Lue keskustelun säännöt.
Mihin katoaa naisilta hauskuus ja keveys iän myötä?
05.07.2020 |
Etenkin treffailussa olen huomannut tämän muutoksen: Nuorempana naisten kanssa oli suhteellisen helppoa päästä treffeille. Treffit myös tarkoittivat sitä, että pidetään hauskaa, nauretaan ja hullutellaan yhdessä. Oli kyse sitten leffareissusta tai puistokaljoista, aina oli hyvä meininki eikä ikinä pitänyt lähteä treffeiltä pahoilla mielin ( vaikka mitään jatkoa ei olisi seurannut...).
Nykyään ( 31v) treffailu taas tuntuu lähinnä tervan juonnilta ja työhaastattelulta. Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut) ja kun se vihdoinkin saadaan sovittua, jää tunne että nainen tekisi kymmentä muuta asiaa mieluummin, mutta velvollisuudesta nyt lähtee katsomaan millainen tyyppi on. Treffeillä taas ei useinkaan naureta ääneen, harvoin myöskään avointa hymyilyä esiintyy. Koko treffien rakenne tuntuu kamalan kaavamaiselta, kysytään perus työpaikka, mitä harrastaa, perhesuhteet jne. Eikä näistä mihinkään tartuta sen syvemmin. Parin oluen jälkeen sovitaan treffien päättyneen, mutta ei mitään erikoista tunnetta tälläkään kerralla syttynyt ( missä ei sinänsä mitään väärää, mutta voiko noin arvattavilla ja tylsillä treffeillä edes syttyä?).
Joten mistä tämä muutos johtuu? Ollaanko me suomalaiset tosiaankin sellaista insinöörikansaa, että käytännöllisyys ratkaisee ja se perusturvallisuus on parasta, joten kaikenlainen ylimääräinen huumori ja hassuttelu voidaan jättää pois?
Kommentit (376)
Totuus elämästä on alkanut valjeta heille.
Saman huomaat, jos katsot suvun vanhoja valokuvia. Ihmiset näyttävät iloisemmilta nuorina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän nämä ole eri naisia. Ne hauskat ja keveät vakiintuivat silloin kaksikymppisinä. Ne haastattelijat etsivät edelleen. Sinun tilaisuutesi oli ja meni.
Olen samaa mieltä.
Kyllä se huumori ja keveys, perus luonne pysyy, ellei joku tee jotain Super K. Pää temppua ja vie uskoa ihmisiin. Kokemus ja kolhut tekevät ihmisestä varovaisen ja laskelmoivan, jos eivät sitä vielä syntyessään olleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppinen jo tietää hiukan, mitä haluaa. Ja haluaa ottaa selvää nopeasti, oletko sä just sellanen, mitä etsitään. Parikymppisenä oli pääasia päästä treffeille, ei niinkään se tyyppi, kenen kanssa menee. Ja silloin ihminen on paljon avarakatseisempi, kun ei tiedä millaista tyyppiä etsii. Myös se, että naisten kello tikittää (jos nainen siis etsii lapsilleen isää), niin se on oikeasti vakavaa puuhaa: on aikaraja, milloin haaveen voi toteuttaa ja puolison valinta ratkaisee paljon tulevan elämänlaadun (onko väkivaltainen, narsistinen, laiska, työtä vieroksuva, eli joutuuko lasten lisäksi huolehtimaan myös aikuisesta ihmisestä). Miesten on ehkä tätä vaikea ymmärtää, sillä isyydestä pääsee halutessaan helpommin eroon kuin äitiydestä.
Kolmekymppinen on liian vanha, laiva lähti jo. Vaikka tietenkin ehtisi tulla raskaaksi, ei ehdi perustaa oikeaa suhdetta, kun on liian kiire tehdä lapsia.
Yleensä ei edes haluta suhdetta, miestä, vaan lapsia, ja mahdollisimman vähään tyytyvä työhevonen siihen vierelle. Jonka voi sitten jättää kun lapset ovat isompia.
Tapasin mieheni 32-vuotiaana, 35-vuotiaana saimme ensimmäisen lapsen ja nyt 38-vuotiaana odotan toista. Hyvin ehdittiin luoda suhde ja saada perhe.
Ja lapsiluvin täytyttyä loppu seksi, lasten ollessa tarpeeksi isoja, loppuu suhde. Ei edes tarvitse kristallipalloa tähän.
