Lue keskustelun säännöt.
Vastavuoroisuuden puute. Kaikki te, jotka menette kyllä kutsusta illanistujaisiin, kahvitteleen, mökille...
30.06.2020 |
ja mihin tahansa teidät kutsutaankin, ettekä kuitenkaan vastavuoroisesti itse kutsu mihinkään, voisitteko kertoa, miksi?
Itselläni on tällaisia muutamia ystäviä, jotka tulevat kyllä aina kutsun saatuaan, ja joskus jopa itse kutsuvat itsensä, tai vihjailevat että haluaisivat tulla. Kuitenkaan he eivät koskaan kutsu "takaisin". Ymmärrän, että varsinkin nykyään on monia, jotka eivät koskaan halua kutsua kotiinsa, mutta miksei sitten vastavuoroisesti kutsuisi joskus edes johonkin ravintolaan, ja isännöisi siellä?
Ei vaan mahdu enään omaan päähän, mikä näitä ihmisiä vaivaa? Olen lähellä katkaista välit muutamaan ihmiseen, kun koen heidän hyväksikäyttävän itseäni.
Kommentit (567)
Vierailija kirjoitti:
Itse en kutsu koska kotona on mies joka ei osaa seurustella ja koen sen kyläilyn kuitenkin kauhean vaikeaksi, siis itsekin jännitän jopa kylään menoa, vaan kyllä aina jotain tarjottavaa. Töissä olen vapautuneempi, kotini on kai mielestäni niin pyhitetty rauhoittamiseen. Tapaisin ystäviä mielellään vaikka ulkoillen tai kulttuuripaikoissa tai ravintolassa. Nyt on vaan opiskelut ja tarpeellisen ohessa ettei aikaa ystäville ole.
Siis vien tarjottavaa mennessäni kylään ja opiskelut ja taapero vievät vapaa-aikani
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykymaailmaan ei tunnu toisten kotona vierailu enää vaan kuuluvan. Ja sitä ei oikein enää ymmärretä, että kutsutaan kylään, ellei ole kyse jostain juhlista, esim. synttärit, ja siihen ei tiettykään vastavuoroisuus kuulu, synttäreitä vietetään tai ei vietetä. Ihanaa, että joku jaksaa ja haluaa kutsua kylään ja pitää tätä perinnettä yllä (muutakin kuin minä ja ihan samoilla kokemuksilla kuin AP)!
Nykyisin on muitakin paikkoja tavata ystäviään kuin toisen koti.
Niin? Ja ap kirjoitti, että jos ei kotona tavata, niin miksei sitten vaikka piknikillä, terassilla tai ravintolassa?
Minä olen ikisinkku, enkä viitsi järjestellä mitään pienessä yksiössäni. Ystävissäni on paljon pariskuntia, jotka (onneksi sinkkuudestani huolimatta) kutsuvat minua syömään ja illanistujaisiin. Koska minulla ei ole lapsiakaan, vietän paljon esim juhlapyhiä yksinäni, ja minusta on kiva jos saan vaikka jouluna kutsun jonakin päivänä heille joulupöytään.
Vastavuoroisuuden nimissä vien aina tuliaisen, ja pyrin kerran vuoteen tarjoamaan isäntäparille valitsemassani (suht edullisessa) ravintolassa ruuat, ja joskus tarjoan kahvit jos näemme kahvilassa. Mielestäni tämä toimii hyvin, ja nämä isäntäparit ovat aina erittäin otettuja ja kiitollisia siitä, että heitä huomioidaan tarjoamalla, edes sen kerran vuodessa.
Mitä kitsasta porukkaa täällä on, jotka eivät koskaa halua tarjota omille rakkaille ystävilleen yhtään mitään?
Ap edellytti, että kutsuttu sitten maksaa koko lystin siellä picnicillä, terassilla tai ravintolassa. Mietipä asiaa vaikka näin: ystävälläsi on viiden hengen perhe. Hän kutsuu sut illanistujaisiin, jossa sun osuutesi kustannuksista on esim 10-15 €. Sitten sinä kutsut ystäväsi perheineen picnicille, terassille tai ravintolaan. Mitä sä saat 10-15 eurolla viidelle?
