Huvittaa, miten jotkut päättelevät ihmisen ulkonäöstä onko tämä liikunnallinen vai ei
Itse olen mielestäni keskimääräistä liikunnallisempi, treenaan määrätietoisesti salilla 5 kertaa viikossa (2x2 kertaa yläkroppa ja yksi jalkapäivä, 3 kertaa viikossa salin jälkeen kevyt aerobinen treeni esim. 30 min kävelyä tai kuntopyörällä). Tykkään myös syödä terveellistä kotiruokaa ja painoindeksini on 25.7. Toisaalta olen aika kiinteää tavaraa, sillä vaatekoko (esim. Vero Modan vaatteet myyjän avustuksella valittuna) on M.
Jatkuvasti törmään kuitenkin tilanteisiin, joissa ihmiset olettavat, että koska en ole hoikka enkä laiha, en myöskään ole liikunnallinen. Taannoin työterveyshoitaja kyseli pituuteni ja painoni ja niiden perusteella kurtisteli kulmiaan. Sanoi, että voisinko vähän lisätä liikuntaa ja katsoa, ettei paino lähde tuosta nousuun. Sanoin, että en missään nimessä voi enää lisätä liikuntaa ja painon nousu ei haittaa, koska tavoittelen lihasmassan kasvua. Terkkari ei ymmärtänyt.
Taannoin olin ystäväni ja tämän työkavereiden kanssa terassilla. Ystävän työkaverit oli ihan mukavia, mutta kun puhe tuli liikuntaan, he kysyivät minulta, että "oletko aikeissa alottaa jotain liikuntaharrastusta" kun taas paljastui, että he olivat luulleet luontaisesti hoikkaa ystävääni koko ajan joksikin pitkän matkan juoksijaksi, vaikka tämä ei edes harrasta mitään liikuntaa! Naurettiin vaan ystäväni kanssa, mutta voin vain kuvitella miten ärsyttävää tuollainen on oikeasti ylipainoisille mutta liikunnallisille ihmisille. Tiedän paljon tosi kovakuntoisia mutta lihavia/pulskia ihmisiä.
Kommentit (130)
Asioista tietävä kirjoitti:
Kun vertaat nais- ja miesbodreita, huomaat, ettei naisilla juuri lihakset kasva. Siksi salilla käynti ei naisille tuo kummoisia muutoksia ulkonäköön. Paljon suurempi tekijä on rasvaprosentti, mikä on vastaväitteistä huolimatta aika lailla sidoksissa painoindeksiin.
Tämä on muuten jännä juttu. Laihdutin puolessa vuodessa 20 kiloa ja kävin samalla salilla. Ajattelin, että vau, tämähän on hienoa, kun painonpudotuksen lisäksi lihakset näyttävät kasvavan helposti. Sitten pääsin ihannepainooni ja jatkoin kuitenkin salitreeniä toiset puoli vuotta. Ei mitään kehitystä ulkonäössä, vaikka harjoittelin ihan nousujohteisesti. Nyt koronan takia salitreeni on jäänyt kokonaan väliin ja ne esiin tulleet lihakset eivät ole häipyneet mihinkään (no vatsa ehkä on vähän löystynyt, mutta esim käsivarret ja reisilihakset näyttävät edelleen yhtä hyvältä. Eli ilmeisesti suurempi tekijä lihaksien näkymiseen on juuri tuo painonpudotus eikä niinkään se salitreeni. Aika kovan työn saisi varmaankin tehdä, että näkyvää muutosta saisi aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa jutussa ei nyt kaikki ihan täsmää. Jos painoindeksi on tuo mainitsemasi, se tarkoittaisi keskimittaisen naisen kohdalla, että pituutta olisi 165 cm ja painoa 70 kg. Vaikea uskoa, että tuonkokoinen ihminen mahtuisi Vero Modan M-kokoon, ellei kyse ole jostain löysäksi tarkoitetusta vaatekappaleesta. Itse käytän tuota m-kokoa ja mitat on hiukan eri sarjaa, lisäksi liikun sinua huomattavasti enemmän, tosi itselläni valtaosa aerobista liikuntaa.
Ja jos oikeasti näyttäisit hoikalta, en usko, että terveydenhoitaja puuttuisi painoon. Heille on nykypäivänä tärkeämpää vyötärönmitta, joka kertoo vaarallisesta omenalihavuudesta, etenkin siis ylipainoa ei ole kauhean paljon.
