Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei suostu edes harkitsemaan sitä, että muistisairas ja masentunut äitini asuisi meillä edes osan aikaa vuodesta
07.06.2020 |
Olen huolissani yksin maaseudulla asuvasta äidistäni, jolla on sekä muistisairaus että (mahdollisesti siihen liittyvä) masennus. Toimintakyky riittää tietyllä tavalla itsenäiseen asumiseen, ymmärtää käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, tiskata, siivotakin mutta kaikki nuo menevät vähän sinnepäin. Äiti on muistisairauden myötä erakoitunut, ei ystäviä paikkakunnalla, puoliso kuollut. Aiemmat harrastukset ja tekemiset jääneet kun piilottelee ja häpeilee itseään neljän seinän sisällä. Mieliala matala, aina kun soitan on itkuinen ja ahdistunut. Olen soittanut äidin kotipaikkakunnan sosiaalipalveluihin ja sieltä on joku palvelutarpeen arviointi tms. tehty, mutta katsottu että pystyy asumaan riittävästi omillaan.
Olen silti todella huolissani ja ahdistaa jos tuo on äidin elämä hänen viimeiset vuotensa. Yksin rapistuvassa talossa keskellä ei mitään, itkuisena, ahdistuneena ja masentuneena. Aiemmin kuitenkin vietti täyttä elämää. Minulla ja miehelläni on pk-seudulla iso omakotitalo, peräti 2-3 huonetta tyhjänä omakotitalossa. Talo on suurimmaksi osaksi miehen maksama, sen myönnän, mutta myös minun kotini. Olen ehdottanut miehelle, että voitaisiin edes osaksi aikaa ottaa äiti tänne meille asumaan. Saisi ainakin minusta seuraa ja pääkaupunkiseudulla on ainakin koronan mentyä ohitse erilaisia kolmannen sektorin järjestämiä vanhusten/muistisairaiden yms. päiväkerhoja, joissa voisi käydä.
Mutta miehelle tämä on ihan ehdoton ei. "On mun koti, ei käy". "Sun äidissäs oli jo viime jouluna kestämistä". (Oli kaksi päivää meillä). "Voi käydä lyhyillä vierailulla, mutta asumaan missään nimessä ei tule". Tällaisia kommentteja tullut mieheltä. Ymmärrän, ettei se olisi mullekaan helppoa, jos äiti tulisi asumaan mutta sattuu tosi paljon äidin tilanne enkä tiedä mitä vaihtoehtoja meillä on? Äidin kotikunnasta sanottiin, ettei siellä ole mahdollista saada noin "hyväkuntoiselle" mitään laitos/hoivakotipaikkaa ja kevyemmän tason senioriasuntoja ei siellä edes ole. Koen tiettyä epäsuoraa painetta myös ulkomailla asuvan sisareni ja tämän miehen kautta. Siskon mies on siis kotoisin kulttuurista, jossa ollaan hyvin yhteisöllisiä ja huolehditaan vanhuksista kotona. Siskon anoppi asuu heidän luonaan sulassa sovussa ja samoin anopin siskosta he pitävät huolta, vaikka tämä asuu omillaan. Juttelin pari päivää sitten sisareni ja tämän miehen kanssa whatsappissa ja tämä mies melkein löi nyrkkiä pöytään ja ihmetteli, että mikä teillä (minulla ja miehelläni) oikein on, kun ette voi ottaa äitiä kotiimme asumaan. Siskokin oli siinä videopuhelussa ihmetteli, kun Suomen kulttuuri on jättää vanhukset omilleen. Nyt sisko ja miehensä olivat jopa lähteneet selvittämään, voisiko äitini muuttaa heidän luokseen, mutta koska maa on Euroopan ulkopuolella eikä äiti olisi ko. maassa minkään sairasvakuutuksen piirissä, se ei ole hyvä ajatus. Ymmärrän kuitenkin sisareni ja tämän miehen pointin hyvin ja itsekin koen, että kaikkien kannalta olisi inhimillisintä ottaa äiti meille asumaan, ainakin osaksi aikaa vuodesta. Hirveä ristiriita ja sekavat tunteet mielessä, kun oma puolisoni suhtautuu tähän vaihtoehtoon täysin torjuen.
Kommentit (318)
Mr. Mister kirjoitti:
Tottakai äidistä huolta pidetään, joka on kasvattanut ihanan huolehtivan tyttären.
