Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsenlapset ei kiinnosta isovanhempia
sinikeiju
06.06.2020 |
En tiedä miksi tämä asia taas mietityttää ja vetää hiljaiseksi. Miettii, että miksi näin on. Siskon ja veljen lapset haetaan yökylään viikonlopuiksi ja lomilla. Käyvät hoitamassa lapsia ihan seku vain yllättäin ja soittelevat videopuheluita, ei meidän lapsille. Pari kertaa olen vuosien aikana erehtynyt kysymään, että ottaisivatko lapset viikonlopuksi, mutta aina on jotain muuta.
Syntymäpäivillä käyvät pikaisesti, jos käyvät. Olen ottanut asian puheeksi vanhempieni kanssa, mutta eivät itse näe asiaa niin. Kaikki lapset ovat kuulemma yhtä tärkeitä. Teot vain puhuu ihan muuta.
Ja ei, isovanhemmat eivät ole lapsenvahteja. En sitä ole koskaan odottanutkaan. Itse olemme lapsemme tehneet ja itse heidät myös hoidetaan. Harmittaa vain, kun lapsilla ei minkäänlaista suhdetta isovanhempiin. Nykyään eivät edes halua lähteä käymään heillä, kun joskus kysyn, että mentäisiinkö kyläilemään mummolaan. Silloin harvoin, kun heidän luonaan käydään, niin ei heitä kiinnosta lapsien jutut, eikä kyllä edes minunkaan. Monesti huomaan, että eivät edes kuuntele mitä heille puhun.
Lapset jo itsekin huomanneet, että mikä heidän paikkansa on isovanhempien silmissä. Surullista.
Lapset hyväkäytöksisiä, eivät huuda ja rieku tmv. Niin sanotusti helppoja tapauksia olleet syntymästä asti. Joten ei sekään selitä, että olisivat raskaita vieraita. Mutta jotain vikaa meissä varmaan on, kun emme kelpaa.
Tämä asia aina välillä jää mietityttämään, että mitä on tehnyt väärin. Saa mielen matalaksi ja tuntee itsensä ja perheensä merkityksettömäksi.
Kommentit (297)
Vierailija kirjoitti:
Meillkin tuttu asetelma. Itse olen lapseton, mutta siskoni lapsista ja heidän kuulumisistaan puhuttiin/puhutaan joka lauseessa, he ovat saaneet jäädä yökylään ja nyt he ovat aikuisia.
Veljeni lapset saivat olla kahvihetken verran mummilassa isänsä kanssa. Ja hekin ovat nyt aikuisia, joille mummi jäädnyt vieraaksi.
Kaiken kruunasi se, kun ukki testamenttasi sille tutummalle lempilapselle isohkon omaisuuden ja ne tuntemattomammat lapsenlapset saivat kukin pienenpienen murto-osan.. Veljeni repesi siitä lopullisesti.
Miksi se veli repesi? Omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa eikä rintaperillisillä ole sanomista kuin lakiosasta. Tietenkin mukavalle lapsenlapselle on helpompi antaa omaisuuttaan kuin sille, jonka vanhemmat alusta asti tekivät kaikkensa, että isovanhemmat pidetään poissa. Jos ei ole edes ristiäisissä saanut lasta syliinsä, vaan on sanottu, että vauva ei ole mikään lelu tai kuvausrekvisiittaa, niin ihan turha myöhemmin ihmetellä, miksi ei lapsenlapsesta tullutkaan isoisälle läheistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillkin tuttu asetelma. Itse olen lapseton, mutta siskoni lapsista ja heidän kuulumisistaan puhuttiin/puhutaan joka lauseessa, he ovat saaneet jäädä yökylään ja nyt he ovat aikuisia.
Veljeni lapset saivat olla kahvihetken verran mummilassa isänsä kanssa. Ja hekin ovat nyt aikuisia, joille mummi jäädnyt vieraaksi.