Kyllä liikunnallisuuden oikeasti näkee, etenkin jos itse liikkuu. Laihat läskit ja piiskatut laihat, kuten vaikka Anne-Mari Kiekara, on ihan erikseen. Toisen tunnistaa maratoonariksi jo kaukaa.
Yläkroppaa treenaat paljon, miksi ihmeessä? Jalkoja tosi vähän. Aerobista ihan olemattomasti. Liikunnallisuuden näkee minusta nimenomaan jalkojen lihaksista. Jos on löllöreidet ja mahtava perä, ei kukaan usko liikunnalliseksi, vaikka asuisi salilla.
Tämä on muuten omituista, kun työkaveri pitää s-koon työvaatteita ja minulle m-koko on ihan liian pieni, mutta silti tämä työkaveri on minua silminnähden suurempi. En ihan oikeasti ymmärrä, miten hän mahtuu siihen paitaansa. No toki hän joskus valitti, kun paidan napit eivät menneet kunnolla kiinni, mutta kyllä se vähän huvittaa, kun sinnikkäästi vain sulloutuu niihin makkarankuoriin.
Itsellä on tuttavapiirissäni muutama nainen, joka on mielestään tosi liikunnallinen. Nimenomaan näitä salipirkkoja, joilla on oikein pt:n tekemä ohjelma ja sitä kuntopyörää ja stepperiäkin polkevat aina alkuun ja loppuun. Mutta omista päinvastaisista kuvitelmistaan huolimatta ei se missään näy, eivätkä ole "kiinteitä paketteja" tai niin lihaksikkaita, että se selittäisi korkean painoindeksin. Ilmeisesti kuitenkin heille on henkisesti tärkeää näin itselleen uskotella. Mutta kyseiset ihmiset siis väsähtävät kesken kävelylenkin alta aikayksikön, vaikka vauhti olisi oikeasti liikunnalliselle hidasta, käyttävät aina hissiä tai rullaportaita (ei ihme, koska jos on joskus pakko portaita nosuta, ovat naama hiessä ja punaisena puuskuttamassa yläpäähän päästyään) ja siinäkään vaiheessa, kun pitäisi sitten jotain painavaa kantaa, siirtää tai nostaa, ei heillä salipirkkoilusta huolimatta voimat tai kunto riitä mihinkään.
Rasvaprosentti on korkea. Ei kuulantyöntäjätkään sporttiselta näytä
Asioista tietävä kirjoitti:
Kun vertaat nais- ja miesbodreita, huomaat, ettei naisilla juuri lihakset kasva. Siksi salilla käynti ei naisille tuo kummoisia muutoksia ulkonäköön. Paljon suurempi tekijä on rasvaprosentti, mikä on vastaväitteistä huolimatta aika lailla sidoksissa painoindeksiin.
Naisilla jalat kyllä kasvaa hyvin, mutta yläkroppa ei. Miehillä taas päinvastoin.
Se on niin että naiset saa luonnostaan paremmat jalkalihakset ja miehet taas ylävartalon. Miehillä jalkalihasten kasvatus on äärimmäisen vaikeaa, jos verrataan ylävartaloon. Sama naisilla toisinpäin.
”Isoluisten” pitäisi myös syödä vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hitossa treenaat yläkroppaa neljä kertaa viikossa salilla, mutta jalkoja vain kerran? Mitä tuo 2x2 tarkoittaa? Jos haet lihaskasvua ilman roinaamista, treenaat liikaa. Piste.
Koska aiemmissa liikunnallisissa harrastuksissa alakroppa on yläkroppaan nähden ylikehittynyt. 2*2 tarkoittaa, että kahtena päivänä treenaan yläkropan vetävät lihakset + vatsan ja kahtena päivänä yläkropan työntävät lihakset. Ehtii palautua hyvin tuolla menetelmällä. Jalat saa kuormitusta lisäksi kun teen 3 päivänä viikossa ylämäkikävelyä juoksumatolla tai isolla vastuksella kuntopyörällä. En todellakaan roinaa, enkä arvosta sellaista touhua yhtään.
ap
Itse en tekisi noin. Treenaan voimaa 3 tai 4 kertaa viikossa. Treeniin kuluu ilman lämmittelyjä ja venyttelyjä max. 45 minuuttia. Tuloksia tulee enemmän kuin aikoinaan kun treenasin useammin ja pitempään. Tuntui aluksi oudolta, että paikat eivät ole kipeät treenin jälkeen, mutta tuloksia tulee paremmin kuin silloin kun uskoin armottoman itsensä rääkkäyksen olevan paras keino.
