Lue keskustelun säännöt.
Hei uusperheelliset!
Kauanko teidän lapsilla on kestänyt tottua uuteen suhteeseen ja yhteen muuttoon?
Olemme olleen mieheni kanssa 2v yhdessä ja lapsemme jotka ovat samanikäisiä, (aloittavat koulun nyt) ovat tavanneet joka toinen viikonloppu 1.5 vuotta.
Yhteen muutimme 3kk sitten.
Mieheni lapsi ei sopeudu. Itkee isänsä perään usein, ei haluaisi nukkua kuin tämän vieressä. (Yhden yön viikonlopusta saakin, sovittu ennalta aina.) Kun isä on toisessa kerroksessä kiljuu välillä tämän perään kun olisi kadonnut kokonaan.
Lapset tulevat keskenään kuitenkin hyvin toimeen ja olen ehdottoman oikeudenmukainen itse.
Miten ihmeen pitkään tässä vielä menee ennen kuin tilanne rauhoittuu?
Ennen he olivat isän kanssa aina kaksin.
Ymmärrän siis tämän mutta minusta 1.5v on jo tosi pitkä aika jonka luusisi riittävän sopeutumiseen uuteen tilanteeseen.
Oma lapseni on täysin vastakohta, siksi ehkä olen niin ihmeissäni.
Kommentit (206)
Vierailija kirjoitti:
Minusta lasten lahjominen on viimeisintän mitä tehdä.
Minulla on kaksi aikuista vahvaa, järkevää ja syvän perusturvallisuuden omaavaa aikuista lasta joista olen näistä keskustellut.
Myös oma 7v on reipas, rohkea ja iloinen.
Ei pelkää eikä jännitä.
En siis osaa ajatella mitä olisin heidän kanssaan väärin tehnyt. Olen ollut tiukka mutta aina turvana. Ap
Miehesi lapsella on useita elämänmuutoksia, jotka ovat järkyttäneet hänen perusturvallisuuttaan. Hänen tilanteensa on siis eri kuin sinun lapsesi tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten lapsellani on eri tilanne? Hänellä oli mm. Äitipuoli. Tämä kuitenkin jätti lapseni isän. Lapseni on muuttanut 3 kertaa.
Isosiskot ovat muuttaneet omiin koteihinsa hänen elämästään.
Kun itse erosin hän ymmärsi kaiken koska oli 4 vuotias. Puhuin ja kerroin asipista hänelle.
En ole huomannut hänen reagoivan mitenkään. Lapset ovar tietysti erilaisia muttei minun lapsellani ole ollut mitenkään sen kummempaa kun mieheni lapsellakaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten "pitää lopettaa oma elämä" - niin, itse ajattelen että lapseni turvallinen ja tasainen arki on tärkeämpää kuin se että minä saan joka yö nukkua kumppanini vieressä ja jakaa oman arkeni hänen kanssaan. Minun elämäni ei siitä lopu tai rajoitu edes että haluan taata sekä omille että kumppanini lapsille turvallisen ja tutun elämän. Voin olla kumppanini kanssa aina kun lapseni on muualla, voimme synkronoida että olemme yhdessä joka toinen viikonloppu tms.
Tuleeko lapsille yleensä seurustelevien aikuisten yhteenmuuton myötä elämään suuria positiivisia asioita joista voidaan olla etukäteen varmoja? Aikuisillehan se yhdessä asuminen on win-win -kauppa kun siitä on yhdessä päätetty ja sovittu. Helposti sopeutuva lapsi on toki varmaan ihan ok jutun kanssa. Hienoa. Jos lapsi on herkkä ja/tai vastustaa muutosta muuten, tilanne on hänen kannaltaan aivan lohduton. Hänen elämänsä mullistuu ja muutenkin suht vähäinen vanhemman kanssa olemisen aika otetaan pois.
Olen 36v ja itse en olisi valmis asumaan osa-aikaisesti mieheni lasten kanssa, he ovat aivan ihania mutta silti ns vieraita. Etenkin jo teini-ikäinen lapseni ei kestäisi mitenkään sitä että muuttaisimme yhteen hänelle tutun mutta ei mitenkään läheisen kumppanini kanssa. Mieti omalle kohdalle - vieras ihminen omassa kodissa.
Niin on ap varmaan itsekin kokenut tapahtuneen tässä. Lapsi tuntuu kummalliselta ja reaktio ihmeelliseltä ja yllättävältä. Miltähän lapsesta mahtaa tuntua.
