Lue keskustelun säännöt.
Mihin katoaa naisilta hauskuus ja keveys iän myötä?
05.07.2020 |
Etenkin treffailussa olen huomannut tämän muutoksen: Nuorempana naisten kanssa oli suhteellisen helppoa päästä treffeille. Treffit myös tarkoittivat sitä, että pidetään hauskaa, nauretaan ja hullutellaan yhdessä. Oli kyse sitten leffareissusta tai puistokaljoista, aina oli hyvä meininki eikä ikinä pitänyt lähteä treffeiltä pahoilla mielin ( vaikka mitään jatkoa ei olisi seurannut...).
Nykyään ( 31v) treffailu taas tuntuu lähinnä tervan juonnilta ja työhaastattelulta. Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut) ja kun se vihdoinkin saadaan sovittua, jää tunne että nainen tekisi kymmentä muuta asiaa mieluummin, mutta velvollisuudesta nyt lähtee katsomaan millainen tyyppi on. Treffeillä taas ei useinkaan naureta ääneen, harvoin myöskään avointa hymyilyä esiintyy. Koko treffien rakenne tuntuu kamalan kaavamaiselta, kysytään perus työpaikka, mitä harrastaa, perhesuhteet jne. Eikä näistä mihinkään tartuta sen syvemmin. Parin oluen jälkeen sovitaan treffien päättyneen, mutta ei mitään erikoista tunnetta tälläkään kerralla syttynyt ( missä ei sinänsä mitään väärää, mutta voiko noin arvattavilla ja tylsillä treffeillä edes syttyä?).
Joten mistä tämä muutos johtuu? Ollaanko me suomalaiset tosiaankin sellaista insinöörikansaa, että käytännöllisyys ratkaisee ja se perusturvallisuus on parasta, joten kaikenlainen ylimääräinen huumori ja hassuttelu voidaan jättää pois?
Kommentit (376)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinä olet tylsä?
Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.
Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S
Olet siis deittaillut typeryksiä, jotka eivät kykene ajattelemaan itsenäisesti. Suljettuja mieliä, vaikka tietenkin ajattelevat itsestään toisin.
Näköjään heitä löytyy tältäkin palstalta iso nippu, kun vähän lukee mitä vastauksia sait tähän.
Tuntuisi suorastaan lottovoitolta, jos joskus tulisi vastaan nainen joka kyselisi tälläisiä "outoja" kysymyksiä, josta voisi kehittää vaikka millaista kiinnostavaa keskustelua. Ehkä tässä on pakko ryhtyä homoksi, mutta kun ei vaan pysty.
Niin joo, paitsi se ilveily ja kaupassa pelleily, puhuin ainoastaan keskustelusta, joita ei ole käynyt 100 kertaa ennenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vähän toisinpäin. Nuorempana (noin parikymppisenä) olin tosi epävarma itsestäni, ujo ja varautunut joten ei olisi tullut mieleenkään nauraa ja hullutella treffeillä. Olin miesten seurassa tavallistakin vakavampi ja epäsosiaalisempi, saivat seuralaiset minusta varmaan tylsimyksen kuvan... Nykyään 36-vuotiaana uskallan pitää treffeillä enemmän hauskaa ja olla iloisempi ja nauravaisempi. En stressaa samalla tavalla ulkonäköäni tai nolostele niin kuin nuorempana ja rohkenen myös aloittaa keskusteluja helpommin. Omalla kohdallani ikä on siis tehnyt minusta paremman deittailijan :D.
Vierailija kirjoitti:
Etsi kaltaistasi seuraa. Kyllähän noista tinderkuvista ja kuvauksistakin jo osaa älykäs ihminen jokseenkin päätellä minkä tyyppinen nainen kyseessä. Viimeistään chatissa. Itse en ikinä pystyisi kuvitella seurustelevani jonkun kaavamaisen tylsän tavis npc-naisen kanssa.
I'm an npc, you ain't playing me!
