Lue keskustelun säännöt.
Miten opit hyväksymään että jäit yksin?
02.07.2020 |
Olen 35-v nainen, yrittänyt etsiä parisuhdetta suunnilleen 27-vuotiaasta lähtien mutta eipä ole löytynyt. Nuorempana seurustelin pari kertaa. Baaripanoja tms en ole ikinä harrastanut eikä ylipäänsä kiinnosta parisuhdeseksi. Vaan olisin halunnut parisuhteen, yhteisen arjen ja yhteisen lapsen. Olisin halunnut lähteä jonkun kanssa patikoimaan tai syödä jonkun kanssa sunnuntaiaamuna myöhäistä aamupalaa. Olen jäänyt tästä kaikesta elämässäni paitsi ja sen hyväksyminen tuntuu todella vaikealta. En kuitenkaan halua katkeroitua, vaan pitää löytää kaikkea muuta sisältöä elämään. Pidän vielä mahdollisuutta auki että hommaisin lapsen täysin yksin.
Olen myös pienituloinen ja tälläkin hetkellä työt koronasyistä loppu joten en pysty tekemään mitään mikä vaatisi paljon rahaa. Olen käyttänyt vapaa-aikaani nyt liikuntaan ja tavoitteenani on joka päivä käydä vähintään kerran, mielellään 2 kertaa jossain ulkona liikkumassa, vaikka vain pyöräilen johonkin rannalle iltauinnille tai yritän löytää kotikaupungistani jonkun paikan missä en ole vielä käynyt. Kavereiden näkeminenkin on muuttunut tosi vähäiseksi koronan vuoksi kun kuulun itse riskiryhmään.
Mitenkäs te muut? Kuinka hyväksyitte sen että ketään ei ole eikä ketään myöskään tule?
Kommentit (86)
Entäpä, mikäli ei ole jäänyt yksin?
Jos ei vaan ole löytänyt itselleen #sitalahinnaluultavastisielunkumppaniaolevaa tai sitten odottaa juurikin sitä aitoa sielunkumppania? :)
Miksi pakosti pariutua/perustaa perhe sellaisen ihmisen kanssa, joa ei todella kiehdo ja kaiverra itseä sieltä sisältä? Jossakinhan kuitenkin #seoikea on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäpä, mikäli ei ole jäänyt yksin?
Jos ei vaan ole löytänyt itselleen #sitalahinnaluultavastisielunkumppaniaolevaa tai sitten odottaa juurikin sitä aitoa sielunkumppania? :)
Miksi pakosti pariutua/perustaa perhe sellaisen ihmisen kanssa, joa ei todella kiehdo ja kaiverra itseä sieltä sisältä? Jossakinhan kuitenkin #seoikea on.
Hmm, mitä tarkoitat? Mä en usko mihinkään sielunkumppanuuteen tai Siihen Oikeaan. Sen sijaan uskon että jokaiselle ihmiselle voi kyllä varsin sopiva kumppani, mutta se on asia erikseen onnistuuko tähän kyseiseen henkilöön missään vaiheessa elämäänsä törmäämään. Ja kuten tässä ketjussa todettu, niin niillä kaikista kauniimmilla ja seksimmäillä naisilla tarjonta on ihan erilaista kuin meillä taviksilla (vai rumilla?), ja toki isosta joukosta on helpompi löytää potentiaalinen kumppani.
Ap
Käytätkö ap telegramia tai kik:iä? Voin alkaa sun sinkkuterapiakaveriksi.
T. Ikisinkku m34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäpä, mikäli ei ole jäänyt yksin?
Jos ei vaan ole löytänyt itselleen #sitalahinnaluultavastisielunkumppaniaolevaa tai sitten odottaa juurikin sitä aitoa sielunkumppania? :)
Miksi pakosti pariutua/perustaa perhe sellaisen ihmisen kanssa, joa ei todella kiehdo ja kaiverra itseä sieltä sisältä? Jossakinhan kuitenkin #seoikea on.
Hmm, mitä tarkoitat? Mä en usko mihinkään sielunkumppanuuteen tai Siihen Oikeaan. Sen sijaan uskon että jokaiselle ihmiselle voi kyllä varsin sopiva kumppani, mutta se on asia erikseen onnistuuko tähän kyseiseen henkilöön missään vaiheessa elämäänsä törmäämään. Ja kuten tässä ketjussa todettu, niin niillä kaikista kauniimmilla ja seksimmäillä naisilla tarjonta on ihan erilaista kuin meillä taviksilla (vai rumilla?), ja toki isosta joukosta on helpompi löytää potentiaalinen kumppani.
