Minkälaista on elää pitkässä avioliitoss?

Sinkku olen ja mietin joskus, että pariskunnat eivät anna itsestään niin paljon kuin minun sinkkukaverini. Pariskunnat ovat keskusteluissa hajamielisiä tai heille tulee yht'äkkiä kiire rautakauppaan (vaikka tiedän että mitään kiirettä ei olisi, jos heillä olisi "tärkeämpää" seuraa). Aika usein mukavaksi tarkoitetusta illanistujaisesta jää vähän tyhjä olo. Sen sijaan sinkkukavereideni kanssa olemme syvästi uppoutuneet toistemme juttuihin, kun tapaamme. Voisiko se johtua siitä, että pariskunnat ovat niin tottuneet olemaan yksikkö ja jopa ajattelemaan kuin yksikkö? Ja ajattelemaan asioista tietyllä tavalla. Sitten voi tuntua vieraalta alkaa ääneen pohtimaan "itsekseen" ja ihan uudella tavalla, kun se sinkku siinä keskustelee henkeviä puutarhatuolilla. Kun taas sinkku on "aina" yksin, tottunut olemaan ajatustensa kanssa ja pohtimaan kaikkea itsekseen... Hänestä voi olla virkistävää, että tuossa on toinen ihminen joille näitä ajatuksia voisi pallotella. Hän uppoutuu keskusteluun ja seuranpitoon täysillä. Parisuhteessa olevalla on sellainen sisäinen fiilis ja ulkoinen habitus, että en nyt oikeastaan ole täällä ja kohta olen jo poissa. Siitä voi sinkulle tulla vähän kalskea fiilis ja töykeä mielikuva.

Vierailija kirjoitti:

Sinkku olen ja mietin joskus, että pariskunnat eivät anna itsestään niin paljon kuin minun sinkkukaverini. Pariskunnat ovat keskusteluissa hajamielisiä tai heille tulee yht'äkkiä kiire rautakauppaan (vaikka tiedän että mitään kiirettä ei olisi, jos heillä olisi "tärkeämpää" seuraa). Aika usein mukavaksi tarkoitetusta illanistujaisesta jää vähän tyhjä olo. Sen sijaan sinkkukavereideni kanssa olemme syvästi uppoutuneet toistemme juttuihin, kun tapaamme. Voisiko se johtua siitä, että pariskunnat ovat niin tottuneet olemaan yksikkö ja jopa ajattelemaan kuin yksikkö? Ja ajattelemaan asioista tietyllä tavalla. Sitten voi tuntua vieraalta alkaa ääneen pohtimaan "itsekseen" ja ihan uudella tavalla, kun se sinkku siinä keskustelee henkeviä puutarhatuolilla. Kun taas sinkku on "aina" yksin, tottunut olemaan ajatustensa kanssa ja pohtimaan kaikkea itsekseen... Hänestä voi olla virkistävää, että tuossa on toinen ihminen joille näitä ajatuksia voisi pallotella. Hän uppoutuu keskusteluun ja seuranpitoon täysillä. Parisuhteessa olevalla on sellainen sisäinen fiilis ja ulkoinen habitus, että en nyt oikeastaan ole täällä ja kohta olen jo poissa. Siitä voi sinkulle tulla vähän kalskea fiilis ja töykeä mielikuva.

Ehkä pariskuntana on helppo olla ihmisen kanssa, jonka tuntee täysin, ja tietää mitä asioista ajattelee. Aina ei tarvitse edes sanoja, jos tulee esim. jokin uusi asia tai uutinen, kun jo tietää mitä toinen tästä ajattelee. Ollaan jo siis sillä levelillä, että koetaan puhe turhaksi, kun jo tiedetään toisen ajatukset 😂. Sitten jonkun puheripulisen sinkun kanssa ei jaksaisi keskustella ihan päivänselvistä asioista, kun ne on jo kotona keskusteltu moneen kertaan. Toki jos kiinnostava aihepiiri tulee niin keskustelukumppanilla ei ole väliä.