Olen katkera mies, joka ei vihaa naisia vaan itseään. Kysy mitä vain

Viha päästää katkeruuden ulos .. 

Se on hyväxi !

Zinc

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet katkera?

Vuosien myötä, kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu, luovuttaa ja jättää käyttämättä mahdollisuuksia joita olisi ollut vaikka miten paljon ja joihin olisi lahjakkuuden puolesta ollut kykyjä, niin lopulta sitä alkaa katsomaan taakseen, pohtimaan sitä hukattua aikaa. Lopulta löytää sen yhteisen nimittäjän, joka olen minä itse. Miten saatoin olla niin tyhmä, saamaton ja pelkäävä? Olen katkera, että odotin jotain toista potkimaan mua persukselle ja jotain toista ottamaan kädestä, viemään mut onneen. Itse olisi pitänyt tehdä. Itse olen syyllinen, koska en tehnyt.

ap

Tosi hienoa, että osaat ottaa vastuuta myös omista valinnoistasi etkä syyttele pelkästään muita, kuten monet muut katkerat. Sinussa on varmasti potentiaalia vaikka mihin.

Miksi noiden asioiden saavuttaminen olisi muka liian myöhäistä?

En tiedä onko minkään saavuttamiseen ikinä liian myöhäistä. Asenteeni varmaan kumpuaa siitä yksinkertaisesta seikasta, että katson ihmiselämää suorana janana, jonka eri kohtiin on merkitty pisteitä, paaluja osoittamaan määränpäitä. Se kertoo miten ihmisen elämän pitäisi edetä ja missä kohtaa mikäkin asia pitäisi suurinpiirtein kokea tai saavuttaa. Jana ei tietenkään ole kaikilla ihmisillä samanlainen, mutta jos suurin osa ihmisistä sitä noudattaa on siihen varmaan syynsä. On myös ajateltava, että jonkun asian kokeminen 15-vuotiaana on täysin erilainen kokemus kuin jos sen kokee 35-vuotiaana. En edes tiedä onko silloin samasta asiasta enää kysymys.

Mä olen nyt viime aikoina yrittänyt pakottaa itseni tekemään ja kokemaan niitä asioita, jotka itseni takia multa on jäänyt aina sivuun. Se on näin vanhemmalla iällä äärimmäisen vaikeaa ja pelottavaa. Pitää ikäänkuin aloittaa nollasta kaikessa ja yrittää tehdä jotain, jonka pitäisi olla tässä iässä itsestäänselvää. Koen kuitenkin, että en kykenisi antamaan itselleni ikinä anteeksi, jos en edes yrittäisi paikata aikaisemman elämäni mokia ja luovuttamisia. Mitään takuuta mun onnistumiselle ei tietenkään ole. Ei vaikka miten kovasti yrittäisin. Silti aion kokeilla ja toivon kovasti, että edes jossain asiassa viimein onnistun enkä luovuta kesken.

ap

Millaisia asioita käytännössä tarkoitat? Luulen, että liioittelet sitä miten muut ovat kokeneita ja saavuttaneet asioita. Elämässä joutuu aloittamaan monta kertaa nollasta. Esimerkiksi uuden ihmissuhteen tai työn kanssa ollaan aloittelijoita aina uudelleen. Kenelläkään ei ole takeita onnistumisesta missään, siinäkin olet muiden kanssa samassa veneessä. Ja varmasti on paljonkin asioita, joissa olet onnistunut. Ne vain eivät ole sellaisia, joita osaisit tällä hetkellä arvostaa.

Minkä verran sinulla on sparraajia ja tsemppaajia elämässäsi? Se on äärimmäisen tärkeää varsinkin, kun aloitetaan uusia asioita. Psykoterapiasta saa uusia näkökulmia asioihin, jos oikeasta elämästä ei löyty riittävän hyvätasoisia sparraajia, joista on oikeasti apua, jotka ovat aina puolellasi ja osaavat nähdä parhaat puolesi ja uskovat sinuun silloinkin, kun itse et jaksa. Kaikki tarvitsevat sellaisia ihmisiä, ja tuen saamisen kokemus yhdistää elämän saavutuksia ja onnellisuutta. Saadakseen tukea pitää osata pyytää ja etsiä sitä oikeasta suunnasta. Onko sinulla ollut tuota erittäin tärkeää taitoa? Vai oletko ajatellut, että sinun pitää pärjätä yksin?

Aivan kuten monet muutkin tässä ketjussa, näen selvästi sinun olevan hyvä ja kehityskelpoinen tyyppi, mutta mielialasi on jostain syystä notkahtanut. Siihen on syynsä, joita olisi ehkä syytä selvittää, etteivät tulkintasi tilanteista ja maailmasta painotu jatkossa siten, että kaikki on sinun vikasi. Niinhän asia ei ole ollut eikä tule olemaan. Asioille on aina laajempi näkökulma, mikä sinulta nyt puuttuu masentuneisuuden vuoksi. Siksi syytät itseäsi ja luonnettasi. Sinulla on saattanut olla vuosia masennusta, jolloin ajatellaan juuri sillä tavalla kuin nyt kerrot. Kaikki värittyy omaksi syyksi, luonteen viaksi ja epäonnistumiseksi. Sisäinen kokemus on sinulle totta, mitä et tietenkään voi ohittaa vain muiden vakuuttelujen avulla. Epäonnistumisen kokemiseen liittyvät tunteet pitää käydä läpi, tunnistaa ja käsitellä, jotta voi nähdä asioita eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään syytä olla vihaamatta naisia! Anna mennä vaan reippaasti.

