Lue keskustelun säännöt.
Miten opit hyväksymään että jäit yksin?
02.07.2020 |
Olen 35-v nainen, yrittänyt etsiä parisuhdetta suunnilleen 27-vuotiaasta lähtien mutta eipä ole löytynyt. Nuorempana seurustelin pari kertaa. Baaripanoja tms en ole ikinä harrastanut eikä ylipäänsä kiinnosta parisuhdeseksi. Vaan olisin halunnut parisuhteen, yhteisen arjen ja yhteisen lapsen. Olisin halunnut lähteä jonkun kanssa patikoimaan tai syödä jonkun kanssa sunnuntaiaamuna myöhäistä aamupalaa. Olen jäänyt tästä kaikesta elämässäni paitsi ja sen hyväksyminen tuntuu todella vaikealta. En kuitenkaan halua katkeroitua, vaan pitää löytää kaikkea muuta sisältöä elämään. Pidän vielä mahdollisuutta auki että hommaisin lapsen täysin yksin.
Olen myös pienituloinen ja tälläkin hetkellä työt koronasyistä loppu joten en pysty tekemään mitään mikä vaatisi paljon rahaa. Olen käyttänyt vapaa-aikaani nyt liikuntaan ja tavoitteenani on joka päivä käydä vähintään kerran, mielellään 2 kertaa jossain ulkona liikkumassa, vaikka vain pyöräilen johonkin rannalle iltauinnille tai yritän löytää kotikaupungistani jonkun paikan missä en ole vielä käynyt. Kavereiden näkeminenkin on muuttunut tosi vähäiseksi koronan vuoksi kun kuulun itse riskiryhmään.
Mitenkäs te muut? Kuinka hyväksyitte sen että ketään ei ole eikä ketään myöskään tule?
Kommentit (86)
Testattuja deittisovelluksia tähän mennessä: tinder, okcupid, suomi24. Parhaiten on toiminut tinder koska sitä kautta olen jopa joillekin treffeille päätynyt mutta eipä sieltä ole mitään pidempiaikaista löytynyt.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen juuri hakeutumassa terapiaan ja siellä voisi samalla käsitellä tätä yksinäisyyttä ja parisuhteettomuutta. Miten olette muut käsitelleet asiaa?
Ap
Olen haaveillut siitä että löytäisin sinkkukaveripiirin, sellaisen porukan jonka kanssa voisi noita jouluja ja juhannuksia viettää kun muut menevät mökkeilemään perheidensä kanssa. Mikä voisi olla formaatti tällaisen kaveripiirin löytämiselle? Vanhoista kavereista kaikki pariutuneet ja suurimmalla osalla lapsia.
Ap
En olekaan hyväksynyt. Suhteita on ollut, mutta ne ovat olleet todella vaikeita ja loppuneet parin vuoden jälkeen. Välillä helpottaa, kun luen täällä keskusteluja ja ymmärrän ettei ne muidenkaan parisuhteet ole aina niin hyviä mitä päälle päin näyttää. Se helpottaa jos näen ystäviä tai pääsen tekemään jotain kivaa muussa seurassa. Kaikkein pahinta on, kun äitini syyllistää perheen puuttumisesta. Sen lisäksi että joudun sietämään yksinäisyyttä, hän kaataa vielä harteilleni lisää pahaa mieltä.
Minä löysin liikunnan ja sitten mm. painonnoston. Menin ensin yksin näihin tilanteisiin. Asetin liikuntaan liittyviä tavoitteita. Näin täytin ensin tyhjää aikaani. Ryhtini ja mielialani paranivat. Aloin jopa lukea alan lehtiä ja käydä tilaisuuksissa. Kokosin hyviä ja terveellisiä ruokareseptejä jne. Tein tämän ilman stressiä ja pakkoa.
Olen tavannut uusia ihmisiä ja unohdin surkeuteni kun huomioni täyttivätkin ihan muut asiat. Se on se juttu eli mieti , millä täytät aivosi. Salilla sitten tutustuin yhteen kaveriin, jonka kanssa olemme jakaneet treenivinkkejä. En olisi uskonut että liikunta oikeasti vaikuttaa näin paljon.
