Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen katkera mies, joka ei vihaa naisia vaan itseään. Kysy mitä vain
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet katkera?
Vuosien myötä, kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu, luovuttaa ja jättää käyttämättä mahdollisuuksia joita olisi ollut vaikka miten paljon ja joihin olisi lahjakkuuden puolesta ollut kykyjä, niin lopulta sitä alkaa katsomaan taakseen, pohtimaan sitä hukattua aikaa. Lopulta löytää sen yhteisen nimittäjän, joka olen minä itse. Miten saatoin olla niin tyhmä, saamaton ja pelkäävä? Olen katkera, että odotin jotain toista potkimaan mua persukselle ja jotain toista ottamaan kädestä, viemään mut onneen. Itse olisi pitänyt tehdä. Itse olen syyllinen, koska en tehnyt.
ap
No jopas nyt naisasiatrolilla on runosuoni kukkinut.
Kaikki ei tälläkään palstalla ole trollia. Joskus joku voi jopa kirjoittaa omasta elämästään totuudenmukaisesti ja aidosti. Onneksi suurin osa vastaajista tässä ketjussa on sen ymmärtänyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet katkera?
Vuosien myötä, kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu, luovuttaa ja jättää käyttämättä mahdollisuuksia joita olisi ollut vaikka miten paljon ja joihin olisi lahjakkuuden puolesta ollut kykyjä, niin lopulta sitä alkaa katsomaan taakseen, pohtimaan sitä hukattua aikaa. Lopulta löytää sen yhteisen nimittäjän, joka olen minä itse. Miten saatoin olla niin tyhmä, saamaton ja pelkäävä? Olen katkera, että odotin jotain toista potkimaan mua persukselle ja jotain toista ottamaan kädestä, viemään mut onneen. Itse olisi pitänyt tehdä. Itse olen syyllinen, koska en tehnyt.
ap
No jopas nyt naisasiatrolilla on runosuoni kukkinut.
Kaikki ei tälläkään palstalla ole trollia. Joskus joku voi jopa kirjoittaa omasta elämästään totuudenmukaisesti ja aidosti. Onneksi suurin osa vastaajista tässä ketjussa on sen ymmärtänyt.
ap
Kuulostaa vain niin uskomattoman naiselliselta ja sievistelevältä tuubalta. Totta kai naiset komppaa tuollaista harmitonta ja jotenkin munatonta itsesyyttelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet katkera?
Vuosien myötä, kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu, luovuttaa ja jättää käyttämättä mahdollisuuksia joita olisi ollut vaikka miten paljon ja joihin olisi lahjakkuuden puolesta ollut kykyjä, niin lopulta sitä alkaa katsomaan taakseen, pohtimaan sitä hukattua aikaa. Lopulta löytää sen yhteisen nimittäjän, joka olen minä itse. Miten saatoin olla niin tyhmä, saamaton ja pelkäävä? Olen katkera, että odotin jotain toista potkimaan mua persukselle ja jotain toista ottamaan kädestä, viemään mut onneen. Itse olisi pitänyt tehdä. Itse olen syyllinen, koska en tehnyt.
ap
No jopas nyt naisasiatrolilla on runosuoni kukkinut.
Kaikki ei tälläkään palstalla ole trollia. Joskus joku voi jopa kirjoittaa omasta elämästään totuudenmukaisesti ja aidosti. Onneksi suurin osa vastaajista tässä ketjussa on sen ymmärtänyt.
ap
Kuulostaa vain niin uskomattoman naiselliselta ja sievistelevältä tuubalta. Totta kai naiset komppaa tuollaista harmitonta ja jotenkin munatonta itsesyyttelyä.
Ei sitä tarvi kenenkään "kompata". Kirjoitin sen, koska se oli mitä tunsin. Se että se on jonkun mielestä epämiehekästä ja naisellista niin siihen en voi vaikuttaa. En mä ala miettimään onko joku kirjoitukseni tai tunteeni miehekäs vai ei. Ei se mua kiinnosta. Mä olen mitä olen.
ap
Minkä ikäinen olet? Ootko mitannut testosteronitasosi ja jos oot, niin paljon ne oli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään syytä olla vihaamatta naisia! Anna mennä vaan reippaasti.
