Lue keskustelun säännöt.
Lapseni pitävät enemmän äitipuolestaan kuin minusta :(
03.07.2020 |
Minulla on siis kolme lasta, 13-vuotias tyttö, 7-vuotias poika ja 4-vuotias tyttö. Olemme lasten isän kanssa eronneet, kun kuopus oli 2-vuotias ja siitä asti lapset ovat olleet viikko-viikkosysteemillä. Ero tosiaan tapahtui miehen aloitteesta ja muutama kuukausi eron jälkeen alkoi seurustelemaan itseään kaksitoista vuotta nuoremman naisen kanssa. Muuttivat myös aika nopealla aikataululla yhteen, ovat nyt asuneet reilun vuoden saman katon alla.
Viimeisen vuoden aikana lapset ovat olleet yhä haluttomimpia tulemaan minun luokseni :(. Ollessaan täällä etenkin kaksi nuorinta kyselee jatkuvasti uuden äitipuolensa perään ja tänään kävi ilmi, että esikoinenkin on uskoutunut henkilökohtaisista asioistaan tälle äitipuolelle eikä minulle. Harmittaa niin vietävästi tämä tilanne ja mieli tekisi ottaa lapset kokonaan luokseni asumaan. Minä haluaisin olla se henkilö, jonka luokse lapseni kaipaavat ja kenelle he uskoutuvat. Voiko tälle tilanteelle mitään tehdä...
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun oma mieliala voi vaikuttaa yllättävän paljon lasten viihtymiseen luonasi.
Ymmärrän hyvin, ettei olosi ole kovin hyvä tuossa tilanteessa. Ero miehen aloitteesta, putoaminen taloudellisesti tyhjän päälle. Vertailet itseäsi uuteen ja olet epävarma jopa äitiydestäsi. Ei ole ihan reilun tuntuista, että olet sellaisessa tilanteessa. Olen pahoillani puolestasi.Näitä asioita sun pitäisi ensisijaisesti työstää muiden kuin lastesi kanssa. Ystävä, sukulainen, auttava puhelin? Kenen kanssa voisit purkaa asioita luontevasti?
Uusi kumppani ei ole syypää eroonne, ja katkeruudella saatat ajaa lapset pois luotasi. Vanhimmalla on ikää sen verran, että hänen tahtoaan kysyttäisiin asumisen suhteen. Jos hän haluaisi muuttaa isänsä luo, et voisi estää. Seuraisivatko nuoremmat perässä?
Uskon, että olet äitinä ihan hyvä, puuropuheista ja taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Olet niin nuori, että pystyt olemaan joustava, omaa resilienssiä voi kehittää aikuisenakin.
Mielikuvat ovat muuten ihan hyvä tapa purkaa turhaumia ja tajuan tuon "tekisi mieli kuristaa" - jutun sitä kautta, mutta. Oletko varma, ettet ruoki omaa huonoa fiilistäsi sillä, siten että asiat tuntuvat kasautuvan entistä pahemmin ylipääsemättömiksi?
Tapaisin aikuisten kesken, lasten elämän tärkeiden ihmisten kanssa ja yrittäisin löytää yhteisen tavan kasvattaa lapsia, jos mahdollista. Tavata voi jossain neutraalissa paikassa tai vaikka perheneuvolassa, jos muuten on hankalaa. Avoin, rauhallinen keskustelu harvoin on pahasta, jos vastapuoli on normaali ihminen.
Eri elintasoille ei nyt välttämättä voi mitään, mutta lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa. Olisi hyvä, jos pystyisitte puhumaan aikuisten kanssa avoimesti ja tukemaan toistenne kasvatusta. Sinulta se vaatisi eniten, ja vain itse tiedät pystyisitkö siihen tai haluaisitko edes yrittää olla hyvissä väleissä. Lastesi vuoksi, mutta myös itsesi takia.
Paras keino pysyä nykyisessä systeemissä on yhteistyö aikuisten kesken. Se, että te olette väleissä, keskustelette ja sovitte asioista.
Toivon, etten pahastuttanut sinua tällä vastauksella.
Tunsin kyllä piston sydämessäni kun luin tätä tekstiä. Olet oikeassa kyllä siitä, että olen epävarma. On koko ajan vain sellainen tunne, että tämä äitipuoli on parempi ihminen ja äiti kuin minä. Täytyy kyllä ehdottaa tuota, että voisimmeko kolmistaan puhua keskenämme, en vain millään haluaisi olla sen naisen kanssa tekemisissä yhtään enempää kuin on pakko. Ennen kaikkea harmittaa, kuinka koko maailma suorastaan huutaa minulle tätä äitipuolen paremmuutta.
apEi, sinä olet ainoa äiti, ja hyvä sellaisena, joten kilpailuasetelmaa ei edes ole. Ihmisenä olet ihan yhtä hyvä kuin hänkin. Epävarmuus on vain tunne, joka on normaali tilanteessasi, mutta älä jää siihen muhimaan (etkä jäänytkään).
Äitipuoli on hyvä äitipuolena, varsinkin jos hän on niin hyvä ihminen, ettei yritä tarkoituksella vetää mattoa äidin jalkojen alta. Rehellisesti sanottuna et varmaan tuntisi mustasukkaisuutta tyttäresi ystävääkään kohtaan. Äitipuoli on enemmän kuin ystävä, hän on aikuinen ja asuu samassa taloudessa tyttäresi kanssa.
Koko maailma ei huuda, kohauta harteitasi ja ravista ajatus pois. Lapset voivat huutaa sitä siihen asti, kunnes olet selvittänyt asian itsesi kanssa. En usko, että heillä on sen jälkeen enää tarvetta.
Boldattu on aikamoista kuvittelua. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta olla vain ystävä enkä sitä haluakaan. Koen arjen kiukuttelut ja kiva hetket lasten isän kanssa.
Viesti jäi kesken; Kasvatan lapsia. Ymmärrän, että jos tuntee mustasukkaisuutta, tämä tuntuu pahalta äidistä. Se tunne ei muuta todellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaan nyt vähän enemmän tätä elariasiaa. Siis exä on tosiaan todella kovapalkkainen ja viisas sijoittaja. Meillä oli avioehto, joten erotessamme jäin todellakin tyhjän päälle ja exä sai kaiken omaisuuden. Oma palkkani on pieni ja siitä riittää juuri ja juuri kaikki pakollinen, eli ei todellakaan ole mahdollisuuksia lasten kanssa tehdä mitään maksullista huvia. Mäkkärikin on liian kallis. Elareita exä ei maksa, koska lapset asuvat viikko-viikko systeemillä. Exän mielestä tulotasojamme kompensoi juurikin se, että hän maksaa lasten harrastukset (teinin ratsastus, pojan jalkapallo) ja vie lapsia lomalle ulkomaille, ravintoloihin ja hoitaa kaikki suuremmat hankinnat, kuten vaikkapa polkupyörät ja tulevaisuudessa kortit ja mopot. Tätä vastaan on aika paha sanoa, kun exä vetoaa siihen, että lapset voisivat mielellään olla hänen luonaan sitten enemmän, jos minun kukkaroni ei kestä.
Valitettavasti tuo nyksä ei ilmeisesti edes omia lapsia halua. Sanoinkin joskus tuolle teinille, kun hehkutti taas kuinka kivaa äitipuolen kanssa on ollut, että mitäs sitten kun x saakin omia lapsia. No, tähän teini sitten totesi, että x ei halua omia lapsia ollenkaan. Sinänsä käy järkeen, koska on aika uranainen. Harmittaa, että nyksä sitten saa kaiken; hienon, katkeamattoman uran ja leikkiä vähän perhettä ilman niitä inhottavia velvollisuuksia.
