Lue keskustelun säännöt.
Ensimmäinen lapsi erityislapsi, mikä riski saada toinen?
13.06.2020 |
Meillä on mieheni kanssa yksi lapsi, reilu 4v ja nyt sai diagnoosin laaja-alaisesta kehityshäiriöstä/-viivästymästä, on myös autismin ja ADHD:n piirteitä. Lapsi on jatkuvasti avun piirissä ja kehitystä on tapahtunut nyt paljon tämän vuoden aikana, puhetta ei kuitenkaan vielä tule. Muutamia yliherkkyyksiä lapsella epäiltiin, mutta ne karsiutuivat pois tutkimuksissa, ainoastaan pientä ääniyliherkkyyttä on havaittavissa kausittais luontoisena.
Aiomme hankkia toisen lapsen ja yritys on tarkoitus aloittaa ensi kuussa. Mikä riski on saada toinen erityislapsi?
Kummankaan suvussa ei tietääksemme ole autismia, ainoastaan miehen puolen suvussa on muutamia perussairauksia ja lukihäiriötä. Saattaa myös olla diagnosoimaton personaallisuushäiriö, mutta sitä en tiedä varmaksi.
Olen useasti epäillyt, että itse olisin autistinen, koska lapsi on täysin minun kopioni. Muistan, miten itselleni oli juuri samat asiat aivan yhtä vaikeita ja aloin itsekin puhua vasta liki 5-vuotiaana. Asiaa ei kuitenkaan ole tutkittu, enkä koe tarvitsevani mitään apua arjessa tmv. Pärjään aivan hyvin kaikilla elämän osa-alueilla, paitsi että joskus koen puhuvani typeriä. Tajuan välillä heti suuni avattua, että nyt tuli sanottua typerästi. Minulla on lisäksi useampia yliherkkyyksiä.
Tiedän, että toinen lapsi voi myös olla erityislapsi, varsinkin jos itselläni on autismi tmv. Kasvatan kuitenkin jo tätä yhtä, joten en koe asiaa niin ongelmalliseksi, koska tämä arki on minulle normaalia.
Onko teillä muilla, joilla on esikoinen ollut erityislapsi, tullut lisää erityislapsia vai ovatko sisarukset olleet "normaaleja"?
Kommentit (54)
Vaikuttaa siltä että sinulta perittyä jos itse olet ollut samanlainen, puheenviivästyminen yms. Kukaan ei voi ennakolta tietää onko toinen lapsi myös erityislapsi. Kun kerran vakaasti ja harkiten olette päättäneet hankkia toisen lapsen niin hankkikaa. Osaat toimia erityisen kanssa jos sellainen tulee. On mahdollista että laspi on ns. normaali.
Olen ammatillinen opettaja. Minulla on ollut muutama opiskelija tässä vuosien varrella joilla autisminkirjon pulmia. Osalla heistä oireet lieviä ja osalla haastavia.
Erityistä iloa tuotti nuori mies joka oppi ammatin helposti, on tarkka, ahkera ja innostunut työssään. Hänet palkattiin yritykseen heti valmistumisensa jälkeen sillä kaikki työssäoppimisjaksonsa hoiti moitteettomasti. On myös heitä joiden opiskelu ja työllistyminen on haastavaa, näitä ongelmia on ns. normaaleillakin.
Onneksi nykyään on tukitoimia jo pikkulapsille, ongelmaa ei ole syytä piilotella koska se on hyvinkin näkyvää. Kaikki apu ja tuki kannattaa ottaa vastaan.
Onnellista odotusta sinulle ja kaikkea hyvää perheellenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Painin itse tämän asian kanssa, sillä erolla että lapset on jo tehty. Kolmesta lapsesta nuorin sai juuri adhd-diagnoosin, hän on 6 v. Vanhin, 12 v., on tutkimuksista. Hänellä samaa alettiin epäillä vasta nyt. Seuraavana tutkitaan keskimmäinen ja myös itse olen pyytänyt päästä tutkimuksiin. Veljelläni löydettiin aikuisena. Meillä nämä jääneet pimentoon tähän asti, kun lapset ja minä olemme kaikki pärjänneet koulussa/opinnoissa todella hyvin. Kuulemma matemaattinen/kielellinen lahjakkuus usein kompensoi adhd:n oireita. Vasta nuorimmalla oli niin selkeä hyperaktiivisuus, että siihen kiinnitettiin huomioita. Me muut olemme lähinnä hajamielisiä/"boheemeita", eli enemmän add:n oireisto.
Meillä siis vahvasti periytynyt suvusta. Tällä tietämyksellä en tekisi/tee lapsia lisää.