Mä ymmärrän tuon sun ajatusmallin. Aikoinaan mullakin toimi tämä ihan hyvin. Mulla ja ystävälläni oli molemmilla yksi lapsi. Ystäväni oli parisuhteessa, minä yh. Eli heitä oli 3 ja meitä 2. Mulla oli varaa olla vastavuoroinen, vaikka olinkin perheeni ainoa tulonsaaja. Sitten ystäväni alkoi hankkia lisää lapsia. Ensin tuli toinen ja aika pian sen jälkeen kolmas. Sitten heitä olikin jo 5 ja meitä 2. Lopulta heitä oli 7 ja meitä edelleen 2. Mä lopetin vastavuoroisuuden siihen, kun heitä oli 4. Tosin en itsekään mennyt heille enää syömään enkä edes kahville. Totesin, että käydään kahviloissa ja ravintoloissa ja kumpikin perhe maksaa omat laskunsa.
Missä ap tällaista edellytti??
Aloituksessaan: "Ymmärrän, että varsinkin nykyään on monia, jotka eivät koskaan halua kutsua kotiinsa, mutta miksei sitten vastavuoroisesti kutsuisi joskus edes johonkin ravintolaan, ja isännöisi siellä?"
Edellytti? Jep jep. Mitäpäs jos opettelisit lukemaan? Tuohan on EHDOTUS! Ravintola se on lounasravintolakin. Jopa mc donalds on ravintola. Mutta yhyy kun minä en kaverilleni tarjoa edes vitosen juustoateriaa, kun ystävyys ei tekoja kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kutsut ja järjestät, jos et tee sitä vilpittömästi halustasi tarjota, vaan odotat jotain sitä vastaan?
Ei ole tullut kyllä mieleenkään että koska nyt järjestin kotonani jotain, on kaverit mökkiä kun ne ei vastaavasti järjestä.
Tietty vastavuoroisuus ja puolin ja toisin kyläily on kivaa mutta ei se mun mielestä ole mikään pakko.
Ihmisillä on eri mahdollisuudet ajallisesti ja taloudellisesti.
Uskon että mun kaverit on reiluja omien kykyjensä mukaan niin kuin minäkin.Miksei mitään voi nykyään ottaa vastaan kun tarjotaan, olematta lokki ja p kaveri.
Ajattelisitko edelleen samoin, jos sinulla olisi kavereita, jotka pyytävät sinus apuasi, vuodattavat sinulle murheitaan, lainaavat tavaroitasi jne. mutta eivät ikinä auta sinua, kysele sinun kuulumisiasi, kuuntele sinua tai ota edes yhteyttä sinuun ellet itse ole ensin aloitteellinen?
Tuohan on aivan eri asia. Jos järjestän kutsut, teen sen siksi että haluan viettää kutsuttujen ihmisten kanssa aikaa. En palkkion toivossa. Tuskin haluaisin viettää sellaisten ihmisten kanssa aikaa, jotka käyttäytyvät yllä kuvaillun kaltaisesti. Ap ei myöskään tuo esille että nämä ihmiset jotka eivät itse järjestä kutsuja käyttäytyisivät tuolla tavoin. Ja jos näin olisi, heräisi kysymys miksi ap ylipäätään haluaa tuollaisia ihmisiä ystävikseen. Ap:n ainoa valitus on, että jotkut "ystävänsä" ei kutsu häntä koskaan kotiinsa tai tarjoa hänelle ravintolassa illallista. Yksinkertainen ratkaisu on, että ap ei kutsu sellaisia ihmisiä kotiinsa kestittäväksi. Toinen hyvä ratkaisukeino olisi että ap kertoisi ihmisille suoraan, että myöntävästi vastaaminen hänen kutsuunsa edellyttää "vastavuoroisuutta" ja hänen kestitsemistään joko koti- tai ravintolaoloissa. Niin ihmisillä olisi sitten hyvä syy myös kieltäytyä ap:n kutsusta, ilman että he tuntisivat olevansa epäkohteliaita. Kenenkään ei tarvitsisi olettaa mitään kun pelikortit olisi avoimena pöydällä. Ongelma ratkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ylipäätään kutsuu muita kylään, jos kokee sen vaivaksi? Minusta ap:n lähtöolettama on jo väärä eli koska kukaan ei voi pakottaa kutsumaan, niin miksi kutsut, kun kuitenkin koko ajan mietit sitä, millaisen ison vaivan näit ja haluaisit itse istua valmiiseen pöytään. Pienemmällä tuskalla varaat itsellesi ravintolasta pöydän, syöt ja juot yksiksesi ja olet tyytyväinen siihen, että tarjoilija tai kokki näkevät kaiken vaivan.