Tuolla aiemmin joku kertoikin oman kokemuksensa, kuinka mies tsemppasi uuden naisen kanssa. Meillä ei edes exän kanssa ollut liitossamme mitään ongelmia, ero tuli tosiaan ihan tyhjästä. Silti huomaan nyt, kuinka paljon onnellisemmalta ja iloisemmalta exä vaikuttaa uuden naisensa kanssa. Huomaan väistämättä esim. somesta, että nyksä saa paljon parempaa kohtelua kuin minä ikinä. Ennen koronaa oli hienot luxuslomat (kerran lapsilla, muutaman kerran ilman) ja nykyinen talonsakin on hienompi kuin mitä meillä oli. Lasten kertoman perusteella exä tuo usein kukkia nykyiselleen ja kaikkea pientä hemmottelua. Minä en ikinä saanut sellaista kohtelua :(.
ap
Lähdetäänkö siitä että olet varmasti viehättävä nainen kun ex miehesi sinut aikanaan valitsi. Ehkä olisi aika sinun alkaa elää omaa elämää. Voisit varmaan löytää uuden miehen? Kyllä menet mukaan jalkapallokentän laidalle katsomaan pojan pelejä jne. Nuo kovapalkkaiset miehet ovat usein melko itsekkäitä ja toisilla ihmisillä on heille lähinnä välinearvoa. Häntä ei kiinnosta sinun hyvinvointi eikä osaa tai halua ajatella mitä perheen rikkominen tekee lapsille, kuinka sekaisin lapset menevät. Sinun täytyy nyt vaan kerätä itsesi etkä anna periksi tilanteessa.
Miksi ihmeessä syyttelet ap:n eksää? Minä tunnen erittäin monia kovapalkkaisia miehiä ja kaikki ne ovat hyviä, rakastavia, huomioonottavia perheenisiä.
Kertoo ap:sta aika tavalla, että hän kokee erossa menettäneensä kaiken: on siis avioehdosta huolimatta kokenut, että miehen omaisuus on hänenkin omaisuuttaan. Oikeastihan ap elää nyt vain sitä oman elintasonsa mukaista elämää, josta eksä hänet vähäksi aikaa nosti korkeammalle.
Se nyksä saattaa saada enemmän huomiota ja kukkapuskia, jos on vaikka sitä sorttia mikä on kiitollinen saamastaan huomiosta. Kiittikö ap eksäänsä ikinä siitä, että eksä takasi perheelle merkittävästi korkeamman elintason kuin mihin ap olisi itse pystynyt?
Muutenkin ap kuulostaa aika ankeuttajalta. Ratsastus on toki kallis harrastus, mutta jos tytär sitä harrastaa, miten äiti voi todeta ettei ymmärrä hevosista mitään? Alan kirjoja saa kirjastosta. Välittävä äiti opiskelee asiaa että voi edes kuunnella fiksun näköisenä -ja todellakin menee sinne kentän laidalle ja kilpailuja katsomaan sen sijaan että jäisi kotiin säälimään itseään kun pelkää eksän nyksää.
Ranskan opiskelu on myös halpaa, jopa ilmaista. Siihen on nimittäin ilmaisia appeja. Miksei ap kiinnostunut tyttärensä harrastuksista ennen kuin kuvioihin tuli eksän nyksä, joka on niistä kiinnostunut?
Tekeekö ap mitään, yhtään mitään, mikä tekisi hänestä mielenkiintoista juttuseuraa? Tekeekö mitään hauskaa tai kohottavaa vapaaviikoillaan? Onko kiitollinen omasta ajasta, tai siitä että mies takaa lapsille edelleen hyvä elintason -jopa niin, että ilmeisesti ottaisi ne kokonaan luokseen jos ap sallisi?
Ei. Ap vaan märisee ja säälii itseään.
Jännä juttu, että suhde kariutui.
No kyllä miehessä on vikaa kun rikkoo lapsiperheen. Aivan itse mies kuitenkin valitsi ap:n puolisokseen mutta ei sitten viitsinyt panostaan avioliittoon vaan lähti pakoon häntä koipien välissä. Tuskin ap olisi synnyttänyt kolmea lasta jos olisi tiennyt miten epäluotettava mies on. Ap olisi jatkanut yksin ja lapsettomana ja palkka olisi riittänyt. Hän uskoi että yhdessä perheenä rahat riittävät hyvään elintasoon. Ap:n tilanne on vaikea nyt, ennen avioeroa kaikki oli päällisin puolin hyvin. Kun hoitaa yksin kolmea pikkulasta ei paljoa ehdi panostaa uraan tai kielten opiskeluun.
Hyvä kommentti tämä edellinen, mutta sitä edellinen on valitettavasti huolestuttava:
"Kertoo ap:sta aika tavalla, että hän kokee erossa menettäneensä kaiken: on siis avioehdosta huolimatta kokenut, että miehen omaisuus on hänenkin omaisuuttaan. Oikeastihan ap elää nyt vain sitä oman elintasonsa mukaista elämää, josta eksä hänet vähäksi aikaa nosti korkeammalle."
Tämä ap:n haukkuja pitää itseään ap:ta fiksumpana, mutta ei sitä ole. Kyllä rikkaan puolison kuuluu ostaa toiselle eläkevakuutuksen niiltä vuosilta kun on kotona hoitamassa lapsia. Omaisuus ei tarvitse erossa välttämättä jakaa tasan, mutta ei myöskään täysin epätasaisesti. Sitä varten on olemassa tasinko ja sitä ap:n olisi tietenkin pitänyt hakea. Tuo mies on kylmä ja itsekäs ja on kyllä huolestuttavaa että niin monet täällä pitää sitä jotenkin normaalina. Luin yhden mensa-jäsenen haastattelun, jossa hän sanoi, että ihminen ei ole älykäs, jos on muille ihmisille ilkeä. Älykkyyttä on osattava myös käyttää fiksusti.
Silti monet neuvot täällä ovat hyviä. Mitä tykkäät harrastaa itse ap? Ranskan kielestä ei ole pakko tykätä. Ranska on vain yksi kieli muiden joukossa, jota tosin kyllä pidetään "hienona" (tykkään itse kielten opiskelusta ja osaan semi-hyvin ranskaa, joten kateellisuudesta tässä ei ole kyse). Jos harrastaa jotain mistä itse tykkää, niin siitä ei ole hyötyä pelkästään omalle hyvinvoinille, vaan ihminen, joka harrastaa jotain mistä tykkää on myös viehättvämpi ja se myös usein vie samanmielisten pariin, joka on tietenkin itselle sekä hyötyä että kivaa. Suosittelen vahvasti, käytä aikaa kun lapset ovat isällään siihen.
Vaikka tämä olisikin provo, niin se valitettavasti peilaa aikaamme ja sen mitä monet joutuvat käymään läpi.
Vierailija kirjoitti:
En missään tapauksessa neuvoisi elatustuista vänkäämään tuossa tilanteessa. Lapsilla on asiat paremmin kuin hyvin. He saavat ruokaa ja katon pään päälle molemmissa kodeissa, lisäksi isä mahdollistaa lapsille kalliit, mukavat harrastukset, lomamatkoja ja hankkii kalliit varusteet. Riitelemällä voit saavuttaa sen, että saat ehkä satasen lisää per lapsi, joka sinun taloutesi kohdalla ei tarkoita juuri mitään, koska olet niin köyhä jo valmiiksi, mutta isä ei sitten maksakaan enää mitään harrastuksia, isän hankkimat urheiluvälineet, vaatteet ynnä muut ovat käytössä vain isän luona ja teinin mopo ostetaan isän nimiin, joten äitiviikoilla sitä ei tarvitse käyttää. Voit uskoa, että etenkin teini haluaa tulla luoksesi entistä vähemmän, jos tilanne menee tällaiseksi.
