Lue keskustelun säännöt.
Hei uusperheelliset!
Kauanko teidän lapsilla on kestänyt tottua uuteen suhteeseen ja yhteen muuttoon?
Olemme olleen mieheni kanssa 2v yhdessä ja lapsemme jotka ovat samanikäisiä, (aloittavat koulun nyt) ovat tavanneet joka toinen viikonloppu 1.5 vuotta.
Yhteen muutimme 3kk sitten.
Mieheni lapsi ei sopeudu. Itkee isänsä perään usein, ei haluaisi nukkua kuin tämän vieressä. (Yhden yön viikonlopusta saakin, sovittu ennalta aina.) Kun isä on toisessa kerroksessä kiljuu välillä tämän perään kun olisi kadonnut kokonaan.
Lapset tulevat keskenään kuitenkin hyvin toimeen ja olen ehdottoman oikeudenmukainen itse.
Miten ihmeen pitkään tässä vielä menee ennen kuin tilanne rauhoittuu?
Ennen he olivat isän kanssa aina kaksin.
Ymmärrän siis tämän mutta minusta 1.5v on jo tosi pitkä aika jonka luusisi riittävän sopeutumiseen uuteen tilanteeseen.
Oma lapseni on täysin vastakohta, siksi ehkä olen niin ihmeissäni.
Kommentit (206)
Isän ikävästähän tässä on selvästikin kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko olla mustasukkainen. Lapsihan saa viettää aikaa isänsä kanssa ilmeisesti paljon vähemmän kuin ap:n lapsi. Joka toinen vkl on aika vähän yhteistä aikaa ja silloinkaan ei saa isää täysin itselleen. Tähän ei varmasti auta kuin aika, jos sekään.
No minusta 1.5v on riittävän pitkä aika ennen yhteen muuttoa. Tässä elämä loppuu jos alkaa vuosi tolkulla odotella.
Lisäksi asumiskulumme kahdesta asunnosta olivat tähtitieteelliset. Tässä teimme oikean ratkaisun enkä sitä kadu.
Lapsen kannalta yhteenmuuttomme on tuonut paljon lisäpäiviä isän kanssa. Työvuorojen takia nämä eivät olleet mahdollisia ennen. (Lisäämme niitä vielä vähitellen.)
Joten eipä tämä nyt lapsen kannaltakaan ole mitenkään kohtuutonta vaan kohti parempaa mennään.
Ja isänkö pitäisi asua täysin yksin lapsensa takia jota tällälöin näkisi vain tiukasti joka toinen vl. Aika kohtuutonta vaatia sitäkään.
Seison ratkaisujeni takana, hyväksi tämä vielä muuttuu, aikaa ilmeisesti kuluu. Lapsikin varmasti nämä asiat aikuisena ymmärtää. Ap
Apua mitä kommentteja. Paljon tsemppiä ja jaksamista AP:lle, tällä palstalla naiset projisoivat omia miehen menettämisen pelkojaan/katkeruutta ex-miestä kohtaan aina jos äitipuoli tulee kysymään neuvoja
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Apua mitä kommentteja. Paljon tsemppiä ja jaksamista AP:lle, tällä palstalla naiset projisoivat omia miehen menettämisen pelkojaan/katkeruutta ex-miestä kohtaan aina jos äitipuoli tulee kysymään neuvoja
Ohis
Kiitos, mietinkin miksi mennään aina syyttävällä ja asiattomalle linjalle. Eivät toki kaikki tehneet niin.
Pidän huolta omistani ja miehen lapsi on takuulla saman huolenpidon alla. En vain ymmärrä vielä häntä ollenkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apua mitä kommentteja. Paljon tsemppiä ja jaksamista AP:lle, tällä palstalla naiset projisoivat omia miehen menettämisen pelkojaan/katkeruutta ex-miestä kohtaan aina jos äitipuoli tulee kysymään neuvoja
Ohis
Tai sitten ei. Olen ap:n ikäinen ja lapseni ovat aikuisia, saaneet siis asua ydinperheessä koko lapsuutensa enkä ole eronnut. Ap ei ymmärrä että lapset on erilaisia. Olen itse erittäin uppiniskainen ja kun päätän jotain, päätäni ei käännä mikään. Ei mikään, kaikista viimeksi ulkopuolinen paine, pakottaminen tai ahdistelu. En ole sopeutunut vanhempani uusperheleikkiin enkä sopeudu. Minulla oli yksi ydinperhe ja se ei leikkimällä muuksi muutu. Pariskunnat tehköön keskenään mitä haluavat, kunhan eivät sekoita lapsia omiin suhdesähellyksiinsä.
Onko talo uusi ja iso? Nukkuuko usein äitinsä vieressä pienessä asunnossa?
