Lue keskustelun säännöt.
Äiti/isäpuoliko ei kasvata?
05.07.2020 |
Toisessa ketjussa tuli vastaan tämä oletus, että viikko-viikko systeemissä uusi kumppani, joka elää 100% arkea lasten kanssa puolet ajasta, ei kasvattaisi näitä. Mistä ja miten tällaiseen ajatteluun on päädytty?
Ymmärrän sen, että lasta harvemmin nähdessä voidaan jäädä ns. sunnuntai-fiilikseen. Siinä tilanteessa, kun uusi kumppani on lasten kanssa arjessa yhtä paljon kuin vanhemmat, normaali ihminen ei kyllä voi olla kasvattamatta.
Kommentit (58)
Minä en ymmärtä, mitä ”kasvattaminen” on. Jospyydän lasta laittamaan kännystä äänet pois tai viemään astiat koneeseen - niin eihän se kasvattamista ole, vaan pyytämistä. Pyydän samoja asioita mieheltäkin, enkä todellakaan ”kasvata” häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärtä, mitä ”kasvattaminen” on. Jospyydän lasta laittamaan kännystä äänet pois tai viemään astiat koneeseen - niin eihän se kasvattamista ole, vaan pyytämistä. Pyydän samoja asioita mieheltäkin, enkä todellakaan ”kasvata” häntä.
Miehelle se on viime kädessä vapaaehtoista noudattaa näitä pyyntöjä. Lapselle taas tottelun ei tulisi olla vapaaehtoista, ainakin jos lähdetään siitä, että lapsille pidetään normaali kuri eikä mitään vapaata kasvatusta tai tunnekasvatusta.
Eli se ns kasvattaminen on käytännössä käskyttämistä ja kieltämistä, ap?
Vierailija kirjoitti:
Eli se ns kasvattaminen on käytännössä käskyttämistä ja kieltämistä, ap?
Se on myös lapsen kanssa elettyä arkea kaikkineen, kieltäminen on osa sitä. Tunnekasvatus on lapsen negatiivisten kokemustan kohtaamista ja niihin vastaamista. Lohduttamista, tukemista, yhteisiä kivoja asioita. Lapsen kasvatusta ei voi pilkkoa niin pieniin osiin, että uusi puoliso voisi irtautua siitä täysin. Toki voi ottaa vain pienen osan kontolleen. Kaikki eivät automaattisesti tee niin, en minäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärtä, mitä ”kasvattaminen” on. Jospyydän lasta laittamaan kännystä äänet pois tai viemään astiat koneeseen - niin eihän se kasvattamista ole, vaan pyytämistä. Pyydän samoja asioita mieheltäkin, enkä todellakaan ”kasvata” häntä.
Miehelle se on viime kädessä vapaaehtoista noudattaa näitä pyyntöjä. Lapselle taas tottelun ei tulisi olla vapaaehtoista, ainakin jos lähdetään siitä, että lapsille pidetään normaali kuri eikä mitään vapaata kasvatusta tai tunnekasvatusta.
Oletan kyllä sekä miehen että lapsen ”tottelevan” kaikkia pyyntöjäni niin kauan kuin ne ovat kohtuullisia. Edes lapsen ei tarvitse totella kohtuuttomia pyyntöjä (esim. Lopettaa pelin pelaamista sillä sekunnilla kun sanon, jos peli on kesken).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en enää kasvata, koska lasten äiti valitti jatkuvasti kaikesta mitä tein perheen toisena vanhempana. Nykyään mies saa hoitaa jälkikasvunsa itse, en kuskaa harrastuksiin ellei ole ihan äärimmäinen pakkotilanne, mies kustantaa lastensa ruuat ja asumisen täysin, en järjestä synttäreitä, en keksi lomilla kivaa tekemistä, en vie oman perheeni mökille. Miksi minä tuhlaisin lapsiin, kun en ole heille "yhtään mikään".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli se ns kasvattaminen on käytännössä käskyttämistä ja kieltämistä, ap?
Se on myös lapsen kanssa elettyä arkea kaikkineen, kieltäminen on osa sitä. Tunnekasvatus on lapsen negatiivisten kokemustan kohtaamista ja niihin vastaamista. Lohduttamista, tukemista, yhteisiä kivoja asioita. Lapsen kasvatusta ei voi pilkkoa niin pieniin osiin, että uusi puoliso voisi irtautua siitä täysin. Toki voi ottaa vain pienen osan kontolleen. Kaikki eivät automaattisesti tee niin, en minäkään.
