Miten opit hyväksymään että jäit yksin?

 Aika tulee uusi päivä ja uusia ihmisiä. Miksi pitäisi hyväksy ja päättää että tässä tää nyt oli. 

Vierailija kirjoitti:

Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.

Ei hitto, nyt kun aloin miettimään tuota ja muistelin kuinka tuttavapiirin suhteet ovat _aikuisiällä_ lähteneet käyntiin, niin on joko oltu eronneita vanhasta suhteesta kuukauden sisään ja lähdetty ulos sillä asenteella, että nyt ei mitään seurustelujuttuja pitkiin aikoihin ja heti on löytynyt uusi. Tai sitten on just ladattu tinder ja juteltu ja nähty useamman kanssa samaan aikaan (missä ei siis ole mitään väärää!). Eikä ehkä oikein olla oltu kiinnostuneita kenestäkään sen syvemmin. Voi kyllä olla, että tuttavapiiriini on vaan sattunut tällaisia tapauksia...

Aloin tietoisesti ajattelemaan, että olen kokonainen ihan vain omana itsenäni.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia vapaaehtoishommia tai matalan kynnyksen harrastuksia suosittelisitte? Minulla on kynnys korkealla aloittaa uutta, olen vähän sosiaalisesti tahmainen ja ujo. Ikää on kuitenkin jo kolmekymmentä.

Kuulemma paritanssi on hyvä ja kaikki muutkin tanssit missä tanssitaan parin kanssa, mutta en kyllä uskaltaisi korona-aikaan kokeilla. Omat harrastukseni ovat lähinnä liikunnallisia ja niissä valitettavasti tapaa enimmäkseen vain toisia naisia. Ehkä jossain crosfittporukoissa voisi törmätä enemmän miehiinkin? 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinen, perheetön nainen täälläkin. Kesti pitkään mukautua ajatukseen, etten pääse parisuhteeseen. Mutta toisaalta olen saanut todistaa miehistä läheltä ja kaukaa ikäviä asioita niiin paljon, että viime aikoina on jäänyt päälle fiilis et keskityn mieluiten vapaaseen, harmittomampaan elämääni. Todellakin, toivoisin, että voisin ylläpitää miehistä ruusuista kuvaa. Tosielämä on kaikkea muuta kuin satua.

Media ja yhteiskunta elää siinä pseudotoiveajattelussa, että parisuhde ja/tai perhe tekee ihmisestä kokonaisen. Mielikuvat auvoisista parisuhdehetkistä kannattaa vastapainon vuoksi punnita niillä todellisilla asioilla, ja miettiä sitten kuinka suurelta draamalta mahdollisesti välttyy.

En osaa neuvo mistä ikäisiäsi kavereita löytyy, itselläni on hiukan sama ongelma. En kuitenkaan koskaan ole kaivannut lössiä ympärilleni, olen sopeutunut elämään vähemmällä.

Itse olen huomannut kyynistymistä, kun jonkun ystävän mies on mustasukkainen kyttääjä tai jonkun kumppani paljastuukin petturiksi... Ja sitten ne omat negatiiviset kokemukset miehistä siihen päälle! 

On kyllä erittäin totta että meidän yhteiskunnassa parisuhde ja perhe on edelleen joku normi, yksikkö, rakenne jolle oletetaan ihmisen elämänsä perustavan.

Ap

Minulle ehkä satuttavin vaihe on ollut käsittää se, ettei minusta tule ikinä biologista äitiä. Se tuntuu haudanmurheelliselle faktalle. Toinen suruni koskee sitä, että haluaisin kovasti uskoa rakkauteen, mutta maailma on mennyt pintaliitoiseksi ja seksipainotteiseksi. Minua kiinnostaa aito, uskollinen yhteys toiseen ihmiseen.

