Hajoaako pää äitiyslomalla?

Minäkin suosittelen etäopiskelua! Itse kävin iltalukion niiden kolmen vuoden aikana joina olin kotihoidontuella, kun sattui sellainen koulu olemaan ihan naapurissa. Mut etänähän onnistuu vaikka jokin kesäyliopistokin.

[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 23:04"]

Jos et ole vaivautunut hankkimaan kavereita tähänkään mennessä, niin miksi nyt sitten sinua varten täytyisi pitää MLL:n kahvila auki?

[/quote]

Missä kohdassa vaadin pitämään kahvilaa auki? Muistaakseni vain totesin, että lienee kesällä kiinni, kun arvelin jonkun sitä ehdottavan.

Vaivautunut hankkimaan kavereita. No, mistä sinä olet hankkinut kavereita uudella paikkakunnalla jos se on kerran VAIN JA AINOASTAAN omasta viitseliäisyydestä kiinni? Minusta on hyvin vaikea alkaa väkisin kaveriksi ihmisille, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä ja/tai on jo valmiiksi tiivis tuttavapiiri. Täällä kaikki ovat tunteneet toisensa suurinpiirtein syntymästä saakka ja "ulkopuolinen" ei oikein sovi joukkoon. Jos menisit vaikka työkavreiltani kysymään, varmaan jokainen sanoisi että olen ihan mukava ja sosiaalinen. Mutta jos ihmisillä ei "synkkaa" ei sitä mielestäni voi pakottaa.

ap

[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 23:07"]

Minäkin suosittelen etäopiskelua! Itse kävin iltalukion niiden kolmen vuoden aikana joina olin kotihoidontuella, kun sattui sellainen koulu olemaan ihan naapurissa. Mut etänähän onnistuu vaikka jokin kesäyliopistokin.

[/quote]

Täällä ei iltalukiota ole, ainakaan 50 kilsan säteellä. Minkähän verran yliopiston etäkurssi vaatii läsnäoloa, varmaan joku tentti kuitenkin on... se vois olla hyväkin tapa pitää ajatuksia vireessä, mutta seuranpuutetta se ei korjaa.

Kerta viikkoon olen käynyt työväenopiston käsityökerhossa, sitä toki aion jatkaa jos sitä vaan syksyllä vielä järjestetään.

ap

Hyvä kysymys.

Mulla 1v10kk lapsi ja aion olla hoitovapaalla kunnes lapsi täyttää kolme. Pää on kestänyt hyvin. Mulle tää on lomaa töistä ja hyvä irtiotto niistä kuvioista. Ainutkertainen tilaisuus olla kotona ja vielä oman lapsen kanssa.

Vauvan kanssa, ainakin esikoisen, oleminen on aika intensiivistä. Itse en ainakaan sukulaisia ja tuttavia enempää kaivannut seuraa sinä aikana. Kun lapsi kasvoi hiukan, lähdettiin muskareihin ja kerhoihin. Pari kertaa viikossa riittää meille. Viihdytään lapsen kanssa kaksin hyvin.

Lapsen tultua vuoden ikään, huomasin, että lapsesta on aivan eri tavalla seuraa, koska lapsi opettelee puhumaan ja alkaa leikkimään ihan uudella tavalla sekä innostuu piirtämisestä ja askartelusta. Päivät menee leppoisasti myös pikku askareiden parissa, joita voi lapsen kanssa yhdessä tehdä; leipomista ja siivousta, pyykkejä yms. Tämähän nyt on tietty päivänselvää, mutta lapsen kanssa on oikeasti hauskaa! Lapsen jutut on välillä aivan hulvattomia! On palkitsevaa viettää aikaa oman lapsensa kanssa, kun huomaa, että lapsellakin on mukavaa. 

Me harrastetaan ulkoilua ja kirppiksillä käyntiä. On hauskaa etsiä yhdessä esim. nukelle vaatteita ja tutkia kirppareiden "aarteita". Oikein odotan kesää, sitten päästään metsään retkeilemään ja rannalle leikkimään.

Mukavia yhteisiä päiviä sinulle ja tulevalle lapsellesi! Nauti ajastasi lapsesi kanssa ja tee siitä omannäköistäsi. 