Kai te naisten vihaajat olette joskus kokeneet hyviäkin naissuhteita, äitiin, siskoon, mummiin, kummitätiin, opettajaan? Ehkäpä syy ei sittenkään ole naisissa vaan siinä, mitä peilissä näkyy. Mutta ei ole rakentavaa vihata itseäkään, vaan tehdä muutoksia siihen, mistä pidä, tai radikaalisti hyväksyä, ettei tää asia mene nyt ihan putkeen (naisten saaminen) ja jatkaa paremmin menevien asioiden parissa.
En oikein ymmärrä tätä äidin ja siskojen ottamista mukaan asiaan kun puhutaan naisvihasta tai katkeruudesta naisia kohtaan. Yleensähän nämä tunteet liittyy miehellä siihen, ettei ole päässyt haluamiensa naisten kanssa läheisempiin kanssakäymisiin, tai on muuten saanut kokea torjuntaa ja nöyryytystä deittirintamalla. Tähän ei äidit ja siskot liity millään tavalla. Voi olla hyvät äiti/siskosuhteet ja silti olla katkera/vihaisa naisia kohtaan.
No ihan kuin kaikki naiset olisivat muka päässeet haluamiensa miesten kanssa kanssakäymisiin =D
Saatika eivät olisi koskaan kokeneet minkäänlaista torjuntaa ja nöyryytystä miesten suunnalta. En minä silti ole alkanut vihaamaan miehiä. Pelkäämään kyllä. Tosin viha ja pelko on sukulaisia..
Mutta en ole niin tyhmä, että sortuisin vihaamaan miehiä kollektiivina. Järkevämpää on todeta, että mulla vaan on ollut itselläni huono itsetunto ja myös huonoa tuuria. Enkä ole sellainen nainen jota "kaikki miehet haluaa", mutta voisin olla aarre jollekin yhdelle miehelle, jos uskaltaisin vielä yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tavoitteellista sä teet tällä hetkellä, mikä tähtää parempaan tulevaisuuteen? Vai ootko sellainen taivaanrannanmaalari, joka muka haaveilee paremmasta tulevaisuudesta, mutta ei tee mitään konkreettista sen saavuttamiseksi?
Onko sun "itseinho" vain keino saada sääliä ja välttyä arvostelulta, että voit rypeä itsesäälissä ja olla ottamatta itseäsi niskasta kiinni? Jos oot jo valmiiksi ase ohimolla, niin kukaan ei uskalla kritisoida sua mistään tai vaatia sulta mitään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tavoitteellista sä teet tällä hetkellä, mikä tähtää parempaan tulevaisuuteen? Vai ootko sellainen taivaanrannanmaalari, joka muka haaveilee paremmasta tulevaisuudesta, mutta ei tee mitään konkreettista sen saavuttamiseksi?
Teen koko ajan jotakin. Taisin tuolla jo aikaisemmin kertoa, että olen viime aikoina tehnyt ja kokeillut asioita joihin en olisi vielä muutama vuosi sitten pystynyt tai uskaltanut. Edistyminen on hidasta, koska taustalla on monien vuosien väärät ajatusmallit ja valinnat. Joka viikko pyrin menemään eteenpäin ja tekemään jotain nimenomaan konkreettista niiden asioiden eteen, jotka voisivat mulle tulevaisuudessa tuoda onnea ja tyydytystä.
Taivaanrannanmaalari en ole koskaan ollut. En ole koskaan ajatellut jotain hienoa tulevaisuutta. Olen vain pitänyt ansaittuna ja oikeana sitä, että en koskaan saavuta mitään. Pitänyt sitä rangaistuksenani. Eihän sillä lopulta ole väliä miksi epäonnistuu ja katkeroituu, mutta haaveilu ei mulla ollut koskaan se syy.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tavoitteellista sä teet tällä hetkellä, mikä tähtää parempaan tulevaisuuteen? Vai ootko sellainen taivaanrannanmaalari, joka muka haaveilee paremmasta tulevaisuudesta, mutta ei tee mitään konkreettista sen saavuttamiseksi?