Kaiken kruunasi se, kun ukki testamenttasi sille tutummalle lempilapselle isohkon omaisuuden ja ne tuntemattomammat lapsenlapset saivat kukin pienenpienen murto-osan.. Veljeni repesi siitä lopullisesti.
Miksi se veli repesi? Omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa eikä rintaperillisillä ole sanomista kuin lakiosasta. Tietenkin mukavalle lapsenlapselle on helpompi antaa omaisuuttaan kuin sille, jonka vanhemmat alusta asti tekivät kaikkensa, että isovanhemmat pidetään poissa. Jos ei ole edes ristiäisissä saanut lasta syliinsä, vaan on sanottu, että vauva ei ole mikään lelu tai kuvausrekvisiittaa, niin ihan turha myöhemmin ihmetellä, miksi ei lapsenlapsesta tullutkaan isoisälle läheistä.
Tää ristiäismummo voisi mennä terapiaan. Kunnon narsisti, joka yhden pienen loukkauksen (sjsttelemattomuuden) takia päätti laittaa välit poikki poikaansa ja tämän lapsiin.
Kuka on yllättynyt jos ja kun paljastuu että tämä mummo on boomeri? Yllättyneitä ovat:_______.
Tuo perintöasia on ihan oma kokonaisuutensa.
Ensinnäkin lapsenlapsille lahjoittelu jättää taas ne omat lapset siitä välistä ilman. Nykyään eläkekertymät ovat pieniä, ja perintö voi olla hyvin usein sille omalle lapselle tärkeä ihan toimeentulon turvana, kun ikää on jo kertynyt.
Toiseksi tuo ”mukavimman” suosiminen vahvistaa jo vallinnutta epäreiluutta. Suosikki saa vielä kuoleman jälkeenkin enemmän. Juuri näin se lapsesta asti hyljeksitty yksilö joutuu vielä viimeisen loukkauksen kohteeksi haudan takaa. Yleensä myös sisarusten välit kärsivät.
Kolmanneksi, jos kyse on suvissa kulkeneesta omaisuudesta eikä vainajan itse tienaamasta omaisuudesta, millä oikeudella tämä yksi boomer-lenkki ketjussa päättää suosia tiettyä sukuhaaraa muiden kustannuksella?
Vierailija kirjoitti:
Huonojen vanhempien lasten on turha yrittää selittää tilannettaan hyvien vanhempien lapsille. Ei ne tajua. Kun luulevat että automaattisesti kaikilla rakastavat vanhemmat. Siksi nää luulee myös että syy välirikkoon on lapsessa, ”syyn on tietenkin oltava lapsen koska ainahan vanhempi rakastaa”.
Nämä on usein niitä suosikkilapsia. He tajuavat kyllä eriarvoisen kohtelun mutta eivät halua luopua suosikin asemasta. Siksi uskottelevat, että se hyljeksitty sisarus on jotenkin itse syypää tapahtuvaan syrjintään, mitäs on niin viallinen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo perintöasia on ihan oma kokonaisuutensa.
Ensinnäkin lapsenlapsille lahjoittelu jättää taas ne omat lapset siitä välistä ilman. Nykyään eläkekertymät ovat pieniä, ja perintö voi olla hyvin usein sille omalle lapselle tärkeä ihan toimeentulon turvana, kun ikää on jo kertynyt.
Toiseksi tuo ”mukavimman” suosiminen vahvistaa jo vallinnutta epäreiluutta. Suosikki saa vielä kuoleman jälkeenkin enemmän. Juuri näin se lapsesta asti hyljeksitty yksilö joutuu vielä viimeisen loukkauksen kohteeksi haudan takaa. Yleensä myös sisarusten välit kärsivät.
Kolmanneksi, jos kyse on suvissa kulkeneesta omaisuudesta eikä vainajan itse tienaamasta omaisuudesta, millä oikeudella tämä yksi boomer-lenkki ketjussa päättää suosia tiettyä sukuhaaraa muiden kustannuksella?
