Minkälaista on elää pitkässä avioliitoss?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkistä parisuhteista olen huomannut sen, että niissä ei ripustauduta toiseen. Yleensä on 2 tasa-arvoista kumppania, jotka eivät pidä toista itsestäänselvyytenä, mutta eivät oleta oman onnen olevan kiinni sen toisen tekemisistä. Sarjaparisuhteilijat sen sijaan etsivät onnea toisen kautta ja kun sitä ei löydy, vaihdetaan seuraavaan.

Isovanhempien rakkaudettomalta vaikuttava liitto ei välttämättä ole rakkaudeton, siinä vain ei näy niin monen nykyparin oletusta siitä, että sinun tehtäväsi on huolehtia, että meillä on ikuisesti menossa seurusteluvaihe treffeineen.

Meillä taas nimenomaan on sovittu, että on ikuisesti menossa seurusteluvaihe, ja siitä huolehditaan YHDESSÄ. Se on ihan luonnollista, kun kumpikaan ei halua lapsia. Monen parisuhdetta huonontavan järjestelyn ja päätöksen voi skipata, jos lisääntyminen ei kiinnosta.

Minusta tuo olisi kamalaa! Seurusteluvaihe on symbioottinen tila, jossa omat kaverit ja oma elämä saa väistyä, arkea ei ole lainkaan. Seurustelu menee kaiken muun edelle, työt ja harrastukset ovat toisarvoisia. Vaaleanpunaiset silmälasit päässä ei koskaan huomauteta, jos toinen jättää kotityöt tekemättä. Kaikki on niin ihanaa!

Mitä se oma elämä on, mitä siihen kuuluu sellaista mitä ei voisi puolison kanssa?

Harrastuksia, ystävien tapaamista, taiteellista työtä, vapaaehtoistyötä, poliittista vaikuttamista ja mitä nyt kenenkin elämään kuuluu. Kuka haluaa tehdä kaiken yhdessä kumppanin kanssa?

t. eri

Kyllä meillä harrastetaan yhdessä. Kivahan se on mennä vaikka uimahalliin tai kirjastoon yhdessä. 

Se on turvallista ja mukavalla tavalla omiin uomiinsa asettunutta. Olen ollut naimisissa lähes 30-vuotta, meillä on aikuiset lapset, maksettu asunto ja muut tilpehöörit. Elämä on ollut monipuolista. Se oli erilaista kun oli pienet lapset, erilaista kun oli teinilapset ja nyt ihan omanlaistaan aikuisen pariskunnan elämää. Se on sen vuoksi turvallista, kun toisen tavat ja luonteen tunteen yhtä hyvin kuin omansa, on rentoa ja helppoa, kummallakin on omat työnsä, harrastuksensa ja myös omat ystävänsä ja sitten on niitä yhteisiä juttuja. Vuosiin on mahtunut iloisia ja vähemmän iloisia aikoja, mutta juju on siinä, että pitkässä liitossa täytyy osapuolten kasvaa samaan suuntaan. Juha Tapion laulu 'kaksi vanhaa puuta' kuvaa pitkää liittoa todella hyvin - yhteen juurrutaan. 

Tulit väärälle palstalle kysymyksinesi.

Ne ovat naisten yläkastia.

Vierailija kirjoitti:

Tulit väärälle palstalle kysymyksinesi.

Ne ovat naisten yläkastia.

Miksi näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkistä parisuhteista olen huomannut sen, että niissä ei ripustauduta toiseen. Yleensä on 2 tasa-arvoista kumppania, jotka eivät pidä toista itsestäänselvyytenä, mutta eivät oleta oman onnen olevan kiinni sen toisen tekemisistä. Sarjaparisuhteilijat sen sijaan etsivät onnea toisen kautta ja kun sitä ei löydy, vaihdetaan seuraavaan.

Isovanhempien rakkaudettomalta vaikuttava liitto ei välttämättä ole rakkaudeton, siinä vain ei näy niin monen nykyparin oletusta siitä, että sinun tehtäväsi on huolehtia, että meillä on ikuisesti menossa seurusteluvaihe treffeineen.

Meillä taas nimenomaan on sovittu, että on ikuisesti menossa seurusteluvaihe, ja siitä huolehditaan YHDESSÄ. Se on ihan luonnollista, kun kumpikaan ei halua lapsia. Monen parisuhdetta huonontavan järjestelyn ja päätöksen voi skipata, jos lisääntyminen ei kiinnosta.