Kaipasin aivan valtavasti aikuisten seuraa ja muutakin puhumista kuin lapsiasioista jutustelua. Perhekahvila oli siinä mielessä ahdistava paikka, että siellä oli lisää lapsia, lasten meteliä ja äidit jauhamassa lapsista. Kaikenlisäksi lapsi nukkui todella huonosti, esim. päiväunia ei puolta tuntia pidempään ja yöt hyvin rikkonaisia. Olin väsynyt ja tunsin uupumuksesta suorastaan fyysistä kipua. Elämäni hirveintä aikaa. Ihmettelin silmät ristissä ja itku kurkussa, kun toiset lässyttivät ihanasta vauva-ajasta.

Lapseni meni 11 kk iässä hoitoon, päivääkään pidempään en olisi jaksanut. Oli ihanaa päästä käyttämään taas aivojaan ja saamaan muitakin virikkeitä elämäänsä. Lisäksi töissä oli paljon kevyempää kuin mitä se hirvittävä työleiri kotona oli.

Nyt on kyllä mukavaa, kun lapsi oli yli vuoden ikäinen, kaikki helpottui. Silti en jäisi kotiin, en vain ole yhtään koti-ihminen. Kaipaan sosiaalisia kontakteja ja juttuseuraa.

Ei hajoa. Jouduin jäämään neljä kuukautta sitten sairauslomalle jatkuvan pahoinvoinnin vuoksi. Teen vaativaa ja vastuullista työtä pitkiä työpäiviä (parhaimmillaan työviikkoni olivat 120 tuntisia, ei onneksi enää raskausaikana). Olen aina tykännyt tehdä paljon töitä, opiskella työn ohessa, harrastaa ja olla menossa. En viihdy sohvalla enkä ole mikään kodin hengetär.

Itku tuli, kun neuvolalääkäri totesi että lapsen parhaaksi on hidastettava. Aluksi seinät kaatuivat päälle. Muutama kaveri oli kans sairauslomalla "raskausvaivojen" vuoksi ja soittelivat että mennäänkö kaupungille jne. Mutta tuolloin olin oikeasti niin pahoinvoiva että en voinut kuvitellakaan lähteväni mihinkään (jänniä nämä joidenkin odottajien "työkyvyttömyydet kun silti painavat shoppailemassa jne.). Olin toista kuukautta siis lähinnä kotona. Jotenkin se siitä sitten lähti sujumaan vaikka mitään ei juuri jaksanut tehdä. Sitten onneksi ostimme talon ja myimme asuntomme niin reippaasti, että jouduimme muuttamaan kolmen viikon varotusajalla väliaikaisasuntoon. Siinä pahoinvoinnin lomassa pakkaillessa sujui aika nopeasti. Mutta kaiken kaikkiaan aika meni todella nopeasti. Ja nettishoppailin vauvalle kaiken valmiiksi joten niihin ei nyt tarvitse enää vauvan synnyttyä tuhlata aikaa ja energiaa.

Nyt olen viikolla 41, vointi on jo jonkin verran parempi. Kyllä tässä silti alan odottamaan että vauva syntyisi kun aika käy pitkäksi meidän väliaikaisasunnossa, enkä tosiaan viihdy missään shoppailemassa tai kahvittelemassa. Odotan, että vauva syntyy että pääsen taas tekemään omia asioitani (urheilemaan nyt ensisijaisesti) ja että on todellakin jotain muuta tekemistä päivisin kuin lukea lehtiä tai siivota (eli siis vauvan hoitoa). En ymmärrä ihmisiä jotka jäävät vauvan kanssa neljän seinän sisälle tai keskittyvät vaan mammaseuroihin.

Meillä on ainakin kovasti menoa ja touhua suunnitelmissa, ja aion todellakin tehdä ne lapsen kanssa. Ensimmäinen kampaajakäyntikin on sovittu, lapsenvahdin kanssa mennään yhdessä :) En ole koskaan ollut kova nukkumaan (nukun n. 4-6 tuntia heräten useita kertoja siinä välissä) enkä välitä siitä että koti on tip top.