Mä olen ajatellut lapsia tehdessä sillä tavalla kylmästi, että minun bruttopalkkani on tämä ja tämä, montako lasta pystyn elättämään pelkällä omalla palkallani sillä tavalla, että lasten ja minun elintaso pysyy hyväksyttävänä. Vastaus oli kaksi, ja bruttopalkkani on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin aloittajan. Jälkiviisastelua tottakai, mutta lukuisia eroja ja muita traagisia elämänkohtaloita nähtyäni olen erään Sirpa Kähkösen kirjan vahvan naisen sanoin oppinut, että "ukkoin varraan myö ei panna mittään".
Tätä minäkin pelkään, jos alan exälle vänkäämään näistä elariasioista. Ja eromme syistä en todellakaan tiedä mitään, exän perustelut olivat jotain tyyliä erilleen kasvaminen ja suhde kuulemma muuttunut kämppissuhteeksi. Olen aika varma, että ei ole tavannut nykyistään avioliittomme aikana, mutta tokihan en täysin varma voi olla.
ap
Olen exän kanssa siis tavannut yhteisen tutun kautta hänen häissään, olin itse 25-vuotias ja exä 23. Eli olimme aika kauan yhdessä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaan nyt vähän enemmän tätä elariasiaa. Siis exä on tosiaan todella kovapalkkainen ja viisas sijoittaja. Meillä oli avioehto, joten erotessamme jäin todellakin tyhjän päälle ja exä sai kaiken omaisuuden. Oma palkkani on pieni ja siitä riittää juuri ja juuri kaikki pakollinen, eli ei todellakaan ole mahdollisuuksia lasten kanssa tehdä mitään maksullista huvia. Mäkkärikin on liian kallis. Elareita exä ei maksa, koska lapset asuvat viikko-viikko systeemillä. Exän mielestä tulotasojamme kompensoi juurikin se, että hän maksaa lasten harrastukset (teinin ratsastus, pojan jalkapallo) ja vie lapsia lomalle ulkomaille, ravintoloihin ja hoitaa kaikki suuremmat hankinnat, kuten vaikkapa polkupyörät ja tulevaisuudessa kortit ja mopot. Tätä vastaan on aika paha sanoa, kun exä vetoaa siihen, että lapset voisivat mielellään olla hänen luonaan sitten enemmän, jos minun kukkaroni ei kestä.
Valitettavasti tuo nyksä ei ilmeisesti edes omia lapsia halua. Sanoinkin joskus tuolle teinille, kun hehkutti taas kuinka kivaa äitipuolen kanssa on ollut, että mitäs sitten kun x saakin omia lapsia. No, tähän teini sitten totesi, että x ei halua omia lapsia ollenkaan. Sinänsä käy järkeen, koska on aika uranainen. Harmittaa, että nyksä sitten saa kaiken; hienon, katkeamattoman uran ja leikkiä vähän perhettä ilman niitä inhottavia velvollisuuksia.
Tuolla aiemmin joku kertoikin oman kokemuksensa, kuinka mies tsemppasi uuden naisen kanssa. Meillä ei edes exän kanssa ollut liitossamme mitään ongelmia, ero tuli tosiaan ihan tyhjästä. Silti huomaan nyt, kuinka paljon onnellisemmalta ja iloisemmalta exä vaikuttaa uuden naisensa kanssa. Huomaan väistämättä esim. somesta, että nyksä saa paljon parempaa kohtelua kuin minä ikinä. Ennen koronaa oli hienot luxuslomat (kerran lapsilla, muutaman kerran ilman) ja nykyinen talonsakin on hienompi kuin mitä meillä oli. Lasten kertoman perusteella exä tuo usein kukkia nykyiselleen ja kaikkea pientä hemmottelua. Minä en ikinä saanut sellaista kohtelua :(.
ap
Lähdetäänkö siitä että olet varmasti viehättävä nainen kun ex miehesi sinut aikanaan valitsi. Ehkä olisi aika sinun alkaa elää omaa elämää. Voisit varmaan löytää uuden miehen? Kyllä menet mukaan jalkapallokentän laidalle katsomaan pojan pelejä jne. Nuo kovapalkkaiset miehet ovat usein melko itsekkäitä ja toisilla ihmisillä on heille lähinnä välinearvoa. Häntä ei kiinnosta sinun hyvinvointi eikä osaa tai halua ajatella mitä perheen rikkominen tekee lapsille, kuinka sekaisin lapset menevät. Sinun täytyy nyt vaan kerätä itsesi etkä anna periksi tilanteessa.
Miksi ihmeessä syyttelet ap:n eksää? Minä tunnen erittäin monia kovapalkkaisia miehiä ja kaikki ne ovat hyviä, rakastavia, huomioonottavia perheenisiä.
Kertoo ap:sta aika tavalla, että hän kokee erossa menettäneensä kaiken: on siis avioehdosta huolimatta kokenut, että miehen omaisuus on hänenkin omaisuuttaan. Oikeastihan ap elää nyt vain sitä oman elintasonsa mukaista elämää, josta eksä hänet vähäksi aikaa nosti korkeammalle.
Se nyksä saattaa saada enemmän huomiota ja kukkapuskia, jos on vaikka sitä sorttia mikä on kiitollinen saamastaan huomiosta. Kiittikö ap eksäänsä ikinä siitä, että eksä takasi perheelle merkittävästi korkeamman elintason kuin mihin ap olisi itse pystynyt?
Muutenkin ap kuulostaa aika ankeuttajalta. Ratsastus on toki kallis harrastus, mutta jos tytär sitä harrastaa, miten äiti voi todeta ettei ymmärrä hevosista mitään? Alan kirjoja saa kirjastosta. Välittävä äiti opiskelee asiaa että voi edes kuunnella fiksun näköisenä -ja todellakin menee sinne kentän laidalle ja kilpailuja katsomaan sen sijaan että jäisi kotiin säälimään itseään kun pelkää eksän nyksää.
Ranskan opiskelu on myös halpaa, jopa ilmaista. Siihen on nimittäin ilmaisia appeja. Miksei ap kiinnostunut tyttärensä harrastuksista ennen kuin kuvioihin tuli eksän nyksä, joka on niistä kiinnostunut?
Tekeekö ap mitään, yhtään mitään, mikä tekisi hänestä mielenkiintoista juttuseuraa? Tekeekö mitään hauskaa tai kohottavaa vapaaviikoillaan? Onko kiitollinen omasta ajasta, tai siitä että mies takaa lapsille edelleen hyvä elintason -jopa niin, että ilmeisesti ottaisi ne kokonaan luokseen jos ap sallisi?
Ei. Ap vaan märisee ja säälii itseään.
Jännä juttu, että suhde kariutui.
No kyllä miehessä on vikaa kun rikkoo lapsiperheen. Aivan itse mies kuitenkin valitsi ap:n puolisokseen mutta ei sitten viitsinyt panostaan avioliittoon vaan lähti pakoon häntä koipien välissä. Tuskin ap olisi synnyttänyt kolmea lasta jos olisi tiennyt miten epäluotettava mies on. Ap olisi jatkanut yksin ja lapsettomana ja palkka olisi riittänyt. Hän uskoi että yhdessä perheenä rahat riittävät hyvään elintasoon. Ap:n tilanne on vaikea nyt, ennen avioeroa kaikki oli päällisin puolin hyvin. Kun hoitaa yksin kolmea pikkulasta ei paljoa ehdi panostaa uraan tai kielten opiskeluun.
