Lue keskustelun säännöt.
Kertooko hyvä kirjoitustaito ihmisen älykkyydestä?
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Älykäs osaa aina tavalla tai toisella ratkaista ja selviytyä kiperistäkin tilanteista. Viisautta on se, ettei edes joudu niihin tilanteisiin. ”
Itse en testatusti huippuälykkäänä ymmärrä tuollaista ajatusta ollenkaan. Minusta viisautta ei ole se, että osaisi vältellä hankalia tilanteita eli kehittymisen, itsensä haastamisen, sekä oppimisen mahdollisuutta. Onhan se toki viisasta vältellä sellaisia tilanteita, joista tietää ettei tule selviämään.
Kas kummaa, vauvapalstalla on aina näitä huippuälyköitä kirjoittamassa. ;---) Sama kuin palkkakeskustelussa on keskipalkka huitelee vähintään viidessätonnissa, kun taas suomalaisten keskipalkka on kolmisen tonnia. :D Tämä taitaa olla avaruusfyysikoiden ja antimateriatutkijoiden keskittymä tämä aihevapaa-palsta.
Itse ymmärrän sen niin, ettei kyseessä ole niinkään se, etteikö haluaisi kehittää itseään, vaan pikemminkin osaa ajatella tekojensa mahdollisia seurauksia kauaskantoisesti. Siten punnitsee ja harkitsee tekojaan tarkemmin, eikä anna itsensä olla hetkellisten mielijohteiden vietävissä. Viisauteen kyllä kuuluu ehdottomasti se, että haluaa kehittää itseään.
Varmasti täällä on älykkyydeltään ihan kaikentasoisia kirjoittelemassa. Ja se, että olisi avaruusfyysikko tai antimateriatutkija, ei tarkoita, että olisi välttämättä älykäs. Ei toki tyhmäkään, mutta voi olla saavuttanut ammattinsa enemmänkin motivaation ja sinnikkyyden kuin huippuälyn avulla.
Älykkäät ottavat keskimäärin enemmän riskejä ja ovat kokemushakuisempia, eli joidenkin mielestä varmaan sitten hetkellisten mielijohteiden vietävissä. Mutta tämähän ei tarkoita samaa, kuin ”viisauden” tai tekojensa seurauksien ymmärtämisen puute. Joillekin se, jonka muut näkevät huonona päätöksenä tai epäonnistumisena, on enemmänkin oppimista ja kokemusten haalimista. Eli ole mitään yhtä ja oikeaa, ”järkevää” tapaa elää ja tehdä asioita.
Sanon tähän väliin vain sen, että itse vähän veikkaisin että korkea älykkyys nimenomaan laskee riskinottohalua ja vähentää halua etsiä uusia kokemuksia. Riskit tiedostetaan jo liiankin kanssa ja pääkoppaa, omaa merkittävintä pääomaa, halutaan suojella haitoilta. Joku kutsuisi sitä tylsyydeksi.
Älykkäät tosiaan viihtyvät paremmin itsensä kanssa. Ihan hiljaa.
Jotkut, mutteivät kaikki. Vanha ja ikävä stereotypia. Persoonallisuudella on tämän suhteen suurempi merkitys kuin älykkyydellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokonaisuus huomioitava arviossa kirjoitti:
Hyvätkin ,ihan ammattikirjoittajat, ovat kyllä suoltaneet kynästään melkoisia älyttömyyksiä.
Katsottava olisi siis myös kirjoituksen sisältöä, eikä tuijotettava millään kyklooppikatseella pelkästään kieliopillisiin seikkoihin, oikeinkirjoitukseen yms. puhtaasti muotoseikkoihin tekstissä.
Kyllä. Aikamoisia aivopieruja pääsee aina aika ajoin moneltakin muutoin fiksulta ja hyvältä kirjoittajalta.
Ja sitten on kaikenmaailman Enbusket sun muut, jotka provosoi tahallaan.
ei sitä välttämättä voi mistään tunnistaa.
Mä yhdistän hyvän kirjoitustaidon puhumistaitoihin. Pätee ainakin kaikissa naisissa, jotka tunnen.
Vierailija kirjoitti:
Kokonaisuus huomioitava arviossa kirjoitti:
Hyvätkin ,ihan ammattikirjoittajat, ovat kyllä suoltaneet kynästään melkoisia älyttömyyksiä.