Sinulla ei raukka parka taida olla yhtään ystävää kun et kykene tätä vastsavuoroisuuden ajatusta ymmärtämään. Ystävyyden ylläpito vaatii "vaivaa". En tarkoita, että sellaista epämieluisaa työntekemista, mutta vaivannäköä, ei ne suhteet itsekseen pysy yllä. Pidemmän päälle aika kurjaa, jos se ystävyyden ylläpito ja vaivannäkö sen suhteen eteen jää jatkuvasti vain toisen harteille. Ap:n aloituksestakin ymmärtää, että nämä kutsuttavat kyllä tulevat mielellään (kun itse itseäänkin ap:lle kutsuvat), mutta eivät ole itse valmiita näkemään vaivaa sen ystävyyden eteen. Eikä tässä ole kyse nyt siitä, että kuka tarjosi peuran paistia ja millä kilohinnalla tai kuka osti pikkuleipiä niin ja niin monella eurolla.
Ohis...ystävyyden ylläpitämiseen ei vaadita mitään kotiin tai mökille kutsumisia eikä ravintolaillallisten isännöintejä. Ystävyyden ylläpitämiseen riittää oikein hyvin, että soitellaan, viestitellään ja tavataan välillä. Tavata voi vaikka lenkillä, käydä yhdessä shoppailemassa, risteilyllä, leffassa, ravintolassa syömässä tai kahvilassa kahvilla jne. Molemmat maksavat itse omat kustannuksensa, niin kumpikaan ei jää toiselle mitään velkaa. Omat ystävyyssuhteeni ovat toimineet tällä tavalla jo vuosikymmeniä.
Juuri näinhän aloituksessakin on sanottu. Mutta kun ei tapahdu mikään noista mainitsemistasi asioista.
Jos luit ketjua pidemmälle, niin oletettiin, että se kotiin tai mökille kutsuttu sitten vastavuoroisesti maksaa koko lystin.
No ymmärrätkö, että siinä on pieni ristiriita, että jos toinen kyllä menee mieluusti syömään toisen tarjoamaa illallista, mutta ei ole vastavuoroisesti valmis tarjoamaan ystävälleen edes jollain lailla samaa? Jos ei halua maksella toisten illallisia, niin sitten ei pidä itsekään mennä syömään toisten tarjoamia illallisia. Vaikka kuinka oltaisiin ystäviä, niin onhan tuo jo vähän taloudellista hyväksikäyttöä, jos aina vain toinen saa olla maksumiehenä.
Ei kannata järjestää sellaisia illallisia, joita ei ole vara tarjota. Voi myös miettiä ketä haluaa kutsua. Jos jotkut harmittaa, älä kutsu.
Ymmärrätkö ettei ole kyse siitä, ettei ole varaa. Vaan siitä, että jos itse tarjoaa aina, ja joku ei koskaan, se tuntuu yksipuoliselta, ja sitä alkaa miettiä, miksi tämä on yksipuolista. Ja nimenomaan se seurustelu ei ole yksipuolista, mutta vaivannäkö on.
Ihan perinteisesti vieraanvaraisuutta on pidetty hyveenä, ja kunnioituksen ja välittämisen osoituksena muita kohtaan. Voiko siis olla, että vieraat eivät muka ymmärrä tätä?
Jos vieraat eivät arvosta tai halua osoittaa ystävyyttään ja vieraanvaraisuuttään näin, he voivat aina kieltäytyä kutsusta, ehdottaa jotain muuta tilalle, tai välillä suostua kutsuun, ja välillä itse ehdottaa / nähdä vaivaa?
Se ihan perinteisin vieraanvaraisuus on ollut kutsumatta saapuville vieraille (jopa tuikituntemattomille) osoitettua ystävällisyyttä, ja tarpeen yhteisön säilymiseksi ankarammissa oloissa. Ei sitä että käydään kyläilemässä, mutta että esim. matkalaiselle tarjotaan yösija ja ruokaakin. Tai pointtina ei ole ollut järkätä kutsuja muuten vain, vaan on kestitty esim. hää- tai hautajaisvieraat.