Ap
Ja kun taas omasta mielestäni oma käsityksesi on täysin masentavaa ja turhaa, koska kyllä rumakin nainen saa rahalla itsestään seksikkään ja haluttavan.
Ja mitä tasoihin taas tulee, Jason Momoahan on paljastanut halunneensa juuri sen naisen, joka hänen kumppaninsa juuri nyt on. Että #tasoteorianki:n suhteen löytynee poikkeuksia, mikäli olet itse niitä vailla. :)
Haluan itse miehen, joka haastaa _minua_, mieltäni ja etenkin _sieluani_. <3
Luultavimminhan minä itse olen se, joka jää vanhaksipiiaksi koirien, kissijen ja käärmeiden keskelle (ei kyllä haittaa <3) mutta toisaalta minullakin ovat omat tasoni. :)
- M.M.T (Tyttöpuolinen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäpä, mikäli ei ole jäänyt yksin?
Jos ei vaan ole löytänyt itselleen #sitalahinnaluultavastisielunkumppaniaolevaa tai sitten odottaa juurikin sitä aitoa sielunkumppania? :)
Miksi pakosti pariutua/perustaa perhe sellaisen ihmisen kanssa, joa ei todella kiehdo ja kaiverra itseä sieltä sisältä? Jossakinhan kuitenkin #seoikea on.
Hmm, mitä tarkoitat? Mä en usko mihinkään sielunkumppanuuteen tai Siihen Oikeaan. Sen sijaan uskon että jokaiselle ihmiselle voi kyllä varsin sopiva kumppani, mutta se on asia erikseen onnistuuko tähän kyseiseen henkilöön missään vaiheessa elämäänsä törmäämään. Ja kuten tässä ketjussa todettu, niin niillä kaikista kauniimmilla ja seksimmäillä naisilla tarjonta on ihan erilaista kuin meillä taviksilla (vai rumilla?), ja toki isosta joukosta on helpompi löytää potentiaalinen kumppani.
Ap
Ja kun taas omasta mielestäni oma käsityksesi on täysin masentavaa ja turhaa, koska kyllä rumakin nainen saa rahalla itsestään seksikkään ja haluttavan.
Ja mitä tasoihin taas tulee, Jason Momoahan on paljastanut halunneensa juuri sen naisen, joka hänen kumppaninsa juuri nyt on. Että #tasoteorianki:n suhteen löytynee poikkeuksia, mikäli olet itse niitä vailla. :)
Haluan itse miehen, joka haastaa _minua_, mieltäni ja etenkin _sieluani_. <3
Luultavimminhan minä itse olen se, joka jää vanhaksipiiaksi koirien, kissijen ja käärmeiden keskelle (ei kyllä haittaa <3) mutta toisaalta minullakin ovat omat tasoni. :)
- M.M.T (Tyttöpuolinen).
Suluissa oleva jäi väärään tekstiin lojumaan, lomalla kun saattaa sattua näitä virheitäkin. #Edit. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on itse asiassa ihanaa olla yksin! Olen töissä iltayhteentoista jos siltä tuntuu, nukun pitkään viikonloppuisin, katson ihan minkä leffan tai mitä sarjaa vain haluan, kokkaan ja syön mitä haluan, koti on just niin tip top kun haluan, lomanvietto on omassa vallassa, röhnötän rupsuverkkareissa sohvalla jos haluan, ja menen tai tulen ihan kuin huvittaa! Ihan mieletön vapaus ja päätäntävalta. Tuntuu hirveän palkitsevalta lukita tavoite, tehdä töitä sen eteen, ja saavuttaa ne yksin. Kuten kämpän osto. Ajopelon selättäminen ja auton osto. Ratsastustuntien aloitus aikuisena.
En ole ikinä ollut näin elossa ja kuskin paikalla elämässäni. Elin jo 7v elämästäni parisuhteessa, vuodet 18-25. Yhdessä asumisesta aika iso osa oli toisen sotkujen selvittelyä, kompromisseja, siivoamista ja kokkaamista vailla kiitosta tai vastavuoroisuutta, ja ainaista nitkuttamista tyyliin en-haluu-sitä-tätä-tuota ja lopulta ei kumpikaan ole tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin liikunnan ja sitten mm. painonnoston. Menin ensin yksin näihin tilanteisiin. Asetin liikuntaan liittyviä tavoitteita. Näin täytin ensin tyhjää aikaani. Ryhtini ja mielialani paranivat. Aloin jopa lukea alan lehtiä ja käydä tilaisuuksissa. Kokosin hyviä ja terveellisiä ruokareseptejä jne. Tein tämän ilman stressiä ja pakkoa.