Lisään vielä, että tämä nuorin menee byt syksyllä kouluun, vaikka on ihan loppuvuoden lapsi. Adhd:sta huolimatta kouluunmenoa ei katsottu olevan tarpeen siirtää, koska on muuten taidoiltaan jopa ikätasoaan edellä. Meillä ongelmat ovat tarkkaavuudessa ja keskittymisessä, lisäksi pienimmällä hyperaktiivisuudessa. Kyllä nämä "oireet" inhimillistä kärsimystä aiheuttavat. Itse aloin epäillä, että jotain minullakin on vialla vasta, kun sain lapsia. Jotenkin arjen hommat oli vaikea pitää kasassa, vaikka olen työssäni hyvä. Vähän samaa, kun luin Katri Mannisen haastattelusta, että "Miten voi vaivatta kirjoittaa kokonaisia käsikirjoituksia, mutta ei saa kotiaan pidettyä siistinä."
Kiitos vastauksista!
En ollut ollenkaan ajatellut tuota perinnöllisyysasioihin perehtynyttä lääkäriä, mutta otan sen nyt hoidettavaksi!
Meillä on miehen kanssa molemmilla toivottu lapsien määrä kaksi, joten toinen lapsi olisi meille myös viimeinen.
Esikoinen tuskin asuu meidän kanssamme lopun ikäänsä, hänen erityistarpeensa eivät ole lähelläkään pahimmasta päästä. Lääkärit eivät myöskään tähän usko.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista!
En ollut ollenkaan ajatellut tuota perinnöllisyysasioihin perehtynyttä lääkäriä, mutta otan sen nyt hoidettavaksi!
Meillä on miehen kanssa molemmilla toivottu lapsien määrä kaksi, joten toinen lapsi olisi meille myös viimeinen.
Esikoinen tuskin asuu meidän kanssamme lopun ikäänsä, hänen erityistarpeensa eivät ole lähelläkään pahimmasta päästä. Lääkärit eivät myöskään tähän usko.
Ap
Siitä ajasta saa sitten tapella aika paljon monella eri paikkakunnalla :/ facebookin erityislapsien ryhmässä tästä on ollut paljon puhetta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista!
En ollut ollenkaan ajatellut tuota perinnöllisyysasioihin perehtynyttä lääkäriä, mutta otan sen nyt hoidettavaksi!
Meillä on miehen kanssa molemmilla toivottu lapsien määrä kaksi, joten toinen lapsi olisi meille myös viimeinen.
Esikoinen tuskin asuu meidän kanssamme lopun ikäänsä, hänen erityistarpeensa eivät ole lähelläkään pahimmasta päästä. Lääkärit eivät myöskään tähän usko.
Ap
Siitä ajasta saa sitten tapella aika paljon monella eri paikkakunnalla :/ facebookin erityislapsien ryhmässä tästä on ollut paljon puhetta
Niin arvelinkin, mutta jo kaikista esikoisen asioistakin on saanut tapella ja vaatimalla vaatia meille kuuluvia asioita. Varsinkin Kelan kanssa on saanut tapella ja lääkärit ovat kirjoittaneet aina vain uusia ja uusia lausuntoja, mutta silti Kela on hylännyt kaikki hakemukset. Nyt vihdoin ja viimein hakemukset menivät läpi ja vammaistukeakin maksettiin takautuvasti viime vuoden alusta asti. Nyt kuitenkin kaikki on alkanut rullata hieman helpommin kevään aikana. Soitan heti maanantaina neuvolaan tuosta perinnöllisyysasiasta, toivotaan että se hoituu nopeasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka se toinen lapsi olisikin syntyessään terve, niin todennäköisesti tulisi masentumaan tmv, koska ei ole saanut tarpeeksi huomiotta teiltä vanhemmilta. Vaikka kuinka yrittäisi huomioida molempia lapsia tasapuolisesti niin erikoislapsen ehdoilla mennään.
Tämähän se tilanne hyvin usein on. Vanhempien huomio pyörii pelkästään erityisessä/vammaisessa lapsessa ja muut lapset jäävät emotionaalisesti heittelle. Niin surullista!
Vierailija kirjoitti:
Ap, toivoisin että ajattelisit pelkästään itsesi ja halujesi sijaan esikoistasi, jolla on vaikeaa ja joka kaipaa tukeasi. Toisen lapsen syntyessähän hän jää pienemmälle huomiolle ja tyelle, onko se oikein jos hän näitä kuitenkin tarvitsee?
Ainakin meille pikkusisaruksesta on ollut valtava apu sosiaalisten taitojen harjoittamiseen. Jos vanhemmilla on kaikki hyvin, niin kyllä sitä aikaa riittää tukea lasta useamman lapsen kanssa, ja tukea onneksi saa muualtakin, toimintaterapia, puheterapia, neuropsykiatrinen kuntoutus jne. Vanhempi ei ole lapsensa ainoa tuen lähde tällaisessa tilanteessa, eikä se palvele ketään jos tällaiseen pyritään. Kyllä maailma on täynnä erityislapsia sisarusten kera, ja hyvinkin usein siitä sisaruksesta on kehitykselle etua. Varsinkin autisti tarvitsee runsaasti harjoitustilanteita sosiaalisissa tilanteissa toisten lasten kanssa. Ihannetilanne onkin, että tätä seuraa löytyy kotoa, ja päivähoidossa ei täytyisi olla kokopäiväisesti hälyn keskellä.