Ehkä omaan sen verran aivokapasiteettia, että pelkkä kodin- ja lapsenhoito ei riitä vaan haasteita pitää olla elämässä. Äitini ja äitipuoleni ovat samanlaisia. Molemmat ovat menneet ja tehneet lapsien hoidon ohessa paljon ja meillä on kaikilla todella läheiset ja hyvät välit tästä huolimatta. Samoin myös useat kollegani. Aloitan sunnuntaityöt 2xkuukaudessa jo kesäkuussa ja mies on innoissaan kun saa olla vauvan kanssa kaksin  ja minä olen innoissani kun aikataulut täyttyvät.

Minulla on nyt paljon kavereita joilla on pieniä vauvoja, mutta en silti odota että pääsisin heidän kanssaan mammakerhoilemaan. Ehkä eniten siksi, että he ovat näitä jotka haluavat lapsia että voivat olla kotona eivätkä harrasta mitään tms. En jaksaisi istua kahvilla puhumassa synnytyksestä tai syöttämisestä, monesta kun tuntuu yhden pienen lapsen kanssa tulevan asiantuntijoita raskaus-, synnytys- ja kasvatusasioissa. Teen asiat lapseni kanssa omalla tavallani ja puhun asioista tarvittaessa äitieni kanssa. 

En tiedä auttoiko, mutta uskon että saat vauvankin kanssa päiväsi täyttymään vaikka nyt tuntuu oudolta. Ja se aika ennen vauvan syntymää on niin lyhyt, että kun keskityt vain "lepäämään" ja ottamaan rennosti, niin se on ohi ennen kuin huomaatkaan. 

[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 23:14"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 23:04"]

Jos et ole vaivautunut hankkimaan kavereita tähänkään mennessä, niin miksi nyt sitten sinua varten täytyisi pitää MLL:n kahvila auki?

[/quote]

Missä kohdassa vaadin pitämään kahvilaa auki? Muistaakseni vain totesin, että lienee kesällä kiinni, kun arvelin jonkun sitä ehdottavan.

Vaivautunut hankkimaan kavereita. No, mistä sinä olet hankkinut kavereita uudella paikkakunnalla jos se on kerran VAIN JA AINOASTAAN omasta viitseliäisyydestä kiinni? Minusta on hyvin vaikea alkaa väkisin kaveriksi ihmisille, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä ja/tai on jo valmiiksi tiivis tuttavapiiri. Täällä kaikki ovat tunteneet toisensa suurinpiirtein syntymästä saakka ja "ulkopuolinen" ei oikein sovi joukkoon. Jos menisit vaikka työkavreiltani kysymään, varmaan jokainen sanoisi että olen ihan mukava ja sosiaalinen. Mutta jos ihmisillä ei "synkkaa" ei sitä mielestäni voi pakottaa.

ap

[/quote]

Ja miten oletat lapsen muuttavan tilannetta? Ne muut on tunteneet aina, ne on kaikki jotain kautta sukua, sinä olet se ulkopuolinen niin perhekerhossa kuin MLL:N kahvilassakin.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2013 klo 08:31"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 23:14"]

[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 23:04"]

Jos et ole vaivautunut hankkimaan kavereita tähänkään mennessä, niin miksi nyt sitten sinua varten täytyisi pitää MLL:n kahvila auki?

[/quote]

Missä kohdassa vaadin pitämään kahvilaa auki? Muistaakseni vain totesin, että lienee kesällä kiinni, kun arvelin jonkun sitä ehdottavan.

Vaivautunut hankkimaan kavereita. No, mistä sinä olet hankkinut kavereita uudella paikkakunnalla jos se on kerran VAIN JA AINOASTAAN omasta viitseliäisyydestä kiinni? Minusta on hyvin vaikea alkaa väkisin kaveriksi ihmisille, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä ja/tai on jo valmiiksi tiivis tuttavapiiri. Täällä kaikki ovat tunteneet toisensa suurinpiirtein syntymästä saakka ja "ulkopuolinen" ei oikein sovi joukkoon. Jos menisit vaikka työkavreiltani kysymään, varmaan jokainen sanoisi että olen ihan mukava ja sosiaalinen. Mutta jos ihmisillä ei "synkkaa" ei sitä mielestäni voi pakottaa.

ap

[/quote]

Ja miten oletat lapsen muuttavan tilannetta? Ne muut on tunteneet aina, ne on kaikki jotain kautta sukua, sinä olet se ulkopuolinen niin perhekerhossa kuin MLL:N kahvilassakin.