Nämä ovat rankkoja asioita joita miettiessä harva oikeasti asettaa sen oman mielihalun rakastetun kanssa yhdessä asumiseen vaakakuppiin ja toiseen kuppiin oman lapsen hyvinvoinnin ja elämän jatkuvuuden.
Kun me perustimme uusperheen, ei aikusille koitunut muuta hyötyä kuin se, että pystyi nukkumaan sylikkäin. Vuokra oli kuitenkin 2100 e/kk, eli sangen kallis. Lapsille katsoimme, että heille oli paljonkin hyötyä: ostettiin pelit ja laitteet, oli oma huone. Saivat kokista joka viikonloppu. Jne. Jne. Tietysti saivat aikaa oman vahmhemman kanssa.
No, lahjomistahan tämä oli, mutta lopputulos oli hyvä kokonaisuutena. Kiitos uuden miehen anteliaisuuden.Ajattelet siis että materia jotenkin korvaa sen perusturvallisuuden jota lapsi tarvitsee?
Luitko viestini kokonaan? Sanoin siinä, että ”tietysti saivat paljon aikaa oman vanhempansa kanssa”.
Lapsilla oli koko ajan sama perusturvallisuus. Ei se mihinkään hävinnyt. En myöskään muuttanut vanhoja tapoja, eli jatkoin esim. Sitä, että keskustelin joka ilta tunnin lapsen kanssa.
Eli kaikki vanha säilyi, mutta _lisäksi_ he saivat materiaa lisää.
Todettakoon kuitenkin, että lapset olivat jo vähän isompia, ja uusi mies teki paljon töitä, eli oli paljon poissa kotoa. Ja me emme koskaan yrittäneet leikkiä kotia, eli yrittäneet vääntää uusperhettä ydinperheen muottiin.
Mitä vikaa ”lahjomisessa”? Sen myötä lapsen on kivempi tulla isänsä luokse.
Vierailija kirjoitti:
Ihme vastauksia täällä. Jos lapsi on aina tullut vain joka toinen vkl isänsä luokse, niin ei luulisi tuossa kauheasti muutosta olevan lapselle. Isän luona ei ole hänen kotinsa.
Tässähän juuri sanoit mikä se ISO muutos on. Nyt isän luona olisi tarkoitus olla koti, JA siellä asuvat lisäksi isän uusi kumppani ja tämän lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin uuteen kotiin kaikille.
Ennen muuttoa vietimme viikonloput meillä.
Erotraumoja lapsella ei ole koska ei muista tosiaan vanhempien yhteiselämää eikä ole mitään mielenterveys tms ongelmia.Olivat ennen vain kaksin miehen kanssa viikonloput. Toki vieläkin välillä järjestetään tähän aikaa.
Lapsi saa välillä kohtauksen koska haluaa olla vain isän kanssa. Siis kokonaan ketään muita ei saisi olla ei nyt eikä ikinä.
Tätä on kuunneltu alusta alkaen eli ae 1.5v.
Ap
Erotraumoja lapsella ei ole – sanot sinä. Ei siihen muistikuvia tarvita, vaan turvattomuuden tunne joka voi syntyä eron jälkeenkin ja siinä, kun ymmärrys perheen elämäntilanteesta lapsen kasvaessa lisääntyy.
Enemmän olisin huolissani sinun lapsista, suhtaudut kovin vähättelevästi siihen, miten suuri muutos uusperheen muodostaminen lapsille on.
Korostat sitä, etteivät omat lapsesi reagoi mitenkään, ovat siten kuin aina olisivat olleet.. Tuo ei välttämättä ole hyvä asia. Miksi lapsesi eivät näytä tunteitaan asiasta? Tuo on kuitenkin todella suuri muutos heidän elämässään. Miksi pidät ongelmana sitä, että miehen lapsi näyttää tunteensa asian suhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vastauksia täällä. Jos lapsi on aina tullut vain joka toinen vkl isänsä luokse, niin ei luulisi tuossa kauheasti muutosta olevan lapselle. Isän luona ei ole hänen kotinsa.
Tässähän juuri sanoit mikä se ISO muutos on. Nyt isän luona olisi tarkoitus olla koti, JA siellä asuvat lisäksi isän uusi kumppani ja tämän lapsi.