Meillä lapsi on päivähoidossa muutaman tunnin aamusta kuntouttavasti. Aistiherkkyydet vaikuttavat niin vahvasti, ettemme halua sen pidempään vielä pitää. Kun tulee kotiin, niin laitetaan pikkusisarus unille, hetki rentoudutaan ja lapsi saa puuhailla omien mielenkiinnon kohteiden ääressä. Sitten sisarus herää ja alkaa yhteisleikit, jotka jo itsessään ovat autismikirjon lapselle kuntouttavia. Ne vain eivät ole sen oman rakkaan sisaruksen kanssa kuormittavia. Ilon kyyneleitä tulee monta kertaa päivässä, kun esikoinen yhtäkkiä hoitaakin sanojen avulla vaikean tilanteen tai halaa sisarusta, yrittää saada häntä iloiseksi jos itkettää jne. Tämä on korvaamatonta kuntoutusta esikoiselle, puhumattakaan siitä että hän saa kokea toisen lapsen aidosti tykkäävän hänestä omana itsenään, ja pienelle sisarukselle se opettaa erilaisuuden hyväksymistä ym. Näissä tilanteissa käytetään erilaisia tukitoimenpiteitä apuna, eli itselläni on esimerkiksi kuvavarasto, josta otan leikkiin sopivia kuvia esille ja riitatilanteissa myös on kuvat usein apuna
Joskus piirretään kolmestaan jokin tilanne, missä esikoinen ei ole ymmärtänyt ns. sosiaalisia sääntöjä. Ylipäätään sisaruussuhde on ihana asia, jos vain vanhemmilla on siihen suhteeseen aikaa panostaa. Siinä suhteessa voidaan harjoitella juurikin niitä sosiaalisia taitoja ja tunteiden tunnistamista paljon turvallisemmin kuin päiväkodissa. Kun mies sitten tulee kotiin, niin jompi kumpi tekee esikoisen kanssa omia tehtäviä ja pienempi saa kahdenkeskistä aikaa myös toisen vanhemman kanssa. Ilta vietetään perheaikaa yhdessä usein pelaillen jotain lautapeliä, joka on loistavaa kuntoutusta myös koska siinä harjoitellaan vuorottelua.
Eli minä en ole kyllä kokenut asiaa ollenkaan noin, vaan oikeastaan ihan päinvastoin. Esikoinen oli pitkään esimerkiksi ihan täysin puettava, mutta niissäkin aloin käyttää kuvia molemmille lapsille yhtä aikaa ja hiljalleen sekin alkoi helpottamaan. Uskon että AP itse aika realistisesti jo tietää mitä lapsensa tukeminen heillä konkreettisesti tarkoittaa ja osaa arvioida miten toinen lapsi voi kuviota haastaa.
T.aspergerin äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentoija nr. 17 tässä taas.
Autisminkirjon häiriöissä tosiaan todennäköisyys on vaikea arvioida.
Vanhemmat ovat usein terveen kirjoissa, mutta voivat omata diagnosoimattomia autistisia piirteitä.
Viimeinen raskaus oli suunnittelematon, ja kävimme perinnöllisyyslääkärin juttusilla, koska oli jo 2 erityislasta.
Ajan saimme niin myöhään, että abortti olisi vaatinut erityisluvan, eikä oikein enää tuntunut oikealta.
Lääkäri arvioi 5. lapsellamme olevan 25-50% mahdollisuuden olla autismin kirjolla, oli se sitten lievää as-piirteisyyttä tai syvä autismi + kehitysvamma.
Terve lapsi tuli.
Entä jos oma perussairautesi pahenee toisen raskauden myötä? Miten jaksat hoitaa sekä esikoista ja mahdollisesti toistakin vaativaa lasta? Teillä on päähänpinttymä kahdesta lapsesta ettekä osaa ajatella realistisesti. Olisiko parasta tyytyä tuohon yhteen lapseen jonka hoitoon voimasi riittävät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajua noin negatiivista suhtautumista. Hyvin todennäköisesti lapsi olisi terve tai olisi yhtä normaali kuin ap ja hänen miehensä.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos oma perussairautesi pahenee toisen raskauden myötä? Miten jaksat hoitaa sekä esikoista ja mahdollisesti toistakin vaativaa lasta? Teillä on päähänpinttymä kahdesta lapsesta ettekä osaa ajatella realistisesti. Olisiko parasta tyytyä tuohon yhteen lapseen jonka hoitoon voimasi riittävät?