Ei boomeri jätä perintöä! Meillä on sukumetsiä, jotka vuosisatoja kulkeneet suvussa ja kunnia-asia pitää ne suvussa. Isoisä selitti lapsena mulle miten nämä jää sinulle ja sisaruksellesi, miten sitten pidätte näistä huolta ja siirrätte omille lapsillenne.
No, boomeri vanhempani kun peri nää niin möivät kaiken. Ensin siis hakkasivat puut ja myivät ne, sitten ne metsäpalstatkin meni. Rahat laitettiin kolmeen citymaasturiin ja etelänmatkoihin.
Jokaisella on toki oikeus perintö käyttää haluamallaan tavalla mutta vähän olisi voinut suvun arvoja kunnioittaa. Olisi edes sijoittaneet rahat mutta ei, tuhlasivat ne. Sinne meni sukumetsät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.
Onhan se aika outoa, jos isän vanhemmat ei saa ristiäisissä lasta syliin lainkaan ja äidin vanhemmille se sallitaan. Kyllä siitä paljon suvun piirissä puhutaan, että mikä tuossa äidissä on vikana, kun se ei hyväksy ollenkaan miehensä perhettä vai pelkääkö se, että isän vanhemmat huomaavat, että ei siinä vauvassa ole ollenkaan suvun näköä.
Kyllä ristiäisissä otetaan kuvia siitä, miten vauva on isovanhempien sylissä ja jos ei ole jälkikäteen kuvaa isän vanhemmista ja vauvasta, niin aiheuttaahan se kyselyjä. Että kuka ei hyväksy ketä.Niin ,että ristiäisissä vauva ei ole keskipiste vaan isovanhempien egot, joille vauva on kuvausrekvisiittaa?
Jos et anna sitä vauvaa isoäidin syliin eli kuvaushetkeksi, niin ihan itse teet siitä lapsesta kuvausrekvisiittaa! Jos tuollaista kuvaa ei ole otettu, niin ihan turha äitinä ryhtyä valehtelemaan, että kaikista isovanhemmista on kuva vauva sylissään. Isoäiti voi välittömästi näpäyttää, että näytäpä minullekin.
Minulla ei ole mitään tarvetta valehdella, että olisi jotain kuvia äidistäni lasteni kanssa. Niitä ei ole, koska ei juurikaan pidetä yhteyttä enkä luota äitiini sen vertaa, että antaisin lapset hänelle hoitoon. Eipä ole pyytänytkään lapsia hoitoon.
Muistan vielä hyvin omat kokemukset lapsuuden fyysisestä ja henkisestä väkivallasta. Äitini esimerkiksi jätti minut ja veljeni molemmat alle kolmivuotiaina nukkumaan kotiin moneksi tunniksi kahdestaan päiväunia ja lähti hoitamaan jotain asioita toiselle puolelle kaupunkia. Olisi ollut niin hankalaa kuskata meitä mukana. Tälläinen hieno hoitovinkki boomeriäidiltäni. Ihmekös ollaan selvitty aikuisina ilman äitiä, kun ollaan harjoiteltu näin pienestä pitäen. Tukkapöllyä ja korvapuusteja jaeltiin mm kaatuneista juomalaseista ja pihaleikeissä tahriintuneista vaatteista ihan päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonojen vanhempien lasten on turha yrittää selittää tilannettaan hyvien vanhempien lapsille. Ei ne tajua. Kun luulevat että automaattisesti kaikilla rakastavat vanhemmat. Siksi nää luulee myös että syy välirikkoon on lapsessa, ”syyn on tietenkin oltava lapsen koska ainahan vanhempi rakastaa”.
Nämä on usein niitä suosikkilapsia. He tajuavat kyllä eriarvoisen kohtelun mutta eivät halua luopua suosikin asemasta. Siksi uskottelevat, että se hyljeksitty sisarus on jotenkin itse syypää tapahtuvaan syrjintään, mitäs on niin viallinen.
Mulla on tällainen suosikkisisko, jolle ostettu autot ja asunnot, jonka lapset hoidetaan ja jota hyysätään (minä en saa mitään näistä). Minä olen aina ollut se kiltti ja tunnollinen, sisar tiuskiva ja vanhempia komenteleva.