Kai te naisten vihaajat olette joskus kokeneet hyviäkin naissuhteita, äitiin, siskoon, mummiin, kummitätiin, opettajaan? Ehkäpä syy ei sittenkään ole naisissa vaan siinä, mitä peilissä näkyy. Mutta ei ole rakentavaa vihata itseäkään, vaan tehdä muutoksia siihen, mistä pidä, tai radikaalisti hyväksyä, ettei tää asia mene nyt ihan putkeen (naisten saaminen) ja jatkaa paremmin menevien asioiden parissa.

En oikein ymmärrä tätä  äidin ja siskojen ottamista mukaan asiaan kun puhutaan naisvihasta tai katkeruudesta naisia kohtaan. Yleensähän nämä tunteet liittyy miehellä siihen, ettei ole päässyt haluamiensa naisten kanssa läheisempiin kanssakäymisiin, tai on muuten saanut kokea torjuntaa ja nöyryytystä deittirintamalla. Tähän ei äidit ja siskot liity millään tavalla. Voi olla hyvät äiti/siskosuhteet ja silti olla katkera/vihaisa naisia kohtaan.

Ihminen muuttuu katkeraksi silloin, kun hän jää ilman jotain haluamaansa, jonka jostain syystä olettaa kuuluvan itselleen. Haluamiensa naisten kanssa pääseminen läheisempään kanssakäymiseen ei ole kenenkään miehen perusoikeus, joten paitsi jääminenkään ei ole muuta kuin tekosyy katkeruudelle.

Minulla on samankaltainen elämäntarina kuin aloittajalla. Olen aina ollut niin huonolla itsetunnolla varustettu, että en ole uskaltanut tavoitella elämässä toivomiani asioita, vaikka rahkeita olisi muuten ollutkin. Lisäksi sairastuin nuorena ja henki oli useamman kerran hiuskarvan varassa.

Katkeruuden olen onnistunut välttämään onneksi. Etenkin yhden lääkärin sanat jäivät mieleeni. Hän sanoi, että tämä on sinun tiesi, muilla on toiset tiet. Yksinkertaista, mutta selkeää. Aina ei voi tietään valita. Ihmisen koko persoona vaikuttaa siihen, miten hän osaa ja uskaltaa ottaa tilaisuuksista vaarin. Ei riitä, että on esim. älyllistä kapasiteettia, jos toisaalta puuttuu uskallusta ja itsevarmuutta.

Kannattaa olla itselleen armollinen ja hyväksyä, että on saavuttanut sen vaiheen, jolloin on valmis tavoittelemaan unelmiaan, myöhemmin kuin toiset. Osa unelmista voi olla jo menetettyjä, mutta tilalle voi tulla muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sulla ole mitään hätää. Tinderi käyttöön vaan, salille, baariin ja harrastuksiin. Mummotunneliin tutustumaan kakkoskierros laisiin. Ykköskierros sulla jäi välistä, mutta mitäs se haittaa. Älä jää nyt istuun kotiin, sillä se kolmoskierros kuuskymppisenä on vielä hankalampi.

Tuolla aikaisemmin jo totesin, että nyt yritän paikata eletyn elämän virheitä ja hankkia niitä kokemuksia ja saavutuksia, jotka ovat omien päänsisäisten jumieni takia jääneet kokematta ja saavuttamatta. Ei se ole helppoa, koska aloitan niin pitkältä takamatkalta ja se ei voi olla näkymättä. Pitää vain yrittää uskoa itseensä vaikka välillä onkin hankalaa. Pitää yrittää löytää ihmisiä ja instansseja, jotka näkevät sen ihmisen sieltä ansioluettelon takaa. On hankalaa olla itsevarma, kun taustalla on katkeruutta ja itseinhoa, mutta ehkä pienten onnistumisten kautta voin edetä kohti tilannetta, jossa saisin ensimmäisen kerran elämässäni tuntea itseni kokonaiseksi ja ihmiselämän arvoiseksi.

ap

Ole myös armollinen itseäsi kohtaan. Ehkä nuo vaatimukset on asetettu joskus ja niitä pitää pystyä muokkaamaan. Jos jäät jumittamaan tekemättömien ja saavuttamattomien asioiden kanssa, niin toimintakykysi romahtaa.

Olen itse nainen, ja tunnistan tilanteesi. Itsellänikin syynä on ollut itseluottamuksen ja muutenkin tuen puute; olen alisuoriutunut elämässäni, mutta tätä ainoaa elämää ei pitäisi käyttää sen murehtimiseen. Tehdä jotain, mistä nauttii ja järjestellä elämä niistä lähtökohdista, jotka on NYT.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samankaltainen elämäntarina kuin aloittajalla. Olen aina ollut niin huonolla itsetunnolla varustettu, että en ole uskaltanut tavoitella elämässä toivomiani asioita, vaikka rahkeita olisi muuten ollutkin. Lisäksi sairastuin nuorena ja henki oli useamman kerran hiuskarvan varassa.