Kyläilyperinne aiemmin ei ole edellyttänyt erityistä järjestelyä tai kestitsemistä. Vielä äitini lapsuudessa 40- ja 50-luvun pientilallisten parissa oli etikettinä, että kylään voi mennä milloin vain paitsi yöaikaan. Jos talossa on jotain töitä meneillään niin vieras osallisuu niihin ja seurustelu hoituu siinä lomassa, ja tarjoitu on sitä samaa ruokaa mitä omalle väelle on ja samaan aikaan. Vieraalle ei erikseen ruveta kahveja laittamaan. Kaikki osasivat samat työt, kaikilla oli suunnilleen sama elämänrytmi. Ei ollut esim. puhelinta niin että soittaen olisi etukäteen sovittu vierailut.
Porvariston parissa ja kaupungeissa kodista vähitellen alkoi tulla yksityisempää aluetta, jonne ei sopinut ilman erillistä kutsua piipahtaa. Syntyi vastavuoroisten vierailujen kulttuuri, "seuraelämä".
Vähitellen kodista on tullut yhä yksityisempi paikka, jossa halutaan vain levätä.
Ilmeisesti moni edelleen haluaa viettää porvarillista "seuraelämää" vastavuoroisine vierailuineen. Voisi kuitenkin ymmärtää, että kaikkia se ei kiinnosta, monestakaan syystä. Kukin voisi itse miettiä, onko emännöinti se oma juttu, jonka takia haluaa kutsuja järjestää, ja onko osa juttua se, että jakaa sen samanhenkisten kanssa, ts. onko vastavuoroinen kutsu olennaista. Haluaako tarjota vierailutilaisuuksia myös niille, jotka "maksavat" ihan toisella tavoin (vaikka kuskaavat autollaan hyvään sienimetsään)? Tai, onko olennaisinta että saa tavata ystäviään, ja puitteilla ei sinänsä ole väliä mutta ihan mielellään joskus järjestää heille kutsut kotiinsa, koska vain tykkää itse tehdä niin eikä koe sitä itselleen vaivannäöksi?
Kannattaa myös muistaa, että ihmisillä on hyvin erilaisia taloudellisia resursseja sekä tarjota kestitystä kotonaan tai jotain muuta kivaa muualla. Kotihäpeäkin on yleinen ilmiö. Vaikka itse ihan viihtyisi kirpputorikalustein sisustetussa tai ei-niin-siistissä kodissaan, ei välttämättä halua kutsua sinne ystäväänsä, jonka kotona on kaikki aina ihan tiptop.
Miksei aloittaja sitten voisi tehdä niin, että jatkossa päästää kotiinsa vain niitä, joiden koteihin itsekin saa kutsuja? Sillähän ongelma olisi ratkaistu.
Ajattelin ensin, ettei minulla ole tällaiseen normaalien ihmisten keskusteluun mitään sanottavaa, mutta sitten tajusin, että onhan minulla, todellakin. Itse kun menen rahapäivänä käymään kakkoskerroksen Tanen (kerros ja nimi muutettu) täällä Hietsussa (asuntolan nimi muutettu) kaljalavan kanssa, eipä Tanea kuitenkaan näy omana rahapäivänään meikän kämpällä. En ymmärrä. Tai ymmärrän, mutten hyväksy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se kumma, että juuri niiden mielestä ei tarvitse olla vastavuoroinen, jotka käyvät vuosi toisensa perään pesueineen muiden luona (yllättävän usein itsensä kutsuneina) piitkillä visiiteillä, jopa yön yli. Antaen mieluusti toisten passata, järjestää, keksiä lapsille puuhaa, siivota. Ja tuollaisetkin usein uups unohtuu.
Mutta he kyllä sitten ovat hiiiiirrrveän loukkaantuneita kun hotellipalvelu ei enää toimikaan.
Ja usein nämä samat ovat niin uupuneita, ei-emännöivää laatua, huonoja muistamaan ja organisoimaan, että kertaakaan ei olla saatu edes kahvikupilliselle kutsua.
On se kumma.
Sellanen ketju sitten, huh huh. Olen oikeasti aika järkyttynyt näistä kommenteista. Olette sitten oikeasti nostaneet pointiksi rahan? Että minkään muun päälle ei nyt ymmärretä, kuin "pennejä laskevan ahneen laskelmoivan, pakottavan, kärttävän ja itkevän" ap:n?