[/quote]

No kyllä mun mielestä lapset yhdistää ihmisiä. Sellaistenkin kanssa, joiden kanssa ei ole aiemmin tullut oltua jutuissa, voi jutut alkaa luistaa yllättävän hyvin jos molemmilla on suurinpiirtein samanikäinen lapsi. Mä sanoisin ap:lle että rohkeasti vaan mukaan kaikkeen toimintaan. Meillä on MLL:n kahvilassa ainakin sellainen meininki, että KAIKKI otetaan juttuun mukaan. Vetäjät on sen verran fiksua porukkaa, että huolehtivat kyllä ettei kekenkään tarvi kökkiä nurkassa yksinään.

Kuinka pienellä paikkakunnalla asut? Mä asun pienessä kaupungissa, tosin aika umpimielisessä mutta sain äitiyslomalla paljon kavereita juurikin muista muualta muuttaneista. Tunnetko heitä paikkakunnallasi? Netti on myös hyvä paikka löytää äitikavereita. Yleensä on kuitenkin muitakin yksinäisiä äitejä jotka painivat saman asian kanssa. Ja vaikka monella siellä olisi jo se kaveripiiri, silti heillä voi olla erilaiset elämäntilanteet, toinen töissä, toinen kotona. Silloin on varmasti tilausta uusillekin ystäville.

Mulle kyllä kotonaolo oli sikäli raskasta että kun kuopus täytti 1,5 v. lähdin opiskelemaan. En olisi jaksanut kauempaa. Vauva-ajat koin helpompana kuin tuon ajan kun lapset oli 3 ja 1, ja oppivat nahistelemaan keskenään...

Niin muuten, mainitsit että lähimmät ystävät on n. 150 km päässä, asuvatko sun vanhempasikin siellä suunnassa? Mulla on sama tilanne, että vanhemmat ja lapsuuden kaverit asuvat 150 km päässä ja mä olin sitten tosi paljon siellä päin lapsen/lasten kanssa, siis ihan monta päivää putkeen kun mies oli aina töissä. Jos sulla on hyvät välit vanhempiisi ja olet tervetullut, niin kyllä sen vauvan kanssa on oikeasti helppo matkustaa, varsinkin junalla. Mä ajattelin silloin niin että jos mies käy kotona lähinnä nukkumassa, niin miksi ihmeessä meidän täytyisi siellä kituuttaa kun kotonani mulla on seuraa ja apua vanhemmistani ja paljon lapsuuden ystäviä samassa elämänvaiheessa.

Itse muutin puolison luo toiselle puolen Suomea pienelle paikkakunnalle äitiysloman alkaessa.Omia tuttuja tai kavereita ei siis siellä ennestään ollut oikeastaa yhtään. Mll:n lisäksi kannattaa selvittää esim. seurakunnan ja setlementtiyhdistysten tms. toimintaa, tosin kesällä tosiaan monet jutut on tauolla. Itse en sinä parina vuotena mikä siellä asuttiin saanut varsinaisesti kavereita kylläkään, mutta tuttuja sentään.

Näin jälkikäteen en kyllä muista että aika olisi käynyt pitkäksi.Ulkoilua kärrien ja koirien kanssa, lapsen kanssa seurustelua, kotitöitä ja itselle tärkeä henkireikä on lukeminen -joten vähintään sitä pystyi tekemään aina jos aikaa oli.Varmaan eri jos lapsi nukkuu pitkiä unia, oma esikoinen ei nukkunut. Ihmeen nopeasti se aika vaan meni, ja rutiinien löytyminenkin vei oman aikansa. Tosin en yleensäkään ole kovin helposti pitkästyvää tyyppiä. 

