Lue keskustelun säännöt.
Äiti/isäpuoliko ei kasvata?
05.07.2020 |
Toisessa ketjussa tuli vastaan tämä oletus, että viikko-viikko systeemissä uusi kumppani, joka elää 100% arkea lasten kanssa puolet ajasta, ei kasvattaisi näitä. Mistä ja miten tällaiseen ajatteluun on päädytty?
Ymmärrän sen, että lasta harvemmin nähdessä voidaan jäädä ns. sunnuntai-fiilikseen. Siinä tilanteessa, kun uusi kumppani on lasten kanssa arjessa yhtä paljon kuin vanhemmat, normaali ihminen ei kyllä voi olla kasvattamatta.
Kommentit (58)
Meillä on nykyisen puolison kanssa omat kodit, mutta elämme yhdessä arkea suurimmaksi osaksi koska välimatkaa ei juuri ole. Minun lapset ovat jo teinejä, olivat ala-asteella kun miehen tapasin. Mies tekee lasten kanssa asioita ilman minuakin, kuskaa harrastuksiin, käyvät urheilemassa, kauppareissulla, miehen sukulaisten luona kylässä. Opettaa ja neuvoo arjen asioissa. Vaatii kotitöihin osallistumista. Kannustaa kesätöihin. Meillä ei ole oikeastaan ikinä pohdittu, mikä se miehen rooli on. Hän on yksi aikuinen heidän elämässään. Olisi aika hankalaa ajatella, että hänellä ei olisi minkäänlaista vuorovaikutusta lasten kanssa. Ja olisi kuin kylässä jatkuvasti vain meillä, eikä arjessa mukana. Tai me hänen luonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nykyisen puolison kanssa omat kodit, mutta elämme yhdessä arkea suurimmaksi osaksi koska välimatkaa ei juuri ole. Minun lapset ovat jo teinejä, olivat ala-asteella kun miehen tapasin. Mies tekee lasten kanssa asioita ilman minuakin, kuskaa harrastuksiin, käyvät urheilemassa, kauppareissulla, miehen sukulaisten luona kylässä. Opettaa ja neuvoo arjen asioissa. Vaatii kotitöihin osallistumista. Kannustaa kesätöihin. Meillä ei ole oikeastaan ikinä pohdittu, mikä se miehen rooli on. Hän on yksi aikuinen heidän elämässään. Olisi aika hankalaa ajatella, että hänellä ei olisi minkäänlaista vuorovaikutusta lasten kanssa. Ja olisi kuin kylässä jatkuvasti vain meillä, eikä arjessa mukana. Tai me hänen luonaan.
Hän ei ole virallinen huoltaja? Jos kuolet niin lapset ei jää hänelle? On niinkuin aikuinen kaveri silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nykyisen puolison kanssa omat kodit, mutta elämme yhdessä arkea suurimmaksi osaksi koska välimatkaa ei juuri ole. Minun lapset ovat jo teinejä, olivat ala-asteella kun miehen tapasin. Mies tekee lasten kanssa asioita ilman minuakin, kuskaa harrastuksiin, käyvät urheilemassa, kauppareissulla, miehen sukulaisten luona kylässä. Opettaa ja neuvoo arjen asioissa. Vaatii kotitöihin osallistumista. Kannustaa kesätöihin. Meillä ei ole oikeastaan ikinä pohdittu, mikä se miehen rooli on. Hän on yksi aikuinen heidän elämässään. Olisi aika hankalaa ajatella, että hänellä ei olisi minkäänlaista vuorovaikutusta lasten kanssa. Ja olisi kuin kylässä jatkuvasti vain meillä, eikä arjessa mukana. Tai me hänen luonaan.
Hän ei ole virallinen huoltaja? Jos kuolet niin lapset ei jää hänelle? On niinkuin aikuinen kaveri silloin.
Huoltajuusliansäädäntö ja tosiasiallinen kasvattaminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Eli ei ole aikuinen *kaveri*, jos kasvattaa.
T. Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Tuo on luovuttajan asenne. Se kertoo lähinnä siitä, että aikuisella ei ole kunnollista otetta lapseen, minkä vuoksi hän on pakotettu sietämään lapsen tottelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
Höpsistä!
Jos lapsi kokee empatiaa, niin lapsesta tulee empaattinen. Meillä on esim. silloin kun lapsi oli pieni, niin annettu olla laittamatta kenkiä ja vaatteita paikoilleen ulkoa tullessa, jos näytti siltä, että lapsi oli todella väsynyt ja/tai nälissään esim. päiväkodin jälkeen. Vaatteet sai jättää vaikka kasaan eteiseen. Nopeasti käsipesulle, ja syömään. Tänä päivänä tämä sama lapsi huomaa kun aikuinen on väsynyt työpäivästä: tuo silloin tohvelit, juomaa, pähkinää ja käskee vanhemman istumaan sohvalle ja lepäämään. Lisäksi sanoo, että laittaa pöydän kuntoon. Tekee jotain helppoa, oman tasoistaan ruokaa koko perheelle.
Tällaista käytöstä ei ole ollenkaan naapurin saman ikäisellä lapsella, jonka kanssa olija on sama taistelu siitä, että jokainen laittaa joka ikinen kerta ne omat vaatteensa naulakkoon. Yhä heiltä kuuluu huutoa siitä, että kuka on jättänyt eteisen mullin mallin. Ollaan paljon tekemisissä tuon perheen kanssa, mutta heillä on todella tiukat säännöt, meillä taas säännöistä joustetaan tarpeen mukaan, ja sen sijaan osoitetaan välittämistä ja rakkautta.
Noina päivinä, kun pääsen kuutosluokkalaisen laittaman valmiin pöydän ääreen syömään, olen todella iloinen, kun valittiin ne taistelut. Lisäksi tämähän ei ole pelkästään oma kokemus, vaan lapsen kaverit ja kaverien vanhemmat, haluavat meidän lapsen mieluusti kylään, harrastuksien ohjaajat ja koulussa opettajat ovat lapsen käytöstä kehuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Tuo on luovuttajan asenne. Se kertoo lähinnä siitä, että aikuisella ei ole kunnollista otetta lapseen, minkä vuoksi hän on pakotettu sietämään lapsen tottelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
Höpsistä!
Jos lapsi kokee empatiaa, niin lapsesta tulee empaattinen. Meillä on esim. silloin kun lapsi oli pieni, niin annettu olla laittamatta kenkiä ja vaatteita paikoilleen ulkoa tullessa, jos näytti siltä, että lapsi oli todella väsynyt ja/tai nälissään esim. päiväkodin jälkeen. Vaatteet sai jättää vaikka kasaan eteiseen. Nopeasti käsipesulle, ja syömään. Tänä päivänä tämä sama lapsi huomaa kun aikuinen on väsynyt työpäivästä: tuo silloin tohvelit, juomaa, pähkinää ja käskee vanhemman istumaan sohvalle ja lepäämään. Lisäksi sanoo, että laittaa pöydän kuntoon. Tekee jotain helppoa, oman tasoistaan ruokaa koko perheelle.
Tällaista käytöstä ei ole ollenkaan naapurin saman ikäisellä lapsella, jonka kanssa olija on sama taistelu siitä, että jokainen laittaa joka ikinen kerta ne omat vaatteensa naulakkoon. Yhä heiltä kuuluu huutoa siitä, että kuka on jättänyt eteisen mullin mallin. Ollaan paljon tekemisissä tuon perheen kanssa, mutta heillä on todella tiukat säännöt, meillä taas säännöistä joustetaan tarpeen mukaan, ja sen sijaan osoitetaan välittämistä ja rakkautta.
Noina päivinä, kun pääsen kuutosluokkalaisen laittaman valmiin pöydän ääreen syömään, olen todella iloinen, kun valittiin ne taistelut. Lisäksi tämähän ei ole pelkästään oma kokemus, vaan lapsen kaverit ja kaverien vanhemmat, haluavat meidän lapsen mieluusti kylään, harrastuksien ohjaajat ja koulussa opettajat ovat lapsen käytöstä kehuneet.
