Miten oppia sanomaan ei ajoissa?

Harjoittelulla. Sanot heti ei, älä lupaa sellaista minkä tulet perumaan. Tiedät jo silloin alussa, haluatko.

Kysy vaikka, voitko miettiä vähän aikaa. Siten et ainakaan paniikissa sano kyllä.

Minä opin sen muutamia vuosia sitten. Se on ollut oikeastaan aika kiinnostavaa nähdä, mitä sitten tapahtui, kun lakkasin tekemästä asioita, joita en halunnut tehdä. Aluksi tunsin itseni voittajaksi, olin tyytyväinen siihen, että kieltäydyin joistakin jutuista, jotka eivät olleet minulle mieluisia (puhun nyt vaikka työporukan illanviettoihin liittyvistä asioista, en mistään kovin vakavista ja tärkeistä asioista, en siitä että luistelisin velvollisuuksistani laiskuuttani). Jonkun ajan päästä aloinkin tuntea itseni ulkopuoliseksi, kun minut laskettiin ulos niistä jutuista, joihin en edes halunnut. Kohta aloinkin sitten haluta mukaan. Se on ollut hyväksi minulle huomata, etten välttämättä tunnekaan itseäni niin hyvin, kuin luulin. Mutta mölkkyä minua ei saa vieläkään pelaamaan, ei vaikka kuinka pyydettäisiin. Siinä on minun rajani. :D 

Et ota vastuuta päätöksistäsi. Toimit ensin hyvin vastuuttomasti lupailemalla asoita, joita et aiokaan pitää tai joita et ole harkinnut.

Sitten myöhemmin toimit taas vastuuttomasti, kun et seiso jo tekemäsi päätöksen takana.

Sinun pitää oppia ottamaan vastuu tekemistäsi päätöksistä ja lupauksista.

Vierailija kirjoitti:

Et ota vastuuta päätöksistäsi. Toimit ensin hyvin vastuuttomasti lupailemalla asoita, joita et aiokaan pitää tai joita et ole harkinnut.

Sitten myöhemmin toimit taas vastuuttomasti, kun et seiso jo tekemäsi päätöksen takana.

Sinun pitää oppia ottamaan vastuu tekemistäsi päätöksistä ja lupauksista.

Silloin kun lupasin, luulin tietenkin pystyväni pitämään siitä kiinnikin. Se tuntuu siltä oikeasti nimenomaan silloin, kun tapahtumaan on vielä pitkä aika. Sitten vasta kun se tulee lähelle, alkaa tulla tunne, ettei millään halua ja pysty.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ota vastuuta päätöksistäsi. Toimit ensin hyvin vastuuttomasti lupailemalla asoita, joita et aiokaan pitää tai joita et ole harkinnut.

Sitten myöhemmin toimit taas vastuuttomasti, kun et seiso jo tekemäsi päätöksen takana.

Sinun pitää oppia ottamaan vastuu tekemistäsi päätöksistä ja lupauksista.

Silloin kun lupasin, luulin tietenkin pystyväni pitämään siitä kiinnikin. Se tuntuu siltä oikeasti nimenomaan silloin, kun tapahtumaan on vielä pitkä aika. Sitten vasta kun se tulee lähelle, alkaa tulla tunne, ettei millään halua ja pysty.

Ap

Pitäisikö hakea apua ahdistukseen?

Jos olet kiltti ja ahdistuva miellyttäjätyyppi, niin on tärkeää, että opit huolehtimaan hyvinvoinnistasi ja pistämään itsesi etusijalle. Pidä se mielessä, kun sanot ei. Et sano ei, koska haluat olla hankala tai kiusata muita, vaan koska oma jaksamisesi on pelissä.

Ja aikuiset ihmiset kestävät kyllä pettymyksen, joka kieltäytymisestäsi syntyy. Et ole myöskään vastuussa muiden tunteista, joten ei pidä syyllistää itseään siitä, jos joku reagoi negatiivisesti, kun sanot ei. Etenkin kun kyseessä ei ole mikään tahallinen kiusanteko. Jos joku suuttuu, se on hänen ongelmansa, ei sinun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ota vastuuta päätöksistäsi. Toimit ensin hyvin vastuuttomasti lupailemalla asoita, joita et aiokaan pitää tai joita et ole harkinnut.