Se, mihin keskityt, se kehittyy. Huonossa ja hyvässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin liikunnan ja sitten mm. painonnoston. Menin ensin yksin näihin tilanteisiin. Asetin liikuntaan liittyviä tavoitteita. Näin täytin ensin tyhjää aikaani. Ryhtini ja mielialani paranivat. Aloin jopa lukea alan lehtiä ja käydä tilaisuuksissa. Kokosin hyviä ja terveellisiä ruokareseptejä jne. Tein tämän ilman stressiä ja pakkoa.
Olen tavannut uusia ihmisiä ja unohdin surkeuteni kun huomioni täyttivätkin ihan muut asiat. Se on se juttu eli mieti , millä täytät aivosi. Salilla sitten tutustuin yhteen kaveriin, jonka kanssa olemme jakaneet treenivinkkejä. En olisi uskonut että liikunta oikeasti vaikuttaa näin paljon.
Se, mihin keskityt, se kehittyy. Huonossa ja hyvässä.
Minä olen aina ollut liikunnallinen ja tehnyt terveellistä hyvää ruokaa. Tämä ei ole auttanut siihen suruun että olen yksinäinen.
Vierailija kirjoitti:
En olekaan hyväksynyt. Suhteita on ollut, mutta ne ovat olleet todella vaikeita ja loppuneet parin vuoden jälkeen. Välillä helpottaa, kun luen täällä keskusteluja ja ymmärrän ettei ne muidenkaan parisuhteet ole aina niin hyviä mitä päälle päin näyttää. Se helpottaa jos näen ystäviä tai pääsen tekemään jotain kivaa muussa seurassa. Kaikkein pahinta on, kun äitini syyllistää perheen puuttumisesta. Sen lisäksi että joudun sietämään yksinäisyyttä, hän kaataa vielä harteilleni lisää pahaa mieltä.
Voi ei, onpa tosi kurja kuulla että saat syyllistystä :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitin kolmekymppisenä uusia harrastuksia, joissa tapaa ihmisiä. Useimmat heistä jäävät etäisiksi, mutta olen saanut myös uusia ystäviä, joiden kanssa voi jakaa iloja ja suruja. Mikään itse asiassa ei ole paljon rahaa vievä harrastus, osa on eräänlaista vapaaehtoistyötä.
Ei se ole poistanut kaipuuta parisuhteeseen ja siihen, että saisi jakaa elämänsä jonkun kanssa. Vaikka arki yksin voi olla ihan hyvää, tiedän silti miten paljon parisuhde voi tuoda vielä lisää siihen, kun jakaa tuollaisia sunnuntaiaamuja, miten iloinen voi olla siitä, kun näkee kumppaninsa aamukahvipöydässä. Mutta paljon on kyse myös sosiaalisesta tarpeesta, joka helpottuu, kun saa ympärilleen lisää välittäviä ihmisiä. Eivät he koskaan ole niin läheisiä kuin kumppani voisi olla, mutta ainakaan ei ole niin yksinäinen olo. Eli oma ratkaisuni yksinäisyyteen on ollut vain ottaa enemmän kontaktia ihmisiin eikä enää toivoa, että jostain tilanteesta syntyisi parisuhde. Sillä tavalla elämä on alkanut tuntua tasapainoisemmalta, ja nykyään ihan tyytyväisenä jätän deittisivustot väliin.
Toinen keino on vain keskittyä olemaan iloinen kaikesta siitä, mitä kulloinkin tapahtuu. Suhteesta haaveillessa ei aina osaa keskittyä nauttimaan hetkestä, kun miettii liikaa sitä, miten haluaisi kokea asiat jonkun kanssa.
Tuo sinkkukaveripiiri on ihan hyvä idea. Omista vanhoista kavereistani kaikki ovat pariutuneet, mutta olen myös tutustunut muihin, joilla syystä tai toisesta on vaikea löytää ketään. Monilla sinkkukavereillakin on jo vakiintuneet tavat päästä irti juhlapyhien paineesta, joten sen varaan ei välttämättä voi laskea. Parasta mielestäni on vain tutustua ihmisiin muuten vain, ja kun tulee puhe joulun tai juhannuksen vietosta, tulee kyllä usein ilmi, jos joku kaipaisi seuraa.
