Lue keskustelun säännöt.
Mies ei suostu edes harkitsemaan sitä, että muistisairas ja masentunut äitini asuisi meillä edes osan aikaa vuodesta
07.06.2020 |
Olen huolissani yksin maaseudulla asuvasta äidistäni, jolla on sekä muistisairaus että (mahdollisesti siihen liittyvä) masennus. Toimintakyky riittää tietyllä tavalla itsenäiseen asumiseen, ymmärtää käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, tiskata, siivotakin mutta kaikki nuo menevät vähän sinnepäin. Äiti on muistisairauden myötä erakoitunut, ei ystäviä paikkakunnalla, puoliso kuollut. Aiemmat harrastukset ja tekemiset jääneet kun piilottelee ja häpeilee itseään neljän seinän sisällä. Mieliala matala, aina kun soitan on itkuinen ja ahdistunut. Olen soittanut äidin kotipaikkakunnan sosiaalipalveluihin ja sieltä on joku palvelutarpeen arviointi tms. tehty, mutta katsottu että pystyy asumaan riittävästi omillaan.
Olen silti todella huolissani ja ahdistaa jos tuo on äidin elämä hänen viimeiset vuotensa. Yksin rapistuvassa talossa keskellä ei mitään, itkuisena, ahdistuneena ja masentuneena. Aiemmin kuitenkin vietti täyttä elämää. Minulla ja miehelläni on pk-seudulla iso omakotitalo, peräti 2-3 huonetta tyhjänä omakotitalossa. Talo on suurimmaksi osaksi miehen maksama, sen myönnän, mutta myös minun kotini. Olen ehdottanut miehelle, että voitaisiin edes osaksi aikaa ottaa äiti tänne meille asumaan. Saisi ainakin minusta seuraa ja pääkaupunkiseudulla on ainakin koronan mentyä ohitse erilaisia kolmannen sektorin järjestämiä vanhusten/muistisairaiden yms. päiväkerhoja, joissa voisi käydä.
Mutta miehelle tämä on ihan ehdoton ei. "On mun koti, ei käy". "Sun äidissäs oli jo viime jouluna kestämistä". (Oli kaksi päivää meillä). "Voi käydä lyhyillä vierailulla, mutta asumaan missään nimessä ei tule". Tällaisia kommentteja tullut mieheltä. Ymmärrän, ettei se olisi mullekaan helppoa, jos äiti tulisi asumaan mutta sattuu tosi paljon äidin tilanne enkä tiedä mitä vaihtoehtoja meillä on? Äidin kotikunnasta sanottiin, ettei siellä ole mahdollista saada noin "hyväkuntoiselle" mitään laitos/hoivakotipaikkaa ja kevyemmän tason senioriasuntoja ei siellä edes ole. Koen tiettyä epäsuoraa painetta myös ulkomailla asuvan sisareni ja tämän miehen kautta. Siskon mies on siis kotoisin kulttuurista, jossa ollaan hyvin yhteisöllisiä ja huolehditaan vanhuksista kotona. Siskon anoppi asuu heidän luonaan sulassa sovussa ja samoin anopin siskosta he pitävät huolta, vaikka tämä asuu omillaan. Juttelin pari päivää sitten sisareni ja tämän miehen kanssa whatsappissa ja tämä mies melkein löi nyrkkiä pöytään ja ihmetteli, että mikä teillä (minulla ja miehelläni) oikein on, kun ette voi ottaa äitiä kotiimme asumaan. Siskokin oli siinä videopuhelussa ihmetteli, kun Suomen kulttuuri on jättää vanhukset omilleen. Nyt sisko ja miehensä olivat jopa lähteneet selvittämään, voisiko äitini muuttaa heidän luokseen, mutta koska maa on Euroopan ulkopuolella eikä äiti olisi ko. maassa minkään sairasvakuutuksen piirissä, se ei ole hyvä ajatus. Ymmärrän kuitenkin sisareni ja tämän miehen pointin hyvin ja itsekin koen, että kaikkien kannalta olisi inhimillisintä ottaa äiti meille asumaan, ainakin osaksi aikaa vuodesta. Hirveä ristiriita ja sekavat tunteet mielessä, kun oma puolisoni suhtautuu tähän vaihtoehtoon täysin torjuen.
Kommentit (318)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko työttömiä vai miten voitte hoitaa muistisairasta 24/7, muistisairaan vuorokausirytmi voi olla täysin erilainen kuin muun perheen.