Sitten myöhemmin toimit taas vastuuttomasti, kun et seiso jo tekemäsi päätöksen takana.

Sinun pitää oppia ottamaan vastuu tekemistäsi päätöksistä ja lupauksista.

Silloin kun lupasin, luulin tietenkin pystyväni pitämään siitä kiinnikin. Se tuntuu siltä oikeasti nimenomaan silloin, kun tapahtumaan on vielä pitkä aika. Sitten vasta kun se tulee lähelle, alkaa tulla tunne, ettei millään halua ja pysty.

Ap

Pitäisikö hakea apua ahdistukseen?

Kuulostaako tämä niin vakavalta vai? Eikö muilla ole samanlaista ollenkaan?

Ap

Aloituksesta saa käsityksen, että kyse ei ole yksittäistapauksesta, vasn että tilanne on jossain määrin toistuva.

Pitäisiköhän sinun vähitellen alkaa oppimaan asiassa. Että et voi luvata mitään kahden kuukauden päähän, koska et voi tietää miltä sinusta silloin tuntuu.

Lopeta lupailemasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ota vastuuta päätöksistäsi. Toimit ensin hyvin vastuuttomasti lupailemalla asoita, joita et aiokaan pitää tai joita et ole harkinnut.

9

Sitten myöhemmin toimit taas vastuuttomasti, kun et seiso jo tekemäsi päätöksen takana.

Sinun pitää oppia ottamaan vastuu tekemistäsi päätöksistä ja lupauksista.

Silloin kun lupasin, luulin tietenkin pystyväni pitämään siitä kiinnikin. Se tuntuu siltä oikeasti nimenomaan silloin, kun tapahtumaan on vielä pitkä aika. Sitten vasta kun se tulee lähelle, alkaa tulla tunne, ettei millään halua ja pysty.

Ap

"En ole vielä varma. Katotaan myöhemmin, kysy vaikka viikkoa ennen miltä aikataulut näyttää."

Ap taidat syystä tai toisesta olla tosi kiltti ihminen. Ex kiltin ihmisen neuvo sinulle tässä on se, että harjoittele pienillä asioilla. Niistäkin ahdistuu ihan tarpeeksi ennen kuin oppii oikeasti sanomaan ei kaikelle mille haluaakin sanoa. Parempi mennä sinne mökille ja selvitä jotenkin, mutta esim. jos joku yrittää pummata euroa, sanot ei. Siitä se lähtee. Onnistuneet muutokset tapahtuu yleensä kohtuukokoisilla askelilla eikä täydellisillä äkkimuutoksilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ota vastuuta päätöksistäsi. Toimit ensin hyvin vastuuttomasti lupailemalla asoita, joita et aiokaan pitää tai joita et ole harkinnut.

Sitten myöhemmin toimit taas vastuuttomasti, kun et seiso jo tekemäsi päätöksen takana.

Sinun pitää oppia ottamaan vastuu tekemistäsi päätöksistä ja lupauksista.

Silloin kun lupasin, luulin tietenkin pystyväni pitämään siitä kiinnikin. Se tuntuu siltä oikeasti nimenomaan silloin, kun tapahtumaan on vielä pitkä aika. Sitten vasta kun se tulee lähelle, alkaa tulla tunne, ettei millään halua ja pysty.

Ap

Pitäisikö hakea apua ahdistukseen?

Kuulostaako tämä niin vakavalta vai? Eikö muilla ole samanlaista ollenkaan?

Ap

On, kaikilla jotka ei vielä osaa pitää rajoistaan kiinni. Ja monella muulla omista syistään. Se vaatii kasvamista, harjoittelua ja itsetuntemusta.

Tekevätkö ihmiset yleensä ihan normaalisti vapaa-ajallaan tai parisuhteissaan asioita, joita eivät millään halua tehdä? En tarkoita siis sellaista, että ei vaan huvita, mutta voi tehdä toisen mieliksi, jos se on hänelle tärkeää, vaan sellaista, että saa stressiä ja ahdistusta siitä, että pitäisi esimerkiksi mennä jonnekin ja se lähdön läheneminen haittaa nukkumistakin, eikä millään haluaisi mennä. Millaisia ne kompromissit ovat, joita suhteissa pitää tehdä, jotta huomioi toistakin?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaako tämä niin vakavalta vai? Eikö muilla ole samanlaista ollenkaan?

