Muita, joille vanhemmat eivät opettaneet mitään käytännön taitoja?

Vierailija kirjoitti:

Millaisissa kodeissa nuo opettamattomat naiset ovat kasvaneet?

Eikö teillä kotona koskaan tehty ruokaa, siivottu, laitettu juhlapyhiä ja perhejuhlia eikä pesty pyykkiä, eikä mitään jokapäiväisiä kotiaskareita?

Ja nuo jutut opetaan ihan jo peruskoulun kotitaloustunneilla, jos viitsi opetusta seurata.

Kyllä meillä ainakin lapsuudenkodissani tehtiin kaikkea tuota, ja äiti teki niin viimeisen päälle, että kukaan muu ei saanut osallistua, sillä ei olisi mennyt hänen mielensä mukaan. En saanut edes täyttää tiskikonetta, sillä laitoin astiat väärään järjestykseen. Marmatusta kyllä riitti, miten en tee mitään, äidin täytyy tehdä kaikki, sellaista marttyyriasennetta. Kotitaloustunnilla opin jotakin, mutta ei se nyt niin auttanut, jos siellä kerran pestiin pyykkiä, ja sitten siitä vuosien jälkeen muutin omilleni. Mutta hankalaa se vähän aluksi oli, kun ei mistään mitään tiennyt. Omat lapseni ovat jo teinejä, ja heiltä sujuu kaikki kotiaskareet ihan helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samassa veneessä itsekin, kotona ei opetettu mitään perustaitoja siivoamisesta, ruoanlaitosta, taloudenpidosta. Olin todella hukassa pitkän aikaa aikuisiällä, ensimmäinen poikaystävä opetti käyttämään pyykkikonetta ja pikkuhiljaa opin laittamaan jotain ruokia.

Joku sanoi että pesukonetta osaa käyttää kuka vaan kun lukee mukana tulleet ohjeet. No ei se ihan niin mene, jos ei ole sitä perustietämystä miten pyykkiä pestään, miten lajitellaan, millaista pesuainetta tarvit, mikä on huuhteluaine, mitä pesumerkinnät tarkoittaa, mikä on linkous, miten pyykit kannattaa ripustaa kuivamaan. Itsekseen ilman mitään opetusta kun säheltää niin siinä menee hyvä tovi että oppii ne parhaat käytännöt. 

Koulussa oli kotitaloutta, mutta en minä ainakaan siellä oppinut mitään. Ruoan laittoi ne jotka osasi jo valmiiksi, muut katsoi vierestä tai tiskaili astioita ym. Ja kun kerran 15-vuotiaana katsoo kun toinen ihminen vääntää spaghettikastikkeen, niin ei siitä muista kyllä mitään 18-vuotiaana kun lähtee omilleen. En osannut edes makaronia keittää, kaikki piti opetella alusta asti. Keittokirjatkin oli tehty sellaisille joilla on perustietämys ruoanlaitosta, jos et tiedä mitä tarkoittaa suurustaminen tai miten perunoiden kypsyys katsotaan, niin ei ne auta. Nykyään helpottaa kovasti kun on youtube mistä katsoa ja monenlaisia uusavuttomien oppaita. 

Nyt nelikymppisenä kyllä harmittaa kuinka kivinen tie on ollut ihan turhaan opetella nämä asiat. Olisipa osannut lapsesta asti, niin olisi jäänyt nuorena aikaa ja energiaa moneen muuhun asiaan. 

Mulla on vähän samoin. Esikoinen, poika, osaa ja häntä ainakin vähän kiinnosti. Hän asuu nykyään omassa kodissaan, viikko-viikko -vanhempana. Ja niin on siisti koti, ei mikään hieno naisen silmään, mutta puhdasta ja kaikki paikoillaan. Ainakin lapsiviikolla tekee itse hyvää ja monipuolista ruokaa.

Sitten on tämä 10v nuorempi kuopus, parikymppinen tyttö, asuu vielä kotona. Ei nappaa kotityöt yhtään. Mikään. Ei kiinnosta, ei osaa, ei voi. Edes juuston höylääminen ei tahdo onnistua. No ei kai, kun toisesta kädestä ei voi laskea padia pois sen aikaa, että pitäisi juustopalasta kiinni. Porkkanan kuoriminen? Älkää nyt naurattako. Siinähän pitää myös käyttää kahta kättä, kädet likaantuu ja kynnet värjääntyy oranssiksi. Kyllä, luovutin kun tuli täysi-ikäiseksi. Kuolkoot vaikka nälkään.

