Lue keskustelun säännöt.
Hei uusperheelliset!
Kauanko teidän lapsilla on kestänyt tottua uuteen suhteeseen ja yhteen muuttoon?
Olemme olleen mieheni kanssa 2v yhdessä ja lapsemme jotka ovat samanikäisiä, (aloittavat koulun nyt) ovat tavanneet joka toinen viikonloppu 1.5 vuotta.
Yhteen muutimme 3kk sitten.
Mieheni lapsi ei sopeudu. Itkee isänsä perään usein, ei haluaisi nukkua kuin tämän vieressä. (Yhden yön viikonlopusta saakin, sovittu ennalta aina.) Kun isä on toisessa kerroksessä kiljuu välillä tämän perään kun olisi kadonnut kokonaan.
Lapset tulevat keskenään kuitenkin hyvin toimeen ja olen ehdottoman oikeudenmukainen itse.
Miten ihmeen pitkään tässä vielä menee ennen kuin tilanne rauhoittuu?
Ennen he olivat isän kanssa aina kaksin.
Ymmärrän siis tämän mutta minusta 1.5v on jo tosi pitkä aika jonka luusisi riittävän sopeutumiseen uuteen tilanteeseen.
Oma lapseni on täysin vastakohta, siksi ehkä olen niin ihmeissäni.
Kommentit (206)
Avioerot ja uusperhekuviot tuovat paljon turvattomuutta lapsille, kun mikään elämässä ei ole ns pysyvää. Lapsi varmaan kokee turvattomuutta. Jokainen sopeutuu eri tavoin, toisille se on äärimmäisen raskasta. Itse en kyllä jättäisi lasta yksin, eihän siitä seuraa muuta, kuin suurempaa turvattomuuden tunnetta.
Oletteko jutelleet lapsen kanssa, miksi haluaa olla isän kanssa koko ajan? Kyllä itse menisin tuossa tilanteessa pitkälti lapsen ehdoilla jonkin aikaa, aikuisen pitää kestää ja joustaa enemmän.
En kyllä koskaan itse valitsisi lapsilleni mitään uusperhekuviota, aiheuttavat niin paljon ongelmia. Nähty on ihan työn puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni meillä ei toiminnassa tai muussa sellaisessa ole ongelmia. Vaikka itse olen tiukka olen äärimmäisen oikeudenmukainen ja suojeleva persoona. Kiitän ja annan jatkuvasti myös positiivista palautetta.
Keskustelen lasten kanssa, perustelen. Välitän.
Lapsen ehdoilla, mutta kuinka kauan?
Kun emme asuneet yhdessä teimme välillä niin että olimme toisinaan vain 1 yön viikonlopuista yhdessä, ei vaikutusta.
Viime vl hän sai nukkua 2 yötä isän kanssa, kolmantena vasta meteli sitten nousikin.
Eli kun antaa hiukankin siimaa tilanne pahenee välittömästi.
No kestän tämän aikuisena, koska olen ratkaisuhakuinen haluaisin jotenkin selvittää asian mikä ei liene mahdillista.
Lapsi ei siis halua ketään muuta ikinä milloinkaan ollakseen tyytyväinen joten lasta mielyttääkseen isän olisi oltava yksin ikiisuuteen asti koska tilanne ei ole helpoittunut 1.5vuodessa lähes ollenkaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, ongelma ei ole uusperhe eikä se, että lapsella ei olisi aiemmin ollut rajoja tai että olisi kietonut isänsä sormensa ympärille. Lapsi ei testaa sinua tai isäänsä tuolla jatkuvalla käytöksellä eikä hän tee sitä ilkeyttään tai siksi, että ei haluaisi sopeutua. Tässä on kyse kahdesta asiasta:
1) Lapsi on herkkä ja erilainen kuin sinä tai omat lapsesi. Vertaat heitä jatkuvasti, käytännössä jokaisessa viestissäsi on jonkinlainen toteamus siitä, miten omasi on sopeutunut, vaikka on kokenut hyvin samoja asioita. Omat lapsesi ovat olleet samantyylisiä ja olet saanut päähäsi kuvitella, että kyse on kasvatuksesta ja rajoista. Ei ole. Nyt on kyse erilaisesta lapsesta. Omani ovat täysin erilaiset luonteeltaan ja mikä auttoi toiselle, ei auttanutkaan toiselle. Tiukat rajat lisäsivät lapsen turvattomuutta, joten tehtiin erilaisia kompromisseja. Erilainen luonne aiheuttaa sen, että samat keinot eivät käy. Esim. tuo lapsen halu nukkua isän kanssa. Sovitte, että illalla mennään omiin sänkyihin. Jos herää yöllä, saa tulla teidän väliin. Illalla jos on vaikeuksia nukahtaa, niin sovitte, että isä tai sinä käytte katsomassa viiden minuutin välein. Meilläkin esikoisen kanssa oli riittänyt järkevä keskustelu siitä, miten kaikki nukkuvat paremmin omissa sängyissä. Lapset ovat aivan yhtä erilaisia kuin me aikuisetkin, ja se, että toisen luonne on ns. helppo, ei tee hänestä parempaa lasta. Et voi herkän lapsen kanssa miettiä, milloin hänestä tulee samanlainen kuin omasi, vastaus: ei milloinkaan. Hän tulee olemaan aina erilainen, ja sinun on päästävä pois siitä ajatuksesta, että olisi jokin oikea malli lapsen olla lapsi.
