Lue keskustelun säännöt.
Hei uusperheelliset!
Kauanko teidän lapsilla on kestänyt tottua uuteen suhteeseen ja yhteen muuttoon?
Olemme olleen mieheni kanssa 2v yhdessä ja lapsemme jotka ovat samanikäisiä, (aloittavat koulun nyt) ovat tavanneet joka toinen viikonloppu 1.5 vuotta.
Yhteen muutimme 3kk sitten.
Mieheni lapsi ei sopeudu. Itkee isänsä perään usein, ei haluaisi nukkua kuin tämän vieressä. (Yhden yön viikonlopusta saakin, sovittu ennalta aina.) Kun isä on toisessa kerroksessä kiljuu välillä tämän perään kun olisi kadonnut kokonaan.
Lapset tulevat keskenään kuitenkin hyvin toimeen ja olen ehdottoman oikeudenmukainen itse.
Miten ihmeen pitkään tässä vielä menee ennen kuin tilanne rauhoittuu?
Ennen he olivat isän kanssa aina kaksin.
Ymmärrän siis tämän mutta minusta 1.5v on jo tosi pitkä aika jonka luusisi riittävän sopeutumiseen uuteen tilanteeseen.
Oma lapseni on täysin vastakohta, siksi ehkä olen niin ihmeissäni.
Kommentit (206)
Mulla on aikuiset lapset ja saman ikäinen 7v lapsi kun miehellänikin.
Kummallekkin lapselle tämä on ensimmäinen uusioperhe, ei ole riepoteltu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei nyt takapakkia asioissa, en ole missään vaiheessa syyllistänyt lasta mistään tai käyttäytynyt häntä kohtaan huonosti tai epäoikeudenmukaisesti!
Ihmettelin vain sitä miten kauan tätä mahdollisesti kestää.
Isä viettää lapsensa kanssa kahdenkeskistä aikaa. Minä oman lapseni kanssa joka nyt sattuu riemusta kiljuen odottamaan mieheni lasta meille ihan aina. Oma lapseni on rauhallinen, avoin ja suhtautuu tyynesti asiaan kuin asiaan.
Miksi pitää kaivaa asioista ongelmia kun täällä ei ketään kohdella kaltoin ei edes sinnepäin!
Myöskään mitään pakotettua ruusunpunaista uusperhettä en yritä saada kasaan vaan vietämme mukavaa elämää keskenämme.
Itse olisin valmis vaikka siihen että mieheni lapsi muuttaa meille, en inhoa häntä niinkuin täällä koitetaan asia kääntään.Ap
Lainaan omaa tekstiäni: mikä tässä viestissä on kohta mistä ette pidä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei nyt takapakkia asioissa, en ole missään vaiheessa syyllistänyt lasta mistään tai käyttäytynyt häntä kohtaan huonosti tai epäoikeudenmukaisesti!
Ihmettelin vain sitä miten kauan tätä mahdollisesti kestää.
Isä viettää lapsensa kanssa kahdenkeskistä aikaa. Minä oman lapseni kanssa joka nyt sattuu riemusta kiljuen odottamaan mieheni lasta meille ihan aina. Oma lapseni on rauhallinen, avoin ja suhtautuu tyynesti asiaan kuin asiaan.
Miksi pitää kaivaa asioista ongelmia kun täällä ei ketään kohdella kaltoin ei edes sinnepäin!
Myöskään mitään pakotettua ruusunpunaista uusperhettä en yritä saada kasaan vaan vietämme mukavaa elämää keskenämme.
Itse olisin valmis vaikka siihen että mieheni lapsi muuttaa meille, en inhoa häntä niinkuin täällä koitetaan asia kääntään.Ap
Lainaan omaa tekstiäni: mikä tässä viestissä on kohta mistä ette pidä?
Ap
Ei tuossa ole mitään ihmeellistä. Mammat vain vihaavat kaikkia uusperheitä.
Jos kerrot osallistuvasi miehen lasten elämäön, saat alapeukkuja, koska häiritset isän ja lapsen yhteistä aikaa.
Jos kerrot olevasi poissa jaloista lapsen ollessa paikalla, saat alapeukkuja, koska olet etäinen.
Jos kerrot olevasi pullantuoksuinen äitipuoli, he alapeukuttavat, koska valehtelet.