Katkeruuden olen onnistunut välttämään onneksi. Etenkin yhden lääkärin sanat jäivät mieleeni. Hän sanoi, että tämä on sinun tiesi, muilla on toiset tiet. Yksinkertaista, mutta selkeää. Aina ei voi tietään valita. Ihmisen koko persoona vaikuttaa siihen, miten hän osaa ja uskaltaa ottaa tilaisuuksista vaarin. Ei riitä, että on esim. älyllistä kapasiteettia, jos toisaalta puuttuu uskallusta ja itsevarmuutta.

Kannattaa olla itselleen armollinen ja hyväksyä, että on saavuttanut sen vaiheen, jolloin on valmis tavoittelemaan unelmiaan, myöhemmin kuin toiset. Osa unelmista voi olla jo menetettyjä, mutta tilalle voi tulla muita.

Viisaasti ajateltu. On myös niin, että unelmia tavoitellaan sitten, kun siihen ollaan valmiita. Kaikki eivät ole valmiita uskaltamaan vielä nuorena, vaan vasta sitten kun persoona on kehittynyt aikuisemmaksi, jolloin osaa suojata itsensä terveemmällä tavalla. Moni rikkoo itsensä huonoissa suhteissa tai väärissä ammatillisissa haasteissa, joihon on menty tavan vuoksi tai muiden painostuksesta. Odottamalla, miettimällä ja viivyttelemällä voi lopulta saavuttaa paremman lopputuloksen.

Vierailija kirjoitti:

Epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Niitä tulee kaikille. Koita olla antamatta niiden lannistaa täysin tällä kertaa.

On eri asia epäonnistua kuin elää epäonnistunutta elämää. Subjektiivinen näkökanta ei tietenkään ole täysin oikea tai luotettava, mutta noin olen omalla kohdallani kokenut kymmenien vuosien ajan. En edes puhu mistään konkreettisista epäonnistumistapauksista pelkästään vaan suurimpana epäonnistumisenani pidän ajan ja elämän tuhlaamista katkeruuteen ja itsesääliin. Monta kertaa mulle annettiin hyviä merkkejä ja monta kertaa alussa meni hyvin, mutta lopulta aina eteen tuli jotain, joka lopetti hyvän alun ja katkaisi pitkäksi ajaksi kaiken toiminnan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sulla ole mitään hätää. Tinderi käyttöön vaan, salille, baariin ja harrastuksiin. Mummotunneliin tutustumaan kakkoskierros laisiin. Ykköskierros sulla jäi välistä, mutta mitäs se haittaa. Älä jää nyt istuun kotiin, sillä se kolmoskierros kuuskymppisenä on vielä hankalampi.

Tuolla aikaisemmin jo totesin, että nyt yritän paikata eletyn elämän virheitä ja hankkia niitä kokemuksia ja saavutuksia, jotka ovat omien päänsisäisten jumieni takia jääneet kokematta ja saavuttamatta. Ei se ole helppoa, koska aloitan niin pitkältä takamatkalta ja se ei voi olla näkymättä. Pitää vain yrittää uskoa itseensä vaikka välillä onkin hankalaa. Pitää yrittää löytää ihmisiä ja instansseja, jotka näkevät sen ihmisen sieltä ansioluettelon takaa. On hankalaa olla itsevarma, kun taustalla on katkeruutta ja itseinhoa, mutta ehkä pienten onnistumisten kautta voin edetä kohti tilannetta, jossa saisin ensimmäisen kerran elämässäni tuntea itseni kokonaiseksi ja ihmiselämän arvoiseksi.

ap

Tuossa on selvästi ajatusvääristymä, kun luulet kaikkien odottavan sinulta itsevarmuutta ja ansioluetteloa. Odotat niiltä itseltäsi, joten kuvittelet muidenkin odottavan sellaista sinulta.

Vaikka tutustuessa usein kysytään toisen ammattia ja elämäntilannetta, jotta voitaisiin saada suuntaviivoja millainen toinen on, ei se suinkaan mielestäni tarkoita, että itsevarmuus olisi jokin elämässä menestymisen mittari. Menestyvät ihmiset ovat mielestäni enemmän sellaisia, jotka ovat sinut oman epätäydellisyytensä kanssa ja suhtautuvat ansioluetteloonsa varauksella. Korostetun itsevarmoja ihmisiä usein vältellään eikä heistä pidetä, vaikka he eivät itse sitä ymmärtäisikään. He vetävät puoleensa epävarmoja ihmisiä, joilta kaipaavat ihailua. 

Vierailija kirjoitti:

Olet saattanut oivaltaa jotain tärkeää. Vaikutat hyvältä tyypiltä, ainakin sellaiselta, jolla on toivoa vielä.

Toivottavasti. Ei mulla oikeastaan ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko jatkaa katkeruuden ja itsensä vihaamisen kierteessä tai sitten ottaa itseään niskasta kiinni, olla rohkea, yrittää ja kokeilla tapahtuuko mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet katkera?