Hyvä kommentti tämä edellinen, mutta sitä edellinen on valitettavasti huolestuttava:
"Kertoo ap:sta aika tavalla, että hän kokee erossa menettäneensä kaiken: on siis avioehdosta huolimatta kokenut, että miehen omaisuus on hänenkin omaisuuttaan. Oikeastihan ap elää nyt vain sitä oman elintasonsa mukaista elämää, josta eksä hänet vähäksi aikaa nosti korkeammalle."
Tämä ap:n haukkuja pitää itseään ap:ta fiksumpana, mutta ei sitä ole. Kyllä rikkaan puolison kuuluu ostaa toiselle eläkevakuutuksen niiltä vuosilta kun on kotona hoitamassa lapsia. Omaisuus ei tarvitse erossa välttämättä jakaa tasan, mutta ei myöskään täysin epätasaisesti. Sitä varten on olemassa tasinko ja sitä ap:n olisi tietenkin pitänyt hakea. Tuo mies on kylmä ja itsekäs ja on kyllä huolestuttavaa että niin monet täällä pitää sitä jotenkin normaalina. Luin yhden mensa-jäsenen haastattelun, jossa hän sanoi, että ihminen ei ole älykäs, jos on muille ihmisille ilkeä. Älykkyyttä on osattava myös käyttää fiksusti.
Silti monet neuvot täällä ovat hyviä. Mitä tykkäät harrastaa itse ap? Ranskan kielestä ei ole pakko tykätä. Ranska on vain yksi kieli muiden joukossa, jota tosin kyllä pidetään "hienona" (tykkään itse kielten opiskelusta ja osaan semi-hyvin ranskaa, joten kateellisuudesta tässä ei ole kyse). Jos harrastaa jotain mistä itse tykkää, niin siitä ei ole hyötyä pelkästään omalle hyvinvoinille, vaan ihminen, joka harrastaa jotain mistä tykkää on myös viehättvämpi ja se myös usein vie samanmielisten pariin, joka on tietenkin itselle sekä hyötyä että kivaa. Suosittelen vahvasti, käytä aikaa kun lapset ovat isällään siihen.
Vaikka tämä olisikin provo, niin se valitettavasti peilaa aikaamme ja sen mitä monet joutuvat käymään läpi.
Amen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, vaikka kuinka pännii tämä tilanne, älä kiellä lapsiasi näkemästä äitipuolta tai tykkäämästä hänestä. Jos 13v haluaa muuttaa isälleen, jolloin sinä olisit etävanhempi, anna hänen toimia niin.
Kuulostat pohjimmiltasi ihan mukavalta ja fiksulta ihmiseltä. Ymmärrän, että yllätys ero ja nykyinen vaikea taloudellinen tilanne muutenkin järkyttää, ja on ihan nirmaalia tuntea katkeruutta tuossa tilassa. Älä kuitenkaan pura sitä katkeruutta lapsiisi.
Omat vanhempani erosivat, kun olin ala-asteikäinen. Isäni aloitteesta. Pari vuotta erosta kului, ja isäni tapasi uuden naisen. Tämä äitipuoli oli todella kiva ihminen, tulimme alusta asti hyvin juttuun.
Äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isääni ja äitipuolta, rankaisi minua jos kehtasin näyttää, että isän luona oli ollut kivaa. Keksi järkyttäviä ilkeitä valheita tästä äitipuolesta. Äitini oli muutenkin sellainen, joka käytti paljon henkistä väkivaltaa meihin lapsiin, ja yritti systemaattisesti vieraannuttaa isästä.
Isä ja äitipuoli ei ikinä sanonut pahaa sanaa äidistä minun kuullen ollessani lapsi. Ikinä. Vaikka syytä olisi ollut.
No, nyt aikuisena en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Elämäni on paljon onnellisempaa näin. Vuosikausia äitini aiheutti minulle lapsuudessa niin paljon ahdistusta, ja esti näkemästä isääni ja äitipuoltani.
Minun äitini ei siis koskaan pystynyt myöntämään omia virheitään, kaikki on muka aina jonkun toisen syytä. Hän on myös patologinen valehtelija, mikään mitä hän sanoo, ei voi luottaa että se on totta. Sinä ap vaikutat normijärkiseltä ihmiseltä. Halusin vain tuoda tähän sen näkökulman, että ole onnellinen kun lapsillasi on yksi aikuinen lisää, joka välittää heistä. Älä yritä pilata heidän välejä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikka kuinka pännii tämä tilanne, älä kiellä lapsiasi näkemästä äitipuolta tai tykkäämästä hänestä. Jos 13v haluaa muuttaa isälleen, jolloin sinä olisit etävanhempi, anna hänen toimia niin.
Kuulostat pohjimmiltasi ihan mukavalta ja fiksulta ihmiseltä. Ymmärrän, että yllätys ero ja nykyinen vaikea taloudellinen tilanne muutenkin järkyttää, ja on ihan nirmaalia tuntea katkeruutta tuossa tilassa. Älä kuitenkaan pura sitä katkeruutta lapsiisi.
Omat vanhempani erosivat, kun olin ala-asteikäinen. Isäni aloitteesta. Pari vuotta erosta kului, ja isäni tapasi uuden naisen. Tämä äitipuoli oli todella kiva ihminen, tulimme alusta asti hyvin juttuun.
Äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isääni ja äitipuolta, rankaisi minua jos kehtasin näyttää, että isän luona oli ollut kivaa. Keksi järkyttäviä ilkeitä valheita tästä äitipuolesta. Äitini oli muutenkin sellainen, joka käytti paljon henkistä väkivaltaa meihin lapsiin, ja yritti systemaattisesti vieraannuttaa isästä.Isä ja äitipuoli ei ikinä sanonut pahaa sanaa äidistä minun kuullen ollessani lapsi. Ikinä. Vaikka syytä olisi ollut.
No, nyt aikuisena en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Elämäni on paljon onnellisempaa näin. Vuosikausia äitini aiheutti minulle lapsuudessa niin paljon ahdistusta, ja esti näkemästä isääni ja äitipuoltani.
Minun äitini ei siis koskaan pystynyt myöntämään omia virheitään, kaikki on muka aina jonkun toisen syytä. Hän on myös patologinen valehtelija, mikään mitä hän sanoo, ei voi luottaa että se on totta. Sinä ap vaikutat normijärkiseltä ihmiseltä. Halusin vain tuoda tähän sen näkökulman, että ole onnellinen kun lapsillasi on yksi aikuinen lisää, joka välittää heistä. Älä yritä pilata heidän välejä.
Näin se menee. Aikuisena sitä osaa nähdä asiat oikeassa valossa, ja tuolloin se vanhempi joka on kohdellut lasta huonosti ja epäoikeudenmukaisesti, jopa väkivaltaisesti, kärsii!
Jatkuiko äitisi käytös siis ihan "hamaan loppuun asti?" eli ei koskaan lopettanut tuota sadistista pelleilyään (siltä se kuulostaa)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikka kuinka pännii tämä tilanne, älä kiellä lapsiasi näkemästä äitipuolta tai tykkäämästä hänestä. Jos 13v haluaa muuttaa isälleen, jolloin sinä olisit etävanhempi, anna hänen toimia niin.
