Mihin katoaa naisilta hauskuus ja keveys iän myötä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama kuin muutamalla muulla vastanneella, eli pelottaa olla avoin, leikkisä, flirttaileva koska se otetaan lupauksena seksistä. Treffit ovat tosiaan kuin työhaastattelu - mieheltä naiselle, että onko kroppa tarpeeksi seksikäs ja muulla ei juuri väliä olekaan.

Haastattelun päätteeksi tietysti pitää suorittaa työnäyte eli miellyttää miestä yksipuolisesti sängyssä, minkä jälkeen hän päättää olinko parempi vai huonompi kuin muut tuntemansa naiset. Jos onnistun olemaan parempi, mies saattaa ehkä jopa tekstata uudestaan.

Haluaisin oikeasti tavata jonkun arkielämässä, vaikka töissä, luonnollisesti, ilman paineita j odotuksia. Olla oma itseni. Ja rakastua miehen persoonaan ensin, ja sitten sen tunteen kautta löytää myös sitä toista ulottuvuutta. Mutta olenkin demiseksuaali ja meille ei nykymaailmassa juuri ymmärrystä ja kärsivällisyyttä löydy.

Mikä on demiseksuaali?

Demiseksuaali kokee seksuaalista vetovoimaa/halua vain henkilöön johon on jo muodostunut vahva tunneside. Yhdenillanjutut, fwb jne ovat siis jo ajatuksena mahdottomia koska vieras ihminen tai henkilö johon ei ole rakastunut ei ole millään tavalla seksuaalisen kiinnostuksen kohde.

Tunteeni heräävät melko hitaasti joten käytännössä tarvitsisin useita viikkoja / kuukausia tiivistä, romanttista tapailua jotta haluaisin miehen kanssa sänkyyn. Mies taas haluaa heti sänkyyn jotta ehkä joskus voisi kehittyä jotain tunteita. Eipä kohtaa toiveet :/.

Kappas! Itse olen tällainen myös, kiitos tiedosta. Tämä selittääkin paljon.

t. mies

Itse kyllä tykkään yhä hassutella ja nauraa, vaikka olenkin jo kolmikymppinen. Mutta en koskaan näille ap:n listaamille asioille, kuten toisten sairauksille, tai mt-ongelmille. En ole ns. kiusaajaluonne ja siksi se on mielestäni mautonta ja jopa julmaa.

Toisekseen, en myöskään itse etsi mitään vakavaa. En halua lapsia, tai perustaa perhettä enkä edes välttämättä asua yhdessä. Jos tulee vastaan joku kiva mies, jonka kanssa tullaan hyvin juttuun ja seksi on hyvää, niin voidaan seurustella. Olisin kyllä varmasti ns. vakavammalla mielellä liikkellä, jos haluaisin esim. lapsia tai mennä naimisiin. Ne on aika isoja asioita ja ymmärrän näitä naisia kyllä hyvin. Lapsen isän kanssa joutuu olemaan pitkään tekemisissä, vaikka erottaisiin, ja lapsi yleensä myös perii isänsä geenejä, joten ei ole ihan sama kenen kanssa niitä lapsia tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keveys on hautautunut läskeihin ajat sitten. Hauskuuden tappoi feminismi.

Kyllä on negatiivisen, väsyneen ihmisen kommentti.

Lihavat on lepposia ei ne keksi kepposia, kun on runsaslihainen niin ei oo vihainen.. 

Feminismihuumori on omanlaistaan, siinä ei naureta seksistisille naista alentaville jutuille.

Feminismihuumorissahan nauretaan pilkallisesti miehille.