Juuri näin. Jos lapsi ei koe joustoa vanhemmiltaan, tulee hänestä joustamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä muutama lainaus:
"Olen lapsen puolesta hyvilläni että hän ei ole isän kanssa yksin, mutta ärsyttää kyllä hirveästi tollainen, että joku tulee valmiiseen pöytään. Minä kärsin raskauden ja vauvavuoden, ja eron jälkeisen epätoivon, ja exän uusi leikkii perhettä silloin kun huvittaa."
Miten leikitään perhettä "Kun huvittaa", jos eletään arkea yhdessä?
Erityisesti seuraava oli käsittämättömän kuuloinen ajatusrakennelma:
"Äitipuoli on kaveri. Hän on se hyvä tyyppi joka ei kasvata ja kanna sitä vastuuta niistä huonoistakin asioista. Hän voi olla lapsille juuri se kaveri jolle uskoutua ja joka tukee tarvittaessa ja kuuntelee, mutta ei varsinaisesti kasvata."
Mitä käsittämätöntä tuossa on? Minä olen äiti, minä kasvatan ja vaikka äitipuolen mielestä muiden läsnäollessa piereskely, roskien viskominen ympäriinsä ja huo rittelu on OK, niin minä voin ja joudun lapsesta moiset kasvatusopin lopputulokset karsimaan. Vaikka äitipuolen mielestä tuo on vain kivaa, niin minusta kasvatus pahaan ei koskaan ole paikallaan. Siksi olen ehdottomasti kieltänyt äitipuolta kasvattamasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Tuo on luovuttajan asenne. Se kertoo lähinnä siitä, että aikuisella ei ole kunnollista otetta lapseen, minkä vuoksi hän on pakotettu sietämään lapsen tottelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
Höpsistä!
Jos lapsi kokee empatiaa, niin lapsesta tulee empaattinen. Meillä on esim. silloin kun lapsi oli pieni, niin annettu olla laittamatta kenkiä ja vaatteita paikoilleen ulkoa tullessa, jos näytti siltä, että lapsi oli todella väsynyt ja/tai nälissään esim. päiväkodin jälkeen. Vaatteet sai jättää vaikka kasaan eteiseen. Nopeasti käsipesulle, ja syömään. Tänä päivänä tämä sama lapsi huomaa kun aikuinen on väsynyt työpäivästä: tuo silloin tohvelit, juomaa, pähkinää ja käskee vanhemman istumaan sohvalle ja lepäämään. Lisäksi sanoo, että laittaa pöydän kuntoon. Tekee jotain helppoa, oman tasoistaan ruokaa koko perheelle.
Tällaista käytöstä ei ole ollenkaan naapurin saman ikäisellä lapsella, jonka kanssa olija on sama taistelu siitä, että jokainen laittaa joka ikinen kerta ne omat vaatteensa naulakkoon. Yhä heiltä kuuluu huutoa siitä, että kuka on jättänyt eteisen mullin mallin. Ollaan paljon tekemisissä tuon perheen kanssa, mutta heillä on todella tiukat säännöt, meillä taas säännöistä joustetaan tarpeen mukaan, ja sen sijaan osoitetaan välittämistä ja rakkautta.
Noina päivinä, kun pääsen kuutosluokkalaisen laittaman valmiin pöydän ääreen syömään, olen todella iloinen, kun valittiin ne taistelut. Lisäksi tämähän ei ole pelkästään oma kokemus, vaan lapsen kaverit ja kaverien vanhemmat, haluavat meidän lapsen mieluusti kylään, harrastuksien ohjaajat ja koulussa opettajat ovat lapsen käytöstä kehuneet.
