Lue keskustelun säännöt.
Oliko muilla 90-luvun lapsilla kova kuri vai oliko kaverivanhemmuus jo lyönyt läpi?
27.06.2020 |
Itse olin kovasti toivottu, odotettu ja rakastettu 90-luvun puolivälin ainokainen, jolla oli kuitenkin aika kova kuri. Tämä taustatieto siis niille, joiden mielestä vanhojen vanhempien ainoa tyttölapsi on aina piloille hemmoteltu!
Olen nyt ollut enemmän tekemissä erään perheen kanssa ja heillä 12v tyttö. Ja kyllä häneen suhtaudutaan pitkälti kuin aikuiseen kaveriin, tosi erilaista kuin itselläni oli! Olin sen ikäisenä ihan selkeästi vielä lapsi. Ja en tarkoita, että olisin tehnyt hiekkakakkuja, vaan tarkoitan sitä, että mitä vanhemmat sanoi, sitä toteltiin, ei sanottu vastaan, ei neuvoteltu jne. Hyvä kaunis käytös oli tärkeää, samoin vaatteet oli nättejä tyttömäisiä ja käytönnöllisä, ei mitään muotijuttuja tuossa iässä vielä. Ruumillista kurittamistakin (vyöllä) oli joskus, mutta ei onneksi usein.
Varmaan minusta tuli ja tuosta tytöstä tulee ihan kunnollinen kelpo aikuinen, mutta ihan mielenkiintoista se, miten niin erilaista vaikka ei niin kovin pitkää aikaa ole eroa.
Millaista teillä muilla 90-luvun lapsilla oli?
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Milloinka se ns. vapaa kasvatus oli muotia ? Muistelen, että siitä puhuttiin jo aika kauan sitten (90-luvulla?), mutta oliko se lainkaan yleistä?
No tuohon aikaan olivat jo 25-30 vuotiaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni oli kaverini kun olin lapsi. Myöhemmin vanhemmat erosi ja asuin isäni kanssa kaksin. Se ettei isäni ollut koskaan täysin vanhemman roolissa sai aikaan sen etten minä enää teininä saanut olla lapsi vaan olin tasavertainen kodinhoidossa. Minusta kaikki meni hyvin, osasin hoitaa taloutta, maksaa laskut, käydä kaupassa. Se ettei tiukaa kuria ikinä ollut ei haitannut kun vastuuta annettiin myös.
12-vuotiaana vielä tottelin vanhempiani. Se toisenlainen meno, jonka löysä kuri mahdollisti, alkoi 14-vuotiaana. Kaikenlaisia kännibileitä yms. ja valehtelua siitä missä olin. Joko uskoivat sinisilmäisesti kaiken, koska se oli helpompaa, tai sitten eivät välittäneet, koska se oli helpompaa.
Vähän ehkä ohi aiheen, mutta taitaa kuitenkin liittyä tuohon kaverivanhemmuuteen: nykyään tosi monet lapset ovat sellaisia (minun mielestäni ärsyttäviä) kärttäjä-vinkuja-vanhempiensa komentelijoita.
Jos vaikka olen tuttavan luona kahvilla, ja yritetään jutella, lapsi roikkuu koko ajan äidissään ja kärttää jotain: äiti anna, äiti tule, äiti saanko, äiti minä otan, ää-ää-iii-iii-tiiiii-iiiii, vinkuvinku. Tai jos kohtaan tutun vaikka kaupassa ja jutellaan muutama sana, niin lapsi riuhtoo koko sen ajan äitinsä kättä: mennää jo, äiti mennään, mennään, äääää-iiiii-tiiiii, mennäääään nyyyy-yyyyyt, äiti! Kaikki tekemiset ja esimerkiksi lähdöt ovat vanhemman puolelta neuvottelua lapsen kanssa. Ja kyseessä liki kouluikäiset tai kouluikäiset lapset, ei enää mitkään pikkutaaperot.