Näillä eväillä kuitenkin mennään. Toivon jokaiselle vahvuutta löytää ja ylläpitää itseään merkityksellinä ihmisenää muidenkin asioiden kautta. Ei anneta odotusten ja paineiden painaa :)

-lainaamasi

Tämä lapsiasia on kyllä surettanut ihan erityisen paljon viime vuosina. Varsinkin kun niitä lapsia syntyy koko ajan kavereille... Ja kun olisin oikeasti kaivannut sitä, että saisi kokea raskauden, synnytyksen, lapsen kasvattamisen jonkun kanssa. Jos hommaan yksin lapsen, niin olen siitä todellakin vastuussa joka hetki, täysin yksin. Eikä ole kumppania jonka kanssa ihmetellä ja ihailla lapsen kasvua ja kehitystä, kumman silmät tai hiukset lapsi on perinyt ja millainen persoona hänestä kasvaakaan. 

Vierailija kirjoitti:

 Aika tulee uusi päivä ja uusia ihmisiä. Miksi pitäisi hyväksy ja päättää että tässä tää nyt oli. 

Koska on oikeasti henkisesti todella rankkaa olla koko ajan haku päällä, koko ajan miettiä jospa tänään olisi se päivä kun jonkun kohtaan... Ja se jatkuva pakkien saaminen, säätöjen kariutuminen, koko ajan arvioitavana oleminen. Se on raskasta, kuluttavaa, itsetuntoa laskevaa. Enkö minä ihan oikeasti ole kenenkään miehen mielestä kiinnostava persoona, enkö ole sen arvoinen että minut voisi parisuhteeseen kelpuuttaa? Ja kun jos en ole tähänkään ikään mennessä sitä minusta oikeasti kiinnostunutta miestä kohdannut, niin miksi sitten myöhemminkään, koko ajan kello käy, hedelmällisyys laskee, rupsahdan :D 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän hyväksyä. Olen unelmoinut rakkaudesta aina, mutta ei ole onnistanut. Yhden kerran vajaa parikymppisenä päädyin suhteeseen, mutta siinäkin mies käyttäytyi tosi itsekkäästi ja näin jälkeenpäin ajatellen luulen, että hän olisi kelpuuttanut aikalailla kenet tahansa, eikä siis varmaan oikeasti juurikaan välittänyt minusta. Yritin käsitellä sen suhteen aiheuttamia traumoja ihan rauhassa vuoden-pari ja sen jälkeen olen taas etsinyt kumppania, nyt n. 10v ajan. Mutta huonompaan suuntaan vain tuntuu menevän. Joko miestä ei kiinnosta sitoutua tai sitten haluavat sitoutua nopeasti, mutta taustalla on käsittelemätön ero, läheis- tai muu riippuvuus tai muita isoja ongelmia. Eikä siinä mitään, eihän kukaan meistä ole täysin ongelmaton, mutta nämä tyypit eivät ole halunneet tehdä niille ongelmilleen mitään; äkkiä vain uuteen suhteeseen, niin ei tarvitse ajatella mitään.

Olen myös tosi herkkä ja mietin toistenkin tunteita aika paljon. Esimerkiksi pakkien antaminen on ihan kauheaa, joten jo se itsessään vähentää treffailuhaluja. Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.

Tässä viestissäsi on niin paljon samaistuttavaa... Pakkien antaminen on ihan hirveää! Ja itsekin olen huomannut että monet ystäväni jotka ennen harrastivat paljon yhdenillanjuttuja tai tapailivat montaa yhtä aikaa löysivät sitten sen kumppaninsa. Ehkä me ollaan liian kilttejä deittimaailmaan? 

Ap

Siis nimenomaan liian kilttejä! Mutta toisaalta koen, että kiltteys on myös yksi parhaimpia ominaisuuksiani, enkä haluaisikaan muuttua "kylmemmäksi". Enkä halua että joku nyt käsittää väärin, en laita muuta elämääni pauselle kun ihastun, pystyn myös kieltäytymään tapaamisista jos minulle ei sovi jne. Mutta en pysty kiinnostumaan useammasta ihmisestä samanaikaisesti, enkä myöskään pysty käymään treffeillä niiden kanssa kenestä en ole kiinnostunut. Haluaisin vain turvallisen ja fiksun miehen, joka on myös yksiavioinen ja haluaa sitoutua juuri minuun :) T. 16

Vierailija kirjoitti:

Aloin tietoisesti ajattelemaan, että olen kokonainen ihan vain omana itsenäni.

Olen yksi ketjuun kommentoineista sinkuista. Olen minäkin kokonainen ja riittävä. Enkä tarvi miestä statuksen tai elatuksen tms takia.

