Olen raskaana, mies ei halua lasta, mitä teen?
Olen tehnyt 3 raskaustestiä eli olen todennäköisesti raskaana. Ehkäisy oli käytössä, mutta ei toiminut. Mies sanoi, että jos pakotan hänet isäksi, en näe häntä enää koskaan. Olen tiennyt ja itkenyt 3 päivää, kerroin asiasta heti myös miehelle.
Hedelmöittyminen tapahtunut 3 viikkoa sitten (ei muita mahdollisuuksia). Kävin viime ja sitä edellis viikonloppuina viihteellä joka on voinut vaikuttaa raskauteen?
En tiedä mitä tehdä. Nyt on niin tyhjä olo. Lasta en tähän väliin suunnitellut vaikka niitä tulevaisuudessa haluaisinkin mieheni kanssa. Tai halusin. Nuo sanat ja oletus siitä että tämä keskeytetään loukkasi todella ja tuntuu etten halua enää olla hänen kanssaan.
Nyt en tiedä erotaanko ja pidän lapsen vai erotaanko myöhemmin jos teen nyt abortin (en tiedä kestänkö asiaa). En halua yksinhuoltajaksikaan. Parisuhteemme on ollut aika riitaisa viimeisen puoli vuotta. Yhdessä olemme olleet 3 vuotta. Yhteistä aikaa ei ole ollut vaikka olemme asuneetkin yhdessä.
Sain juuri ylennyksenkin töissä - vastuu isosta tiimistä. Gradukin on vielä kesken. Ikää 30+.
Kenelle asiasta voi jutella? Olen ihan rikki.. :( Mitä teen jos raskaus ei mene kesken?
Kommentit (127)
Neuvolan kautta saat myös keskusteluapua ja tietoa. Joskus on helpompi keskustella sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ole tunnesidettä elämääsi.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 16:21"]
Abortti, jos haluat yrittää pelastaa suhteenne. Yksinhuoltajuus, jos lapsi tärkeämpi kuin mies. Abortti lienee viisain päätös.
[/quote]
Mun mielestä abortti ei ole viisas päätös. Viisasta on kuunnella omaa itseään (ap haluaa olla jonain päivänä äiti). Epäviisasta on kuunnella kumppania, jonka kanssa on muutenkin ollut viime aikoina riitaisaa. Mitä sitten, kun ap haluaa suunnitelmallisesti tulla raskaaksi jonain päivänä ja se ei onnistukaan? Ehkä hän miettii muutamaan kertaan olisiko kannattanut jättää tuon miehen halut huomioimatta.
Keskustele vielä miehesi kanssa kunnolla. Seisooko hän sanojensa takana? Jos näin on, niin jätä mies. Kunnon mies ei toimisi noin. Jokainen seksisuhteeseen rupeava aikuinen tietää, että aina on raskauden mahdollisuus, ehkäisystä huolimatta. Jos miehesi aidosti sinua rakastaa, ja haluaa viettää loppu elämän kanssasi, niin ei hän voi kiristää aborttiin.
Luota itseesi ja kuuntele sisintäsi. Yksinkin pärjää, ihan varmasti. Sinulla tuntuu perusasiat olevan kunnossa. Voimia!
No jos ylipäätään haluat saada lapsen, niin 30+ vuotiaana tuskin kannattaa jäädä odottelemaan uutta tilaisuutta. Hyvällä tuurilla mieskin tottuu ajatukseen. :)
Tässä se nähdään, miehellä ei mitään sananvaltaa asiaan. Ehkäisy on ollut käytössä, joten hänelle lapsi on ei-toivottu, mutta nainen saa päättää. Tasa-arvoista?
Ketään ei saa pakottaa vanhemmaksi!
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
-Raskaus kesken (voi siis tapahtua spontaanisti, tai aborttina)
-Sinusta tulee äiti
Tottakai jos parisuhteenne on ollut epävakaa ja mies käyttää isompien asioiden edessä kiristystä (joka nyt vasta ilmennyt), niin en suosittele jatkamaan parisuhdetta. Parisuhde ei lähde positiivisempaan suuntaan missään tapauksessa, ei siinä että hankitte lapsen jota mies ei halua, eikä siinäkään että teet abortin pakotettuna, eikä siinä että alat yksinhuoltajaksi ja mies tekee katoamistempun.