Kuulostat pohjimmiltasi ihan mukavalta ja fiksulta ihmiseltä. Ymmärrän, että yllätys ero ja nykyinen vaikea taloudellinen tilanne muutenkin järkyttää, ja on ihan nirmaalia tuntea katkeruutta tuossa tilassa. Älä kuitenkaan pura sitä katkeruutta lapsiisi.
Omat vanhempani erosivat, kun olin ala-asteikäinen. Isäni aloitteesta. Pari vuotta erosta kului, ja isäni tapasi uuden naisen. Tämä äitipuoli oli todella kiva ihminen, tulimme alusta asti hyvin juttuun.
Äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isääni ja äitipuolta, rankaisi minua jos kehtasin näyttää, että isän luona oli ollut kivaa. Keksi järkyttäviä ilkeitä valheita tästä äitipuolesta. Äitini oli muutenkin sellainen, joka käytti paljon henkistä väkivaltaa meihin lapsiin, ja yritti systemaattisesti vieraannuttaa isästä.Isä ja äitipuoli ei ikinä sanonut pahaa sanaa äidistä minun kuullen ollessani lapsi. Ikinä. Vaikka syytä olisi ollut.
No, nyt aikuisena en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Elämäni on paljon onnellisempaa näin. Vuosikausia äitini aiheutti minulle lapsuudessa niin paljon ahdistusta, ja esti näkemästä isääni ja äitipuoltani.
Minun äitini ei siis koskaan pystynyt myöntämään omia virheitään, kaikki on muka aina jonkun toisen syytä. Hän on myös patologinen valehtelija, mikään mitä hän sanoo, ei voi luottaa että se on totta. Sinä ap vaikutat normijärkiseltä ihmiseltä. Halusin vain tuoda tähän sen näkökulman, että ole onnellinen kun lapsillasi on yksi aikuinen lisää, joka välittää heistä. Älä yritä pilata heidän välejä.
Aika järkyttävä stoori. Tässä äidin hylkäsi aviomiehen lisäksi lapsi ja liittoutuivat tämän uuden perheenrikkojan kanssa. Karmeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikka kuinka pännii tämä tilanne, älä kiellä lapsiasi näkemästä äitipuolta tai tykkäämästä hänestä. Jos 13v haluaa muuttaa isälleen, jolloin sinä olisit etävanhempi, anna hänen toimia niin.
Kuulostat pohjimmiltasi ihan mukavalta ja fiksulta ihmiseltä. Ymmärrän, että yllätys ero ja nykyinen vaikea taloudellinen tilanne muutenkin järkyttää, ja on ihan nirmaalia tuntea katkeruutta tuossa tilassa. Älä kuitenkaan pura sitä katkeruutta lapsiisi.
Omat vanhempani erosivat, kun olin ala-asteikäinen. Isäni aloitteesta. Pari vuotta erosta kului, ja isäni tapasi uuden naisen. Tämä äitipuoli oli todella kiva ihminen, tulimme alusta asti hyvin juttuun.
Äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isääni ja äitipuolta, rankaisi minua jos kehtasin näyttää, että isän luona oli ollut kivaa. Keksi järkyttäviä ilkeitä valheita tästä äitipuolesta. Äitini oli muutenkin sellainen, joka käytti paljon henkistä väkivaltaa meihin lapsiin, ja yritti systemaattisesti vieraannuttaa isästä.Isä ja äitipuoli ei ikinä sanonut pahaa sanaa äidistä minun kuullen ollessani lapsi. Ikinä. Vaikka syytä olisi ollut.
No, nyt aikuisena en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Elämäni on paljon onnellisempaa näin. Vuosikausia äitini aiheutti minulle lapsuudessa niin paljon ahdistusta, ja esti näkemästä isääni ja äitipuoltani.
Minun äitini ei siis koskaan pystynyt myöntämään omia virheitään, kaikki on muka aina jonkun toisen syytä. Hän on myös patologinen valehtelija, mikään mitä hän sanoo, ei voi luottaa että se on totta. Sinä ap vaikutat normijärkiseltä ihmiseltä. Halusin vain tuoda tähän sen näkökulman, että ole onnellinen kun lapsillasi on yksi aikuinen lisää, joka välittää heistä. Älä yritä pilata heidän välejä.
Näin se menee. Aikuisena sitä osaa nähdä asiat oikeassa valossa, ja tuolloin se vanhempi joka on kohdellut lasta huonosti ja epäoikeudenmukaisesti, jopa väkivaltaisesti, kärsii!
Jatkuiko äitisi käytös siis ihan "hamaan loppuun asti?" eli ei koskaan lopettanut tuota sadistista pelleilyään (siltä se kuulostaa)?
Nro 267 vastaa... Kyllä, äitini jatkoi tuota mustamaalaamista ja ilkeiden valheiden sepittelyä äitipuolestani ja isästäni ihan siihen asti, kun olin jo aikuinen. Koitin puhua hänelle, että tää on jo ihan naurettavaa kun hän on jo jäänyt niin monista valheista kiinni, että voisko jo lopettaa. No yhä intti vain vastaan, että "mistä ihmeen valheista", ja oli sitä mieltä että MINÄ tartten jonkin mielialalääkityksen ja hoitoa?! :D tässä pistin välit poikki. Nykyään äitini kuulemma itse on hakeutunut hoitoon, enkä ihmettele.
Eli tässä ei ollut kyseessä mikään "pikku katkeruus", vaan jokin suurempi ongelma, joku persoonallisuushäiriö. Tuo valheiden sepittely kun ulottui ihan kaikkiin, joista äiti ei pitänyt tai jotka kehtasivat kritisoida häntä :D eksät, entiset työkaverit ja pomot.... Aika moni hönen ystäväkin on pannut välit poikki!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikka kuinka pännii tämä tilanne, älä kiellä lapsiasi näkemästä äitipuolta tai tykkäämästä hänestä. Jos 13v haluaa muuttaa isälleen, jolloin sinä olisit etävanhempi, anna hänen toimia niin.
Kuulostat pohjimmiltasi ihan mukavalta ja fiksulta ihmiseltä. Ymmärrän, että yllätys ero ja nykyinen vaikea taloudellinen tilanne muutenkin järkyttää, ja on ihan nirmaalia tuntea katkeruutta tuossa tilassa. Älä kuitenkaan pura sitä katkeruutta lapsiisi.
Omat vanhempani erosivat, kun olin ala-asteikäinen. Isäni aloitteesta. Pari vuotta erosta kului, ja isäni tapasi uuden naisen. Tämä äitipuoli oli todella kiva ihminen, tulimme alusta asti hyvin juttuun.
Äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isääni ja äitipuolta, rankaisi minua jos kehtasin näyttää, että isän luona oli ollut kivaa. Keksi järkyttäviä ilkeitä valheita tästä äitipuolesta. Äitini oli muutenkin sellainen, joka käytti paljon henkistä väkivaltaa meihin lapsiin, ja yritti systemaattisesti vieraannuttaa isästä.Isä ja äitipuoli ei ikinä sanonut pahaa sanaa äidistä minun kuullen ollessani lapsi. Ikinä. Vaikka syytä olisi ollut.
No, nyt aikuisena en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Elämäni on paljon onnellisempaa näin. Vuosikausia äitini aiheutti minulle lapsuudessa niin paljon ahdistusta, ja esti näkemästä isääni ja äitipuoltani.
Minun äitini ei siis koskaan pystynyt myöntämään omia virheitään, kaikki on muka aina jonkun toisen syytä. Hän on myös patologinen valehtelija, mikään mitä hän sanoo, ei voi luottaa että se on totta. Sinä ap vaikutat normijärkiseltä ihmiseltä. Halusin vain tuoda tähän sen näkökulman, että ole onnellinen kun lapsillasi on yksi aikuinen lisää, joka välittää heistä. Älä yritä pilata heidän välejä.