Olen tavannut uusia ihmisiä ja unohdin surkeuteni kun huomioni täyttivätkin ihan muut asiat. Se on se juttu eli mieti , millä täytät aivosi. Salilla sitten tutustuin yhteen kaveriin, jonka kanssa olemme jakaneet treenivinkkejä. En olisi uskonut että liikunta oikeasti vaikuttaa näin paljon.
Se, mihin keskityt, se kehittyy. Huonossa ja hyvässä.Urheilen aktiivisesti ja yhtä lajia tavoitteellisesti. Mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että itse lähden treeneistä yksinäiseen kotiin, joku toinen kumppaninsa luo. Toki liikunta on ihan välttämätön henkireikä jaksamisen ja mielialan kannalta.
Ap
Sulla on aika ruusuinen kuva parisuhteista. "joku toinen menee kotiin kumppaninsa luo" tarkoitti esim. viimeisimmän eksäni kanssa että mies tulee kourimaan ja suuttuu jos en halunnut seksiä (siis haloo, ennen päivällistä tai töistä lepäämistä) ja alkaa sitten valittaa miksen tehnyt ruokaa yhyy ei ole mitään syömistä. Kerran suuttui kun junani ajoi ihmisen päälle ja olin kolme tuntia "myöhässä" kotoa, eli miehen silmissä vein häneltä mahdollisuuden seksiin kun itsekkäästi juutuin sinne junaan.
Sinkkuna voit olla varma että elämässä ei ole tuollaisia mätäpaiseita syyllistämässä kaikesta ja pilaamassa mielialaasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on itse asiassa ihanaa olla yksin! Olen töissä iltayhteentoista jos siltä tuntuu, nukun pitkään viikonloppuisin, katson ihan minkä leffan tai mitä sarjaa vain haluan, kokkaan ja syön mitä haluan, koti on just niin tip top kun haluan, lomanvietto on omassa vallassa, röhnötän rupsuverkkareissa sohvalla jos haluan, ja menen tai tulen ihan kuin huvittaa! Ihan mieletön vapaus ja päätäntävalta. Tuntuu hirveän palkitsevalta lukita tavoite, tehdä töitä sen eteen, ja saavuttaa ne yksin. Kuten kämpän osto. Ajopelon selättäminen ja auton osto. Ratsastustuntien aloitus aikuisena.
En ole ikinä ollut näin elossa ja kuskin paikalla elämässäni. Elin jo 7v elämästäni parisuhteessa, vuodet 18-25. Yhdessä asumisesta aika iso osa oli toisen sotkujen selvittelyä, kompromisseja, siivoamista ja kokkaamista vailla kiitosta tai vastavuoroisuutta, ja ainaista nitkuttamista tyyliin en-haluu-sitä-tätä-tuota ja lopulta ei kumpikaan ole tyytyväinen.
Hienoa että sinkkuus käy sinulle :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin liikunnan ja sitten mm. painonnoston. Menin ensin yksin näihin tilanteisiin. Asetin liikuntaan liittyviä tavoitteita. Näin täytin ensin tyhjää aikaani. Ryhtini ja mielialani paranivat. Aloin jopa lukea alan lehtiä ja käydä tilaisuuksissa. Kokosin hyviä ja terveellisiä ruokareseptejä jne. Tein tämän ilman stressiä ja pakkoa.
Olen tavannut uusia ihmisiä ja unohdin surkeuteni kun huomioni täyttivätkin ihan muut asiat. Se on se juttu eli mieti , millä täytät aivosi. Salilla sitten tutustuin yhteen kaveriin, jonka kanssa olemme jakaneet treenivinkkejä. En olisi uskonut että liikunta oikeasti vaikuttaa näin paljon.
Se, mihin keskityt, se kehittyy. Huonossa ja hyvässä.Urheilen aktiivisesti ja yhtä lajia tavoitteellisesti. Mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että itse lähden treeneistä yksinäiseen kotiin, joku toinen kumppaninsa luo. Toki liikunta on ihan välttämätön henkireikä jaksamisen ja mielialan kannalta.
