MIksi yliopistoille ei kelpaa raha? Miksi avointa yliopistoa ei
kehitetä enemmän? Olen ihmetellyt tätä yliopistojen marinaa rahoituksesta. Miksi esim. avointa yliopistoa ei kehitetä niin, että sen kautta voisi suorittaa opintoja ihan maisteriksi saakka? Näin työssäkäynnin ja opiskelun yhdistäminen onnistuisi opiskelijoilta paremmin ja valmistuminen olisi nopeampaa. Myös yliopisto saisi rahaa maksetuista kursseista.
Yliopistot voisivat vaatia opinnoista tiettyä arvosanaa, ja opiskelijat pääsisivät arvosanojen perusteella eteenpäin.
Minusta Suomessa kainostellaan ihan turhaan opintojen maksullisuutta. Eihän se opetus sen huonompaa ole. Voisi jopa parantua.
Oma kokemukseni esim. avoimen opiskelijoista on hyvä. Ne jotka pystyy yhtäaikaa olemaan töissä, hoitamaan perhe-elämän ja vetelemään siinä sivussa vielä hyviä arvosanoja opinnoissa ovat aika kovia tyyppejä. Ei mitään saamattomia taivaanrannanmaalareita.
Kommentit (117)
No kuinka monen arvelisit esim. suorittavan kursin 'johdatus oikeustieteeseen' kahden tonnin kurssimaksusta?
Miten niin? Loppu kädessä yliopistolla on sanavalta. Jos siellä sanotaan ettei mitään etätenttimistä niin sitten ei. Miksi tästä pitää tehdä niin vaikeeta? Asiahan on niin yksinkertainen.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:15"]
Daaa-a? Tietty kurssimaksuja voi nostaa mitä korkeammasta koulutuksesta on kyse.
[/quote]
Sen jälkeen voi kysyä, kellä niihin kursseihin on varaa. Nyt lienevät sen hintaisia, että tavallisella, keskiluokkaisella ihmisellä on varaa.
Jos taas vertaa ulkomaisiin yliopistoihin, niin niissähän on aika kovat maksut keskituloiselle ihmiselle, pitää olla säästänyt rahaa, jos haluaa opiskelemaan.
Jos siis avoimessa opiskelu olisi kallista, kuka siellä opiskelisi, jos tutkintoakaan ei saa? Pari varakasta eläkeläismummoa.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:18"]
No kuinka monen arvelisit esim. suorittavan kursin 'johdatus oikeustieteeseen' kahden tonnin kurssimaksusta?
[/quote]
Aika monen.
Jes jes kokoomuslainen unelma: opiskelu tehtävä niin kalliiksi, että vain kokoomuslaisilla on varaa!
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:15"]
Daaa-a? Tietty kurssimaksuja voi nostaa mitä korkeammasta koulutuksesta on kyse.
[/quote]
Sen jälkeen voi kysyä, kellä niihin kursseihin on varaa. Nyt lienevät sen hintaisia, että tavallisella, keskiluokkaisella ihmisellä on varaa.
Jos taas vertaa ulkomaisiin yliopistoihin, niin niissähän on aika kovat maksut keskituloiselle ihmiselle, pitää olla säästänyt rahaa, jos haluaa opiskelemaan.
Jos siis avoimessa opiskelu olisi kallista, kuka siellä opiskelisi, jos tutkintoakaan ei saa? Pari varakasta eläkeläismummoa.
[/quote]
Ei välttämättä. Opintolaina on keksitty. Eikä niiden summien tarvi niin älyttömän suuria olla, koska kyse ei ole kuitenkaan mistään Oxfordista. Eikö avoimet saa tälläkin hetkellä myös jotain valtion tukea vai millä niiden opettajien palkat maksetaan?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:15"]
Daaa-a? Tietty kurssimaksuja voi nostaa mitä korkeammasta koulutuksesta on kyse.
[/quote]
Sen jälkeen voi kysyä, kellä niihin kursseihin on varaa. Nyt lienevät sen hintaisia, että tavallisella, keskiluokkaisella ihmisellä on varaa.
Jos taas vertaa ulkomaisiin yliopistoihin, niin niissähän on aika kovat maksut keskituloiselle ihmiselle, pitää olla säästänyt rahaa, jos haluaa opiskelemaan.
Jos siis avoimessa opiskelu olisi kallista, kuka siellä opiskelisi, jos tutkintoakaan ei saa? Pari varakasta eläkeläismummoa.
[/quote]
No firmat maksaa työntekijöilleen, jos saavat hyötyä. Esim. juristille ktm-tutkinnon jos tulee halvemmaksi kuin palkata ktm töihin.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:22"]
Jes jes kokoomuslainen unelma: opiskelu tehtävä niin kalliiksi, että vain kokoomuslaisilla on varaa!