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vähän toisinpäin. Nuorempana (noin parikymppisenä) olin tosi epävarma itsestäni, ujo ja varautunut joten ei olisi tullut mieleenkään nauraa ja hullutella treffeillä. Olin miesten seurassa tavallistakin vakavampi ja epäsosiaalisempi, saivat seuralaiset minusta varmaan tylsimyksen kuvan... Nykyään 36-vuotiaana uskallan pitää treffeillä enemmän hauskaa ja olla iloisempi ja nauravaisempi. En stressaa samalla tavalla ulkonäköäni tai nolostele niin kuin nuorempana ja rohkenen myös aloittaa keskusteluja helpommin. Omalla kohdallani ikä on siis tehnyt minusta paremman deittailijan :D.
Minäkin olin nuorena ujo ja erittäin varautunut. Olin myös hyvin hiljainen. Nyt melkein viisikymppisenä juttelen ihmisille paljon avoimemmin ja rennommin. Miesten kanssakin on hauskempi jutella, kun he eivät ole tuttavia kummempia. Oma mies löytyi jo kauan sitten, joten muut miehet eivät silmissäni ole erityisesti miehiä. Olen siis siirtynyt siihen vanhempien rouvien joukkoon, jotka rupattelevat iloisesti kaikkien kanssa ja joita monet pitävät rasittavina.
Siksi ptatkin nuoremman. Ellet ole ruma tai työtön saat kyllä parikymppisenkin naisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinä olet tylsä?
Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.
Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S
Olet siis deittaillut typeryksiä, jotka eivät kykene ajattelemaan itsenäisesti. Suljettuja mieliä, vaikka tietenkin ajattelevat itsestään toisin.
Näköjään heitä löytyy tältäkin palstalta iso nippu, kun vähän lukee mitä vastauksia sait tähän.
Tuntuisi suorastaan lottovoitolta, jos joskus tulisi vastaan nainen joka kyselisi tälläisiä "outoja" kysymyksiä, josta voisi kehittää vaikka millaista kiinnostavaa keskustelua. Ehkä tässä on pakko ryhtyä homoksi, mutta kun ei vaan pysty.
Kannattaa kokeilla. Nauraisitte sitten hauskoille vitseillenne esim. siitä, miltä tuntuisi saada vaikka kehitysvammainen naapuriin tai voittaisitte arvonnassa skitsofreenisen henkilön . Jos sattuisitte vaikka olemaan kehitysvammahoitaja ja mielisairaanhoitaja ammatilliselta taustaltanne, niin se lisäisi hauskuutta entisestään, sellaista ammattikuntien välistä huulen heittoa, eikös vaan. Suljetut mielet älköön vaivautuko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ensinnäkin, hauskimmat naiset on jo kerätty vuosia sitten talteen. Toiseksi, hauskimmat miehet on kerätty vuosia sitten talteen, eikä naiset jaksa nauraa niiden muka-hauskojen jämäsetien väsyneille vitseille. Kolmanneksi, naiset ovat jo valinneet ensimmäisen vakavamman kumppaninsa sen perusteella kenen kanssa oli hauskaa pelleillä, ja tajunneet miten pahasti sellainen valintaperuste menee metsään.
Tuossa nyt aikakin kolme mahdollista selitystä ongelmalle.
Tuosta pelleily sanasta tuli mieleeni, että aloittaja ei vain kenties ymmärrä muuta huumorinlaatua kuin omansa. Ilo ja hauskuus voivat ilmetä eri ihmisten mielestä eri tavalla. Itse en esim. koskaan ole harrastanut kaupassa pelleilyä, mutta silti meillä on ollut mieheni kanssa hauskaa aina.
Juuri näin. Huumorintajuja on erilaisia ja usein se myös vuosien saatossa kypsyy. Ei keski-ikäinen naura samoille asioille kuin teini, muttei se tarkoita sitä etteikö hän ymmärtäisi huumoria. Hän ei vaan jaksa nauraa vuosikymmeniä niille samoille, murkkuikäisen tasolle jääneille vitseille. En minäkään kolmekymppisenä ymmärrä mitään kaupassa pelleilyä, mutta kyllä me silti nauretaan puolisoni kanssa monta kertaa päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppinen jo tietää hiukan, mitä haluaa. Ja haluaa ottaa selvää nopeasti, oletko sä just sellanen, mitä etsitään. Parikymppisenä oli pääasia päästä treffeille, ei niinkään se tyyppi, kenen kanssa menee. Ja silloin ihminen on paljon avarakatseisempi, kun ei tiedä millaista tyyppiä etsii. Myös se, että naisten kello tikittää (jos nainen siis etsii lapsilleen isää), niin se on oikeasti vakavaa puuhaa: on aikaraja, milloin haaveen voi toteuttaa ja puolison valinta ratkaisee paljon tulevan elämänlaadun (onko väkivaltainen, narsistinen, laiska, työtä vieroksuva, eli joutuuko lasten lisäksi huolehtimaan myös aikuisesta ihmisestä). Miesten on ehkä tätä vaikea ymmärtää, sillä isyydestä pääsee halutessaan helpommin eroon kuin äitiydestä.