Palautuminen on homman nimi.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa jutussa ei nyt kaikki ihan täsmää. Jos painoindeksi on tuo mainitsemasi, se tarkoittaisi keskimittaisen naisen kohdalla, että pituutta olisi 165 cm ja painoa 70 kg. Vaikea uskoa, että tuonkokoinen ihminen mahtuisi Vero Modan M-kokoon, ellei kyse ole jostain löysäksi tarkoitetusta vaatekappaleesta. Itse käytän tuota m-kokoa ja mitat on hiukan eri sarjaa, lisäksi liikun sinua huomattavasti enemmän, tosi itselläni valtaosa aerobista liikuntaa.
Ja jos oikeasti näyttäisit hoikalta, en usko, että terveydenhoitaja puuttuisi painoon. Heille on nykypäivänä tärkeämpää vyötärönmitta, joka kertoo vaarallisesta omenalihavuudesta, etenkin siis ylipainoa ei ole kauhean paljon.
Kyllä liikunnallisuuden oikeasti näkee, etenkin jos itse liikkuu. Laihat läskit ja piiskatut laihat, kuten vaikka Anne-Mari Kiekara, on ihan erikseen. Toisen tunnistaa maratoonariksi jo kaukaa.
Yläkroppaa treenaat paljon, miksi ihmeessä? Jalkoja tosi vähän. Aerobista ihan olemattomasti. Liikunnallisuuden näkee minusta nimenomaan jalkojen lihaksista. Jos on löllöreidet ja mahtava perä, ei kukaan usko liikunnalliseksi, vaikka asuisi salilla.
Tosi hyvin päätelty mittani, aika lailla juuri tuo on pituus ja paino. :) Lihas menee tiiviimpään tilaan kuin saman painoinen klöntti läskiä, siksi varmaan vaatekoko M. Ihan esim. Vedo Modan kesämekotkin ovat kokoa M, myyjään valitsemana ja istuu nätisti.
Töissä pukeudun isoihin, muhkeisiin neuletakkeihin ja terveydenhoitajan tarkastus oli vähän ennen korona-aikaa ja juuri noin hän sanoi. Ihmettelin itsekin ja ihan naurahdin hänelle, että ei ole yhtään varaa enää lisätä liikuntaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miten on mahdollista, että tuolla liikuntamäärällä ja terveellisellä ruokavaliolla et ole hoikka ja että terveydenhoitaja on huolissaan painostasi. Jätät nyt jotain kertomatta.
Painoindeksi 25.7 on lähes normaalipainoinen, ja lihasta varmaan löytyy myös.
Joten lopeta kauhistelu, ap ei ole lihava.
Jos on niin paljon lihasta, että painoindeksi on ylipainon puolella, kyllä sen pitäisi näkyä kropassa jollain tavalla. Eihän tässä painosta puhuttukaan, vaan ulkonäöstä. Joko se paino on timmiä lihasta tai sitten se on rasvaa. Ei sen timmin lihaksen pitäisi rasvalta kyllä näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hitossa treenaat yläkroppaa neljä kertaa viikossa salilla, mutta jalkoja vain kerran? Mitä tuo 2x2 tarkoittaa? Jos haet lihaskasvua ilman roinaamista, treenaat liikaa. Piste.
Koska aiemmissa liikunnallisissa harrastuksissa alakroppa on yläkroppaan nähden ylikehittynyt. 2*2 tarkoittaa, että kahtena päivänä treenaan yläkropan vetävät lihakset + vatsan ja kahtena päivänä yläkropan työntävät lihakset. Ehtii palautua hyvin tuolla menetelmällä. Jalat saa kuormitusta lisäksi kun teen 3 päivänä viikossa ylämäkikävelyä juoksumatolla tai isolla vastuksella kuntopyörällä. En todellakaan roinaa, enkä arvosta sellaista touhua yhtään.
ap
Itse en tekisi noin. Treenaan voimaa 3 tai 4 kertaa viikossa. Treeniin kuluu ilman lämmittelyjä ja venyttelyjä max. 45 minuuttia. Tuloksia tulee enemmän kuin aikoinaan kun treenasin useammin ja pitempään. Tuntui aluksi oudolta, että paikat eivät ole kipeät treenin jälkeen, mutta tuloksia tulee paremmin kuin silloin kun uskoin armottoman itsensä rääkkäyksen olevan paras keino.