Jos olet koskaan rakastunut, suudellut, kokenut intohimoa... taatusti koet jääväsi paljosta paitsi, kun elät aina vain sinkkuna, vanhapiikana. Rakastaminen ja olla tärkeä/tärkein toiselle ihmiselle (muu kuin omat vanhemmat!), on uskomaton energianlähde.

Siksi en ryhtyisi parisuhteeseen kylmänkalsean järkeilyn pohjalta; ilman molemminpuolisia tunteita parisuhde on kuin liikekumppanuus. Ei tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.

Ei hitto, nyt kun aloin miettimään tuota ja muistelin kuinka tuttavapiirin suhteet ovat _aikuisiällä_ lähteneet käyntiin, niin on joko oltu eronneita vanhasta suhteesta kuukauden sisään ja lähdetty ulos sillä asenteella, että nyt ei mitään seurustelujuttuja pitkiin aikoihin ja heti on löytynyt uusi. Tai sitten on just ladattu tinder ja juteltu ja nähty useamman kanssa samaan aikaan (missä ei siis ole mitään väärää!). Eikä ehkä oikein olla oltu kiinnostuneita kenestäkään sen syvemmin. Voi kyllä olla, että tuttavapiiriini on vaan sattunut tällaisia tapauksia...

Jep.

Ja sitten muutaman vuoden päästä kun kaverin suhde kariutuu, autat ja tuet häntä erossa, parin kuukauden päästä menette baariin ja sillä reissulla hän sitten taas löytää sen uuden onnen. Ja itse voin vaan katsoa ja ihmetellä vierestä että mitä ihmettä nyt taas tapahtui. Toiset ovat sarjaseurustelijoita, he keräävät miehiä kuin kärpäsiä eikä yksin tarvitse oikeasti olla jos ei satu huvittamaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aloin tietoisesti ajattelemaan, että olen kokonainen ihan vain omana itsenäni.

Kyllä minäkin olen ihan kokonainen ihminen. Minussa on ulko- ja sisäpuoli, yläosa ja alaosa, omat tavoitteet ja toiveet elämälle. Olisin silti halunnut saada jakaa tämän kaiken jonkun toisen kanssa. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän hyväksyä. Olen unelmoinut rakkaudesta aina, mutta ei ole onnistanut. Yhden kerran vajaa parikymppisenä päädyin suhteeseen, mutta siinäkin mies käyttäytyi tosi itsekkäästi ja näin jälkeenpäin ajatellen luulen, että hän olisi kelpuuttanut aikalailla kenet tahansa, eikä siis varmaan oikeasti juurikaan välittänyt minusta. Yritin käsitellä sen suhteen aiheuttamia traumoja ihan rauhassa vuoden-pari ja sen jälkeen olen taas etsinyt kumppania, nyt n. 10v ajan. Mutta huonompaan suuntaan vain tuntuu menevän. Joko miestä ei kiinnosta sitoutua tai sitten haluavat sitoutua nopeasti, mutta taustalla on käsittelemätön ero, läheis- tai muu riippuvuus tai muita isoja ongelmia. Eikä siinä mitään, eihän kukaan meistä ole täysin ongelmaton, mutta nämä tyypit eivät ole halunneet tehdä niille ongelmilleen mitään; äkkiä vain uuteen suhteeseen, niin ei tarvitse ajatella mitään.

Olen myös tosi herkkä ja mietin toistenkin tunteita aika paljon. Esimerkiksi pakkien antaminen on ihan kauheaa, joten jo se itsessään vähentää treffailuhaluja. Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.

Tässä viestissäsi on niin paljon samaistuttavaa... Pakkien antaminen on ihan hirveää! Ja itsekin olen huomannut että monet ystäväni jotka ennen harrastivat paljon yhdenillanjuttuja tai tapailivat montaa yhtä aikaa löysivät sitten sen kumppaninsa. Ehkä me ollaan liian kilttejä deittimaailmaan? 