2) Sinä, lapsesi ja miehesi olette yhdessä niin paljon, että olette jo perhe. Miehen lapsi vierailee teidän perheessänne. Hänet on korvannut lapsi, joka vaikuttaa sopeutuvan mihin tahansa eikä joudu käsittelemään vaikeita tunteita niin kuin miehen lapsi. Ilman muuta miehen lapsi tuntee mustasukkaisuutta ja pelkoa isän menettämisestä. Hän on vaivaton äitinsä perheessä, koska siinä hän on arjessa läsnä koko ajan ja hän tietää, ettei häntä voi korvata, mutta isän perheessä hän vain käy ja hänet on korvattu toisella lapsella. Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että vika ei ole perheen aikuisten, niin se vika ei ainakaan ole sen lapsen. Hänen reagointinsa on ymmärrettävää ja on surullista, että ette pysty siihen vastaamaan. Isän pitäisi ehdottomasti kyetä näyttämään, että vaikka perheessä asuu tämä toinen poika, niin hänen omansa on hänelle tärkein. Siksi siis se oma aika ja isän huomio ovat tosi tärkeitä. Oma poikasi saa miehen huomiota ihan riittävästi, kun tämä herkkä lapsi on äidillään. Näin ollen on tosi tärkeää, että isäviikonloppuina isän huomio on oikeasti tässä vierailijassa. Tottuminen tulee sitten sen jälkeen kun kilpailuasetelma häviää eikä lapsi koe uusia perheenjäseniä korvaajinaan. En näe mitenkään helpottavana tässä asiassa sinun tarvettasi sopia säännöistä, jotka koskevat kaikkia samalla tavalla. Eiväthän ne koske. Tämä yksi ei saa viettää isänsä kanssa yhtä paljon aikaa kuin vieras lapsi.
Lähtisin liikkeelle siitä, että joka toinen viikonloppu teidän luonanne ei ole tätä sinun poikaasi vaan miehen poika saa isänsä täyden huomion (ja myös sinun, jos siihen on tarve). Näin hänkin saa sitä teidän perheenne yksilöaikaa samoin kuin sinun poikasi ja samalla hän varmaan osaa alkaa kaivata jo leikkikaveriaankin. Nyt kesälomalla olisi ollut myös hyvä ottaa lapsi viikko-viikko-systeemillä tai jopa pidempinä pätkinä, jolloin arki oikeasti tulee tutuksi eikä ole pelkkää vierailua ja sivusta katsomista, kun muut ovat kokeneet yhdessä vaikka mitä. Tuolloinkin olisi tärkeää, että paikalla ei aina ole tätä toista lasta vaan myös miehen lapsella on oikeus olla teidän perheessänne se ainoa hetken aikaa.
Tämä oli äärimmäisen naiivi ja hyvin kokemattoman ihmisen viesti.
Uusperheissä aina pitää huomioida sen erityispiirteet. Siellä on ulkopuolisuuden, mustasukkaisuuden yms, - hyvin vaikeita tunteita. Myös aikuiset voivat näitä kokea. Yhteistä perhe - elämää kantaa vanhemmat. Siitä ei tule mtn että jomman kumman pitäisi olla vieraskorea lapsi puolelle.
Et huomio ollenkaan myöskään sitä, että aapeella on omat lapset. Se ei ole yhdenvertaista eikä reilua, että ero lapsi pyörittää sitä elämää, mutta etenkään siksi että 6v on pieni lapsi. Hän EI päätä asioita perheessä - hänen ei kuulu joutua käyttämään voimavarojaan sellaisiin asioihin!
Uusperheissä ero riski on selvästi korkeampi ja ero on tapahtunut jo aiemmin. Parisuhde on tärkein ja vanhempien pitää puhaltaa yhteen hiileen. Jokainen lapsi on tärkeä - oli herkkä tai ei- ja säännöt/rajat koskevat kaikkia. Lapsi oireilee aivan varmasti mikäli hänellä on päätösvalta näihin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni meillä ei toiminnassa tai muussa sellaisessa ole ongelmia. Vaikka itse olen tiukka olen äärimmäisen oikeudenmukainen ja suojeleva persoona. Kiitän ja annan jatkuvasti myös positiivista palautetta.
Keskustelen lasten kanssa, perustelen. Välitän.Lapsen ehdoilla, mutta kuinka kauan?
Kun emme asuneet yhdessä teimme välillä niin että olimme toisinaan vain 1 yön viikonlopuista yhdessä, ei vaikutusta.Viime vl hän sai nukkua 2 yötä isän kanssa, kolmantena vasta meteli sitten nousikin.
