Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei suostu edes harkitsemaan sitä, että muistisairas ja masentunut äitini asuisi meillä edes osan aikaa vuodesta
07.06.2020 |
Olen huolissani yksin maaseudulla asuvasta äidistäni, jolla on sekä muistisairaus että (mahdollisesti siihen liittyvä) masennus. Toimintakyky riittää tietyllä tavalla itsenäiseen asumiseen, ymmärtää käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, tiskata, siivotakin mutta kaikki nuo menevät vähän sinnepäin. Äiti on muistisairauden myötä erakoitunut, ei ystäviä paikkakunnalla, puoliso kuollut. Aiemmat harrastukset ja tekemiset jääneet kun piilottelee ja häpeilee itseään neljän seinän sisällä. Mieliala matala, aina kun soitan on itkuinen ja ahdistunut. Olen soittanut äidin kotipaikkakunnan sosiaalipalveluihin ja sieltä on joku palvelutarpeen arviointi tms. tehty, mutta katsottu että pystyy asumaan riittävästi omillaan.
Olen silti todella huolissani ja ahdistaa jos tuo on äidin elämä hänen viimeiset vuotensa. Yksin rapistuvassa talossa keskellä ei mitään, itkuisena, ahdistuneena ja masentuneena. Aiemmin kuitenkin vietti täyttä elämää. Minulla ja miehelläni on pk-seudulla iso omakotitalo, peräti 2-3 huonetta tyhjänä omakotitalossa. Talo on suurimmaksi osaksi miehen maksama, sen myönnän, mutta myös minun kotini. Olen ehdottanut miehelle, että voitaisiin edes osaksi aikaa ottaa äiti tänne meille asumaan. Saisi ainakin minusta seuraa ja pääkaupunkiseudulla on ainakin koronan mentyä ohitse erilaisia kolmannen sektorin järjestämiä vanhusten/muistisairaiden yms. päiväkerhoja, joissa voisi käydä.
Mutta miehelle tämä on ihan ehdoton ei. "On mun koti, ei käy". "Sun äidissäs oli jo viime jouluna kestämistä". (Oli kaksi päivää meillä). "Voi käydä lyhyillä vierailulla, mutta asumaan missään nimessä ei tule". Tällaisia kommentteja tullut mieheltä. Ymmärrän, ettei se olisi mullekaan helppoa, jos äiti tulisi asumaan mutta sattuu tosi paljon äidin tilanne enkä tiedä mitä vaihtoehtoja meillä on? Äidin kotikunnasta sanottiin, ettei siellä ole mahdollista saada noin "hyväkuntoiselle" mitään laitos/hoivakotipaikkaa ja kevyemmän tason senioriasuntoja ei siellä edes ole. Koen tiettyä epäsuoraa painetta myös ulkomailla asuvan sisareni ja tämän miehen kautta. Siskon mies on siis kotoisin kulttuurista, jossa ollaan hyvin yhteisöllisiä ja huolehditaan vanhuksista kotona. Siskon anoppi asuu heidän luonaan sulassa sovussa ja samoin anopin siskosta he pitävät huolta, vaikka tämä asuu omillaan. Juttelin pari päivää sitten sisareni ja tämän miehen kanssa whatsappissa ja tämä mies melkein löi nyrkkiä pöytään ja ihmetteli, että mikä teillä (minulla ja miehelläni) oikein on, kun ette voi ottaa äitiä kotiimme asumaan. Siskokin oli siinä videopuhelussa ihmetteli, kun Suomen kulttuuri on jättää vanhukset omilleen. Nyt sisko ja miehensä olivat jopa lähteneet selvittämään, voisiko äitini muuttaa heidän luokseen, mutta koska maa on Euroopan ulkopuolella eikä äiti olisi ko. maassa minkään sairasvakuutuksen piirissä, se ei ole hyvä ajatus. Ymmärrän kuitenkin sisareni ja tämän miehen pointin hyvin ja itsekin koen, että kaikkien kannalta olisi inhimillisintä ottaa äiti meille asumaan, ainakin osaksi aikaa vuodesta. Hirveä ristiriita ja sekavat tunteet mielessä, kun oma puolisoni suhtautuu tähän vaihtoehtoon täysin torjuen.
Kommentit (318)
Vierailija kirjoitti:
Ulkosuomalaisena kolahti ja kovaa. Suomi on kylmä maa. Kyllä meilläpäinkin vanhekset ovat usein laitoksissa, mutta en voi kuvitellakaan, että mieheni kieltäytyisi ottamasta äitiäni ko tilanteessa meille.