Ap
Sulla on aika ruusuinen kuva parisuhteista. "joku toinen menee kotiin kumppaninsa luo" tarkoitti esim. viimeisimmän eksäni kanssa että mies tulee kourimaan ja suuttuu jos en halunnut seksiä (siis haloo, ennen päivällistä tai töistä lepäämistä) ja alkaa sitten valittaa miksen tehnyt ruokaa yhyy ei ole mitään syömistä. Kerran suuttui kun junani ajoi ihmisen päälle ja olin kolme tuntia "myöhässä" kotoa, eli miehen silmissä vein häneltä mahdollisuuden seksiin kun itsekkäästi juutuin sinne junaan.
Sinkkuna voit olla varma että elämässä ei ole tuollaisia mätäpaiseita syyllistämässä kaikesta ja pilaamassa mielialaasi!
Ikävää että sinulla on noin kurja kokemus suhteesta :( mutta väittäisin ettei kaikki parisuhteet silti ole tuollaisia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.
Ei hitto, nyt kun aloin miettimään tuota ja muistelin kuinka tuttavapiirin suhteet ovat _aikuisiällä_ lähteneet käyntiin, niin on joko oltu eronneita vanhasta suhteesta kuukauden sisään ja lähdetty ulos sillä asenteella, että nyt ei mitään seurustelujuttuja pitkiin aikoihin ja heti on löytynyt uusi. Tai sitten on just ladattu tinder ja juteltu ja nähty useamman kanssa samaan aikaan (missä ei siis ole mitään väärää!). Eikä ehkä oikein olla oltu kiinnostuneita kenestäkään sen syvemmin. Voi kyllä olla, että tuttavapiiriini on vaan sattunut tällaisia tapauksia...
Seksikkäät ja haluttavat ihmiset päätyvät/pääsevät suhteisiin, eivät he ole koskaan kauaa sinkkuna! Nyt nelikymppisenä kun miettii niin kyllä ne on omista kavereista just ne joiden perässä pojat jo 15-16-vuotiaita ollessamme juoksivat, joilla on avioliitot ja perheet. Ja olen aivan vakuuttunut että jos joku näistä pariskunnista eroaisi niin naisilla olisi vaikka samana päivänä puolen tusinaa ottajaa työkavereissa, lasten harrastuspiireistä jne. Ja nämä ovat niitä naisia joilla lyhyinä sinkkukausina on sitä villiä sinkkuelämää eli saman tien puhelin täynnä kontakteja, ti-ke Maken kanssa purjehtimaan, pe Ville haluaisi tavata mutten jaksa, lauantaina tapaaminen Jarkon kanssa baarissa ja kuumat jatkot ja siinä ennen kuin Jarkko saapuu paikalle saa tietty pari muutakin treffipyyntöä/puhelinnumeroa...En voi olla miettimättä kuinka erilaista elämä olisi ollut jos olisi syntynyt tuollaiseksi, koko ajan saa suitsutusta ja positiivista palautetta, tunne että on haluttu ja kiinnostava miesten tarjoamia mökki- ja veneilyreissuja, matkoja, lahjoja, miehiä jotka remppaavat taloja sun toiveiden mukaan, aina joku jolle soutaa että mennäänkö lenkille/syömään/panemaan...
Ja kun ihmiset miettii että miksi niin monet naiset laihduttavat koko ikänsä, käyttävät tuhansia euroja hiusten värjäilyyn, hommaavat tekoripset tai hiuslisäkkeet, ravaavat kuntosaleilla ja ryhmäliikuntatunneilla, käyttävät epäkäytännöllisiä vaatteita ja rakennekynsiä... Kilpavarustelu on välttämätöntä, että kohdellaan edes kuin ihmistä.
Ehkä sitä itsekin sitten kliseisesti on vaan joku palapeli, joka odottaa häntä, joka rakentaa kuvan loppuun. 😄
Omassa tapauksessani vaan olen toisinaan sen verta ongelmallinen tapaus, että kestäisikö sitä rakentajakaan.
Olen siis päätynyt siihen, että haluan vierelleni vähintään yhtä rikkinäisen ihmisen, mitä olen itsekin.
Joku jo valmiiksi eheä ihminen vain rikkoisi minua (ja itseään) entisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 32-vuotias nainen ja olen ollut yksinäinen niin kauan kuin muistan. Ehkä en enää edes osaisi luoda intiimiä suhdetta kehenkään. Sinänsä surullista, sillä olen luonteeltani hoivaaja ja elämäni suurin unelma olisi olla äiti. En silti tiedä, olenko niinkään hyväksynyt tätä. Sisäinen romantikko ei anna myöten ja etsin puolisoa kunnes löydän tai henki heittää.