Eli kun antaa hiukankin siimaa tilanne pahenee välittömästi.
No kestän tämän aikuisena, koska olen ratkaisuhakuinen haluaisin jotenkin selvittää asian mikä ei liene mahdillista.
Lapsi ei siis halua ketään muuta ikinä milloinkaan ollakseen tyytyväinen joten lasta mielyttääkseen isän olisi oltava yksin ikiisuuteen asti koska tilanne ei ole helpoittunut 1.5vuodessa lähes ollenkaan. Ap
Lapsi ei olisi varmaan halunnut muuttaa teidän kanssa samaan kotiin. Lapsilta harvoin kysytään. Ehkä ei tykkää teistä? Aikuiset voisivat miettiä miltä tuntuisi asua kodissa sellaisten ihmisten kanssa, joista ei tykkää. Aikuiset eroavat hyvin pienistäkin syistä, mutta lasten pitäisi kestää ja joustaa. Ethän itsekään kestänyt ja joustanut, kun erosit exmiehestäsi. Lapsi eroaisi teistä, jos voisi.
Ja vähän epäilen, että olet noin täydellinen, kun annat ymmärtää... Jokainen toki on omasta mielestään "oikeudenmukainen, reilu, mukava, tasapuolinen, kuunteleva"... Mitähän mieltä lapsi on muutosta? Vai onko häneltä edes kysytty?
Eihän tuon ikäiseltä voi kysyä mielipidettä muuttoon. Tai kun äitinsä oli siihen valmistanut keskustelulla hän oli sanonut ettei missään tapauksessa ja on takuulla sitä mieltä todella pitkään.
En ole täydellinen, en ole sellaista edes väittänyt mutta kun minulla on kuitenkin kaksi aikuista lasta joiden kanssa olen ja käyn edelleen pitkiä keskusteluita siitä miten heidät on kasvatettu en ole voinut olla mikään hirviö äiti. Lapseni ovat kiittäneet minua tiukkuudestani mm.
Isän olisi siis pitänyt elää yksin arkensa sen vuoksi että tämä lapsi voi viettää hänen kanssaan 100% yhteistå aikaa joka toinen vl koska ei työnsä takia voinut häntå useammin pitää, aika kohtuuttomia uhrautumisia nyt vaaditaan aikuiselta lapsen takia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuo on aika vähän yhdessä vietetty aika. Meillä poikapuoli tottui heti, koska oli aika pieni (3v) ja asui meillä joka toinen viikko. Nyt kun on koulussa, niin asuu meillä useitakin viikkoja putkeen. Nykyään hänellä on myös pikkusisko. Hän ei kuulemma edes muista aikaa ennen minua. Asiaa ehkä helpottaa sekin, että olemme äitinsä kanssa hyvissä väleissä ja hänkin käy meillä välillä.
Olen eronnut vuosia sitten. Oma lapseni on ap:n lasten kaltainen "helposti tilanteisiin" sopeutuva. Minulla on omaan lapseeni hyvät ja läheiset välit, vaikka hän onkin jo kohta täysi-ikäinen. Asun nyt ensimmäistä kertaa uuden kumppanin kanssa saman katon alla.
Aiempiin vuosiin on sisältynyt suhteiden yrityksiä, joissa olemme viettäneet paljon aikaa uusperheen kaltaisissa oloissa. Näitä lapsia on nähty, jotka eivät osaa/halua sopeutua uuteen tilanteeseen. Usein lapsen sopeutumista on hankaloittanut mustasukkaisuus omasta vanhemmasta... Isän vieressä ei ole tilaa ruokapöydässä, sängyssä tai kävelyretkellä kuin omalle lapselle. Lapsi käyttää paljon energiaansa oman paikkansa turvaamiseen. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että onko lapsella paljon kahdenkeskistä aikaa oman vanhemman kanssa. Jotkut lapset haluavat vain tuhkatkin pesästä. Ainoa keino, millä oma vanhempi voi vaikuttaa asiaan, on pitää roolit selkeinä. Esim. Jokainen nukkuu omassa sängyssä eli pariskunta yhdessä jne., kaikkia kohdellaan kunnioittavasti eli ketään ei voi kohdella kuin ilmaa, päätäntävalta istumapaikoista ei ole lapsilla eli joka ruokailun alussa ei keskustella kenellä on lupa istua missäkin, vanhempi päättää oman lapsensa hankinnoista tarvittaessayhdessä lapsen toisen vanhemman kanssa jne.
Vanhempi joutuu viestittämään omalle lapselleen, ettei tällä ole oikeutta tulla parisuhteessa aikuisten väliin, mutta lapsella on oma paikkansa tärkeänä omalle vanhemmalleen. Jos tätä parisuhteen olemassaoloa lähdetään hyvittelemään lapselle, ollaan loputtomassa suossa. Voin lämpimästi kehottaa lopettamaan ko. Parisuhteen, jos siitä koetaan huonoa omaa tunto suhteessa omaan lapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuon ikäiseltä voi kysyä mielipidettä muuttoon. Tai kun äitinsä oli siihen valmistanut keskustelulla hän oli sanonut ettei missään tapauksessa ja on takuulla sitä mieltä todella pitkään.
