Lapseni pitävät enemmän äitipuolestaan kuin minusta :(
Minulla on siis kolme lasta, 13-vuotias tyttö, 7-vuotias poika ja 4-vuotias tyttö. Olemme lasten isän kanssa eronneet, kun kuopus oli 2-vuotias ja siitä asti lapset ovat olleet viikko-viikkosysteemillä. Ero tosiaan tapahtui miehen aloitteesta ja muutama kuukausi eron jälkeen alkoi seurustelemaan itseään kaksitoista vuotta nuoremman naisen kanssa. Muuttivat myös aika nopealla aikataululla yhteen, ovat nyt asuneet reilun vuoden saman katon alla.
Viimeisen vuoden aikana lapset ovat olleet yhä haluttomimpia tulemaan minun luokseni :(. Ollessaan täällä etenkin kaksi nuorinta kyselee jatkuvasti uuden äitipuolensa perään ja tänään kävi ilmi, että esikoinenkin on uskoutunut henkilökohtaisista asioistaan tälle äitipuolelle eikä minulle. Harmittaa niin vietävästi tämä tilanne ja mieli tekisi ottaa lapset kokonaan luokseni asumaan. Minä haluaisin olla se henkilö, jonka luokse lapseni kaipaavat ja kenelle he uskoutuvat. Voiko tälle tilanteelle mitään tehdä...
Sympatiseeraan tätä. Mun miehellä on lapsi joka kutsuu äidin puolisoa isiksi ja isäänsä joko etunimellä tai etunimi-iskä yhdistelmällä. Viime aikoina tämä on tosin vähentynyt, mutta aina tuntuu yhtä pahalta hänen puolestaan. Lapsi on kyllä aika pieni vielä ja "isi" on ollut kuvioissa vauva-ajasta asti, jolloin miehelle ja hänen exälleen tuli ero. Itsekin olen kyllä tässä jo pitkään ollut, mutta ei olisi koskaan tullut mieleenkään alkaa olla joku "toinen äiti", vaikka lapsi muutamia kertoja on minua vahingossa ja tarkoituksellisesti (varmaan jossain "kokeilumielessä") äidiksi sanonut. Tämän olen aina lempeästi korjannut, eikä hänelle kyllä ole yhtään epäselvää mikä ja kuka äiti on - isän suhteen saattaa jopa vähän olla.