Vuosien myötä, kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu, luovuttaa ja jättää käyttämättä mahdollisuuksia joita olisi ollut vaikka miten paljon ja joihin olisi lahjakkuuden puolesta ollut kykyjä, niin lopulta sitä alkaa katsomaan taakseen, pohtimaan sitä hukattua aikaa. Lopulta löytää sen yhteisen nimittäjän, joka olen minä itse. Miten saatoin olla niin tyhmä, saamaton ja pelkäävä? Olen katkera, että odotin jotain toista potkimaan mua persukselle ja jotain toista ottamaan kädestä, viemään mut onneen. Itse olisi pitänyt tehdä. Itse olen syyllinen, koska en tehnyt.

ap

Tosi hienoa, että osaat ottaa vastuuta myös omista valinnoistasi etkä syyttele pelkästään muita, kuten monet muut katkerat. Sinussa on varmasti potentiaalia vaikka mihin.

Miksi noiden asioiden saavuttaminen olisi muka liian myöhäistä?

En tiedä onko minkään saavuttamiseen ikinä liian myöhäistä. Asenteeni varmaan kumpuaa siitä yksinkertaisesta seikasta, että katson ihmiselämää suorana janana, jonka eri kohtiin on merkitty pisteitä, paaluja osoittamaan määränpäitä. Se kertoo miten ihmisen elämän pitäisi edetä ja missä kohtaa mikäkin asia pitäisi suurinpiirtein kokea tai saavuttaa. Jana ei tietenkään ole kaikilla ihmisillä samanlainen, mutta jos suurin osa ihmisistä sitä noudattaa on siihen varmaan syynsä. On myös ajateltava, että jonkun asian kokeminen 15-vuotiaana on täysin erilainen kokemus kuin jos sen kokee 35-vuotiaana. En edes tiedä onko silloin samasta asiasta enää kysymys.

Mä olen nyt viime aikoina yrittänyt pakottaa itseni tekemään ja kokemaan niitä asioita, jotka itseni takia multa on jäänyt aina sivuun. Se on näin vanhemmalla iällä äärimmäisen vaikeaa ja pelottavaa. Pitää ikäänkuin aloittaa nollasta kaikessa ja yrittää tehdä jotain, jonka pitäisi olla tässä iässä itsestäänselvää. Koen kuitenkin, että en kykenisi antamaan itselleni ikinä anteeksi, jos en edes yrittäisi paikata aikaisemman elämäni mokia ja luovuttamisia. Mitään takuuta mun onnistumiselle ei tietenkään ole. Ei vaikka miten kovasti yrittäisin. Silti aion kokeilla ja toivon kovasti, että edes jossain asiassa viimein onnistun enkä luovuta kesken.

ap

Millaisia asioita käytännössä tarkoitat? Luulen, että liioittelet sitä miten muut ovat kokeneita ja saavuttaneet asioita. Elämässä joutuu aloittamaan monta kertaa nollasta. Esimerkiksi uuden ihmissuhteen tai työn kanssa ollaan aloittelijoita aina uudelleen. Kenelläkään ei ole takeita onnistumisesta missään, siinäkin olet muiden kanssa samassa veneessä. Ja varmasti on paljonkin asioita, joissa olet onnistunut. Ne vain eivät ole sellaisia, joita osaisit tällä hetkellä arvostaa.

Minkä verran sinulla on sparraajia ja tsemppaajia elämässäsi? Se on äärimmäisen tärkeää varsinkin, kun aloitetaan uusia asioita. Psykoterapiasta saa uusia näkökulmia asioihin, jos oikeasta elämästä ei löyty riittävän hyvätasoisia sparraajia, joista on oikeasti apua, jotka ovat aina puolellasi ja osaavat nähdä parhaat puolesi ja uskovat sinuun silloinkin, kun itse et jaksa. Kaikki tarvitsevat sellaisia ihmisiä, ja tuen saamisen kokemus yhdistää elämän saavutuksia ja onnellisuutta. Saadakseen tukea pitää osata pyytää ja etsiä sitä oikeasta suunnasta. Onko sinulla ollut tuota erittäin tärkeää taitoa? Vai oletko ajatellut, että sinun pitää pärjätä yksin?

Aivan kuten monet muutkin tässä ketjussa, näen selvästi sinun olevan hyvä ja kehityskelpoinen tyyppi, mutta mielialasi on jostain syystä notkahtanut. Siihen on syynsä, joita olisi ehkä syytä selvittää, etteivät tulkintasi tilanteista ja maailmasta painotu jatkossa siten, että kaikki on sinun vikasi. Niinhän asia ei ole ollut eikä tule olemaan. Asioille on aina laajempi näkökulma, mikä sinulta nyt puuttuu masentuneisuuden vuoksi. Siksi syytät itseäsi ja luonnettasi. Sinulla on saattanut olla vuosia masennusta, jolloin ajatellaan juuri sillä tavalla kuin nyt kerrot. Kaikki värittyy omaksi syyksi, luonteen viaksi ja epäonnistumiseksi. Sisäinen kokemus on sinulle totta, mitä et tietenkään voi ohittaa vain muiden vakuuttelujen avulla. Epäonnistumisen kokemiseen liittyvät tunteet pitää käydä läpi, tunnistaa ja käsitellä, jotta voi nähdä asioita eri tavalla.