Ehkä sinun tapauksessasi olisi hyväksi sekä sinulle, miehelle että mahdolliselle tulevalle lapselle, että eroatte, sinä toivot keskenmenoa ja jos ei sellaista tule, niin abortti. Opiskelu ja työtilanne on sinulla nyt niin hyvällä mallilla, että vauvan tulo sotkisi niitä väistämättä ja sinä selvästi kaipaat lapsia vasta sitten kunnolliseen parisuhteeseen.
Asioilla on tapana järjestyä. Tsemppiä sinulle!
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
-Raskaus kesken (voi siis tapahtua spontaanisti, tai aborttina)
-Sinusta tulee äiti
Tottakai jos parisuhteenne on ollut epävakaa ja mies käyttää isompien asioiden edessä kiristystä (joka nyt vasta ilmennyt), niin en suosittele jatkamaan parisuhdetta. Parisuhde ei lähde positiivisempaan suuntaan missään tapauksessa, ei siinä että hankitte lapsen jota mies ei halua, eikä siinäkään että teet abortin pakotettuna, eikä siinä että alat yksinhuoltajaksi ja mies tekee katoamistempun.
Ehkä sinun tapauksessasi olisi hyväksi sekä sinulle, miehelle että mahdolliselle tulevalle lapselle, että eroatte, sinä toivot keskenmenoa ja jos ei sellaista tule, niin abortti. Opiskelu ja työtilanne on sinulla nyt niin hyvällä mallilla, että vauvan tulo sotkisi niitä väistämättä ja sinä selvästi kaipaat lapsia vasta sitten kunnolliseen parisuhteeseen.
Asioilla on tapana järjestyä. Tsemppiä sinulle!
Itse pitäsin lapsen. Jos ikää on jo kolmekymmentä, hedelmällisyys laskee joka vuosi. Gradun voi tehdä vauvan synnyttyä, kokemusta on! Voit hankkia vaikka hoitajan muutamaksi tunniksi joka viikko tai jos on hyvin nukkuva vauva, teet silloin. Gradu voi odottaa, mutta lastentekoon sinulla on jo iän puolesta pikkuhiljaa kiirus.
Olet vuoden pois töistä, saat ihan hyvät rahatkin, jos kerran sinulla on hyvä työpaikka. Sitten lapsi hoitoon ja takaisin työelämään.
Yhden lapsen yh:na pärjää oikein hyvin.
T:kolmen äiti 39 v, joka opiskeli ensimmäisen lapsen synnyttyä tutkinnon.
Mun mielestä näillä tiedoilla kylmää ehdottaa aborttia, tuo parisuhde kun ei kuulosta pelastamisen arvoiselta. Ap kertoi haluavansa lapsia miehen kanssa tulevaisuudessa, mutta tuskin niin käy jos miehen reaktio raskauteen on ollut noin jyrkkä.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 16:31"]
Ketään ei saa pakottaa vanhemmaksi!
[/quote]ap pakottaa miehen isäksi ja mies joutuu maksamaan elareita lapsesta, jota ei ole maailmaan tahtonut. Suuri vääryys. Eikö ap tahdo lapselleen oikeata isää?
Ikää niin paljon että lapsen tekoa en lykkäisi.Mies kiertoon ja pidä lapsi.Koska olet työssä,saat hyvän äitiysrahan ja pärjäät kyllä.Gradun voit tehdä äippälomallakin.Tuollainen mies ei ole pitämisen arvoinen.Jos nyt teet abortin,saatat katua sitä lopunikää.Eikä uutta tilaisuutta välttämättä tule.Lapsi on sellainen lahja että tulet iloitsemaan siitä loppuelämän!Tsemppiä ja voimia.
Mun mielestä, jos mies ei tahdo lasta ja se on vahinkolapsi, niin mies tulisi vapauttaa elatusmaksuista.
Mies haluaa keskittyä uraansa tällä hetkellä. On vastuullisessa ja aikaa vievässä työssä tällä hetkellä. On saman ikäinen kuin minä. Hän ei halua lasta riitaisaan parisuhteeseen, mutta en minäkään. En tiedä voiko parisuhteemme korjaantua mitenkään.
