Lue keskustelun säännöt.
Miten opit hyväksymään että jäit yksin?
02.07.2020 |
Olen 35-v nainen, yrittänyt etsiä parisuhdetta suunnilleen 27-vuotiaasta lähtien mutta eipä ole löytynyt. Nuorempana seurustelin pari kertaa. Baaripanoja tms en ole ikinä harrastanut eikä ylipäänsä kiinnosta parisuhdeseksi. Vaan olisin halunnut parisuhteen, yhteisen arjen ja yhteisen lapsen. Olisin halunnut lähteä jonkun kanssa patikoimaan tai syödä jonkun kanssa sunnuntaiaamuna myöhäistä aamupalaa. Olen jäänyt tästä kaikesta elämässäni paitsi ja sen hyväksyminen tuntuu todella vaikealta. En kuitenkaan halua katkeroitua, vaan pitää löytää kaikkea muuta sisältöä elämään. Pidän vielä mahdollisuutta auki että hommaisin lapsen täysin yksin.
Olen myös pienituloinen ja tälläkin hetkellä työt koronasyistä loppu joten en pysty tekemään mitään mikä vaatisi paljon rahaa. Olen käyttänyt vapaa-aikaani nyt liikuntaan ja tavoitteenani on joka päivä käydä vähintään kerran, mielellään 2 kertaa jossain ulkona liikkumassa, vaikka vain pyöräilen johonkin rannalle iltauinnille tai yritän löytää kotikaupungistani jonkun paikan missä en ole vielä käynyt. Kavereiden näkeminenkin on muuttunut tosi vähäiseksi koronan vuoksi kun kuulun itse riskiryhmään.
Mitenkäs te muut? Kuinka hyväksyitte sen että ketään ei ole eikä ketään myöskään tule?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini oli pitkään parikymppisestä lähtien sinkkuna. Hän koki monta kertaa sen, että tapailivat miehen kanssa pitkään, mutta lopulta juttu ei edennyt seurusteluksi asti, koska mies ei pystynyt sitoutumaan syystä x. Lopulta kaverini sitten ei enää ottanut ketään tapailukumppania tosissaan, deittaili montaa samaan aikaan ja ei vähää välittänyt siitä, että jos joku vaikka perui treffit, koska oli aina joku muukin kierroksessa samaan aikaan. Pari kuukautta tätä jatkettuaan hän löysi sitten miesystävän ja ovat edelleen yhdessä. Kuulemma minunkin pitäisi vain alkaa samaan touhuun, että ei saa kiintyä keneenkään ja aina pitää olla joku varalla ja silloin miehillä tulee kiire sitoutua. En vaan halua "pelata" ihmisillä noin, joten ei tee edes mieli kokeilla. Eli kai sitten mieluummin pysyn sinkkuna.
Ei hitto, nyt kun aloin miettimään tuota ja muistelin kuinka tuttavapiirin suhteet ovat _aikuisiällä_ lähteneet käyntiin, niin on joko oltu eronneita vanhasta suhteesta kuukauden sisään ja lähdetty ulos sillä asenteella, että nyt ei mitään seurustelujuttuja pitkiin aikoihin ja heti on löytynyt uusi. Tai sitten on just ladattu tinder ja juteltu ja nähty useamman kanssa samaan aikaan (missä ei siis ole mitään väärää!). Eikä ehkä oikein olla oltu kiinnostuneita kenestäkään sen syvemmin. Voi kyllä olla, että tuttavapiiriini on vaan sattunut tällaisia tapauksia...