Meillä lapsi saa olla lapsi, aikuinen on aikuinen. Ikinä, milloinkaan ei lapsi joudu meillä toimimaan aikuiselle vanhempana, laittamaan ruokaa ja paapomaan. Tarinasi kertoo lapsesta, joka on koko ajan varpaillaan siltä varalta, että kohta tulee jonkinlainen isku, ei lapsesta, joka on empaattinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häh? Meillä ainakin exäni on uudelle puolisolleen kertonut meidän perusarvot kasvatuksessa ja tämä puoliso ojentaa lapsia periaatteidemme mukaisesti ja neuvoo/kannustaa oikeissa asioissa aina tarvittaessa. Hänhän on lasteni isän puoliso, toisen kodin toinen AIKUINEN. tottakai kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä muutama lainaus:
"Olen lapsen puolesta hyvilläni että hän ei ole isän kanssa yksin, mutta ärsyttää kyllä hirveästi tollainen, että joku tulee valmiiseen pöytään. Minä kärsin raskauden ja vauvavuoden, ja eron jälkeisen epätoivon, ja exän uusi leikkii perhettä silloin kun huvittaa."
Miten leikitään perhettä "Kun huvittaa", jos eletään arkea yhdessä?
Erityisesti seuraava oli käsittämättömän kuuloinen ajatusrakennelma:
"Äitipuoli on kaveri. Hän on se hyvä tyyppi joka ei kasvata ja kanna sitä vastuuta niistä huonoistakin asioista. Hän voi olla lapsille juuri se kaveri jolle uskoutua ja joka tukee tarvittaessa ja kuuntelee, mutta ei varsinaisesti kasvata."
Mitä käsittämätöntä tuossa on? Minä olen äiti, minä kasvatan ja vaikka äitipuolen mielestä muiden läsnäollessa piereskely, roskien viskominen ympäriinsä ja huo rittelu on OK, niin minä voin ja joudun lapsesta moiset kasvatusopin lopputulokset karsimaan. Vaikka äitipuolen mielestä tuo on vain kivaa, niin minusta kasvatus pahaan ei koskaan ole paikallaan. Siksi olen ehdottomasti kieltänyt äitipuolta kasvattamasta.
Miten vastauksesi liittyy noihin aiempiin viesteihin? Aika ironista, että ilmaiset äitipuolen kasvattavan väärin, vaikka hän ei muka edes kasvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen kasvatus kuuluu isälle ja äidille. Isän ja äidin kaverit/uudet puolisot eivät ole kasvattajia, toki voivat pitää seuraa ja toimia lapsenvahtina.
Eli palvelu kelpaa, mutta muuten ei saa sekaantua. Jännästi nämä säännöt vielä yleensä koskevat vain isän uutta puolisoa.
Meidän teini ihmetteli kun isän avovaimoke alkoi nillittää. No sitten kutsuttiin isä paikalle niin hän sai kasvattaa eli on päätösvaltainen. Lähtökohtaisesti muita kuin isää ei tarvitse kuunnella. Hän omistaa talon ja avovaimoke on vähän niinkuin kämppis tai siivooja tai jotain. Avokki ei juuri osallistu eli ei koskaan laita ruokaa lapsille, isä kokkaa tai lapset/nuoret itse. Samojen ruokien syömisestä ei tullut yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja tärkeää on myös valita ne tärkeät taistelut!
Tuo on luovuttajan asenne. Se kertoo lähinnä siitä, että aikuisella ei ole kunnollista otetta lapseen, minkä vuoksi hän on pakotettu sietämään lapsen tottelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
Höpsistä!
Jos lapsi kokee empatiaa, niin lapsesta tulee empaattinen. Meillä on esim. silloin kun lapsi oli pieni, niin annettu olla laittamatta kenkiä ja vaatteita paikoilleen ulkoa tullessa, jos näytti siltä, että lapsi oli todella väsynyt ja/tai nälissään esim. päiväkodin jälkeen. Vaatteet sai jättää vaikka kasaan eteiseen. Nopeasti käsipesulle, ja syömään. Tänä päivänä tämä sama lapsi huomaa kun aikuinen on väsynyt työpäivästä: tuo silloin tohvelit, juomaa, pähkinää ja käskee vanhemman istumaan sohvalle ja lepäämään. Lisäksi sanoo, että laittaa pöydän kuntoon. Tekee jotain helppoa, oman tasoistaan ruokaa koko perheelle.