Lapsia hänkin haluaisi tulevaisuudessa, en tiedä olenko minä vain väärä henkilö siihen. Riitoja on ollut yhteisen ajan ja tulevaisuudennäkymien puuttumisen vuoksi. Olen ollut asiasta turhautunut. Itse olen jo pitkään halunnut edetä suhteessa muulla tavoin, mutta lasta en suunnitellut tähän ajankohtaan.
ap
[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 16:31"]
Ketään ei saa pakottaa vanhemmaksi!
[/quote]
onko mies raiskattu? jos ei ole niin, ketään ei pakoteta vanhemmaksia.
Ihana ap! Anteeksi rumasti sanottu: fuck mieheen! Tässä tapauksessa sinulla on oikeus tehdä näin! Lapsi on ihanin asia meidän,naisten elmässä ja kyllä sinä pärjäät! Ja kyllä lapsesta kasvaa kunnon ihminen! Minua ei kiinnostaa onko tasa-arvoista vai ei,itse en rupeasi taistelemaan omasta vallasta.Ja sinullekin suosittelen säästämään hermojasi muuta varten. Onnea sinulle ap! Ja onnellista odotusta:)!
Isyyttähän ei ole mikään pakko tunnustaa tai todeta, jos ap ja mies yhdessä niin sopivat. Mutta jokainen aikuinen ihminen tietää, että jokaisessa yhdynnässä on raskauden mahdollisuus, oli ehkäisyä tai ei. Vetoketjun kiinni pitäminen on ainoa mahdollisuus.
On hyvin, hyvin epätodennäköistä, että ap olisi onnistunut kahtena edellisenä viikonloppuna aiheuttamaan mitään vahinkoa sikiölle. Istukka ei ole vielä siinä vaiheessa kehittynyt. Sitä ei siis kannata pohtia.
Työasiat järjestyvät kyllä, eikä ole mikään ennenkuulumaton asia sekään, että 30+ -nainen on vuoden poissa vanhempainvapaalla. Jos vointi sallii, niin gradun voi hyvin tehdä vaikka raskausaikana valmiiksi, onpahan hommalla selkeä tavoite-dl. Tai sitten kotona ollessa: tekee ihan hyvää äidinkin päälle vaivata sitä muulla kuin vauvanhoidolla äitiysloman aikana. Esim. HY:llä on lapsiparkki, jonne voi viedä yli 6 kk vanhan vauvan hoitoon.
Jos minä olisin ap, niin en tekisi aborttia, vaan pitäisin lapsen. Yksin tai miehen kanssa. Voi olla, että mieskin vähän aikaa harkittuaan tulee toisiin ajatuksiin. Tai sitten ei: kyllä yh:nä, jolla on vielä työpaikkakin odottamassa, pärjää aivan hyvin!
[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 16:31"]
Ketään ei saa pakottaa vanhemmaksi!
[/quote]ap pakottaa miehen isäksi ja mies joutuu maksamaan elareita lapsesta, jota ei ole maailmaan tahtonut. Suuri vääryys. Eikö ap tahdo lapselleen oikeata isää?
[/quote]
Abortti tai ero. Ketään ei saa pakottaa isäksi. Ja turha tulla kenekään sanomaan että pipari kuitenkin kelpasi, koska nainenkin voi ehkäistä.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 16:52"]
Abortti tai ero. Ketään ei saa pakottaa isäksi. Ja turha tulla kenekään sanomaan että pipari kuitenkin kelpasi, koska nainenkin voi ehkäistä.
[/quote]
jokaisen aikuisen miehen pitää tietää, että yhdynnästä voi aina tulla raskaaksi. jos ei kestä sitä tosiasiaa niin sitten on elättävä selibaatissa. joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Pystytkö elämään sellaisen miehen kanssa, joka pystyy jättämään sinut yksin tällaisessa tilanteessa? Vaikka tekisitkin abortin, niin haluatko tuollaisen miehen elämääsi? Koska olet jo aiemmin haaveillut lapsesta, niin uskoisin, että sinun kannattaisi pitää tämä lapsi. Yli kolmekymppisellä kun tosiaan alkaa se aika pikkuhiljaa loppua...