Kolmekymppinen on liian vanha, laiva lähti jo. Vaikka tietenkin ehtisi tulla raskaaksi, ei ehdi perustaa oikeaa suhdetta, kun on liian kiire tehdä lapsia.
Yleensä ei edes haluta suhdetta, miestä, vaan lapsia, ja mahdollisimman vähään tyytyvä työhevonen siihen vierelle. Jonka voi sitten jättää kun lapset ovat isompia.
Tapasin mieheni 32-vuotiaana, 35-vuotiaana saimme ensimmäisen lapsen ja nyt 38-vuotiaana odotan toista. Hyvin ehdittiin luoda suhde ja saada perhe.
Ja lapsiluvin täytyttyä loppu seksi, lasten ollessa tarpeeksi isoja, loppuu suhde. Ei edes tarvitse kristallipalloa tähän.
Vierailija kirjoitti:
Suljetut mielet älköön vaivautuko.
Bingo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tuo ole vaan kokemuksen tuomaa varuillaan oloa. Tapahtuu itse kullekin.
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppinen jo tietää hiukan, mitä haluaa. Ja haluaa ottaa selvää nopeasti, oletko sä just sellanen, mitä etsitään. Parikymppisenä oli pääasia päästä treffeille, ei niinkään se tyyppi, kenen kanssa menee. Ja silloin ihminen on paljon avarakatseisempi, kun ei tiedä millaista tyyppiä etsii. Myös se, että naisten kello tikittää (jos nainen siis etsii lapsilleen isää), niin se on oikeasti vakavaa puuhaa: on aikaraja, milloin haaveen voi toteuttaa ja puolison valinta ratkaisee paljon tulevan elämänlaadun (onko väkivaltainen, narsistinen, laiska, työtä vieroksuva, eli joutuuko lasten lisäksi huolehtimaan myös aikuisesta ihmisestä). Miesten on ehkä tätä vaikea ymmärtää, sillä isyydestä pääsee halutessaan helpommin eroon kuin äitiydestä.
Tarkoittaako tämä että on oltava kuivaa seuraa? :D Tuolla asenteella saa kyllä etsiä kumppania vielä pitkän tovin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle välittyy aloitusviestistä vaikutelma, että se on naisen kirjoittama.
Ehkä tapailee naisia, tai antaa ymmärtää olevansa miesnäkökulmaa edustava.
Pahoittelen jos asia on jo puitu ketjussa, luin vain aloituksen, enkä siihen tulleita 10 sivua vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Siksi ptatkin nuoremman. Ellet ole ruma tai työtön saat kyllä parikymppisenkin naisen.
Mut se on muutama vuosi ja niistäkin tulee tollasia.
25+ alkaa näkyä jo persoona ja onko nainen oikeasti rento vai vaan nuoruuden vuoksi sellainen.
Alle 25v ei kannata vakavaa parisuhdetta perustaa, jos tuollainen asia on tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyl toi on ihan asia eikä liity välttämättä edes mihinkään miehiin pettymiseen.
Mä aloin vaihtaan 25 ikävuoden jälkeen kavereita (naisia) nuorempiin, kun monesta tuli tylsä.
Nyt 28 ja suurinosa omanikäisistä on todella tylsiä eikä niiden kanssa kiinnosta olla. Koskee niin naisia kuin miehiäkin.