En jaksa edes alkaa vastaileen näihin satoihin kommentteihin, mutta pieni lisäys: minua ei kiinnosta pätkääkään toisten rahat. Tulen kyllä mukavasti toimeen, ja senpä takia on rahkeita kutsua ja emännöidä, olla vieraanvarainen. Se mitä toivoisin, olisi niiltä ystäviltä jotka eivät ikinä näe vaivaa, niin jotain pientä vaivannäköä. Suurin osa ystävistäni osaa käyttäytyä normaalisti, ja tässä vastavuoroisuudessa ei ole mitään ongelmaa.
Mutta näiden parin kanssa on. Toi ravintolaEHDOTUS on ratkaisu niille, joilla on normaali rahatilanne, mutta jotka ovat laiskoja/estyneitä/jotain muuta laittamaan esim kotinsa juhlakuntoon. Yhtähyvin voidaan mennä puistoon tai lenkille.
En voinut aloitusta kirjottaessani kuvitellakkaan, että asia voidaan tosissaan kääntää niin, että minä olisin jonkun muun pennosten perään.
OLEN YSTÄVYYDEN OSOITTAVAN VAIVANNÄÖN PERÄÄN!
Olkoon se sitä että joku on viitsinyt raivata sanomalehdet ovensa takaa että pääsen eteisestä sohvalle asti käydessäni kylässä, olkoon se tarjottu mäkkiateria joskus ja jouluna, tai sitten jotain isoa spektaakkelimaista tulitusta, jos ystäväni sellaista joskus järjestää.
Ei muuta, jatkakaa jos teidän on aivan pakko.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse se puuhaava emäntä, mutta valitettavasti täytyy todeta, että itsekkyys on hiipinyt valtaa pitäväksi asenteeksi: ei enää monikaan halua huomioida toista ja vaikka tarjota termarikahveja leikkipuistossa. Minuun kohdistuu odotuksia, suuriakin. Mutta heiltä ei saisi odottaa kerta kaikkiaan mitään, ei edes heille ilmaisia asioita, esim. vinkkiä kivasta uimapaikasta tms.
"Ei mitään muiden hyväksi!" On nykyihmisen motto.
Vierailija kirjoitti:
Minä en edellytä vastavuoroisuutta. Rakastan ruuanlaittoa. Se on lempiharrastukseni. Kun yksi juhla tai muu tapaaminen on ohi, alan jo suunnitella seuraavan menua. En ole koskaan odottanut, että kutsumani ihmiset olisivat kuten minä. Tai että he vastaisivat kutsuuni miettien, paljonko (tai mitä) se tulee maksamaan heille. En tarvitse mitään maksua. Ehkä nämä ihmiset, joista ap puhuu, tuntevat myös minun kaltaisiani ihmisiä? Ja sen vuoksi eivät osaa ajatella, että ap haluaakin järjestämistään jutuista maksun?
Kiva lukea! Olet tajunnut jotain olennaista: olemme erilaisia.
Minä kyllä silti ruokavieraana pakosti miettisin, että kyllähän tämä maksaakin jotain. Vaikka tietysti ei se niinkään mene että mitä kalliimpaa sitä maukkaampaa, ja on ihania halpojakin ruokia. Ottaisin asian varmaan jossakin vaiheessa puheeksi ja kysyisin, olisiko jotain, mitä vastaavasti voisin tehdä sinua ilahduttaakseni. Tai vaikka kysyisin, haluatko osan sieni- tai kalansaalistani; sitähän voisit ehkä hyödyntää omassa mieliharrastuksessasi? Minä kun tykkään etenkin sienestää, ja sanoa tulee liikaakin.
Tietysti jos tiedän että olet yltiöäveriäs, en niin hintaa murehtisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, että juuri niiden mielestä ei tarvitse olla vastavuoroinen, jotka käyvät vuosi toisensa perään pesueineen muiden luona (yllättävän usein itsensä kutsuneina) piitkillä visiiteillä, jopa yön yli. Antaen mieluusti toisten passata, järjestää, keksiä lapsille puuhaa, siivota. Ja tuollaisetkin usein uups unohtuu.
Mutta he kyllä sitten ovat hiiiiirrrveän loukkaantuneita kun hotellipalvelu ei enää toimikaan.
Ja usein nämä samat ovat niin uupuneita, ei-emännöivää laatua, huonoja muistamaan ja organisoimaan, että kertaakaan ei olla saatu edes kahvikupilliselle kutsua.
On se kumma.