Sisareni perustelee tätä etuoikeuttaan sillä, että hän on mukavampi ja vetovoimaisempi ihminen, jonka seurasta vanhemmat niin nauttivat (ja että minun kanssa heillä olisi vain ankeaa). Niinpä on siis ihan oikeudenmukaista, että esim sisarelle ostettiin asunto koska hän on niin mukava ja haluttu.
Olen aika sanaton. Mutta varmaan inhimillistä että suosikki kiistää ongelman koska tokihan haluaa säilyttää vallitsevan tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahintahan tässä on se että ne perseilevät vanhukset kiusaavat hyljittyä lastaan koko elämän, eivätkä saa siitä mitään rangaistusta. Hylkiminen, kltoinkohtelu, väkivalta, yksin jättäminen, yhteydenpidon lopettaminen, lastenlasten hyökääminen.... pääsevät kuin koira veräjästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.
Onhan se aika outoa, jos isän vanhemmat ei saa ristiäisissä lasta syliin lainkaan ja äidin vanhemmille se sallitaan. Kyllä siitä paljon suvun piirissä puhutaan, että mikä tuossa äidissä on vikana, kun se ei hyväksy ollenkaan miehensä perhettä vai pelkääkö se, että isän vanhemmat huomaavat, että ei siinä vauvassa ole ollenkaan suvun näköä.
Kyllä ristiäisissä otetaan kuvia siitä, miten vauva on isovanhempien sylissä ja jos ei ole jälkikäteen kuvaa isän vanhemmista ja vauvasta, niin aiheuttaahan se kyselyjä. Että kuka ei hyväksy ketä.Niin ,että ristiäisissä vauva ei ole keskipiste vaan isovanhempien egot, joille vauva on kuvausrekvisiittaa?
Jos et anna sitä vauvaa isoäidin syliin eli kuvaushetkeksi, niin ihan itse teet siitä lapsesta kuvausrekvisiittaa! Jos tuollaista kuvaa ei ole otettu, niin ihan turha äitinä ryhtyä valehtelemaan, että kaikista isovanhemmista on kuva vauva sylissään. Isoäiti voi välittömästi näpäyttää, että näytäpä minullekin.
Ei minulla ole mitään tarvetta valehdella kuvista. Voin hyvin kertoa, että kuvia ei ole kun ollaan pidetty hyvin vähän yhteyttä vanhempieni kanssa ja he eivät juurikaan tapaa lapsiani. Ei ole ollut niitä yhteisiä tilanteita kuvattavaksi. Enemmän se ihmetyttää, ettei ole mitään kuvia kuin että ei ole ristiäskuvaa mummosta vauva sylissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.
Onhan se aika outoa, jos isän vanhemmat ei saa ristiäisissä lasta syliin lainkaan ja äidin vanhemmille se sallitaan. Kyllä siitä paljon suvun piirissä puhutaan, että mikä tuossa äidissä on vikana, kun se ei hyväksy ollenkaan miehensä perhettä vai pelkääkö se, että isän vanhemmat huomaavat, että ei siinä vauvassa ole ollenkaan suvun näköä.
Kyllä ristiäisissä otetaan kuvia siitä, miten vauva on isovanhempien sylissä ja jos ei ole jälkikäteen kuvaa isän vanhemmista ja vauvasta, niin aiheuttaahan se kyselyjä. Että kuka ei hyväksy ketä.Niin ,että ristiäisissä vauva ei ole keskipiste vaan isovanhempien egot, joille vauva on kuvausrekvisiittaa?
Jos et anna sitä vauvaa isoäidin syliin eli kuvaushetkeksi, niin ihan itse teet siitä lapsesta kuvausrekvisiittaa! Jos tuollaista kuvaa ei ole otettu, niin ihan turha äitinä ryhtyä valehtelemaan, että kaikista isovanhemmista on kuva vauva sylissään. Isoäiti voi välittömästi näpäyttää, että näytäpä minullekin.