Sinkkuus on ainoa, mitä tiedän. En ole aktiivisesti koskaan etsinyt. Enkä usko, että kukaan minunlaisestani kiinnostuisikaan. Joten se siitä. Näillä mennään viimeiseen ulostukseen asti (kuolleella suolen kontrolli tiemmä pettää).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.
Ei hitto, nyt kun aloin miettimään tuota ja muistelin kuinka tuttavapiirin suhteet ovat _aikuisiällä_ lähteneet käyntiin, niin on joko oltu eronneita vanhasta suhteesta kuukauden sisään ja lähdetty ulos sillä asenteella, että nyt ei mitään seurustelujuttuja pitkiin aikoihin ja heti on löytynyt uusi. Tai sitten on just ladattu tinder ja juteltu ja nähty useamman kanssa samaan aikaan (missä ei siis ole mitään väärää!). Eikä ehkä oikein olla oltu kiinnostuneita kenestäkään sen syvemmin. Voi kyllä olla, että tuttavapiiriini on vaan sattunut tällaisia tapauksia...
Seksikkäät ja haluttavat ihmiset päätyvät/pääsevät suhteisiin, eivät he ole koskaan kauaa sinkkuna! Nyt nelikymppisenä kun miettii niin kyllä ne on omista kavereista just ne joiden perässä pojat jo 15-16-vuotiaita ollessamme juoksivat, joilla on avioliitot ja perheet. Ja olen aivan vakuuttunut että jos joku näistä pariskunnista eroaisi niin naisilla olisi vaikka samana päivänä puolen tusinaa ottajaa työkavereissa, lasten harrastuspiireistä jne. Ja nämä ovat niitä naisia joilla lyhyinä sinkkukausina on sitä villiä sinkkuelämää eli saman tien puhelin täynnä kontakteja, ti-ke Maken kanssa purjehtimaan, pe Ville haluaisi tavata mutten jaksa, lauantaina tapaaminen Jarkon kanssa baarissa ja kuumat jatkot ja siinä ennen kuin Jarkko saapuu paikalle saa tietty pari muutakin treffipyyntöä/puhelinnumeroa...En voi olla miettimättä kuinka erilaista elämä olisi ollut jos olisi syntynyt tuollaiseksi, koko ajan saa suitsutusta ja positiivista palautetta, tunne että on haluttu ja kiinnostava miesten tarjoamia mökki- ja veneilyreissuja, matkoja, lahjoja, miehiä jotka remppaavat taloja sun toiveiden mukaan, aina joku jolle soutaa että mennäänkö lenkille/syömään/panemaan...
Ja kun ihmiset miettii että miksi niin monet naiset laihduttavat koko ikänsä, käyttävät tuhansia euroja hiusten värjäilyyn, hommaavat tekoripset tai hiuslisäkkeet, ravaavat kuntosaleilla ja ryhmäliikuntatunneilla, käyttävät epäkäytännöllisiä vaatteita ja rakennekynsiä... Kilpavarustelu on välttämätöntä, että kohdellaan edes kuin ihmistä.
Ja pitää olla hyvä laajakulmalinssi kännykässä persekuvia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin liikunnan ja sitten mm. painonnoston. Menin ensin yksin näihin tilanteisiin. Asetin liikuntaan liittyviä tavoitteita. Näin täytin ensin tyhjää aikaani. Ryhtini ja mielialani paranivat. Aloin jopa lukea alan lehtiä ja käydä tilaisuuksissa. Kokosin hyviä ja terveellisiä ruokareseptejä jne. Tein tämän ilman stressiä ja pakkoa.
Olen tavannut uusia ihmisiä ja unohdin surkeuteni kun huomioni täyttivätkin ihan muut asiat. Se on se juttu eli mieti , millä täytät aivosi. Salilla sitten tutustuin yhteen kaveriin, jonka kanssa olemme jakaneet treenivinkkejä. En olisi uskonut että liikunta oikeasti vaikuttaa näin paljon.
Se, mihin keskityt, se kehittyy. Huonossa ja hyvässä.Urheilen aktiivisesti ja yhtä lajia tavoitteellisesti. Mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että itse lähden treeneistä yksinäiseen kotiin, joku toinen kumppaninsa luo. Toki liikunta on ihan välttämätön henkireikä jaksamisen ja mielialan kannalta.