Tällaista käytöstä ei ole ollenkaan naapurin saman ikäisellä lapsella, jonka kanssa olija on sama taistelu siitä, että jokainen laittaa joka ikinen kerta ne omat vaatteensa naulakkoon. Yhä heiltä kuuluu huutoa siitä, että kuka on jättänyt eteisen mullin mallin. Ollaan paljon tekemisissä tuon perheen kanssa, mutta heillä on todella tiukat säännöt, meillä taas säännöistä joustetaan tarpeen mukaan, ja sen sijaan osoitetaan välittämistä ja rakkautta.
Noina päivinä, kun pääsen kuutosluokkalaisen laittaman valmiin pöydän ääreen syömään, olen todella iloinen, kun valittiin ne taistelut. Lisäksi tämähän ei ole pelkästään oma kokemus, vaan lapsen kaverit ja kaverien vanhemmat, haluavat meidän lapsen mieluusti kylään, harrastuksien ohjaajat ja koulussa opettajat ovat lapsen käytöstä kehuneet.
Ei se ole mitään empatian opettamista, että sallitaan lapselle tämän tästä tai vähintään ajoittain huono käytös. Päin vastoin, sillä opetetaan lapselle sitä, että toiset ihmiset voi jättää huomiotta jos ei huvita.
Mikäli tilanne on se, että samasta asiasta pitää tapella joka päivä, niin se taas on merkki siitä, ettei perheen vanhemmilla ole kurinpito hanskassa, jos lapset jatkuvasti uhmaavat ja testaavat sitä, että onko pakko totella. Ei tilannetta pidä päästää sellaiseksi vaan huolehtia siitä, että tottelemattomuudella on sellaiset seuraukset, ettei lapsi todellakaan halua kokea niitä seurauksia varsinkaan alvariinsa, vaan tottelee.
Toki lapsille asetettujen sääntöjen on oltava kohtuulliset ja tarkoituksenmukaiset. Mutta se on asia mikä huomioidaan sääntöjä laatiessa eikä suinkaan siten, että joustetaan sääntöjen noudattamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole asunut vielä kovin kauaa miesystäväni ja hänen poikansa kanssa, joten en katso että minulla olisi oikeutta kasvattaa hänen poikaansa. Minä kyllä tarjoan hänelle omalta osaltani turvallisen kodin ja olen luotettava aikuinen. Katson perään, että hän muistaa syödä. Käsken iltapesulle ja saatan sänkyyn, kun on aika mennä nukkumaan. Haen hänet koulusta, jos pojan äiti "unohtaa" että oli hänen viikonloppu.
Mutta varsinainen tapakasvatus on vielä mielestäni miehen vastuulla. Tottakai jos poika käyttytyy huonosti, minä torun ja kerron ettei se ole ok. Mutta esimerkiksi pojan ruokavalioon en puutu. Miehelläni on aika huono ruokavalio, jonka poika on perinyt. Juo yleensä mehua janojuomaksi ja syö karkkia joka päivä. Päivän ainoa monipuolinen ateria on päivällinen, muuten syö leipää. Minä en voi asiaa korjata, koska mies ja hänen perheensä eivät näe sitä ongelmana. Eipä se minulle kuulukaan. Kun saamme yhteisiä lapsia, niin aion opettaa heidät juomaan vettä ja syömään monipuolisemmin. Tottakai karkkiakin saa, mutta ei jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
En ole asunut vielä kovin kauaa miesystäväni ja hänen poikansa kanssa, joten en katso että minulla olisi oikeutta kasvattaa hänen poikaansa. Minä kyllä tarjoan hänelle omalta osaltani turvallisen kodin ja olen luotettava aikuinen. Katson perään, että hän muistaa syödä. Käsken iltapesulle ja saatan sänkyyn, kun on aika mennä nukkumaan. Haen hänet koulusta, jos pojan äiti "unohtaa" että oli hänen viikonloppu.