Ei minulla ole mitään tarvetta valehdella kuvista. Voin hyvin kertoa, että kuvia ei ole kun ollaan pidetty hyvin vähän yhteyttä vanhempieni kanssa ja he eivät juurikaan tapaa lapsiani. Ei ole ollut niitä yhteisiä tilanteita kuvattavaksi. Enemmän se ihmetyttää, ettei ole mitään kuvia kuin että ei ole ristiäskuvaa mummosta vauva sylissä.
Näköjään vastaukset ilmestyvät viiveellä ja tuli vastattua kahteen kertaan...
Mikä tätä boomer sukupolvea oikein vaivaa? Onko se sodan trauma, oliko heidän vanhemmat kylmiä vanhempia? Miksi silti te pääsitte heille mummolaan? Tosi outoa. Tarkoitan huolehtivatko boomereiden vanhemmat vain lapsenlapsistaan mutta silloin kun boomerit oli lapsia, oli liian kiire eikä ehditty, ja nyt boomerit kostaa sen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonojen vanhempien lasten on turha yrittää selittää tilannettaan hyvien vanhempien lapsille. Ei ne tajua. Kun luulevat että automaattisesti kaikilla rakastavat vanhemmat. Siksi nää luulee myös että syy välirikkoon on lapsessa, ”syyn on tietenkin oltava lapsen koska ainahan vanhempi rakastaa”.
Nämä on usein niitä suosikkilapsia. He tajuavat kyllä eriarvoisen kohtelun mutta eivät halua luopua suosikin asemasta. Siksi uskottelevat, että se hyljeksitty sisarus on jotenkin itse syypää tapahtuvaan syrjintään, mitäs on niin viallinen.
Mulla on tällainen suosikkisisko, jolle ostettu autot ja asunnot, jonka lapset hoidetaan ja jota hyysätään (minä en saa mitään näistä). Minä olen aina ollut se kiltti ja tunnollinen, sisar tiuskiva ja vanhempia komenteleva.
Sisareni perustelee tätä etuoikeuttaan sillä, että hän on mukavampi ja vetovoimaisempi ihminen, jonka seurasta vanhemmat niin nauttivat (ja että minun kanssa heillä olisi vain ankeaa). Niinpä on siis ihan oikeudenmukaista, että esim sisarelle ostettiin asunto koska hän on niin mukava ja haluttu.
Olen aika sanaton. Mutta varmaan inhimillistä että suosikki kiistää ongelman koska tokihan haluaa säilyttää vallitsevan tilanteen.
Sama. Minulle lisäksi sanotaan, että ”ymmärräthän että kiva asunto/ matka/ hieno auto / on vaan niin tärkeä siskollesi”. Just.
Ja toinen ”Lahjoitan tämän jutun siskollesi, koska se sopii sille paremmin”. Jännä juttu, kun kaikki hyvät asiat sopivat siskolleni paremmin. Minulle taas sopivat paremmin talkootyöt ja ikävät hommat. Esimerkiksi vuosittainen huussin tyhjennys mökillä sopii kuulemma minulle paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tätä boomer sukupolvea oikein vaivaa? Onko se sodan trauma, oliko heidän vanhemmat kylmiä vanhempia? Miksi silti te pääsitte heille mummolaan? Tosi outoa. Tarkoitan huolehtivatko boomereiden vanhemmat vain lapsenlapsistaan mutta silloin kun boomerit oli lapsia, oli liian kiire eikä ehditty, ja nyt boomerit kostaa sen?
Lähes aina boomereiden omat vanhemmat oli rakastavia. Mun molemmilla paskiais-vanhemmalla oli hyvät lempeät vanhemmat, eli mun mummot/ukit. Onneksi olikin. Sillä ne normaalit isovanhemmat pelastivat lapsuuteni ja säästivät vakavilta traumoilta. Siellä sai olla rakastettu ja välitetty.