Minusta tuo olisi kamalaa! Seurusteluvaihe on symbioottinen tila, jossa omat kaverit ja oma elämä saa väistyä, arkea ei ole lainkaan. Seurustelu menee kaiken muun edelle, työt ja harrastukset ovat toisarvoisia. Vaaleanpunaiset silmälasit päässä ei koskaan huomauteta, jos toinen jättää kotityöt tekemättä. Kaikki on niin ihanaa!

Mitä se oma elämä on, mitä siihen kuuluu sellaista mitä ei voisi puolison kanssa?

Harrastuksia, ystävien tapaamista, taiteellista työtä, vapaaehtoistyötä, poliittista vaikuttamista ja mitä nyt kenenkin elämään kuuluu. Kuka haluaa tehdä kaiken yhdessä kumppanin kanssa?

t. eri

Kyllä minä ainakin voisin tehdä kaiken yhdessä puolisoni kanssa jos meillä mieltymykset sattuisivat menemään yksiin. Esim mies harrastaa paljon urheilua, minä en. Käymme yhdessä taidenäyttelyissä, olemme yhdessä poliittisesti aktiivisia, näemme ystäviä paljon yhdessä.

Ei tässä ollut kysymys siitä, etteikö toisen kanssa VOISI viettää jokaisen vapaa-ajan minuutin heräämisestä nukahtamiseen. Kysymys oli siitä, miksi ihmeessä kukaan haluaisi tehdä niin.

AP täällä. Olin ystävien (pariskunta!) kanssa kävelyllä ihanassa kesäsäässä. Tännepä onkin tullut paljon keskustelua! :) Aivan ihania parisuhdekuvailuja joukossa. Se herätti minussa sen ajatuksen, että olen itse teini-iässä ja siitä jonkin verran aikuisuuteen asti kuvitellut, että joskus pariudun. Enää en kuvittele niin ja se on ihan ok. Lähinnä ajattelin pariutuvani, koska niin yleensä käy. Siis halusin löytää hyvän puoliskon itselleni, siitä ei ollut koskaan kyse, mutta en uskonut edes teini-iässä, että se olisi helppoa. Siitä iästä saakka haaveilin myös sellaisesta ajasta, että minulla olisi mies ja yhdessä selvittäisimme parisuhteen solmukohtia. No niitä en oikeastaan koskaan ole päässyt kokemaan, koska kukaan ei ole koskaan ollut niin vakavissani kanssani. Vielä parisuhdetta enemmän haaveilin kuitenkin lapsesta ja sen sain. Olen todella onnellinen ja koen täyttymyksen tunnetta, elämää on juuri kuten pitääkin. Mutta siis tämä tuli mieleen, kun kuvailitte teidän ihania parisuhteita. Olen iloinen puolestanne.

Sitten luin aika monen kommentin siitä, että sinkuiksi jääneistä näkee syyn. No niin, sehän olikin aloitukseni aihe. Mitä pariutuneet ajattelevat meistä ikisinkuista. Olikohan jo viitisen kommenttia, että sinkuista näkee, että he ovat joustamattomia. Se tuntui aika pahalta ja leimaavalta. En itse koe olevani joustamaton eikä kukaan ole sellaista minusta sanonut. Eikä minulle ole todellakaan mitään tiukkaa kriteerilistaa. Ehkä osuu kuitenkin siinä oikeaan, että joustavuus-joustamattomuus on tärkeä elementti. Minä nimittäin näen pariskunnista usein, että he ovat joustamattomia. Siis pitävät omista rajoistaan huolta, kommunikoivat halunsa ja tarpeensa. Sekä toisiaan kohtaan että pariskunnan ulkopuolisia kohtaan. Ja se on varmasti aivan todella tärkeää. Siinä minä en ole koskaan ollut hyvä. Olen todellakin liian joustava ja ehkä liian hukassa omien tarpeideni kanssa. Tai hukassa sen kanssa mitä voin toiselta ihmiseltä pyytää. Alhainen itsetunto, väkivaltainen alkoholisti-isä jne.

Sitten taas jonkun kommentti, että ikisinkut ovat jotenkin outoja persoonia osuu mielestäni enemmän oikeaan. Kun mietin muita ikisinkkuja ja itseäni, niin juu kyllä tässä on jotain perää. Minua on myös miehet sanoneet oudoksi, mutta hyvällä tavalla. Eräs exä sanoi varmaankin aika osuvasti, että etsin pysyvää suhdetta vääristä ihmisistä. Eli minulla on varmaan aika heikot ihmissuhdetaidot joiltain osin. Mutta olen siis ihan täysin onnellinen elämääni ja tiedän, että jos aivan hirveästi yrittäisin, niin saisin kyllä kumppanin. Minua vaan kiinnosti avata tällainen keskustelu parisuhteista ja ei-parisuhteista.