Tuolla logiikalla kukaan perussairas ei voisi hankkia lapsia. Elämä yllättää, saatat itse sairastua, lapsi voi sairastua, puoliso voi kuolla.
Elämässä nyt vaan on riskejä. Pitää katsoa sitä tosiallista tilannetta missä elää, mahtuuko siihen vielä yksi lapsi, sitten tiedostaa riskit ja miettiä mitä itse haluaa puolison kanssa.
Ei jotain asiaa kannata jättää tekemättä vain koska siihen sisältyy riski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänä vuonna juuri puhuimme esikoisen neuvolassa toisen lapsen mahdollisuudesta ja terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että se ehdottomasti auttaisi esikoista tietyissä tilanteissa. Tiedän itsekin, että auttaisi, kun tuntemattomat lapset säikähtävät helposti omaa lastani, kun menee leikkeihin mukaan. Ja herkästi esim. päiväkodissa häntä ovat muut lapset kiusanneet, eikä enää oikein halua mennä muiden lasten kanssa leikkimään.
Tuo mitä nro 28 kirjoitti lapseni tukemisesta, pitää täysin paikkansa. Joka tilanteessa tiedän heti mitä pitää tehdä, millä äänenpainolla puhua, miten elehtiä jne. että lapsen saa rauhoitettua. Monesti olenkin ihmetellyt, kun olen huomannut ihmisten menevän aivan puihin lapseni kanssa, kun on tullut jokin minulle aivan arkipäiväinen tilanne vastaan. Niin sukulaiset kuin jopa ammatti-ihmiset ovat olleet sormi suussa tilanteen kanssa, jonka itse osaan rauhoittaa muutamissa sekunneissa.
Ensimmäinen raskaus meni hyvin omasta sairaudestani huolimatta, se tuntui jopa loppuvaiheessa helpottavan. Olen tästä puhunut lääkäreiden kanssa ja he ovat ehdottomasti suositelleet mahdollisimman pian raskautumista, jos toinen lapsi on haaveissa. Raskaus kyllä rasittaa minua hieman enemmän kuin muita, mutta ei äärettömästi, mikäli en pitkitä raskautumista siihen asti, että iän takia sairauteni pahenee. Ja en ole yksin huolehtimassa lapsista, minulla on mies, joka osallistuu jo nyt lapsensa elämään jatkuvasti, enkä epäile hetkeäkään, ettei osallistuisi myös toisen lapsensa elämään ja vastaisi tämän tarpeisiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, toivoisin että ajattelisit pelkästään itsesi ja halujesi sijaan esikoistasi, jolla on vaikeaa ja joka kaipaa tukeasi. Toisen lapsen syntyessähän hän jää pienemmälle huomiolle ja tyelle, onko se oikein jos hän näitä kuitenkin tarvitsee?
Ainakin meille pikkusisaruksesta on ollut valtava apu sosiaalisten taitojen harjoittamiseen. Jos vanhemmilla on kaikki hyvin, niin kyllä sitä aikaa riittää tukea lasta useamman lapsen kanssa, ja tukea onneksi saa muualtakin, toimintaterapia, puheterapia, neuropsykiatrinen kuntoutus jne. Vanhempi ei ole lapsensa ainoa tuen lähde tällaisessa tilanteessa, eikä se palvele ketään jos tällaiseen pyritään. Kyllä maailma on täynnä erityislapsia sisarusten kera, ja hyvinkin usein siitä sisaruksesta on kehitykselle etua. Varsinkin autisti tarvitsee runsaasti harjoitustilanteita sosiaalisissa tilanteissa toisten lasten kanssa. Ihannetilanne onkin, että tätä seuraa löytyy kotoa, ja päivähoidossa ei täytyisi olla kokopäiväisesti hälyn keskellä.