Olisi ehkä pitänyt jättää aloituksesta toi muistisairas pois ja viitata vain masennukseen, sillä kaikki nyt kuvittelevat äitini lapsen tasolle taantuneena, omia ulosteitaan syövänä kodinpolttajana. Hän on lähinnä hajamielinen, keskittyminen vaikeaa, toisinaan jotkut sanat unohtuvat. Arki sujuu itsekseen asuen esim. suihkut, kaupassa käynnit, kampaajalla käynnit, syöminen, siivous jne. Siisteystaso ja ruoanlaitto eivät tosin ihan samaa mitä ennen. Olen eniten huolissani hänen yksinäisyydestä ja masennuksesta, siksi haluaisin hänet lähemmäs.
ap
Mulla vähän samanlainen tilanne. Äiti ei suostu myöntämään että muistissa on mitään vikaa. Sai sydänkohtauksen tms ja veikkaan että se johtui siitä ettei osaa lukea lääkelistaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jos äidin asunto myytäisiin ja äiti menisi johonkin muistisairaiden yksityiseen hoivakotiin, niin sinne menisi koko asunnon myynnistä saatu summa ja ap jäisi ilman perintöä. "
Ai se remppaamaton tönö muuttotappiokunnan syrjäkylällä, jota kukaan tuskin ostaa?
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan itsekään miettinyt miten raskasta huolehtiminen 24/7 oikeasti on? Muiden on toki helppo huudella mitä "pitäisi" tehdä. Onhan tuo jo omaishoitaja hommia. Vklp, lomat kaikki pilalla.
Lomat pilalla jne, aika ihmisraunio olet. Katsotaan sitten kun itse olet tossa tilanteessa, varmaan kiva kun pääset johonkin laitokseen hoidettavaksi. Sukulaiset tulee sitten katsomaan sua jos/kun kerkeää/huvittaa.
T. Anoppia kotonaan ”hoitava”, jos pystyy lasta hoitaa niin pystyy anoppiakin.
Ratkaisu: hommatkaa äidille oma koti teidän vierestä, esim. pikkukaksio. Ja tarkoitan niin vierestä kuin vaan saa. Näin meillä tehtiin ja nyt mun on mukava käydä katsoon omaa muistisairasta äitiäni.
Voisiko suureen taloon ne remontoida erillisen asunnon äidillesi?
Minusta miehesi on liian itsekäs. Ymmärrän huolesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, menepä äitisi kanssa geriatrille. Varaa hieman pidempi aika. Muistisairauksien vaikein vaihe on tuo kun tajuaa ettei tajua. Äitisi hyötyisi mahdollisesti jonkinlaisesta lääkityksestä, tai jos sellainen on, onko ihan kohdillaan? Kotihoidon tai terveyskeskuksen lääkäri ei välttämättä tiedä vanhuksista parhaiten.
Lisäksi jotakin aktivointia tarvitsisi arkeensa. Mitä se ikinä jossain pikkukylällä voisi olla.
Onko äitisi koskaan asunut kerrostalossa? Epäilen, että muutto nykyisestä kodista kerrostaloyksiöön ei olisi äitisi voinnille hyväksi, jos hän on vielä niin hyväkuntoinen kuin mitä kerrot. Omakotitalon jälkeen sulkeminen tuntemattomaan paikkaan pikkukopperoon ei varmastikaan ole eduksi mielialalle. Kysypä äitisi mielipidettä ensin.
Äidillesi paras vaihtoehto olisi saada tukea omaan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistisairas ei pärjää yksin. En antaisi hänen asua enää hetkeäkään itsekseen. Jättäisin tuon itsekeskeisen Suomi miehen, joka ei voi piiruakaan joustaa omasta yltäkylläisestä elämästään, jotta äitisi saisi edes hivenen ihmisarvoisemman loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko työttömiä vai miten voitte hoitaa muistisairasta 24/7, muistisairaan vuorokausirytmi voi olla täysin erilainen kuin muun perheen.
Olisi ehkä pitänyt jättää aloituksesta toi muistisairas pois ja viitata vain masennukseen, sillä kaikki nyt kuvittelevat äitini lapsen tasolle taantuneena, omia ulosteitaan syövänä kodinpolttajana. Hän on lähinnä hajamielinen, keskittyminen vaikeaa, toisinaan jotkut sanat unohtuvat. Arki sujuu itsekseen asuen esim. suihkut, kaupassa käynnit, kampaajalla käynnit, syöminen, siivous jne. Siisteystaso ja ruoanlaitto eivät tosin ihan samaa mitä ennen. Olen eniten huolissani hänen yksinäisyydestä ja masennuksesta, siksi haluaisin hänet lähemmäs.
ap
Niin nyt, mutta entä vuoden päästä? Ja on ihan sama mikä äidillä on, hän on silti riesa.