Ap

Ei ole samanlaista.

Mutta on minulla yksi sinunlainen kaveri. Ja sen kanssa kaikki on ennenkokemattoman vaikeaa. Mitään ei voi suunnitella, kun hän ei halua sitoutua mihinkään suunnitelmiin. Sitten jos jotain lupaakin, niin siihen lupaukseen ei voi yhtään luottaa, yleensä lupaukset rikotaan. Jos sanoo jotain, niin ei kuitenkaan toimi sanomansa mukaisesti. Jos tästä huomauttaa, niin väittää, ettei sanonut. Tai sitten sanoi, mutta ei luvannut.

Tämän ihmisen kanssa eivät päde mitkään vuorovaikutuksen käytänteet, joiden avulla muita ihmissuhteita rakennetaan ja ylläpidetään. Hyvin vaikea ihminen ja hänellä onkin nolla ystävää. Minä olen jonkinlainen kaveri. Ja muuten pyörii sukulaisten kanssa.

Hän käy ammattiauttajalla. Suosittelen samaa sinullekin.

Mulla on kyllä ihan samaa. Pikkuhiljaa olen sitä opetellut, ein sanomista ja välillä tulee lipsahduksia ja saattaa mennä säätämiseksi. Paras neuvo on juuri tuo: älä vastaa heti vaan sano ensimmäiseksi, että mietit asiaa. Mieti sitten itsesi konkreettisesti siihen tilanteeseen, se ehkä auttaa näkemään, että onko se hyvä juttu vai ei. Kieltäytyminen voi olla myös helpompaa, kun on saanut miettiä hetken ja ehkä vastata etäämpää, kenties viestillä. 

Olen huomannut itsessäni myös sellaista, että joskus joku juttu ahdistaa ja mietityttää ja stressaa ja jos kuitenkin menen, kun en kehtaa viime hetkellä perua, se voi ollakin kivaa ja tavallaan se jännittäminen aiheutti sen ahdistuksen. Näin ei tietenkään aina käy, vaan toisella kertaa manailen itsekseni uudelleen ja uudelleen, miksi oi miksi en jäänyt kotiin ja hyvinvointini ottaa osumaa ehkä pitkäksikin aikaa. 

Tasapainoilua se on, enkä ole vielä löytänyt täydellistä harmoniaa asian kanssa. Ehkä sellaista ei olekaan, on vain epämääräistä hapuilua tässä ihmisyyden pimeydessä. Silti voi olla ihan hyvä elämä. Tänä koronakeväänä myös ymmärsin, miten helpottavaa oli, kun oli ihan selkeää, että kaikki on peruttu ja jos jotain kutsuja silti tuli, koronatilanne teki vastauksesta itsestäänselvän ja ainakin alkuun täysin hyväksyttävän. Tykkään olla yksin, tykkään olla rauhassa. Tykkään myös ihmisistä, mutta haluan nähdä suppeampaa joukkoa ihmisiä, sellaisia, joiden seurassa on helppo olla. 

Vierailija kirjoitti:

Tekevätkö ihmiset yleensä ihan normaalisti vapaa-ajallaan tai parisuhteissaan asioita, joita eivät millään halua tehdä? En tarkoita siis sellaista, että ei vaan huvita, mutta voi tehdä toisen mieliksi, jos se on hänelle tärkeää, vaan sellaista, että saa stressiä ja ahdistusta siitä, että pitäisi esimerkiksi mennä jonnekin ja se lähdön läheneminen haittaa nukkumistakin, eikä millään haluaisi mennä. Millaisia ne kompromissit ovat, joita suhteissa pitää tehdä, jotta huomioi toistakin?

