Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei suostu edes harkitsemaan sitä, että muistisairas ja masentunut äitini asuisi meillä edes osan aikaa vuodesta
07.06.2020 |
Olen huolissani yksin maaseudulla asuvasta äidistäni, jolla on sekä muistisairaus että (mahdollisesti siihen liittyvä) masennus. Toimintakyky riittää tietyllä tavalla itsenäiseen asumiseen, ymmärtää käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, tiskata, siivotakin mutta kaikki nuo menevät vähän sinnepäin. Äiti on muistisairauden myötä erakoitunut, ei ystäviä paikkakunnalla, puoliso kuollut. Aiemmat harrastukset ja tekemiset jääneet kun piilottelee ja häpeilee itseään neljän seinän sisällä. Mieliala matala, aina kun soitan on itkuinen ja ahdistunut. Olen soittanut äidin kotipaikkakunnan sosiaalipalveluihin ja sieltä on joku palvelutarpeen arviointi tms. tehty, mutta katsottu että pystyy asumaan riittävästi omillaan.
Olen silti todella huolissani ja ahdistaa jos tuo on äidin elämä hänen viimeiset vuotensa. Yksin rapistuvassa talossa keskellä ei mitään, itkuisena, ahdistuneena ja masentuneena. Aiemmin kuitenkin vietti täyttä elämää. Minulla ja miehelläni on pk-seudulla iso omakotitalo, peräti 2-3 huonetta tyhjänä omakotitalossa. Talo on suurimmaksi osaksi miehen maksama, sen myönnän, mutta myös minun kotini. Olen ehdottanut miehelle, että voitaisiin edes osaksi aikaa ottaa äiti tänne meille asumaan. Saisi ainakin minusta seuraa ja pääkaupunkiseudulla on ainakin koronan mentyä ohitse erilaisia kolmannen sektorin järjestämiä vanhusten/muistisairaiden yms. päiväkerhoja, joissa voisi käydä.
Mutta miehelle tämä on ihan ehdoton ei. "On mun koti, ei käy". "Sun äidissäs oli jo viime jouluna kestämistä". (Oli kaksi päivää meillä). "Voi käydä lyhyillä vierailulla, mutta asumaan missään nimessä ei tule". Tällaisia kommentteja tullut mieheltä. Ymmärrän, ettei se olisi mullekaan helppoa, jos äiti tulisi asumaan mutta sattuu tosi paljon äidin tilanne enkä tiedä mitä vaihtoehtoja meillä on? Äidin kotikunnasta sanottiin, ettei siellä ole mahdollista saada noin "hyväkuntoiselle" mitään laitos/hoivakotipaikkaa ja kevyemmän tason senioriasuntoja ei siellä edes ole. Koen tiettyä epäsuoraa painetta myös ulkomailla asuvan sisareni ja tämän miehen kautta. Siskon mies on siis kotoisin kulttuurista, jossa ollaan hyvin yhteisöllisiä ja huolehditaan vanhuksista kotona. Siskon anoppi asuu heidän luonaan sulassa sovussa ja samoin anopin siskosta he pitävät huolta, vaikka tämä asuu omillaan. Juttelin pari päivää sitten sisareni ja tämän miehen kanssa whatsappissa ja tämä mies melkein löi nyrkkiä pöytään ja ihmetteli, että mikä teillä (minulla ja miehelläni) oikein on, kun ette voi ottaa äitiä kotiimme asumaan. Siskokin oli siinä videopuhelussa ihmetteli, kun Suomen kulttuuri on jättää vanhukset omilleen. Nyt sisko ja miehensä olivat jopa lähteneet selvittämään, voisiko äitini muuttaa heidän luokseen, mutta koska maa on Euroopan ulkopuolella eikä äiti olisi ko. maassa minkään sairasvakuutuksen piirissä, se ei ole hyvä ajatus. Ymmärrän kuitenkin sisareni ja tämän miehen pointin hyvin ja itsekin koen, että kaikkien kannalta olisi inhimillisintä ottaa äiti meille asumaan, ainakin osaksi aikaa vuodesta. Hirveä ristiriita ja sekavat tunteet mielessä, kun oma puolisoni suhtautuu tähän vaihtoehtoon täysin torjuen.