Palautuminen on homman nimi.
Ymmärrän hyvin, että 1-jakoisella treenillä saa myös hyviä tuloksia voiman ja lihasten suhteen, olen itsekin aikanaan tehnyt sellaista salitreeniä. Nyt kuitenkin yläkroppaan on tullut isointa edistystä tuolla kaksijakoisella menetelmällä ja yksinkertaisesti tykkään treenata niin. Se on minulle ihan älyttömän kivaa ja rentouttavaa. :) Toki pidän lepoviikkoja noin 5 viikon välein.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa jutussa ei nyt kaikki ihan täsmää. Jos painoindeksi on tuo mainitsemasi, se tarkoittaisi keskimittaisen naisen kohdalla, että pituutta olisi 165 cm ja painoa 70 kg. Vaikea uskoa, että tuonkokoinen ihminen mahtuisi Vero Modan M-kokoon, ellei kyse ole jostain löysäksi tarkoitetusta vaatekappaleesta. Itse käytän tuota m-kokoa ja mitat on hiukan eri sarjaa, lisäksi liikun sinua huomattavasti enemmän, tosi itselläni valtaosa aerobista liikuntaa.
Ja jos oikeasti näyttäisit hoikalta, en usko, että terveydenhoitaja puuttuisi painoon. Heille on nykypäivänä tärkeämpää vyötärönmitta, joka kertoo vaarallisesta omenalihavuudesta, etenkin siis ylipainoa ei ole kauhean paljon.
Kyllä liikunnallisuuden oikeasti näkee, etenkin jos itse liikkuu. Laihat läskit ja piiskatut laihat, kuten vaikka Anne-Mari Kiekara, on ihan erikseen. Toisen tunnistaa maratoonariksi jo kaukaa.
Yläkroppaa treenaat paljon, miksi ihmeessä? Jalkoja tosi vähän. Aerobista ihan olemattomasti. Liikunnallisuuden näkee minusta nimenomaan jalkojen lihaksista. Jos on löllöreidet ja mahtava perä, ei kukaan usko liikunnalliseksi, vaikka asuisi salilla.
Tosi hyvin päätelty mittani, aika lailla juuri tuo on pituus ja paino. :) Lihas menee tiiviimpään tilaan kuin saman painoinen klöntti läskiä, siksi varmaan vaatekoko M. Ihan esim. Vedo Modan kesämekotkin ovat kokoa M, myyjään valitsemana ja istuu nätisti.
Töissä pukeudun isoihin, muhkeisiin neuletakkeihin ja terveydenhoitajan tarkastus oli vähän ennen korona-aikaa ja juuri noin hän sanoi. Ihmettelin itsekin ja ihan naurahdin hänelle, että ei ole yhtään varaa enää lisätä liikuntaa.
ap
No eikö juuri tästä syystä sen liikunnallisuuden pitäisi näkyä myös kropassa. Miksi ihmeessä se tiiviimpi lihas näyttäisi samalta kuin rasva terveydenhoitajan silmiin, mutta vaatekoko kuitenkin on pienempi?
ohis
Vierailija kirjoitti:
miten on mahdollista, että tuolla liikuntamäärällä ja terveellisellä ruokavaliolla et ole hoikka ja että terveydenhoitaja on huolissaan painostasi. Jätät nyt jotain kertomatta.
Ap kertoi syövänsä terveellistä kotiruokaa mutta ei tarkentanut, kuinka paljon. Tässä näkyy toinen yleinen oletus: että ylipaino tarkoittaa sitä, että makaa vain sohvalla sipsejä syöden. Voi olla vähän ylipainoa, vaikka söisi terveellisesti, jos annoskoot ovat liian suuria. Normaalipituisella naisella paria perunaa päivässä tai yhtä voileipää vastaava ylimääräinen kalorimäärä voi vuosien aikana kerryttää liiketiloja.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hitossa treenaat yläkroppaa neljä kertaa viikossa salilla, mutta jalkoja vain kerran? Mitä tuo 2x2 tarkoittaa? Jos haet lihaskasvua ilman roinaamista, treenaat liikaa. Piste.
Naisten on treenattava, koska useimmilla heistä on linnun lihakset, eli ovat todella tuulessa huojuvia. Salilla on usein söpöä, kun naiset nostavat vaikka 2 kg käsipainoa.