Toivon, että löydät tuollaista onnea elämääsi. Omalta kohdaltani voin sanoa, että tyytyväisyyden voi saavuttaa, vaikka parisuhdetta kaipaisikin :) M41
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin liikunnan ja sitten mm. painonnoston. Menin ensin yksin näihin tilanteisiin. Asetin liikuntaan liittyviä tavoitteita. Näin täytin ensin tyhjää aikaani. Ryhtini ja mielialani paranivat. Aloin jopa lukea alan lehtiä ja käydä tilaisuuksissa. Kokosin hyviä ja terveellisiä ruokareseptejä jne. Tein tämän ilman stressiä ja pakkoa.
Olen tavannut uusia ihmisiä ja unohdin surkeuteni kun huomioni täyttivätkin ihan muut asiat. Se on se juttu eli mieti , millä täytät aivosi. Salilla sitten tutustuin yhteen kaveriin, jonka kanssa olemme jakaneet treenivinkkejä. En olisi uskonut että liikunta oikeasti vaikuttaa näin paljon.
Se, mihin keskityt, se kehittyy. Huonossa ja hyvässä.
Urheilen aktiivisesti ja yhtä lajia tavoitteellisesti. Mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että itse lähden treeneistä yksinäiseen kotiin, joku toinen kumppaninsa luo. Toki liikunta on ihan välttämätön henkireikä jaksamisen ja mielialan kannalta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin liikunnan ja sitten mm. painonnoston. Menin ensin yksin näihin tilanteisiin. Asetin liikuntaan liittyviä tavoitteita. Näin täytin ensin tyhjää aikaani. Ryhtini ja mielialani paranivat. Aloin jopa lukea alan lehtiä ja käydä tilaisuuksissa. Kokosin hyviä ja terveellisiä ruokareseptejä jne. Tein tämän ilman stressiä ja pakkoa.
Olen tavannut uusia ihmisiä ja unohdin surkeuteni kun huomioni täyttivätkin ihan muut asiat. Se on se juttu eli mieti , millä täytät aivosi. Salilla sitten tutustuin yhteen kaveriin, jonka kanssa olemme jakaneet treenivinkkejä. En olisi uskonut että liikunta oikeasti vaikuttaa näin paljon.
Se, mihin keskityt, se kehittyy. Huonossa ja hyvässä.Minä olen aina ollut liikunnallinen ja tehnyt terveellistä hyvää ruokaa. Tämä ei ole auttanut siihen suruun että olen yksinäinen.
Jep, samoja havaintoja...
Ap
Yksinäinen, perheetön nainen täälläkin. Kesti pitkään mukautua ajatukseen, etten pääse parisuhteeseen. Mutta toisaalta olen saanut todistaa miehistä läheltä ja kaukaa ikäviä asioita niiin paljon, että viime aikoina on jäänyt päälle fiilis et keskityn mieluiten vapaaseen, harmittomampaan elämääni. Todellakin, toivoisin, että voisin ylläpitää miehistä ruusuista kuvaa. Tosielämä on kaikkea muuta kuin satua.
Media ja yhteiskunta elää siinä pseudotoiveajattelussa, että parisuhde ja/tai perhe tekee ihmisestä kokonaisen. Mielikuvat auvoisista parisuhdehetkistä kannattaa vastapainon vuoksi punnita niillä todellisilla asioilla, ja miettiä sitten kuinka suurelta draamalta mahdollisesti välttyy.
En osaa neuvo mistä ikäisiäsi kavereita löytyy, itselläni on hiukan sama ongelma. En kuitenkaan koskaan ole kaivannut lössiä ympärilleni, olen sopeutunut elämään vähemmällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitin kolmekymppisenä uusia harrastuksia, joissa tapaa ihmisiä. Useimmat heistä jäävät etäisiksi, mutta olen saanut myös uusia ystäviä, joiden kanssa voi jakaa iloja ja suruja. Mikään itse asiassa ei ole paljon rahaa vievä harrastus, osa on eräänlaista vapaaehtoistyötä.