Kommentit (318)
Vierailija kirjoitti:
No ap, tuus ny kertoon, oletko asunut kesälomasi äitisi kanssa!
Tämän minäkin haluaisin tietää.
Me jaksoimme 4 vrk. Olemme yli 70 v ja yli 90 v anoppini onneksi sai taannoin hoivakotipaikan.
Yksi hoitaja ihmetteli, miten olimme jaksaneet.
Kaikki kosmetiikka, lääkkeet. Pesuaineet yms. piti panna lukkojen taakse.
Emme nukkuneet koko aikana, kun heti, kun sai silmät kiinni, alkoi kuulua kupsetta, kaapit järjesteltiin uudelleen, astiat ja vaatteet.
Saunassa, kun käänsin selkäni, löylyvesi lensi puulaatikkoon (puusauna).
Kahvinkeittimen vesisäiliöön meni pähkinärouheet.
Voisin jatkaa loputtomasti, joten hoitakaa vaan itse, kun jaksatte, mutta puhukaa vasta, kun olette kokeneet.
T.mummeli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko työttömiä vai miten voitte hoitaa muistisairasta 24/7, muistisairaan vuorokausirytmi voi olla täysin erilainen kuin muun perheen.
Olisi ehkä pitänyt jättää aloituksesta toi muistisairas pois ja viitata vain masennukseen, sillä kaikki nyt kuvittelevat äitini lapsen tasolle taantuneena, omia ulosteitaan syövänä kodinpolttajana. Hän on lähinnä hajamielinen, keskittyminen vaikeaa, toisinaan jotkut sanat unohtuvat. Arki sujuu itsekseen asuen esim. suihkut, kaupassa käynnit, kampaajalla käynnit, syöminen, siivous jne. Siisteystaso ja ruoanlaitto eivät tosin ihan samaa mitä ennen. Olen eniten huolissani hänen yksinäisyydestä ja masennuksesta, siksi haluaisin hänet lähemmäs.
ap
Jos äitisi ei ole muistisairas, niin miksi pyrit hänen edunvalvojakseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkosuomalaisena kolahti ja kovaa. Suomi on kylmä maa. Kyllä meilläpäinkin vanhekset ovat usein laitoksissa, mutta en voi kuvitellakaan, että mieheni kieltäytyisi ottamasta äitiäni ko tilanteessa meille.
Ja mitä tarkoittaa se, että mies maksanut talosta enemmän? Onko hänen nimissään enemmän kuin sinun esim. 25 / 75%, vai omistiko talon jo aiemmin? Se, että miehen palkasta menee enemmän lainsn maksuun ei meillä päin tarkoita sitä, että mies omistaisi enemmän talosta. Perhe on perhe.
Niin minustakin. Kolahti ja kovaa. Täälläpäin vanhuksia kunnioitetaan ja perheessä heillä on hierarkinen asema. Miehelläni ei tulisi mieleenkään sulkea vanhempia ja isovanhempia pois elämästä, joita nähtäisiin vain vilaukselta jouluna. Ei missään nimessä. Perhe on perhe ja perhe pitää yhtä.
Perheenäidit käyvät myös töissä ja ovat sitten 24/7 huolehtimassa sekavasta vanhuksesta? Vai miehetkö huolehtivat? Hieno maa 🙄
Muistisairaat ei pysty omaksumaan uutta, eli jos meinasit pitää häntä osan vuotta teillä ja taas osan vuotta muualla niin sekoitat turhaan hänen elämän. Muistisairaille parasta on tutut rutiinille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"On aika lottovoitto jos 500 € yksiön täältä onnistut saamaan"
Tosi paljon hinnat nousseet. Kun asuin Helsingissä 2002 niin yksiö Eirasta oli silloin noin 550e.
====
Niinpä. Mutta siitä on jo liki 10 vuotta.
Juu kulttuurit on erilaisia. Monissa maassa yhteiskunta ei järjestä vanhusten, eikä lastenkaan hoitoa vaan perheiden pitää itse hoitaa. Ei se aina niin ihanaa ja auvoisaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa mahdollisuus on että APn äiti muuttaa pk-seudulle, tai edes johonkin 50km päähän ja sitten AP käy pitämässä seuraa ja järjestää kuntoutukset, terapiat, päiväkerhot jne.
Kaikki tämä tietysti sillä edellytyksellä, että äiti haluaa lähteä ja muuttaa.