En minäkään osannut ruoanlaittoa kuin vasta 19-vuotiaana, ex-mies kehui että oli kivaa kun joku emännöi.  Heitä on jotka osaavat jo 12-vuotiaina, eräs tuttavaperheen tyttö ompeli omat vaatteensa silloin.

Ehkä hän sitten kun muuttaa pois, huomaa sinun puuttuvan?

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on vanhempia, jotka valittaa kun lapset ei tee mitään omasta aloitteesta tai "tule mukaan". Ei se noin mene. Vanhempien tehtävä on ottaa lapset mukaan jo pienestä pitäen. Eikä marmattaa sotkusta jos tulee alkuun sotkua tai epäonnistumista.

En ymmärrä miksi ihmiset hankkii lapsia, jos he eivät halua ottaa hoitaakseen vanhemmuutta.

Ei lapsi ensisijaisesti ole mikään kaverisi, hän on ihminen, jonka vanhempien tulisi tukea ja opastaa siihen, miten maailmassa ollaan ja eletään.

Itse sain kyllä opastusta käytännön asioissa. Mutta sosiaaliseen elämään ei opastettu, kun vanhempani oli juroja maalaisia.

Olen kärsinyt siitä paljon, kun ei opetettu esittäytymään, tervehtimään, puhumaan vieraille, ilmaisemaan tunteita sanallisesti. Taitojen puute lisäsi ujoutta ja ensimmäiset 30 vuotta elämästäni tunsin olevani outo sujuvampien seurassa.

Meillä oli samaa maalaisjuroperheessä. Käsipäivää piti käydä sanomassa reippaasti ja sen jälkeen hävitä pois aikuisten jaloista pyörimästä. Missään ei kyläilty ja meille ei saanut tulla kyläilemään. Kaikki kaverit perheineen olivat lähtökohtaisesti epäilyttäviä.

En edelleenkään osaa olla luontevasti sosiaalinen ja introverttinä se on kahta haastavampaa.

N37

Kyllähän sitä on paljon, mitä vanhemmat olisivat voineet opettaa... jos olisivat itsekään osanneet. Eivät osanneet eivätkä tienneet, eikä olisi ollut kärsivällisyyttä opettaa. Pinna oli lyhyt ja virheiden kautta asioita lähestyttiin. Nyt aikuisena itse miettii, oliko se aika niin toinen vai olisiko ollut kovin vaikeaa opettaa lasta tuntemaan rajansa, ottamaan muut huomioon, arvostamaan itseään, halaamaan ja puhumaan, pitämään huolta asioistaan, kertomaan jos sattuu tai on paha olla, rakastamaan kehoaan, nauttimaan elämästä ja noiden perusasioiden lisäksi arjen käytännön taitoja. Opin vain huutamaan lapselle jos säikähdin lapsen satuttaneen itsensä kuten minulle huudettiin kun satutin itseni, huutamaan jos joku vahingossa rikkoo jotain tai tekee väärin, olemaan marttyyri jos jostain suoriudun ihan yksin, ahdistumaan tekemättömistä hommista ja syyttämään niistä muita, kieltämään hyvän itseltäni ja muilta, rankaisemaan, kostamaan, arvostelemaan...

En hauku teitä vanhempani mutta onneksi ajat ovat toiset. Enää mikään noista ei mene läpi, onneksi apua ja tietoa on saatavissa! Edes työssäkäynti tai veloista selviäminen ei ole niin tärkeää kuin oman lapsensa rakastaminen ja ajan vietto hänen kanssaan, arjen arvostaminen ja puoliensa pitäminen.

Meillä just toisin päin, miehelle ei ole opetettu mitään. Ei edes renkaiden vaihtoa, kerran ajettiin lumisateessa 150 km vaihtaa nastoja alle, kun renkaat oli miehen vanhemmilla säilytyksessä, kun isänsä aina suoritti renkaidenvaihdon ja kaiken muunkin. Ei niin mitään väliä turvallisuudella kunhan appiukko sai tuntea itsensä tärkeäksi. Vielä 25 vuoden jälkeenkin sekaantuu kaikkeen. Sitä vituttaa aivan suunnattomasti, kun mä olen meidän perheen remppareiska. Toki aina teen kaiken väärin.

Mulle ja systerille opetettiin kaikki perusasiat, mitä pitää osata alkaen muutoilmoituksen teosta. Renkaiden vaihto, ilmanpaineet ja öljyn tarkistaminen oli ekat asiat, jotka faija opetti, kun ajokortti oli saatu. Olen siis syntynyt 60-luvulla, jolloin useat asiat hoidettiin vähän eri tavalla kuin nykyään.