Mutta varsinainen tapakasvatus on vielä mielestäni miehen vastuulla. Tottakai jos poika käyttytyy huonosti, minä torun ja kerron ettei se ole ok. Mutta esimerkiksi pojan ruokavalioon en puutu. Miehelläni on aika huono ruokavalio, jonka poika on perinyt. Juo yleensä mehua janojuomaksi ja syö karkkia joka päivä. Päivän ainoa monipuolinen ateria on päivällinen, muuten syö leipää. Minä en voi asiaa korjata, koska mies ja hänen perheensä eivät näe sitä ongelmana. Eipä se minulle kuulukaan. Kun saamme yhteisiä lapsia, niin aion opettaa heidät juomaan vettä ja syömään monipuolisemmin. Tottakai karkkiakin saa, mutta ei jatkuvasti.
Jotenkin kummallista, että vaikkapa koulun tai tarhan sijaistyöntekijällä jota lapsi näkee ehkä muutaman päivän on oikeus kasvattaa lasta, mutta äiti- tai isäpuolella ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä muutama lainaus:
"Olen lapsen puolesta hyvilläni että hän ei ole isän kanssa yksin, mutta ärsyttää kyllä hirveästi tollainen, että joku tulee valmiiseen pöytään. Minä kärsin raskauden ja vauvavuoden, ja eron jälkeisen epätoivon, ja exän uusi leikkii perhettä silloin kun huvittaa."
Miten leikitään perhettä "Kun huvittaa", jos eletään arkea yhdessä?
Erityisesti seuraava oli käsittämättömän kuuloinen ajatusrakennelma:
"Äitipuoli on kaveri. Hän on se hyvä tyyppi joka ei kasvata ja kanna sitä vastuuta niistä huonoistakin asioista. Hän voi olla lapsille juuri se kaveri jolle uskoutua ja joka tukee tarvittaessa ja kuuntelee, mutta ei varsinaisesti kasvata."
Mitä käsittämätöntä tuossa on? Minä olen äiti, minä kasvatan ja vaikka äitipuolen mielestä muiden läsnäollessa piereskely, roskien viskominen ympäriinsä ja huo rittelu on OK, niin minä voin ja joudun lapsesta moiset kasvatusopin lopputulokset karsimaan. Vaikka äitipuolen mielestä tuo on vain kivaa, niin minusta kasvatus pahaan ei koskaan ole paikallaan. Siksi olen ehdottomasti kieltänyt äitipuolta kasvattamasta.
Miten vastauksesi liittyy noihin aiempiin viesteihin? Aika ironista, että ilmaiset äitipuolen kasvattavan väärin, vaikka hän ei muka edes kasvata.
Huomasitko, että olen kieltänyt äitipuolta kasvattamasta, koska joudun ne kasvatuskukkaset lapsesta karsimaan. Ymmärretty?
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mitään empatian opettamista, että sallitaan lapselle tämän tästä tai vähintään ajoittain huono käytös
.eikä suinkaan siten, että joustetaan sääntöjen noudattamisesta.
Huom. Se aikaisempi kirjoittaja (en ole se kirjoittaja) puhui takkien ripustamatta jättämisestä, jos on todella väsynyt.
Todellakin on ihan ihmiselämän normaalikäytöstä, että jos toisella on ylitsepääsemätön väsy, suru, ahdistus, tms, niin silloin ei nillitetä pikkuasioista. Jos taapero on super-kärttyisä ja nälkäinen, ehkä syönnin voi hoitaa ensin ja sitten palata niihin lattialla lojuviin takkeihin. Ja ihan aikuiselämässäkin tarvitaan tilannetajua, mihin taisteluihin kannattaa lähteä ja millä hetkellä.