Tälläinen olisi ehdotukseni ja itse näin tekisin:
Pk-seudun iso omakotitalo, jossa peräti 2-3 huonetta tyhjänä, joista muutaman viikon remontilla muutettaisiin äidille oma huoneisto oman kettiön kera, harkittaisiin mahdollisuutta rakentaa omat kylpemistilat äidille.
No ehkä tuossa voisi kuukausi tai kaksi mennä rempatessa, mutta olisi loppuiäksi äidille turvallinen koti.
Sinulla taitaa olla varallisuutta reilusti. Jos puoliso ei halua rahojaan tuollaiseen laittaa, niin se pitää sitten maksaa yksin. Muistisairas ei myöskään pärjää yksin asunnossaan, joten siellä joutuu juoksemaan yötä myöten tai muuttaa itsekin samaan asuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on sellaisia hoivakoteja, jotka on vanhuksia varten. Laitoksessa saisi hoitoa niin masennukseen kuin muistisairauteen.
Lue aloitus uudelleen. Palvelutarpeen arvio on tehty, ja sen mukaan ap:n äiti pärjää vielä kotonaan. Moni ei ymmärrä miten vaikea sitä hoivakoti paikkaa on saada. Suomessa elää uskomattoman huonokuntoisia vanhuksia yksin. Tiedän kun olen kotisairaanhoidossa työskennellyt. Heitteillejättöhän se suoraan sanottuna on, mutta minkäs teet kun paikkoja ei vaan ole kaikille tarvitsijoille.
Tämä tulee olemaan kasvava ongelma, kun suuret ikäluokat kuormittavat vanhuspalveluita. Vaikeasti muistisairaan ja aivoverenvuotoja saaneen isäni kohdalla sairaalan sosiaalityöntekikä huusi mulle puhelimessa korvaani, miten en ala omaishoitajaksi. Mun olisi pitänyt sossun mukaan irtisanoutua työstäni.
Isälleni haettiin tuolloin kaupungin palvelutalosta tehostetun hoidon paikkaa lääkärinkin lähetteellä ja arviointien/kartoitusten ja palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Paikkoja on vähän ja tulijoita noihin on ovista ja ikkunoista. Isäni tarvitsi hoitajaa 24/7. Lopulta saikin paikan ja asui siellä 3 vuotta ennen kuin kuoli. Tuossa yksikössä asukkaat olivat käytännössä vuodepotilaita.
Omaisena joutuu olemaan todella vaativa, että saa apua ikääntyneelle ja monisairaalle läheiselleen.
Asut itse hänen kanssaan ja etsit hoiva paikan tai otat kotiin kodinhoitajan joka tuo ruuan ja auttaa pesulla.
Olen vakavissani sitä mieltä, että valitse äitisi. Miehesi ei väliltä sinusta eikä tunteistasi. Itse hoidin kotona muistisairasta mummoani niin pitkään kuin pystyin, enkä ole hetkeäkään katunut! Muistisairaus voi edetä nopeastikin, joten toimi nyt, kun äitisi vielä ymmärtää asian. Äitisi on sen ansainut <3
Hirvee äijä. Pistäisin joka tapauksessa eron vireille ja tuon ison omakotitalon myyntiin. Tai ostakoot sitten sut sieltä ulos. Sen jälkeen miettisin vaihtoehtoja kaikessa rauhassa. Mutta tota äijää en kyllä enää katsoisi. Elelkööt sitten miten haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään huolisi muistisairasta anoppiani meille. En edes "osan aikaa". Anoppi on ihan mukava, mutta oma koti on oma koti. Enempää perusteluja ei tarvitse.
Sama. En huolisi ylipäätään ketään nurkkiini asumaan ydinperheeni lisäksi, sen jälkeen olisin minäkin masentunut jos näin kävisi.
Ap lle kyse on äidistä, miehelle anopista.
Te jotka täällä neuvotte jättämään miehen, rupeaisitteko itse asumaan yhdessä muistisairaan anoppinne kanssa, jos mies vaatisi että hänen äitinsä on otettava asumaan? Olisiko mies silloin hellyttävän hyväsydäminen? Ei, hän olisi äidissään roikkuva pikkupoika, luulen.
N
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö äidillesi löytyisi asuntoa teidän läheltä? Ymmärrän hyvin, että miehesi ei halua häntä teille asumaan. Jos aiot omaishoitajaksi, niin sitten sun varmaan täytyy muuttaa äitisi kanssa asumaan.