Turvattomuuttahan tuollainen usein ilmentää - jo avioero on lapsille turvattomuutta luova asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä lapsi ei muista vanhempiensa eroa/yhdessä oloa. Nukkuu äitinsä luona omassa huoneessa, omassa sängyssä kuten kuka tahansa lapsi.
En pidä suhdettamme suhdesotkuna, molemmat olemme jätettyjäjä edellisistä suhteistamme, lapsemme eivät ole tavanneet omien vanhempiensa jälkeen muita "ehdokkaita". Ap
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsi ei muista vanhempiensa eroa/yhdessä oloa. Nukkuu äitinsä luona omassa huoneessa, omassa sängyssä kuten kuka tahansa lapsi.
En pidä suhdettamme suhdesotkuna, molemmat olemme jätettyjäjä edellisistä suhteistamme, lapsemme eivät ole tavanneet omien vanhempiensa jälkeen muita "ehdokkaita". Ap
Lapsi ei muista, mutta kaikesta elämästä jää jälki. Se voi olla esim. tunne, tuoksu, turvaton olo tai mitä muuta tahansa. Pahimmassa tapauksessa trauma.
Kuulostaa siltä, että tosi nopeasti olette muuttaneet yhteen, ettekä ole antaneet tuolle lapselle tarpeeksi aikaa valmistautua muuttoon. Sopeutuminen on aivan alussa. Lapsella on ollut lyhyen elämänsä aikana tosi monta suurta muutosta: vanhempien ero, uusi/uudet kodit (montako kertaa?), äidin uusi parisuhde, uusi sisarus, sinä, uusi puolisisarus. Lisäksi kahdessa kodissa asuminen tuo elämään epävarmuutta ja levottomuutta.
Yksi koti ja tarkasti strukturoitu arki olisi parasta, mitä tuolle lapselle voisitte nyt tarjota. Sanon tämän, vaikka tiedän, että vastaukseni ei ole sinulle ollenkaan mieluisa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä, mies ja sinun lapsesi elätte yhdessä puolet viikosta. Miehen lapsi tulee joka toinen viikonloppu teidän valmiiseen perheeseen, jossa tavat ja ihmiset on jo hioutuneet toisiinsa. Ei kai ihme jos hän tuntee olonsa orvoksi. Yhteinen koti ei ole hänen, isän kanssa totutut asiat ei enää päde ja paikkakin on outo. Sinä ja lapsesi viette hänen aikaansa isän kanssa, vaikka saatte jakaa arjenkin
Kolme kuukautta on hänen kannaltaan 6 viikonloppua, 12 yötä. Alle viidesosa siitä mitä te muut olette yhdessä
Olemme siis olleet tilanteessa 1.5v ei 3kk. Asunto vain vaihtui.
Mielestäni 1.5v on riittävä aika.
En ymmärrä miksi lapsia pitäisi pitää totaali pumpulissa ja vanhempien lopettaa eläminen.
Kaikki ovat kuitenkin turvassa ja arvostettuja.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olemme siis olleet tilanteessa 1.5v ei 3kk. Asunto vain vaihtui.
Mielestäni 1.5v on riittävä aika.
En ymmärrä miksi lapsia pitäisi pitää totaali pumpulissa ja vanhempien lopettaa eläminen.
Kaikki ovat kuitenkin turvassa ja arvostettuja.
Ap
Tilanne on turvallinen sinulle, mutta ei lapselle. Hän on todennäköisesti temperamentiltaan hitaasti lämpiävä. Se yhdistettynä lukuisiin suuriin muutoksiin aiheuttaa tuon lopputuloksen. Surullista, että olet niin kykenemätön näkemään tilanteen lapsen näkökulmasta.
Lapset ovat erilaisia ja myös aikuiset. Itsellä takana suhdetta kaksi vuotta eikä ollenkaan oloa, että uusperheen voisi perustaa. Haluan edelleen antaa lapsilleni mahdollisuuden omaan tilaan ilman vieraita ihmisiä.
Mutta. Kukin tavallaan ja omien fiilisten mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus tuntuu että erolapsen kohtalona on olla erolapsi eli kaikki huono käytös kuitataan sillä että on erottu. Vaikka olisi viisi vuotta aikaa eikä lapsi muista mitään erosta, niin jokainen kiukunpuuska tulkitaan erolapsen tuskaksi. Aika pian lapsi huomaa miten hänen kiukkunsa ympärillä aikuiset käyttäytyvät ja kierre jatkuu.
Jossain vaiheessa myös erolapsen pitäisi oppia käyttäytymään, kuten muidenkin. Jos erosta on ihan tosi aikaa niin lapsi voi vaan olla lapsi -ei enää erolapsi. Karhunpalvelus lapselle kohdella liikaa toisin kuin muita.