Lokkeja löytyy aina. Niitä, jotka pummaavat yösijaa ulkomaanreissulle lähtiessään, koska asun Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä. Niitä, jotka kaipaavat ilmaista kortteeria tullessaan pariksi päiväksi pohjoisesta pääkaupunkiseudulle. Niitä, jotka milloin mistäkin syystä pummaavat rahaa. Niitä, jotka pummaavat baarissa kaljat. Niitä, jotka pyytävät lapsenvahdiksi ottamatta silti koskaan koiraani hoitoon. Onhan näitä. Heille vaan pitää opetella sanomaan ei.
Mä en kutsu yhtä kaveria siksi, että pidän ko. ihmistä maailman rasittavimpana tyyppinä. Menen, kun minut kutsutaan, koska olen liian kiltti enkä kehtaa aina kieltäytyä. Joo, tiedän, ei pitäisi olla tällainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raamatun Martta ja Maria tulee mieleen.
Martta oli työteliäs puuhastelua ja passasi muut. Maria oli enemmän kommunisti-mentaliteetilla varustettu lokki, joka Jeesuksenkin mielestä oli hupaisaa seuraa, kun jaksoi kuunnella hihitellen herran viinipäisiä horinoita.
Marialla oli hauskaa ja helppoa. Ed harmitti Marttaa.
Mikään ei ole muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas kiusallisia on nämä ihmiset, jotka järjestää vaikka mitä kissanristiäisiä ja sitten vingutaanmuita osallistumaan. Jos yrittää kieltäytyä kutsusta vingutaan lisää. En järjästä mitään vastavuoroisesti koska toivon näiden hössöttäjien joku päivä tajuavan antaa ihmisten olla rauhassa. Vinkvink.
Tämä. Joskus on vaan pakko mennä kylään, kun se toinen kutsuu ja kutsuu ja kutsuu eikä ymmärrä, että pistäisin mieluummin haarukan voimavirtapistorasiaan.
En kutsu sitä ihmistä meille, koska en tahdo kutsua.
No jos sulla on noin suuret antipatiat jotakin ihmistä kohtaan, että mieluummin tappaisit itsesi kuin näkisit häntä niin älä hyvä ihminen mene missään tilanteessa hänen illanistujaisiin ja jätä muutenkin koko ihminen tapaamatta. Säästät omaa ja hänen aikaa jos noin dramaattisia tunteita hän sinussa herättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse se puuhaava emäntä, mutta valitettavasti täytyy todeta, että itsekkyys on hiipinyt valtaa pitäväksi asenteeksi: ei enää monikaan halua huomioida toista ja vaikka tarjota termarikahveja leikkipuistossa. Minuun kohdistuu odotuksia, suuriakin. Mutta heiltä ei saisi odottaa kerta kaikkiaan mitään, ei edes heille ilmaisia asioita, esim. vinkkiä kivasta uimapaikasta tms.
"Ei mitään muiden hyväksi!" On nykyihmisen motto.
Kukaan ei odota sinulta mitään. Ne ovat vain oman pääsi sisällä.
Me ollaan tästä ystävien kanssa puhuttu.
Kolmisen perhettä pyytää herkästikin kyläilemään, mutta sitten on me toiset kolme jotka ei. Mä lopetin kutsumisen siihen, kun jengi ei tule. Peruvat viime tipassa. Miksi näin aina? Mun ruuat ja jutut kuitenkin aina kelpaa, kun käymme toisilla kylässä. Olen myös kutsunut ravintolaan, eipä onnistu.
Toinen perhekunta ilmoitti, että heille ei mahdu. He ovat valinneet asua niukasti ja tiukasti, joten... Sitten tämä kolmas perhekunta kertoi, ettei tykkää isännöinnistä. He voivat mielellään osallistua kustannuksiin, tekemiseen ja siivoukseen... Samoin ilmoitin mä.
Nuo kutsujat eivät tykkää poistua kotoaan. Viihtyvät siellä niin hyvin, että nauttivat, kun toiset tulee heidän luoksensa. Ok.