Meillä lapsi on päivähoidossa muutaman tunnin aamusta kuntouttavasti. Aistiherkkyydet vaikuttavat niin vahvasti, ettemme halua sen pidempään vielä pitää. Kun tulee kotiin, niin laitetaan pikkusisarus unille, hetki rentoudutaan ja lapsi saa puuhailla omien mielenkiinnon kohteiden ääressä. Sitten sisarus herää ja alkaa yhteisleikit, jotka jo itsessään ovat autismikirjon lapselle kuntouttavia. Ne vain eivät ole sen oman rakkaan sisaruksen kanssa kuormittavia. Ilon kyyneleitä tulee monta kertaa päivässä, kun esikoinen yhtäkkiä hoitaakin sanojen avulla vaikean tilanteen tai halaa sisarusta, yrittää saada häntä iloiseksi jos itkettää jne. Tämä on korvaamatonta kuntoutusta esikoiselle, puhumattakaan siitä että hän saa kokea toisen lapsen aidosti tykkäävän hänestä omana itsenään, ja pienelle sisarukselle se opettaa erilaisuuden hyväksymistä ym. Näissä tilanteissa käytetään erilaisia tukitoimenpiteitä apuna, eli itselläni on esimerkiksi kuvavarasto, josta otan leikkiin sopivia kuvia esille ja riitatilanteissa myös on kuvat usein apuna
Joskus piirretään kolmestaan jokin tilanne, missä esikoinen ei ole ymmärtänyt ns. sosiaalisia sääntöjä. Ylipäätään sisaruussuhde on ihana asia, jos vain vanhemmilla on siihen suhteeseen aikaa panostaa. Siinä suhteessa voidaan harjoitella juurikin niitä sosiaalisia taitoja ja tunteiden tunnistamista paljon turvallisemmin kuin päiväkodissa. Kun mies sitten tulee kotiin, niin jompi kumpi tekee esikoisen kanssa omia tehtäviä ja pienempi saa kahdenkeskistä aikaa myös toisen vanhemman kanssa. Ilta vietetään perheaikaa yhdessä usein pelaillen jotain lautapeliä, joka on loistavaa kuntoutusta myös koska siinä harjoitellaan vuorottelua.Eli minä en ole kyllä kokenut asiaa ollenkaan noin, vaan oikeastaan ihan päinvastoin. Esikoinen oli pitkään esimerkiksi ihan täysin puettava, mutta niissäkin aloin käyttää kuvia molemmille lapsille yhtä aikaa ja hiljalleen sekin alkoi helpottamaan. Uskon että AP itse aika realistisesti jo tietää mitä lapsensa tukeminen heillä konkreettisesti tarkoittaa ja osaa arvioida miten toinen lapsi voi kuviota haastaa.
T.aspergerin äiti
Entäs kun pikkusisarus kasvaa ja alkaa olemaan oma kaveripiiri?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänä vuonna juuri puhuimme esikoisen neuvolassa toisen lapsen mahdollisuudesta ja terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että se ehdottomasti auttaisi esikoista tietyissä tilanteissa. Tiedän itsekin, että auttaisi, kun tuntemattomat lapset säikähtävät helposti omaa lastani, kun menee leikkeihin mukaan. Ja herkästi esim. päiväkodissa häntä ovat muut lapset kiusanneet, eikä enää oikein halua mennä muiden lasten kanssa leikkimään.
Tuo mitä nro 28 kirjoitti lapseni tukemisesta, pitää täysin paikkansa. Joka tilanteessa tiedän heti mitä pitää tehdä, millä äänenpainolla puhua, miten elehtiä jne. että lapsen saa rauhoitettua. Monesti olenkin ihmetellyt, kun olen huomannut ihmisten menevän aivan puihin lapseni kanssa, kun on tullut jokin minulle aivan arkipäiväinen tilanne vastaan. Niin sukulaiset kuin jopa ammatti-ihmiset ovat olleet sormi suussa tilanteen kanssa, jonka itse osaan rauhoittaa muutamissa sekunneissa.
Ensimmäinen raskaus meni hyvin omasta sairaudestani huolimatta, se tuntui jopa loppuvaiheessa helpottavan. Olen tästä puhunut lääkäreiden kanssa ja he ovat ehdottomasti suositelleet mahdollisimman pian raskautumista, jos toinen lapsi on haaveissa. Raskaus kyllä rasittaa minua hieman enemmän kuin muita, mutta ei äärettömästi, mikäli en pitkitä raskautumista siihen asti, että iän takia sairauteni pahenee. Ja en ole yksin huolehtimassa lapsista, minulla on mies, joka osallistuu jo nyt lapsensa elämään jatkuvasti, enkä epäile hetkeäkään, ettei osallistuisi myös toisen lapsensa elämään ja vastaisi tämän tarpeisiin.
Ap
Nimenomaan tuosta näkökulmasta se pikkusisarus on ollut korvaamaton. Meidänkin lapsi tulee herkästi kiusatuksi ja toiset lapset eivät välttämättä hyväksy leikkialotteita. Sisaruksen kanssa niitä tilanteita voi harjoitella ilman että tulee hylätyksi ja syrjityksi. Meidän pikkusisarus jumaloi isosisarustaan, halii ja on aina valmis leikkimään. Eikä häneltä ole ollut erityisyys pois. Siinähän molempien hoito on mennyt kuin joillain menee kaksostenkin hoito. Kun isosisarus on ollut jossain jäljessä ikätovereita (vessakäynnit, pukeminen, siirtymät jne.) niin hienosti ollaan voitu niitä harjoitella sitten pikkusisaruksen kanssa yhdessä. Pienempi sisarus runsaasti myös kahdenkeskistä aikaa iltaisin ja viikonloppuisin, sillä esikoisen kanssa tehdään erilaisia harjoituksia myös. Tässä vain jaetaan vastuuta ja huolehditaan siitä että tehdään koko perheen kesken myös kaikkea.