En nyt tässä haluaisi hirveän yksityiskohtaisesti käydä läpi elämäntarinaani ja luetella kaikkia juttuja mitä mulle on tapahtunut ja ei ole tapahtunut. Yleisellä tasolla voidaan varmaan sanoa, että jos mua verrataan vaikka ihan samanikäiseen keskiarvomieheen niin olen kaikessa pahasti jäljessä. Puhutaan siis opiskelusta, työelämästä, ihmissuhteista. Jos elämä on se aikaisemmin mainitsemani jana tai vaikka portaikko niin siinä metaforassa olen ensimmäisellä askelmalla. Onnnistumiseni ovat olleet näillä suunnilla harvassa. Ei siksi, että en välttämättä kykenisi onnistumaan vaan siksi, että olen luovuttaja ja pelkuri. Tai ainakin olen ollut. Toivon, että olen päässyt tämän tunteen yli.

Ei mulla varmaan sparraajia ole. Lapsuudessa ja nuoruudessa tietenkin vanhemmat kannustivat ja antoivat mahdollisuudet tehdä mitä vain ja onnistua missä vain. Vanhemmalla iällä olen mennyt oikeastaan aina yksin. Olen kohdannut vastoinkäymiset yksin, olen iloinnut niistä harvoista onnistumisista yksin ja koska olen myös niin pitkään pääni sisällä pohtinut pääni sisällä tilannettani on se varmasti muokannut todellisuudestani toisenlaisen kuin se ulkopuolisen silmiin näyttäytyisi. Kaverit ovat mukana arjessani, mutta en mä heille näistä jutuista ole koskaan puhunut. Olen vain ollut kiitollinen, että elämässäni on ihmisiä joiden kanssa mulla on helppo ja mukava olla.

Vaikka sanonkin, että pidän itseäni syyllisenä kaikkeen niin ei se tietenkään ole totta. Maailma on paljon kompleksisempi paikka, jotta edes yhden miehen epäonnistumiset ja erilaiseen suuntaan mennyt elämä voitaisiin kaataa pelkästään tämän miehen niskoille. Ehkä siksi etsin juuri niitä onnistumisen kokemuksia, toisten ihmisten hyväksyntää ja kokemusta siitä, että voisin olla jollekin tärkeä. Ne olisivat konkreettisia merkkejä siitä, että mulla on vielä toivoa. Ja jokainen hyvä kokemus tai onnistuminen saa kaltaiseni miehen uskomaan enemmän ja jaksamaan paremmin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet katkera?

Vuosien myötä, kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu, luovuttaa ja jättää käyttämättä mahdollisuuksia joita olisi ollut vaikka miten paljon ja joihin olisi lahjakkuuden puolesta ollut kykyjä, niin lopulta sitä alkaa katsomaan taakseen, pohtimaan sitä hukattua aikaa. Lopulta löytää sen yhteisen nimittäjän, joka olen minä itse. Miten saatoin olla niin tyhmä, saamaton ja pelkäävä? Olen katkera, että odotin jotain toista potkimaan mua persukselle ja jotain toista ottamaan kädestä, viemään mut onneen. Itse olisi pitänyt tehdä. Itse olen syyllinen, koska en tehnyt.

ap

Tosi hienoa, että osaat ottaa vastuuta myös omista valinnoistasi etkä syyttele pelkästään muita, kuten monet muut katkerat. Sinussa on varmasti potentiaalia vaikka mihin.

Miksi noiden asioiden saavuttaminen olisi muka liian myöhäistä?

En tiedä onko minkään saavuttamiseen ikinä liian myöhäistä. Asenteeni varmaan kumpuaa siitä yksinkertaisesta seikasta, että katson ihmiselämää suorana janana, jonka eri kohtiin on merkitty pisteitä, paaluja osoittamaan määränpäitä. Se kertoo miten ihmisen elämän pitäisi edetä ja missä kohtaa mikäkin asia pitäisi suurinpiirtein kokea tai saavuttaa. Jana ei tietenkään ole kaikilla ihmisillä samanlainen, mutta jos suurin osa ihmisistä sitä noudattaa on siihen varmaan syynsä. On myös ajateltava, että jonkun asian kokeminen 15-vuotiaana on täysin erilainen kokemus kuin jos sen kokee 35-vuotiaana. En edes tiedä onko silloin samasta asiasta enää kysymys.

Mä olen nyt viime aikoina yrittänyt pakottaa itseni tekemään ja kokemaan niitä asioita, jotka itseni takia multa on jäänyt aina sivuun. Se on näin vanhemmalla iällä äärimmäisen vaikeaa ja pelottavaa. Pitää ikäänkuin aloittaa nollasta kaikessa ja yrittää tehdä jotain, jonka pitäisi olla tässä iässä itsestäänselvää. Koen kuitenkin, että en kykenisi antamaan itselleni ikinä anteeksi, jos en edes yrittäisi paikata aikaisemman elämäni mokia ja luovuttamisia. Mitään takuuta mun onnistumiselle ei tietenkään ole. Ei vaikka miten kovasti yrittäisin. Silti aion kokeilla ja toivon kovasti, että edes jossain asiassa viimein onnistun enkä luovuta kesken.

ap

Millaisia asioita käytännössä tarkoitat? Luulen, että liioittelet sitä miten muut ovat kokeneita ja saavuttaneet asioita. Elämässä joutuu aloittamaan monta kertaa nollasta. Esimerkiksi uuden ihmissuhteen tai työn kanssa ollaan aloittelijoita aina uudelleen. Kenelläkään ei ole takeita onnistumisesta missään, siinäkin olet muiden kanssa samassa veneessä. Ja varmasti on paljonkin asioita, joissa olet onnistunut. Ne vain eivät ole sellaisia, joita osaisit tällä hetkellä arvostaa.