Ja mitä tarkoittaa se, että mies maksanut talosta enemmän? Onko hänen nimissään enemmän kuin sinun esim. 25 / 75%, vai omistiko talon jo aiemmin? Se, että miehen palkasta menee enemmän lainsn maksuun ei meillä päin tarkoita sitä, että mies omistaisi enemmän talosta. Perhe on perhe.
Niin minustakin. Kolahti ja kovaa. Täälläpäin vanhuksia kunnioitetaan ja perheessä heillä on hierarkinen asema. Miehelläni ei tulisi mieleenkään sulkea vanhempia ja isovanhempia pois elämästä, joita nähtäisiin vain vilaukselta jouluna. Ei missään nimessä. Perhe on perhe ja perhe pitää yhtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No Hei
Kun ukko on sitten vanha, raihnainen ja yksinäinen, niin muistaa sitten tämän, eikä änkee lasten perheiden luokse edes jouluksi. Eiks je
Kyllä on kylmää kyytiä Suomessa kun tätä palstaa lukee. Anoppia eikä.appea oteta meille hoitoon kun on vanha, sairas ja yksinäinen. Mutta lastenhoitoapu ja rahat on monelle kelvanneet? Ja varmasti myös perintö
Muistakaa Tämä sitten myös kun olette vanhoja ja sairaita ja teitä ei huolita ladtenne luokse. Näin sitä kylmyyden ja itsekkyyden kulttuuria siirretään sukupolvesta toiseen
Ainoa ongelma on mies, josta pitää päästä eroon alta aikayksikön. Jos olisin ap mies olisi ex alle sekunnissa enkä puhuisi tai edes katsoisi mieheen päinkään. Kuka voi olla noin kylmä, itsekäs ja ahne? Ehdottomasti kaikki paras omalle rakkaalle äidille.
Onpa julmia kommentteja koko ketju täynnä. Ollaanko me oikeasti niin robotteja nykyään, että kaikki inhimilliset arvot voi sysätä syrjään? Onko teidän mielestä hyväksyttävää ylenkatsoa ap:n kaltaisia? Noin kylmäävä kohtelu kuuluisi korkeintaan pakastebroilerille; ei ihmiselle joka yrittää parhaansa mukaan tehdä hyvää ja luovia kahden rakkaan läheisensä toiveiden ja tarpeiden välillä.
Ap, en osaa auttaa ongelmassasi, mutta toivon sulle sydämestäni voimia ja jaksamista tuon tilanteen kanssa. Toivottavasti löydät jonkin hyvän ratkaisun. Ymmärrän miestäsi mutta hän olisi voinut ilmaista kantansa paljon nätimmin ja rakentavammin. Kuulostaa, että hän ei välttämättä ole sieltä kaikkein tunneälykkäimmästä päästä. Sellaisen ihmisen kanssa on varmasti raskasta jakaa elämäänsä ja huoliaan. Mun mielestä on hienoa ja suunnattoman arvokasta, että välität äidistäsi ja haluat huolehtia hänestä. Älä lotkauta korvaasi näille palstan puupäille. Osasta näistä paistaa kilometrin päähän läpi kirjoittajan kyynisyys, laskelmoivuus, oman edun tavoittelu ja kyvyttömyys välittää muista ihmisistä. Sellaisista ei kannata välttämättä ottaa mallia omaan elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mä olen oikeasti pahoillani näistä törkeistä kommenteista mitä olet saanut siitä että äitisi on joko riesa, yhtäkkiä mahdollinen tuhopolttaja (vaikka kerrot selkeästi suurimman ongelman olevan mielenterveys ja muistisairauden olevan vasta varhaisimmillaan) takertuvat vuokriin, väittävät että olet äitisi perinnön perässä ja syyttävät vielä aloitustasi provoksi.... (valitettavasti tällä palstalla on todella paljon joko tr olleja, tai muuten vain kylmää ja epäempaattista porukkaa, joten älä ota noita kommentteja itseesi.)
On hienoa, että olet empaattinen etkä koe vanhempiasi riesana ja arvostat sitä työtä mitä äitisi on sinun eteen tehnyt ja pitänyt sinusta huolen parhaan kykynsä mukaan ja sinä haluat myös toimia samoin äidillesi. Omasta mielestäni sinun aloitus on inhimillinen. Olet huolissasi äidistäsi ihan hyvin perustein. Minustakin olisi hirveää nähdä oma vanhempani yhtäkkiä muuttuvan pirteästä ja iloisesta/toiminnallisesta ihmisestä todella masentuneeksi ja aloitekyvyttömäksi ilman, että kokisin suurta tarvetta saati velvollisuutta auttaa parhaan kykyni mukaan varsinkin jos se on jossain määrin autettavissa.