Teen koko ajan jotakin. Taisin tuolla jo aikaisemmin kertoa, että olen viime aikoina tehnyt ja kokeillut asioita joihin en olisi vielä muutama vuosi sitten pystynyt tai uskaltanut. Edistyminen on hidasta, koska taustalla on monien vuosien väärät ajatusmallit ja valinnat. Joka viikko pyrin menemään eteenpäin ja tekemään jotain nimenomaan konkreettista niiden asioiden eteen, jotka voisivat mulle tulevaisuudessa tuoda onnea ja tyydytystä.
Taivaanrannanmaalari en ole koskaan ollut. En ole koskaan ajatellut jotain hienoa tulevaisuutta. Olen vain pitänyt ansaittuna ja oikeana sitä, että en koskaan saavuta mitään. Pitänyt sitä rangaistuksenani. Eihän sillä lopulta ole väliä miksi epäonnistuu ja katkeroituu, mutta haaveilu ei mulla ollut koskaan se syy.
ap
Eihän se mikään rangaistus ole, vaan oikeutus sille, että voit rypeä itsesäälissä. Taivaanrannanmaalarilla tarkoitin just sitä, että tehdään ja kokeillaan vähän jotain, mutta ei kyetä tekemään päätöksiä tai ottamaan vastuuta itsestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut farming simulatoria? Itsellä loppui kaikki murheet kun testailin tätä peliä.
En valitettavasti ole. Candy Crushissa olen muistaakseni ehkä tasolla 2500.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tavoitteellista sä teet tällä hetkellä, mikä tähtää parempaan tulevaisuuteen? Vai ootko sellainen taivaanrannanmaalari, joka muka haaveilee paremmasta tulevaisuudesta, mutta ei tee mitään konkreettista sen saavuttamiseksi?
Teen koko ajan jotakin. Taisin tuolla jo aikaisemmin kertoa, että olen viime aikoina tehnyt ja kokeillut asioita joihin en olisi vielä muutama vuosi sitten pystynyt tai uskaltanut. Edistyminen on hidasta, koska taustalla on monien vuosien väärät ajatusmallit ja valinnat. Joka viikko pyrin menemään eteenpäin ja tekemään jotain nimenomaan konkreettista niiden asioiden eteen, jotka voisivat mulle tulevaisuudessa tuoda onnea ja tyydytystä.
Taivaanrannanmaalari en ole koskaan ollut. En ole koskaan ajatellut jotain hienoa tulevaisuutta. Olen vain pitänyt ansaittuna ja oikeana sitä, että en koskaan saavuta mitään. Pitänyt sitä rangaistuksenani. Eihän sillä lopulta ole väliä miksi epäonnistuu ja katkeroituu, mutta haaveilu ei mulla ollut koskaan se syy.
ap
Eihän se mikään rangaistus ole, vaan oikeutus sille, että voit rypeä itsesäälissä. Taivaanrannanmaalarilla tarkoitin just sitä, että tehdään ja kokeillaan vähän jotain, mutta ei kyetä tekemään päätöksiä tai ottamaan vastuuta itsestä.
Olen kyllä rypenyt ja ja sen erilaisilla tavoilla itselleni perustellut. On mulla ollut myös pelkoa, katkeruutta, vihaa, tuskaa ja jopa aitoja terveydellisiä ongelmia, jotka ovat estäneet elämän etenemisen. Mitään hyvää siitä ei ole seurannut vaan sen takia olen tässä missä olen. Ei ole kovin kaukana, että valuisin siihen takaisin, mutta yritän taistella sitä vastaan, koska aidosti haluaisin edes kerran olla jotain ja kokea jotain.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tunnistettavia on monet ajatukset ja tunteet noissa ap:n viesteissä. Olen keski-ikäinen nainen, en nyt varmaankaan nimittäisi itseäni katkeroituneeksi kuitenkaan, mutta onhan sitä tiliä tullut tehtyä omista valinnoista ja virheistä. Jonkin verran tuli onneksi takavuosina ravattua terapiassakin... :D Jos jotain siinä oppi niin varomaan tällaisia itseen kohdistuvia kielteisiä leimoja ja yhteenvetoja joita noissa sun kirjoituksista putkahtelee esiin tavan takaa. Nehän siis tuntuu tosilta ja todellisilta, aivan kiistämättömiltä faktoilta kun niitä tarpeeksi mielessään toistelee, mutta ne on vaan yksi (minun tapauksessani masennuksen värittämä) perspektiivi josta sitä elämän ja oman itsen prismaa voi katsella.