Aika kamala asenne, vanhempi nähdään riesana. Itse ajattelen, että vanhemmat ovat antaneet meille elämän ja parhaan kykynsä mukaan eväät elämään. Osa suoriutunut tästä paremmin, osa huonommin mutta vanhempien lähtökohdat vanhemmuuteen ovat olleet erilaiset. Omat vanhempani syntyivät keskelle sota-aikaa ja kasvoivat sodan traumatisoimien , väkivaltaisten ja/tai alkoholisoituneiden vanhempien kasvattamana. Siihen lähtökohtaan nähden mielestäni he pärjäsivät varsin hienosti omien lastensa kanssa. En suostu näkemään äitiäni riesana, vaikka hän olisikin vanha, köyhä ja sairas. On paljolti hänen ansiotaan, että olen saanut hyvän koulutuksen ja sen kautta hyvän työpaikan ja elintason. Olisi aika törkeää, että nyt kun hän on vanha ja tarvitseva, minä hylkäisin hänet ja kokisin hänet vain riesana. Mielestäni olisi myös kohtuullista, että oma aviomieheni edes hieman voisi arvostaa anoppiaan. Olen paljolti äitini kasvattama ja on monin tavoin äitini ansiota, että olen sellainen ihminen kuin olen. Jos mies rakastaa minua, luulisi että hänellä riittäisi sympatiaa äitiäni kohtaan myös.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi. En minäkään haluaisi muistisairasta ihmistä kotiini asumaan.
Entä kun puolisosi sairastuu? Vai oletko yh?
Onko äitisi koskaan asunut kerrostalossa? Epäilen, että muutto nykyisestä kodista kerrostaloyksiöön ei olisi äitisi voinnille hyväksi, jos hän on vielä niin hyväkuntoinen kuin mitä kerrot. Omakotitalon jälkeen sulkeminen tuntemattomaan paikkaan pikkukopperoon ei varmastikaan ole eduksi mielialalle. Kysypä äitisi mielipidettä ensin.
Äidillesi paras vaihtoehto olisi saada tukea omaan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, menepä äitisi kanssa geriatrille. Varaa hieman pidempi aika. Muistisairauksien vaikein vaihe on tuo kun tajuaa ettei tajua. Äitisi hyötyisi mahdollisesti jonkinlaisesta lääkityksestä, tai jos sellainen on, onko ihan kohdillaan? Kotihoidon tai terveyskeskuksen lääkäri ei välttämättä tiedä vanhuksista parhaiten.
Lisäksi jotakin aktivointia tarvitsisi arkeensa. Mitä se ikinä jossain pikkukylällä voisi olla.
On lääkitys mutta äiti nolostelee sitä eikä halua puhua siitä. Toisaalta hyvä idea yksityinen geriatri, olisi varmaan lähimmässä maaseutukeskuksessa. Otan asian puheeksi. Aktivointi arjessa olisi juuri se mitä tarvittaisiin mutta kun Suomessa on vielä näitä totaalisen syrjässä olevia kyläpahasia.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko työttömiä vai miten voitte hoitaa muistisairasta 24/7, muistisairaan vuorokausirytmi voi olla täysin erilainen kuin muun perheen.
Olisi ehkä pitänyt jättää aloituksesta toi muistisairas pois ja viitata vain masennukseen, sillä kaikki nyt kuvittelevat äitini lapsen tasolle taantuneena, omia ulosteitaan syövänä kodinpolttajana. Hän on lähinnä hajamielinen, keskittyminen vaikeaa, toisinaan jotkut sanat unohtuvat. Arki sujuu itsekseen asuen esim. suihkut, kaupassa käynnit, kampaajalla käynnit, syöminen, siivous jne. Siisteystaso ja ruoanlaitto eivät tosin ihan samaa mitä ennen. Olen eniten huolissani hänen yksinäisyydestä ja masennuksesta, siksi haluaisin hänet lähemmäs.
ap
Niin nyt, mutta entä vuoden päästä? Ja on ihan sama mikä äidillä on, hän on silti riesa.