En voi sanoa, että miehesi reaktio on väärä, mutta ymmärrän sen että sinua sapettaa se että miehesi ei edes pyri tukemaan sinua vaan piikittelee eikä pyri edes miettimään muita vaihtoehtoja. Mielestäni rakastavaan parisuhteeseen kuuluu kuitenkin kumppanin tukeminen ja empaattisuus. Jos osittain asuminen ei kävisi, niin voisitko tehdä niin, että äitisi tulee teille vaikka kerran kuussa yhdeksi viikonlopuksi yökyläilemään? Pitäisitte kahdestaan naisten iltaa jos miestäsi noin ärsyttää äitisi.
Äitisi varmasti ilahtuisi tällaisesta, enkä usko että sun miehelläsi on tuollaista vastaan mitään eikä se häneltä olisi pois.
Jaksamista ja tsemppiä kuitenkin sulle äitisi kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä miehelläkin on oikeus sanoa kenen kanssa asuntonsa jakaa.
Tottakai on oikeus, mutta jos mun mies olisi näin empatiakyvytön ja laittaisi mut tällaiseen asemaan, niin tiedän että se jättäisi pysyvät jäljet meidän parisuhteeseen ja siihen mitä pystyisin miestäni kohtaan tuntemaan. Luultavasti lopulta johtaisi eroon.
Niin. Tällaisessa tilanteessa jos mies noin ehdottomasti ja kylmästi tyrmäisi ajatuksen suoralta kädeltä, tulisi tunne ettei hän yhtään välitä siitä miten paljon MINÄ kärsisin nähdessäni äitini hädän ja voimatta auttaa. Mielestäni miehen käytös minua kohtaan olisi niin julmaa, että tunteet kyllä väistämättä kuolisivat. Itse en voisi koskaan samassa tilanteessa laittaa omaa miestäni kärsimään noin. Että hänen vanhempansa olisi huonossa kunnossa, mies huolesta suunniltaan, ja minä vaan toteaisin ettei kuulu mulle, ei kiinnosta. Puolisoiden kuuluu olla toistensa tukena vaikeina hetkinä ja yhdessä etsiä ratkaisua. Julmaa jättää toinen yksin murehtimaan näin isoja asioita. Ettekö te sitten rakasta omia äitejänne, jos kerran olisitte valmiit hylkäämään heidät oman onnensa nojaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paha tilanne. Jos sulle äitisi on rakas ja haluat hoitaa häntä. Voisiko äiti muuttaa lähemmäksi teitä? Sinä äitisi luokse? Nykyisen anopin voisin ottaa luokseni asumaan. Entistä en, koska käyttää alkoholia aivan liian usein. Sit on näitä ilkeitä anoppeja, joita kukaan ei kestä.
Miehelläsi on nyt kauhu päällä ja liinat kiinni, koska ehdotuksesi oli kohtuuton eikä loppuun asti ajateltu. Jos olisit ehdottanut, että äitisi voisi vaikka vierailla useammin tai sinä viettäisit enemmän viikonloppuja äitisi luona, saisit nyt varmasti paremmin tukea.
Omassa kodissa pitää voida olla vapaasti ja rauhassa oma itsensä. Voi vaikka tanssia alasti olohuoneessa jos sattuu huvittamaan, tai lojua vapaapäivänä kellon ympäri sängyssä lukemassa. Voi itse päättää vuorokausirytmin, ruoka-ajat, kotityöt ja elämäntavan.
Rakastan äitiäni ja anoppiani, mutta heidän muuttamisensa meille olisi ihan poissuljettu vaihtoehto. Kylään saa tulla ja voi viipyä vaikka viikonkin, mutta kotimme on minun ja mieheni eikä tänne muuta kukaan muu asumaan.
Mistä edes päättelet, että äitisi haluaisi luopua kodistaan ja omasta elämästään, ja tulla toisten nurkkiin? Tai edes muuttaa pääkaupunkiseudulle? Parasta olisi viettää enemmän aikaa äitisi kanssa, tarkastella hänen vointiaan ja alkaa järjestellä hänelle apua ja palveluita, jos näyttää, että äiti ei pärjää. Apuna voi olla monella tavalla, ei äitiä tarvitse hylätä, vaikka ei kämppäkavereiksi ruvettaisikaan.