Introspektiivinen nyt olet selvästikin ja ehkä pienessä keski-iän kriisissäkin, mutta mun kysymys kuuluu: onko sulla aitoa ja elävää kiinnostusta muita ihmisiä, heidän hyvinvointiaan ja sisäistä maailmaansa kohtaan?
Nuo sun tekstit tuo mulle nimittäin mieleen oman ajatusmaailman silloin ankeimman masennuksen aikana. Henkinen kipu, oli se sitten akuutti hätä tai tuommoinen jomottava pysyvä epämukavuuden tila, on sellaista että siihen voi jäädä tavallaan koukkuun. Viettää päiviä, viikkoja ja vuosiakin analysoiden tarkkaan ja viiltävästi sitä omaa persoonaa ja sen puutteita. Eihän siitä ole yhtä ja ainoaa oikeaa reittiä ulos, mutta mun tapauksessa on ollut hyödyllistä koittaa mahdollsiimman paljon harjoittaa sellaista vilpitöntä, myötäelävää, lämmintä kiinnostusta, välittämistä ja huomaavaisuutta muita ihmisiä kohtaan, silloinkin kun siitä ei ole itselle mitään varsinaista, selvästi näkyvää etua.
Ootko lukenut Kimmo Takasen Tunne lukkosi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Introspektiivinen nyt olet selvästikin ja ehkä pienessä keski-iän kriisissäkin, mutta mun kysymys kuuluu: onko sulla aitoa ja elävää kiinnostusta muita ihmisiä, heidän hyvinvointiaan ja sisäistä maailmaansa kohtaan?
Nuo sun tekstit tuo mulle nimittäin mieleen oman ajatusmaailman silloin ankeimman masennuksen aikana. Henkinen kipu, oli se sitten akuutti hätä tai tuommoinen jomottava pysyvä epämukavuuden tila, on sellaista että siihen voi jäädä tavallaan koukkuun. Viettää päiviä, viikkoja ja vuosiakin analysoiden tarkkaan ja viiltävästi sitä omaa persoonaa ja sen puutteita. Eihän siitä ole yhtä ja ainoaa oikeaa reittiä ulos, mutta mun tapauksessa on ollut hyödyllistä koittaa mahdollsiimman paljon harjoittaa sellaista vilpitöntä, myötäelävää, lämmintä kiinnostusta, välittämistä ja huomaavaisuutta muita ihmisiä kohtaan, silloinkin kun siitä ei ole itselle mitään varsinaista, selvästi näkyvää etua.
Ehdottomasti on kiinnostusta. Se mitä en ikinä ole tässä katkeruudessani ikinä tehnyt on itseni asettaminen muiden ihmisten edelle. Yritän olla aidosti kiinnostunut muista ja olla apuna sekä tukena aina, kun sitä tarvitaan. Olen kiinnostunut tapaamaan uusia ihmisiä ja tutustumaan heidän ajatusmaailmaansa.