Seksikkäät ja haluttavat ihmiset päätyvät/pääsevät suhteisiin, eivät he ole koskaan kauaa sinkkuna! Nyt nelikymppisenä kun miettii niin kyllä ne on omista kavereista just ne joiden perässä pojat jo 15-16-vuotiaita ollessamme juoksivat, joilla on avioliitot ja perheet. Ja olen aivan vakuuttunut että jos joku näistä pariskunnista eroaisi niin naisilla olisi vaikka samana päivänä puolen tusinaa ottajaa työkavereissa, lasten harrastuspiireistä jne. Ja nämä ovat niitä naisia joilla lyhyinä sinkkukausina on sitä villiä sinkkuelämää eli saman tien puhelin täynnä kontakteja, ti-ke Maken kanssa purjehtimaan, pe Ville haluaisi tavata mutten jaksa, lauantaina tapaaminen Jarkon kanssa baarissa ja kuumat jatkot ja siinä ennen kuin Jarkko saapuu paikalle saa tietty pari muutakin treffipyyntöä/puhelinnumeroa...En voi olla miettimättä kuinka erilaista elämä olisi ollut jos olisi syntynyt tuollaiseksi, koko ajan saa suitsutusta ja positiivista palautetta, tunne että on haluttu ja kiinnostava miesten tarjoamia mökki- ja veneilyreissuja, matkoja, lahjoja, miehiä jotka remppaavat taloja sun toiveiden mukaan, aina joku jolle soutaa että mennäänkö lenkille/syömään/panemaan...
Ja kun ihmiset miettii että miksi niin monet naiset laihduttavat koko ikänsä, käyttävät tuhansia euroja hiusten värjäilyyn, hommaavat tekoripset tai hiuslisäkkeet, ravaavat kuntosaleilla ja ryhmäliikuntatunneilla, käyttävät epäkäytännöllisiä vaatteita ja rakennekynsiä... Kilpavarustelu on välttämätöntä, että kohdellaan edes kuin ihmistä.
Ja sitten on iso näkymätön lauma naisia, jotka viis veisaavat, lohduttavat itseään ehkä syömisellä tai juomisella. Miehet tuottavat liikaa kipua. Nykytouhu vie viimeisetkin halut vihjata, että suhde voisi kiinnostaa. Koko miesnaisjuttu on myrkyttynyt eikä sitä hymyilevää sirkuttajaa nyt vaan pysty mistään takataskusta kaivamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten ette pääse treffeille juurikaan? Ymmärsinkö oikein?
Ai ettäkö mitenkä. No ehkä sitenkä, että ensinnäkin nettitreffivirityksissä on äärettömän hankala päästä edes keskusteluyhteyteen kenenkään kanssa. Ja jos niin onnekkaasti sattuu käymään, että juttu luistaa, niin eheipäs sitten saakaan toista treffeille, hän haluaa vaan viestitellä.
Vierailija kirjoitti:
Miten ette pääse treffeille juurikaan? Ymmärsinkö oikein?
En kohtaa miehiä missään. Olen töissä naisvaltaisella alalla. Minulla on vain muutama kaveri, joilla heilläkään ei ole miehiä kaveripiireissä. Olen sillä tavalla vanhanaikainen, että baareissa lähinnä ahdistun.
Vierailija kirjoitti:
Miten ette pääse treffeille juurikaan? Ymmärsinkö oikein?
Miksi miehet ovat pahoja, yli-pinnallisia hirviöitä?
Ei meitä tiettyjä rumia naisia pyydetä treffeille tai "haluta" kuin vitsillä. 😂
Tuli vaan mieleen, kun tälläkin palstalla "aina kuolataan" niitä alta 20 vuotiaita nuoria naisia.
Itselleni tehtiin niin rumasti muinoin tuon ikäisenä, että se on vaivannut minua koko aikuisikäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin liikunnan ja sitten mm. painonnoston. Menin ensin yksin näihin tilanteisiin. Asetin liikuntaan liittyviä tavoitteita. Näin täytin ensin tyhjää aikaani. Ryhtini ja mielialani paranivat. Aloin jopa lukea alan lehtiä ja käydä tilaisuuksissa. Kokosin hyviä ja terveellisiä ruokareseptejä jne. Tein tämän ilman stressiä ja pakkoa.
Olen tavannut uusia ihmisiä ja unohdin surkeuteni kun huomioni täyttivätkin ihan muut asiat. Se on se juttu eli mieti , millä täytät aivosi. Salilla sitten tutustuin yhteen kaveriin, jonka kanssa olemme jakaneet treenivinkkejä. En olisi uskonut että liikunta oikeasti vaikuttaa näin paljon.