Minulla on omiakin lapsia, mutta jotain olen tehnyt eri tavalla, koska eivät käyttäydy noin. Jos mulla on kaveri kylässä ei lapsi roiku silloin mun helmassa kärttämässä pelikaveriksi eikä etsimään hävinnyttä lelua. Jos on sovittu että kaverilta haetaan kotiin klo 17, ei pihassa käydä enää mitään neuvotteluja että joko nyt haluaisit lähteä, se on heippa ja menoksi. (Meidän pihassa käytiin nimittäin taas eilen tällainen neuvottelu, johon jouduin lopulta itse puuttuumaan, kun tuo muksu veti äitiään ihan kymmenen - nolla.)
Mutta kyllä meillä (kylläkin 80-luvulla) oli kova kuri, se tarkoitti että vanhempi on pomo, ei todellakaan kaveri. Toisaalta myös luottamus meihin lapsiin oli vankka ja saatiin aika vapaasti mennä ja touhuta, mutta minkäänlaista per*eilyä ei katottu ja tietyistä asioista ei neuvoteltu, kuten ruoka-ajat, kotiintuloajat ja nukkumaan käynti. Me lapset ei todellakaan pomotettu vanhempia. Tällä samalla periaatteella kasvatan omia lapsiani nyt. Heillä on omat mielipiteensä ja ne saa ilmaista, mutta on liuta asioita, joissa aikuinen päättää.
Luuletko että ennen 90-lukua oli kova kuri kaikilla?
Meillä ei ollut. Oli meillä kotiintuloaika.
50v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis kyllähän 12v kanssa jo voi sopia ja neuvotella lähes kaikista asioista?? Varsinkin pukeutumisesta joka koskee vain häntä itseään. Ei ole mikään pieni lapsi enää joka ei ymmärrä..
Luin ihmeissäni noita kommentteja. Omat lapset syntyivät 90-luvulla eikä minulla tullut pieneen mieleenkään lyödä lapsiani. Vaatteet puettiin sään mukaan enkä muista, että siitä olisi pitänyt isommin vääntää. Lasten kanssa pystyin keskustelemaan ja ottamaan heidän mielipiteensä huomioon. Kotiintuloaikoja ei meillä ollut, koska lapset osasivat tulla kotiin ihan ajoissa muutenkin. Minulla oli tavoitteena se, että lapset kokevat, että perhe on sellainen asia, johon hekin kuuluvat mukaan. Luottamus synnyttää luottamusta ja jos toisin käy, niin sitten mietitään muita toimenpiteitä.
Olin itse lapsi 70-luvulla. Minulla oli jo pienenä mielikuva, että me lapset ollaan vain olemassa eikä meidän mielipiteillä ja toiveilla ei ole mitään merrkitystä. Lapsuus oli "jos et ole kunnolla, tapahtuu sitä ja tätä" -tyylillä hoidettu vaikka me oltiin ihan kilttejä lapsia. Minusta kasvoi epävarma, joka yrittää olla koko ajan niin, ettei kukaan pahoita mieltään. Muistan, kun esikoisen aikaan neuvolassa terveydenhoitaja kysyi "mitä sinulle kuuluu" ja minö mietin, mikä tuohon on oikea vastaus. Vastasin sitten sitä, mitä oletin hänen haluavan kuulla.
Sitten tämä teille, jotka sanovat kasvattavansa tulevat lapset kurilla: älkää opettako lapsia tottelemaan käskyjä vaan opettakaa heidät ajattelemaan omilla aivoilla. Kun se tottelemaan opetettu lapsi kohtaa teininä tai nuorena aikuisena tyypin, joka käskee ja vaatii tottelemaan, niin lapselle voi sattua vaikka mitä. Sellainen nuori ottaa vaikka huumepaketin säilytettäväkseen tai tekee jotain muuta hänelle vahingollista, koska hän ei osaa muuta kuin totella. Itse tajusin vasta aikuisena, miten hyvä tuuri minulla oli, etten törmännyt tuollaisiin ihmisiin nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan 80-luvun lopussa syntynyt ja vyöllä kurittamiset tuli kuvioon siinä vaiheessa, kun äidin uusi mies muutti meille, olin silloin 10. Isäpuoli edusti ilmeisesti kasvatusasioissa vähän vanhempaa koulukuntaa ja sai jotenkin äidinkin suostumaan tiukempaan kuriin. Totta puhuen edelliset vuodet olin varmaan ollutkin aika hemmoteltu, koska äidin kanssa kahdestaan olimme olleet.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan 80-luvun lopussa syntynyt ja vyöllä kurittamiset tuli kuvioon siinä vaiheessa, kun äidin uusi mies muutti meille, olin silloin 10. Isäpuoli edusti ilmeisesti kasvatusasioissa vähän vanhempaa koulukuntaa ja sai jotenkin äidinkin suostumaan tiukempaan kuriin. Totta puhuen edelliset vuodet olin varmaan ollutkin aika hemmoteltu, koska äidin kanssa kahdestaan olimme olleet.