Mä haluan vielä korostaa, että suurin osa mitä täällä olen kirjoitellut on peilausta ja kertomusta menneisyydestä. Tarinaa kymmenien vuosien ajalta. Mä haluaisin uskoa, että nyt olen kääntänyt edes puolittaisen lehden matkallani kohti jotain parempaa. Eihän se varmaa ole, mutta yritän kaikkeni. Hankalaa tämä on, koska olen aina ollut yksin enkä ole tästä kenellekään koskaan puhunut. En ole myöskään usein saanut minkäänlaista hyväksyntää, kehua tai aitoa välittämistä. Siksi katsantokantani voi olla vääristynyt ja mieleni hakee jotain mitä ei ehkä ole.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Ootko mitannut testosteronitasosi ja jos oot, niin paljon ne oli?
Oletko miettinyt, mistä mahdollinen alisuoriutuminen voisi johtua? Olen itse kommekymppinen nainen ja samalla tavalla tuhlannut elämäni,nyt vasta hakeutumassa terapiaan purkamaan niitä jumeja jotka tähän tilanteeseen ovat johtaneet. Tuntuu siltä, kuin pelkäisin onnistumista: sitä, mitä tapahtuisi jos saisin mitä haluaisin, sekä epäonnistumista, joten on ollut helpompaa vain perääntyä. Jos luovuttaa heti niin ei saa varmistusta sille, että on tyhmä. Jos taas yrittäisi jotain sinnikkäästi muttei onnistuisi, se tarkoittaisi että olisin todella luuseri. Samalla tavalla minäkin olen saanut hyvän startin vaikkapa monessa työpaikassa, mutta sitten kun pitäisi tehdä töitä etenemisen eteen niin luovutan HETI. Selitän itselleni että syy on työpaikassa joka ei kiinnosta tarpeeksi, mutta vika taitaa olla syvemmällä.
Olen miettinyt, että mahdollisesti osasyynä on vähäinen kannustus ja häpäisy lapsuuden perheessä sekä se, ettei ole kannustettu sinnikkyyteen. Ajattelen jotenkin, että pitäisi heti olla täydellinen, vaikka oikeesti uralla pärjäämiseen tarvitaan pitkäjänteistä työtä.
Etenen nyt pikkuhiljaa tavoitteitani kohti, mutta vaikeaa se on ollut, monen itkuisen ja tuskaisen vuoden työn ansiota. Tsemppiä ap ja koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa rakentaa itselleen mukavaa loppuelämää.
Pelkuruus on kyllä paha p*ska joka ei jää rankaisematta. Se kannattaa suomalaisen miehen ottaa opiksi hyvissä ajoin.
Vierailija kirjoitti:
Oletko miettinyt, mistä mahdollinen alisuoriutuminen voisi johtua? Olen itse kommekymppinen nainen ja samalla tavalla tuhlannut elämäni,nyt vasta hakeutumassa terapiaan purkamaan niitä jumeja jotka tähän tilanteeseen ovat johtaneet. Tuntuu siltä, kuin pelkäisin onnistumista: sitä, mitä tapahtuisi jos saisin mitä haluaisin, sekä epäonnistumista, joten on ollut helpompaa vain perääntyä. Jos luovuttaa heti niin ei saa varmistusta sille, että on tyhmä. Jos taas yrittäisi jotain sinnikkäästi muttei onnistuisi, se tarkoittaisi että olisin todella luuseri. Samalla tavalla minäkin olen saanut hyvän startin vaikkapa monessa työpaikassa, mutta sitten kun pitäisi tehdä töitä etenemisen eteen niin luovutan HETI. Selitän itselleni että syy on työpaikassa joka ei kiinnosta tarpeeksi, mutta vika taitaa olla syvemmällä.
Olen miettinyt, että mahdollisesti osasyynä on vähäinen kannustus ja häpäisy lapsuuden perheessä sekä se, ettei ole kannustettu sinnikkyyteen. Ajattelen jotenkin, että pitäisi heti olla täydellinen, vaikka oikeesti uralla pärjäämiseen tarvitaan pitkäjänteistä työtä.
Etenen nyt pikkuhiljaa tavoitteitani kohti, mutta vaikeaa se on ollut, monen itkuisen ja tuskaisen vuoden työn ansiota. Tsemppiä ap ja koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa rakentaa itselleen mukavaa loppuelämää.
