Oliko raskaana olo ihanaa vai kamalaa?

Olihan se aika ihanaa, aluksi jonkin verran pahoinvointia mutta musta oli huippuihanaa kun vatsa alkoi kasvaa ja pukeuduin niin että se oikein korostui.

Älköön kukaan tulko hehkuttaa raskauden ihanuutta,hormonihel***tti se on. Oksettaa,kuvottaa,itkettää,ärsyttää,raivottaa ja rinnat ja alamaha tosi kipeenä...Niin ja väsyttää ja paleltaa, ruoka ei maistu eikä yöllä saa hikoilultaan nukuttua. Ihan hirveä tila! Ei ikinä enää...

Mulla yksi raskaus takana ja oli samanlaista kun muutenkin, olo aivan normaali. Kyllä se kallistuu ihanan puolelle kun saa lukea ja kuulla mitä kaikkea muut on kokenu oksenteluista ja pahoinvoinnista lähtien

Neljäs raskaus menossa:

Alkuraskauden pahoinvointi oli nyt neljännellä niin kauheaa, että sitä ei voi ymmärtää. Mitään en pystynyt tekemään ja olin kauhean väsynyt. Aikaisemmin ei ollut moista! Ensimmäisessä raskaudessa oksensin 3 kolmanneksen, nyt ei ole onneksi sitä. Silloin odotinkin tyttöä, loput 3 poikia.

2 ensimmäistä raskautta meni loppuun asti vain pienillä liitoskivuilla ja olo oli aika normaali. Nyt nämä 2 viimeistä ovat olleet raskaita selkäkivun ja supistelun vuoksi. Mutta kun ottaa rennosti, hyvin pärjää! Mahan kasvu on joka kerta yllättänyt. Nyt jo 32 viikkoa ja maha on iso, kun vielä todella ylhäällä.

Eniten kuitenkin nautin, kun tunnen vauvan liikkeet! Tässä raskaudessa jo rv.10. Välillä se kyllä sattuu, kun pyörähtää niin, että muljahtaa!

Parasta raskaudessa on upea seksielämä!

Jännityksellä odotan minkälainen tästä viimeisestä synnytyksestä tulee!

Ihan ok. Ei pahoinvointia, iho ja hiukset paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Viimeinen kuukausi lonkat kipeenä ja tukala olo. 

Aivan ihanaa, elämäni parasta aikaa. :) Alkuraskaus oli lähes oireeton. Puolestavälistä raskautta meni selkä ja alkoi ihan järkyttävät liitoskivut enkä päässyt enää liikkumaan kunnolla kivun takia. Silti nautin joka päivästä. Tunsin itseni kauniimmaksi kuin koskaan aikaisemmin sen ison mahani kanssa. Niin ikävä sitä tunnetta.

Oli se kamalaa aikaa. Esikoisen kohdalla toinen kolmannes oli oikeastaan ihan mukavaakin aikaa, toisen kohdalla sekin oli melkoista sitkuttelua. 

En kaipaa raskausaikoja, enkä halua olla enää ikinä raskaana.

Oli se kamalaa aikaa. Esikoisen kohdalla toinen kolmannes oli oikeastaan ihan mukavaakin aikaa, toisen kohdalla sekin oli melkoista sitkuttelua. 

En kaipaa raskausaikoja, enkä halua olla enää ikinä raskaana.

Olin 40 v., kun sain alkuvuodesta esikoiseni.

Plussat

Henkisesti upeaa aikaa. Parisuhde kukoisti ja mieli oli hyvä. ;aha oli yllättäen todella kauniin muotoinen (poika tuli). Painoa tuli aluksi hyvin maltillisesti, mutta ihan viime viikkoina hirveästi.

Miinukset

Kauhea pahoinvointi viikolle 20. Sitten 1-2 "ihan ok"-viikkoa. Sairasloma, ennenaikaisen synnytyksen uhka (vkolta 30, mutta käynnistettiin rv 42), vaikka töissä jaksoin paremmin kuin kotona. Kauheaa oli jatkuva kuvotus loppuraskaudesta, tajusin sitten, että kyseessä refluksi. Lääkitys hieman auttoi, sai nukuttua. Parasta aikaa fyysisesti olivat vikat 4-6 vkoa kaikesta huolimatta. Ennen seuraavaa raskautta, jos sellainen tulee, haluan laihduttaa, ettei olisi yhtään ylipainoa alkajaisiksi, se helpottaisi oloa.

edelliseen...siis MAHA oli kauniin muotoinen..

Ihanaa aikaa oli :)

Odotin poikaa ja olin hehkeä, iho erittäin hyvässä kunnossa (olen atooppinen, enkä normaalisti yhtään sileäihoinen), maha oli kaunis, tunsin itseni hedelmälliseksi ja jotenkin viehättäväksi, kunhan maha erottui kunnolla. Voin tosi hyvin, olin töistä pois huikeat 3 päivää iskiaksen vuoksi, jaksoin siis ihan loppuun asti. Alussakaan ei ollut pahoinvointia nimeksikään, en oksentanut kertaakaan. 