[/quote]No ei tietenkään. Osa tietty hakisi yhteishaussa.
Avoimen yliopiston kurssit järjestetään iltaisin ja kesäisin - nämä ovat ylimääräistä työtä opettajille, kaikki tämä aika on pois tutkimuksesta. Mitäpä luulet, miksi ei järjestetä enemmän..?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:24"]
Avoimen yliopiston kurssit järjestetään iltaisin ja kesäisin - nämä ovat ylimääräistä työtä opettajille, kaikki tämä aika on pois tutkimuksesta. Mitäpä luulet, miksi ei järjestetä enemmän..?
[/quote]Meinaatko että kaikki avoimen opettajat on tutkijoita vai?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:25"]
[/quote]Meinaatko että kaikki avoimen opettajat on tutkijoita vai?[/quote]
Yliopisto-opetuksen idea on, että se joka tutkii, opettaa. Näin välitetään paitsi perustieto, myös uusin tieto ja nöyryys tuntemattoman edessä. Kukaan ei ole niin (aiheetta) varma omasta osaaamisestaan kuin joku AMK-insinööri tai vastaava ja se johtuu juuri siitä, ettei olla käsitetty miten tietoa tuotetaan maailmaan.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:19"]
Miten niin? Loppu kädessä yliopistolla on sanavalta. Jos siellä sanotaan ettei mitään etätenttimistä niin sitten ei. Miksi tästä pitää tehdä niin vaikeeta? Asiahan on niin yksinkertainen.
[/quote]
Ja sit kun yksi yliopisto alkaa sitä tarjoamaan niin toistenkin on kohta tarjottava. Tai jos yhdessä on liian innokas opettaja, joka oikeasti panostaa massaluentoihinkin, alkaa paine että muuallakin pitäisi olla oikeasti opetusta. Miksipä kukaan tuollaista painetta haluaisi kohdalleen?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:23"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:15"]
Daaa-a? Tietty kurssimaksuja voi nostaa mitä korkeammasta koulutuksesta on kyse.
[/quote]
Sen jälkeen voi kysyä, kellä niihin kursseihin on varaa. Nyt lienevät sen hintaisia, että tavallisella, keskiluokkaisella ihmisellä on varaa.
Jos taas vertaa ulkomaisiin yliopistoihin, niin niissähän on aika kovat maksut keskituloiselle ihmiselle, pitää olla säästänyt rahaa, jos haluaa opiskelemaan.
Jos siis avoimessa opiskelu olisi kallista, kuka siellä opiskelisi, jos tutkintoakaan ei saa? Pari varakasta eläkeläismummoa.
[/quote]
No firmat maksaa työntekijöilleen, jos saavat hyötyä. Esim. juristille ktm-tutkinnon jos tulee halvemmaksi kuin palkata ktm töihin.
[/quote]
Mutta kun avoimessa ei voi lukea koko tutkintoa..Mistä firma silloin maksaa?
Avoimessa tehtävät opinnot ovat palanen yo-tutkintoa eivätkä ne sellaisenaan tuo välttämättä mitään työelämässä tarvittavaa osaamista, eivät ole mitään täsmäkursseja, joista yritykset haluaisivat maksaa useita satasia.
Toisekseen avoimessa voi lukea vaikkapa kotimaista kirjallisuutta, psykologiaa tai taidehistoriaa, jos hinta on kova, ehkä kysyntä todella kohdistuu lähinnä kauppatieteisiin tai oikeustieteeseen.

Opintolaina on keksitty.
[/quote]
Opintolainaa saa päätoimiseen opiskeluun, mitä taas avoimessa ei voi tehdä, koska avoimessa ei voi suorittaa tutkintoa.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:23"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:15"]
Daaa-a? Tietty kurssimaksuja voi nostaa mitä korkeammasta koulutuksesta on kyse.
[/quote]
Sen jälkeen voi kysyä, kellä niihin kursseihin on varaa. Nyt lienevät sen hintaisia, että tavallisella, keskiluokkaisella ihmisellä on varaa.
Jos taas vertaa ulkomaisiin yliopistoihin, niin niissähän on aika kovat maksut keskituloiselle ihmiselle, pitää olla säästänyt rahaa, jos haluaa opiskelemaan.
Jos siis avoimessa opiskelu olisi kallista, kuka siellä opiskelisi, jos tutkintoakaan ei saa? Pari varakasta eläkeläismummoa.
[/quote]
No firmat maksaa työntekijöilleen, jos saavat hyötyä. Esim. juristille ktm-tutkinnon jos tulee halvemmaksi kuin palkata ktm töihin.