En ole täydellinen, en ole sellaista edes väittänyt mutta kun minulla on kuitenkin kaksi aikuista lasta joiden kanssa olen ja käyn edelleen pitkiä keskusteluita siitä miten heidät on kasvatettu en ole voinut olla mikään hirviö äiti. Lapseni ovat kiittäneet minua tiukkuudestani mm.
Isän olisi siis pitänyt elää yksin arkensa sen vuoksi että tämä lapsi voi viettää hänen kanssaan 100% yhteistå aikaa joka toinen vl koska ei työnsä takia voinut häntå useammin pitää, aika kohtuuttomia uhrautumisia nyt vaaditaan aikuiselta lapsen takia. Ap
Voit olla vaikka kuinka mallikelpoinen kasvattaja ja ihana ihminen, mutta miehen lapsen näkökulmasta olet vieras komentelija, joka "varastaa" isän huomion ja pilaa isän kanssa vietettävät viikonloput. Lapsi on mustasukkainen.
P.S. 1,5 vuotta joka toinen viikonloppu tarkoittaa alle 40 kertaa. Sekä on sinusta paljon? Jopa tarhatätikin on lapselle monin verroin tutumpi kuin sinä uutena äitipuolena.
Meillä on eri luonteet, jo lapsina. Ihmisen kunnioittaminen omana persoonanaan ei ole "pitämistä pumpulissa". Tarvitsemme tilaa erilailla. Kestämme muita ihmisiä erilailla. Jotkut väsyvät jos jatkuvasti ympärillä on ihmisiä, tai jos on enemmän kuin se yksi. Jotkut sopeutuvat huonosti muutoksiin. Ihan oma lajinsa lienee ihmiset, jotka sopeutuvat melkein kaikkeen jos saavat vain pitää tutun kotinsa.
Ehkä ap sinä olet luonteeltasi sellainen että olet joustava ja sopeutuva, ehkä nautitkin vähän muutoksista ja saat niistä energiaa. Sitten on meitä, joilla menee kaksi vuotta päästä tasapainoon työpaikan vaihdoksesta, ihan aikuisina, vaikka elämässä ei olisi mitään muutosta. Meitä, joille koti tuntuu kuukausia vieraalta, kun kalusteiden järjestystä on muutettu. Ei tarvitse olla erolapsi eikä mitään traumaa. Ollaan vain temperamentiltämme erilaisia. Et voi olettaa että lapsi muuttuu, en minä ainakaan vielä 50-vuotiaaksi ole muuttunut.
Jos koet kohtuuttomaksi ymmärtää tuota lasta omana persoonanaan, ja antaa hänelle sellaista tilaa jossa hän voi hyvin, teidän ei olisi kyllä pitänyt muuttaa yhteen. Ja sanon tämän ihan äitipuolena, uusperheellisenä, uusperheessä kasvaneena.
Lisäksi särähtää että teidän asumiskustannukset olivat syy muuttaa yhteen. Eivät ole, ne voivat olla syy muuttaa halvempaan tai pyrkiä parempiin tuloihin. Parisuhteen yksi isoimpia motiiveja ei pitäisi olla taloudellinen hyöty, siinä alkaa huijata itseään että tämä onkin oikein hyvä idea muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ovat yksilöitä, eikä voi odottaa, että tuo ongelmaksi käynyt lapsi käyttäytyy ja tuntee samoin kuin minun esimerkillinen lapsi.
Taustalla on monia muutoksia ja lapsi on ilmiselvästi masentunut. Käykää puhumassa perheneuvolassa ja/tai psykiatrilla tilanteestanne. Kannattaa myös varautua siihen, ettei lapsi muutu. Koulu tuo omat haasteensa puhumattakaan murrosiästä aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
On tietysti eroa mutta musta 1.5 samalla kaavalla on jo hirmu pitkä aika 7v elämässä.
No jään ihmettelemään asiaa.
Jos nyt ajattelee kuitenkin niin isä oli 4v yksin eikä rynnännyt uuteen suhteeseen. Odotettiin yhteenmuuttoa rauhassa. Lapset tasa-arvoisia etc. Ja silti ei sopeudu. Olen niin ratkaisukeskeinen persoona että siksi mietin muttei tässä voi tehdä kun jatkaa pohtimista.