No on aika surkea äiti (anteeksi nyt vaan) jos antoi uuden ukon päättää noin isosta kasvatukseen liittyvästä asiasta ! Hänen lapsi olit etkä sen uuden tyypin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei liity varsinaisesti kuriin, mutta vaatteista kun mainitsit, niin olen vähän hämmentyneenä nöhnyt, miten jopa esikouluikäisen kanssa nykyään neuvotellaan tyyliin laitettaisiinko nyt haalarit tai laitettaisiinko nyt kurahousut jne. Kyllä meillä puettiin se vaate, minkä äiti käski eikä siitä keskusteltu sen enempää. Ja ihan ala-asteen lopulla samalla tavalla. Ei tietenkään kurahousuja, mutta esim toppahousut oli sellainen ei niin mieluinen vaate siinä iässä, mutta jos äiti käski laittamaan koulumatkalle, ne puettiin kiltisti.
Eihän se, että lapsi tottelee vanhempaa, ole kasvatusmenetelmä, vaan lapsen toimintatapa. Joku toinen lapsi samassa tilanteessa ei ehkä tottelisi "keskustelematta sen enempää" vaan alkaisi riidellä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei liity varsinaisesti kuriin, mutta vaatteista kun mainitsit, niin olen vähän hämmentyneenä nöhnyt, miten jopa esikouluikäisen kanssa nykyään neuvotellaan tyyliin laitettaisiinko nyt haalarit tai laitettaisiinko nyt kurahousut jne. Kyllä meillä puettiin se vaate, minkä äiti käski eikä siitä keskusteltu sen enempää. Ja ihan ala-asteen lopulla samalla tavalla. Ei tietenkään kurahousuja, mutta esim toppahousut oli sellainen ei niin mieluinen vaate siinä iässä, mutta jos äiti käski laittamaan koulumatkalle, ne puettiin kiltisti.
Eihän se, että lapsi tottelee vanhempaa, ole kasvatusmenetelmä, vaan lapsen toimintatapa. Joku toinen lapsi samassa tilanteessa ei ehkä tottelisi "keskustelematta sen enempää" vaan alkaisi riidellä asiasta.
Kai se nyt on kasvatuksesta kiinni, onko lapsi oppinut vänkäämään joka asiasta vai onko oppinut siihen, kun kerran saontaan, niin se on siinä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllähän 12v kanssa jo voi sopia ja neuvotella lähes kaikista asioista?? Varsinkin pukeutumisesta joka koskee vain häntä itseään. Ei ole mikään pieni lapsi enää joka ei ymmärrä..
Jos äidin mielestä on perusteltua laittaa toppahousut ja 12v ei halua laittaa toppahousuja, miten siinä neuvotellaan enää mistään? Toppahousut laitetaan jalkaan ja mutinat pois. Ja jos silti lähtee ilman toppahousuja ulos, joku rangaistushan siitä pitää seurata.
Olen syntynyt -97, sisarukset -91 ja -94. Ei meillä niin kovaa kuria ollut kuin mitä vanhemmillani on ollut, mutta kuri kuitenkin. Piti käyttäytyä asiallisesti ja vanhempia oli toteltava. Toisaalta sai ilmaista omankin mielipiteensä, jos sen teki asiallisesti eikä "haista faija vttu" -asenteella. Vanhemmille haistattelu ja kiroaminen olivat sellaisia juttuja, että niitä ei vaan tehty. Ihan siksi, että vanhempia kunnioitettiin ja siksi, että siitä olisi tullut runtua.