Tämän perusteella minä en kasvata miehen lapsia koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä muutaman aiemman kirjoittajan kanssa, että kaikki arki lasten kanssa on kasvattamista. Kun lapsi jättää tullessaan ulkotakin keskelle eteisen lattiaa ja pyydät nostamaan naulaan - se on kasvattamista. Kun muistutat käsien pesemisestä - se on kasvattamista. Kun kehotat laittamaan kännykän pois ruokapöydässä - se on kasvattamista. Myös se on kasvattamista, millaisen esimerkin annat puolisosi lapsille. Miten puhut puolisollesi, miten suhtaudut itseesi (millainen on asenteesi työssäkäyntiin, mikä on suhteesi ruokaan, rahankäyttöön, alkoholiin jne.) Jos lapset ovat puolet ajasta sinun kodissasi, et voi mitenkään ulkoistaa itseäsi kasvattamisesta käytännössä.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä muutaman aiemman kirjoittajan kanssa, että kaikki arki lasten kanssa on kasvattamista. Kun lapsi jättää tullessaan ulkotakin keskelle eteisen lattiaa ja pyydät nostamaan naulaan - se on kasvattamista. Kun muistutat käsien pesemisestä - se on kasvattamista. Kun kehotat laittamaan kännykän pois ruokapöydässä - se on kasvattamista. Myös se on kasvattamista, millaisen esimerkin annat puolisosi lapsille. Miten puhut puolisollesi, miten suhtaudut itseesi (millainen on asenteesi työssäkäyntiin, mikä on suhteesi ruokaan, rahankäyttöön, alkoholiin jne.) Jos lapset ovat puolet ajasta sinun kodissasi, et voi mitenkään ulkoistaa itseäsi kasvattamisesta käytännössä.
Miehen lapset on niin kurissa kasvaneita, että ovat suorastaan häiriintyneen hyvin käyttäytyviä. Edes miehen ei tarvitse heitä kasvattaa. Lisäksi lapset eivät näe meitä yhdessä (minulla omat menot lasten ollessa meillä), niin asennekasvatuskin on aika nolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että lapseni äitipuoli on käskenyt tai komentanut lastani varmaankaan koskaan. Hän on niin kiltti luonteeltaan. kasvatustyöhön hän on kyllä osallistunut: Hän on toiminut yhtenä mallina henkilöstä, joka puhuu kauniisti jokaiselle. Hän on tehnyt lapsen kanssa niin tavallisia asioita kuten siivonnut, leiponut tai tehnyt ruokaa ja on tarjonnut lapselle elämyksiä ja kokemuksia kuten uimahallireissuja, museokäyntejä, tapahtumia. Hän on lukenut lapselle satuja, käynyt elokuvissa. On käynyt uimassa, pyöräilemässä ja aikoinaan leikkipuistoissa. Hän on omalta osaltaan kertonut, miten eri paikoissa toimitaan, mutta omien sanojensa mukaan hänen ei ole tarvinnut käskeä. Sen uskon. Harvoin mekään lapsen isän kanssa käsketään tai komennetaan. kasvatus hoidetaan enemmän mallina toimimisella ja kertomisella, miten asiat toimivat. ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Ihme käsityksiä kasvattamisesta joillakin. Kasvattaminen on juuri sitä jokapäiväistä, arkista ohjaamista, opettamista, neuvomista, kannustamassa, kehumista, lohduttamista, käskemistä ja joskus moittimistakin. Ja ennen kaikkea esimerkin näyttämistä. Ei vain mitään yksittäisiä suuria linjanvetoja. Loppupeleissä ne pikkujutut ovat ne merkitsevät, ei joku iso linjanvetopäätös. Ja totta helkatissa kaikki lapsen elämässä olevat aikuiset sitä arkista kasvatusta tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Tuo on luovuttajan asenne. Se kertoo lähinnä siitä, että aikuisella ei ole kunnollista otetta lapseen, minkä vuoksi hän on pakotettu sietämään lapsen tottelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Tuo on luovuttajan asenne. Se kertoo lähinnä siitä, että aikuisella ei ole kunnollista otetta lapseen, minkä vuoksi hän on pakotettu sietämään lapsen tottelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä. Jos taisteluita ei valita, niin elämä joidenkin lasten kohdalla (esim adhd) on pelkkää negaa. Lapsi ei koskaan saa hetken rauhaa, jos aikuinen on päättänyt olla voittaja eikä luovuttaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen kasvatus kuuluu isälle ja äidille. Isän ja äidin kaverit/uudet puolisot eivät ole kasvattajia, toki voivat pitää seuraa ja toimia lapsenvahtina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Tuo on luovuttajan asenne. Se kertoo lähinnä siitä, että aikuisella ei ole kunnollista otetta lapseen, minkä vuoksi hän on pakotettu sietämään lapsen tottelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä. Jos taisteluita ei valita, niin elämä joidenkin lasten kohdalla (esim adhd) on pelkkää negaa. Lapsi ei koskaan saa hetken rauhaa, jos aikuinen on päättänyt olla voittaja eikä luovuttaja.