Ap
Sulla on aika ruusuinen kuva parisuhteista. "joku toinen menee kotiin kumppaninsa luo" tarkoitti esim. viimeisimmän eksäni kanssa että mies tulee kourimaan ja suuttuu jos en halunnut seksiä (siis haloo, ennen päivällistä tai töistä lepäämistä) ja alkaa sitten valittaa miksen tehnyt ruokaa yhyy ei ole mitään syömistä. Kerran suuttui kun junani ajoi ihmisen päälle ja olin kolme tuntia "myöhässä" kotoa, eli miehen silmissä vein häneltä mahdollisuuden seksiin kun itsekkäästi juutuin sinne junaan.
Sinkkuna voit olla varma että elämässä ei ole tuollaisia mätäpaiseita syyllistämässä kaikesta ja pilaamassa mielialaasi!
Kai sentään poistuit tuollaisesta suhteesta aika äkkiä?
No olen yksin koska haluan olla eli ketään ei ole eikä tule koska en huoli ketään. Olen onnelinen enkä halua naista elämääni niin ei siinä ole mitään hyväksymistä koska oma valintani se että olen yksin:)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sitä itsekin sitten kliseisesti on vaan joku palapeli, joka odottaa häntä, joka rakentaa kuvan loppuun. 😄
Omassa tapauksessani vaan olen toisinaan sen verta ongelmallinen tapaus, että kestäisikö sitä rakentajakaan.
Olen siis päätynyt siihen, että haluan vierelleni vähintään yhtä rikkinäisen ihmisen, mitä olen itsekin.
Joku jo valmiiksi eheä ihminen vain rikkoisi minua (ja itseään) entisestään.
Ja pakko jatkaa vielä omaan entiseen tekstiin sen verran, että kyllä sen yksinäisyyden oppii hyväksymään vuosien mittaan, kun ei ole puhelias hauska hölösuu, ulkoisesti #kaunis tai vähintäänkin miellyttävä, pirteä, onnellinen ja iloinen perusluonne eikä myöskään sellainen, joka yrittäisi mieliä ja miellyttää pakosta toisia.
Sitä kun kasvaa (=kasvatetaan muiden ihmisten osalta) ja oppii _vihaamaan_ itseään sen verta paljon, niin tulee niin saatanan kylmäksi, että sitä ei kovin moni tiedäkään.
Ja siitäkin on vielä aika pitkä matka siihen, että kasvaa rikkonaiseksi ja etsii lohtua mistä tahansa muualta.
Mä olen päättänyt elää lopun elämääni ilman parisuhdetra, kun saan nyt eroni hoidettua loppuun. Olen niitä naisia jolla on ollut helppo löytää aina uusi parisuhde, mutta nyt en enää halua! Mulla on yksi lapsi, pieni koululainen, ja en halua uutta miestä sotkemaan meidän elämää. Muutenkaan en kaipaa enää parisuhdetta ja siitä aiheutuvia velvollisuuksia, syyllisyyttä yms. Haluan olla vapaa. Ärsyttävää, kun mun kaverit vaan nauraa mulle ja sanoo, et 99% varmuudella olen kuulemma parin vuoden päästä parisuhteessa. Muuta emmä oikeasti halua!
On helpompi olla, kun ei jää vellomaan siihen parisuhteettomuuteen, vaan yksinkertaisesti hyväksyy sen, että kaikille ei riitä kumppania. Näin olen itse tehnyt. Olen ollut yksin tuolta reilusta parikymppisestä asti. Kyllä se aluksi oli vaikeaa. Tuntui pahalta, kun tajusi, ettei kelpaa kenellekään. Onneksi osasin kääntää tappion voitokseni. Paneuduin töihin ja harrastuksiin. Olen aika itsenäinen persoona, joten viihdyn oikein hyvin yksin. Esimerkkinä vaikkapa nyt tämä koronakevät. Kuulun riskiryhmään, joten pysyin kotosalla, mitä nyt kaupassa pikaisesti pistäydyin. Parkkipaikalla vaihdettiin naapurien kanssa välillä ajatuksia. Ei minulla nuorena olisi ollut mitään parisuhdetta vastaan. Enköhän olisi ollut ihan kelpo vaimo ja äiti. Mutta toisin kävi. Ehkä hyvä niin.
Samat havainnot...
Ap