Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Jos kokisisit vääryyttä perinnönjaossa, lähtisitkö siitä riitelemään?
Kommentit (66)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkkä kokeminen ei oikein riitä syyksi, joten turha tuhlata rahojaan, kun lopputulos on ennalta selvä.
Eli ei, turhasta en riitelisi.
Vierailija kirjoitti:
En. Välit sisaruksiini ovat tärkeämpiä.
Miksi haluat pitää hyviä välejä sisaruksen joka mahdollisesti on tehnyt vääryyttä.
Olen vaatinut oikeutta perinnönjaossa ja sain oikeutta.
Osaan sisaruksista meni välit poikki, mutta so what.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rippuu tilanteesta. Omassa tilanteessani en, sillä olen muutenkin päättänyt kieltäytyä perinnöstä. En halua tehdä yhteistyötä kusipää-siskon kanssa mahdollisesta talon myynnistä ja muusta. Hautajaisistakin tulen sanomaan, että joko sinä järjestät kokonaan tai minä, yhdessä ei järjestetä yhtään mitään.
Mutta luin kerran ihan kiinnostavan perintötarinan, jossa ainoaa perijää (nuori aikuinen) ei erittäin varakas isä koskaan ollut tunnustanut virallisesti omakseen, vaikka oli ollut paljon mukana lapsensa elämässä. Isällä oli kuollessaan vaimo, jonka kanssa perijä ei ollut läheinen. No, ensin tehtiin DNA-testit isä-lapsi suhteen todistamiseksi, sitten riideltiin lesken kanssa pitkään ja hartaasti eri kiinteistöistä ja mentiin oikeuteen, joka määräsi pesänjakajan. Taisi mennä pari vuotta, ennen kuin perintö oli viimein perijän taskussa ja tasinko leskellä. Siinä tilanteessa kannatti taistella.
Isäni on aina taloudellisesti suosinut uuden suhteen tuomia sisarpuoliani. Epäilemättä tämä toistuu perinnönjaossakin.
En lähde asiasta käräjöimään. Toisaalta tuskin menen hautajaisiinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, koska en jaksa tapella sen epävakaan sekopään kanssa. Mitä nopeammin ohi sen parempi.
Ainoa lapsi äidilleni ja välit poikki isään. Jos isän puolelta jotain tulee, niin tulee mutten kysele perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En aio riidellä. Vanhempani eivät ole erityisen varakkaita ja ovat ilmoittaneet, että lapsille ei olla jättämässä perintöä. Erityisesti jos isäni (sen vähänkin rahan ansainnut) kuolee ensin, niin äitini (pitkäaikaistyötön) todellakin vetää tilin sileäksi.
Välit sisaruksen kanssa eivät minulle ole merkittävä tekijä, kun välit ovat niin viileät muutenkin. Vaikea kuitenkin uskoa, että pienestä perinnöstä jaksaisin alkaa sotajalalle. Nyt on jo selvää, että jos rahaa jaettavaksi jää, niin sisarukseni tulee kuppaamaan vanhemmiltani kaiken mitä irti lähtee.
Sitten, jos kyse olisi oikeasti merkittävistä summista, niin kyllä todellakin riitelisin. Esimerkiksi tuollaisissa tilanteissa, että olisin biologinen lapsi ja joku leski olisi vetämässä miljoonat itselleen, niin lähtisin käräjille.
Vierailija kirjoitti:
Isäni on aina taloudellisesti suosinut uuden suhteen tuomia sisarpuoliani. Epäilemättä tämä toistuu perinnönjaossakin.
En lähde asiasta käräjöimään. Toisaalta tuskin menen hautajaisiinkaan.
Mutta sinähän olet rintaperillinen. Jos mitään testamentteja ei ole, perit isäsi ilman muuta. Olet joka tapauksessa oikeutettu lakiosaan, eikä siitä tarvitse käräjöidä, riittää kun ilmoitat siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisten rahat kyseessä, kunnioitan testamenttiä tai perintölakia sen puuttuessa. Minä en jaksa riidellä, lakimiehet saavat hoitaa tarvittaessa.