Oikeasti, nautin ihan hemmetisti siitä omasta rauhasta, tosin taisin olla aika väsynyt työhoni (joka on tiivistä ihmissuhdetyötä) kun äitiyslomalle jäin. 

harrastele kotonoa jotakin, ompele, askartele sisusta jne

Ei ole hajonnut, ei hajonnut esikoisen aikanaan ja tuskin nytkään. Ihanaa, kun saa olla ihan rauhassa ja voi kehittää vaikka minkä tekosyyn, ettei tarvitse katsoa kenenkään naamaa :D Ei tarvitse vastata puhelimeen, voi illalla laittaa viestin, että hektinen päivä, ei kerennyt vastata.

  Äitiysloma kun loppuu, loppuu myös tekosyyt. Pakko nähdä muiden naamaa.

rohkeasti sinne perhekahvilaan ja sieltä voi löytyä samanhenkisiä äippä kavereita, joiden kanssa vo kahvitella kylässä :)

Kyllä se tavallaan hajosi. Siihen vaikutti paljon se, että nukuin niin huonosti vauvan takia, että muutuin kovin itkuiseksi ja kaikesta, ihan maitopurkin nostamisesta alkaen, kaikki tuntui niin raskaalta. Siinä sitten kävelin 9h zombina kotona kunnes mies tuli kotiin. Tämä oli tilanne ensimmäisen lapsen kanssa.

Kun toinen syntyi, olin edelleen hoitovapaalla. Auttoi kun esikoinen puhui ja kävimme kolmistaan joka päivä ulkoilemassa lähimmässä leikkipuistossa, jossa oli paljon muitakin äitejä. Kesät on aina olleet helpompia kun talvet. Kesällä on enemmän tekemistä ja jaksaa mennä eri tavalla. Myös yöheräilyt ovat helpompia öisin.

Kolmannen syntyessä olin edelleen kotona. Kyllä siinä metelissä, tappelussa, jatkuvassa toisten tarpeiden täyttämisessä ja päivien toistuvuudessa on pää koetuksella. Ainakin itselläni oli.

Kannattaa pitää mielessä, että vaikka vauvan kanssa liikkuminen tuntuu hankalalta, oikeasti yhden lapsen kanssa on todella helppo liikkua kodin ulkopuolella. Eli suosittelen itselle sopivaa aktiivista äitiyslomaa. Käy kaupassa vauvan kanssa, lähde sukuloimaan tai kauempana asuvien ystävien luokse. Menkää viikonloppuisin yhdessä miehen kanssa. Jos sinulla on auto käytössä ja lähellä joku isompi kaupunki, käy siellä. Kesävauvan kanssa pääsee heti rannalle aurinkoa ottamaan.

Vitsit, mua kyl ärsyttää kun ystävällisesti kommentoin ja sit nää negatiivisuuteen keskittyvät aaapeet skippaavat kaikki viestit, mukaanlukien omani, joissa olisi jotain tuoreempaa ideaa. Vänkkääminenkö vain kiinnostaa?

Mulla on ap aika samanlainen tilanne ku sulla, pikkukylässä asustelen ja äippälomalla hoitelen vauvaa. En tunne juuri ketään täältä, joten kaksistaan ollaan vauvan kanssa kaikki päivät. Mun mies tekee välillä aika pitkää päivääkin vielä. Täällä on tosi nurkkakuntainen meininki enkä oikeen tunne olevani naapurien kans samalla aaltopituudella. Lisäksi ovat keski-ikäisiä ja eläkeläisiä suurin osa, mun ikäisiäni ei ole monen kilometrin säteellä! Autookaan ei oo päivisin käytössä, et pääsisin vaik moikkaan työkavereita (niin pitkä matka, et kävellen sinne ei voi lähtee). Välillä tuntuu, et hajoo pää, mut on hyviäkin päiviä :) Nyt, kun on kevät ja kesä tulee, voi olla monipuolisemmin ulkona. Meillä on iso piha, jossa riittää puuhastelua. Oma valinta oli muuttaa tänne aikoinaan, ennen asuin isossa (yli 100 000 asukkaan) kaupungissa, jossa kavereita riitti, joten eipä tässä voi kauheesti valittaa.