Vierailija kirjoitti:
Tästä kun olette muuttanut yhteen, voi mennä 3 vuotta. Lapsen ”oireilu” saattaa esim lähinnä muuttaa muotoa iän lisääntyessä. Sitten kun hän on tyyliin alakoulun kutosella, olet kalustoa.
Mun lapsipuolilla meni vuosikausia tottua, nyt ovat (melkein) aikuisia, nuorin kohta 18.
Tutkimusten mukaan uusperhe muotoutuu 4-8 vuotta. Lähdettä minulla ei nyt ole, mutta näin olen lukenut.
Aikuisten "pitää lopettaa oma elämä" - niin, itse ajattelen että lapseni turvallinen ja tasainen arki on tärkeämpää kuin se että minä saan joka yö nukkua kumppanini vieressä ja jakaa oman arkeni hänen kanssaan. Minun elämäni ei siitä lopu tai rajoitu edes että haluan taata sekä omille että kumppanini lapsille turvallisen ja tutun elämän. Voin olla kumppanini kanssa aina kun lapseni on muualla, voimme synkronoida että olemme yhdessä joka toinen viikonloppu tms.
Tuleeko lapsille yleensä seurustelevien aikuisten yhteenmuuton myötä elämään suuria positiivisia asioita joista voidaan olla etukäteen varmoja? Aikuisillehan se yhdessä asuminen on win-win -kauppa kun siitä on yhdessä päätetty ja sovittu. Helposti sopeutuva lapsi on toki varmaan ihan ok jutun kanssa. Hienoa. Jos lapsi on herkkä ja/tai vastustaa muutosta muuten, tilanne on hänen kannaltaan aivan lohduton. Hänen elämänsä mullistuu ja muutenkin suht vähäinen vanhemman kanssa olemisen aika otetaan pois.
Olen 36v ja itse en olisi valmis asumaan osa-aikaisesti mieheni lasten kanssa, he ovat aivan ihania mutta silti ns vieraita. Etenkin jo teini-ikäinen lapseni ei kestäisi mitenkään sitä että muuttaisimme yhteen hänelle tutun mutta ei mitenkään läheisen kumppanini kanssa. Mieti omalle kohdalle - vieras ihminen omassa kodissa.
Niin on ap varmaan itsekin kokenut tapahtuneen tässä. Lapsi tuntuu kummalliselta ja reaktio ihmeelliseltä ja yllättävältä. Miltähän lapsesta mahtaa tuntua.
Nämä ovat rankkoja asioita joita miettiessä harva oikeasti asettaa sen oman mielihalun rakastetun kanssa yhdessä asumiseen vaakakuppiin ja toiseen kuppiin oman lapsen hyvinvoinnin ja elämän jatkuvuuden.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten "pitää lopettaa oma elämä" - niin, itse ajattelen että lapseni turvallinen ja tasainen arki on tärkeämpää kuin se että minä saan joka yö nukkua kumppanini vieressä ja jakaa oman arkeni hänen kanssaan. Minun elämäni ei siitä lopu tai rajoitu edes että haluan taata sekä omille että kumppanini lapsille turvallisen ja tutun elämän. Voin olla kumppanini kanssa aina kun lapseni on muualla, voimme synkronoida että olemme yhdessä joka toinen viikonloppu tms.
Tuleeko lapsille yleensä seurustelevien aikuisten yhteenmuuton myötä elämään suuria positiivisia asioita joista voidaan olla etukäteen varmoja? Aikuisillehan se yhdessä asuminen on win-win -kauppa kun siitä on yhdessä päätetty ja sovittu. Helposti sopeutuva lapsi on toki varmaan ihan ok jutun kanssa. Hienoa. Jos lapsi on herkkä ja/tai vastustaa muutosta muuten, tilanne on hänen kannaltaan aivan lohduton. Hänen elämänsä mullistuu ja muutenkin suht vähäinen vanhemman kanssa olemisen aika otetaan pois.
Olen 36v ja itse en olisi valmis asumaan osa-aikaisesti mieheni lasten kanssa, he ovat aivan ihania mutta silti ns vieraita. Etenkin jo teini-ikäinen lapseni ei kestäisi mitenkään sitä että muuttaisimme yhteen hänelle tutun mutta ei mitenkään läheisen kumppanini kanssa. Mieti omalle kohdalle - vieras ihminen omassa kodissa.
Niin on ap varmaan itsekin kokenut tapahtuneen tässä. Lapsi tuntuu kummalliselta ja reaktio ihmeelliseltä ja yllättävältä. Miltähän lapsesta mahtaa tuntua.