Monessa maassa ja kulttuurissa ei vanhustenhoitoa ole yhteiskunnan puolelta järjestetty, ja vanhuksista huolehtivat omaiset. Tilannetta on turha verrata nykypäivän Suomeen tai moittia suomalaisia sydämettömiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi on muistisairas, niin hänellä lienee edunvalvoja? Talo myyntiin ja äiti vuokralle pieneen yksiöön johonkin lähistölle. Käyt sitten häntä usein siellä tapaamassa.
Valitettavasti äidilläni ei ole vielä edunvalvojaa. Olen tehnyt hänelle edunvalvontapaperit siten, että minä olisin edunvalvoja mutta hän ei halua allekirjoittaa. Diagnoosin mukaan ei ole vielä niin vaikeasti muistisairas, että edunvalvonta olisi välttämätön vaikka omasta mielestäni olisi ilman muuta hyvä olla.
Talo on murheenkryyni. 70-luvun alussa halvalla rakennettu tönö, jota ei ole kunnolla remontoitu ikinä. Jotain pientä remppaa keittiössä 80-90 lukujen taitteessa ja satunnaista maalausta ja tapetointia. Muuttotappiokunnan perimmäisessä sivukylässä. En usko, että sitä kukaan ostaisi vaikka ilmaiseksi saisi.
Täytyy katsoa tuo pienen yksiön vuokraamismahdollisuus. Sitäkin olen pallotellut mielessä. Alustavasti katsoin, että vapaiden markkinoiden yksiöt tällä alueella ovat noin 900 e/kk.
ap
900 EUROA YKSIÖSTÄ? Joko olet trolli tai asutte Kaivopuistossa.
No Herttoniemestäkin (joka on jo itäistä Helsinkiä) uusi 28 m2 yksiö 870 €. Tervetuloa Helsingin todellisuuteen. On aika lottovoitto jos 500 € yksiön täältä onnistut saamaan.
"On aika lottovoitto jos 500 € yksiön täältä onnistut saamaan"
Tosi paljon hinnat nousseet. Kun asuin Helsingissä 2002 niin yksiö Eirasta oli silloin noin 550e. Kohtuutonta nykyisin että jopa puolet palkasta menee pienen huoneen vuokraamiseen ja syrjästä. Ei varmaan tonnilla saa enää paljon mitään hyvältä paikalta.
Asiasta toiseen. Tunnen kovasti sympatiaa vanhoja ihmisiä kohtaan, mutta rauha omassa kodissa on aivan ehdoton vaatimus. En pystyisi ottamaan asumaan ja siitä tinkimään.
Vierailija kirjoitti:
"On aika lottovoitto jos 500 € yksiön täältä onnistut saamaan"
Tosi paljon hinnat nousseet. Kun asuin Helsingissä 2002 niin yksiö Eirasta oli silloin noin 550e. Kohtuutonta nykyisin että jopa puolet palkasta menee pienen huoneen vuokraamiseen ja syrjästä. Ei varmaan tonnilla saa enää paljon mitään hyvältä paikalta.
Asiasta toiseen. Tunnen kovasti sympatiaa vanhoja ihmisiä kohtaan, mutta rauha omassa kodissa on aivan ehdoton vaatimus. En pystyisi ottamaan asumaan ja siitä tinkimään.
No oli juuri tuo sama vuosi kun Itä-Helsingin parhaimmilta paikoilta sain täysin uuden 34 m2 yksiön hintaan 348 €.
Ymmärrän miehesi kannan täysin enkä tiedä suostuisinko hänen sijassaan itsekään. Kaikista ei ole uhraamaan ehkä viimeisiä hyviä vuosiaan muistisairaan omaishoitoon. Ja se on asia, jota ei kertakaikkiaan voi keneltäkään vaatia. Ihanaa että joku siihen pystyy, mutta kaikki ei pysty eikä halua ja sitä pitää kunnioittaa.
Alue: Aihe vapaa
Olen ihan satavarma ettei amerikkalainen vävyni halua minua nurkkiinsa höperehtimään jos sairastun muistisairauteen, vaikka erinomaisissa ja lämpimissä väleissä ollaankin. Eikä tarvitsekaan - kauhea ajatuskin että heiluisin heidän kodissaan sekavana ja pissat housussa.