Ottaisitko AP anoppisi luoksesi passattavaksi?
Muistisairaat ovat ihan hlvtin hankalia hoidettavia, pirullinen sairaus.
Eikä depressiopotilaankaan katseleminen mitään luksusta ole, pirullinen sairaus sekin.
Aina välillä on kauhea-anoppi -ketjua, joissa mies on liikaa kiinni äidissään ja vaaditaan valitsemaan äiti tai vaimo, koska anoppi kiusaa miniää.
Nyt voisi kysyä samaa: APn pitää valita äitinsä ja miehensä välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman muistisairauttakin, vanhetessa myydään se ok-talo ja muutetaan kerrostaloon. Sen voi ennakoida.
Jos äiti muuttaisi kerrostaloon kotikunnassaan, tai teidän lähelle? Vanhustoimintaa on monissa kunnissa.
Olisiko hyvä kompromissi jos äitisi muuttaa asumaan kävelymatkan päähän pieneen vuokra-asuntoon? Voisit pyytää siskoasi osallistumaan äitinne asunnon vuokraan. Voisit käydä helposti äitisi luona ja hän voisi käydä seuranasi kun miehesi ei ole kotona. Äitisi talo toimisi jatkossa kesäasuntona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai äidistä huolta pidetään, joka on kasvattanut ihanan huolehtivan tyttären.
Tälläinen olisi ehdotukseni ja itse näin tekisin:
Pk-seudun iso omakotitalo, jossa peräti 2-3 huonetta tyhjänä, joista muutaman viikon remontilla muutettaisiin äidille oma huoneisto oman kettiön kera, harkittaisiin mahdollisuutta rakentaa omat kylpemistilat äidille.
No ehkä tuossa voisi kuukausi tai kaksi mennä rempatessa, mutta olisi loppuiäksi äidille turvallinen koti.
Voin sanoa suoraan, että minusta ei ole muistisairaan omaishoitajaksi. Tiedän tämän kokemuksesta. Äitini jäi aikoinaan työttömäksi, kun paikkakunnalla ollut iso työnantaja lopetti. Töitä ei löytynyt ja hän ryhtyi oman äitinsä (eli mummoni) omaishoitajaksi. Hän oli omaishoitajana seitsemän vuotta ja mummollani oli muistisairaus. Näistä vuosista viisi oli aivan kamalia.
Täällä syyllistävillä ihmisillä ei ole lainkaan käsitystä siitä, että mitä elämä muistisairaan kanssa on. Ihmisen luonne muuttuu, tulee väkivaltaisuutta, ilkeyttä, epäluuloisuutta ja harhaisuutta. Puhumattakaan karkailusta, ulosteella ja virtsalla sotkemisesta jne. Aluksi mummon käytös vaihteli todella paljon ja luonne muuttui. Hän piilotteli tavaroita ja epäili, että olemme varastaneet häneltä rahaa. Hänellä ei ollut selvää rytmiä elämässä, vaan välillä hän torkkui päivällä ja aloitti vaeltamisen siinä vaiheessa, kun muiden olisi pitänyt alkaa nukkumaan. Pissoja ja kakkaa saattoi löytyä sängystä, kumisaappasta, maljakosta, vuodevaatelaatikosta, siivousämpäristä, lipaston laatikosta jne. Välillä mummo saattoi heitellä tavaroita, lyödä ja purra. Useita lääkkeitä kokeiltiin, mutta kaikilla oli sivuvaikutuksia, jotka tekivät tilanteesta vielä pahemman. Ainoa toimiva lääke oli rauhoittava lääke, mutta niistäkään mikään ei sopinut, sillä mummo ei pystynyt niitä otettuaan enää kävelemään, eikä häntä jaksanut kantaa.