Katsottava olisi siis myös kirjoituksen sisältöä, eikä tuijotettava millään kyklooppikatseella pelkästään kieliopillisiin seikkoihin, oikeinkirjoitukseen yms. puhtaasti muotoseikkoihin tekstissä.
Kyllä. Aikamoisia aivopieruja pääsee aina aika ajoin moneltakin muutoin fiksulta ja hyvältä kirjoittajalta.
Ja sitten on kaikenmaailman Enbusket sun muut, jotka provosoi tahallaan.
No tässä päästään siihen ydinasiaan, että mitä älykkyys lopulta on. Voi olla jokin hardcore matikkanörtti, jolla on autismin piirteitä, ja hän saattaa sanoa sinulle silmiään räpäyttämättä jotain todella törkeää ja ajattelematonta. Sukulaiseni on matemaattisesti hyvin lahjakas ja valmistunut maisteriksi matikasta, mutta sosiaalisilta taidoiltaan on kyllä aivan käsi. Onhan hän toki älykäs siinä yhdessä asiassa, matikassa. Muut taidot jäävätkin sitten melkoisesti alemmas keskitasosta. Eipä kai tällaistakaan arvioitaisi älykkääksi, ymmärtääkseni se on melko kokonaisvaltaista ja laaja-alaista lahjakkuutta. Täten älykäs on lahjakas hyvin monessa asiassa samanaikaisesti ja harva asia tuottaa erityistä vaikeutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykkyys on taito tehdä johtopäätöksiä arjen elämässä.
Sanoisin tuota viisaudeksi.
Kaikki älykkäät eivät ole viisaita.
Viisaus on sitä miten käyttää sitä tietoa minkä omaa. Älykkäällä voi olla paljon tietoa, mutta ei viisautta käyttää sitä.
Suurin osa oikeasti älykkäistä on viisaita. Jos älykkäällä on paljon tietoa, muttei viisautta käyttää sitä, on kyseessä pikemminkin poikkeus älykkäiden joukossa. Ehkä joku asperger voisi mennä tuohon kastiin.
Näissä keskusteluissa häiritsee myös se, kun eri ihmisillä tuntuu olevan eri käsityksiä älykkyydestä. Itse älykkäistä puhuessani tarkoitan aina reilusti keskivertoa älykkäämpiä, enkä mitään äo 110:n porukkaa (tai mahd. hyvin epätasaisen älykkyysprofiilin omaavia), joka ei kauheasti edes keskiverrosta poikkea.
Tarkoitatko sitten vastaavasti tyhmistä puhuessasi vain sellaisia, joiden älykkyysosamäärä poikkeaa reippaasti normaalista?
Näinhän sen pitäisi olla. Eli he, joilla äo tasoa 80-70 ja alaspäin, ovat vasta oikeasti tyhmiä. Monesti ihmiset silti kirjoittavat älykkäistä ja tyhmistä verraten itseensä. Keskivertoälykäs kun saattaa jo tuntua huippuälykkäästä hieman yksinkertaisemmalta tapaukselta...
Huvittavinta on kuitenkin se, ettei suurin osa ihmisistä edes tiedä omaa älykkyyden tasoaan tai siitä on aivan väärä kuvitelma. Mitä tyhmempi (tai joissain tapauksissa myös autistisempi, mitenkään autisteja väheksymättä), sitä vaikeampaa on arvioida omaa tai muiden älykkyyttä.
Miettivätkö useimmat ihmiset sitten omaansa tai toisten älykkyyttä? Itse pohdiskelin joskus teininä että kuinka älykäs mahdan olla, mutta aikuisena en ole vaivautunut paljon miettimään sitä. Turhahan sitä on miettiä, kun ei sille voi mitään eikä siitä voi mitään lopullista totuutta edes tietää. Toistenkaan älykkyyttä ei tule arvailtua muuta kuin silloin, jos yhtäkkiä huomaa jonkun olevan harvinaisen tyhmä tai harvinaisen älykäs. Harvoin sellaista kyllä huomaa, ehkä juuri siksi että asiaa ei mieti. Yleensä ajattelee vain, että ihmiset ajattelevat eri tavoin ja siksi heidän on niin vaikea ymmärtää toistensa ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykkyys on taito tehdä johtopäätöksiä arjen elämässä.