Kai se on vaan luonnollinen kehitys useimmille, nuoruuden vapaasieluisuus vaihtuu ryppyotsaiseen suorittamiseen ja statuskeskeisyyteen, asioista huolissaan olemiseen, marisemiseen ja kaikkeen muuhun kuin hauskanpitoon.
Itseäni tommonen vaan ällöttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinä olet tylsä?
Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.
Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S
Olet siis deittaillut typeryksiä, jotka eivät kykene ajattelemaan itsenäisesti. Suljettuja mieliä, vaikka tietenkin ajattelevat itsestään toisin.
Näköjään heitä löytyy tältäkin palstalta iso nippu, kun vähän lukee mitä vastauksia sait tähän.
Tuntuisi suorastaan lottovoitolta, jos joskus tulisi vastaan nainen joka kyselisi tälläisiä "outoja" kysymyksiä, josta voisi kehittää vaikka millaista kiinnostavaa keskustelua. Ehkä tässä on pakko ryhtyä homoksi, mutta kun ei vaan pysty.
Moi ap. Tiedätkö, että autofollaroinnista kasvaa karvoja kämmeniin? Ja näkökin voi mennä..
Kyllä se kaatuu siihen, kun kolmikymppisenä tajuaa, että tää on valkoisen miehen maailma. Mies saa keskimäärin parempaa palkkaa ja antaa miehelle siten valta-aseman parisuhteissa. Kotityöt, siivous, muut metatyöt ja Lapsen hoito myös kaatuu naisen kontolle myös ensimmäisen vuoden jälkeen. Miehen on helpompi edetä uralla, jos niin haluaa. Synnytyksessä koko vartalo muuttuu eikä koskaan palaudu ennalleen. Seksiä on turha toivoa kahden vuoden jälkeen seurustelusta tai se on vain mekaaninen suoritus jne. Ei paljon naurata.
Mä jäin myös miettimään että miten ap on siellä treffeillä itse? VAi peilaatko vain naista, eli jos nainen ei hymyile, et hymyile sinäkään, jos nainen tekee jotain, sinä teet perässä. Vaikea uskoa että menet hyvänyuulisena, iloisena ja nauravaisena treffeille, ja nainen vain murjottaa koko treffien ajan hymyilemättä kertaakaan.
Näitä treffi, tinder ja tapailujuttuja kun lukee niin kyllä tulee onnellinen olo omasta elämästä ja vaimosta jonka tapasin 26 vuotiaana ja jonka kanssa olen ollut 10 vuotta.
Silloin vähän nuorempana jaksoi vielä vetää miehille sellaista showta, että kikatteli, hullutteli ja siivosi kaikki tylsät ja arkiset puolet itsestä huolettomuuden performanssin taakse. Nykyään ei jaksa enää mennä pitkän kaavan mukaan, jossa miehelle paljastuu vasta myöhemmin ikävä totuus, se ettei kai olekaan pelkkää jatkuvaa ilonpitoa ja huoletonta hengailua, vaan että olen ihan kokonainen ihminen huolineen ja murheineen. Olen oma itseni jo alusta alkaen enkä naura jutuille, jotka eivät naurata.
Itse en pidä tuollaista naistenlehtihaastattelua (ketä historiallisia henkilöitä kutsuisit illalliselle?) yhtään työhaastattelua parempana. Niihin kysymyksiin sitten pitäisi keksiä jotain mukanokkelaa vastausta miehen viihdykkeeksi. Mieluummin vaihtaisin vaikka hauskoja anekdootteja elämän varrelta, siinä oppisi toisesta yhtä ja toista ilman mitään varsinaista haastattelufiilistä.
Olet siis deittaillut typeryksiä, jotka eivät kykene ajattelemaan itsenäisesti. Suljettuja mieliä, vaikka tietenkin ajattelevat itsestään toisin.
Näköjään heitä löytyy tältäkin palstalta iso nippu, kun vähän lukee mitä vastauksia sait tähän.
Tuntuisi suorastaan lottovoitolta, jos joskus tulisi vastaan nainen joka kyselisi tälläisiä "outoja" kysymyksiä, josta voisi kehittää vaikka millaista kiinnostavaa keskustelua. Ehkä tässä on pakko ryhtyä homoksi, mutta kun ei vaan pysty.