Ei se ole poistanut kaipuuta parisuhteeseen ja siihen, että saisi jakaa elämänsä jonkun kanssa. Vaikka arki yksin voi olla ihan hyvää, tiedän silti miten paljon parisuhde voi tuoda vielä lisää siihen, kun jakaa tuollaisia sunnuntaiaamuja, miten iloinen voi olla siitä, kun näkee kumppaninsa aamukahvipöydässä. Mutta paljon on kyse myös sosiaalisesta tarpeesta, joka helpottuu, kun saa ympärilleen lisää välittäviä ihmisiä. Eivät he koskaan ole niin läheisiä kuin kumppani voisi olla, mutta ainakaan ei ole niin yksinäinen olo. Eli oma ratkaisuni yksinäisyyteen on ollut vain ottaa enemmän kontaktia ihmisiin eikä enää toivoa, että jostain tilanteesta syntyisi parisuhde. Sillä tavalla elämä on alkanut tuntua tasapainoisemmalta, ja nykyään ihan tyytyväisenä jätän deittisivustot väliin.
Toinen keino on vain keskittyä olemaan iloinen kaikesta siitä, mitä kulloinkin tapahtuu. Suhteesta haaveillessa ei aina osaa keskittyä nauttimaan hetkestä, kun miettii liikaa sitä, miten haluaisi kokea asiat jonkun kanssa.
Tuo sinkkukaveripiiri on ihan hyvä idea. Omista vanhoista kavereistani kaikki ovat pariutuneet, mutta olen myös tutustunut muihin, joilla syystä tai toisesta on vaikea löytää ketään. Monilla sinkkukavereillakin on jo vakiintuneet tavat päästä irti juhlapyhien paineesta, joten sen varaan ei välttämättä voi laskea. Parasta mielestäni on vain tutustua ihmisiin muuten vain, ja kun tulee puhe joulun tai juhannuksen vietosta, tulee kyllä usein ilmi, jos joku kaipaisi seuraa.
Toivon, että löydät tuollaista onnea elämääsi. Omalta kohdaltani voin sanoa, että tyytyväisyyden voi saavuttaa, vaikka parisuhdetta kaipaisikin :) M41
Kiitos pitkästä viestistäsi! Pitääkin harkita vapaaehtoistyötä heti kun korona on pois päiväjärjestyksestä! On yksi vapaaehtoisjuttu mikä on aina kiinnostanut, mutta ei ole ollut aikaa tms. Ainakin sillä saisin merkityksellisyyttä enemmän omaan elämääni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen, perheetön nainen täälläkin. Kesti pitkään mukautua ajatukseen, etten pääse parisuhteeseen. Mutta toisaalta olen saanut todistaa miehistä läheltä ja kaukaa ikäviä asioita niiin paljon, että viime aikoina on jäänyt päälle fiilis et keskityn mieluiten vapaaseen, harmittomampaan elämääni. Todellakin, toivoisin, että voisin ylläpitää miehistä ruusuista kuvaa. Tosielämä on kaikkea muuta kuin satua.
Media ja yhteiskunta elää siinä pseudotoiveajattelussa, että parisuhde ja/tai perhe tekee ihmisestä kokonaisen. Mielikuvat auvoisista parisuhdehetkistä kannattaa vastapainon vuoksi punnita niillä todellisilla asioilla, ja miettiä sitten kuinka suurelta draamalta mahdollisesti välttyy.
En osaa neuvo mistä ikäisiäsi kavereita löytyy, itselläni on hiukan sama ongelma. En kuitenkaan koskaan ole kaivannut lössiä ympärilleni, olen sopeutunut elämään vähemmällä.
Itse olen huomannut kyynistymistä, kun jonkun ystävän mies on mustasukkainen kyttääjä tai jonkun kumppani paljastuukin petturiksi... Ja sitten ne omat negatiiviset kokemukset miehistä siihen päälle!