Minkä verran sinulla on sparraajia ja tsemppaajia elämässäsi? Se on äärimmäisen tärkeää varsinkin, kun aloitetaan uusia asioita. Psykoterapiasta saa uusia näkökulmia asioihin, jos oikeasta elämästä ei löyty riittävän hyvätasoisia sparraajia, joista on oikeasti apua, jotka ovat aina puolellasi ja osaavat nähdä parhaat puolesi ja uskovat sinuun silloinkin, kun itse et jaksa. Kaikki tarvitsevat sellaisia ihmisiä, ja tuen saamisen kokemus yhdistää elämän saavutuksia ja onnellisuutta. Saadakseen tukea pitää osata pyytää ja etsiä sitä oikeasta suunnasta. Onko sinulla ollut tuota erittäin tärkeää taitoa? Vai oletko ajatellut, että sinun pitää pärjätä yksin?

Aivan kuten monet muutkin tässä ketjussa, näen selvästi sinun olevan hyvä ja kehityskelpoinen tyyppi, mutta mielialasi on jostain syystä notkahtanut. Siihen on syynsä, joita olisi ehkä syytä selvittää, etteivät tulkintasi tilanteista ja maailmasta painotu jatkossa siten, että kaikki on sinun vikasi. Niinhän asia ei ole ollut eikä tule olemaan. Asioille on aina laajempi näkökulma, mikä sinulta nyt puuttuu masentuneisuuden vuoksi. Siksi syytät itseäsi ja luonnettasi. Sinulla on saattanut olla vuosia masennusta, jolloin ajatellaan juuri sillä tavalla kuin nyt kerrot. Kaikki värittyy omaksi syyksi, luonteen viaksi ja epäonnistumiseksi. Sisäinen kokemus on sinulle totta, mitä et tietenkään voi ohittaa vain muiden vakuuttelujen avulla. Epäonnistumisen kokemiseen liittyvät tunteet pitää käydä läpi, tunnistaa ja käsitellä, jotta voi nähdä asioita eri tavalla.

En nyt tässä haluaisi hirveän yksityiskohtaisesti käydä läpi elämäntarinaani ja luetella kaikkia juttuja mitä mulle on tapahtunut ja ei ole tapahtunut. Yleisellä tasolla voidaan varmaan sanoa, että jos mua verrataan vaikka ihan samanikäiseen keskiarvomieheen niin olen kaikessa pahasti jäljessä. Puhutaan siis opiskelusta, työelämästä, ihmissuhteista. Jos elämä on se aikaisemmin mainitsemani jana tai vaikka portaikko niin siinä metaforassa olen ensimmäisellä askelmalla. Onnnistumiseni ovat olleet näillä suunnilla harvassa. Ei siksi, että en välttämättä kykenisi onnistumaan vaan siksi, että olen luovuttaja ja pelkuri. Tai ainakin olen ollut. Toivon, että olen päässyt tämän tunteen yli.

Ei mulla varmaan sparraajia ole. Lapsuudessa ja nuoruudessa tietenkin vanhemmat kannustivat ja antoivat mahdollisuudet tehdä mitä vain ja onnistua missä vain. Vanhemmalla iällä olen mennyt oikeastaan aina yksin. Olen kohdannut vastoinkäymiset yksin, olen iloinnut niistä harvoista onnistumisista yksin ja koska olen myös niin pitkään pääni sisällä pohtinut pääni sisällä tilannettani on se varmasti muokannut todellisuudestani toisenlaisen kuin se ulkopuolisen silmiin näyttäytyisi. Kaverit ovat mukana arjessani, mutta en mä heille näistä jutuista ole koskaan puhunut. Olen vain ollut kiitollinen, että elämässäni on ihmisiä joiden kanssa mulla on helppo ja mukava olla.

Vaikka sanonkin, että pidän itseäni syyllisenä kaikkeen niin ei se tietenkään ole totta. Maailma on paljon kompleksisempi paikka, jotta edes yhden miehen epäonnistumiset ja erilaiseen suuntaan mennyt elämä voitaisiin kaataa pelkästään tämän miehen niskoille. Ehkä siksi etsin juuri niitä onnistumisen kokemuksia, toisten ihmisten hyväksyntää ja kokemusta siitä, että voisin olla jollekin tärkeä. Ne olisivat konkreettisia merkkejä siitä, että mulla on vielä toivoa. Ja jokainen hyvä kokemus tai onnistuminen saa kaltaiseni miehen uskomaan enemmän ja jaksamaan paremmin.

ap

❤️

Osaat muuten ilmaista itseäsi hyvin, ap. Samaistun jossain määrin kokemuksiisi. Minullakin on jäänyt esimerkiksi perhehaaveet toteutumatta ja samoin kummoistakaan uraa ei ole tullut, vaikka lähtökohdat olisivat olleet ihan hyvät. Nyt olen jo nelikymppinen nainen. Ajattelin kuitenkin vielä yrittää.