AP

Välillä tylsää ja ärsyttävää.  Mutta silti niin ihanaa ja turvallista.

Kesällä tulee 20v naimisissa, sitä ennen yhdessä 6v. Meillä menee oikein hyvin, ollaan hitsauduttu yhteen. Onnellisia ollaan. Arki vie tietysti ison osan ajasta. En tiedä muista, mutta meillä ei ole tapana ihmetellä onko jokin ollut vain lyhyessä suhteessa tai ei ollenkaan. Elämä kuljettaa jokaista vähän eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä varmuus, että toinen ei asiaa puimatta häivy viereltä vai onko se loputonta (mitä ainakin itse kokenut näissä max 2v liitoissa) se epävarmuus/peko, että toinen saattaa häipyä?

AP

Kyllä on varmuus.  On oltu 36 vuotta yhdessä ja lähes kaikki mahdolliset vastoinkäymiset ja ärsytykset yhdessä rämmitty.  Intohimoinen rakkaus on muuttunut vahvaksi kumppanuudeksi.  Pelataan samaan maaliin ja olemme lastemme ja toistemme tukena.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkistä parisuhteista olen huomannut sen, että niissä ei ripustauduta toiseen. Yleensä on 2 tasa-arvoista kumppania, jotka eivät pidä toista itsestäänselvyytenä, mutta eivät oleta oman onnen olevan kiinni sen toisen tekemisistä. Sarjaparisuhteilijat sen sijaan etsivät onnea toisen kautta ja kun sitä ei löydy, vaihdetaan seuraavaan.

Isovanhempien rakkaudettomalta vaikuttava liitto ei välttämättä ole rakkaudeton, siinä vain ei näy niin monen nykyparin oletusta siitä, että sinun tehtäväsi on huolehtia, että meillä on ikuisesti menossa seurusteluvaihe treffeineen.

Meillä taas nimenomaan on sovittu, että on ikuisesti menossa seurusteluvaihe, ja siitä huolehditaan YHDESSÄ. Se on ihan luonnollista, kun kumpikaan ei halua lapsia. Monen parisuhdetta huonontavan järjestelyn ja päätöksen voi skipata, jos lisääntyminen ei kiinnosta.

Minusta tuo olisi kamalaa! Seurusteluvaihe on symbioottinen tila, jossa omat kaverit ja oma elämä saa väistyä, arkea ei ole lainkaan. Seurustelu menee kaiken muun edelle, työt ja harrastukset ovat toisarvoisia. Vaaleanpunaiset silmälasit päässä ei koskaan huomauteta, jos toinen jättää kotityöt tekemättä. Kaikki on niin ihanaa!

Mitä se oma elämä on, mitä siihen kuuluu sellaista mitä ei voisi puolison kanssa?

Harrastuksia, ystävien tapaamista, taiteellista työtä, vapaaehtoistyötä, poliittista vaikuttamista ja mitä nyt kenenkin elämään kuuluu. Kuka haluaa tehdä kaiken yhdessä kumppanin kanssa?

t. eri

Kyllä minä ainakin voisin tehdä kaiken yhdessä puolisoni kanssa jos meillä mieltymykset sattuisivat menemään yksiin. Esim mies harrastaa paljon urheilua, minä en. Käymme yhdessä taidenäyttelyissä, olemme yhdessä poliittisesti aktiivisia, näemme ystäviä paljon yhdessä.

Ei tässä ollut kysymys siitä, etteikö toisen kanssa VOISI viettää jokaisen vapaa-ajan minuutin heräämisestä nukahtamiseen. Kysymys oli siitä, miksi ihmeessä kukaan haluaisi tehdä niin.

Kenen muun kanssa minä niitä sitten haluaisin tehdä ellenkö sen henkilön kanssa, jonka olen kumppanikseni valinnut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkistä parisuhteista olen huomannut sen, että niissä ei ripustauduta toiseen. Yleensä on 2 tasa-arvoista kumppania, jotka eivät pidä toista itsestäänselvyytenä, mutta eivät oleta oman onnen olevan kiinni sen toisen tekemisistä. Sarjaparisuhteilijat sen sijaan etsivät onnea toisen kautta ja kun sitä ei löydy, vaihdetaan seuraavaan.