Vierailija kirjoitti:
Asioista tietävä kirjoitti:
Kun vertaat nais- ja miesbodreita, huomaat, ettei naisilla juuri lihakset kasva. Siksi salilla käynti ei naisille tuo kummoisia muutoksia ulkonäköön. Paljon suurempi tekijä on rasvaprosentti, mikä on vastaväitteistä huolimatta aika lailla sidoksissa painoindeksiin.
Tämä on muuten jännä juttu. Laihdutin puolessa vuodessa 20 kiloa ja kävin samalla salilla. Ajattelin, että vau, tämähän on hienoa, kun painonpudotuksen lisäksi lihakset näyttävät kasvavan helposti. Sitten pääsin ihannepainooni ja jatkoin kuitenkin salitreeniä toiset puoli vuotta. Ei mitään kehitystä ulkonäössä, vaikka harjoittelin ihan nousujohteisesti. Nyt koronan takia salitreeni on jäänyt kokonaan väliin ja ne esiin tulleet lihakset eivät ole häipyneet mihinkään (no vatsa ehkä on vähän löystynyt, mutta esim käsivarret ja reisilihakset näyttävät edelleen yhtä hyvältä. Eli ilmeisesti suurempi tekijä lihaksien näkymiseen on juuri tuo painonpudotus eikä niinkään se salitreeni. Aika kovan työn saisi varmaankin tehdä, että näkyvää muutosta saisi aikaan.
Varmasti ihan totta mitä kirjoitat. Uskon, että jos laihduttaisin muutaman kilon niin saisin tosi kivasti lihakset näkyville ja loppuisi se rändom-ihmisten arvuuttelu siitä, että olenko epäliikunnallinen sohvaperuna. Mutta kun kuitenkin on näkyvä vyötärö ja kroppa x-mallinen, ja vaatteet mahtuu puristamatta päälle, niin en ehkä taida olla halukas millekään dieettikuurille.
ap
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on tuttavapiirissäni muutama nainen, joka on mielestään tosi liikunnallinen. Nimenomaan näitä salipirkkoja, joilla on oikein pt:n tekemä ohjelma ja sitä kuntopyörää ja stepperiäkin polkevat aina alkuun ja loppuun. Mutta omista päinvastaisista kuvitelmistaan huolimatta ei se missään näy, eivätkä ole "kiinteitä paketteja" tai niin lihaksikkaita, että se selittäisi korkean painoindeksin. Ilmeisesti kuitenkin heille on henkisesti tärkeää näin itselleen uskotella. Mutta kyseiset ihmiset siis väsähtävät kesken kävelylenkin alta aikayksikön, vaikka vauhti olisi oikeasti liikunnalliselle hidasta, käyttävät aina hissiä tai rullaportaita (ei ihme, koska jos on joskus pakko portaita nosuta, ovat naama hiessä ja punaisena puuskuttamassa yläpäähän päästyään) ja siinäkään vaiheessa, kun pitäisi sitten jotain painavaa kantaa, siirtää tai nostaa, ei heillä salipirkkoilusta huolimatta voimat tai kunto riitä mihinkään.
Miten tämä on oikeasti mahdollista? Joko he valehtelevat salikäynneistään tai on hiton huono pt.
Vierailija kirjoitti:
Asioista tietävä kirjoitti:
Kun vertaat nais- ja miesbodreita, huomaat, ettei naisilla juuri lihakset kasva. Siksi salilla käynti ei naisille tuo kummoisia muutoksia ulkonäköön. Paljon suurempi tekijä on rasvaprosentti, mikä on vastaväitteistä huolimatta aika lailla sidoksissa painoindeksiin.
Naisilla jalat kyllä kasvaa hyvin, mutta yläkroppa ei. Miehillä taas päinvastoin.
Se on niin että naiset saa luonnostaan paremmat jalkalihakset ja miehet taas ylävartalon. Miehillä jalkalihasten kasvatus on äärimmäisen vaikeaa, jos verrataan ylävartaloon. Sama naisilla toisinpäin.
Jos jalkoja treenattaisiin edes puolet siitä mitä hierotaan jonkun penkkipunnerruksen kanssa niin jalat kasvaisivat. Kaikki ketkä tekee kovaa kyykkyä saa myös jalkalihakset kasvamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miten on mahdollista, että tuolla liikuntamäärällä ja terveellisellä ruokavaliolla et ole hoikka ja että terveydenhoitaja on huolissaan painostasi. Jätät nyt jotain kertomatta.