Oli mukavaa, että saimme olla lapsia. Vasta yläasteella ruvettiin miettimään muotivaatteita, ala-asteen loppuun asti riittivät käytännölliset ja siistit vaatteet. Leikittiin ja pelattiin paljon pihalla. Saimme mennä aika vapaasti, toki aina piti sanoa mihin menee ja puhelin piti olla mukana.
Äiti oli se lämmin vanhempi, isä taas valitettavasti ankarampi ja etäisempi. Fyysistä kuritusta tuli, jos teki tyhmyyksiä. Pyllylle läpsäyttämisestä, pikku tukistuksesta ja suun pesemisestä saippualla ei jäänyt traumoja. Kun tiesi tehneensä jotain tyhmää ja kiellettyä, niin rangaistus tuntui oikeutetulta. Surullisempaa oli se, että isällä kuritus meni välillä yli ja hän saattoi tulla ihan turhan takia kiskomaan hiuksista tai käskeä lumihankeen seisomaan pakkasella. :/ Kunnioitukseni isää kohtaan rapisi jo kouluiässä. Tulemme nykyään toimeen, mutta välimme ovat etäiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan 80-luvun lopussa syntynyt ja vyöllä kurittamiset tuli kuvioon siinä vaiheessa, kun äidin uusi mies muutti meille, olin silloin 10. Isäpuoli edusti ilmeisesti kasvatusasioissa vähän vanhempaa koulukuntaa ja sai jotenkin äidinkin suostumaan tiukempaan kuriin. Totta puhuen edelliset vuodet olin varmaan ollutkin aika hemmoteltu, koska äidin kanssa kahdestaan olimme olleet.
No on aika surkea äiti (anteeksi nyt vaan) jos antoi uuden ukon päättää noin isosta kasvatukseen liittyvästä asiasta ! Hänen lapsi olit etkä sen uuden tyypin.
Olen jälkeenpäin kuullut, että äiti oli lopulta suostunut kovaan kuriin kurituksineen, koska ajatteli sen helpottavan tämän uuden perhekuvion arkea.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ehkä ohi aiheen, mutta taitaa kuitenkin liittyä tuohon kaverivanhemmuuteen: nykyään tosi monet lapset ovat sellaisia (minun mielestäni ärsyttäviä) kärttäjä-vinkuja-vanhempiensa komentelijoita.
Jos vaikka olen tuttavan luona kahvilla, ja yritetään jutella, lapsi roikkuu koko ajan äidissään ja kärttää jotain: äiti anna, äiti tule, äiti saanko, äiti minä otan, ää-ää-iii-iii-tiiiii-iiiii, vinkuvinku. Tai jos kohtaan tutun vaikka kaupassa ja jutellaan muutama sana, niin lapsi riuhtoo koko sen ajan äitinsä kättä: mennää jo, äiti mennään, mennään, äääää-iiiii-tiiiii, mennäääään nyyyy-yyyyyt, äiti! Kaikki tekemiset ja esimerkiksi lähdöt ovat vanhemman puolelta neuvottelua lapsen kanssa. Ja kyseessä liki kouluikäiset tai kouluikäiset lapset, ei enää mitkään pikkutaaperot.
Minulla on omiakin lapsia, mutta jotain olen tehnyt eri tavalla, koska eivät käyttäydy noin. Jos mulla on kaveri kylässä ei lapsi roiku silloin mun helmassa kärttämässä pelikaveriksi eikä etsimään hävinnyttä lelua. Jos on sovittu että kaverilta haetaan kotiin klo 17, ei pihassa käydä enää mitään neuvotteluja että joko nyt haluaisit lähteä, se on heippa ja menoksi. (Meidän pihassa käytiin nimittäin taas eilen tällainen neuvottelu, johon jouduin lopulta itse puuttuumaan, kun tuo muksu veti äitiään ihan kymmenen - nolla.)