Ap

Siis nimenomaan liian kilttejä! Mutta toisaalta koen, että kiltteys on myös yksi parhaimpia ominaisuuksiani, enkä haluaisikaan muuttua "kylmemmäksi". Enkä halua että joku nyt käsittää väärin, en laita muuta elämääni pauselle kun ihastun, pystyn myös kieltäytymään tapaamisista jos minulle ei sovi jne. Mutta en pysty kiinnostumaan useammasta ihmisestä samanaikaisesti, enkä myöskään pysty käymään treffeillä niiden kanssa kenestä en ole kiinnostunut. Haluaisin vain turvallisen ja fiksun miehen, joka on myös yksiavioinen ja haluaa sitoutua juuri minuun :) T. 16

Ymmärrän. Itsellänikin herkkyys on olennainen osa mm ammattiani. Jos löytät jonkun paikan mistä löytyy noita turvallisia ja fiksuja, yksiavioisia ja sitoutumishaluisia miehiä niin kerro ihmeessä! Olen oikeasti katsonut joka paikasta, jopa kannelmäen k-marketista ja lenkkipolun kiven takaa. Ei näy tuollaisia miehiä ei. Lienevät harvinaisempia kuin yksisarviset. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin tietoisesti ajattelemaan, että olen kokonainen ihan vain omana itsenäni.

Olen yksi ketjuun kommentoineista sinkuista. Olen minäkin kokonainen ja riittävä. Enkä tarvi miestä statuksen tai elatuksen tms takia.

Jos olet koskaan rakastunut, suudellut, kokenut intohimoa... taatusti koet jääväsi paljosta paitsi, kun elät aina vain sinkkuna, vanhapiikana. Rakastaminen ja olla tärkeä/tärkein toiselle ihmiselle (muu kuin omat vanhemmat!), on uskomaton energianlähde.

Siksi en ryhtyisi parisuhteeseen kylmänkalsean järkeilyn pohjalta; ilman molemminpuolisia tunteita parisuhde on kuin liikekumppanuus. Ei tällaista.

Näinpä. Kiteytit kaiken olennaisen, tämän voisi tiivistää ja paketoida, leikellä pieniksi kuutioiksi ja lähettää kaikkiin maamme hiilivoimaloihin ja lämmittää sillä suomea koko ensi talven. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

 Aika tulee uusi päivä ja uusia ihmisiä. Miksi pitäisi hyväksy ja päättää että tässä tää nyt oli. 

Kaikki ei ihan oikeasti löydä ketään. 

Meitä taitaa olla monia. Päästin juuri irti ihmisuhteesta (jos sitä nyt edes sellaiseksi voi kutsua, oli niin surkeaa säätämistä), joka loppupeleissä vain satutti minua. Tuntuu pahalta huomata, että ihminen josta itse on kovasti kiinnostunut ihan hänen itsensä takia, ei kiinnostu minusta ihmisenä. En taida jaksaa kokea samaa enää uudelleen, noita kolautuksia on kertynyt aika monta tähän neljänkympin ikään mennessä.

Toisaalta olisi halu jakaa asioita toisen kanssa. Edes joskus. Ja kai mua olisi se perheen perustaminenkin kiinnostanut, oikean ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän hyväksyä. Olen unelmoinut rakkaudesta aina, mutta ei ole onnistanut. Yhden kerran vajaa parikymppisenä päädyin suhteeseen, mutta siinäkin mies käyttäytyi tosi itsekkäästi ja näin jälkeenpäin ajatellen luulen, että hän olisi kelpuuttanut aikalailla kenet tahansa, eikä siis varmaan oikeasti juurikaan välittänyt minusta. Yritin käsitellä sen suhteen aiheuttamia traumoja ihan rauhassa vuoden-pari ja sen jälkeen olen taas etsinyt kumppania, nyt n. 10v ajan. Mutta huonompaan suuntaan vain tuntuu menevän. Joko miestä ei kiinnosta sitoutua tai sitten haluavat sitoutua nopeasti, mutta taustalla on käsittelemätön ero, läheis- tai muu riippuvuus tai muita isoja ongelmia. Eikä siinä mitään, eihän kukaan meistä ole täysin ongelmaton, mutta nämä tyypit eivät ole halunneet tehdä niille ongelmilleen mitään; äkkiä vain uuteen suhteeseen, niin ei tarvitse ajatella mitään.