Meille ei opetettu mitään. Ei tarvinut edes tiskata kotona tai viedä roskia ulos.

50v.

Vierailija kirjoitti:

Millaisissa kodeissa nuo opettamattomat naiset ovat kasvaneet?

Eikö teillä kotona koskaan tehty ruokaa, siivottu, laitettu juhlapyhiä ja perhejuhlia eikä pesty pyykkiä, eikä mitään jokapäiväisiä kotiaskareita?

Ja nuo jutut opetaan ihan jo peruskoulun kotitaloustunneilla, jos viitsi opetusta seurata.

Vanhemmat tekivät kaikki kotityöt. Tottakai seurasin opetusta koulussa. Tein ruokaa kotitaloustunneilla.

50v.

Ei ole mitään opetettu kotona. Yhtäkkiä teininä sitten haukuttiin kun en mitään osaa. Olen opetellut kaiken itse yleensä netin ohjeilla.

Vanhempani ovat jostain syystä tuntuneet ajattelevan kaikesta lasten kasvatukseen liittyvästä että itse ei tarvitse mitään tehdä. Sanottiin vaan että "sun pitäis tehdä..." aina jotain piti tehdä mutta mihinkään ei autettu tai opetettu. Muistettiin haukkua kun meni väärin.

Ei opetettu. Mutta rehellisyyden nimissä, ei äitini ole mikään mestari itsekään. Juuri kävin neuvomassa äitiäni pesukoneen puhdistuksessa, kun valitti että pyykit haisevat. Ei ollut kertaakaan puhdistanut yli 5 vuotta vanhaa konetta millään tavalla - ja sen oli näköinenkin...

Onneksi minulla hyvät kognitiiviset taidot, joten olen opetellut kaiken itse.  Äitini taas ei älyä oma-aloitteisesti hankkia tietoja asioista.

Hyvin noloa tulla julkisesti halventamaan omia vanhempiaan.

Liekö itselläsi yhtäkään lasta.

Ja jos on, kuvitteletko itse olevasi joku kaikkivoipa ?

Säälittävä olet.

Täällä kanssa yksi. Äidillä oli lapsuudessani ja nuoruudessani masennusta, minkä vuoksi ei jaksanut juurikaan olla minun kanssani saati kasvattaa, vaikka olikin kotiäiti. Ruoaksi sain koulun jälkeen usein jonkun eineslihapiirakan tai Saarioisten mikropizzan. Muutaman kerran yritin _pyytää_ että hän opettaisi esim. ruoanlaittoa tai tiskikoneen käyttämistä, mutta vastaus oli joko "en mä nyt halua sua siihen tielle pyörimään" tai "kyllä sä sitten vanhempana saat tehdä näitä hommia ihan tarpeeksi".

Opettelin omilleni muuton jälkeen kaiken itse ja nykyään pärjään ihan hyvin, mutta itsetunnon kanssa oli aika pitkään tekemistä ja on osittain edelleen (lapsuuskodissani oli jonkun verran muitakin ongelmia).

Iso peukku kaikille niille vanhemmille, jotka jaksavat ottaa lapsen mukaan ikätason mukaisiin kotiaskareisiin pienestä pitäen ja joilla riittää kärsivällisyys neuvoa ja opastaa, ja jotka eivät anna lapsilleen viestiä että tämä on jo lähtökohtaisesti niin kelvoton, ettei mitään uusia asioita viitsi edes yrittää opettaa.

Täällä. Muutin pois kotoa 16-vuotiaana ja opettelin itse, enkä kokenut vaikeana. Totta kai osasin keittää pastaa/perunoita tmv, ihan maalaisjärjellä ja paketin kyljen ohjeesta. Siivous, pyykkäys, ei niitä mielestäni tarvitse erikseen edes opettaa.

Joo meillä homma meni aika pitkälti yh-vanhemman masennuksen armoilla eli juuri mitään ei tehty kun jaksaminen oli lähes nollatasoa. Opin vasta aikuisena että vessanpöntöstä kannattaa rapsauttaa harjalla "jarrujäljet" pois heti kun ne syntyvät, eikä vasta sitten kun on tulossa vieraita ekaa kertaa puoleen vuoteen.

Lapsuudenkotini oli ostettu uutena, siis perheemme oli sen ensimmäinen omistaja, ja kun asuimme siellä, mitään ylläpitoa tai remppaa ei koskaan tehty. Vasta kun vesihanan kahva jäi käteen eikä enää pysynyt paikallaan, tehtiin jotain. Kaikki rapistui hitaasti ympärillämme, ja sitten lopulta oli mukamas jotenkin yllättävää että asunnosta ei saanut kunnolla rahaa kun se myytiin.