-28
Minulla itselläni todennäköisesti lievä asperger, minkä ymmärsin vasta lasten diagnoosien myötä. Esikoiseni on lievä asperger, joka on tähän asti pärjännyt hyvin vähäisillä tukitoimilla, mutta esim. kaverisuhteet tuottaa välillä päänvaivaa. Toinen lapseni on vaikeammin autistinen ja kehitysvammainen ja tarvitsee hyvin paljon tukea arjessa. Tuskin tulee pärjäämään elämässään itsenäisesti.
Jos sinulla on voimavaroja toisellekin erityislapselle (voi olla paljon vaativampikin tapaus niinkuin minulla) niin antaa mennä vain. Henkilökohtaisesti minua jäi mietityttämään mainitsemasi paheneva sairautesi. Jos kävisi niin, että lapsesi olisi fyysisesti paljon tukea vaativa, niin pystyisitkö siihen sairautesi osalta. Esim. minun poikani alkaa olla jo aika iso ja voimakas, mutta edelleen täytyy auttaa lähes kaikessa pukemisessa, pesemisessä, vessa-asioissa ja välillä nostella. Myös raivokohtauksensa voivat olla aika fyysisiä. Olen toistaiseksi hyvässä kunnossa, mutta mietin usein, miten käy, jos sairastun. En halua turhia pelotella. On tietysti täysin mahdollista, että saatte aivan terveen lapsen, mutta näitä asioita on hyvä miettiä. Itse olisin halunnut kolme lasta, mutta sai nyt jäädä kahteen.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ensimmäinen erityislapsi yleensä jää ainoaksi lapseksi. Miksi kukaan hankkisi toista?
Ei kaikki tajua, että lapsi on erityislapsi. Tiedän yhdenkin perheen, jossa kaikki neljä lasta saaneet diagnoosin, vai oliko niin että kolmella diagnoosi ja neljäs ei koennut sitä tarvitsevansa. Jotain aspergereita kaikki lapset ja vasta näiden lasten juttujen jälkeen vanhemmatkin tajusivat, että ovat itsekin o_O
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, toivoisin että ajattelisit pelkästään itsesi ja halujesi sijaan esikoistasi, jolla on vaikeaa ja joka kaipaa tukeasi. Toisen lapsen syntyessähän hän jää pienemmälle huomiolle ja tyelle, onko se oikein jos hän näitä kuitenkin tarvitsee?
Ainakin meille pikkusisaruksesta on ollut valtava apu sosiaalisten taitojen harjoittamiseen. Jos vanhemmilla on kaikki hyvin, niin kyllä sitä aikaa riittää tukea lasta useamman lapsen kanssa, ja tukea onneksi saa muualtakin, toimintaterapia, puheterapia, neuropsykiatrinen kuntoutus jne. Vanhempi ei ole lapsensa ainoa tuen lähde tällaisessa tilanteessa, eikä se palvele ketään jos tällaiseen pyritään. Kyllä maailma on täynnä erityislapsia sisarusten kera, ja hyvinkin usein siitä sisaruksesta on kehitykselle etua. Varsinkin autisti tarvitsee runsaasti harjoitustilanteita sosiaalisissa tilanteissa toisten lasten kanssa. Ihannetilanne onkin, että tätä seuraa löytyy kotoa, ja päivähoidossa ei täytyisi olla kokopäiväisesti hälyn keskellä.
Meillä lapsi on päivähoidossa muutaman tunnin aamusta kuntouttavasti. Aistiherkkyydet vaikuttavat niin vahvasti, ettemme halua sen pidempään vielä pitää. Kun tulee kotiin, niin laitetaan pikkusisarus unille, hetki rentoudutaan ja lapsi saa puuhailla omien mielenkiinnon kohteiden ääressä. Sitten sisarus herää ja alkaa yhteisleikit, jotka jo itsessään ovat autismikirjon lapselle kuntouttavia. Ne vain eivät ole sen oman rakkaan sisaruksen kanssa kuormittavia. Ilon kyyneleitä tulee monta kertaa päivässä, kun esikoinen yhtäkkiä hoitaakin sanojen avulla vaikean tilanteen tai halaa sisarusta, yrittää saada häntä iloiseksi jos itkettää jne. Tämä on korvaamatonta kuntoutusta esikoiselle, puhumattakaan siitä että hän saa kokea toisen lapsen aidosti tykkäävän hänestä omana itsenään, ja pienelle sisarukselle se opettaa erilaisuuden hyväksymistä ym. Näissä tilanteissa käytetään erilaisia tukitoimenpiteitä apuna, eli itselläni on esimerkiksi kuvavarasto, josta otan leikkiin sopivia kuvia esille ja riitatilanteissa myös on kuvat usein apuna
Joskus piirretään kolmestaan jokin tilanne, missä esikoinen ei ole ymmärtänyt ns. sosiaalisia sääntöjä. Ylipäätään sisaruussuhde on ihana asia, jos vain vanhemmilla on siihen suhteeseen aikaa panostaa. Siinä suhteessa voidaan harjoitella juurikin niitä sosiaalisia taitoja ja tunteiden tunnistamista paljon turvallisemmin kuin päiväkodissa. Kun mies sitten tulee kotiin, niin jompi kumpi tekee esikoisen kanssa omia tehtäviä ja pienempi saa kahdenkeskistä aikaa myös toisen vanhemman kanssa. Ilta vietetään perheaikaa yhdessä usein pelaillen jotain lautapeliä, joka on loistavaa kuntoutusta myös koska siinä harjoitellaan vuorottelua.Eli minä en ole kyllä kokenut asiaa ollenkaan noin, vaan oikeastaan ihan päinvastoin. Esikoinen oli pitkään esimerkiksi ihan täysin puettava, mutta niissäkin aloin käyttää kuvia molemmille lapsille yhtä aikaa ja hiljalleen sekin alkoi helpottamaan. Uskon että AP itse aika realistisesti jo tietää mitä lapsensa tukeminen heillä konkreettisesti tarkoittaa ja osaa arvioida miten toinen lapsi voi kuviota haastaa.