On kyllä erittäin totta että meidän yhteiskunnassa parisuhde ja perhe on edelleen joku normi, yksikkö, rakenne jolle oletetaan ihmisen elämänsä perustavan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on niin vahva kumppanin kaipuu, että vaikka keskitys muihin asioihin, olen hankkinut monenlaisia harrastuksia ja tietoisesti kaveeraan eri-ikäisten, parillisen ja parittomien kanssa, niin aina, AINA tuo kaipuu nostaa päätään ja toivokin saattaa herätä, kun törmään kiinnostavan oloiseen sinkkuun. Tavallaan tämä pinttymäni pilaa sitten muuten antoisat harrastukset ja ihmisten kohtaamiset.
En vain osaa lopettaa haluta löytää kumppani.
Täällä palstallakin saa lukea, miten joku on päättänyt elää yksin ja on tyytyväinen.
Voin minäkin päättää, mutta vietti vie heti, kun sisäinen skannerini piippaa "sinkkumies havaittu sinkkumies havaittu". :D
Yritän hyväksyä. Olen unelmoinut rakkaudesta aina, mutta ei ole onnistanut. Yhden kerran vajaa parikymppisenä päädyin suhteeseen, mutta siinäkin mies käyttäytyi tosi itsekkäästi ja näin jälkeenpäin ajatellen luulen, että hän olisi kelpuuttanut aikalailla kenet tahansa, eikä siis varmaan oikeasti juurikaan välittänyt minusta. Yritin käsitellä sen suhteen aiheuttamia traumoja ihan rauhassa vuoden-pari ja sen jälkeen olen taas etsinyt kumppania, nyt n. 10v ajan. Mutta huonompaan suuntaan vain tuntuu menevän. Joko miestä ei kiinnosta sitoutua tai sitten haluavat sitoutua nopeasti, mutta taustalla on käsittelemätön ero, läheis- tai muu riippuvuus tai muita isoja ongelmia. Eikä siinä mitään, eihän kukaan meistä ole täysin ongelmaton, mutta nämä tyypit eivät ole halunneet tehdä niille ongelmilleen mitään; äkkiä vain uuteen suhteeseen, niin ei tarvitse ajatella mitään.
Olen myös tosi herkkä ja mietin toistenkin tunteita aika paljon. Esimerkiksi pakkien antaminen on ihan kauheaa, joten jo se itsessään vähentää treffailuhaluja. Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.
Minkälaisia vapaaehtoishommia tai matalan kynnyksen harrastuksia suosittelisitte? Minulla on kynnys korkealla aloittaa uutta, olen vähän sosiaalisesti tahmainen ja ujo. Ikää on kuitenkin jo kolmekymmentä.
Vierailija kirjoitti:
Yritän hyväksyä. Olen unelmoinut rakkaudesta aina, mutta ei ole onnistanut. Yhden kerran vajaa parikymppisenä päädyin suhteeseen, mutta siinäkin mies käyttäytyi tosi itsekkäästi ja näin jälkeenpäin ajatellen luulen, että hän olisi kelpuuttanut aikalailla kenet tahansa, eikä siis varmaan oikeasti juurikaan välittänyt minusta. Yritin käsitellä sen suhteen aiheuttamia traumoja ihan rauhassa vuoden-pari ja sen jälkeen olen taas etsinyt kumppania, nyt n. 10v ajan. Mutta huonompaan suuntaan vain tuntuu menevän. Joko miestä ei kiinnosta sitoutua tai sitten haluavat sitoutua nopeasti, mutta taustalla on käsittelemätön ero, läheis- tai muu riippuvuus tai muita isoja ongelmia. Eikä siinä mitään, eihän kukaan meistä ole täysin ongelmaton, mutta nämä tyypit eivät ole halunneet tehdä niille ongelmilleen mitään; äkkiä vain uuteen suhteeseen, niin ei tarvitse ajatella mitään.
Olen myös tosi herkkä ja mietin toistenkin tunteita aika paljon. Esimerkiksi pakkien antaminen on ihan kauheaa, joten jo se itsessään vähentää treffailuhaluja. Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.