Joo, siitä syyllistän vanhempiani hautaan saakka, etteivät koskaan patistelleet itsenäisyyteen vaan passasivat vaan ja odottivat, että liihotan kotoa noin vaan omaan elämään. Ja niinhän sekin operaatio sitten venähti lähes 3-kymppiseksi saakka, kun ei ollut sitä itsevarmuutta, että selviäisin omillani.

Meillä tämän huomaa miehestä, ei niinkään minusta. Minulle on opetettu hyvinkin käytännönläheisesti kaikkea mahdollista, mitä perusarjessa tarvitaan. Isäni on hyvin kätevä käsistään joten myös ns. miesten töitä osaan tarvittaessa tehdä. Tarpeen nuo taidot ovat olleetkin, sillä miehen käytännön taidot ovat todella vähäiset. Siis _todella_ vähäiset. Ei pysy vasara tai taltta kädessä, mutta ei myöskään vispilä. Hauskinta on, miten anoppi muistaa joka välissä toitottaa miten hänen pojalleen on se ja se asia opetettu ja käyty läpi ja miten hienosti hän sen ja sen asian osaa. Enää se ei jaksa naurattaakaan, kun totuus on että kaikki käytännön ajattelua vaativa jää aina minulle.

Ei opetettu mitään käytännön taitoja. Ainoat vaatimukset oli koulussa pärjääminen ja huoneen pitäminen siistinä. Jälkikäteen tajusin, miten valtavan karhunpalveluksen vanhempani minulle tekivät, kun eivät vaatineet juuri mitään eivätkä opettaneet käytännön elämän taitoja.

Vasta parinkympin jälkeen aloin itsenäistyä muutettuani toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kovan työn ja ahdistuksen kautta se menikin, kun kaikki piti opetella alusta.

Siivoaminen, ruoan valmistus, kahvin keittäminen, astianpesukoneen käyttö, pyykin peseminen, ihan kaikki puhdistus- ja asennushommat, laskujen maksaminen, veroasiat...

Ihan käsittämätöntä oikeasti, ettei noita tullut opeteltua ja tehtyä aiemmin. Myöhäinen tekemään oppiminen aiheutti myös sen, että kaikki arjen asioiden hoitaminen tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta, kun ei ollut lapsuudessa ja nuoruudessa tottunut mihinkään noista. Naispuolinen ihminen olen.

Mullekkasn ei kotona opetettu mitään miten korjataan mopoa tai tietokonetta ohjelmoidaan.

Nyt oon DI konepuolelta ja toimin järjestelmäsuunniittelijana liiketoimintakriittisten operatiivisten tietokantojen parissa.

Tavallaan. Vanhemmat eivät opettaneet mitään, mutta odottivat, että hoidan kotityöt ja ruoanlaiton. Kyllä siinä oppi, kun ei ollut muuta vaihtoehtoa. Heiltä en kuitenkaan neuvoja saanut... hohhoijaa. 

Kotona opetettiin ruoanlaitto, leipominen, siivoaminen ja muita käytännön taitoja. Meidän lasten piti myös hoitaa kaikkia kotitöitä vanhempien kanssa, joten esimerkiksi saunan lämmitys tai pihatyöt opittiin ihan nuorena.

Rahan käyttöä, laskujen maksamista ja veroilmoituksen täyttöä ei opetettu. Kun muutin ensimmäiseen vuokra-asuntooni, en yhtään tajunnut raha-asioita, kun viikkorahaa tai muutakaan ei koskaan ollut. Kantapään kautta piti kaikki opetella. Ensimmäisenä vuonna rahat loppui viikkoa tai kahta ennen työttömyyskorvausta tai määräaikaisesta työstä saatua palkkaa. Rahat eivät menneet törsäämiseen vaan rahaa oli muutenkin niin vähän, että olemattomilla taloustaidoilla ne eivät vaan riittäneet. Loppukuukaudet elin pelkällä leivällä ja kahvilla tai mitä kaapista sattui löytymään, yleensä ei löytynyt mitään. Rahaa en keltään lainannut vaan sinnittelin muuten eikä vanhemmilta saanut minkäänlaista apua.  Kun oli töitä, rahat riitti paremmin. Aikaa myöten opin elämään pienien tulojeni mukaan. 

En saanut mitään oppia, mutta kun äiti ei tehnyt mitään, oli pakko oppia itse, jos halusi, että kotimme oli missään kunnossa.