Ap kertoi syövänsä terveellistä kotiruokaa mutta ei tarkentanut, kuinka paljon. Tässä näkyy toinen yleinen oletus: että ylipaino tarkoittaa sitä, että makaa vain sohvalla sipsejä syöden. Voi olla vähän ylipainoa, vaikka söisi terveellisesti, jos annoskoot ovat liian suuria. Normaalipituisella naisella paria perunaa päivässä tai yhtä voileipää vastaava ylimääräinen kalorimäärä voi vuosien aikana kerryttää liiketiloja.
No en minä nyt kuitenkaan laskisi sitä terveelliseksi syömiseksi, jos annoskoot ovat jatkuvasti niin isoja, että ylipaino pysyy. Juu, ruoka itsessään voidaan laskea terveelliseksi, mutta ruokavalio sinänsä ei ole terveellinen tai ainakaan painonhallintaan soveltuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa jutussa ei nyt kaikki ihan täsmää. Jos painoindeksi on tuo mainitsemasi, se tarkoittaisi keskimittaisen naisen kohdalla, että pituutta olisi 165 cm ja painoa 70 kg. Vaikea uskoa, että tuonkokoinen ihminen mahtuisi Vero Modan M-kokoon, ellei kyse ole jostain löysäksi tarkoitetusta vaatekappaleesta. Itse käytän tuota m-kokoa ja mitat on hiukan eri sarjaa, lisäksi liikun sinua huomattavasti enemmän, tosi itselläni valtaosa aerobista liikuntaa.
Ja jos oikeasti näyttäisit hoikalta, en usko, että terveydenhoitaja puuttuisi painoon. Heille on nykypäivänä tärkeämpää vyötärönmitta, joka kertoo vaarallisesta omenalihavuudesta, etenkin siis ylipainoa ei ole kauhean paljon.
Kyllä liikunnallisuuden oikeasti näkee, etenkin jos itse liikkuu. Laihat läskit ja piiskatut laihat, kuten vaikka Anne-Mari Kiekara, on ihan erikseen. Toisen tunnistaa maratoonariksi jo kaukaa.
Yläkroppaa treenaat paljon, miksi ihmeessä? Jalkoja tosi vähän. Aerobista ihan olemattomasti. Liikunnallisuuden näkee minusta nimenomaan jalkojen lihaksista. Jos on löllöreidet ja mahtava perä, ei kukaan usko liikunnalliseksi, vaikka asuisi salilla.
Tosi hyvin päätelty mittani, aika lailla juuri tuo on pituus ja paino. :) Lihas menee tiiviimpään tilaan kuin saman painoinen klöntti läskiä, siksi varmaan vaatekoko M. Ihan esim. Vedo Modan kesämekotkin ovat kokoa M, myyjään valitsemana ja istuu nätisti.
Töissä pukeudun isoihin, muhkeisiin neuletakkeihin ja terveydenhoitajan tarkastus oli vähän ennen korona-aikaa ja juuri noin hän sanoi. Ihmettelin itsekin ja ihan naurahdin hänelle, että ei ole yhtään varaa enää lisätä liikuntaa.
ap
No eikö juuri tästä syystä sen liikunnallisuuden pitäisi näkyä myös kropassa. Miksi ihmeessä se tiiviimpi lihas näyttäisi samalta kuin rasva terveydenhoitajan silmiin, mutta vaatekoko kuitenkin on pienempi?
ohis
Kyllä harjaantuneempi silmä näkee sen liikunnallisuuden kropasta. Esim. yksi työkaverini, pitkän linjan bodarimies, kysyi heti ensimmäistä kertaa tavatessamme, että minkälaista salitreeniä teen. Hän oli heti nähnyt mm. olkapäistäni ja reisistäni, että treenaan tosissani. Ymmärrän, ettei se terkkari osannut samalla tavalla etenkään paksun villatakin alta skannata kroppaani, mutta sen sijaan että oletti minun olevan laiska sohvaperuna, olisi voinut vaikka ensin ihan kysyä liikuntatottumuksistani. Hän itse oli pieni ja hoikka mutta varsin huonoryhtinen.
ap
Taidat tehdä jotain väärin sitten jos ihmiset luulee sua lihavaksi vaan .
kyllä se näkyy jos joku treenaa oikeasti.