Sanoisin tuota viisaudeksi.
Kaikki älykkäät eivät ole viisaita.
Viisaus on sitä miten käyttää sitä tietoa minkä omaa. Älykkäällä voi olla paljon tietoa, mutta ei viisautta käyttää sitä.
Suurin osa oikeasti älykkäistä on viisaita. Jos älykkäällä on paljon tietoa, muttei viisautta käyttää sitä, on kyseessä pikemminkin poikkeus älykkäiden joukossa. Ehkä joku asperger voisi mennä tuohon kastiin.
Näissä keskusteluissa häiritsee myös se, kun eri ihmisillä tuntuu olevan eri käsityksiä älykkyydestä. Itse älykkäistä puhuessani tarkoitan aina reilusti keskivertoa älykkäämpiä, enkä mitään äo 110:n porukkaa (tai mahd. hyvin epätasaisen älykkyysprofiilin omaavia), joka ei kauheasti edes keskiverrosta poikkea.
Tarkoitatko sitten vastaavasti tyhmistä puhuessasi vain sellaisia, joiden älykkyysosamäärä poikkeaa reippaasti normaalista?
Näinhän sen pitäisi olla. Eli he, joilla äo tasoa 80-70 ja alaspäin, ovat vasta oikeasti tyhmiä. Monesti ihmiset silti kirjoittavat älykkäistä ja tyhmistä verraten itseensä. Keskivertoälykäs kun saattaa jo tuntua huippuälykkäästä hieman yksinkertaisemmalta tapaukselta...
Huvittavinta on kuitenkin se, ettei suurin osa ihmisistä edes tiedä omaa älykkyyden tasoaan tai siitä on aivan väärä kuvitelma. Mitä tyhmempi (tai joissain tapauksissa myös autistisempi, mitenkään autisteja väheksymättä), sitä vaikeampaa on arvioida omaa tai muiden älykkyyttä.
Miettivätkö useimmat ihmiset sitten omaansa tai toisten älykkyyttä? Itse pohdiskelin joskus teininä että kuinka älykäs mahdan olla, mutta aikuisena en ole vaivautunut paljon miettimään sitä. Turhahan sitä on miettiä, kun ei sille voi mitään eikä siitä voi mitään lopullista totuutta edes tietää. Toistenkaan älykkyyttä ei tule arvailtua muuta kuin silloin, jos yhtäkkiä huomaa jonkun olevan harvinaisen tyhmä tai harvinaisen älykäs. Harvoin sellaista kyllä huomaa, ehkä juuri siksi että asiaa ei mieti. Yleensä ajattelee vain, että ihmiset ajattelevat eri tavoin ja siksi heidän on niin vaikea ymmärtää toistensa ajatuksia.
En usko, että useimmat. Ehkä sen ajattelemiseen keskittyvät enemmän ne, jotka tuntevat olevansa poikkeavia suurimpaan osaan verrattuna. Eli lähinnä huippuälykkäät ja sitten keskivertoa tyhmemmät. Itse muistan jo ihan lapsena pohtineeni paljon asiaa, vaikkei kukaan minulle ollut asiasta puhunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdallani ajattelen, että olen ollut nuorena varsin keskinkertainen kirjoittaja ja matematiikassa suosiolla valitsin lukiossa "lyhyen matikan". Jälkikäteen olen todennut, että kummassakin lajissa voi sitkeästi harjoittelemalla kehittyä. Toisille on vain luonnostaan helpompaa esimerkiksi se matikan oppiminen eikä tarvitse yhtälöitä ratkoa kaiket illat. Usein on kyse myös motivaatiosta. Jos piut-paut kiinnostaa jokin asia, niin tuskin siihen paljon aikaa panostaa. Mun lukion tokarissa kymppejä olivat kaikki kielet ja kuvaamataito, mutta myös se lyhyt matematiikka, historia, biologia ja liikunta. Ihan olen elämässä pärjännyt ja työssä on riittänyt peruslaskutoimitusten hallinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Älykäs osaa aina tavalla tai toisella ratkaista ja selviytyä kiperistäkin tilanteista. Viisautta on se, ettei edes joudu niihin tilanteisiin. ”
Itse en testatusti huippuälykkäänä ymmärrä tuollaista ajatusta ollenkaan. Minusta viisautta ei ole se, että osaisi vältellä hankalia tilanteita eli kehittymisen, itsensä haastamisen, sekä oppimisen mahdollisuutta. Onhan se toki viisasta vältellä sellaisia tilanteita, joista tietää ettei tule selviämään.