Ap
Nyt jäitä hattuun 1,5 vuotta on siis 33 viikkoa, (jos lapsi on vaan joka toinen viikko) eli 66 yötä. Se ei ole pitkä aika. Mieti nyt vähän, eli tulee teille joka toinen viikko ja on kaksi yötä. Sinun lapsesi on teillä muuten joka päivä. T
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ongelma ei ole uusperhe eikä se, että lapsella ei olisi aiemmin ollut rajoja tai että olisi kietonut isänsä sormensa ympärille. Lapsi ei testaa sinua tai isäänsä tuolla jatkuvalla käytöksellä eikä hän tee sitä ilkeyttään tai siksi, että ei haluaisi sopeutua. Tässä on kyse kahdesta asiasta:
1) Lapsi on herkkä ja erilainen kuin sinä tai omat lapsesi. Vertaat heitä jatkuvasti, käytännössä jokaisessa viestissäsi on jonkinlainen toteamus siitä, miten omasi on sopeutunut, vaikka on kokenut hyvin samoja asioita. Omat lapsesi ovat olleet samantyylisiä ja olet saanut päähäsi kuvitella, että kyse on kasvatuksesta ja rajoista. Ei ole. Nyt on kyse erilaisesta lapsesta. Omani ovat täysin erilaiset luonteeltaan ja mikä auttoi toiselle, ei auttanutkaan toiselle. Tiukat rajat lisäsivät lapsen turvattomuutta, joten tehtiin erilaisia kompromisseja. Erilainen luonne aiheuttaa sen, että samat keinot eivät käy. Esim. tuo lapsen halu nukkua isän kanssa. Sovitte, että illalla mennään omiin sänkyihin. Jos herää yöllä, saa tulla teidän väliin. Illalla jos on vaikeuksia nukahtaa, niin sovitte, että isä tai sinä käytte katsomassa viiden minuutin välein. Meilläkin esikoisen kanssa oli riittänyt järkevä keskustelu siitä, miten kaikki nukkuvat paremmin omissa sängyissä. Lapset ovat aivan yhtä erilaisia kuin me aikuisetkin, ja se, että toisen luonne on ns. helppo, ei tee hänestä parempaa lasta. Et voi herkän lapsen kanssa miettiä, milloin hänestä tulee samanlainen kuin omasi, vastaus: ei milloinkaan. Hän tulee olemaan aina erilainen, ja sinun on päästävä pois siitä ajatuksesta, että olisi jokin oikea malli lapsen olla lapsi.
2) Sinä, lapsesi ja miehesi olette yhdessä niin paljon, että olette jo perhe. Miehen lapsi vierailee teidän perheessänne. Hänet on korvannut lapsi, joka vaikuttaa sopeutuvan mihin tahansa eikä joudu käsittelemään vaikeita tunteita niin kuin miehen lapsi. Ilman muuta miehen lapsi tuntee mustasukkaisuutta ja pelkoa isän menettämisestä. Hän on vaivaton äitinsä perheessä, koska siinä hän on arjessa läsnä koko ajan ja hän tietää, ettei häntä voi korvata, mutta isän perheessä hän vain käy ja hänet on korvattu toisella lapsella. Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että vika ei ole perheen aikuisten, niin se vika ei ainakaan ole sen lapsen. Hänen reagointinsa on ymmärrettävää ja on surullista, että ette pysty siihen vastaamaan. Isän pitäisi ehdottomasti kyetä näyttämään, että vaikka perheessä asuu tämä toinen poika, niin hänen omansa on hänelle tärkein. Siksi siis se oma aika ja isän huomio ovat tosi tärkeitä. Oma poikasi saa miehen huomiota ihan riittävästi, kun tämä herkkä lapsi on äidillään. Näin ollen on tosi tärkeää, että isäviikonloppuina isän huomio on oikeasti tässä vierailijassa. Tottuminen tulee sitten sen jälkeen kun kilpailuasetelma häviää eikä lapsi koe uusia perheenjäseniä korvaajinaan. En näe mitenkään helpottavana tässä asiassa sinun tarvettasi sopia säännöistä, jotka koskevat kaikkia samalla tavalla. Eiväthän ne koske. Tämä yksi ei saa viettää isänsä kanssa yhtä paljon aikaa kuin vieras lapsi.
Lähtisin liikkeelle siitä, että joka toinen viikonloppu teidän luonanne ei ole tätä sinun poikaasi vaan miehen poika saa isänsä täyden huomion (ja myös sinun, jos siihen on tarve). Näin hänkin saa sitä teidän perheenne yksilöaikaa samoin kuin sinun poikasi ja samalla hän varmaan osaa alkaa kaivata jo leikkikaveriaankin. Nyt kesälomalla olisi ollut myös hyvä ottaa lapsi viikko-viikko-systeemillä tai jopa pidempinä pätkinä, jolloin arki oikeasti tulee tutuksi eikä ole pelkkää vierailua ja sivusta katsomista, kun muut ovat kokeneet yhdessä vaikka mitä. Tuolloinkin olisi tärkeää, että paikalla ei aina ole tätä toista lasta vaan myös miehen lapsella on oikeus olla teidän perheessänne se ainoa hetken aikaa.
Tämä oli äärimmäisen naiivi ja hyvin kokemattoman ihmisen viesti.
Uusperheissä aina pitää huomioida sen erityispiirteet. Siellä on ulkopuolisuuden, mustasukkaisuuden yms, - hyvin vaikeita tunteita. Myös aikuiset voivat näitä kokea. Yhteistä perhe - elämää kantaa vanhemmat. Siitä ei tule mtn että jomman kumman pitäisi olla vieraskorea lapsi puolelle.