Ap

Ne ihmiset tekevät, jotka ovat kehityksessään tottuneet siihen. Esimerkiksi tosi päsmäävän itsekään vanhemman alaisuudessa olevat ovat saattaneet kasvaa siihen, että minun omien tarpeideni täysi sivuuttaminen on se normaali, jolla mennään ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Tekevätkö ihmiset yleensä ihan normaalisti vapaa-ajallaan tai parisuhteissaan asioita, joita eivät millään halua tehdä? En tarkoita siis sellaista, että ei vaan huvita, mutta voi tehdä toisen mieliksi, jos se on hänelle tärkeää, vaan sellaista, että saa stressiä ja ahdistusta siitä, että pitäisi esimerkiksi mennä jonnekin ja se lähdön läheneminen haittaa nukkumistakin, eikä millään haluaisi mennä. Millaisia ne kompromissit ovat, joita suhteissa pitää tehdä, jotta huomioi toistakin?

Ap

Minulla on hyvin samanlaisia kokemuksia kuin sinulla, kirjoitin tuon vastauksen numero 3. Yleensä ajatus jostain yhteisestä reissusta tai tekemisestä kuulostaa oikein kivalta, kun siitä on ensimmäisen kerran puhe, vaikka nyt joku ehdottaa, että mennäänkö elokuussa isolla porukalla jonnekin. Minua kutsutaan mukaan siinä missä muitakin. Innostun, että jee, kiva kiva. Lupaudun vaikkapa tekemään sinne ruokaa, pidän ruoanlaittamisesta paljon. Kun tilaisuus lähestyy, melkein joka ikinen kerta tulee se vaihe, että alkaa tuntua, että hitsit kun lupauduin ja mitenkähän tästä pääsisi luikertelemaan irti. Ei oikein voi, kun on luvannut tehdä sitä ruokaakin. Kyllä minä sitten menen ja teen sen ruoan ja yleensä on oikein kivaa ja kaikki menee hyvin.  Mutta se lähteminen ja etukäteen stressaaminen. Joskus en sitten ole vain alunalkaenkaan ilmoittanut olevani mukana ja olen jäänyt pois. Ja sitten on vähän tyhjä olo, että onkohan niillä nyt siellä kivaa ilman minua? No ihan varmasti on, en minä niin mahtava seuraihminen ole. Niinpä vähän niinkuin valitsen olenko etukäteen ahdistunut tulevasta tapahtumasta, mutta sitten lopulta on kivaa, vai olenko yksinäinen kun tilaisuus on käsillä, enkä ole mukana. :D Tämä kuulostaa varmaan toisenlaisista ihmisistä ihan hullulta, mutta sellaista se minulle on. En syytä ketään muuta siitä, millaisia tuntemuksia minulla on ollut vuosikausien ajan, ihan itse vastaan siitä, miten käyttäydyn. Ohareita en tee, se on kyllä sanottava, teen sen minkä olen luvannut, mutta kyllä minä erilaisia tekosyitä pyörittelen mielessäni, vaikken niitä käytäkään. 

Elämä opettaa. Tarpeeksi kun on tehnyt omaa tahtoa vastaan niin siihen tulee stoppi. Olin nuorena myös epävarma enkä osannut kaikissa tilanteissa pitää omaa puoltani. Sitten jossain vaiheessa tajusin että minulla on oikeus päättää omista asioistani. Enää en välitä mitä muut ajattelevat silloin kun on kyse omista asioista.

Moi. Olen jo keski-ikäinen "ex-kiltti". Lapsuudessani opettiin, ettei saa väittää vastaan aikuisille. Vasta jossain aikuisiässä opinsiihen että voin sanoa ei. Sekä työelämässä että muualla. Jälkeenpäin ajatellen olisin säästänyt itseänimonessa asiassa. Mitään kohtalokasta ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Jos vaiheessa tuli ihan ahaa elämys: tään ikäinenihminen pystyy jo itse ajattelemaan itse mitä hauan tehdä. Toki perheessäkin pitäätehdä välillä kompromissejä

Vierailija kirjoitti:

Tekevätkö ihmiset yleensä ihan normaalisti vapaa-ajallaan tai parisuhteissaan asioita, joita eivät millään halua tehdä?

Ap

Eivät tee. Eivät halua tehdä, ja siksi eivät alunperinkään edes lupaa tehdä.

Sinä haluat nyt unohtaa sen, että sinä lupasit jo. Ei sen jälkeen enää mietitä haluanko vai en. Luvattu mikä luvattu.

Ja jos oikein harmittaa, niin seuraavalla kerralla kannattaa jättää lupaamatta.