En ole tuo jolle vastasit, vaan se toinen joka tässä ketjussa puhui vastaavasta aikataulusta. Ja kuten omassa kommentissani kirjoitin niin kyllä meillä oli se koko setti alkuhuumineen ja rakastumisineen päivineen. En näe mitään syytä miksi me erottaisiin ainakaan todennäköisemmin kuin ne parikymppisenä yhteen lyöttäytyneet. Se on tietty eri jos joku epätoivoisena biologisen kellon tikittäessä lähtee ensimmäisen tarjokkaan matkaan, mutta kyllä meitäkin on jotka tapaa kolmekymppisenä sen elämänsä rakkauden.
Vierailija kirjoitti:
Katoaa se miehiltäkin. Kolmekymppinen hulluttelijamies kuulostaa Duudsonilta, ja treffit sellaisen kanssa eivät tosiaan naurata ketään.
Eihän miehiltä siis katoa "hauskuus" kolmekymppinä vaan ilmeisesti naisista tulee tylsiä tosikoita jolle ei "hullutteleva duutsoni" kelpaa, niin ainakin väität 😂
Ei saa yleistää. Pätee suomalaisiin naisiin, mutta ei naisiin maailmanlaajuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3- tahi 4-kymppinen nainen etsii vähän muuta kuin hauskaa treffiseuraa... ja kun on jo sen sata vässykkää ja autistia tavannut niin ei enää naurata. Todellisuus sen tekee... Olkaa miehet kivempia niin saatte mitä tilaatte. :)
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppinen jo tietää hiukan, mitä haluaa. Ja haluaa ottaa selvää nopeasti, oletko sä just sellanen, mitä etsitään. Parikymppisenä oli pääasia päästä treffeille, ei niinkään se tyyppi, kenen kanssa menee. Ja silloin ihminen on paljon avarakatseisempi, kun ei tiedä millaista tyyppiä etsii. Myös se, että naisten kello tikittää (jos nainen siis etsii lapsilleen isää), niin se on oikeasti vakavaa puuhaa: on aikaraja, milloin haaveen voi toteuttaa ja puolison valinta ratkaisee paljon tulevan elämänlaadun (onko väkivaltainen, narsistinen, laiska, työtä vieroksuva, eli joutuuko lasten lisäksi huolehtimaan myös aikuisesta ihmisestä). Miesten on ehkä tätä vaikea ymmärtää, sillä isyydestä pääsee halutessaan helpommin eroon kuin äitiydestä.
"Amen"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena on vielä ehjä sydän ja avoin mieli, mutta kolmikymppsisenä sydän on jo monella särkynyt, ja sitä kautta alettu tajuta, ettei pelkän hauskanpidon pohjalta voi puolisoa valita. Joutuu vähän pohtimaan ja valikoimaan oman tyylistään, ettei taas tule satutetuksi. Siinä mielessä puolison valinta on vakavaa hommaa. Kolmi-nelikymppiset etsii jo yleensä sitä puolisoa nimittäin, parikymppiset ei välttämättä kuin hetken hurmaa.
Moikka! Sinuna kirjoittaisin siihen profiiliin jonkun hauskan tekstin ja että sinulle on parisuhteessa tärkeää nauraminen ja yhteinen huumorintaju. Sitten voisi vielä jutella puhelimessa ennen treffejä niin siinä puhelun aikana voi huomata jos nauraa samoille asioille ja on samalla aaltopituudella. Itse etsin juurikin leikkisää ja hauskaa miestä 8 vuotta sitten nettitreffipalstalla ja sillä tiellä ollaan edelleen. Ei se vaadi kun sen yhden tyypin jonka kanssa natsaa, älä luovuta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ka⅕toaa se miehiltäkin. Kolmekymppinen hulluttelijamies kuulostaa Duudsonilta, ja treffit sellaisen kanssa eivät tosiaan naurata ketään.
Eihän miehiltä siis katoa "hauskuus" kolmekymppinä vaan ilmeisesti naisista tulee tylsiä tosikoita jolle ei "hullutteleva duutsoni" kelpaa, niin ainakin väität 😂
Joo, ei tosiaan kelpaa. Aika moni onneksi ymmärtää jättää sen kaupassa pelleilyn ja muun duudsontouhun jo ennen kolmeakymppiä.