Joskus vitsailinkin, että voisin olla aina raskaana, jos joku muu vain hoitaisi ne vauvat. (yövalvominen ei oo mun juttu)

Ihanan kamalaa. Jos nyt nimettömänä kehtaisin sanoa että toivottu, pitkään yritetty lapsikin alkaa vituttaa kun läpi on käyty pahoinvoinnista housuun paskomisen kautta kaikki kuviteltavissa olevat ja odottamattomat vaivat. Ei mulla mitään ruusunpunaisia kuvitelmia ollut alunperinkään, mutta kyllä tää on oikeesti pahempaa kuin olisin osannut odottaa. Pakkovuodelepo yhdistettynä viikkoja kestäneeseen insomniaan on ehkä anaali-inkontinenssiakin pahempi.

Pienet vaatteet (minikokoiset sukat erityisesti) on ainoa mikä tekee tämän siedettäväksi. Ja sopivasti empaattinen mies, joka osaa pistää valittavan akkansa ajatukset perspektiiviin. Mustalla huumorilla kai tästäkin (toivottavasti) selvitään.

Ihanaa, tunsin olevani naisellinen ja oli ihanaa kun masu pyöristyi. Iho oli täydellinen eikä hiukset rasvoittuneet, kuten normaalisti. Ihmeellisintä oli se kun loppuaikoina näki ja tunsi vauvan jalkapohjan muodon masun läpi vauvan potkiessa ja venytellessä....! Oli mulla ongelmiakin, kohtuni on supistusherkkä ja jouduin olemaan sairaalassakin supistustenestossa ja lepohoidossa sekä molemmissa raskauksissa saikulla loppuajan. Synnytykset menivät silti hyvin, nopeasti ja luomuna.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2013 klo 20:00"]

Olenkohan poikkeus?? Minä koin olevani elämäni kunnossa. Alkuraskaudessa oli pahaa oloa ihan vähän aamusta, mutta se meni nopsaan ohi. Kävin vielä ihan viimeisillänikin pitkillä lenkeillä, siivosi ja tein ihan kaikkea mitä ennen raskauttakin. Voin todella hyvin ja olin energinen.

[/quote]

Mulla sama! Että vastaan ihanaa! :)

Mulla oli kovat selkäkivut molemmista loppuvaiheessa, kun vatsa oli aivan valtava mun lyhyeen kehoon nähden ja jouduin seisomaan ja kävelemään takakenossa että säilyttäisin tasapainon. Oli toki valvomistakin ja vessassaramppaamista. Sanoisin kuitenkin että varsin onnellista aikaa, varsinkin esikoisen odotus. Sitten kun vauva syntyi, tajusin oikeasti mitä se arjen rankkuus on, jälkeenpäin ajateltuna olisin kestänyt vaikka 3 raskautta peräjälkeen, jos olisin sillä välttänyt sen eka vuoden valvomisen, huh.

minusta raskausaika oli aivan ihanaa. luulin etukateen etta inhoisin sita ja 'lihavaksi' tuloa, mutta se oli upeaa. on kylla sanottava etta ei olllut mitaan ongelmia ja painokin nousi vain 11kg (olin 36v). 

Aika neutraalia. Olin hyvässä kunnossa, jaksoin tehdä samaa mitä aina muutenkin. Lisänä tietty ajoittaiset hankaluudet, mm. liitoskivut, alkuvaiheen pahoinvointi, ja huonot yöunet, mutta ei siinä mitään turhan paljoa kestettämistä ollut. Oli ihan kiva katsella mahan liikkumista, mutta syömisten rajoittaminen oli jokseenkin ärsyttävää. Eli hyviä ja huonoja puolia, yhteenvetona neutraali fiilis!

Aivan kamalaa varsinkin nyt lopussa (rv 38 kohta). Öitä ei saa nukuttua, pissattaa KOKO AJAN, tukala valasmainen olo, paineen tunne alapäässä, kivut milloin missäkin nivelessä, koko kropan vallannut turvotus, jne. Olo on aivan hirveä, ei tässä ole hehkusta tietoakaan.

Lapsiluku jää yhteen, en halua kokea tätä enää ikinä uudelleen.

Voin koko raskausajan erittäin hyvin kaikissa raskauksissa. Ehkä viimeinen viikko oli hankalampi mm nukkumisen kanssa.

Eka raskaus oli aika helppo, mitä nyt vähän selän väsymistä ym pientä. Liitoskivutkin alkoivat vasta ihan viimeisillä viikoilla. Mutta en kyllä silti nauttinut raskaana olemisesta. En tykännyt mahasta enkä todellakaan kokenut itseäni lainkaan hehkuvaksi. Pelkäsin myös paljon kohtukuolemaa. Toka raskaus oli rankempi fyysisesti. Liitoskivut alkoivat jo rv17 eli siitä asti aina kävellessä kolotti. Selkä vaivasi enemmän ja olin vaan väsyneempi. Tosiaan kummassakin raskaudessa unettomuus oli paljon pahempaa kuin vauvan kanssa konsanaan. Niin ja sitten ihanat vaivat vielä tokalla kierroksella: lähes jatkuva hiivatulehdus, joka vain taukosi canesten-voiteella (ja jäi synnytyssaliin), turvonnut karsea suonikohjuinen alapää, suonikohjujen reipas lisääntyminen jaloissa. Alapää onneksi palautui pian normaaliksi, mutta jalkoihin on jääny suonikohjut.

Olipa hyvä muistella näitä - ei tuu mitään hetken hairahdusta haaveilla kolmosesta :D