Kuinkahan suuri osa lapsista on ADHD-lapsia? Nolla pilkku nolla jotain prosenttia?
Näitä "taistelunsa valitsevia" vanhempia taas on erittäin iso osa kaikista.
Normaali lapsi oppii perustottelevaisuuden mikäli häneltä sitä edellytetään, koska ei lapsikaan niin tyhmä ole, että jatkuvasti hakkaisi päätään mäntyyn. Mikäli taas sitä ei edellytetä, niin...
Vierailija kirjoitti:
Lapsen kasvatus kuuluu isälle ja äidille. Isän ja äidin kaverit/uudet puolisot eivät ole kasvattajia, toki voivat pitää seuraa ja toimia lapsenvahtina.
Eli palvelu kelpaa, mutta muuten ei saa sekaantua. Jännästi nämä säännöt vielä yleensä koskevat vain isän uutta puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Tuo on luovuttajan asenne. Se kertoo lähinnä siitä, että aikuisella ei ole kunnollista otetta lapseen, minkä vuoksi hän on pakotettu sietämään lapsen tottelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä. Jos taisteluita ei valita, niin elämä joidenkin lasten kohdalla (esim adhd) on pelkkää negaa. Lapsi ei koskaan saa hetken rauhaa, jos aikuinen on päättänyt olla voittaja eikä luovuttaja.
Kuinkahan suuri osa lapsista on ADHD-lapsia? Nolla pilkku nolla jotain prosenttia?
Näitä "taistelunsa valitsevia" vanhempia taas on erittäin iso osa kaikista.
Normaali lapsi oppii perustottelevaisuuden mikäli häneltä sitä edellytetään, koska ei lapsikaan niin tyhmä ole, että jatkuvasti hakkaisi päätään mäntyyn. Mikäli taas sitä ei edellytetä, niin...
Adhd oli vain yksi esimerkki - ja vaikka ei olisi diagnoosia, niin kyllä impulsiivinen lapsikoettelee hermoja. Toinen esimerkki on kovapäinen lapsi. Kolmas esimerkki on lapsi, joka tietoisesti koettelee rajojaan.
Niin, adhd-lapsia arvioidaan olevan 2-10 % välillä.
Tein päätöksen erotessa etten muuta uuden mahdollisen kumppanin kanssa yhteen ennen kuin lapset ovat aikuisia ja muuttavat omilleen. Se oli kyllä hyvä päätös, ei tarvitse miettiä isäpuolikuvioita eikä uusperheen loputtomia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Tuo on luovuttajan asenne. Se kertoo lähinnä siitä, että aikuisella ei ole kunnollista otetta lapseen, minkä vuoksi hän on pakotettu sietämään lapsen tottelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
En ole ylläoleva, mutta olen samaa mieltä. Jos taisteluita ei valita, niin elämä joidenkin lasten kohdalla (esim adhd) on pelkkää negaa. Lapsi ei koskaan saa hetken rauhaa, jos aikuinen on päättänyt olla voittaja eikä luovuttaja.
Kuinkahan suuri osa lapsista on ADHD-lapsia? Nolla pilkku nolla jotain prosenttia?
Näitä "taistelunsa valitsevia" vanhempia taas on erittäin iso osa kaikista.
Normaali lapsi oppii perustottelevaisuuden mikäli häneltä sitä edellytetään, koska ei lapsikaan niin tyhmä ole, että jatkuvasti hakkaisi päätään mäntyyn. Mikäli taas sitä ei edellytetä, niin...
Adhd oli vain yksi esimerkki - ja vaikka ei olisi diagnoosia, niin kyllä impulsiivinen lapsikoettelee hermoja. Toinen esimerkki on kovapäinen lapsi. Kolmas esimerkki on lapsi, joka tietoisesti koettelee rajojaan.
Niin, adhd-lapsia arvioidaan olevan 2-10 % välillä.
Mammojen omien arvioiden mukaan noin puolet lapsista kärsii adhd:sta.
"Meidän Jannicalla on ihan varmasti adhd kun se ei kerran tottele vaikka kuinka sanoitan."
Sama täällä.