Vertailu muihin on yksi parhaita keinoja saada itsensä jumiin. Masennus saa aikaan sitten sen että löytyy aina ne paremmin menestyvät eikä löydy kiitollisuutta niistä asuiista jotka on hyvin tai joissa on onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Ei sulla ole mitään hätää. Tinderi käyttöön vaan, salille, baariin ja harrastuksiin. Mummotunneliin tutustumaan kakkoskierros laisiin. Ykköskierros sulla jäi välistä, mutta mitäs se haittaa. Älä jää nyt istuun kotiin, sillä se kolmoskierros kuuskymppisenä on vielä hankalampi.

Enpä tiedä onko tuo noin yksinkertaista. Kotiin jäämällä ei mitään saa se on selvä. Onko sitten nelikymppisillä naisilla kovemmat kriteerit kuin nuoremmilla? Enpä tiedä. Voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Etenkin yhden lääkärin sanat jäivät mieleeni. Hän sanoi, että tämä on sinun tiesi, muilla on toiset tiet. Yksinkertaista, mutta selkeää. Aina ei voi tietään valita. Ihmisen koko persoona vaikuttaa siihen, miten hän osaa ja uskaltaa ottaa tilaisuuksista vaarin. Ei riitä, että on esim. älyllistä kapasiteettia, jos toisaalta puuttuu uskallusta ja itsevarmuutta.

Kannattaa olla itselleen armollinen ja hyväksyä, että on saavuttanut sen vaiheen, jolloin on valmis tavoittelemaan unelmiaan, myöhemmin kuin toiset. Osa unelmista voi olla jo menetettyjä, mutta tilalle voi tulla muita.

Tuo on aika hyvin sanottu. Tämä ei ehkä ole se tie, jonka itselleni nuorempana unelmoin, mutta tämä on se tie, jolla nyt kuljen ja jos haluan kävellä sen loppuun ilman rakkoja on mun vain hyväksyttävä tieni ja katsottava minne se lopulta vie. Ne tiet mitkä ehkä olivat mahdollisia ennen tai ne tiet, jotka hylkäsin ovat kaikki menneisyyttä. Ne ovat jättäneet jälkensä, mutta ei niiden perään kannata haikailla.

Mun unelmat ovat tässä vuosien myötä muuttuneet ja en enää viitsi edes käyttää termiä unelma. On joitain asioita, jotka haluaisin kokea. Joitain asioita, jotka haluaisin saavuttaa. Ja ennen kaikkea haluasin olla onnellinen ja tyytyväinen siihen missä olen. Ei se vaadi mitään suurta. Vain sen, että tunnen tehneeni tarpeeksi ja onnistuneeni edes jossakin.

Se hyvä puoli tästä pitkästä epäonnistumisen kierteestä on ollut, että pienikin askel eteenpäin, pieni onnistumisen tunne ja pienikin ihmiskontakti on mulle äärimmäisen suuri asia. Normaalin elämän elänyt ihminen ei näitä mun juttuja edes rekisteröisi, mutta mulla ne saavat olotilan paremmaksi ja askeleen keveämmäksi.

ap

Oletko kokeillut farming simulatoria? Itsellä loppui kaikki murheet kun testailin tätä peliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sulla ole mitään hätää. Tinderi käyttöön vaan, salille, baariin ja harrastuksiin. Mummotunneliin tutustumaan kakkoskierros laisiin. Ykköskierros sulla jäi välistä, mutta mitäs se haittaa. Älä jää nyt istuun kotiin, sillä se kolmoskierros kuuskymppisenä on vielä hankalampi.

Tuolla aikaisemmin jo totesin, että nyt yritän paikata eletyn elämän virheitä ja hankkia niitä kokemuksia ja saavutuksia, jotka ovat omien päänsisäisten jumieni takia jääneet kokematta ja saavuttamatta. Ei se ole helppoa, koska aloitan niin pitkältä takamatkalta ja se ei voi olla näkymättä. Pitää vain yrittää uskoa itseensä vaikka välillä onkin hankalaa. Pitää yrittää löytää ihmisiä ja instansseja, jotka näkevät sen ihmisen sieltä ansioluettelon takaa. On hankalaa olla itsevarma, kun taustalla on katkeruutta ja itseinhoa, mutta ehkä pienten onnistumisten kautta voin edetä kohti tilannetta, jossa saisin ensimmäisen kerran elämässäni tuntea itseni kokonaiseksi ja ihmiselämän arvoiseksi.

ap

Ole myös armollinen itseäsi kohtaan. Ehkä nuo vaatimukset on asetettu joskus ja niitä pitää pystyä muokkaamaan. Jos jäät jumittamaan tekemättömien ja saavuttamattomien asioiden kanssa, niin toimintakykysi romahtaa.