Et huomio ollenkaan myöskään sitä, että aapeella on omat lapset. Se ei ole yhdenvertaista eikä reilua, että ero lapsi pyörittää sitä elämää, mutta etenkään siksi että 6v on pieni lapsi. Hän EI päätä asioita perheessä - hänen ei kuulu joutua käyttämään voimavarojaan sellaisiin asioihin!
Uusperheissä ero riski on selvästi korkeampi ja ero on tapahtunut jo aiemmin. Parisuhde on tärkein ja vanhempien pitää puhaltaa yhteen hiileen. Jokainen lapsi on tärkeä - oli herkkä tai ei- ja säännöt/rajat koskevat kaikkia. Lapsi oireilee aivan varmasti mikäli hänellä on päätösvalta näihin asioihin.
Minusta taas tuo oli hyvinkin elämää nähnyt ja viisas viesti.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuon ikäiseltä voi kysyä mielipidettä muuttoon. Tai kun äitinsä oli siihen valmistanut keskustelulla hän oli sanonut ettei missään tapauksessa ja on takuulla sitä mieltä todella pitkään.
En ole täydellinen, en ole sellaista edes väittänyt mutta kun minulla on kuitenkin kaksi aikuista lasta joiden kanssa olen ja käyn edelleen pitkiä keskusteluita siitä miten heidät on kasvatettu en ole voinut olla mikään hirviö äiti. Lapseni ovat kiittäneet minua tiukkuudestani mm.
Isän olisi siis pitänyt elää yksin arkensa sen vuoksi että tämä lapsi voi viettää hänen kanssaan 100% yhteistå aikaa joka toinen vl koska ei työnsä takia voinut häntå useammin pitää, aika kohtuuttomia uhrautumisia nyt vaaditaan aikuiselta lapsen takia. Ap
Miksi ihmeessä lapselta ei voi kysyä mielipidettä asioihin, jotka vaikuttavat näin paljon hänen elämäänsä? Mielipiteen kysyminen ei tarkoita sitä, että lapsi saisi määrätä tai että asiat tehtäisiin lapsen ehdoilla. Mielipiteen kuunteleminen on omasta mielestä kyllä hyvinkin tärkeää. Oletat lapsen kuitenkin olevan tarpeeksi iso joustamaan ja sopeutumaan.
Itse olen kysynyt lapsilta mielipidettä aina, kun teemme elämässä tärkeitä ja isoja päätöksiä, kuten esim muutto toiselle paikkakunnalle tai toiseen asuntoon. Lapset ovat mukana päätöksenteossa ja heidän mielipiteitään kuunnellaan. Jos ovat eri mieltä asioista, niin aikuisten näkökanta ja syyt selitetään heille. Uuden asunnon valinnassa olivat mukana ja saivat kertoa omia ajatuksiaan. Ja tosiaan kyse on alakouluikäisistä lapsista. Ovat toivoneet esim, ettei muutto vaikuttaisi kouluun. Tämä on täysin ymmärrettävää ja itse otan sen huomioon kyllä valintoja tehdessä, enkä etsi asuntoja toiselta alueelta.
Tämä viimeinen lause: "aika kohtuuttomia uhrautumisia nyt vaaditaan aikuiselta lapsen takia" kertoo kyllä paljon tästä asetelmasta. Taidat olla aika kontrolloiva ja määräilevä itse. Kenen muun vuoksi ei aikuinen tekisi kohtuuttomiakin uhrauksia, kuin oman lapsensa? (Eikä kyse ole edes kovin kohtuuttomasta uhrauksesta omasta mielestäni... Lapselle olisi voinut antaa edes hiukan enemmän aikaa.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuon ikäiseltä voi kysyä mielipidettä muuttoon. Tai kun äitinsä oli siihen valmistanut keskustelulla hän oli sanonut ettei missään tapauksessa ja on takuulla sitä mieltä todella pitkään.
En ole täydellinen, en ole sellaista edes väittänyt mutta kun minulla on kuitenkin kaksi aikuista lasta joiden kanssa olen ja käyn edelleen pitkiä keskusteluita siitä miten heidät on kasvatettu en ole voinut olla mikään hirviö äiti. Lapseni ovat kiittäneet minua tiukkuudestani mm.
Isän olisi siis pitänyt elää yksin arkensa sen vuoksi että tämä lapsi voi viettää hänen kanssaan 100% yhteistå aikaa joka toinen vl koska ei työnsä takia voinut häntå useammin pitää, aika kohtuuttomia uhrautumisia nyt vaaditaan aikuiselta lapsen takia. Ap
Tiesitte mitä hän ajattelee asiasta? Et siis ole yllättynyt, vaan harmistunut ettei hän ole alistunut tilanteeseen niin kuin suunnittelit. Onko tiukkuutesi kontrollointia, etkä pysty kontrolloimaan tuota lasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuon ikäiseltä voi kysyä mielipidettä muuttoon. Tai kun äitinsä oli siihen valmistanut keskustelulla hän oli sanonut ettei missään tapauksessa ja on takuulla sitä mieltä todella pitkään.