Vierailija kirjoitti:

Mulle jäi mieleen yksi jakso amerikkalaisesta vaimonvaihto-ohjelmasta. Siinä oli melko juntti pariskunta joka vaihtoi vaimoa homopariskunnan kanssa. No punaniskamies pisti tietenkin pystyyn hysteerisen draaman tuosta että olivat homoja, hyvä ettei munalukkoa itselleen hankkinut. Noh, osoittautui kuitenkin että homopariskunnan suhde oli oikeasti tasa-arvoinen ja lapset onnellisempia kuin punaniskaperheessä jossa harjoitettiin mm fyysistä kurittamista. Mutta kokeilun lopputulos oli se että punaniskaperheen äiti kyseenalaisti isosti sen jälkeen elämänsä ja sanoi vaihdon jälkeen että tältä minusta on tuntunut viimeksi nuorena naisena. Muistan tuon ohjelman aina välillä ja mietin että pitäisikö sittenkin yrittää vielä paluuta nuoruuden iloon ja huolettomuuteen, kun se kerran näyttäisi olevan mahdollista.

Ja sinä uskoit tuon käsikirjoitetun jutun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysin samaa mieltä AP kanssa.

Muistan kaiholla 22v kauniin kyykätyn perseen omaavan blondinaisen kanssa treffailua. Huoletonta, hauskaa, parasta seksiä.

+28v naiset taas pitää lähinnä työhaastatteluja.

Ja syy siihen, ettei tämän unelmadeitin kanssa suhde syventynyt vakituiseksi?

Toinen muutti tuhansien kilometrien päähän.

T: sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama kuin muutamalla muulla vastanneella, eli pelottaa olla avoin, leikkisä, flirttaileva koska se otetaan lupauksena seksistä. Treffit ovat tosiaan kuin työhaastattelu - mieheltä naiselle, että onko kroppa tarpeeksi seksikäs ja muulla ei juuri väliä olekaan.

Haastattelun päätteeksi tietysti pitää suorittaa työnäyte eli miellyttää miestä yksipuolisesti sängyssä, minkä jälkeen hän päättää olinko parempi vai huonompi kuin muut tuntemansa naiset. Jos onnistun olemaan parempi, mies saattaa ehkä jopa tekstata uudestaan.

Haluaisin oikeasti tavata jonkun arkielämässä, vaikka töissä, luonnollisesti, ilman paineita j odotuksia. Olla oma itseni. Ja rakastua miehen persoonaan ensin, ja sitten sen tunteen kautta löytää myös sitä toista ulottuvuutta. Mutta olenkin demiseksuaali ja meille ei nykymaailmassa juuri ymmärrystä ja kärsivällisyyttä löydy.

Mikä on demiseksuaali?

Demiseksuaali kokee seksuaalista vetovoimaa/halua vain henkilöön johon on jo muodostunut vahva tunneside. Yhdenillanjutut, fwb jne ovat siis jo ajatuksena mahdottomia koska vieras ihminen tai henkilö johon ei ole rakastunut ei ole millään tavalla seksuaalisen kiinnostuksen kohde.

Tunteeni heräävät melko hitaasti joten käytännössä tarvitsisin useita viikkoja / kuukausia tiivistä, romanttista tapailua jotta haluaisin miehen kanssa sänkyyn. Mies taas haluaa heti sänkyyn jotta ehkä joskus voisi kehittyä jotain tunteita. Eipä kohtaa toiveet :/.

Miksei demiseksuaalisuutta voi ilmoittaa tapailuvaiheessa tai jo vaikka Tinder-profiilissa, jos sitä käyttää?

Tinderiä en käytä, mutta minähän nimenomaan ilmoitan. Ja tapailut loppuvat siihen paikkaan.

Tämähän on hyvä. Sopimattomat seksihullut karsiintuvat alkuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinä olet tylsä?

Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.

Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S

Tenttaat ihmisiltä täysin idioottimaisia asioita ja sitten tuumaat, että ovatpa epäleikkisiä? Just. Ei millään pahalla, mutta vaikutat heikkolahjaiselta.