Äitisi muuttaminen luoksenne muuttaisi elämästänne kaiken, ymmärrän sen puolesta miestäsi. Toki ymmärrän myös oman tilanteesi. Hanki äidillesi asunto läheltä, tai muu ratkaisu, mene käymään usein, tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi teki oikein, kun kertoi asian sinulle suoraan. Paljon pahempi vaihtoehto olisi ollut, että hän sinun mieliksesi suostuu ideaan, mutta kahden vuoden päästä jättää sinut yllättäen, koska ei kestä perhe-elämää anopin kanssa. Ikävää sinun kannaltasi, mutta sinulla on muitakin vaihtoehtoja, kuten äitisi luona (osa-aikaisesti) asuminen, miehesi voi ainoastaan kieltäytyä tai suostua.
Tämä on nyt vähän eri kaliiberin juttu, mutta mieheni haluaisi meille koiraa, ja olen sanonut monta kertaa, että koira voi tulla, mutta minä en sitä hoida, koska olen mukavuudenhaluinen enkä ole mitenkään hulluna koiriin. Koska olen sanonut asian jo kättelyssä, hän ei voi syyttää minua vastuun välttämisestä tai lupauksen pettämisestä. Koira on kuitenkin ihan eri asia kuin sairas vanhus.
Vierailija kirjoitti:
Ap lle kyse on äidistä, miehelle anopista.
Te jotka täällä neuvotte jättämään miehen, rupeaisitteko itse asumaan yhdessä muistisairaan anoppinne kanssa, jos mies vaatisi että hänen äitinsä on otettava asumaan? Olisiko mies silloin hellyttävän hyväsydäminen? Ei, hän olisi äidissään roikkuva pikkupoika, luulen.
N
Ehdottomasti. Kyseessä on mieheni äiti, ja siten myös minun perheeni jäsen. Suomalaisten ydinperhepakkomielteestä ei muutenkaan hyvää seuraa, kun äiti teljetään yksin kotiin pienten lasten kanssa. Em myöskään edes olisi mennyt naimisiin miehen kanssa, jolle äiti ja muut omaiset eivät ole tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nää kommentit sen kertoo miks suomessa on kaikilla niin paha olla ja yksinäistä.
En miettis hetkeäkään ottasinko oman äidin, anopin, isäni tai appiukon meille asumaan viimeisiä vuosiaan. Lyhyt aika minun elämästäni olla lähellä ja apuna, ehkä omaishoitajana.
Onneksi mieheni on ihan yhtä perhekeskeinen. Elämmekin aika upeaa ja yhteisöllistä elämää sukulaistemme kesken. Koskaan ei tarvi olla yksin
Tuo vain on hankalaa, jos on vielä työelämässä mukana, niinkuin Suomessa yleensä ollaan.
Vaikeaa on jättää muistisairas vanhus vieraaseen ympäristöön päiväksi. Ja harvalla myös on niitä ylimääräisiä huoneita vanhukselle.
Se on oikein kaunis ajatus hoitaa muistisairasta isää/äitiä. Vaan kuinkahan moni on oikeasti edes muistisairasta nähnyt, kuka niin hövelisti alkaisi omaishoitajaksi? Siinä ei paljon naurata kun iso raavas mies alkaa tönimään ja lyömään.
Äitini hoiti isääni pari vuotta kotona. Sen jälkeen kävi hyvin nopeasti selväksi, ettei tilanne voi jatkua. Edes kotisairaanhoito ei saanut enää vaihdettua isän vaippoja, koska isä alkoi aggressiiviseksi. He vain kävivät kohauttamassa olkiaan ja jättivät äidin selviytymään miten parhaaksi näki. Joten, vein isän terveyskeskuksen päivystykseen ja ilmoitin, että siinä on, hoitakaa miten hoidatte ja heitteille jää jos ette hoida. Kotiin häntä ei enää oteta äitiä hakkaamaan. Kummallista kyllä, tunnin sisällä olin viemässä isää osastolle odottamaan pitkäaikaispaikkaa. Osastolla isä hyökkäsi toisen potilaan ja lääkärin kimppuun äkkiarvaamatta, heitti mm. pöydän huoneen toiselle puolelle. Sen jälkeen kyllä hämmästeltiin, miten te siellä kotona pärjäsitte.
En ikinä ottaisi ketään muistisairasta luokseni asumaan ja olen sanonut lapsillekin, etteivät tee sitä virhettä jos minuun tauti iskee. Sitten vaan jättävät mut heitteille ja toivon mukaan tajuan lähteä talvella pakkaseen yöpuvussa, koska muistisairaana en halua elää. Se sairaus vie ihmiseltä viimeisetkin arvon rippeet.