Aika kamala asenne, vanhempi nähdään riesana. Itse ajattelen, että vanhemmat ovat antaneet meille elämän ja parhaan kykynsä mukaan eväät elämään. Osa suoriutunut tästä paremmin, osa huonommin mutta vanhempien lähtökohdat vanhemmuuteen ovat olleet erilaiset. Omat vanhempani syntyivät keskelle sota-aikaa ja kasvoivat sodan traumatisoimien , väkivaltaisten ja/tai alkoholisoituneiden vanhempien kasvattamana. Siihen lähtökohtaan nähden mielestäni he pärjäsivät varsin hienosti omien lastensa kanssa. En suostu näkemään äitiäni riesana, vaikka hän olisikin vanha, köyhä ja sairas. On paljolti hänen ansiotaan, että olen saanut hyvän koulutuksen ja sen kautta hyvän työpaikan ja elintason. Olisi aika törkeää, että nyt kun hän on vanha ja tarvitseva, minä hylkäisin hänet ja kokisin hänet vain riesana. Mielestäni olisi myös kohtuullista, että oma aviomieheni edes hieman voisi arvostaa anoppiaan. Olen paljolti äitini kasvattama ja on monin tavoin äitini ansiota, että olen sellainen ihminen kuin olen. Jos mies rakastaa minua, luulisi että hänellä riittäisi sympatiaa äitiäni kohtaan myös.
ap
Niin nyt sulla on hyväpalkkainen työ ja korkea elintaso?
Vaikka mies kuitenkin omistaa talon. Miten se työssäkäynti sujuu, kun hoidat äitiäsi?
Eiköhän tämä provo ollut tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, symppaan sua. Ihmiset on nykyään itsekeskeisiä. Onneksi sinunlaisiasi on olemassa. Vanhempia ihmisiä ei kukaan enää arvosta jostain syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy katsoa tuo pienen yksiön vuokraamismahdollisuus. Sitäkin olen pallotellut mielessä. Alustavasti katsoin, että vapaiden markkinoiden yksiöt tällä alueella ovat noin 900 e/kk.
ap
Älä nyt naurata. Talo pk-seudulla eli ei edes stadissa ja yksiöt muka 900e/kk. Pilasit hyvän provon liioittelemalla vuokra-asunnon kustannuksia.
Jos tämä sinun per*ettäsi niin raapii, niin kerrottakoon että kyseinen kaupunki on Vantaa. Äsken tein vuokraovi.comissa haun ja yksiöiden hinnat tällä alueella ovat tällä hetkellä 851-895e. Mielessäni kyllä pyöristän tuon 900 euroon. Myönnän, että käsittämättömän kalliita vuokria, kaikki yksityisiä vuokrafirmoja.
ap
Se on erikoista kun vuokraovi.com tarjoaa yksiöitä ~500e/kk vaikka ja kuinka. En tiedä miksi vaivaudun trollille vastaamaan...
Itseasiassa vuokraovi.comin halvimmat yksiöt Vantaalle ovat 600 euroa. Käy vaikka itse katsomassa. 500e/kk ovat Vantaalla joko soluasuntoja tai asumisoikeusasuntoja, joihin täytyy ensin maksaa vähintäänkin 20k eur. Jos äitini muuttaisi tänne, haluaisin että hän on oikeasti 1-2 kilometrin säteellä kodistani, mikä tarkoittaa aika lailla 900 euron vuokraa. En ymmärrä, miksi jankkaat tästä vuokra-asiasta. Olen jo jonkin aikaa seurannut alueen vuokratasoa yksiöiden osalta.
ap
Vuokraovi.comissa on vain osa vuokra-asunnoista. Mene nyt sinne Vuokraturvaan katsomaan, mitä löytyy.
No tämä oli hyvä idea, kirjaudun sinne huomenna jos on enemmän valikoimaa kirjautuneena.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi. En minäkään haluaisi muistisairasta ihmistä kotiini asumaan.
Entä kun puolisosi sairastuu? Vai oletko yh?
Jos puolisoon vertaa, niin pitäisi verrata eksään tai asumuserossa olevaan puolisoon.
Ei puolisokaan jaksa loputtomiin hoitaa. Oma äitini hoiti isääni, kunnes ei enää jaksanut. 24 tunnin vuorokausihoito vei voimat. Äitini kertoi, että häntä arvosteltiin nuorempien taholta, siitä ettei hoitanut. Onhan se aina helppo ulkopuolisten esittää omia näkemyksiään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos hankkisitte äidillenne aupairin? Maksaisitte siskosi kanssa sen puoliksi.