Aika järkyttävä stoori. Tässä äidin hylkäsi aviomiehen lisäksi lapsi ja liittoutuivat tämän uuden perheenrikkojan kanssa. Karmeaa.
Tuossa kertomuksessa nimenomaan äiti ei tainnut olla ihan päästään terve! Ei ole oikein äidiltä käyttää henkistä väkivaltaa lapseen, ja yrittää evätä lapselta oikeus tavata isää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikka kuinka pännii tämä tilanne, älä kiellä lapsiasi näkemästä äitipuolta tai tykkäämästä hänestä. Jos 13v haluaa muuttaa isälleen, jolloin sinä olisit etävanhempi, anna hänen toimia niin.
Kuulostat pohjimmiltasi ihan mukavalta ja fiksulta ihmiseltä. Ymmärrän, että yllätys ero ja nykyinen vaikea taloudellinen tilanne muutenkin järkyttää, ja on ihan nirmaalia tuntea katkeruutta tuossa tilassa. Älä kuitenkaan pura sitä katkeruutta lapsiisi.
Omat vanhempani erosivat, kun olin ala-asteikäinen. Isäni aloitteesta. Pari vuotta erosta kului, ja isäni tapasi uuden naisen. Tämä äitipuoli oli todella kiva ihminen, tulimme alusta asti hyvin juttuun.
Äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isääni ja äitipuolta, rankaisi minua jos kehtasin näyttää, että isän luona oli ollut kivaa. Keksi järkyttäviä ilkeitä valheita tästä äitipuolesta. Äitini oli muutenkin sellainen, joka käytti paljon henkistä väkivaltaa meihin lapsiin, ja yritti systemaattisesti vieraannuttaa isästä.Isä ja äitipuoli ei ikinä sanonut pahaa sanaa äidistä minun kuullen ollessani lapsi. Ikinä. Vaikka syytä olisi ollut.
No, nyt aikuisena en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Elämäni on paljon onnellisempaa näin. Vuosikausia äitini aiheutti minulle lapsuudessa niin paljon ahdistusta, ja esti näkemästä isääni ja äitipuoltani.
Minun äitini ei siis koskaan pystynyt myöntämään omia virheitään, kaikki on muka aina jonkun toisen syytä. Hän on myös patologinen valehtelija, mikään mitä hän sanoo, ei voi luottaa että se on totta. Sinä ap vaikutat normijärkiseltä ihmiseltä. Halusin vain tuoda tähän sen näkökulman, että ole onnellinen kun lapsillasi on yksi aikuinen lisää, joka välittää heistä. Älä yritä pilata heidän välejä.
Aika järkyttävä stoori. Tässä äidin hylkäsi aviomiehen lisäksi lapsi ja liittoutuivat tämän uuden perheenrikkojan kanssa. Karmeaa.
Nro 267 vastaa - isäni haki eroa, koska äitini jäi kiinni pettämisestä. Äitipuoleni astui kuvioihin kaksi vuotta myöhemmin. Että äitini tuossa oli se "perheenrikkoja", jos joku....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikka kuinka pännii tämä tilanne, älä kiellä lapsiasi näkemästä äitipuolta tai tykkäämästä hänestä. Jos 13v haluaa muuttaa isälleen, jolloin sinä olisit etävanhempi, anna hänen toimia niin.
Kuulostat pohjimmiltasi ihan mukavalta ja fiksulta ihmiseltä. Ymmärrän, että yllätys ero ja nykyinen vaikea taloudellinen tilanne muutenkin järkyttää, ja on ihan nirmaalia tuntea katkeruutta tuossa tilassa. Älä kuitenkaan pura sitä katkeruutta lapsiisi.
Omat vanhempani erosivat, kun olin ala-asteikäinen. Isäni aloitteesta. Pari vuotta erosta kului, ja isäni tapasi uuden naisen. Tämä äitipuoli oli todella kiva ihminen, tulimme alusta asti hyvin juttuun.
Äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isääni ja äitipuolta, rankaisi minua jos kehtasin näyttää, että isän luona oli ollut kivaa. Keksi järkyttäviä ilkeitä valheita tästä äitipuolesta. Äitini oli muutenkin sellainen, joka käytti paljon henkistä väkivaltaa meihin lapsiin, ja yritti systemaattisesti vieraannuttaa isästä.Isä ja äitipuoli ei ikinä sanonut pahaa sanaa äidistä minun kuullen ollessani lapsi. Ikinä. Vaikka syytä olisi ollut.
No, nyt aikuisena en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Elämäni on paljon onnellisempaa näin. Vuosikausia äitini aiheutti minulle lapsuudessa niin paljon ahdistusta, ja esti näkemästä isääni ja äitipuoltani.
Minun äitini ei siis koskaan pystynyt myöntämään omia virheitään, kaikki on muka aina jonkun toisen syytä. Hän on myös patologinen valehtelija, mikään mitä hän sanoo, ei voi luottaa että se on totta. Sinä ap vaikutat normijärkiseltä ihmiseltä. Halusin vain tuoda tähän sen näkökulman, että ole onnellinen kun lapsillasi on yksi aikuinen lisää, joka välittää heistä. Älä yritä pilata heidän välejä.
Aika järkyttävä stoori. Tässä äidin hylkäsi aviomiehen lisäksi lapsi ja liittoutuivat tämän uuden perheenrikkojan kanssa. Karmeaa.
Mikä perheenrikkoja se äitipuoli muka oli, jos kertojan vanhempien erosta oli jo parisen vuotta kulunut, kun kertojan isä hänet tapasi?! Ja tuon äidin käytös kyllä kertoo, että tässä tarinassa ns paha sai palkkansa! :)
En minäkään eron jälkeen sietänyt sitä, että exä löysi uuden naisen josta lapset tykkäsi. Mutta ei silti tullut mieleenikään, että olisin alkanut purkaa lapsiini pahaa oloani, saati yrittänyt manipuloida heitä isäänsä tai tämän puolisoa vastaan?! Se se vasta ois ollut karmeaa!
N45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikka kuinka pännii tämä tilanne, älä kiellä lapsiasi näkemästä äitipuolta tai tykkäämästä hänestä. Jos 13v haluaa muuttaa isälleen, jolloin sinä olisit etävanhempi, anna hänen toimia niin.
Kuulostat pohjimmiltasi ihan mukavalta ja fiksulta ihmiseltä. Ymmärrän, että yllätys ero ja nykyinen vaikea taloudellinen tilanne muutenkin järkyttää, ja on ihan nirmaalia tuntea katkeruutta tuossa tilassa. Älä kuitenkaan pura sitä katkeruutta lapsiisi.
Omat vanhempani erosivat, kun olin ala-asteikäinen. Isäni aloitteesta. Pari vuotta erosta kului, ja isäni tapasi uuden naisen. Tämä äitipuoli oli todella kiva ihminen, tulimme alusta asti hyvin juttuun.
Äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isääni ja äitipuolta, rankaisi minua jos kehtasin näyttää, että isän luona oli ollut kivaa. Keksi järkyttäviä ilkeitä valheita tästä äitipuolesta. Äitini oli muutenkin sellainen, joka käytti paljon henkistä väkivaltaa meihin lapsiin, ja yritti systemaattisesti vieraannuttaa isästä.Isä ja äitipuoli ei ikinä sanonut pahaa sanaa äidistä minun kuullen ollessani lapsi. Ikinä. Vaikka syytä olisi ollut.