Olen itse nainen, ja tunnistan tilanteesi. Itsellänikin syynä on ollut itseluottamuksen ja muutenkin tuen puute; olen alisuoriutunut elämässäni, mutta tätä ainoaa elämää ei pitäisi käyttää sen murehtimiseen. Tehdä jotain, mistä nauttii ja järjestellä elämä niistä lähtökohdista, jotka on NYT.

Varmasti vaatimukset ovat pitkäaikaisia tai jotain mitä olen pohtinut ensimmäisen kerran jo kymmeniä vuosia sitten. Eivät ne kuitenkaan mitään ihmeellisiä ole koskaan olleet. Ihan vain sellaisia ihmisen ja ihmisen oletetun onnellisuuden peruspilareita: säännöllinen työ, tämän mahdollistava kiinnostava koulutus ja välittävä parisuhde. Ei siis ole kyse siitä, että mulla olisi joku ranskalaisilla viivoilla varustettu, puhelinluettelon paksuinen lista asioista, jotka mun ehdottomasti pitäisi saavuttaa tai kokea. On vain normaalia elämää, josta olen jäänyt jälkeen.

En tiedä mitä noista voi enää saavuttaa. On selvää, että en ketjun otsikonkaan perusteella nauti siitä missä olen nyt. Siksi mun on vain yritettävä kaikkea epäonnistumisenkin uhalla ja katsoa löytyykö onni niistä pienistä jutuista ja mahdollisista onnistumisista. Voinko tyytyä siihen mitä on, jos se vain tulee henkilökohtaisen kasvun mukana?

ap

Miksi ylipäätänsä edes vihaat? Kai se on parempi ettet vihaa naisia niin kuin monet miehet, mutta mitä saat vihasta? Onko sun elämä parempaa, jos vihaat itseäsi ja olet katkera? Ei tuolla yhdistelmällä ainakaan naisia ja ei varmaan töitäkään. Pitää olla parempi ihminen ja kiinnostava. Ei normaali oo katkera tai vihainen. Tai joskus voi olla, mutta pääsevät siitä yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samankaltainen elämäntarina kuin aloittajalla. Olen aina ollut niin huonolla itsetunnolla varustettu, että en ole uskaltanut tavoitella elämässä toivomiani asioita, vaikka rahkeita olisi muuten ollutkin. Lisäksi sairastuin nuorena ja henki oli useamman kerran hiuskarvan varassa.

Katkeruuden olen onnistunut välttämään onneksi. Etenkin yhden lääkärin sanat jäivät mieleeni. Hän sanoi, että tämä on sinun tiesi, muilla on toiset tiet. Yksinkertaista, mutta selkeää. Aina ei voi tietään valita. Ihmisen koko persoona vaikuttaa siihen, miten hän osaa ja uskaltaa ottaa tilaisuuksista vaarin. Ei riitä, että on esim. älyllistä kapasiteettia, jos toisaalta puuttuu uskallusta ja itsevarmuutta.

Kannattaa olla itselleen armollinen ja hyväksyä, että on saavuttanut sen vaiheen, jolloin on valmis tavoittelemaan unelmiaan, myöhemmin kuin toiset. Osa unelmista voi olla jo menetettyjä, mutta tilalle voi tulla muita.

Viisaasti ajateltu. On myös niin, että unelmia tavoitellaan sitten, kun siihen ollaan valmiita. Kaikki eivät ole valmiita uskaltamaan vielä nuorena, vaan vasta sitten kun persoona on kehittynyt aikuisemmaksi, jolloin osaa suojata itsensä terveemmällä tavalla. Moni rikkoo itsensä huonoissa suhteissa tai väärissä ammatillisissa haasteissa, joihon on menty tavan vuoksi tai muiden painostuksesta. Odottamalla, miettimällä ja viivyttelemällä voi lopulta saavuttaa paremman lopputuloksen.

Vaikka ajatus on hyvä ja lohdullinen niin se mitä olen henkilökohtaisesti huomannut nyt vanhemmalla iällä, kun olen alkanut tavoitella niitä unelmiani tai edes yrittää palata normaaliuteen on, että vaikka olen henkisesti valmiimpi niin, jos asioita jättää liian pitkään tekemättä tai kokematta niin on useassa asiassa vaikea päästä edes alkuun saati sitten onnistua. Itsehän mä tähän olen syyllinen, mutta haluan vain sanoa, että vaikka en tätä tilannetta voikaan muuttaa niin ei tämä ole kuitenkaan se tie, jonka olisin valinnut, jos saisin uudestaan päättää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet katkera?

Vuosien myötä, kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu, luovuttaa ja jättää käyttämättä mahdollisuuksia joita olisi ollut vaikka miten paljon ja joihin olisi lahjakkuuden puolesta ollut kykyjä, niin lopulta sitä alkaa katsomaan taakseen, pohtimaan sitä hukattua aikaa. Lopulta löytää sen yhteisen nimittäjän, joka olen minä itse. Miten saatoin olla niin tyhmä, saamaton ja pelkäävä? Olen katkera, että odotin jotain toista potkimaan mua persukselle ja jotain toista ottamaan kädestä, viemään mut onneen. Itse olisi pitänyt tehdä. Itse olen syyllinen, koska en tehnyt.

ap

No jopas nyt naisasiatrolilla on runosuoni kukkinut.