Olen myös tosi herkkä ja mietin toistenkin tunteita aika paljon. Esimerkiksi pakkien antaminen on ihan kauheaa, joten jo se itsessään vähentää treffailuhaluja. Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.

Tässä viestissäsi on niin paljon samaistuttavaa... Pakkien antaminen on ihan hirveää! Ja itsekin olen huomannut että monet ystäväni jotka ennen harrastivat paljon yhdenillanjuttuja tai tapailivat montaa yhtä aikaa löysivät sitten sen kumppaninsa. Ehkä me ollaan liian kilttejä deittimaailmaan? 

Ap

Siis nimenomaan liian kilttejä! Mutta toisaalta koen, että kiltteys on myös yksi parhaimpia ominaisuuksiani, enkä haluaisikaan muuttua "kylmemmäksi". Enkä halua että joku nyt käsittää väärin, en laita muuta elämääni pauselle kun ihastun, pystyn myös kieltäytymään tapaamisista jos minulle ei sovi jne. Mutta en pysty kiinnostumaan useammasta ihmisestä samanaikaisesti, enkä myöskään pysty käymään treffeillä niiden kanssa kenestä en ole kiinnostunut. Haluaisin vain turvallisen ja fiksun miehen, joka on myös yksiavioinen ja haluaa sitoutua juuri minuun :) T. 16

Ymmärrän. Itsellänikin herkkyys on olennainen osa mm ammattiani. Jos löytät jonkun paikan mistä löytyy noita turvallisia ja fiksuja, yksiavioisia ja sitoutumishaluisia miehiä niin kerro ihmeessä! Olen oikeasti katsonut joka paikasta, jopa kannelmäen k-marketista ja lenkkipolun kiven takaa. Ei näy tuollaisia miehiä ei. Lienevät harvinaisempia kuin yksisarviset. 

Ap

Pitää yrittää vielä katsella ympärilleen! Voin myös vahvistaa, että Kantsun k-marketissa niitä ei näkynyt. T.16

Vierailija kirjoitti:

Yritän hyväksyä. Olen unelmoinut rakkaudesta aina, mutta ei ole onnistanut. Yhden kerran vajaa parikymppisenä päädyin suhteeseen, mutta siinäkin mies käyttäytyi tosi itsekkäästi ja näin jälkeenpäin ajatellen luulen, että hän olisi kelpuuttanut aikalailla kenet tahansa, eikä siis varmaan oikeasti juurikaan välittänyt minusta. Yritin käsitellä sen suhteen aiheuttamia traumoja ihan rauhassa vuoden-pari ja sen jälkeen olen taas etsinyt kumppania, nyt n. 10v ajan. Mutta huonompaan suuntaan vain tuntuu menevän. Joko miestä ei kiinnosta sitoutua tai sitten haluavat sitoutua nopeasti, mutta taustalla on käsittelemätön ero, läheis- tai muu riippuvuus tai muita isoja ongelmia. Eikä siinä mitään, eihän kukaan meistä ole täysin ongelmaton, mutta nämä tyypit eivät ole halunneet tehdä niille ongelmilleen mitään; äkkiä vain uuteen suhteeseen, niin ei tarvitse ajatella mitään.

Olen myös tosi herkkä ja mietin toistenkin tunteita aika paljon. Esimerkiksi pakkien antaminen on ihan kauheaa, joten jo se itsessään vähentää treffailuhaluja. Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.

Tuossa on totuuden siemen siinä mielessä, että jos mielii löytää jotain niin pitää olla aktiivinen. Käydä ahkerasti treffeillä niin sitten todennäköisyys kasvaa, että sieltä lopulta tuleekin joku oikea eteen. Monesti naiset tuntuvat vain kuvittelevan, että se mies vaan tupsahtaa jostakin kun lueskelen täällä kotona tai kuljeskelen yksin jossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.

Ei hitto, nyt kun aloin miettimään tuota ja muistelin kuinka tuttavapiirin suhteet ovat _aikuisiällä_ lähteneet käyntiin, niin on joko oltu eronneita vanhasta suhteesta kuukauden sisään ja lähdetty ulos sillä asenteella, että nyt ei mitään seurustelujuttuja pitkiin aikoihin ja heti on löytynyt uusi. Tai sitten on just ladattu tinder ja juteltu ja nähty useamman kanssa samaan aikaan (missä ei siis ole mitään väärää!). Eikä ehkä oikein olla oltu kiinnostuneita kenestäkään sen syvemmin. Voi kyllä olla, että tuttavapiiriini on vaan sattunut tällaisia tapauksia...