Oma isäni on ollut nyt kuusi vuotta tehostetussa palveluasumisessa, täysin sänkyyn hoidettava, ei liiku ei puhu. Toivon joka päivä että hän pääsisi pois. Ei ole ihmisen elämää tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän anopistani, ja voisin harkita hänen asumistaan meillä jos sellainen tilanne tulisi. MUTTA. Muistisairaat eivät aina reagoi hyvin ympäristön muutokseen. Jos ennen ovat pärjäilleet joten kuten tutuissa nurkissa, saattavat uudessa paikassa mennä kovastikin sekaisin, koko yleistila voi romahtaa. Kannattaa myös miettiä mitä sairauden eteneminen merkitsee, muistisairas saattaa yksin jäädessään ryhtyä puuhailemaan jotakin vaarallista tai voi jopa muuttua aggressiiviseksi ja arvaamattomiksi.
Molempien on oltava yhtä mieltä muistisairaan sukulaisen muutosta teille, ensin tulisi myös selvittää mistä saa tarvittaessa apuja ja palveluja, ja mitä ne kustantavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse laittaisin Attendoon tai Esperiin. Saavat siellä hoitaa ja onpahan pois huolesta. Ei tarvitse enää miettiä. Eiköhän yksityiset ota maksua vastaan jos muualle ei ole tarpeeksi huonossa kunnossa.
4000-5000 €/kk
Eikö näihin voi päästä jollain järjestelyllä niin että itse maksaa sen 85 % tuloistaan.
Ole tarkkana tekeekö vanhus jotain mistä voisi tehdä huoli-ilmoituksen tai mikä lie ja mikä voisi nopeuttaa tätä prosessia. Moni joka on vastustanut lähtöä omasta kodista on ollut lopuksi helpottunut, siirtymävaihe voi tietysti ottaa lujille.
No, onko se äitisi edes pantava tai hyvä laittamaan ruokaa tai rikas ja avokätinen?
Jos ei mitään näistä, niin tässä yhtälössähän on vain hävittävää miehelle. Ja sinä sitten ihmettelet että mies ei suostu? Katso peiliin!
Vierailija kirjoitti:
Se on oikein kaunis ajatus hoitaa muistisairasta isää/äitiä. Vaan kuinkahan moni on oikeasti edes muistisairasta nähnyt, kuka niin hövelisti alkaisi omaishoitajaksi? Siinä ei paljon naurata kun iso raavas mies alkaa tönimään ja lyömään.
Äitini hoiti isääni pari vuotta kotona. Sen jälkeen kävi hyvin nopeasti selväksi, ettei tilanne voi jatkua. Edes kotisairaanhoito ei saanut enää vaihdettua isän vaippoja, koska isä alkoi aggressiiviseksi. He vain kävivät kohauttamassa olkiaan ja jättivät äidin selviytymään miten parhaaksi näki. Joten, vein isän terveyskeskuksen päivystykseen ja ilmoitin, että siinä on, hoitakaa miten hoidatte ja heitteille jää jos ette hoida. Kotiin häntä ei enää oteta äitiä hakkaamaan. Kummallista kyllä, tunnin sisällä olin viemässä isää osastolle odottamaan pitkäaikaispaikkaa. Osastolla isä hyökkäsi toisen potilaan ja lääkärin kimppuun äkkiarvaamatta, heitti mm. pöydän huoneen toiselle puolelle. Sen jälkeen kyllä hämmästeltiin, miten te siellä kotona pärjäsitte.
En ikinä ottaisi ketään muistisairasta luokseni asumaan ja olen sanonut lapsillekin, etteivät tee sitä virhettä jos minuun tauti iskee. Sitten vaan jättävät mut heitteille ja toivon mukaan tajuan lähteä talvella pakkaseen yöpuvussa, koska muistisairaana en halua elää. Se sairaus vie ihmiseltä viimeisetkin arvon rippeet.
Oma isäni on ollut nyt kuusi vuotta tehostetussa palveluasumisessa, täysin sänkyyn hoidettava, ei liiku ei puhu. Toivon joka päivä että hän pääsisi pois. Ei ole ihmisen elämää tuo.
Tunnut oikein ylpeilevän sillä että hylkäsit isäsi laitokseen ja sen takia isäsi menetti liikuntakykynsä ja on nyt täysin sänkyriippuvainen. Eipä ole hankala arvata kumpiko vanhempi on ollut rakkaampi.
Alue: Aihe vapaa
4000-5000 €/kk