Isovanhempien rakkaudettomalta vaikuttava liitto ei välttämättä ole rakkaudeton, siinä vain ei näy niin monen nykyparin oletusta siitä, että sinun tehtäväsi on huolehtia, että meillä on ikuisesti menossa seurusteluvaihe treffeineen.

Meillä taas nimenomaan on sovittu, että on ikuisesti menossa seurusteluvaihe, ja siitä huolehditaan YHDESSÄ. Se on ihan luonnollista, kun kumpikaan ei halua lapsia. Monen parisuhdetta huonontavan järjestelyn ja päätöksen voi skipata, jos lisääntyminen ei kiinnosta.

Minusta tuo olisi kamalaa! Seurusteluvaihe on symbioottinen tila, jossa omat kaverit ja oma elämä saa väistyä, arkea ei ole lainkaan. Seurustelu menee kaiken muun edelle, työt ja harrastukset ovat toisarvoisia. Vaaleanpunaiset silmälasit päässä ei koskaan huomauteta, jos toinen jättää kotityöt tekemättä. Kaikki on niin ihanaa!

Mitä se oma elämä on, mitä siihen kuuluu sellaista mitä ei voisi puolison kanssa?

Harrastuksia, ystävien tapaamista, taiteellista työtä, vapaaehtoistyötä, poliittista vaikuttamista ja mitä nyt kenenkin elämään kuuluu. Kuka haluaa tehdä kaiken yhdessä kumppanin kanssa?

t. eri

Kyllä minä ainakin voisin tehdä kaiken yhdessä puolisoni kanssa jos meillä mieltymykset sattuisivat menemään yksiin. Esim mies harrastaa paljon urheilua, minä en. Käymme yhdessä taidenäyttelyissä, olemme yhdessä poliittisesti aktiivisia, näemme ystäviä paljon yhdessä.

Ei tässä ollut kysymys siitä, etteikö toisen kanssa VOISI viettää jokaisen vapaa-ajan minuutin heräämisestä nukahtamiseen. Kysymys oli siitä, miksi ihmeessä kukaan haluaisi tehdä niin.

Kenen muun kanssa minä niitä sitten haluaisin tehdä ellenkö sen henkilön kanssa, jonka olen kumppanikseni valinnut?

Eikö sinulla ole ystäviä? Etkö nauti siitä, että saat viettää aikaa yksin? Etkö kuulu harrastus- tai muuhun porukkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkistä parisuhteista olen huomannut sen, että niissä ei ripustauduta toiseen. Yleensä on 2 tasa-arvoista kumppania, jotka eivät pidä toista itsestäänselvyytenä, mutta eivät oleta oman onnen olevan kiinni sen toisen tekemisistä. Sarjaparisuhteilijat sen sijaan etsivät onnea toisen kautta ja kun sitä ei löydy, vaihdetaan seuraavaan.

Isovanhempien rakkaudettomalta vaikuttava liitto ei välttämättä ole rakkaudeton, siinä vain ei näy niin monen nykyparin oletusta siitä, että sinun tehtäväsi on huolehtia, että meillä on ikuisesti menossa seurusteluvaihe treffeineen.

Meillä taas nimenomaan on sovittu, että on ikuisesti menossa seurusteluvaihe, ja siitä huolehditaan YHDESSÄ. Se on ihan luonnollista, kun kumpikaan ei halua lapsia. Monen parisuhdetta huonontavan järjestelyn ja päätöksen voi skipata, jos lisääntyminen ei kiinnosta.

Minusta tuo olisi kamalaa! Seurusteluvaihe on symbioottinen tila, jossa omat kaverit ja oma elämä saa väistyä, arkea ei ole lainkaan. Seurustelu menee kaiken muun edelle, työt ja harrastukset ovat toisarvoisia. Vaaleanpunaiset silmälasit päässä ei koskaan huomauteta, jos toinen jättää kotityöt tekemättä. Kaikki on niin ihanaa!

Mitä se oma elämä on, mitä siihen kuuluu sellaista mitä ei voisi puolison kanssa?

Harrastuksia, ystävien tapaamista, taiteellista työtä, vapaaehtoistyötä, poliittista vaikuttamista ja mitä nyt kenenkin elämään kuuluu. Kuka haluaa tehdä kaiken yhdessä kumppanin kanssa?

t. eri

Kyllä minä ainakin voisin tehdä kaiken yhdessä puolisoni kanssa jos meillä mieltymykset sattuisivat menemään yksiin. Esim mies harrastaa paljon urheilua, minä en. Käymme yhdessä taidenäyttelyissä, olemme yhdessä poliittisesti aktiivisia, näemme ystäviä paljon yhdessä.