Tämä malli on useilla muillakin, eli boomereiden vanhemmat oli lämpimät, hoitivat paljon lapsenlapsia.Sitten ne boomerit aivan sadistisia paskoja, ja kieltäytyivät olemasta isovanhempia ja jo raskausaikana ilmoittivat ette ”me emme hoida sitten äpäriäsi, itse saat pärjätä”.
Tämä boomereiden pahuus nousee lehtiin ja kirjoihin heti kun he kuolee. Asia on arka ja siksi se vaietaan vielä kun nää lapsenhakkaajat on elossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Boomereilla on lapsikielteinen kulttuuri. Lapsia tehtiin tosi vähän, yli 100 000 ikäluokat synnyttivät vain hädin 60 000 ikäluokkia. Ne vähätkin lapset olivat ihan vaan tiellä.
Naiset olivat feministejä sillä kieroutuneella tavalla, joka sai heidät polttamaan rintaliivejä. Miettikää miten älytöntä puuhaa, liivit ovat itse ostettuja ja melko kalliita, ja hyvät liivithän lisäävät etenkin urheilun mukavuutta ihan olennaisesti. Kuinka suuri naisviha on taustalla, jos kokee voimaannuttavaksi ja raikkaaksi polttaa omia liivejään?
No samalla voimalla nämä ovat vihanneet raskautta, synnyttämistä, imetystä ja lapsen kunnollista hoitamista. Oman lapsen hoitaminen on koettu nöyryyttäväksi ja noloksi. Villi ja vapaa boomer polttaa sisällä tupakkaa eikä kuuntele lapsen jorinoita yhtään!
Sodankäyneet isovanhemmat ovat sitten hoitaneet boomereiden lapset, jotka ovat saaneet sieltä sen turvan ja rakkauden mallin, mitä nyt siirtävät omille lapsilleen. Boomereitten mielestä turva ja rakkaus ovat halveksittavaa ja noloa edelleen. Mutta oikeuksia, niitä heillä on loputon määrä.
Ja boomerit pelaavat nyt sitten pelejään ja yrittävät löytää paikkaansa, jota ei enää oikein ole, kun se vanhemmuus menetettiin aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tätä boomer sukupolvea oikein vaivaa? Onko se sodan trauma, oliko heidän vanhemmat kylmiä vanhempia? Miksi silti te pääsitte heille mummolaan? Tosi outoa. Tarkoitan huolehtivatko boomereiden vanhemmat vain lapsenlapsistaan mutta silloin kun boomerit oli lapsia, oli liian kiire eikä ehditty, ja nyt boomerit kostaa sen?
En todellakaan tiedä. Mulla oli hyvä suhde äidinäitiin ja olin monesti mummon luona hoidossa ja tapasin siellä serkkuja. Mummo oikein hemmotteli, laittoi suosikkiruokia, teki pitkään tukkaan hienoja kampauksia, ompeli vaatteita opetti käsitöitä ja joka päivä pääsin vaahtokylpyyn. Oikeita luksuslomia. Äitini vain tuhahteli, että oli aina inhonnut äitinsä ruokia ja kotikutoisia vaatteita. Äitini ei selvästi pitänyt mummosta, joka oli kuitenkin kovin mieluisa meille lapsille. Mummon vierailuihin se kommentoi tyyliin, että mitä ihmettä se tänne meille aina tunkeaa itseään. Äitini ei ole oikeastaan puhunut mitään omasta lapsuudestaan ja äitisuhteestaan, tai mistään muustakaan syvällisestä kanssani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tätä boomer sukupolvea oikein vaivaa? Onko se sodan trauma, oliko heidän vanhemmat kylmiä vanhempia? Miksi silti te pääsitte heille mummolaan? Tosi outoa. Tarkoitan huolehtivatko boomereiden vanhemmat vain lapsenlapsistaan mutta silloin kun boomerit oli lapsia, oli liian kiire eikä ehditty, ja nyt boomerit kostaa sen?