En ole täydellinen, en ole sellaista edes väittänyt mutta kun minulla on kuitenkin kaksi aikuista lasta joiden kanssa olen ja käyn edelleen pitkiä keskusteluita siitä miten heidät on kasvatettu en ole voinut olla mikään hirviö äiti. Lapseni ovat kiittäneet minua tiukkuudestani mm.
Isän olisi siis pitänyt elää yksin arkensa sen vuoksi että tämä lapsi voi viettää hänen kanssaan 100% yhteistå aikaa joka toinen vl koska ei työnsä takia voinut häntå useammin pitää, aika kohtuuttomia uhrautumisia nyt vaaditaan aikuiselta lapsen takia. Ap
Miksi ihmeessä lapselta ei voi kysyä mielipidettä asioihin, jotka vaikuttavat näin paljon hänen elämäänsä? Mielipiteen kysyminen ei tarkoita sitä, että lapsi saisi määrätä tai että asiat tehtäisiin lapsen ehdoilla. Mielipiteen kuunteleminen on omasta mielestä kyllä hyvinkin tärkeää. Oletat lapsen kuitenkin olevan tarpeeksi iso joustamaan ja sopeutumaan.
Itse olen kysynyt lapsilta mielipidettä aina, kun teemme elämässä tärkeitä ja isoja päätöksiä, kuten esim muutto toiselle paikkakunnalle tai toiseen asuntoon. Lapset ovat mukana päätöksenteossa ja heidän mielipiteitään kuunnellaan. Jos ovat eri mieltä asioista, niin aikuisten näkökanta ja syyt selitetään heille. Uuden asunnon valinnassa olivat mukana ja saivat kertoa omia ajatuksiaan. Ja tosiaan kyse on alakouluikäisistä lapsista. Ovat toivoneet esim, ettei muutto vaikuttaisi kouluun. Tämä on täysin ymmärrettävää ja itse otan sen huomioon kyllä valintoja tehdessä, enkä etsi asuntoja toiselta alueelta.
Tämä viimeinen lause: "aika kohtuuttomia uhrautumisia nyt vaaditaan aikuiselta lapsen takia" kertoo kyllä paljon tästä asetelmasta. Taidat olla aika kontrolloiva ja määräilevä itse. Kenen muun vuoksi ei aikuinen tekisi kohtuuttomiakin uhrauksia, kuin oman lapsensa? (Eikä kyse ole edes kovin kohtuuttomasta uhrauksesta omasta mielestäni... Lapselle olisi voinut antaa edes hiukan enemmän aikaa.)
Toki lapsen kanssa voi jutella mitä mieltä on ihan mistä vaan mutta vanhemmat päättävät ja tekevät näinkin isot siirrot kun muuttamiset ihan keskenään.
Eroisällä on oikeus perustaa perhe, muuttaa yhteen elämänkumppaninsa kanssa. Kumppanin paikkaa lapsi ei voi viedä, aikuinen tarvitsee romanttisen ja seksuaalinen ihmissuhteen, vaikka hän on eronnut lapsensa äidistä.
No en ole läpeensä paha ihminen vaikka olenkin tiukka.
Siksi avasin tämän keskustelun koska kaikki on minulle uutta, en ymmärrä miten toimia kun mikään ei auta, halusin kuulla kokemuksia.
Jos miehen lapsi olisi asunut hänellä puolet ajasta tai kokonaan olisi ehkä pitänyt miettiäkkin enemmän. Nyt hän on joka tapauksessa vain muutaman päivän kuukaudessa meillä.
Uhraudun kyllä lasteni vuoksi ja he ovat minulle kaikki kaikessa. Mielestäni aikusellakin on kuitenkin oikeus eron jälkeiseen elämään varsinkin kun hänet on jätetty ja mieheni pakotettu olemaan yksin ja vähän lapsensa kanssa koska enenpiin näkemisiin ei työn vuoksi ollut mahdollisuutta. Käsitän etten saa lapsesta samanlaista kuin omaani, en ole tyhmä. Mietin vaan mikä ihme auttaisi. Tämän keskustelun perusteella jatkamme kuten ennen ja toivon että joskus helpottaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni meillä ei toiminnassa tai muussa sellaisessa ole ongelmia. Vaikka itse olen tiukka olen äärimmäisen oikeudenmukainen ja suojeleva persoona. Kiitän ja annan jatkuvasti myös positiivista palautetta.
Keskustelen lasten kanssa, perustelen. Välitän.Lapsen ehdoilla, mutta kuinka kauan?
Kun emme asuneet yhdessä teimme välillä niin että olimme toisinaan vain 1 yön viikonlopuista yhdessä, ei vaikutusta.Viime vl hän sai nukkua 2 yötä isän kanssa, kolmantena vasta meteli sitten nousikin.
Eli kun antaa hiukankin siimaa tilanne pahenee välittömästi.