Ihan sama, mitä uusperheestäsi kerrot, niin olet paha ihminen. Minä olen usein kertonut, kuinka meillä ei ole ollut mitään uusperheongelmia, ja perustellut sitä esmerkeillä (mm. Vuoroviikkolapset halusivat muuttaa kokonaan meille), niin saan siitä sata alapeukkua. En kuulemma vain ymmärrä lapsia, ja meillä on kuitenkin kotona huono ilmapiiri.
Joo en myöskään ymmärrä enää yhtään mitä ihmiset oikein ajattelevat. Mielestäni meillä on asiat hyvin. Kysyin yksinkertaisen kysymyksen, vastauksia en juuri saanut, eli kauanko on mennyt että epävarmuus katoaa.
Se on hullua että mieheni on minun lapseni kanssa enemmän kuin omansa mutta tällekkään ei voi mitään. Lapsi on työvuorojen takia "joutunut" näkemään isäänsä vain joka toinen vl. Sekin oli alapeukun aihe kun laitoin että yhteen muuton jälkeen pystymme lisäämään näitä päiviä jolloin hän on meillä. Ap
No mitä odotit, että tällä palstalla annettaisiin ohjeet täydelliseen uusioperhe-elämään? Ammut oikeastaan alas kaikki ehdotukset (Ei voi olla niin, koska....). Kommenteistasi paistaa ainakin minulle näkemys (rivien välistä), että sinun lapsesi ovat täydellisiä, mutta miehesi lapsi on ongelma. Hmmm 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko käyneet yhdessä lasten kanssa perheterapiassa? Lapsi kokee sinut uhkana joka vie häneltä isän. Huutaa koska kokee turvattomuutta.
Voimia koko perheelle!
Kysyin mieheni lapsesta koska hän on täysin, siis aivan täysin erilainen kuin kolme omaani enkä ymmärrä häntä. Mietin loppuuko tuo minulle täysin outo käytös, ja koska.
En ole kohtelemassa lasta kaltoin, kohtelen heitä täysin tasa-arvoisesti.
Eihän lapsi itselleen mitään voi.
Nykymaailmassa vaan tuntuu että lapsille pitäisi tasoittaa tie joka suuntaan, siis noin yleensä tämän keskustelun perusteella.
Itse olen saanut tosi tiukan kasvatuksen, vanhemmat olivat aina turvana mutta heittivät välillä kylmään veteen ja olen siitä aikuisena todella kiitollinen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset on erilaisia. Vaikka sinun lapsesi sopeutuu tai ainakin näyttää sopeutuvan vaikka muurahaispesässä istumiseen, toisella lapsella saattaa mennä kauan sopeutumiseen. Se ottaa sen ajan minkä ottaa
Eihän kukaan ajattele miten 42-vuotias sopeutuu johonkin tiettyyn asiaan, aikuisten kohdalla on selvää että kaikki toimivat ja reagoivat omalla tavallaan. Miten ihmeessä muka lapsia voi verrata?
Mies ei kyllä lähde terapiohin.
Lapsen äiti on ihana ihminen ja tukee lastaan ja keskustelee paljon tämän kanssa.
Tuntuu vaan silti ettei mikään auta. Isäkin keskustelee muttei ole siinä ehkä luontaisesti niin hyvä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis asutko ap ex-puolison kanssa samassa rapussa?
Nyt alan ammattilaisena on sanottavana parikin asiaa.
Lapsi - myös ero perheen lapsi- tarvitsee rajat. Minä ja isäsi ollaan tämän perheen kapteenit. Me vedetään rajat ja huolehditaan lapsista ja asioista; lapsi ei kiukuttelullaan niihin vaikuta. On normaalia, että elämänmuutos ottaa aikaa ja lapsi voi kokea ulkopuolisuutta.
Lapsi kokee olonsa turvattomaksi, mikäli vanhemmat antaa lapsen sanella ja pyörittää perhe - elämää. Pitää nyt sanoa, että me ollaan näin perhe ja tällä mennään. Ei missään nimessä, että muutto olisi tullut liian aikaisin tuossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No emme asu eksiemme naapurissa.