Näiden vuosien aikana olin itse opiskelija ja kävin kotona lyhyitä aikoja. Yleensä olin muutaman päivänä hoitamassa mummoa, että vanhempani pääsivät mm. isän siskon syntymäpäiville ja kummityttärensä häihin (olen ainoa lapsi). Nämä ajanjaksot olivat todella raskaita. En pystynyt lainkaan opiskelemaan tällöin, koska tenttiin lukemisesta ja esseiden kirjoittamisesta ei tullut mitään. Mummon perään piti katsoa jatkuvasti. Ulko-ovissa oli dementialukot, joita hän ei saanut auki. Hellasta piti ottaa sulakkeet yöksi pois. Kahvinkeitin ja leivänpaahdin piti nostaa niin korkealle, ettei hän niihin yllä. Sakset ja veitset piti nostaa ylös. Saunaosaston ovi piti laittaa munalukolla kiinni, ettei hän pääse vääntämään kiuasta ja hanoja päälle. Yöaikaan mummo koputteli seiniä, puhui, lauloi, piilotti ja järjesteli tavaroista. En käytännössä pystynyt nukkumaan lainkaan. En ymmärrä, että miten äiti jaksoi tätä kaikki nuo vuodet. Isäni oli vuorotyössä ja nukkui aina korvatulpat päässä. Hänen töistä tultuaan oli äitini vuoro nukkua. Viimeiset vuodet mummoni ei päässyt enää liikeelle, joten ne olivat tavallaan helpompia. jatkuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jatkuu
Hulluinta oli se, että miten mummo pystyi hämäämään ulkopuolisia ihmisiä ja olemaan välillä täysin skarpin tuntoinen. Joskus alkuvuosina olin hänen kanssaan kolme päivää ja kävin viemässä hänet muutamaksi tunniksi johonkin vanhusten kerhoon ja yritin opiskella sillä välin. Mummo oli kerhossa valittanut, että en ole antanut hänelle ruokaa koko aikana! Seuraavalla viikolla sossu otti äitiini yhteyttä, että miten voimme jättää vanhuksen tällaisen nuoren henkilön kanssa, joka ei anna hänelle ruokaa! Ja todellakin olimme syöneet todella hyvin ja herkutelleet pullilla ja jäätelölläkin. Hän ei vain muistanut syöneensä.
Äitini oli omaishoitajana todella tiukilla. Hän ei kuitenkaan käynyt töissä. Voin sanoa, että en itse pystyisi samaan. Olen työssäkäyvä ihminen ja kahden pitkäaikaissairaan lapsen äiti. Lasteni sairaudet ovat nyt aikuisuuden kynnyksellä hallinnassa, mutta olen heidän lapsena olleessn valvonut monta vuotta kohtausten takia. Minulla on todella paha uniongelma, vakava työuupumus ja keskivaikea masennus. Selviydyn nippa nappa työelämästä ja voin sanoa, että muistisairaan omaishoitajaksi minulla ei ole voimia. Ja veikkaan, että siihen pysty moni mukaan, jonka saman aikaan pitää käydä töissä ja huolehtia perheestään.
En todellakaan tiedä, että miten muissa maissa vanhusten hoito kotona onnistuu? Ovatko muistisairaudet niin yleisiä kuin Suomessa? Onko heillä isommat suvut jakamassa taakka? Ovatko naiset työelämässä?
Nää kommentit sen kertoo miks suomessa on kaikilla niin paha olla ja yksinäistä.
En miettis hetkeäkään ottasinko oman äidin, anopin, isäni tai appiukon meille asumaan viimeisiä vuosiaan. Lyhyt aika minun elämästäni olla lähellä ja apuna, ehkä omaishoitajana.
Onneksi mieheni on ihan yhtä perhekeskeinen. Elämmekin aika upeaa ja yhteisöllistä elämää sukulaistemme kesken. Koskaan ei tarvi olla yksin
Vierailija kirjoitti:
Nää kommentit sen kertoo miks suomessa on kaikilla niin paha olla ja yksinäistä.
En miettis hetkeäkään ottasinko oman äidin, anopin, isäni tai appiukon meille asumaan viimeisiä vuosiaan. Lyhyt aika minun elämästäni olla lähellä ja apuna, ehkä omaishoitajana.