Teimme sitten kompromisseja. Nämä yhdet kutsuvat heidän koteihinsa. Osa saa emännöidä isännöidä mielensä määrin, mutta sitten voi myös huilia. Me muut osallistutaan mielellään kustannuksiin, tehdään nyyttäriperiaatteella ja vieraat saavat olla omatoimisia. Pääasia, että yhteys säilyy ja tavataan toisiamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en edellytä vastavuoroisuutta. Rakastan ruuanlaittoa. Se on lempiharrastukseni. Kun yksi juhla tai muu tapaaminen on ohi, alan jo suunnitella seuraavan menua. En ole koskaan odottanut, että kutsumani ihmiset olisivat kuten minä. Tai että he vastaisivat kutsuuni miettien, paljonko (tai mitä) se tulee maksamaan heille. En tarvitse mitään maksua. Ehkä nämä ihmiset, joista ap puhuu, tuntevat myös minun kaltaisiani ihmisiä? Ja sen vuoksi eivät osaa ajatella, että ap haluaakin järjestämistään jutuista maksun?
Kiva lukea! Olet tajunnut jotain olennaista: olemme erilaisia.
Minä kyllä silti ruokavieraana pakosti miettisin, että kyllähän tämä maksaakin jotain. Vaikka tietysti ei se niinkään mene että mitä kalliimpaa sitä maukkaampaa, ja on ihania halpojakin ruokia. Ottaisin asian varmaan jossakin vaiheessa puheeksi ja kysyisin, olisiko jotain, mitä vastaavasti voisin tehdä sinua ilahduttaakseni. Tai vaikka kysyisin, haluatko osan sieni- tai kalansaalistani; sitähän voisit ehkä hyödyntää omassa mieliharrastuksessasi? Minä kun tykkään etenkin sienestää, ja sanoa tulee liikaakin.
Tietysti jos tiedän että olet yltiöäveriäs, en niin hintaa murehtisi.
Näin se on mulla mennyt ystävieni kanssa. Yksi ystävistäni on naimisissa marokkolaisen miehen kanssa ja miehen suvulla on oliivitila Marokossa. Ystäväni aina välillä kysyy, haluanko appivanhempiensa tilalta oliiviöljyä. Yks kerta kävin ystäväni kanssa kiertelemässä Helsingin etnisiä ruokakauppoja ja olin aivan innoissani löytäessäni 100 ml pullon ruuanlaittoon sopivaa argan-öljyä. Nyt saan muutaman vuoden välein ystävältäni litran pullon suoraan Marokosta tuotua argan-öljyä :)
Ymmärrän tietyllä tavalla aloittajaakin. Ystävyys on vastavuoroista. Pääsääntöisesti sen kuitenkin pitäisi olla aineettomasti vastavuoroista. En katkaisisi ystävyyssuhdettamme, vaikka en saisikaan oliiviöljyä ja argan-öljyä. Mulle tärkeintä on tässä ystävässäni, että hänen seurassaan voin olla 110%:sti oma itseni ja hän on ihminen, johon voin luottaa. Ainoa ihminen, joka ei satavarmasti ikinä kerro mitään minulta kuulemaansa eteenpäin. Kaikki muut ystäväni ovat noin 90%:sti luotettavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, että juuri niiden mielestä ei tarvitse olla vastavuoroinen, jotka käyvät vuosi toisensa perään pesueineen muiden luona (yllättävän usein itsensä kutsuneina) piitkillä visiiteillä, jopa yön yli. Antaen mieluusti toisten passata, järjestää, keksiä lapsille puuhaa, siivota. Ja tuollaisetkin usein uups unohtuu.
Mutta he kyllä sitten ovat hiiiiirrrveän loukkaantuneita kun hotellipalvelu ei enää toimikaan.
Ja usein nämä samat ovat niin uupuneita, ei-emännöivää laatua, huonoja muistamaan ja organisoimaan, että kertaakaan ei olla saatu edes kahvikupilliselle kutsua.
On se kumma.
Lokkeja löytyy aina. Niitä, jotka pummaavat yösijaa ulkomaanreissulle lähtiessään, koska asun Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä. Niitä, jotka kaipaavat ilmaista kortteeria tullessaan pariksi päiväksi pohjoisesta pääkaupunkiseudulle. Niitä, jotka milloin mistäkin syystä pummaavat rahaa. Niitä, jotka pummaavat baarissa kaljat. Niitä, jotka pyytävät lapsenvahdiksi ottamatta silti koskaan koiraani hoitoon. Onhan näitä. Heille vaan pitää opetella sanomaan ei.
Tätä olen ihmetellyt: miksi joidenkin ympäristössä on niin paljon lokkeilijoita?