Voin vielä kauhistuttaa teitä että myös minun lapseni isä ja nykyinen mieheni jopa pitävät toistensa seurasta ja auttavat toisiaan vaikkapa autoasioissa. Huh, se vasta varmasti kamalaa lapsista onkin kun kaikki ovat hyvissä puheväleissä ja voidaan jopa kahvitella yhdessä! Sama pätee minuun ja miehen eksään vaikka emme kovin usein tapaakkaan. Vaikea ymmärtää ihmisten ahdasmielisyyttä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt alan ammattilaisena on sanottavana parikin asiaa.
Lapsi - myös ero perheen lapsi- tarvitsee rajat. Minä ja isäsi ollaan tämän perheen kapteenit. Me vedetään rajat ja huolehditaan lapsista ja asioista; lapsi ei kiukuttelullaan niihin vaikuta. On normaalia, että elämänmuutos ottaa aikaa ja lapsi voi kokea ulkopuolisuutta.
Lapsi kokee olonsa turvattomaksi, mikäli vanhemmat antaa lapsen sanella ja pyörittää perhe - elämää. Pitää nyt sanoa, että me ollaan näin perhe ja tällä mennään. Ei missään nimessä, että muutto olisi tullut liian aikaisin tuossa!
Juuri näin on toimittu kun lapsi kiukuttelee. Rajat laitetaan eikä periksi anneta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alan ammattilaisena on sanottavana parikin asiaa.
Lapsi - myös ero perheen lapsi- tarvitsee rajat. Minä ja isäsi ollaan tämän perheen kapteenit. Me vedetään rajat ja huolehditaan lapsista ja asioista; lapsi ei kiukuttelullaan niihin vaikuta. On normaalia, että elämänmuutos ottaa aikaa ja lapsi voi kokea ulkopuolisuutta.
Lapsi kokee olonsa turvattomaksi, mikäli vanhemmat antaa lapsen sanella ja pyörittää perhe - elämää. Pitää nyt sanoa, että me ollaan näin perhe ja tällä mennään. Ei missään nimessä, että muutto olisi tullut liian aikaisin tuossa!
Juuri näin on toimittu kun lapsi kiukuttelee. Rajat laitetaan eikä periksi anneta. Ap
Hyvä! Ja missään nimessä lapsi ei sitä määritä että miten nämä vkl menee, se on perheen vanhempien asia päättää ja katsoa mikä on parhaaksi milloinkin. Normaalia arkea ja yhdessäoloa.
Näissä helposti vanhemmat ja sukulaiset säälivät erolasta, vaikka lapsi nimenomaan kärsii siitä että hänellä on valtaa asioihin. Lapsen ei kuulu päättää miten elämää eletään teillä. Se on tuhon tie jos lapsi hoksaa, että hän voi vaikuttaa asioihin. 6v on aivan pieni lapsi ja tarvitsee nyt vahvat vanhemmat sinne teidän perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alan ammattilaisena on sanottavana parikin asiaa.
Lapsi - myös ero perheen lapsi- tarvitsee rajat. Minä ja isäsi ollaan tämän perheen kapteenit. Me vedetään rajat ja huolehditaan lapsista ja asioista; lapsi ei kiukuttelullaan niihin vaikuta. On normaalia, että elämänmuutos ottaa aikaa ja lapsi voi kokea ulkopuolisuutta.
Lapsi kokee olonsa turvattomaksi, mikäli vanhemmat antaa lapsen sanella ja pyörittää perhe - elämää. Pitää nyt sanoa, että me ollaan näin perhe ja tällä mennään. Ei missään nimessä, että muutto olisi tullut liian aikaisin tuossa!
Juuri näin on toimittu kun lapsi kiukuttelee. Rajat laitetaan eikä periksi anneta. Ap
Hyvä! Ja missään nimessä lapsi ei sitä määritä että miten nämä vkl menee, se on perheen vanhempien asia päättää ja katsoa mikä on parhaaksi milloinkin. Normaalia arkea ja yhdessäoloa.
Näissä helposti vanhemmat ja sukulaiset säälivät erolasta, vaikka lapsi nimenomaan kärsii siitä että hänellä on valtaa asioihin. Lapsen ei kuulu päättää miten elämää eletään teillä. Se on tuhon tie jos lapsi hoksaa, että hän voi vaikuttaa asioihin. 6v on aivan pieni lapsi ja tarvitsee nyt vahvat vanhemmat sinne teidän perheeseen.