Se, mihin keskityt, se kehittyy. Huonossa ja hyvässä.Urheilen aktiivisesti ja yhtä lajia tavoitteellisesti. Mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että itse lähden treeneistä yksinäiseen kotiin, joku toinen kumppaninsa luo. Toki liikunta on ihan välttämätön henkireikä jaksamisen ja mielialan kannalta.
Ap
Sulla on aika ruusuinen kuva parisuhteista. "joku toinen menee kotiin kumppaninsa luo" tarkoitti esim. viimeisimmän eksäni kanssa että mies tulee kourimaan ja suuttuu jos en halunnut seksiä (siis haloo, ennen päivällistä tai töistä lepäämistä) ja alkaa sitten valittaa miksen tehnyt ruokaa yhyy ei ole mitään syömistä. Kerran suuttui kun junani ajoi ihmisen päälle ja olin kolme tuntia "myöhässä" kotoa, eli miehen silmissä vein häneltä mahdollisuuden seksiin kun itsekkäästi juutuin sinne junaan.
Sinkkuna voit olla varma että elämässä ei ole tuollaisia mätäpaiseita syyllistämässä kaikesta ja pilaamassa mielialaasi!
Kai sentään poistuit tuollaisesta suhteesta aika äkkiä?
Lopetin suhteen kolme kuukautta yhteenmuutosta, miehestä tuli kuin eri henkilö kun muutti luokseni. Taisi ekana iltana tyrkätä likapyykkinsä omieni sekaan, kärtti puolikasta pienestä sinkkuvaatekaapistani, ja alkoi tuo ihmeellinen seksillä venkoilu. En uskalla hirveästi kokeilla millaisia maamiinoja muut miehet ovat, jos miehestä voi kuoriutua tuollainen jopa vuoden suhteen jälkeen. Tuo junajuttu oli ihan pohjanoteeraus, iltapäivällä kilahti puhelimeen paidaton kuva tyyliin "ootan sua kotona..." (=haluan masturboida itseni sinuun), jään sitten junamottiin, ja mies lähettää ilkeitä viestejä ja pitää nyrpeää naamaa pari päivää.
En kyllä enää ikinä halua kenenkään kotityöautomaatiksi, talouden pyörittäjäksi, ja seksirobotiksi. Kaameaa kakkaa, sinkkuna on olo tuhat kertaa parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin liikunnan ja sitten mm. painonnoston. Menin ensin yksin näihin tilanteisiin. Asetin liikuntaan liittyviä tavoitteita. Näin täytin ensin tyhjää aikaani. Ryhtini ja mielialani paranivat. Aloin jopa lukea alan lehtiä ja käydä tilaisuuksissa. Kokosin hyviä ja terveellisiä ruokareseptejä jne. Tein tämän ilman stressiä ja pakkoa.
Olen tavannut uusia ihmisiä ja unohdin surkeuteni kun huomioni täyttivätkin ihan muut asiat. Se on se juttu eli mieti , millä täytät aivosi. Salilla sitten tutustuin yhteen kaveriin, jonka kanssa olemme jakaneet treenivinkkejä. En olisi uskonut että liikunta oikeasti vaikuttaa näin paljon.
Se, mihin keskityt, se kehittyy. Huonossa ja hyvässä.Urheilen aktiivisesti ja yhtä lajia tavoitteellisesti. Mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että itse lähden treeneistä yksinäiseen kotiin, joku toinen kumppaninsa luo. Toki liikunta on ihan välttämätön henkireikä jaksamisen ja mielialan kannalta.
Ap
Sulla on aika ruusuinen kuva parisuhteista. "joku toinen menee kotiin kumppaninsa luo" tarkoitti esim. viimeisimmän eksäni kanssa että mies tulee kourimaan ja suuttuu jos en halunnut seksiä (siis haloo, ennen päivällistä tai töistä lepäämistä) ja alkaa sitten valittaa miksen tehnyt ruokaa yhyy ei ole mitään syömistä. Kerran suuttui kun junani ajoi ihmisen päälle ja olin kolme tuntia "myöhässä" kotoa, eli miehen silmissä vein häneltä mahdollisuuden seksiin kun itsekkäästi juutuin sinne junaan.