Minun elämässäni kun tuntuu menevän toisin päin: Paljon enemmän tarjotaan apua, majoitusta, kyytejä, kyläkutsuja, mitä milloinkin, mutta vastaanottajista on pulaa. Näin on sekä kun itse olen tarjoaja tai kun minulle tarjotaan. Itse tarjoan kantoapua kaupassakäyntiin, ei kelpaa; minulle autottomana tarjotaan kyytejä, mutta menen mieluummin bussilla, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas kiusallisia on nämä ihmiset, jotka järjestää vaikka mitä kissanristiäisiä ja sitten vingutaanmuita osallistumaan. Jos yrittää kieltäytyä kutsusta vingutaan lisää. En järjästä mitään vastavuoroisesti koska toivon näiden hössöttäjien joku päivä tajuavan antaa ihmisten olla rauhassa. Vinkvink.
Tämä. Joskus on vaan pakko mennä kylään, kun se toinen kutsuu ja kutsuu ja kutsuu eikä ymmärrä, että pistäisin mieluummin haarukan voimavirtapistorasiaan.
En kutsu sitä ihmistä meille, koska en tahdo kutsua.
No jos sulla on noin suuret antipatiat jotakin ihmistä kohtaan, että mieluummin tappaisit itsesi kuin näkisit häntä niin älä hyvä ihminen mene missään tilanteessa hänen illanistujaisiin ja jätä muutenkin koko ihminen tapaamatta. Säästät omaa ja hänen aikaa jos noin dramaattisia tunteita hän sinussa herättää.
Ohis...joskus se ihminen voi olla anoppi tai muu puolison sukulainen ja parisuhteensa säilyttääkseen on pakko edes joskus osallistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, että juuri niiden mielestä ei tarvitse olla vastavuoroinen, jotka käyvät vuosi toisensa perään pesueineen muiden luona (yllättävän usein itsensä kutsuneina) piitkillä visiiteillä, jopa yön yli. Antaen mieluusti toisten passata, järjestää, keksiä lapsille puuhaa, siivota. Ja tuollaisetkin usein uups unohtuu.
Mutta he kyllä sitten ovat hiiiiirrrveän loukkaantuneita kun hotellipalvelu ei enää toimikaan.
Ja usein nämä samat ovat niin uupuneita, ei-emännöivää laatua, huonoja muistamaan ja organisoimaan, että kertaakaan ei olla saatu edes kahvikupilliselle kutsua.
On se kumma.
Lokkeja löytyy aina. Niitä, jotka pummaavat yösijaa ulkomaanreissulle lähtiessään, koska asun Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä. Niitä, jotka kaipaavat ilmaista kortteeria tullessaan pariksi päiväksi pohjoisesta pääkaupunkiseudulle. Niitä, jotka milloin mistäkin syystä pummaavat rahaa. Niitä, jotka pummaavat baarissa kaljat. Niitä, jotka pyytävät lapsenvahdiksi ottamatta silti koskaan koiraani hoitoon. Onhan näitä. Heille vaan pitää opetella sanomaan ei.
Tätä olen ihmetellyt: miksi joidenkin ympäristössä on niin paljon lokkeilijoita?
Minun elämässäni kun tuntuu menevän toisin päin: Paljon enemmän tarjotaan apua, majoitusta, kyytejä, kyläkutsuja, mitä milloinkin, mutta vastaanottajista on pulaa. Näin on sekä kun itse olen tarjoaja tai kun minulle tarjotaan. Itse tarjoan kantoapua kaupassakäyntiin, ei kelpaa; minulle autottomana tarjotaan kyytejä, mutta menen mieluummin bussilla, jne.
Lokit kerääntyvät sinne, missä haistavat, tai luulevat haistavansa ruokaa.
Jos joku on, tai edes vaikuttaa, parempituloiselta ja seuralliselta, hänen kimppuunsa hyökätään hyötymismielessä.
Minä en edellytä vastavuoroisuutta. Rakastan ruuanlaittoa. Se on lempiharrastukseni. Kun yksi juhla tai muu tapaaminen on ohi, alan jo suunnitella seuraavan menua. En ole koskaan odottanut, että kutsumani ihmiset olisivat kuten minä. Tai että he vastaisivat kutsuuni miettien, paljonko (tai mitä) se tulee maksamaan heille. En tarvitse mitään maksua. Ehkä nämä ihmiset, joista ap puhuu, tuntevat myös minun kaltaisiani ihmisiä? Ja sen vuoksi eivät osaa ajatella, että ap haluaakin järjestämistään jutuista maksun?