Ihanaa kiitos! Olen itse aivan samaa mieltä.
Mieheni kanssa kerromme lapsille että me aikuiset päätämme missä kukin nukkuu (yleensä he tietävät kaavan mutta joskus siitä poiketaan tarkoituksella kun me aikuiset siitä ensin keskenämme sovimme.)
Omakin lapseni saattaa joskus sanoa kerran vastaan mutta rauhoituu heti koska on tottunut johdonmukaisuuteeni. Mieheni lapsi taas nostaa joka ikinen kerta itkun ja metelin vaikka rauhallisesti ja tiukasti kerromme miten tehdään.
Tätä siis mietin, miksei lopu, en muuta.
Mielestäni olemme kuitenkin toimineet oikein.
Lapsi haistaa heti vanhemman epävarmuuden.
Miehellä on ollut opettelemista säännöissä pysymiseen mutta hänkin on taitanut ne jo kauan. Lapsi vaan silti hankaa vastaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alan ammattilaisena on sanottavana parikin asiaa.
Lapsi - myös ero perheen lapsi- tarvitsee rajat. Minä ja isäsi ollaan tämän perheen kapteenit. Me vedetään rajat ja huolehditaan lapsista ja asioista; lapsi ei kiukuttelullaan niihin vaikuta. On normaalia, että elämänmuutos ottaa aikaa ja lapsi voi kokea ulkopuolisuutta.
Lapsi kokee olonsa turvattomaksi, mikäli vanhemmat antaa lapsen sanella ja pyörittää perhe - elämää. Pitää nyt sanoa, että me ollaan näin perhe ja tällä mennään. Ei missään nimessä, että muutto olisi tullut liian aikaisin tuossa!
Juuri näin on toimittu kun lapsi kiukuttelee. Rajat laitetaan eikä periksi anneta. Ap
Hyvä! Ja missään nimessä lapsi ei sitä määritä että miten nämä vkl menee, se on perheen vanhempien asia päättää ja katsoa mikä on parhaaksi milloinkin. Normaalia arkea ja yhdessäoloa.
Näissä helposti vanhemmat ja sukulaiset säälivät erolasta, vaikka lapsi nimenomaan kärsii siitä että hänellä on valtaa asioihin. Lapsen ei kuulu päättää miten elämää eletään teillä. Se on tuhon tie jos lapsi hoksaa, että hän voi vaikuttaa asioihin. 6v on aivan pieni lapsi ja tarvitsee nyt vahvat vanhemmat sinne teidän perheeseen.
Ihanaa kiitos! Olen itse aivan samaa mieltä.
Mieheni kanssa kerromme lapsille että me aikuiset päätämme missä kukin nukkuu (yleensä he tietävät kaavan mutta joskus siitä poiketaan tarkoituksella kun me aikuiset siitä ensin keskenämme sovimme.)
Omakin lapseni saattaa joskus sanoa kerran vastaan mutta rauhoituu heti koska on tottunut johdonmukaisuuteeni. Mieheni lapsi taas nostaa joka ikinen kerta itkun ja metelin vaikka rauhallisesti ja tiukasti kerromme miten tehdään.
Tätä siis mietin, miksei lopu, en muuta.
Mielestäni olemme kuitenkin toimineet oikein.
Lapsi haistaa heti vanhemman epävarmuuden.
Miehellä on ollut opettelemista säännöissä pysymiseen mutta hänkin on taitanut ne jo kauan. Lapsi vaan silti hankaa vastaan. Ap
Lapsi huomaa, että isä on epävarma ja pelaa sillä. Ehdottomasti te päätätte nukkumaan menoajan ja missä kukakin nukkuu. Ja jos alkaa huuto huoneesta niin siihen sanotaan, että nyt on lasten nukkumaanmeno aika ja tuo häiritsee muita. Siihen leikkiin ei voi lähteä mukaan.
Ja sinä äitipuolena saat sanoa ja olla yksi kasvattajista myös. Te olette tiimi. Kasvatusoikeus on perheen molemmilla aikuisilla.