Miten siinä edes voisi tapahtua vääryyttä? Yksinkertainen laskutoimitus, jota on vaikea suorittaa väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla jäi aikoinaan muutama miljoona markkaa saamatta koska testamenttia oltiin joko tahallaan tai ajattelemattomuuttaan muutettu niin. Eipä tuolle nyt mitään oikein voinut joten en sille mitään tehnyt mutta kyllä viileni välit loppuun sukuun sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Rippuu tilanteesta. Omassa tilanteessani en, sillä olen muutenkin päättänyt kieltäytyä perinnöstä. En halua tehdä yhteistyötä kusipää-siskon kanssa mahdollisesta talon myynnistä ja muusta. Hautajaisistakin tulen sanomaan, että joko sinä järjestät kokonaan tai minä, yhdessä ei järjestetä yhtään mitään.
Mutta luin kerran ihan kiinnostavan perintötarinan, jossa ainoaa perijää (nuori aikuinen) ei erittäin varakas isä koskaan ollut tunnustanut virallisesti omakseen, vaikka oli ollut paljon mukana lapsensa elämässä. Isällä oli kuollessaan vaimo, jonka kanssa perijä ei ollut läheinen. No, ensin tehtiin DNA-testit isä-lapsi suhteen todistamiseksi, sitten riideltiin lesken kanssa pitkään ja hartaasti eri kiinteistöistä ja mentiin oikeuteen, joka määräsi pesänjakajan. Taisi mennä pari vuotta, ennen kuin perintö oli viimein perijän taskussa ja tasinko leskellä. Siinä tilanteessa kannatti taistella.
Nämä kuoleman jälkeen ilmaantuvat perilliset pitäisi kieltää laissa yksiselitteisesti. Jos siihen mennessä ei ole ollut mitään tunnustettavaa, niin asiaa ei pidä avata kun uhri ei pysty enää puolustamaan itseään.
En tiedä. Hirveän vaikea kysymys. Minun vanhempani ovat varsin varakkaita. Meitä suoria rintaperillisiä on kolme. Tiedän, että äitini tahto on, että vain yksi perii talon ja metsän. En tiedä, onko heillä testamenttia asiasta. Toivottavasti on, sillä olisi vaikea keskenään päättää, kuka sen talon ottaisi. Lakiosa, eli meidän tapauksessa yksi neljäsosa, toki kuuluu, mutta tuntuisi pahalta lähteä vaatimaan sitä. Silloinhan yksi perijöistä joutui verojen lisäksi ns. maksamaan minut ulos talosta jne. En osaa vastata.
Voi olla, että jos näin käy, jättäisin vaatimatta lakiosaani. Omien lasten kannalta se tuntuu pahalta, sillä olisihan se kuitenkin lisää meidän perheelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rippuu tilanteesta. Omassa tilanteessani en, sillä olen muutenkin päättänyt kieltäytyä perinnöstä. En halua tehdä yhteistyötä kusipää-siskon kanssa mahdollisesta talon myynnistä ja muusta. Hautajaisistakin tulen sanomaan, että joko sinä järjestät kokonaan tai minä, yhdessä ei järjestetä yhtään mitään.
Mutta luin kerran ihan kiinnostavan perintötarinan, jossa ainoaa perijää (nuori aikuinen) ei erittäin varakas isä koskaan ollut tunnustanut virallisesti omakseen, vaikka oli ollut paljon mukana lapsensa elämässä. Isällä oli kuollessaan vaimo, jonka kanssa perijä ei ollut läheinen. No, ensin tehtiin DNA-testit isä-lapsi suhteen todistamiseksi, sitten riideltiin lesken kanssa pitkään ja hartaasti eri kiinteistöistä ja mentiin oikeuteen, joka määräsi pesänjakajan. Taisi mennä pari vuotta, ennen kuin perintö oli viimein perijän taskussa ja tasinko leskellä. Siinä tilanteessa kannatti taistella.
Nämä kuoleman jälkeen ilmaantuvat perilliset pitäisi kieltää laissa yksiselitteisesti. Jos siihen mennessä ei ole ollut mitään tunnustettavaa, niin asiaa ei pidä avata kun uhri ei pysty enää puolustamaan itseään.
Eivät he sieltä välttämättä perinnön perässä tule, eivät kenties edes tiedä faijaansa. Perunkirjoituksessa vaadittava täydellinen sukuselvitys paljastaa tällaiset tapaukset, eikä niitä voida sen takia sivuuttaa perinnönjaossa.
Ei mun tarvii, kun oon nuorin ja ainoo, jolla on muksu. Kaikki tulee ennen pitkää mulle kuitenkin, viimestään lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Miten siinä edes voisi tapahtua vääryyttä? Yksinkertainen laskutoimitus, jota on vaikea suorittaa väärin.
Tällainen lapsenusko on jotenkin niin herttaista 🥰
Alue: Aihe vapaa
Jep