Seksikkäät ja haluttavat ihmiset päätyvät/pääsevät suhteisiin, eivät he ole koskaan kauaa sinkkuna! Nyt nelikymppisenä kun miettii niin kyllä ne on omista kavereista just ne joiden perässä pojat jo 15-16-vuotiaita ollessamme juoksivat, joilla on avioliitot ja perheet. Ja olen aivan vakuuttunut että jos joku näistä pariskunnista eroaisi niin naisilla olisi vaikka samana päivänä puolen tusinaa ottajaa työkavereissa, lasten harrastuspiireistä jne. Ja nämä ovat niitä naisia joilla lyhyinä sinkkukausina on sitä villiä sinkkuelämää eli saman tien puhelin täynnä kontakteja, ti-ke Maken kanssa purjehtimaan, pe Ville haluaisi tavata mutten jaksa, lauantaina tapaaminen Jarkon kanssa baarissa ja kuumat jatkot ja siinä ennen kuin Jarkko saapuu paikalle saa tietty pari muutakin treffipyyntöä/puhelinnumeroa...En voi olla miettimättä kuinka erilaista elämä olisi ollut jos olisi syntynyt tuollaiseksi, koko ajan saa suitsutusta ja positiivista palautetta, tunne että on haluttu ja kiinnostava miesten tarjoamia mökki- ja veneilyreissuja, matkoja, lahjoja, miehiä jotka remppaavat taloja sun toiveiden mukaan, aina joku jolle soutaa että mennäänkö lenkille/syömään/panemaan...

Vierailija kirjoitti:

Meitä taitaa olla monia. Päästin juuri irti ihmisuhteesta (jos sitä nyt edes sellaiseksi voi kutsua, oli niin surkeaa säätämistä), joka loppupeleissä vain satutti minua. Tuntuu pahalta huomata, että ihminen josta itse on kovasti kiinnostunut ihan hänen itsensä takia, ei kiinnostu minusta ihmisenä. En taida jaksaa kokea samaa enää uudelleen, noita kolautuksia on kertynyt aika monta tähän neljänkympin ikään mennessä.

Toisaalta olisi halu jakaa asioita toisen kanssa. Edes joskus. Ja kai mua olisi se perheen perustaminenkin kiinnostanut, oikean ihmisen kanssa.

Voih :(

Halaus!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän hyväksyä. Olen unelmoinut rakkaudesta aina, mutta ei ole onnistanut. Yhden kerran vajaa parikymppisenä päädyin suhteeseen, mutta siinäkin mies käyttäytyi tosi itsekkäästi ja näin jälkeenpäin ajatellen luulen, että hän olisi kelpuuttanut aikalailla kenet tahansa, eikä siis varmaan oikeasti juurikaan välittänyt minusta. Yritin käsitellä sen suhteen aiheuttamia traumoja ihan rauhassa vuoden-pari ja sen jälkeen olen taas etsinyt kumppania, nyt n. 10v ajan. Mutta huonompaan suuntaan vain tuntuu menevän. Joko miestä ei kiinnosta sitoutua tai sitten haluavat sitoutua nopeasti, mutta taustalla on käsittelemätön ero, läheis- tai muu riippuvuus tai muita isoja ongelmia. Eikä siinä mitään, eihän kukaan meistä ole täysin ongelmaton, mutta nämä tyypit eivät ole halunneet tehdä niille ongelmilleen mitään; äkkiä vain uuteen suhteeseen, niin ei tarvitse ajatella mitään.

Olen myös tosi herkkä ja mietin toistenkin tunteita aika paljon. Esimerkiksi pakkien antaminen on ihan kauheaa, joten jo se itsessään vähentää treffailuhaluja. Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.

Tässä viestissäsi on niin paljon samaistuttavaa... Pakkien antaminen on ihan hirveää! Ja itsekin olen huomannut että monet ystäväni jotka ennen harrastivat paljon yhdenillanjuttuja tai tapailivat montaa yhtä aikaa löysivät sitten sen kumppaninsa. Ehkä me ollaan liian kilttejä deittimaailmaan? 