Sinkkuna voit olla varma että elämässä ei ole tuollaisia mätäpaiseita syyllistämässä kaikesta ja pilaamassa mielialaasi!
Kaipa minullakin olisi parisuhde, jos tuommoisen pölvästin huolisin miehekseni.
-sinkkuN
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ette pääse treffeille juurikaan? Ymmärsinkö oikein?
Miksi miehet ovat pahoja, yli-pinnallisia hirviöitä?
Ei meitä tiettyjä rumia naisia pyydetä treffeille tai "haluta" kuin vitsillä. 😂
Tuli vaan mieleen, kun tälläkin palstalla "aina kuolataan" niitä alta 20 vuotiaita nuoria naisia.
Itselleni tehtiin niin rumasti muinoin tuon ikäisenä, että se on vaivannut minua koko aikuisikäni.
Tämäpä nyt varsinainen miestensyyttelyketju taas kerran.
Entäpä minä, ruma mies, joka sai nuoruudessaan kokea nöyryyttäviä tilanteita kun ei vielä ollut digikameroita eikä saanut mitenkään kuvaa toiselle välitettyä itsestään netin kautta. Joutui siis mennä sokkotreffeille ja kylläpä vaan ne naisetkin lähti jopa häpeilemättä kävelemään kun näkivät, millainen rumilus oli vastassa. Ja eipä tilanne ole juurikaan parantunut nykyään, no ainakaan ei tartte niihin nöyryyttäviin tilanteisiin enää lähteä kun naiset raakkaa sivuun jo kättelyssä kuvan netissä nähdessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kykene hyväksymään sitä mitenkään. Minun itsetuntoni tuhottiin lapsuudessa kiusaamalla ja sen jälkeen olen ollut kykenemätön intiimeihin/romanttisiin suhteisiin vaikka sellaista haluaisinkin.
-m35
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ette pääse treffeille juurikaan? Ymmärsinkö oikein?
Miksi miehet ovat pahoja, yli-pinnallisia hirviöitä?
Ei meitä tiettyjä rumia naisia pyydetä treffeille tai "haluta" kuin vitsillä. 😂
Tuli vaan mieleen, kun tälläkin palstalla "aina kuolataan" niitä alta 20 vuotiaita nuoria naisia.
Itselleni tehtiin niin rumasti muinoin tuon ikäisenä, että se on vaivannut minua koko aikuisikäni.Tämäpä nyt varsinainen miestensyyttelyketju taas kerran.
Entäpä minä, ruma mies, joka sai nuoruudessaan kokea nöyryyttäviä tilanteita kun ei vielä ollut digikameroita eikä saanut mitenkään kuvaa toiselle välitettyä itsestään netin kautta. Joutui siis mennä sokkotreffeille ja kylläpä vaan ne naisetkin lähti jopa häpeilemättä kävelemään kun näkivät, millainen rumilus oli vastassa. Ja eipä tilanne ole juurikaan parantunut nykyään, no ainakaan ei tartte niihin nöyryyttäviin tilanteisiin enää lähteä kun naiset raakkaa sivuun jo kättelyssä kuvan netissä nähdessään.
Toisaalta ruma mies voi ihan oikeasti kompensoida ulkonäköään. Ihan valtakunnan politikoissakin on rehellisesti sanottuna aika öhöm persoonallisen näköisiä miehiä. Olisivatko he saaneet parisuhdetta jos eivät olisi siinä asemassa missä ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ette pääse treffeille juurikaan? Ymmärsinkö oikein?
En kohtaa miehiä missään. Olen töissä naisvaltaisella alalla. Minulla on vain muutama kaveri, joilla heilläkään ei ole miehiä kaveripiireissä. Olen sillä tavalla vanhanaikainen, että baareissa lähinnä ahdistun.
Kaikki ihmiset ei ole mitään ylisosiaalisia sosiaalisukkuloita. Silti olisi kiva jos meille naisille kerrottaisiin että on oikeasti todella lyhyt aikaikkuna elämässä kun sen miehen voi löytää, yli kolmekymppisenä on jo auttamattomasti myöhässä ja jäljellä vain jämät, eronneet ja karanneet.