Olen mä miettinut paljonkin. En vain koskaan ole päässyt mihinkään lopulliseen ja pitävään lopputulokseen mietinnöissäni. Suurimmaksi syyksi olen löytänyt persoonallisuuteni ja jo nuoresta iästä alkaneen yksinäisyyden ja piirien ulkopuolelle jäämisen. Lisäksi mulla on kausia joiden aikana vain yksinkertaisesti kiellän vallitsevan todellisuuden ja etenen päivä päivältä eteenpäin toivoen, että todellisuus muuttuu itsestään ja joskus vielä pääsisin normaaliuteen. Lähtökohdat mulla ovat olleet hyvät ja kaikki mahdollisuudet vaikka mihin. En vain niistä ainoatakaan käyttänyt. Luovuttamiset ovat olleet puhtaasti persoonani heikkoutta ja sitten olen näitä huonoja kokemuksia käyttänyt oikeutuksina tekemättömyydelleni.
Mä yritän. Mä tosissani yritän. Helppoa se ei ole, kun pitää käsitellä menneisyytensä samalla, kun on siitä avoin muiden ihmisten edessä. Se on vain ainoa tie eteenpäin, koska olemalla hiljaa tai kaihtamalla totuutta en mihinkään pääse.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet katkera?
Vuosien myötä, kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu, luovuttaa ja jättää käyttämättä mahdollisuuksia joita olisi ollut vaikka miten paljon ja joihin olisi lahjakkuuden puolesta ollut kykyjä, niin lopulta sitä alkaa katsomaan taakseen, pohtimaan sitä hukattua aikaa. Lopulta löytää sen yhteisen nimittäjän, joka olen minä itse. Miten saatoin olla niin tyhmä, saamaton ja pelkäävä? Olen katkera, että odotin jotain toista potkimaan mua persukselle ja jotain toista ottamaan kädestä, viemään mut onneen. Itse olisi pitänyt tehdä. Itse olen syyllinen, koska en tehnyt.
ap
Osaatko ajatella, että ne jokainen pettymys ja epäonnistuminen, tilaisuus jonka hukkasit kasvattaa sinusta parhaillaan sitä miestä, joka eräänä päivänä ei enää menetä tilaisuutta, ei enää pelkää- vaan tarttuu asioihin?
Että nämä jokainen jo käynyt epäonnistunut juttu onkin yksi rakennuspalikka kohti sitä päivää kun onnistuu? Että kliseisesti jokainen epäonnistuminen ei ole maailman loppu vaan opin paikka- kaatuu, mutta ylös taas- ja sama uudestaan.
Kyse ei olekaan siitä ettei kaadu ja epäonnistu, vaan että oppii olemaan, 'ei käynyt kuinkaan'- asenteella ja nopeasti ylös. Että kyse onkin siitä ettei enää katso taakse, vaan eteen? Jatkaa ja yrittää, kunnes lopulta toimii. Joillakin vie vuosia, usein tausta vaikuttaa.
Oletko seurannut Poldark sarjaa? Siinä miespäähenkilö kieltäytyy kerta toisensa jälkeen tilaisuuksista, jotka on kuin hänelle tehty. Tästä aiheutuu suurta vahinkoa hänelle ja hänen läheisilleen. Hänestä ei ole miestä astumaan aina eteen tuleviin saappaisiin ja hän menettää tilaisuuksia.
Kunnes eräänä päivänä suostuu ja ottaa ohjat, ei enää peräydy. Hän ei ollut aiemmin valmis, mitta tuli täyteen, ja hän kasvoi siihen tehtävään, joka hänelle oli tarkoitettu.
Katsoppa kyseinen sarja. Katsojaakin ärsyttää, että etkö jo tajua lakata kieltäytymästä ja peräytymästä.
Tätä kutsutaan elämäksi, kipeän ihanaa :)
Alue: Aihe vapaa
Juurihan tuossa itse sanoit, että muuttuu katkeraksi kun jää paitsi jostain jonka ajattelee kuuluvan itselleen. Sitten heti toisessa kumoat oman väitteesi. Hmmm. Lääkkeet?