T.aspergerin äiti
Entäs kun pikkusisarus kasvaa ja alkaa olemaan oma kaveripiiri?
Sitten koetaan ja eletään niitä tunteita mitä joka perheessä eletään, kun sisarukset ovat läheisiä ja omia kavereita alkaa löytyä. Sehän on vain elämää ja erittäin hyvää sellaista, jos pystyy luomaan hyvän sisaruussuhteen ja oppii myös luomaan kaverisuhteita, kohtelemaan kaikkia kunnioituksella. Hyvä suhde on tuossa caiheessau jo luotu ja molemmat ovat saaneet korvaamatonta yhdessäoloa varhaislapsuuteensa. Tuo aika on kaikissa perheissä edessä, miksi se meillä olisi sen kamalampaa kuin muissakaan? Meidän esikoisella on oikein hyvä ennuste, hän on fiksu (oppi lukemaan ja laskemaan jo 4-vuotiaanaö ja hyötyy nyt todella paljon kun saa näinä vuosina vielä harjoitella sosiaalisia taitoja rauhassa. Kouluikäisenä varmasti jo löytyy kunnolla omiakin kavereita, kun ei ole lannistunut pienestä pitäen. Kun on lapsena saanut kokea, että toiset tykkäävät, niin voi luottaa siihen isompanakin. Ap:kin sanoi, että heillä on hyvä ennuste lapsen tulevaisuuteen. Tämä tarkoittaa usein sitä, että lapsi voi käyttäytyä alle kouluikäisenä hyvin poikkeavasti, mutta hyvällä tuella kirii huimasti ensimmäiseen luokkaan mennessä eikä enää poikkea niin vahvasti ikätovereista. Näinhän se on AP:lla itselläänkin mennyt.
-lainaamasi
Vierailija kirjoitti:
Minulla itselläni todennäköisesti lievä asperger, minkä ymmärsin vasta lasten diagnoosien myötä. Esikoiseni on lievä asperger, joka on tähän asti pärjännyt hyvin vähäisillä tukitoimilla, mutta esim. kaverisuhteet tuottaa välillä päänvaivaa. Toinen lapseni on vaikeammin autistinen ja kehitysvammainen ja tarvitsee hyvin paljon tukea arjessa. Tuskin tulee pärjäämään elämässään itsenäisesti.
Jos sinulla on voimavaroja toisellekin erityislapselle (voi olla paljon vaativampikin tapaus niinkuin minulla) niin antaa mennä vain. Henkilökohtaisesti minua jäi mietityttämään mainitsemasi paheneva sairautesi. Jos kävisi niin, että lapsesi olisi fyysisesti paljon tukea vaativa, niin pystyisitkö siihen sairautesi osalta. Esim. minun poikani alkaa olla jo aika iso ja voimakas, mutta edelleen täytyy auttaa lähes kaikessa pukemisessa, pesemisessä, vessa-asioissa ja välillä nostella. Myös raivokohtauksensa voivat olla aika fyysisiä. Olen toistaiseksi hyvässä kunnossa, mutta mietin usein, miten käy, jos sairastun. En halua turhia pelotella. On tietysti täysin mahdollista, että saatte aivan terveen lapsen, mutta näitä asioita on hyvä miettiä. Itse olisin halunnut kolme lasta, mutta sai nyt jäädä kahteen.
Nr. 17 tässä taas.
Juu, 2. erityislapsen jälkeen aloin käydä omaa elämääni läpi ja muistui mieleen takkuinen koulun aloitus.