Suomen kieltä taitamaton aupair muistisairaalle vanhukselle keskelle ei mitään johonkin lautahökkeliin? Oletko ihan terve?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, menepä äitisi kanssa geriatrille. Varaa hieman pidempi aika. Muistisairauksien vaikein vaihe on tuo kun tajuaa ettei tajua. Äitisi hyötyisi mahdollisesti jonkinlaisesta lääkityksestä, tai jos sellainen on, onko ihan kohdillaan? Kotihoidon tai terveyskeskuksen lääkäri ei välttämättä tiedä vanhuksista parhaiten.
Lisäksi jotakin aktivointia tarvitsisi arkeensa. Mitä se ikinä jossain pikkukylällä voisi olla.On lääkitys mutta äiti nolostelee sitä eikä halua puhua siitä. Toisaalta hyvä idea yksityinen geriatri, olisi varmaan lähimmässä maaseutukeskuksessa. Otan asian puheeksi. Aktivointi arjessa olisi juuri se mitä tarvittaisiin mutta kun Suomessa on vielä näitä totaalisen syrjässä olevia kyläpahasia.
ap
Siltä geriatrilta sitten vielä lähete yksityiselle fysioterapeutille. Kotikäynteinä? Perusteena toimintakyvyn aleneminen ja pelko, ettei pärjää kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani ovat muistisairaita ja masentuneita. En pystyisi itse asumaan heidän kanssaan edes viikonloppua, vaikka kuinka rakkaita ovatkin. Käyn joka päivä heidän luonaan ja hoidan kaiken ruokapuolesta lääkkeisiin, laskujen maksuun, siivoamiseen, ulkotöihin jne. Jos vielä pitäisi olla 247 yhdessä, niin olisin kahdessa viikossa valmis suljetulle. Muutaman tunnin päivässä pystyn olla iloinen, ystävällinen, lehmänhermoinen, kannustaa, auttaa, neuvoa ja tsempata. Ja kuunnella repeatilla kaikki maailman kurjuudet ja milloin mitäkin absurdia juttua, jota jäävät jankkaamaan. Sekin imee todella tehokkaasti energian ja joudun kamppailemaan tosissani, ettei siellä oleva mieliala tartu minuun. Ja etten tuo sitä omalle perheelleni. Lisäksi välillä saan nauttia sellaisista möläytyksistä koskien omaa persoonaani, että morjens. Jos kyseessä ei oikeasti olisi maailman ihanimmat vanhemmat (joiden persoonaa sairaudet ovat muuttaneet) niin olisin hommannut heidät palvelukotiin ajat sitten. Pyrin hoitamaan heidät kotona siihen asti kuin se on jollain tavoin järkevää.
Tämä. Mies osaa ajatella järjellä ja tietää, että ap jättäisi äitinsä heti miehen perään katsottavaksi, kun "pitää tehdä töitä". On täysin varmaa, että äiti sotkisi ihan kaiken heti ja siinä menisi välit lopullisesti.
Laitokseen vain, siellä on muitakin samanlaisia ja hoito pelaa. Rahalla saa paikan nopeasti, mutta silloin ap ei kyllä perisi niin paljon kuin oli ajatellut...
Tuota perintöjuttua minäkin mietin. Jos äidin asunto myytäisiin ja äiti menisi johonkin muistisairaiden yksityiseen hoivakotiin, niin sinne menisi koko asunnon myynnistä saatu summa ja ap jäisi ilman perintöä. Äidin rahat hoitoon ottamalla ja hänen muuttaessa ap:n ja miehen luokse rahoja voisi kätevästi itse käyttää "äidin asioihin" ja tietenkin omiinkin, mutta hys, sitä ei saa kertoa!
Olen nähnyt tuollaisia lehmänkauppoja aika usein kun olen ollut kotihoidossa töissä. Äidin rahoilla tehdään vaikka mitä, käydään yhdessä kampaajalla, ruokakaupassa, vaatteita ostamassa jopa etelän matkoilla.
AP mainitsi, että äitinsä asuu vanhassa ja huonokuntoisessa, jo rapistuvassa talossa jossain syrjäkylällä. On selvää, että siitä ei saa myydessä juuri mitään. Todennäköisesti ei saa myytyä ollenkaan. Joten perinnön odottamisesta tässä ei ole kyse. Tuo 900 e vuokra yksiöstä pääkaupunkiseudulla on ihan tavallista. Hekan asunnot ehkä hieman edullisempia, mutta niitä on muualta muuttavan miltei mahdoton saada.
Vuokraovi.comissa on vain osa vuokra-asunnoista. Mene nyt sinne Vuokraturvaan katsomaan, mitä löytyy.