Tämä minuakin ahdisti treffeillä. Siis miehet olivat enimmäkseen todella epävarmoja tai totisia. Keveys ja leikkisyys oli kaukana. Ihan työhaastattelufiilis. Suostuin tapaamaan vain selvinpäin ja se oli yllättävän monelle ongelma. Tapailin muutamaa miestä, mutta kaikki olivat myös useamman viikon jälkeen puisevia. Mä olin se, joka lopetti tapailun. Ehkä olen ollut liikaa ulkomailla ja odotan tiettyjä sosiaalisia taitoja. Vakava möllöttäminen ei riitä. Ehkä olisi kannattanut sittenkin kokeilla niitä alfoja :p
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppinen jo tietää hiukan, mitä haluaa. Ja haluaa ottaa selvää nopeasti, oletko sä just sellanen, mitä etsitään. Parikymppisenä oli pääasia päästä treffeille, ei niinkään se tyyppi, kenen kanssa menee. Ja silloin ihminen on paljon avarakatseisempi, kun ei tiedä millaista tyyppiä etsii. Myös se, että naisten kello tikittää (jos nainen siis etsii lapsilleen isää), niin se on oikeasti vakavaa puuhaa: on aikaraja, milloin haaveen voi toteuttaa ja puolison valinta ratkaisee paljon tulevan elämänlaadun (onko väkivaltainen, narsistinen, laiska, työtä vieroksuva, eli joutuuko lasten lisäksi huolehtimaan myös aikuisesta ihmisestä). Miesten on ehkä tätä vaikea ymmärtää, sillä isyydestä pääsee halutessaan helpommin eroon kuin äitiydestä.
Kolmekymppinen on liian vanha, laiva lähti jo. Vaikka tietenkin ehtisi tulla raskaaksi, ei ehdi perustaa oikeaa suhdetta, kun on liian kiire tehdä lapsia.
Yleensä ei edes haluta suhdetta, miestä, vaan lapsia, ja mahdollisimman vähään tyytyvä työhevonen siihen vierelle. Jonka voi sitten jättää kun lapset ovat isompia.
Tapasin mieheni 32-vuotiaana, 35-vuotiaana saimme ensimmäisen lapsen ja nyt 38-vuotiaana odotan toista. Hyvin ehdittiin luoda suhde ja saada perhe.
Ehditte hyvin myös vielä eroamaan ennen nelikymppisiäsi. Maltti on valttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinä olet tylsä?
Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.
Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S
Haha, kuulostat ihanan kahelilta tyypiltä :'D
Voin vastata vain omasta puolestani, en yleisemmin ryhmän "kolmekymppiset naiset" puolesta, vaikka siihen kuulunkin. Ensinnäkin omaan kaveripiiriin ei kuulu tuollaisia hassuttelijoita nykyään, joten sellaista villimpää ja pimeämpää verbaliikkaa tai muutakaan ilottelua ei pääse niin treenaamaan. Oma havainto tukee myös sitä, että monet ikäiset naiset on vähän vakavoituneita. Siis onhan niitäkin hassuttelijoita, mutta tuntemani sellaiset ovat sitten vaikka aikamoisia elämäntapabilettäjiä. Vaikka joskus nuorempana on tullut nautittua verbaalisesta hulluudesta ja oudosta huumorista, niin niin se vaan menee, että kun ihminen on vähän kuin keskiarvo ihmisistä joita siinä ympärillä on, niin tuokin puoli voi vähän ruostua. Se on surullista, mutta totta.
Toiseksi, itse olen ainakin treffeillä vähän jäässä. Olen vain alkuun kauhean varautunut, enkä koe treffejä mitenkään luontevaksi tilanteeksi. Mulla kestää hetken avautua, mutta sitähän moni deittikumppani ei ymmärrä, vaan tulee vaan suoraa hylsyä. Mikä johtaa siihen, että olen entistä varautuneempi. Siis keskustelen kyllä yms. mutta jännittää vaan pirskaleesti.
Tsemppiä ap. Kyllä meitäkin hulluttelijanaisia on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on tapana aikuistua ja muuttua vastuullisemmiksi, jolloin elämä väkisinkin vakavoituu. Kammottava ajatuskin, ettei mitään kehitystä tapahdu, vaan että joku käyttäytyy vielä nelikymppisenäkin huolettoman parikymppisen tavoin.
Itsellä se karisi sitä mukaa kun tajusin, että joudun ottamaan vastuun itsestä, työstä, talosta, vanhemmista, harrastuksista, tulevaisuudesta, vanhenemisestä, lasten terveydestä, kasvatuksesta, hyvinvoinnista, harrastuksista, koulusta, koulutuksesta jne ja mies vain on.
Ovat oppineet ettei ne jännät ja hauskat miehet kanna pitkälle jos haluaa oikean suhteen. Sillon menee haastatteluksi kun ei ole enää itsestäänselvää osaako mies esim. itse pestä pyykkinsä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinä olet tylsä?
Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.
Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S
Haha, kuulostat ihanan kahelilta tyypiltä :'D
Voin vastata vain omasta puolestani, en yleisemmin ryhmän "kolmekymppiset naiset" puolesta, vaikka siihen kuulunkin. Ensinnäkin omaan kaveripiiriin ei kuulu tuollaisia hassuttelijoita nykyään, joten sellaista villimpää ja pimeämpää verbaliikkaa tai muutakaan ilottelua ei pääse niin treenaamaan. Oma havainto tukee myös sitä, että monet ikäiset naiset on vähän vakavoituneita. Siis onhan niitäkin hassuttelijoita, mutta tuntemani sellaiset ovat sitten vaikka aikamoisia elämäntapabilettäjiä. Vaikka joskus nuorempana on tullut nautittua verbaalisesta hulluudesta ja oudosta huumorista, niin niin se vaan menee, että kun ihminen on vähän kuin keskiarvo ihmisistä joita siinä ympärillä on, niin tuokin puoli voi vähän ruostua. Se on surullista, mutta totta.
Toiseksi, itse olen ainakin treffeillä vähän jäässä. Olen vain alkuun kauhean varautunut, enkä koe treffejä mitenkään luontevaksi tilanteeksi. Mulla kestää hetken avautua, mutta sitähän moni deittikumppani ei ymmärrä, vaan tulee vaan suoraa hylsyä. Mikä johtaa siihen, että olen entistä varautuneempi. Siis keskustelen kyllä yms. mutta jännittää vaan pirskaleesti.
Tsemppiä ap. Kyllä meitäkin hulluttelijanaisia on.
Kiitos sulle! Toivottavasti löytäisin tosiaan jonku sunlaisen tyypin kanssa. 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana sitä oli iloisempi ja ajatteli, että miesten osoittamasta kiinnostuksesta seuraa hyvää. Miehet sitten ajattelivat, että käytetäänpä hyväksi, rai-ska-taan ja ahdistellaan.
Ei uskalla edes hymyillä vastaantuleville miehille, koska kokevat asiakseen lytätä ja arvostella ulkonäköä.
Aloitin paritanssikurssin, mutta jouduin lopettamaan, kun sielläkin yksi alkoi manipuloimaan.
Se minun iloisuus, ennakkoluulottomuus ja avoimuus tuntui olevan miehille jotain sellaista, että se pitää ehdottomasti tuhota. Vasta kun on hiljainen, alistunut ja näkymätön, niin on miesten mielestä hyvä. Jopa oman perheen miesten (veljet).
En ole koskaan seurustellut, kun en kelvannut sellaiseen.
Yritä siinä sitten pitää elämäniloa.
Tässä myös syy miksi suomessa naiset eivät pukeudu naisellisesti. On paljon turvallisempaa pukeutua huomaamattomiin vaatteisiin ja vältellä katsekontaktia kaikkien kanssa. Korkokengissä ja hameessa hymy kasvoilla kulkeminen voi ollailman miesseuraa suorastaan vaarallista.
Höpö höpö. En kulje korkokengissä, koska ne ovat epämukavat. Hameita en käytä samoista syistä; täällä on lähes aina kylmä ja hame on hankala + sen kanssa pitää käyttää avokkaita.
Vaikka tuo mitä sanoit sääolosuhteista pitääkin täsmälleen paikkaansa, niin nuorena naisena ainakin minä sain huutelua ja ihmeellistä virnuilua kun menin miesporukan ohi vaikka en ollut erityisen paljastavasti pukeutunut että kyllä se minun pukeutumista on hillinnyt .
Että ei ole höpöhöpöä.
Joko sinä olet teräshemoinen ( hyvä jos olet mutta kaikki ei olla) tai sitten olet sen näköinen ettei huuteluja tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän huomaa myös asiakaspalvelutilanteissa. Hankalin asiakasryhmä ovat juuri nämä +40v naiset.
Aivan. Koska niitä ei voi kusettaa.
Vaikka meneekin hiukan sivupolulle niin minä sanoisin asiakaspalvelijana että naiset noin 30- 45 v. ovat todella kireitä , koppavia , luulevat tietävänsä kaiken , hymyttömiä . Ei voi kusettaa, joo ehkä ei jos sellaiseen olisi edes tarvetta.
Mutta ei tuolle ryhmälle voi kertoa tosiasioitakaan kun eivät ota vastaan ilmeisesti luullen että yritetään sitä kusetusta tai jotain.
Onhan miehissäkin noita ylimielisiä mutta suurin osa silti kuuntelee koska aina on mahdollisuus oppia.
Ei tietenkään likikään kaikki tuon ikäluokan naiset ole tuollaisia mutta noin keskimäärin enemmän kuin missään muussa ryhmässä.
Vanhetessa viisastuu, ja samaa toivoisi myös miehiltä.