[/quote]
Mutta kun avoimessa ei voi lukea koko tutkintoa..Mistä firma silloin maksaa?
Avoimessa tehtävät opinnot ovat palanen yo-tutkintoa eivätkä ne sellaisenaan tuo välttämättä mitään työelämässä tarvittavaa osaamista, eivät ole mitään täsmäkursseja, joista yritykset haluaisivat maksaa useita satasia.
Toisekseen avoimessa voi lukea vaikkapa kotimaista kirjallisuutta, psykologiaa tai taidehistoriaa, jos hinta on kova, ehkä kysyntä todella kohdistuu lähinnä kauppatieteisiin tai oikeustieteeseen.
[/quote]
Pian voi, se on selvä.
Täällä porukka unohtaa kokonaan, että tutkinto-oikeuksien määrä vahvistetaan valtiollisella tasolla sen mukaan, mitä yhteiskunta tarvitsee. Jos maksullisia ohituskaistoja olisi, johtaisi se resurssien tehottomaan allokointiin.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:23"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:15"]
Daaa-a? Tietty kurssimaksuja voi nostaa mitä korkeammasta koulutuksesta on kyse.
[/quote]
Sen jälkeen voi kysyä, kellä niihin kursseihin on varaa. Nyt lienevät sen hintaisia, että tavallisella, keskiluokkaisella ihmisellä on varaa.
Jos taas vertaa ulkomaisiin yliopistoihin, niin niissähän on aika kovat maksut keskituloiselle ihmiselle, pitää olla säästänyt rahaa, jos haluaa opiskelemaan.
Jos siis avoimessa opiskelu olisi kallista, kuka siellä opiskelisi, jos tutkintoakaan ei saa? Pari varakasta eläkeläismummoa.
[/quote]
No firmat maksaa työntekijöilleen, jos saavat hyötyä. Esim. juristille ktm-tutkinnon jos tulee halvemmaksi kuin palkata ktm töihin.
[/quote]
Mutta kun avoimessa ei voi lukea koko tutkintoa..Mistä firma silloin maksaa?
Avoimessa tehtävät opinnot ovat palanen yo-tutkintoa eivätkä ne sellaisenaan tuo välttämättä mitään työelämässä tarvittavaa osaamista, eivät ole mitään täsmäkursseja, joista yritykset haluaisivat maksaa useita satasia.
Toisekseen avoimessa voi lukea vaikkapa kotimaista kirjallisuutta, psykologiaa tai taidehistoriaa, jos hinta on kova, ehkä kysyntä todella kohdistuu lähinnä kauppatieteisiin tai oikeustieteeseen.
[/quote]
Ohis: yo-tutkinto suoritetaan lukiossa...
Samaa mieltä. Tällä hetkellä Itä-Suomen yliopiston avoin on Suomen edistyksillisin avoin yliopisto. Opintokokonaisuuksia (perus- ja aineopintoja) voi lukea täysin verkko-opintoina. Sisältö laajempi kuin "päiväkoulussa". Itseopiskelu vaatii paljon, mutta se on palkitsevaa. Suosittelen.
Itse odotan josko ensi syksynä alkaisi nyt pyörivä työ- ja organisaatiopsykologian perusopitokokonaisuus. Se olisi seuraavana listalla. Vime lukuvuoden aikana suoritin verkkokursseina kauppatieteiden perusopinnot ja laskentatoimen aineopinnot.
t: HM, joka haluaa kehittää osaamistaan töiden ohella.
Se, että kykenee maksamaan omista opinnoistaa osoittaa mun mielestäni myös jonkinlaista älykkyyttä. Ensinnäkin kukaan saamaton ihminen ei sijoittaisi rahaa omaan oppimiseen. Ja toisekseen kellään höperöllä ei olisi varaa säästää opintoja varten. Nimittäin harvemmin kukaan on päässyt suomessa vaurastumaan ilman työn tekoa ja viisautta.
Eri asia on ehkä jotkut jotka ovat perinneet rahoja, mutta hekään yleensä ei ole kenenkään tyhmän lapsia. Suomessa vanhaa rahaa on vielä niin vähän tarjolla.
Se tulee laajenemaan ihan kohta, kun käytännössä vain nuoret saavat enää hakea.
Toisekseen, luuletko että luennoitsijat haluavat yliopistolle opiskelijoita, jotka oikeasti vaatisivat laatua, kuten maksavat asiakkaat tulisivat tekemään? Pian tenttejäkin pitäisi alkaa järjestämään enemmän kuin pari kertaa lukukaudessa, ja varmaan vaadittaisiin vaikka mitä etätenttimisiä ja muita mahdottomuuksia...