Kas kummaa, vauvapalstalla on aina näitä huippuälyköitä kirjoittamassa. ;---) Sama kuin palkkakeskustelussa on keskipalkka huitelee vähintään viidessätonnissa, kun taas suomalaisten keskipalkka on kolmisen tonnia. :D Tämä taitaa olla avaruusfyysikoiden ja antimateriatutkijoiden keskittymä tämä aihevapaa-palsta.
Itse ymmärrän sen niin, ettei kyseessä ole niinkään se, etteikö haluaisi kehittää itseään, vaan pikemminkin osaa ajatella tekojensa mahdollisia seurauksia kauaskantoisesti. Siten punnitsee ja harkitsee tekojaan tarkemmin, eikä anna itsensä olla hetkellisten mielijohteiden vietävissä. Viisauteen kyllä kuuluu ehdottomasti se, että haluaa kehittää itseään.
Varmasti täällä on älykkyydeltään ihan kaikentasoisia kirjoittelemassa. Ja se, että olisi avaruusfyysikko tai antimateriatutkija, ei tarkoita, että olisi välttämättä älykäs. Ei toki tyhmäkään, mutta voi olla saavuttanut ammattinsa enemmänkin motivaation ja sinnikkyyden kuin huippuälyn avulla.
Älykkäät ottavat keskimäärin enemmän riskejä ja ovat kokemushakuisempia, eli joidenkin mielestä varmaan sitten hetkellisten mielijohteiden vietävissä. Mutta tämähän ei tarkoita samaa, kuin ”viisauden” tai tekojensa seurauksien ymmärtämisen puute. Joillekin se, jonka muut näkevät huonona päätöksenä tai epäonnistumisena, on enemmänkin oppimista ja kokemusten haalimista. Eli ole mitään yhtä ja oikeaa, ”järkevää” tapaa elää ja tehdä asioita.
Sanon tähän väliin vain sen, että itse vähän veikkaisin että korkea älykkyys nimenomaan laskee riskinottohalua ja vähentää halua etsiä uusia kokemuksia. Riskit tiedostetaan jo liiankin kanssa ja pääkoppaa, omaa merkittävintä pääomaa, halutaan suojella haitoilta. Joku kutsuisi sitä tylsyydeksi.
Minä luulen, ettei riskinottohalulla ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Enemmän se kertoo tunteista kuin älystä. Yleensä niin päin, että mitä vähemmän koetaan tunteita, sitä mieluummin otetaan riskejä.
Itse taas uskon, että älykkyys monine eri ulottuvuuksineen suorastaan pakottaa punnitsemaan uusiin asioihin ja tilanteisiin liittyviä riskejä. Kuviohan ei vaadi että riski herättäisi tunteita, riittää että riski on olemassa ja tavalla tai toisella hahmotettavissa. Kynnys toimia punnittua tietoa vastoin on korkealla.
Olisiko riskinotossa kyse sitten pikemmin tunteiden säätelystä, kuten vahvasta temperamentista, niin kuin tuossa jo toinen vähän vihjaisi, mene ja tiedä.
Olen itse taipuvainen ajattelemaan tunteet ja älyn yhtenä kokonaisuutena, ihan siksi koska ihminen toimii tosielämässä aina yhtenä kokonaisuutena. Yksittäisiä vaikuttimia voi olla hankala tai jopa mahdotonta paikantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Älykäs osaa aina tavalla tai toisella ratkaista ja selviytyä kiperistäkin tilanteista. Viisautta on se, ettei edes joudu niihin tilanteisiin. ”
Itse en testatusti huippuälykkäänä ymmärrä tuollaista ajatusta ollenkaan. Minusta viisautta ei ole se, että osaisi vältellä hankalia tilanteita eli kehittymisen, itsensä haastamisen, sekä oppimisen mahdollisuutta. Onhan se toki viisasta vältellä sellaisia tilanteita, joista tietää ettei tule selviämään.