Minua eivät moiset kysymykset haittaisi, mutta minä olen melkein kuusikymmentä, enkä siis millään tavalla kohderyhmää - lounaalle voisin ottaa seuraksi vaikka kardinaali Richelieun ja Charles Darwinin, joilla tosin ei varmaan olisi mitään yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppinen jo tietää hiukan, mitä haluaa. Ja haluaa ottaa selvää nopeasti, oletko sä just sellanen, mitä etsitään. Parikymppisenä oli pääasia päästä treffeille, ei niinkään se tyyppi, kenen kanssa menee. Ja silloin ihminen on paljon avarakatseisempi, kun ei tiedä millaista tyyppiä etsii. Myös se, että naisten kello tikittää (jos nainen siis etsii lapsilleen isää), niin se on oikeasti vakavaa puuhaa: on aikaraja, milloin haaveen voi toteuttaa ja puolison valinta ratkaisee paljon tulevan elämänlaadun (onko väkivaltainen, narsistinen, laiska, työtä vieroksuva, eli joutuuko lasten lisäksi huolehtimaan myös aikuisesta ihmisestä). Miesten on ehkä tätä vaikea ymmärtää, sillä isyydestä pääsee halutessaan helpommin eroon kuin äitiydestä.

Kolmekymppinen on liian vanha, laiva lähti jo. Vaikka tietenkin ehtisi tulla raskaaksi, ei ehdi perustaa oikeaa suhdetta, kun on liian kiire tehdä lapsia.

Yleensä ei edes haluta suhdetta, miestä, vaan lapsia, ja mahdollisimman vähään tyytyvä työhevonen siihen vierelle. Jonka voi sitten jättää kun lapset ovat isompia.

Se nuoruuden iloisuus, ennakkoluulottomuus ja naiivius karisee kun saa vuosien varrella niitä vähemmän hyviä kokemuksia miehistä. Ainakin itsellä näin. Olin teini-ikäisenä ja parikymppisenä tosi avoin ja kepeä, oletin lähtökohtaisesti että miehet joita tapaan ovat hyviä ja tahtovat hyvää. Vuosien aikana koin muutamia hankalia tapailusuhteita, joissa oli mm. raiskaus, seksiin painostusta ja arvostelua. Pahin kokemukseni oli mies, jota tapailin melkein vuoden ja johon ehdin jo rakastua, kun selvisi, että hän on huijannut minua koko ajan ja hänellä on toisella puolen maakuntaa vaimo ja kaksi tytärtä. Olin todella luottanut häneen ja haaveillut yhteisestä tulevaisuudesta, hän taas halusikin pelkästään seksiä ja uskotteli minulle asioita saadakseen sen. Tästä on nyt kolme vuotta ja vieläkin kouraisee syvältä kun ajattelen sitä. Olen nyt 33v. ja en todellakaan löydä itsestäni enää sitä kepeää deittailijaa, joka ennen näitä kokemuksia olin.

Parikymppisenä voi hullutella ja juoda pussikaljoja. Kolmekymppisenä haluaa ehkä jo perustaa perheen, joten hulluttelun ja hauskanpidon sijaan haetaan vakautta, varallisuutta ja luottamusta. Toki moni parikymppinen meni jo naimisiin hulluteluvaiheessa ja he ovat jo poissa markkinoilta.

No ensinnäkin, hauskimmat naiset on jo kerätty vuosia sitten talteen. Toiseksi, hauskimmat miehet on kerätty vuosia sitten talteen, eikä naiset jaksa nauraa niiden muka-hauskojen jämäsetien väsyneille vitseille. Kolmanneksi, naiset ovat jo valinneet ensimmäisen vakavamman kumppaninsa sen perusteella kenen kanssa oli hauskaa pelleillä, ja tajunneet miten pahasti sellainen valintaperuste menee metsään.