Ei tässä ollut kysymys siitä, etteikö toisen kanssa VOISI viettää jokaisen vapaa-ajan minuutin heräämisestä nukahtamiseen. Kysymys oli siitä, miksi ihmeessä kukaan haluaisi tehdä niin.

Kenen muun kanssa minä niitä sitten haluaisin tehdä ellenkö sen henkilön kanssa, jonka olen kumppanikseni valinnut?

Eikö sinulla ole ystäviä? Etkö nauti siitä, että saat viettää aikaa yksin? Etkö kuulu harrastus- tai muuhun porukkaan?

En minä ainakaan. Minulla on ystäviä, vietän heidän kanssaan aikaa lähinnä mieheni kanssa. En harrasta.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan oltu 28v yhdessä. Lapset on aikuisia ja lastenlapsiakin on. Toki meidän suhteessa on kaveruutta, mutta kyllä se on rakkaus mikä meidät yhteen hitsaa.

Meillä sama, yli 27v yhdessä ja Hopeahääpäivä ihan pian. Neljä yhteistä lasta, joista enää Yksi asuu kotona. Olemme toistemme parhaat ystävät, mutta olemme todella läheisiä myös fyysisesti. Seksiä edelleen lähes päivittäin.

N50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkistä parisuhteista olen huomannut sen, että niissä ei ripustauduta toiseen. Yleensä on 2 tasa-arvoista kumppania, jotka eivät pidä toista itsestäänselvyytenä, mutta eivät oleta oman onnen olevan kiinni sen toisen tekemisistä. Sarjaparisuhteilijat sen sijaan etsivät onnea toisen kautta ja kun sitä ei löydy, vaihdetaan seuraavaan.

Isovanhempien rakkaudettomalta vaikuttava liitto ei välttämättä ole rakkaudeton, siinä vain ei näy niin monen nykyparin oletusta siitä, että sinun tehtäväsi on huolehtia, että meillä on ikuisesti menossa seurusteluvaihe treffeineen.

Meillä taas nimenomaan on sovittu, että on ikuisesti menossa seurusteluvaihe, ja siitä huolehditaan YHDESSÄ. Se on ihan luonnollista, kun kumpikaan ei halua lapsia. Monen parisuhdetta huonontavan järjestelyn ja päätöksen voi skipata, jos lisääntyminen ei kiinnosta.

Minusta tuo olisi kamalaa! Seurusteluvaihe on symbioottinen tila, jossa omat kaverit ja oma elämä saa väistyä, arkea ei ole lainkaan. Seurustelu menee kaiken muun edelle, työt ja harrastukset ovat toisarvoisia. Vaaleanpunaiset silmälasit päässä ei koskaan huomauteta, jos toinen jättää kotityöt tekemättä. Kaikki on niin ihanaa!

Mitä se oma elämä on, mitä siihen kuuluu sellaista mitä ei voisi puolison kanssa?

Harrastuksia, ystävien tapaamista, taiteellista työtä, vapaaehtoistyötä, poliittista vaikuttamista ja mitä nyt kenenkin elämään kuuluu. Kuka haluaa tehdä kaiken yhdessä kumppanin kanssa?

t. eri

Kyllä minä ainakin voisin tehdä kaiken yhdessä puolisoni kanssa jos meillä mieltymykset sattuisivat menemään yksiin. Esim mies harrastaa paljon urheilua, minä en. Käymme yhdessä taidenäyttelyissä, olemme yhdessä poliittisesti aktiivisia, näemme ystäviä paljon yhdessä.

Ei tässä ollut kysymys siitä, etteikö toisen kanssa VOISI viettää jokaisen vapaa-ajan minuutin heräämisestä nukahtamiseen. Kysymys oli siitä, miksi ihmeessä kukaan haluaisi tehdä niin.

Kenen muun kanssa minä niitä sitten haluaisin tehdä ellenkö sen henkilön kanssa, jonka olen kumppanikseni valinnut?

Eikö sinulla ole ystäviä? Etkö nauti siitä, että saat viettää aikaa yksin? Etkö kuulu harrastus- tai muuhun porukkaan?