Eihän lapsi asu heidän kanssaan, vaan käy viikonloppuisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todettakoon kuitenkin, että lapset olivat jo vähän isompia, ja uusi mies teki paljon töitä, eli oli paljon poissa kotoa. Ja me emme koskaan yrittäneet leikkiä kotia, eli yrittäneet vääntää uusperhettä ydinperheen muottiin.
Hyi hitto toi termi "leikkiä kotia" on niin kuvottava. Sillä halutaan aina halveksua uusperheitä jotka ovat aina tuon termin käyttäjän mielestä aivan feikkejä ja aina epäonnistuneita. Kun taas ydinperhe on aina koti alusta alkaen, siellä ei tarvitse leikkiä mitään vaan se on hyvä koti ja täydellinen. Siellä ei ole sisaruksilla mustasukkaisuutta kun uusi vauva tulee, koska eihän ydinperheessä ole ja täyssisarus on luonnollinen asia. Sen sijaan uusperheessä uuden lapsen tekeminen on asia josta muut lapset kärsii aina. Jne jne jne.
Ei ihme ettei ihmiset tee enää lapsia, joutuu pian syyllistetyksi ja halveksituksi tästä kodin leikkimisestä jos kehtaa vielä lasten jälkeen haluta omaan elämäänsä minkäänlaista onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tavannut lapsen äidin ja hän vaikuttaa uuden perheensä kanssa normaalilta.
Ehkä hieman ylisuojelevainen mutta hän on myös puhunut lapsensa kanssa positiivisesti kannustaen muutoksesta.
Toki lapsi ei voi olla enää 100% kahdestaan isänsä kanssa kuten ennen. Ajattelin kuitenkin että vaihe menisi ohi muttei tunnu helpottavan kuin tosi hitaasti.
Mitään mystistä tässä ei ole, siksi musta onkin hassua.
Ap
Mystistä on vain se, ettet tajua, vaikka kaikki sen täällä ovat vääntäneet rautalangasta, ja lapsen näkökulmasta: lapsella on aiemmin ollut iso isänkaipuu harvojen tapaamisten takia, ja toisaalta isän koti ollut ainoa paikka missä saa sataprosenttisen huomion. Äidin kotona uusi mies ja pikkusisko. Nyt tämä on muuttunut kokonaan. Eli monella tapaa se pysyvin asia hänen elämässään, jota ikävöinyt ja odottanut. Nyt ei puhettakaan mistään "pitää jo 1.5 v jälkeen sopeutua" -hoputtamisesta vaan isä lisää läsnäoloa ja omaa aikaa tämän lapsensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todettakoon kuitenkin, että lapset olivat jo vähän isompia, ja uusi mies teki paljon töitä, eli oli paljon poissa kotoa. Ja me emme koskaan yrittäneet leikkiä kotia, eli yrittäneet vääntää uusperhettä ydinperheen muottiin.
Hyi hitto toi termi "leikkiä kotia" on niin kuvottava. Sillä halutaan aina halveksua uusperheitä jotka ovat aina tuon termin käyttäjän mielestä aivan feikkejä ja aina epäonnistuneita. Kun taas ydinperhe on aina koti alusta alkaen, siellä ei tarvitse leikkiä mitään vaan se on hyvä koti ja täydellinen. Siellä ei ole sisaruksilla mustasukkaisuutta kun uusi vauva tulee, koska eihän ydinperheessä ole ja täyssisarus on luonnollinen asia. Sen sijaan uusperheessä uuden lapsen tekeminen on asia josta muut lapset kärsii aina. Jne jne jne.
Ei ihme ettei ihmiset tee enää lapsia, joutuu pian syyllistetyksi ja halveksituksi tästä kodin leikkimisestä jos kehtaa vielä lasten jälkeen haluta omaan elämäänsä minkäänlaista onnea.
En tarkoittanut asiaa niin. Vaan:
Leikkiä kotia = pakottaa kaikki tekemään samoja asioita tai viettämään aikaa yhdessä ”koska me olemme nyt perhe”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajat vaan asetettava. Omaan sänkyyn nukkumaan ja nämä diilit pois. Ei se turvallisuuden tunne ala ikinä muodostua jos lapsi ei joudu kohtaamaan niitä epämukavia tunteitaan. Kaikkeen tottuu, omassa sängyssä nukkumiseenkin.
Mies voi puhua lapsen kanssa kaksin, että nyt kun koulu alkaa on päätetty että pääset omana sänkyyn aina nukkumaan. Ja hommaa vaikka uuden unilelun tai yövalon tms sen merkiksi että nyt on iso ja aika nukkua omassa sängyssä.