Tuossa nyt aikakin kolme mahdollista selitystä ongelmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppinen jo tietää hiukan, mitä haluaa. Ja haluaa ottaa selvää nopeasti, oletko sä just sellanen, mitä etsitään. Parikymppisenä oli pääasia päästä treffeille, ei niinkään se tyyppi, kenen kanssa menee. Ja silloin ihminen on paljon avarakatseisempi, kun ei tiedä millaista tyyppiä etsii. Myös se, että naisten kello tikittää (jos nainen siis etsii lapsilleen isää), niin se on oikeasti vakavaa puuhaa: on aikaraja, milloin haaveen voi toteuttaa ja puolison valinta ratkaisee paljon tulevan elämänlaadun (onko väkivaltainen, narsistinen, laiska, työtä vieroksuva, eli joutuuko lasten lisäksi huolehtimaan myös aikuisesta ihmisestä). Miesten on ehkä tätä vaikea ymmärtää, sillä isyydestä pääsee halutessaan helpommin eroon kuin äitiydestä.

Kolmekymppinen on liian vanha, laiva lähti jo. Vaikka tietenkin ehtisi tulla raskaaksi, ei ehdi perustaa oikeaa suhdetta, kun on liian kiire tehdä lapsia.

Yleensä ei edes haluta suhdetta, miestä, vaan lapsia, ja mahdollisimman vähään tyytyvä työhevonen siihen vierelle. Jonka voi sitten jättää kun lapset ovat isompia.

Tapasin mieheni 32-vuotiaana, 35-vuotiaana saimme ensimmäisen lapsen ja nyt 38-vuotiaana odotan toista. Hyvin ehdittiin luoda suhde ja saada perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinä olet tylsä?

Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.

Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S

Tenttaat ihmisiltä täysin idioottimaisia asioita ja sitten tuumaat, että ovatpa epäleikkisiä? Just. Ei millään pahalla, mutta vaikutat heikkolahjaiselta.

Minua eivät moiset kysymykset haittaisi, mutta minä olen melkein kuusikymmentä, enkä siis millään tavalla kohderyhmää - lounaalle voisin ottaa seuraksi vaikka kardinaali Richelieun ja Charles Darwinin, joilla tosin ei varmaan olisi mitään yhteistä.

Minä ottaisin Katariina Suuren ja Kleopatran. En ymmärrä miksi joku pahoittaisi mielensä, ihan mielenkiintoinen kysymys. Tosin mielenkiintoiset kysymykset eivät tee epäkiinnostavasta treffikumppanista kiinnostavaa.

Voin kuvitella ap:n treffeillä naisen kanssa, joka työkseen ohjaa kehitysvammaisia, kuinka hän kiskaisee hihasta pari hassunhauskaa imitaatiota. Ja samanlaisille jutuille naurava iloinen kaveriporukka tulee kylkiäisenä, kertoo hän tohkeissaan. Seuraavaksi päästään ihmettelemään, miksei toisia treffejä tule...

Tolkutonta muistelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppinen jo tietää hiukan, mitä haluaa. Ja haluaa ottaa selvää nopeasti, oletko sä just sellanen, mitä etsitään. Parikymppisenä oli pääasia päästä treffeille, ei niinkään se tyyppi, kenen kanssa menee. Ja silloin ihminen on paljon avarakatseisempi, kun ei tiedä millaista tyyppiä etsii. Myös se, että naisten kello tikittää (jos nainen siis etsii lapsilleen isää), niin se on oikeasti vakavaa puuhaa: on aikaraja, milloin haaveen voi toteuttaa ja puolison valinta ratkaisee paljon tulevan elämänlaadun (onko väkivaltainen, narsistinen, laiska, työtä vieroksuva, eli joutuuko lasten lisäksi huolehtimaan myös aikuisesta ihmisestä). Miesten on ehkä tätä vaikea ymmärtää, sillä isyydestä pääsee halutessaan helpommin eroon kuin äitiydestä.

Kolmekymppinen on liian vanha, laiva lähti jo. Vaikka tietenkin ehtisi tulla raskaaksi, ei ehdi perustaa oikeaa suhdetta, kun on liian kiire tehdä lapsia.

Yleensä ei edes haluta suhdetta, miestä, vaan lapsia, ja mahdollisimman vähään tyytyvä työhevonen siihen vierelle. Jonka voi sitten jättää kun lapset ovat isompia.