Pystyykö miehet ylipäänsä rakastumaan tavallisiin naisiin? Tai rakastuuko miehet ollenkaan? Tuo viimeisin hesarin deittipalstajuttu pisti kyseenalaistamaan kokonaan onko miehillä ollenkaan rakkaudentunteita naisiaan kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pystyykö miehet ylipäänsä rakastumaan tavallisiin naisiin? Tai rakastuuko miehet ollenkaan? Tuo viimeisin hesarin deittipalstajuttu pisti kyseenalaistamaan kokonaan onko miehillä ollenkaan rakkaudentunteita naisiaan kohtaan.
Pystytkö sinä rakastumaan mieheen vai oletko aina vain noin kyyninen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyykö miehet ylipäänsä rakastumaan tavallisiin naisiin? Tai rakastuuko miehet ollenkaan? Tuo viimeisin hesarin deittipalstajuttu pisti kyseenalaistamaan kokonaan onko miehillä ollenkaan rakkaudentunteita naisiaan kohtaan.
Pystytkö sinä rakastumaan mieheen vai oletko aina vain noin kyyninen?
Olen ollut rakastunut useamman kerran. Minua on myös petetty useamman kerran, vaikka juuri sitä ennen on vannottu rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ihmiset ei ole mitään ylisosiaalisia sosiaalisukkuloita. Silti olisi kiva jos meille miehille kerrottaisiin että on oikeasti todella lyhyt aikaikkuna elämässä kun sen naisen voi löytää, yli kolmekymppisenä on jo auttamattomasti myöhässä ja jäljellä vain jämät, eronneet ja karanneet.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen, perheetön nainen täälläkin. Kesti pitkään mukautua ajatukseen, etten pääse parisuhteeseen. Mutta toisaalta olen saanut todistaa miehistä läheltä ja kaukaa ikäviä asioita niiin paljon, että viime aikoina on jäänyt päälle fiilis et keskityn mieluiten vapaaseen, harmittomampaan elämääni. Todellakin, toivoisin, että voisin ylläpitää miehistä ruusuista kuvaa. Tosielämä on kaikkea muuta kuin satua.
Media ja yhteiskunta elää siinä pseudotoiveajattelussa, että parisuhde ja/tai perhe tekee ihmisestä kokonaisen. Mielikuvat auvoisista parisuhdehetkistä kannattaa vastapainon vuoksi punnita niillä todellisilla asioilla, ja miettiä sitten kuinka suurelta draamalta mahdollisesti välttyy.
En osaa neuvo mistä ikäisiäsi kavereita löytyy, itselläni on hiukan sama ongelma. En kuitenkaan koskaan ole kaivannut lössiä ympärilleni, olen sopeutunut elämään vähemmällä.
Monet elokuvat oikein ruokkii tuota ajatusta, ettei yksin voi olla onnellinen ja parisuhteen löytämisestä tulee jopa elämäntehtävä. Jossain elokuvassa taidettiin näyttää jopa esimerkkinä yksinäinen vanhus joka ei löytänyt ketään ja eli elämänsä onnettomana ja nyt viettää yksinäistä vanhuutta raihnaisena. Tuollainen sinua odottaa elokuvan päähenkilö jos et löydä kumppania.
Onpa katkeraa tekstiä miehistä. Taitaa olla tussukka naisten kokoontumisajot. Oletteko miettineet, että ehkäpä tuo ajatusmaailmanne ajaa miehet pois ja kauaksi?
En ole hyväksynyt, sairastuin vaikeaan masennukseen ja tämän kanssa kamppailen nyt sitten loppuikäni. En olisi IKINÄ uskonut että musta tulee tätini kaltainen vanhapiika.
Se on ollut omien valintojen lopputulos. En kadu ja oikeastaan ymmärrän sen viimein, etten ole edes mikään parisuhdeihminen, viihdyn paremmin vapaana. Elämästä löytyy paljon muutakin mukavaa, kuin parisuhteet, jotka voivat olla myös todella kuluttavia. Osaan olla myös aidosti iloinen niiden puolesta, jotka ovat onnen löytäneet yhdessä.
Miten ette pääse treffeille juurikaan? Ymmärsinkö oikein?