Minua käytettiin psykologilla alaluokilla(70-luvun loppua), mutta mitään papereita ei käynneistä jäänyt, vanhemmille todettiin vain "lapsi on älykäs".
Etsinnän jälkeen löytyi 2 konekirjoitusliuskaa, kuvaus oli kuin oppikirjaesimerkki aspergerista....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, toivoisin että ajattelisit pelkästään itsesi ja halujesi sijaan esikoistasi, jolla on vaikeaa ja joka kaipaa tukeasi. Toisen lapsen syntyessähän hän jää pienemmälle huomiolle ja tyelle, onko se oikein jos hän näitä kuitenkin tarvitsee?
Ainakin meille pikkusisaruksesta on ollut valtava apu sosiaalisten taitojen harjoittamiseen. Jos vanhemmilla on kaikki hyvin, niin kyllä sitä aikaa riittää tukea lasta useamman lapsen kanssa, ja tukea onneksi saa muualtakin, toimintaterapia, puheterapia, neuropsykiatrinen kuntoutus jne. Vanhempi ei ole lapsensa ainoa tuen lähde tällaisessa tilanteessa, eikä se palvele ketään jos tällaiseen pyritään. Kyllä maailma on täynnä erityislapsia sisarusten kera, ja hyvinkin usein siitä sisaruksesta on kehitykselle etua. Varsinkin autisti tarvitsee runsaasti harjoitustilanteita sosiaalisissa tilanteissa toisten lasten kanssa. Ihannetilanne onkin, että tätä seuraa löytyy kotoa, ja päivähoidossa ei täytyisi olla kokopäiväisesti hälyn keskellä.
Meillä lapsi on päivähoidossa muutaman tunnin aamusta kuntouttavasti. Aistiherkkyydet vaikuttavat niin vahvasti, ettemme halua sen pidempään vielä pitää. Kun tulee kotiin, niin laitetaan pikkusisarus unille, hetki rentoudutaan ja lapsi saa puuhailla omien mielenkiinnon kohteiden ääressä. Sitten sisarus herää ja alkaa yhteisleikit, jotka jo itsessään ovat autismikirjon lapselle kuntouttavia. Ne vain eivät ole sen oman rakkaan sisaruksen kanssa kuormittavia. Ilon kyyneleitä tulee monta kertaa päivässä, kun esikoinen yhtäkkiä hoitaakin sanojen avulla vaikean tilanteen tai halaa sisarusta, yrittää saada häntä iloiseksi jos itkettää jne. Tämä on korvaamatonta kuntoutusta esikoiselle, puhumattakaan siitä että hän saa kokea toisen lapsen aidosti tykkäävän hänestä omana itsenään, ja pienelle sisarukselle se opettaa erilaisuuden hyväksymistä ym. Näissä tilanteissa käytetään erilaisia tukitoimenpiteitä apuna, eli itselläni on esimerkiksi kuvavarasto, josta otan leikkiin sopivia kuvia esille ja riitatilanteissa myös on kuvat usein apuna
Joskus piirretään kolmestaan jokin tilanne, missä esikoinen ei ole ymmärtänyt ns. sosiaalisia sääntöjä. Ylipäätään sisaruussuhde on ihana asia, jos vain vanhemmilla on siihen suhteeseen aikaa panostaa. Siinä suhteessa voidaan harjoitella juurikin niitä sosiaalisia taitoja ja tunteiden tunnistamista paljon turvallisemmin kuin päiväkodissa. Kun mies sitten tulee kotiin, niin jompi kumpi tekee esikoisen kanssa omia tehtäviä ja pienempi saa kahdenkeskistä aikaa myös toisen vanhemman kanssa. Ilta vietetään perheaikaa yhdessä usein pelaillen jotain lautapeliä, joka on loistavaa kuntoutusta myös koska siinä harjoitellaan vuorottelua.Eli minä en ole kyllä kokenut asiaa ollenkaan noin, vaan oikeastaan ihan päinvastoin. Esikoinen oli pitkään esimerkiksi ihan täysin puettava, mutta niissäkin aloin käyttää kuvia molemmille lapsille yhtä aikaa ja hiljalleen sekin alkoi helpottamaan. Uskon että AP itse aika realistisesti jo tietää mitä lapsensa tukeminen heillä konkreettisesti tarkoittaa ja osaa arvioida miten toinen lapsi voi kuviota haastaa.
T.aspergerin äiti
Entäs kun pikkusisarus kasvaa ja alkaa olemaan oma kaveripiiri?
Sisarus kasvaa hänellä on oma kaveripiiri sisarus vanhemmat jne. -eri
Pyydä perinnöllisyysneuvonta / kliinisen genetiikan konsultaatuo uusiutumisriskistä. Se on teidän oikeus, saada arvio raskautta suunnitellessa. Kysy lapsenne hoitotahosta tai neuvolasta konsultaatiolähe. Sitten tulee joko kirjallinen vastaus tai vastaanotto.