En minä ainakaan. Minulla on ystäviä, vietän heidän kanssaan aikaa lähinnä mieheni kanssa. En harrasta.

Eri

Valinta tuokin.

Minusta pitkässä liitossa parasta on rakkaus, ystävyys ja turvallisuus, ja se, että on toinen ihminen, jonka kanssa jakaa ilon aiheet ja vastoinkäymisissä on aina tuki ja turva. Kun menimme yhteen puolison kanssa, niin siitä lähtien on voinut sataprosenttisesti luottaa toiseen kaikissa asioissa, ja se on sanoinkuvaamattoman helpottavaa. Oli asia mikä tahansa mikä itseä vaivaa, niin toiselle voi kertoa, ja saa heti konkreettista tukea. Ei sitä edes osaa oikein selittää toisille miltä se tuntuu. On helppo hengittää, ja olla oma itsensä. Ei tarvitse pelätä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta pitkässä liitossa parasta on rakkaus, ystävyys ja turvallisuus, ja se, että on toinen ihminen, jonka kanssa jakaa ilon aiheet ja vastoinkäymisissä on aina tuki ja turva. Kun menimme yhteen puolison kanssa, niin siitä lähtien on voinut sataprosenttisesti luottaa toiseen kaikissa asioissa, ja se on sanoinkuvaamattoman helpottavaa. Oli asia mikä tahansa mikä itseä vaivaa, niin toiselle voi kertoa, ja saa heti konkreettista tukea. Ei sitä edes osaa oikein selittää toisille miltä se tuntuu. On helppo hengittää, ja olla oma itsensä. Ei tarvitse pelätä.

Meillä elämä on muotoutunut niin, että ystävätkin ovat yhteisiä, eikä kummallakaan ole erillistä elämää muuta kuin työ. Muuten ollaan aina yhdessä tai ystävien tai sukulaisten kanssa. Huvitti tuolla aiemmin kun joku peräsi poliittista vaikuttamista, että pariskunnat tekisi sen erillään. Me olemme tavallisia ihmisiä, emme vaikuta poliittisesti suuntaan emmekä toiseen, vaikka meillä onkin mielipiteet asioihin. Äänestämässä käymme, kun sen aika on. Emme mahda sille mitään, että pidämme samoista asioista ja teemme ne yhdessä. Emme harrasta tyttöjen tai poikien iltoja, vaan liikutaan pariskuntana. Minun ystäväni ovat myös hänen ystäviä, ja hänen ystävät ovat myös minun ystäviä.

30 vuotta yhdessä. Omat makuuhuoneet, omat harrastukset, omat ystävät. Ei käy kaikille, mutta meillä toimii. Mustasukkaisuus on sairautta, eikä ihmistä voi omistaa. Ei partneriaan eikä lapsiaan.

Helvetti maan päällä. Sitä se on

Ei kai ne ikisinkut mitään joustamattomia ole. Heidän pitää päivä toisen perään joustaa omassa mukavuudessaan, koska sinkkuna on kalliimpaa elää, joutuu kokkamaan joka ikinen päivä, joutuu itse hoitamaan kaikki laskut, huushollit, pyykit, tiskit, päätöksenteot... Eräs esimies kerran kävi läpi työntekijöitä sanoen, että hän pystyy kysymättä näkemään kuka on ollut pitkässä liitossa, koska pitkä liitto hioo pahimmat särmät pois eikä ihminen ole enää niin itseriittoinen kun vähän poljetaan alas ja palautetaan maan pinnalle. No metsäänhän ne meni hänen selvännäkijän kykynsä. Joku sanoi siitä tilanteesta myöhemmin hyvin, että eihän parisuhteessa olemisen tarkoitus ole tuollainen, vaan parisuhteeseen hakeudutaan, koska se tuo iloa ja hyötyä elämään.

Ihminen on sokea omille epämieluisille puolille, omille virhetulkinnoille ja peloille.

Pariuhteessa oleva: pitää sinkkua joustamattomana koska itse kaipaa "vapaata" elämää. Tyyliin "tuo on niin vapaa, että hän ei kyllä osaisi jakaa arkea toisen kanssa toisin kuin minä..." vaikka asia ei olisikaan näin.

Ikisinkku: ajattelee parisuhteessa olevan katsovan häntä alaspäin, koska ei ole saavuttanut seurusteluelämässään tavoitteitaan. Tyyliin "tuo on löytänyt elämänkumppanin ja pitää minua käsittämättömänä luuserina..." vaikka näin ei välttämättä ole.