Tapasin mieheni 32-vuotiaana, 35-vuotiaana saimme ensimmäisen lapsen ja nyt 38-vuotiaana odotan toista. Hyvin ehdittiin luoda suhde ja saada perhe.

Aika sama aikataulu, tosin lapset vielä lyhyemmällä ikäerolla ja nyt 39-vuotiaana odotan kolmatta. Hyvin ehdittiin ihastua, rakastua, muuttaa yhteen, matkustella, juhlia ja tanssia kesähäitäkin ennen kuin piti alkaa lapsia puskemaan. Eihän näihin toki kymmentä vuotta ollut aikaa mutta riittävän monta kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

No ensinnäkin, hauskimmat naiset on jo kerätty vuosia sitten talteen. Toiseksi, hauskimmat miehet on kerätty vuosia sitten talteen, eikä naiset jaksa nauraa niiden muka-hauskojen jämäsetien väsyneille vitseille. Kolmanneksi, naiset ovat jo valinneet ensimmäisen vakavamman kumppaninsa sen perusteella kenen kanssa oli hauskaa pelleillä, ja tajunneet miten pahasti sellainen valintaperuste menee metsään.

Tuossa nyt aikakin kolme mahdollista selitystä ongelmalle.

Tuosta pelleily sanasta tuli mieleeni, että aloittaja ei vain kenties ymmärrä muuta huumorinlaatua kuin omansa. Ilo ja hauskuus voivat ilmetä eri ihmisten mielestä eri tavalla. Itse en esim. koskaan ole harrastanut kaupassa pelleilyä, mutta silti meillä on ollut mieheni kanssa hauskaa aina.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykyään vaaditaan että aikuisenakin pitäisi käyttäytyä kuin teini? Ennen vanhaan sellaisia pidettiin vähän yksinkertaisina.

Nykyään se on joku vaatimus, että pitää aikuisenakin kikattaa ja olla kuin pikkutyttö.

Kyllä minä nauran sitten kun olen kunnolla tutustunut ja täysin rento, mutta ei tässä iässä enää uuden tuttavan kanssa ala julkisesti käyttäytymään kuin teini, tai sitten se vaatisi jonkun salamarakastumisen mikä tyhjentää ajukopan järjestä. Onhan esimerkiksi äitini (leski) nyt yli kuuskymppisenä ihan hassu hihittäjä kun hän on pitkästä aikaa rakastunut.

Mutta ei nyt ihan pelkkä treffeillä käynti riitä siihen, että menettää tämän aikuisen kontrollin. Älytöntä että sellaista edes vaaditaan.

Miehet tykkää tyhmistä naisista. Naiset taas älykkäistä miehistä. Minäkin olen oikeastaan kaikki mieheni saanut esittämällä vähän bimboa. Heti jos olen oma itseni, kukaan ei kiinnostu. Enkä jaksa enää tässä iässä esittää, olen vaan tyytynyt kohtalooni että en ole kiinnostava ja se siitä. Ollaan yksin sitten. 

Mun äidistä tuli rennompi kun muutin pois kotoa. Kun olin lapsi oli kireä kuin viulunkieli. Nyt hänen kanssaan on mukavaa olla ja nauramme paljon yhdessä. Luultavasti se on työn lisäksi se se äitiys, ei ole hyvä diili naiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuppaa kehittymään ja aikuistumaan. Toki miehissä on paljon näitä, jotka kuvittelee voivansa elää ikuisesti kuin teini-ikäiset.

Usein miehetkin muuttuu, miehistyy aikaisintaan armeijassa, mutta yleensä viimeistään perheen perustuksessa aikuistumista tapahtuu.

Tosin toiset miehet ei aikuistu koskaan, semmoisia lapsellisia naisiakin on olemassa, mutta ei ehkä Suomessa niin paljon, koska Suomessa naisen pitää yleensä ottaa vastuu koko perheestä, miehet ovat usein liian lepsuja ja/tai viinaanmeneviä.