Meillä takana kolme vuotta ja yhdessä asumista vuosi. Poika nyt viisi vuotias ja on meillä joka toinen viikonloppu, kovasti on isän perään mutta niinhän se menee kun näkevät niin harvoin? Annan heidän viettää paljon aikaa keskenään, saan minäkin sitten omaa aikaa
Kun huutaa vielä kymmenenkin vuoden kuluttua samoin, tiedät, että lapsi on mustasukkainen. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alan ammattilaisena on sanottavana parikin asiaa.
Lapsi - myös ero perheen lapsi- tarvitsee rajat. Minä ja isäsi ollaan tämän perheen kapteenit. Me vedetään rajat ja huolehditaan lapsista ja asioista; lapsi ei kiukuttelullaan niihin vaikuta. On normaalia, että elämänmuutos ottaa aikaa ja lapsi voi kokea ulkopuolisuutta.
Lapsi kokee olonsa turvattomaksi, mikäli vanhemmat antaa lapsen sanella ja pyörittää perhe - elämää. Pitää nyt sanoa, että me ollaan näin perhe ja tällä mennään. Ei missään nimessä, että muutto olisi tullut liian aikaisin tuossa!
Juuri näin on toimittu kun lapsi kiukuttelee. Rajat laitetaan eikä periksi anneta. Ap
Hyvä! Ja missään nimessä lapsi ei sitä määritä että miten nämä vkl menee, se on perheen vanhempien asia päättää ja katsoa mikä on parhaaksi milloinkin. Normaalia arkea ja yhdessäoloa.
Näissä helposti vanhemmat ja sukulaiset säälivät erolasta, vaikka lapsi nimenomaan kärsii siitä että hänellä on valtaa asioihin. Lapsen ei kuulu päättää miten elämää eletään teillä. Se on tuhon tie jos lapsi hoksaa, että hän voi vaikuttaa asioihin. 6v on aivan pieni lapsi ja tarvitsee nyt vahvat vanhemmat sinne teidän perheeseen.
Ihanaa kiitos! Olen itse aivan samaa mieltä.
Mieheni kanssa kerromme lapsille että me aikuiset päätämme missä kukin nukkuu (yleensä he tietävät kaavan mutta joskus siitä poiketaan tarkoituksella kun me aikuiset siitä ensin keskenämme sovimme.)
Omakin lapseni saattaa joskus sanoa kerran vastaan mutta rauhoituu heti koska on tottunut johdonmukaisuuteeni. Mieheni lapsi taas nostaa joka ikinen kerta itkun ja metelin vaikka rauhallisesti ja tiukasti kerromme miten tehdään.
Tätä siis mietin, miksei lopu, en muuta.
Mielestäni olemme kuitenkin toimineet oikein.
Lapsi haistaa heti vanhemman epävarmuuden.
Miehellä on ollut opettelemista säännöissä pysymiseen mutta hänkin on taitanut ne jo kauan. Lapsi vaan silti hankaa vastaan. ApLapsi huomaa, että isä on epävarma ja pelaa sillä. Ehdottomasti te päätätte nukkumaan menoajan ja missä kukakin nukkuu. Ja jos alkaa huuto huoneesta niin siihen sanotaan, että nyt on lasten nukkumaanmeno aika ja tuo häiritsee muita. Siihen leikkiin ei voi lähteä mukaan.
Ja sinä äitipuolena saat sanoa ja olla yksi kasvattajista myös. Te olette tiimi. Kasvatusoikeus on perheen molemmilla aikuisilla.
Juurikin näin! Mietin jo olenko maailman ainoa ihminen joka ajattelee näin?!
Miehen epävarmuuden varmasti haistaakin ja siitä olemme kaksin puhuneet hyvässä hengessä. Mies ei kuitenkaan anna periksi näissä vaikkei olekaan yhtä tiukka kuin minä. Sanoo lapselle että näin on sovittu ja näin tehdään. Tuntuu vaan toivottomalta käydä sama keskustelu tyyliin ikuisesti ja mietin juuri että kauako voikaan kestää ettei sitä enää tarvitse tehdä.
Olen aina ollut sitä mieltä että rajat ja säännöt on rakkautta, en tiedä miten nykyään nämä asiat unohtuu niin monilta. Ap
Mikä AP:n lapsi? Eikö hänen lapsensa olleet jo isoja ja muuttaneet pois kotoa?