Kas kummaa, vauvapalstalla on aina näitä huippuälyköitä kirjoittamassa. ;---) Sama kuin palkkakeskustelussa on keskipalkka huitelee vähintään viidessätonnissa, kun taas suomalaisten keskipalkka on kolmisen tonnia. :D Tämä taitaa olla avaruusfyysikoiden ja antimateriatutkijoiden keskittymä tämä aihevapaa-palsta.
Itse ymmärrän sen niin, ettei kyseessä ole niinkään se, etteikö haluaisi kehittää itseään, vaan pikemminkin osaa ajatella tekojensa mahdollisia seurauksia kauaskantoisesti. Siten punnitsee ja harkitsee tekojaan tarkemmin, eikä anna itsensä olla hetkellisten mielijohteiden vietävissä. Viisauteen kyllä kuuluu ehdottomasti se, että haluaa kehittää itseään.
Varmasti täällä on älykkyydeltään ihan kaikentasoisia kirjoittelemassa. Ja se, että olisi avaruusfyysikko tai antimateriatutkija, ei tarkoita, että olisi välttämättä älykäs. Ei toki tyhmäkään, mutta voi olla saavuttanut ammattinsa enemmänkin motivaation ja sinnikkyyden kuin huippuälyn avulla.
Älykkäät ottavat keskimäärin enemmän riskejä ja ovat kokemushakuisempia, eli joidenkin mielestä varmaan sitten hetkellisten mielijohteiden vietävissä. Mutta tämähän ei tarkoita samaa, kuin ”viisauden” tai tekojensa seurauksien ymmärtämisen puute. Joillekin se, jonka muut näkevät huonona päätöksenä tai epäonnistumisena, on enemmänkin oppimista ja kokemusten haalimista. Eli ole mitään yhtä ja oikeaa, ”järkevää” tapaa elää ja tehdä asioita.
Sanon tähän väliin vain sen, että itse vähän veikkaisin että korkea älykkyys nimenomaan laskee riskinottohalua ja vähentää halua etsiä uusia kokemuksia. Riskit tiedostetaan jo liiankin kanssa ja pääkoppaa, omaa merkittävintä pääomaa, halutaan suojella haitoilta. Joku kutsuisi sitä tylsyydeksi.
Minä luulen, ettei riskinottohalulla ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Enemmän se kertoo tunteista kuin älystä. Yleensä niin päin, että mitä vähemmän koetaan tunteita, sitä mieluummin otetaan riskejä.
Itse taas uskon, että älykkyys monine eri ulottuvuuksineen suorastaan pakottaa punnitsemaan uusiin asioihin ja tilanteisiin liittyviä riskejä. Kuviohan ei vaadi että riski herättäisi tunteita, riittää että riski on olemassa ja tavalla tai toisella hahmotettavissa. Kynnys toimia punnittua tietoa vastoin on korkealla.
Olisiko riskinotossa kyse sitten pikemmin tunteiden säätelystä, kuten vahvasta temperamentista, niin kuin tuossa jo toinen vähän vihjaisi, mene ja tiedä.
Olen itse taipuvainen ajattelemaan tunteet ja älyn yhtenä kokonaisuutena, ihan siksi koska ihminen toimii tosielämässä aina yhtenä kokonaisuutena. Yksittäisiä vaikuttimia voi olla hankala tai jopa mahdotonta paikantaa.
Ainakin psykopaatit ovat tunnetusti hyviä ottamaan riskejä.
Mutta psykopaatit ovat keskimäärin vähemmän älykkäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tuo hyvä kirjoitustaito pitää sisällään? Esimerkkejä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Älykäs osaa aina tavalla tai toisella ratkaista ja selviytyä kiperistäkin tilanteista. Viisautta on se, ettei edes joudu niihin tilanteisiin. ”
Itse en testatusti huippuälykkäänä ymmärrä tuollaista ajatusta ollenkaan. Minusta viisautta ei ole se, että osaisi vältellä hankalia tilanteita eli kehittymisen, itsensä haastamisen, sekä oppimisen mahdollisuutta. Onhan se toki viisasta vältellä sellaisia tilanteita, joista tietää ettei tule selviämään.
Kas kummaa, vauvapalstalla on aina näitä huippuälyköitä kirjoittamassa. ;---) Sama kuin palkkakeskustelussa on keskipalkka huitelee vähintään viidessätonnissa, kun taas suomalaisten keskipalkka on kolmisen tonnia. :D Tämä taitaa olla avaruusfyysikoiden ja antimateriatutkijoiden keskittymä tämä aihevapaa-palsta.