Tietenkään ei huonoa käytöstä (esim haistattelua teiniltä) pidä sietää, mutta kyllä vanhemmalla täytyy olla tilannetaju. esim. jos teini tulee kotiin murheissaan sydänsuruista, stressantuneena koulutöistä, niin en alkaisi ensimmäisenä huomauttelemaan huoneen siivouksesta, vaikka se olisikin tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mitään empatian opettamista, että sallitaan lapselle tämän tästä tai vähintään ajoittain huono käytös
.eikä suinkaan siten, että joustetaan sääntöjen noudattamisesta.
Huom. Se aikaisempi kirjoittaja (en ole se kirjoittaja) puhui takkien ripustamatta jättämisestä, jos on todella väsynyt.
Todellakin on ihan ihmiselämän normaalikäytöstä, että jos toisella on ylitsepääsemätön väsy, suru, ahdistus, tms, niin silloin ei nillitetä pikkuasioista. Jos taapero on super-kärttyisä ja nälkäinen, ehkä syönnin voi hoitaa ensin ja sitten palata niihin lattialla lojuviin takkeihin. Ja ihan aikuiselämässäkin tarvitaan tilannetajua, mihin taisteluihin kannattaa lähteä ja millä hetkellä.
Tietenkään ei huonoa käytöstä (esim haistattelua teiniltä) pidä sietää, mutta kyllä vanhemmalla täytyy olla tilannetaju. esim. jos teini tulee kotiin murheissaan sydänsuruista, stressantuneena koulutöistä, niin en alkaisi ensimmäisenä huomauttelemaan huoneen siivouksesta, vaikka se olisikin tekemättä.
Huonoa käytöstä on aika paljon muukin kuin vain haistattelu teiniltä. Itse asiassa jos teini haistattelee, niin silloin ovat asiat todennäköisesti menneet pieleen jo pitkään ja perin pohjin ennenkin sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nykyisen puolison kanssa omat kodit, mutta elämme yhdessä arkea suurimmaksi osaksi koska välimatkaa ei juuri ole. Minun lapset ovat jo teinejä, olivat ala-asteella kun miehen tapasin. Mies tekee lasten kanssa asioita ilman minuakin, kuskaa harrastuksiin, käyvät urheilemassa, kauppareissulla, miehen sukulaisten luona kylässä. Opettaa ja neuvoo arjen asioissa. Vaatii kotitöihin osallistumista. Kannustaa kesätöihin. Meillä ei ole oikeastaan ikinä pohdittu, mikä se miehen rooli on. Hän on yksi aikuinen heidän elämässään. Olisi aika hankalaa ajatella, että hänellä ei olisi minkäänlaista vuorovaikutusta lasten kanssa. Ja olisi kuin kylässä jatkuvasti vain meillä, eikä arjessa mukana. Tai me hänen luonaan.
Hän ei ole virallinen huoltaja? Jos kuolet niin lapset ei jää hänelle? On niinkuin aikuinen kaveri silloin.
Emme myöskään ole naimisissa, joten tuolla logiikalla hän on minullekin pelkkä kaveri. Onneksi on löytynyt näin mukava kaveri, jonka kanssa elää. Ja hän kaveeraa lastenkin kanssa niin hyvin 😁
Joskus voi olla niinkin, että se äiti- tai isäpuoli onkin se ainoa turvallinen ja läsnäoleva vanhempi. Ainoa joka kasvattaa, kuuntelee, opastaa, vaatii ja asettaa rajoja. Kun oikeat vanhemmat keskittyvät lähinnä omiin juttuihinsa, ovat laiskoja, juoppoja, epäloogisia tai kilpailevat keskenään lastensa suosiosta mielistelemällä näitä jne. jne. Kun joskus ne aikuiset eivät olekaan kovin aikuisia... Ja joskus se uusi puoliso ei vain voi jättää niitä lapsia heitteille tai antaa niiden elää kuin pellossa.
Lohduksi äiti- ja isäpuolille: Jos on välillä rankkaa ja ns. oikeat vanhemmat eivät juuri vaivannäköäsi osaa arvostaa eikä aina tunnu siltä, että ne lapsetkaan... Odotapa kun ne tulevat aikuisiksi. Kyllä ne muistavat ja osaavat viimeistään silloin arvostaa.