Nämä ovat rankkoja asioita joita miettiessä harva oikeasti asettaa sen oman mielihalun rakastetun kanssa yhdessä asumiseen vaakakuppiin ja toiseen kuppiin oman lapsen hyvinvoinnin ja elämän jatkuvuuden.
Kun me perustimme uusperheen, ei aikusille koitunut muuta hyötyä kuin se, että pystyi nukkumaan sylikkäin. Vuokra oli kuitenkin 2100 e/kk, eli sangen kallis. Lapsille katsoimme, että heille oli paljonkin hyötyä: ostettiin pelit ja laitteet, oli oma huone. Saivat kokista joka viikonloppu. Jne. Jne. Tietysti saivat aikaa oman vahmhemman kanssa.
No, lahjomistahan tämä oli, mutta lopputulos oli hyvä kokonaisuutena. Kiitos uuden miehen anteliaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten "pitää lopettaa oma elämä" - niin, itse ajattelen että lapseni turvallinen ja tasainen arki on tärkeämpää kuin se että minä saan joka yö nukkua kumppanini vieressä ja jakaa oman arkeni hänen kanssaan. Minun elämäni ei siitä lopu tai rajoitu edes että haluan taata sekä omille että kumppanini lapsille turvallisen ja tutun elämän. Voin olla kumppanini kanssa aina kun lapseni on muualla, voimme synkronoida että olemme yhdessä joka toinen viikonloppu tms.
Tuleeko lapsille yleensä seurustelevien aikuisten yhteenmuuton myötä elämään suuria positiivisia asioita joista voidaan olla etukäteen varmoja? Aikuisillehan se yhdessä asuminen on win-win -kauppa kun siitä on yhdessä päätetty ja sovittu. Helposti sopeutuva lapsi on toki varmaan ihan ok jutun kanssa. Hienoa. Jos lapsi on herkkä ja/tai vastustaa muutosta muuten, tilanne on hänen kannaltaan aivan lohduton. Hänen elämänsä mullistuu ja muutenkin suht vähäinen vanhemman kanssa olemisen aika otetaan pois.
Olen 36v ja itse en olisi valmis asumaan osa-aikaisesti mieheni lasten kanssa, he ovat aivan ihania mutta silti ns vieraita. Etenkin jo teini-ikäinen lapseni ei kestäisi mitenkään sitä että muuttaisimme yhteen hänelle tutun mutta ei mitenkään läheisen kumppanini kanssa. Mieti omalle kohdalle - vieras ihminen omassa kodissa.
Niin on ap varmaan itsekin kokenut tapahtuneen tässä. Lapsi tuntuu kummalliselta ja reaktio ihmeelliseltä ja yllättävältä. Miltähän lapsesta mahtaa tuntua.
Nämä ovat rankkoja asioita joita miettiessä harva oikeasti asettaa sen oman mielihalun rakastetun kanssa yhdessä asumiseen vaakakuppiin ja toiseen kuppiin oman lapsen hyvinvoinnin ja elämän jatkuvuuden.
Kun me perustimme uusperheen, ei aikusille koitunut muuta hyötyä kuin se, että pystyi nukkumaan sylikkäin. Vuokra oli kuitenkin 2100 e/kk, eli sangen kallis. Lapsille katsoimme, että heille oli paljonkin hyötyä: ostettiin pelit ja laitteet, oli oma huone. Saivat kokista joka viikonloppu. Jne. Jne. Tietysti saivat aikaa oman vahmhemman kanssa.
No, lahjomistahan tämä oli, mutta lopputulos oli hyvä kokonaisuutena. Kiitos uuden miehen anteliaisuuden.
Ajattelet siis että materia jotenkin korvaa sen perusturvallisuuden jota lapsi tarvitsee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä kun olette muuttanut yhteen, voi mennä 3 vuotta. Lapsen ”oireilu” saattaa esim lähinnä muuttaa muotoa iän lisääntyessä. Sitten kun hän on tyyliin alakoulun kutosella, olet kalustoa.
Mun lapsipuolilla meni vuosikausia tottua, nyt ovat (melkein) aikuisia, nuorin kohta 18.
Tutkimusten mukaan uusperhe muotoutuu 4-8 vuotta. Lähdettä minulla ei nyt ole, mutta näin olen lukenut.
Uusperhe voi muotoutua toki tosi kauankin, mutta usein lapsista väitetään, että sopeutumiseen menee puolet heidän sen hetkisestä eliniästä. Eli 6-vuotias tottuu kolmessa vuodessa jne... tällainen laskentatapa on toki kökkö ja keinotekoinen, mutta antaa suuntaa.
Vanhempien keskinäiset suhteet voi vaihdella ja muotoutua pitkäänkin.
Ja nyt hän löytyy väistymään äitipuolen ja tämän lapsen tieltä senkin vähän ajan jonka saa isältään.