Ap

Siis nimenomaan liian kilttejä! Mutta toisaalta koen, että kiltteys on myös yksi parhaimpia ominaisuuksiani, enkä haluaisikaan muuttua "kylmemmäksi". Enkä halua että joku nyt käsittää väärin, en laita muuta elämääni pauselle kun ihastun, pystyn myös kieltäytymään tapaamisista jos minulle ei sovi jne. Mutta en pysty kiinnostumaan useammasta ihmisestä samanaikaisesti, enkä myöskään pysty käymään treffeillä niiden kanssa kenestä en ole kiinnostunut. Haluaisin vain turvallisen ja fiksun miehen, joka on myös yksiavioinen ja haluaa sitoutua juuri minuun :) T. 16

Ymmärrän. Itsellänikin herkkyys on olennainen osa mm ammattiani. Jos löytät jonkun paikan mistä löytyy noita turvallisia ja fiksuja, yksiavioisia ja sitoutumishaluisia miehiä niin kerro ihmeessä! Olen oikeasti katsonut joka paikasta, jopa kannelmäen k-marketista ja lenkkipolun kiven takaa. Ei näy tuollaisia miehiä ei. Lienevät harvinaisempia kuin yksisarviset. 

Ap

Pitää yrittää vielä katsella ympärilleen! Voin myös vahvistaa, että Kantsun k-marketissa niitä ei näkynyt. T.16

Pitäiskö seuraavaksi vaihtaa kiikarit kaukoputkeen?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän hyväksyä. Olen unelmoinut rakkaudesta aina, mutta ei ole onnistanut. Yhden kerran vajaa parikymppisenä päädyin suhteeseen, mutta siinäkin mies käyttäytyi tosi itsekkäästi ja näin jälkeenpäin ajatellen luulen, että hän olisi kelpuuttanut aikalailla kenet tahansa, eikä siis varmaan oikeasti juurikaan välittänyt minusta. Yritin käsitellä sen suhteen aiheuttamia traumoja ihan rauhassa vuoden-pari ja sen jälkeen olen taas etsinyt kumppania, nyt n. 10v ajan. Mutta huonompaan suuntaan vain tuntuu menevän. Joko miestä ei kiinnosta sitoutua tai sitten haluavat sitoutua nopeasti, mutta taustalla on käsittelemätön ero, läheis- tai muu riippuvuus tai muita isoja ongelmia. Eikä siinä mitään, eihän kukaan meistä ole täysin ongelmaton, mutta nämä tyypit eivät ole halunneet tehdä niille ongelmilleen mitään; äkkiä vain uuteen suhteeseen, niin ei tarvitse ajatella mitään.

Olen myös tosi herkkä ja mietin toistenkin tunteita aika paljon. Esimerkiksi pakkien antaminen on ihan kauheaa, joten jo se itsessään vähentää treffailuhaluja. Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.

Tuossa on totuuden siemen siinä mielessä, että jos mielii löytää jotain niin pitää olla aktiivinen. Käydä ahkerasti treffeillä niin sitten todennäköisyys kasvaa, että sieltä lopulta tuleekin joku oikea eteen. Monesti naiset tuntuvat vain kuvittelevan, että se mies vaan tupsahtaa jostakin kun lueskelen täällä kotona tai kuljeskelen yksin jossakin.

Mä olen käynyt tässä vuosien mittaan varmaan sadan miehen kanssa treffeillä ellen vielä useammankin kanssa. Aika usein jää yksiin treffeihin homma. Jos mies on yhtään tolkullinen, niin kyllä minä yleensä vähintään kolmet treffit haluan käydä mutta ei se mies välttämättä minusta viehäty. Missä vaiheessa alkaa yrittäminen riittää? En todellakaan odota että kukaan tulisi minua kotoa hakemaan, mutta ei minulla myöskään ole mitään laajoja sosiaalisia verkostoja eikä myöskään kavereiden kautta tapaa, kun ne kaikki on nimittäin varattuja ja niillä on kavereita jotka on myöskin varattuja. 

Ap