Meillä oli sama ongelma mutta vain muutaman kuukauden ja vain toisella 6v asti ja toisella ehkä 7,5v asti. Sitten vaa lyötiin luukut kiinni, sänkyyn ei ole asiaa enää 😄 hyvin se meni eikä mitään traumoja lapset saaneet. Sitten alkoikin koira nukkua sängyssä tilalla joten yöunet sananlaatuiset tosin edelleen
Isän koti ja äidin koti. Missä on lapsen koti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isän koti ja äidin koti. Missä on lapsen koti?
Koti on tunnekysymys. Emme me tiedä, mikä paikka on tuon lapsen koti.
Vierailija kirjoitti:
Isän koti ja äidin koti. Missä on lapsen koti?
Siellä ainakin minne hän muuttaa omilla tai yhteiskunnalta saamilla rahoillaan sitten aikuisena.
Siihen asti lapsi asuu siellä missä vanhemmat hänen haluaa asuvan. Ei pitäisi lasten saada pyörittää perheitä.
Lapsi huutaa yöllä uusperheessä, paapotaan ja otetaan viereen. Lapsi huutaa ydinperheessä, opetetaan nukkumaan yksin ja ohjataan siihen suuntaan ettei voi hallita koko perhettä tunteillaan.
Meillä bonuslapsi on ihan mahdoton, koska on aina ymmärretty kaikki hänen oikut yli ja ympäri sen sijaan että olisi puututtu. Nyt tekee mitä huvittaa ja näin on tehty lapselle karhunpalvelus, joka on eroa suurempi vääryys kasvatuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi huutaa yöllä uusperheessä, paapotaan ja otetaan viereen. Lapsi huutaa ydinperheessä, opetetaan nukkumaan yksin ja ohjataan siihen suuntaan ettei voi hallita koko perhettä tunteillaan.
Meillä bonuslapsi on ihan mahdoton, koska on aina ymmärretty kaikki hänen oikut yli ja ympäri sen sijaan että olisi puututtu. Nyt tekee mitä huvittaa ja näin on tehty lapselle karhunpalvelus, joka on eroa suurempi vääryys kasvatuksessa.
Onhan se vaikeaa tietää, manipuloiko lapsi vai kärsiikö hän.
Hei nyt takapakkia asioissa, en ole missään vaiheessa syyllistänyt lasta mistään tai käyttäytynyt häntä kohtaan huonosti tai epäoikeudenmukaisesti!
Ihmettelin vain sitä miten kauan tätä mahdollisesti kestää.
Isä viettää lapsensa kanssa kahdenkeskistä aikaa. Minä oman lapseni kanssa joka nyt sattuu riemusta kiljuen odottamaan mieheni lasta meille ihan aina. Oma lapseni on rauhallinen, avoin ja suhtautuu tyynesti asiaan kuin asiaan.
Miksi pitää kaivaa asioista ongelmia kun täällä ei ketään kohdella kaltoin ei edes sinnepäin!
Myöskään mitään pakotettua ruusunpunaista uusperhettä en yritä saada kasaan vaan vietämme mukavaa elämää keskenämme.
Itse olisin valmis vaikka siihen että mieheni lapsi muuttaa meille, en inhoa häntä niinkuin täällä koitetaan asia kääntään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän koti ja äidin koti. Missä on lapsen koti?
Siellä ainakin minne hän muuttaa omilla tai yhteiskunnalta saamilla rahoillaan sitten aikuisena.
Siihen asti lapsi asuu siellä missä vanhemmat hänen haluaa asuvan. Ei pitäisi lasten saada pyörittää perheitä.
Onko tässä lapsi pyörittänyt perheitä? Kyllä ne on lapsen vanhemmat, jotka pyörittävät lasta paikasta toiseen jatkuvalla syötöllä, uusperheestä toiseen. En ihmettele erolasten mielenterveysongelmia lainkaan.
Minusta lasten lahjominen on viimeisintän mitä tehdä.
Minulla on kaksi aikuista vahvaa, järkevää ja syvän perusturvallisuuden omaavaa aikuista lasta joista olen näistä keskustellut.
Myös oma 7v on reipas, rohkea ja iloinen.
Ei pelkää eikä jännitä.
En siis osaa ajatella mitä olisin heidän kanssaan väärin tehnyt. Olen ollut tiukka mutta aina turvana. Ap