskus tuohon samaan tyyliin, että lasten pitäisi antaa selvittää keskinäiset erimielisyytensä itse ilman aikuisten puuttumista asioiden kulkuun. Hän ei ollut kasvatusalalla, joten senkin puoleen on outoa, jos noin opetetaan nykyään.
Joo, kyllähän tätä asennetta on valloilla. Kun päiväkodin asenne on se että pojat setviköön nokkimisjärjestyksensä keskenään, se on vain normaalia, niin vanhemmalla on melkoinen työ pysyä kärryillä päiväkodin tapahtumista ja käydä itse ne keskustelut. Että ei, vaikka Ville ja Kalle haluaisi sulkea Pekan ulos niin sinä et lähde siihen mukaan vaan sanot että Pekkakin mahtuu hyvin leikkiin. Ja jos Mikko ei osaa leikkiä nätisti vaan härkkii niin ei, te ette kastele Mikon saappaita sisältä salaa vaan kerrotte Tiinalle että Mikko tarvii apua leikkiin tulemisessa.
Toisaalta, anteeksi nyt vaan, kiltteys ei ole enää hyve.
Suoraselkäisyys ja reiluus ovat nykyään käyttökelpisempia piirteitä. Vastapuolet vetävät toisiaan eli kiltit ja narsistit, kummatkin yhtä ongelmallisia.
Peruskoulussa kiusatuksi voi joutua kuka tahansa, silloin ollaan niin kehittymättömiä että kehitetään vaikka mistä kärpäsestä härkänen kiusaamisen syyksi. Kuitenkin jos ihmistä kiusataan päiväkodista työelämään eri ihmisten toimesta niin silloin voisi jo alkaa miettiä että onko kiusattussa "vika". Kiusaajat toki tekevät aina valinnan kiusata eli se viimeinen vika on niissä kiusaajissa.
Minua on aina syrjitty eskarista lukioon ja vähän kiusattu, sen jälkeistä koulutusta ei olekaan kun on niin paha sos.tilanteiden pelko. Olen yrittänyt etsiä sitä vikaa itsestäni kun eri ihmiset keksivät härnäyksen aihetta ja olen tullut siihen tulokseen että olen hiljainen ja en osaa puolustaa itseäni. Myös puhevikaa löytyy ja en osaa olla kunnolla sosiaalisissa tilanteissa. Yritän parantaa parhaani mukaan, itseni takia
Minä olen joutunut yhden kiusatun uhriksi. Hänellä oli sama kaava joka työpaikassa. Pari viikkoa menee ihan ok ja sitten alkaa se renkkaus, että häntä kiusataan. Häntä ei oikeasti kiusattu, mutta hän koki kaiken kiusaamiseksi. Tervehti tai ei tervehtinyt - kiusaamista. Pyysi syömään tai ei - kiusaamista. Lista on loputon. Muutaman työpaikan jälkeen alkoikin olla vaikeata löytää uutta työtä tuon keppostelun jälkeen.