Onneksi mieheni on ihan yhtä perhekeskeinen. Elämmekin aika upeaa ja yhteisöllistä elämää sukulaistemme kesken. Koskaan ei tarvi olla yksin
Näin ajatteli ystävänikin vielä kymmenen vuotta sitten. Hänen miehensä isä asuikin heillä viimeisen vuotensa ennen syöpään kuolemista. Pappa oli loppuun saakka ihan järkevä eikä hänellä ollut muistisairautta. Ystäväni yritti myös hoitaa muistisairasta äitiään. Se vaan kävi ihan mahdottomaksi, kun mummo meinasi mm. polttaa koko paritalon. Lisäksi hänen lapsensa alkoivat myös reagoimaan tilanteeseen. Eivät mm. meinanneet uskaltaa lähteä kouluun, kun olivat huolissaan mummon pärjäämisestä. Eräänä talviaamuna mummo oli jäänyt yöpaita päällä katsomaan aamu tv:tä ja oli tunnin päästä löytynyt keskeltä valtatietä sama yöpaita päällä ja oli meinannut jäädä rekan alle. Mummo oli pakko laittaa hoitokotiin, kun ystäväni ei voinut yksinhuoltajana lopettaa työntekoakaan, kun avioero oli tullut muutamaa vuotta aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Nää kommentit sen kertoo miks suomessa on kaikilla niin paha olla ja yksinäistä.
En miettis hetkeäkään ottasinko oman äidin, anopin, isäni tai appiukon meille asumaan viimeisiä vuosiaan. Lyhyt aika minun elämästäni olla lähellä ja apuna, ehkä omaishoitajana.
Onneksi mieheni on ihan yhtä perhekeskeinen. Elämmekin aika upeaa ja yhteisöllistä elämää sukulaistemme kesken. Koskaan ei tarvi olla yksin
Ilmeisesti lähipiirissänne ei ole dementia vanhusta tai harhaluuloisuushäiriöstä kärsivää. Siinä on lähipiiri lujilla. Samaan aikaan aikuiset lapset töissä ja omat lapset huollettavina.
Itse laittaisin Attendoon tai Esperiin. Saavat siellä hoitaa ja onpahan pois huolesta. Ei tarvitse enää miettiä. Eiköhän yksityiset ota maksua vastaan jos muualle ei ole tarpeeksi huonossa kunnossa.
Tuen kotona asumiseen pitäisi olla parempi. Tälläkin palstalla usein moititaan sitä, että miksi vanhukset haluavat asua kodeissaan liian pitkään. Ei ehkä ymmärretä sitä, että kaikilla pikkupaikkakunnilla ei ole mitään kivoja pieniä kerrostalo- tai rivitaloasuntoja. Usein ainoat vuokra-asunnot ovat jotain 70-80 - luvulla rakennettuja kauheita murjuja, joihin ei ole tehty lainkaan remontteja. Asukkaina näissä on Piri-Perat, Olut-Ollit ym. syrjäytyneet. Muut ihmiset asuvat omistusasunnoissa. Jos tuollaiseen muuttaa joku huonosti liikkuva vanhus, niin saa varautua väkivallan uhkaan ja siihen, että rahanlainaajat soittelevat ovikelloa ja kämppä tyhjennetään sillä välin kun käyt kaupassa.
Kokemusta on kahden sukulaisen osalta. Toinen näistä oli itsekin pyörinyt juoppoporukoissa ennen sairastumustaan, mutta se ei paljon painanut, kun entisten kavereiden piti saada rahaa päihteisiin. En ikimaailmassa voisi kuvitella, että omat vanhemmat möisivät kotitalonsa ja muuttaisivat tuollaiseen ympäristöön. Käyn auttamassa heitä, että he pystyisivät asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään.
Muutto lasten kotipaikkakunnalle ei myöskään ole ratkaisu. Kotipaikkakunnalla on kuitenkin ystäväverkosto, eivätkä isovanhemmat välttämättä tunne lasten asuinpaikkakunnilta ketään muuta. Tämä jos mikä lisää masennusta ja sitä, että vanhuksesta tulee liian riippuvainen lapsestaan liian aikaisin.
Toivoisin että voisin jatkossa ostaa yksityisiä palveluja, jotka helpottavat kotona asumista. Aika näyttää mitä ratkaisuja joudumme tekemään
Alue: Aihe vapaa
Ai tää on joku vanha ketju, liekkö ap enää lukemassa
Mutta oliko palveluntarpeen arviointi tehty ilman omaisten läsnäoloa? Tottakai äitisi on siinä tilanteessa kertonut kaiken olevan parhain päin ja pärjäävänsä hyvin. Vanhukselle on kova pala myöntää, ettei pärjää ja muistisairaat pystyvät hyvin tsemppaamaan vieraiden läsnäollessa.