No, nyt aikuisena en ole missään tekemisissä äitini kanssa. Elämäni on paljon onnellisempaa näin. Vuosikausia äitini aiheutti minulle lapsuudessa niin paljon ahdistusta, ja esti näkemästä isääni ja äitipuoltani.
Minun äitini ei siis koskaan pystynyt myöntämään omia virheitään, kaikki on muka aina jonkun toisen syytä. Hän on myös patologinen valehtelija, mikään mitä hän sanoo, ei voi luottaa että se on totta. Sinä ap vaikutat normijärkiseltä ihmiseltä. Halusin vain tuoda tähän sen näkökulman, että ole onnellinen kun lapsillasi on yksi aikuinen lisää, joka välittää heistä. Älä yritä pilata heidän välejä.
Aika järkyttävä stoori. Tässä äidin hylkäsi aviomiehen lisäksi lapsi ja liittoutuivat tämän uuden perheenrikkojan kanssa. Karmeaa.
Mua järkytti eniten tuon äidin lapseensa kohdistama henkinen väkivalta, ja rankaiseminen siitä, että viihtyy isän luona... Ihan ymmärrettävää, että lapsi hylkäsi äidin. Varsinkin, jos äiti ei koskaan nähnyt teoissaan mitään väärää! :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä myrkytä. Äitipuoli pian 17 vuotta ja äiti onnistui olemaan aikamoinen ilkiö monta vuotta. Oikeastaan elämä helpotti vasta, kun aikuistuneet lapset itse heivasivat typerän äitinsä taka-alalle oma-aloitteisesti. Kyllä minä yritin kaikkeni ja ikinä en ole pahaa sanaa sanonut miehen lapsille. Olivat niin isoja mun tullessa kuvioon, että suhde rakentui heti alkuunsa kaverilliseksi. Mitään tekemistä eron kanssa minulla ei ole ollut ja äidilläänkin oli jo uuden miehen kanssa taapero, kun tutustuin mieheen. Joka tapauksessa äiti ei sinällään käynyt suoraan kimppuun, mutta myrkyttäminen ja meidän/minun haukkuminen selän takana oli niin ilmiselvää, että teinit näytti sen naamallaan. Kun olivat täällä, välit parani ja oli hauskaa, mutta äidin näkemisen jälkeen taas oli salaileva, epäluuloinen ja töykeä suhtautuminen. Tämä jatkui senkin jälkeen, kun muuttivat omilleen. Vuosia myöhemmin nämä on myöntäneet, että äiti oli täysin typerä ja haukkui aivan tauotta isää, isän elämää ja sitten minuakin. Se oli kuulemma jatkuva puheenaihe. En viitsinyt kaivella vanhoja ja sanoa, että kyllä me se huomattiin jo silloin.
Nykyään äiti saa lillua omissa liemissään yksin, 17 vuotta sitten taaperoikäinenkin on vähän tekemisissä äitinsä kanssa. Nämä minun mieheni aikuiset eivät ole nytkään nähneet äitiään pariin vuoteen, toinen sentään puhuu pari kertaa vuodessa puhelimessa, toinen ei ole puhunut kolmeen vuoteen. Paras oli äiteinpäivänä, kun kävivät kahvilla ja toinen mietti, pitäisikö soittaa tai laittaa viestiä äidilleen. Totesi, ettei huvita ja niin meni sekin äiteinpäivä. Syy tähän ei tietenkään ole meidän vihaaminen vaan ylipäätään äidin käytös kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Älä myrkytä. Äitipuoli pian 17 vuotta ja äiti onnistui olemaan aikamoinen ilkiö monta vuotta. Oikeastaan elämä helpotti vasta, kun aikuistuneet lapset itse heivasivat typerän äitinsä taka-alalle oma-aloitteisesti. Kyllä minä yritin kaikkeni ja ikinä en ole pahaa sanaa sanonut miehen lapsille. Olivat niin isoja mun tullessa kuvioon, että suhde rakentui heti alkuunsa kaverilliseksi. Mitään tekemistä eron kanssa minulla ei ole ollut ja äidilläänkin oli jo uuden miehen kanssa taapero, kun tutustuin mieheen. Joka tapauksessa äiti ei sinällään käynyt suoraan kimppuun, mutta myrkyttäminen ja meidän/minun haukkuminen selän takana oli niin ilmiselvää, että teinit näytti sen naamallaan. Kun olivat täällä, välit parani ja oli hauskaa, mutta äidin näkemisen jälkeen taas oli salaileva, epäluuloinen ja töykeä suhtautuminen. Tämä jatkui senkin jälkeen, kun muuttivat omilleen. Vuosia myöhemmin nämä on myöntäneet, että äiti oli täysin typerä ja haukkui aivan tauotta isää, isän elämää ja sitten minuakin. Se oli kuulemma jatkuva puheenaihe. En viitsinyt kaivella vanhoja ja sanoa, että kyllä me se huomattiin jo silloin.
Nykyään äiti saa lillua omissa liemissään yksin, 17 vuotta sitten taaperoikäinenkin on vähän tekemisissä äitinsä kanssa. Nämä minun mieheni aikuiset eivät ole nytkään nähneet äitiään pariin vuoteen, toinen sentään puhuu pari kertaa vuodessa puhelimessa, toinen ei ole puhunut kolmeen vuoteen. Paras oli äiteinpäivänä, kun kävivät kahvilla ja toinen mietti, pitäisikö soittaa tai laittaa viestiä äidilleen. Totesi, ettei huvita ja niin meni sekin äiteinpäivä. Syy tähän ei tietenkään ole meidän vihaaminen vaan ylipäätään äidin käytös kaikessa.
Huomaatko miten sinä puhut pahaa näiden lasten äidistä?
Ahdistus on tuossa tilanteessa tosiaan aivan normaalia ja ymmärrettävää. Ap vaikuttaa tervejärkiseltä, mutta vaikeassa tilanteessa. Mies vaikuttaa itsekkäältä. Ei noin toimita taloudellisesti kolmen lapsen äitiä kohtaan. Huolestuttavaa on myös jos ap:n äiti on sanonut, että tuo exän nyksä on fiksumpi ja kauniimpi. Se on jo terapian paikka suojautua sellaiselta puheelta oman äidin puolelta, mutta silloin terapeutin olisi tosin parasta olla hyvä. Suomi on valitettavasti täynnä huonoja terapautteja. Itse olen kokenut yhden ilmaisen vertaistutkiryhmän hyödyllisemmäksi kuin terapia.
Onneksi ap:lla on sentään oma työ. Harrastuksia on erilaisia. Pääministerillämme on siivousta harrastuksena, mutta ymmärrän hyvin, että jos siivous on työ, niin sitä haluaisi varmaan tehdä jotain muutakin vapaa-aikanaan. Harrastuksia, jotka eivät vaadi paljon rahaa, on paljonkin. Suomessa on onneksi kattava ja laadukas kirjastoverkko, työväenopistot, uimarantoja, pyöräilykin on hyvä ja halpa harrastus. Netistä ja fb:stä löytyy tietenkin vaikka mitä.
Koita ap ajatella, että tuo on kuitenkin ihan hyvä tilanne. Lapset ovat turvassa ja menevät mielellään isälleen. Yritä miettiä lasten kannalta.
Me erosimme ex miehen väkivaltaisuuden ja alkoholismin takia. Voin sanoa, että huutavien lapsien pakottaminen isälleen on jotain niin pahasti rikkovaa, ettei sitä pysty ymmärtämään kuin toinen saman kokenut. Neljän vuoden hel..ti ja nyt olen tilanteessa, jossa lapset menevät mielellään isälleen.