Itse ymmärrän sen niin, ettei kyseessä ole niinkään se, etteikö haluaisi kehittää itseään, vaan pikemminkin osaa ajatella tekojensa mahdollisia seurauksia kauaskantoisesti. Siten punnitsee ja harkitsee tekojaan tarkemmin, eikä anna itsensä olla hetkellisten mielijohteiden vietävissä. Viisauteen kyllä kuuluu ehdottomasti se, että haluaa kehittää itseään.
Varmasti täällä on älykkyydeltään ihan kaikentasoisia kirjoittelemassa. Ja se, että olisi avaruusfyysikko tai antimateriatutkija, ei tarkoita, että olisi välttämättä älykäs. Ei toki tyhmäkään, mutta voi olla saavuttanut ammattinsa enemmänkin motivaation ja sinnikkyyden kuin huippuälyn avulla.
Älykkäät ottavat keskimäärin enemmän riskejä ja ovat kokemushakuisempia, eli joidenkin mielestä varmaan sitten hetkellisten mielijohteiden vietävissä. Mutta tämähän ei tarkoita samaa, kuin ”viisauden” tai tekojensa seurauksien ymmärtämisen puute. Joillekin se, jonka muut näkevät huonona päätöksenä tai epäonnistumisena, on enemmänkin oppimista ja kokemusten haalimista. Eli ole mitään yhtä ja oikeaa, ”järkevää” tapaa elää ja tehdä asioita.
Sanon tähän väliin vain sen, että itse vähän veikkaisin että korkea älykkyys nimenomaan laskee riskinottohalua ja vähentää halua etsiä uusia kokemuksia. Riskit tiedostetaan jo liiankin kanssa ja pääkoppaa, omaa merkittävintä pääomaa, halutaan suojella haitoilta. Joku kutsuisi sitä tylsyydeksi.
Minä luulen, ettei riskinottohalulla ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Enemmän se kertoo tunteista kuin älystä. Yleensä niin päin, että mitä vähemmän koetaan tunteita, sitä mieluummin otetaan riskejä.
Itse taas uskon, että älykkyys monine eri ulottuvuuksineen suorastaan pakottaa punnitsemaan uusiin asioihin ja tilanteisiin liittyviä riskejä. Kuviohan ei vaadi että riski herättäisi tunteita, riittää että riski on olemassa ja tavalla tai toisella hahmotettavissa. Kynnys toimia punnittua tietoa vastoin on korkealla.
Olisiko riskinotossa kyse sitten pikemmin tunteiden säätelystä, kuten vahvasta temperamentista, niin kuin tuossa jo toinen vähän vihjaisi, mene ja tiedä.
Olen itse taipuvainen ajattelemaan tunteet ja älyn yhtenä kokonaisuutena, ihan siksi koska ihminen toimii tosielämässä aina yhtenä kokonaisuutena. Yksittäisiä vaikuttimia voi olla hankala tai jopa mahdotonta paikantaa.Ainakin psykopaatit ovat tunnetusti hyviä ottamaan riskejä.
No kai nyt, jos heiltä puuttuu normaali tunne-elämä. Voivat vaikka paloitella toisen ihmisen tuosta noin vain ilman minkäänmoisia omantunnontuskia. Kai se on helppo tehdä ihan minkälaisia ratkaisuja vain, kun tunne-elämään ei ole mitään kytköksiä. Ei tämä kyllä liity millään lailla älykkyyteen. Tai liitty siinä mielessä, että tunteet voivat toisinaan häiritä järkeen perustuvaa päätöksentekoa, mutta tunteet voivat myös estää olemasta täysin kylmäverisiä toisia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta psykopaatit ovat keskimäärin vähemmän älykkäitä.
Totta.
” Overall, the team found no evidence that psychopaths were more intelligent than people who don’t have psychopathic traits. In fact, the relationship went the other way. The psychopaths, on average, scored significantly lower on intelligence tests. “I think the results will surprise a lot of people,” says Boutwell.
Matt DeLisi at Iowa State University hopes that the findings will help put the Hannibal Lecter myth to rest. “The character promulgated the notion that psychopaths were highly intelligent, and there were real offenders that embodied this, like Ted Bundy,” says DeLisi. “But I have interviewed thousands of offenders, some of which are very psychopathic, and I have found that the opposite is true.”