Mutta kyllä meillä (kylläkin 80-luvulla) oli kova kuri, se tarkoitti että vanhempi on pomo, ei todellakaan kaveri. Toisaalta myös luottamus meihin lapsiin oli vankka ja saatiin aika vapaasti mennä ja touhuta, mutta minkäänlaista per*eilyä ei katottu ja tietyistä asioista ei neuvoteltu, kuten ruoka-ajat, kotiintuloajat ja nukkumaan käynti. Me lapset ei todellakaan pomotettu vanhempia. Tällä samalla periaatteella kasvatan omia lapsiani nyt. Heillä on omat mielipiteensä ja ne saa ilmaista, mutta on liuta asioita, joissa aikuinen päättää.
Juu, en tajua, miten nuo äidit jaksaa! Eikö jossain vaiheessa tule hermoromahdus jatkuvasta vinkumisesta?
Fyysinen kurittaminen oli hyväksyttyä vaikka olikin kiellettyä. Sain uhmaikäisenä kiljukaulana kerhon tädiltä tukkapöllyn, asia sovittiin vanhempien ja hoitajan kanssa ilman että täti olisi saanut potkuja. Koettiin että minua sai kurittaa. ”Lasten pitää näkyä, ei kuulua” lausetta hoettiin.
Vanhemmat eivät sillä tavalla piitanneet lapsistaan eivätkä varsinkaan leikkineet heidän kanssaan. Kävimme kavereiden kanssa jo joskus 5-vuotiaana kilsan-parin päässä sijaitsevassa leikkipuistossa ilman aikuisia.
Olen 30-v ja kyllä kauhulla muistelen niitä aikoja vaikka varmasti lapsuutemme oli tietyllä tavalla onnellisempi ja vapaampi ilman nettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllähän 12v kanssa jo voi sopia ja neuvotella lähes kaikista asioista?? Varsinkin pukeutumisesta joka koskee vain häntä itseään. Ei ole mikään pieni lapsi enää joka ei ymmärrä..
Jos äidin mielestä on perusteltua laittaa toppahousut ja 12v ei halua laittaa toppahousuja, miten siinä neuvotellaan enää mistään? Toppahousut laitetaan jalkaan ja mutinat pois. Ja jos silti lähtee ilman toppahousuja ulos, joku rangaistushan siitä pitää seurata.
No ei todellakaan 🤦🏼♀️ Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllähän 12v kanssa jo voi sopia ja neuvotella lähes kaikista asioista?? Varsinkin pukeutumisesta joka koskee vain häntä itseään. Ei ole mikään pieni lapsi enää joka ei ymmärrä..
Jos äidin mielestä on perusteltua laittaa toppahousut ja 12v ei halua laittaa toppahousuja, miten siinä neuvotellaan enää mistään? Toppahousut laitetaan jalkaan ja mutinat pois. Ja jos silti lähtee ilman toppahousuja ulos, joku rangaistushan siitä pitää seurata.
No ei todellakaan 🤦🏼♀️ Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
Siis mitä? Jos lapsen käsketään tehdä jotain ja lapsi ei tottele, sinun mielestäsi siitä ei seuraa mitään? Eihän se niin voi mennä. Tietenkin tottelemattomuudesta pitää seurata jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllähän 12v kanssa jo voi sopia ja neuvotella lähes kaikista asioista?? Varsinkin pukeutumisesta joka koskee vain häntä itseään. Ei ole mikään pieni lapsi enää joka ei ymmärrä..
Jos äidin mielestä on perusteltua laittaa toppahousut ja 12v ei halua laittaa toppahousuja, miten siinä neuvotellaan enää mistään? Toppahousut laitetaan jalkaan ja mutinat pois. Ja jos silti lähtee ilman toppahousuja ulos, joku rangaistushan siitä pitää seurata.
Fiksu kaksitoistavuotias varmaan ymmärtää järkipuhettakin ja järkeviä perusteluja!
Piestiin pienistäkin virheistä, myös sellaisista joihin itsellä ei ollut osaa eikä arpaa.