Tue lasten suhdetta isään ja uuteen naiseen. Tilanne tasoittuu kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun oma mieliala voi vaikuttaa yllättävän paljon lasten viihtymiseen luonasi.
Ymmärrän hyvin, ettei olosi ole kovin hyvä tuossa tilanteessa. Ero miehen aloitteesta, putoaminen taloudellisesti tyhjän päälle. Vertailet itseäsi uuteen ja olet epävarma jopa äitiydestäsi. Ei ole ihan reilun tuntuista, että olet sellaisessa tilanteessa. Olen pahoillani puolestasi.Näitä asioita sun pitäisi ensisijaisesti työstää muiden kuin lastesi kanssa. Ystävä, sukulainen, auttava puhelin? Kenen kanssa voisit purkaa asioita luontevasti?
Uusi kumppani ei ole syypää eroonne, ja katkeruudella saatat ajaa lapset pois luotasi. Vanhimmalla on ikää sen verran, että hänen tahtoaan kysyttäisiin asumisen suhteen. Jos hän haluaisi muuttaa isänsä luo, et voisi estää. Seuraisivatko nuoremmat perässä?
Uskon, että olet äitinä ihan hyvä, puuropuheista ja taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Olet niin nuori, että pystyt olemaan joustava, omaa resilienssiä voi kehittää aikuisenakin.
Mielikuvat ovat muuten ihan hyvä tapa purkaa turhaumia ja tajuan tuon "tekisi mieli kuristaa" - jutun sitä kautta, mutta. Oletko varma, ettet ruoki omaa huonoa fiilistäsi sillä, siten että asiat tuntuvat kasautuvan entistä pahemmin ylipääsemättömiksi?
Tapaisin aikuisten kesken, lasten elämän tärkeiden ihmisten kanssa ja yrittäisin löytää yhteisen tavan kasvattaa lapsia, jos mahdollista. Tavata voi jossain neutraalissa paikassa tai vaikka perheneuvolassa, jos muuten on hankalaa. Avoin, rauhallinen keskustelu harvoin on pahasta, jos vastapuoli on normaali ihminen.
Eri elintasoille ei nyt välttämättä voi mitään, mutta lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa. Olisi hyvä, jos pystyisitte puhumaan aikuisten kanssa avoimesti ja tukemaan toistenne kasvatusta. Sinulta se vaatisi eniten, ja vain itse tiedät pystyisitkö siihen tai haluaisitko edes yrittää olla hyvissä väleissä. Lastesi vuoksi, mutta myös itsesi takia.
Paras keino pysyä nykyisessä systeemissä on yhteistyö aikuisten kesken. Se, että te olette väleissä, keskustelette ja sovitte asioista.
Toivon, etten pahastuttanut sinua tällä vastauksella.
Tunsin kyllä piston sydämessäni kun luin tätä tekstiä. Olet oikeassa kyllä siitä, että olen epävarma. On koko ajan vain sellainen tunne, että tämä äitipuoli on parempi ihminen ja äiti kuin minä. Täytyy kyllä ehdottaa tuota, että voisimmeko kolmistaan puhua keskenämme, en vain millään haluaisi olla sen naisen kanssa tekemisissä yhtään enempää kuin on pakko. Ennen kaikkea harmittaa, kuinka koko maailma suorastaan huutaa minulle tätä äitipuolen paremmuutta.
apEi, sinä olet ainoa äiti, ja hyvä sellaisena, joten kilpailuasetelmaa ei edes ole. Ihmisenä olet ihan yhtä hyvä kuin hänkin. Epävarmuus on vain tunne, joka on normaali tilanteessasi, mutta älä jää siihen muhimaan (etkä jäänytkään).
Äitipuoli on hyvä äitipuolena, varsinkin jos hän on niin hyvä ihminen, ettei yritä tarkoituksella vetää mattoa äidin jalkojen alta. Rehellisesti sanottuna et varmaan tuntisi mustasukkaisuutta tyttäresi ystävääkään kohtaan. Äitipuoli on enemmän kuin ystävä, hän on aikuinen ja asuu samassa taloudessa tyttäresi kanssa.
Koko maailma ei huuda, kohauta harteitasi ja ravista ajatus pois. Lapset voivat huutaa sitä siihen asti, kunnes olet selvittänyt asian itsesi kanssa. En usko, että heillä on sen jälkeen enää tarvetta.
Boldattu on aikamoista kuvittelua. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta olla vain ystävä enkä sitä haluakaan. Koen arjen kiukuttelut ja kiva hetket lasten isän kanssa.
Viesti jäi kesken; Kasvatan lapsia. Ymmärrän, että jos tuntee mustasukkaisuutta, tämä tuntuu pahalta äidistä. Se tunne ei muuta todellisuutta.
Et ole mitään sukua niin olet sitten vähän niinkuin päiväkodin täti tai vanhanajan kotiapulainen joka usein asui perheessä ja pyyhkäisi ja laittoi ruokaa, perheen ylimääräinen aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä myrkytä. Äitipuoli pian 17 vuotta ja äiti onnistui olemaan aikamoinen ilkiö monta vuotta. Oikeastaan elämä helpotti vasta, kun aikuistuneet lapset itse heivasivat typerän äitinsä taka-alalle oma-aloitteisesti. Kyllä minä yritin kaikkeni ja ikinä en ole pahaa sanaa sanonut miehen lapsille. Olivat niin isoja mun tullessa kuvioon, että suhde rakentui heti alkuunsa kaverilliseksi. Mitään tekemistä eron kanssa minulla ei ole ollut ja äidilläänkin oli jo uuden miehen kanssa taapero, kun tutustuin mieheen. Joka tapauksessa äiti ei sinällään käynyt suoraan kimppuun, mutta myrkyttäminen ja meidän/minun haukkuminen selän takana oli niin ilmiselvää, että teinit näytti sen naamallaan. Kun olivat täällä, välit parani ja oli hauskaa, mutta äidin näkemisen jälkeen taas oli salaileva, epäluuloinen ja töykeä suhtautuminen. Tämä jatkui senkin jälkeen, kun muuttivat omilleen. Vuosia myöhemmin nämä on myöntäneet, että äiti oli täysin typerä ja haukkui aivan tauotta isää, isän elämää ja sitten minuakin. Se oli kuulemma jatkuva puheenaihe. En viitsinyt kaivella vanhoja ja sanoa, että kyllä me se huomattiin jo silloin.
Nykyään äiti saa lillua omissa liemissään yksin, 17 vuotta sitten taaperoikäinenkin on vähän tekemisissä äitinsä kanssa. Nämä minun mieheni aikuiset eivät ole nytkään nähneet äitiään pariin vuoteen, toinen sentään puhuu pari kertaa vuodessa puhelimessa, toinen ei ole puhunut kolmeen vuoteen. Paras oli äiteinpäivänä, kun kävivät kahvilla ja toinen mietti, pitäisikö soittaa tai laittaa viestiä äidilleen. Totesi, ettei huvita ja niin meni sekin äiteinpäivä. Syy tähän ei tietenkään ole meidän vihaaminen vaan ylipäätään äidin käytös kaikessa.
Huomaatko miten sinä puhut pahaa näiden lasten äidistä?
Kyllä hän varmaankin huomasi, ja se on ihan ok. Eihän hän viestissäkään väittänyt, ettei puhuisi pahaa kenellekään, ainoastaan ei näille lapsille.
Boldattu on aikamoista kuvittelua. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta olla vain ystävä enkä sitä haluakaan. Koen arjen kiukuttelut ja kiva hetket lasten isän kanssa.