Tässä viestissäsi on niin paljon samaistuttavaa... Pakkien antaminen on ihan hirveää! Ja itsekin olen huomannut että monet ystäväni jotka ennen harrastivat paljon yhdenillanjuttuja tai tapailivat montaa yhtä aikaa löysivät sitten sen kumppaninsa. Ehkä me ollaan liian kilttejä deittimaailmaan?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen, perheetön nainen täälläkin. Kesti pitkään mukautua ajatukseen, etten pääse parisuhteeseen. Mutta toisaalta olen saanut todistaa miehistä läheltä ja kaukaa ikäviä asioita niiin paljon, että viime aikoina on jäänyt päälle fiilis et keskityn mieluiten vapaaseen, harmittomampaan elämääni. Todellakin, toivoisin, että voisin ylläpitää miehistä ruusuista kuvaa. Tosielämä on kaikkea muuta kuin satua.
Media ja yhteiskunta elää siinä pseudotoiveajattelussa, että parisuhde ja/tai perhe tekee ihmisestä kokonaisen. Mielikuvat auvoisista parisuhdehetkistä kannattaa vastapainon vuoksi punnita niillä todellisilla asioilla, ja miettiä sitten kuinka suurelta draamalta mahdollisesti välttyy.
En osaa neuvo mistä ikäisiäsi kavereita löytyy, itselläni on hiukan sama ongelma. En kuitenkaan koskaan ole kaivannut lössiä ympärilleni, olen sopeutunut elämään vähemmällä.
Itse olen huomannut kyynistymistä, kun jonkun ystävän mies on mustasukkainen kyttääjä tai jonkun kumppani paljastuukin petturiksi... Ja sitten ne omat negatiiviset kokemukset miehistä siihen päälle!
On kyllä erittäin totta että meidän yhteiskunnassa parisuhde ja perhe on edelleen joku normi, yksikkö, rakenne jolle oletetaan ihmisen elämänsä perustavan.
Ap
Minulle ehkä satuttavin vaihe on ollut käsittää se, ettei minusta tule ikinä biologista äitiä. Se tuntuu haudanmurheelliselle faktalle. Toinen suruni koskee sitä, että haluaisin kovasti uskoa rakkauteen, mutta maailma on mennyt pintaliitoiseksi ja seksipainotteiseksi. Minua kiinnostaa aito, uskollinen yhteys toiseen ihmiseen.
Näillä eväillä kuitenkin mennään. Toivon jokaiselle vahvuutta löytää ja ylläpitää itseään merkityksellinä ihmisenää muidenkin asioiden kautta. Ei anneta odotusten ja paineiden painaa :)
-lainaamasi
Vierailija kirjoitti:
Minulla on niin vahva kumppanin kaipuu, että vaikka keskitys muihin asioihin, olen hankkinut monenlaisia harrastuksia ja tietoisesti kaveeraan eri-ikäisten, parillisen ja parittomien kanssa, niin aina, AINA tuo kaipuu nostaa päätään ja toivokin saattaa herätä, kun törmään kiinnostavan oloiseen sinkkuun. Tavallaan tämä pinttymäni pilaa sitten muuten antoisat harrastukset ja ihmisten kohtaamiset.
En vain osaa lopettaa haluta löytää kumppani.
Täällä palstallakin saa lukea, miten joku on päättänyt elää yksin ja on tyytyväinen.
Voin minäkin päättää, mutta vietti vie heti, kun sisäinen skannerini piippaa "sinkkumies havaittu sinkkumies havaittu". :D
Haha!
Itse huomasin että eräs ystäväni (mies) on sinkkuuntunut jossain vaiheessa. Olen aina pitänyt häntä jotenkin tosi viehättävänä, niin ulkoisesti kuin varsinkin persoonana. No, olen ihan 100% varma ettei minulla olisi mitään mahkuja jos yrittäisin. Ja toisekseen, haluanko riskeerata ystävyyden, voisko pakkien jälkeen enää olla kumpikaan normaalisti?
Voisipa oman seksuaalisuutensa ja parisuhteenkaipuun vaan jotenkin kuolettaa lopullisesti. Vaikka jollain pillerillä.
Ap
Äh piti kirjoittaa ettei kiinnosta irtoseksi :D parisuhdeseksi kyllä kiinnostaa ja paljon...