Read more:
https://www.newscientist.com/article/2118547-real-life-psychopaths-actu… ”
Hyvä kirjoittaja osaa ajatella ja ilmaista omintakeisesti ja luovasti asioita ja ilmiöitä, joita kuvaa. Kieliopin hallinta ei riitä hyvälle kirjoittajalle. Moni äidinkielenopettaja osaa kirjoittaa sujuvasti lappuja taloyhtiön ilmoitustaululle mutta ei sen enempää.
Ei, monella älykkäällä henkilöllä on vakava lukihäiriö.
Todella älykkäät ei osaa kirjoittaa. Lampaat kirjoittaa koska ei herännyt.
Huippu älykkäät ei osaa lukea. Koska ei tarvii kouluja.
Ainakin omassa tapauksessa kirjallinen kyky lähtee melko pitkälti laajasta lukeneisuudesta, joka minulla tapahtui silloin kun aivot olivat muokkautuvaisimmillaan eli melko nuorena. Tyypillinen annos kirjastoreissulta oli 6-10 kirjaa eli noin tuhatkunta sivua tekstiä. Usein luin parisataasivuisen kirjan yhteen menoon, pidemmissä meni päivä pari riippuen siitä oliko kiinnostavaa luettavaa. Ala- ja yläasteella luin sarjakuvien (kaikki) lasten ja nuortenkirjojen jälkeen dekkareita ja jännitystä (Christie, Doyle, KIng jne.), scifiä (kaikki) ja kun ne oli luettu siirryin klassikoihin. Luin myös aikakauslehtiä, oikeastaan useimmat jutut niistäkin pl. politiikka josta en välittänyt yhtään. Paikallinen päivälehti toki. Vuosikirjat, tiedekirjat ja myös tietosanakirjat (useimmat Suomessa julkaistut Facta, Iso Tietosanakirja, Spectrum) tuli luettua. Tekniikan Maailmaa luin myös taaksepäin jonnekin 1960-luvulle vuosikerrat kirjastosta lainaamalla.
Minun on vaikea ymmärtää kuinka voisin kirjoittaa hyvin ellen olisi lukenut niin paljon. Tällä hetkellä pystyn omassa kirjoittamisessani jo rikkomaan tiettyjä sääntöjä, esim pilkun käytön suhteen. Joskus kielellinen tarkkuuteni tekee vaikeaksi lukea huonosti kirjoitettua tekstiä kun ärsyynnyn virheistä - valitettavasti edes ns. laatulehdet eivät ole näistä vapaita. Erityisen ikäviä ovat loogiset kirjoitusvirheet jolloin tekstin voi tulkita eri tavoin tai jolloin ei saa selvää mitä kirjoittaja tarkoitti. Yhdyssanojen kirjoittaminen erikseen on melkein pahinta mitä voi tehdä, se kertoo siitä että kirjoittajan ajatus tai ymmärrys on myös katkennut.
Jos epäilyttää pitääkö jokin kirjoittaa yhteen vai erikseen kirjoittakaa aina yhteen.
Kirjoitustaidon suhde yleiseen älykkyyteen on epäilemättä korreloiva, mutta vastaava suhde on monessa muussakin asiassa. Sitähän yleinen älykkyys tarkoittaa, kykyä pärjätä ja olla suhteellisen pystyvä kaikessa.
Omalla kohdallani kaikki siis lähti lapsuuden halusta lukea paljon. Voin sanoa että tällä hetkellä kirjoitan tuhansien kielenkäytön ammattilaisten opettamana.
Näinhän sen pitäisi olla. Eli he, joilla äo tasoa 80-70 ja alaspäin, ovat vasta oikeasti tyhmiä. Monesti ihmiset silti kirjoittavat älykkäistä ja tyhmistä verraten itseensä. Keskivertoälykäs kun saattaa jo tuntua huippuälykkäästä hieman yksinkertaisemmalta tapaukselta...
Huvittavinta on kuitenkin se, ettei suurin osa ihmisistä edes tiedä omaa älykkyyden tasoaan tai siitä on aivan väärä kuvitelma. Mitä tyhmempi (tai joissain tapauksissa myös autistisempi, mitenkään autisteja väheksymättä), sitä vaikeampaa on arvioida omaa tai muiden älykkyyttä.