No kestän tämän aikuisena, koska olen ratkaisuhakuinen haluaisin jotenkin selvittää asian mikä ei liene mahdillista.
Lapsi ei siis halua ketään muuta ikinä milloinkaan ollakseen tyytyväinen joten lasta mielyttääkseen isän olisi oltava yksin ikiisuuteen asti koska tilanne ei ole helpoittunut 1.5vuodessa lähes ollenkaan. ApLapsi ei olisi varmaan halunnut muuttaa teidän kanssa samaan kotiin. Lapsilta harvoin kysytään. Ehkä ei tykkää teistä? Aikuiset voisivat miettiä miltä tuntuisi asua kodissa sellaisten ihmisten kanssa, joista ei tykkää. Aikuiset eroavat hyvin pienistäkin syistä, mutta lasten pitäisi kestää ja joustaa. Ethän itsekään kestänyt ja joustanut, kun erosit exmiehestäsi. Lapsi eroaisi teistä, jos voisi.
Ja vähän epäilen, että olet noin täydellinen, kun annat ymmärtää... Jokainen toki on omasta mielestään "oikeudenmukainen, reilu, mukava, tasapuolinen, kuunteleva"... Mitähän mieltä lapsi on muutosta? Vai onko häneltä edes kysytty?
Se etteivät kaikki pidä toisistaan, on fakta jota liian harvoin mainitaan. Olin vuosia äitipuoli, miehen nuorempi tytär oli helppo, piti minusta ja minä hänestä. Vanhempi ei pitänyt minusta tai oikein kenestäkään, lähinnä eläimistä. Niinpä lopulta minäkään en juuri pitänyt hänestä. Näin anonyymisti se voi sanoa, muutenhan sitä ei voisi ääneen oikeastaan itselleenkään myöntää.
Tämän tietäen en myöhemmässä elämässä ole omalle lapselleni enää halunnut uusperhettä. Ihmiset voivat tulla toimeen ihan ok, kun saa säädellä paljonko on oltava yhdessä, eikä tarvitse asua heidän kanssa. Mutta kaikki eivät oppi koskaan varsinaisesti tykkäämään toisistaan, ja se on vain hyväksyttävä.
Nyt kuulostaa siltä että lapsi ja ap eivät juurikaan kauheasti tykkää toisistaan. Sille ei voi mitään eikä se ole kenenkään vika, se on sitä ns kemiaa jota joko on tai ei ole. Mutta ei pitäisi pakottaa yhteen ihmisiä jotka ei tykkää toisistaan.
Onko nyt ihan mahdotonta, että isä keskittyy lapsiviikonloppuina paljon tähän lapseensa, ja äiti omaansa. Keltä se olisi pois? Kai kodissa on vaikka takkahuone, jonne yhdet menevät lautapelaamaan ja katsomaan elokuvia kaksin, kun toiset ovat vaikka patikoimassa tai mummolassa tai uimahallissa.
Lapsi myös olisi isällään vain, kun isäkin on siellä. Jos kerran muiden kanssa olo ei tuo hänelle tai niille muille mitään lisäarvoa.
Mitä ne on ne isän työvuorot, puhutaanko tässä yövuoroista, jolloin lapsi ei halua jäädä nukkumaan? Ja asuuko äiti niin kaukana, ettei lapsi silloin voi mennä kotiin nukkumaan? Kyllä, puhun kodista, paikka jossa käyt pari kertaa kuussa ei tosiasiassa ole koti vaan sukulointia tai kyläilyä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta lasten lahjominen on viimeisintän mitä tehdä.
Minulla on kaksi aikuista vahvaa, järkevää ja syvän perusturvallisuuden omaavaa aikuista lasta joista olen näistä keskustellut.
Myös oma 7v on reipas, rohkea ja iloinen.
Ei pelkää eikä jännitä.
En siis osaa ajatella mitä olisin heidän kanssaan väärin tehnyt. Olen ollut tiukka mutta aina turvana. Ap
Usein lapset tottuu paremmin uuteen oman äidin kanssa kuin oman isän kanssa... tämä ei aina mene näin, mutta usein.
Ilmaisutapani on suora ja raju, lähdetään siitä.
Minusta on äärettömän epäreilua jo ihan aikuisen, siis mieheni kannalta että hän on enemmän aikaa minun kuin oman lapsensa kanssa.
Tähän olisi helpoita se että hänen lapsensa olisi meillä vähintääkin silloin kuin minunkin lapseni on. Olen tätä ehdottanut mutta herkkä lapsi ei suostu olemaan koska isä ei ole joka sekunti tällöin paikalla.
Olen siis yllä olevaan järjestelyyn valmis muttei asia ole käsissäni, lapsi on tottunut 1 vuotiaasta olemaan äitinsä perheessä joka tuntuu ja näyttää minun silmiini turvalliselta ja järkevältä kokoonpanolta.
Eli kaikkeen en voi vaikuttaa vaikka haluaisinkin, on mentävä kutakuinkin näillä eväillä mitä nyt on. Ap