En todellakaan tiedä. Mulla oli hyvä suhde äidinäitiin ja olin monesti mummon luona hoidossa ja tapasin siellä serkkuja. Mummo oikein hemmotteli, laittoi suosikkiruokia, teki pitkään tukkaan hienoja kampauksia, ompeli vaatteita opetti käsitöitä ja joka päivä pääsin vaahtokylpyyn. Oikeita luksuslomia. Äitini vain tuhahteli, että oli aina inhonnut äitinsä ruokia ja kotikutoisia vaatteita. Äitini ei selvästi pitänyt mummosta, joka oli kuitenkin kovin mieluisa meille lapsille. Mummon vierailuihin se kommentoi tyyliin, että mitä ihmettä se tänne meille aina tunkeaa itseään. Äitini ei ole oikeastaan puhunut mitään omasta lapsuudestaan ja äitisuhteestaan, tai mistään muustakaan syvällisestä kanssani.
Minulla oli myös samanlainen hellä ihana mummo (ja hirveä väkivaltainen äiti). Mummo antoi minulle yhden viikonlopun aikana enemmän välittämistä, lämpöä ja rakkautta kuin äitini koko elämäni aikana. Äitini ei ole esim koskaan sanonut että olet kaunis, rakas, tärkeä tms. Aina kyllä on muistettu sanoa miten epäonnistunut, ruma, tyhmä, huono ja kiittämätön olen.
Ilman mummoa olisin varmaan työkyvytön ja ptsd.
Olen ollut aina äitini kanssa hyvin erilainen, luonteesta lähtien. Muut sisarukseni ja heidän puolisonsa ovatkyllä äidilleni "mieleisiä" - niin myös heidän lapsensa. Mutta näin se vain elämässä menee, pettymykset voi onneksi työstää eikä tarvitse kantaa kaunaa vanhemmilleen.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut aina äitini kanssa hyvin erilainen, luonteesta lähtien. Muut sisarukseni ja heidän puolisonsa ovatkyllä äidilleni "mieleisiä" - niin myös heidän lapsensa. Mutta näin se vain elämässä menee, pettymykset voi onneksi työstää eikä tarvitse kantaa kaunaa vanhemmilleen.
Miten olet onnistunut? Tämä on kurja tilanne koska ei varsinaisesti ole mt-ongelma eikö tähän ole diagnoosia, eikä saa siis kelan tukemaa terapiaa.
Mulla siis taustalla väkivaltalapsuus ja sitten aikuisena vanhempien tekemä täysi hylkäys.
Välillä suututtaa että nykynuoret saa terapiaa kaikenlaiseen ahdistukseen ja elämän suunnan etsimiseen, mutta rajusti kaltoinkohdeltu ei ole oikeutettu apuun kun ei ole diagnoosiakaan. Asia silti kalvaa mielessä jatkuvasti.
Osaatko suositella esim hyviä kirjoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillkin tuttu asetelma. Itse olen lapseton, mutta siskoni lapsista ja heidän kuulumisistaan puhuttiin/puhutaan joka lauseessa, he ovat saaneet jäädä yökylään ja nyt he ovat aikuisia.
Veljeni lapset saivat olla kahvihetken verran mummilassa isänsä kanssa. Ja hekin ovat nyt aikuisia, joille mummi jäädnyt vieraaksi.
Kaiken kruunasi se, kun ukki testamenttasi sille tutummalle lempilapselle isohkon omaisuuden ja ne tuntemattomammat lapsenlapset saivat kukin pienenpienen murto-osan.. Veljeni repesi siitä lopullisesti.
Miksi se veli repesi? Omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa eikä rintaperillisillä ole sanomista kuin lakiosasta. Tietenkin mukavalle lapsenlapselle on helpompi antaa omaisuuttaan kuin sille, jonka vanhemmat alusta asti tekivät kaikkensa, että isovanhemmat pidetään poissa. Jos ei ole edes ristiäisissä saanut lasta syliinsä, vaan on sanottu, että vauva ei ole mikään lelu tai kuvausrekvisiittaa, niin ihan turha myöhemmin ihmetellä, miksi ei lapsenlapsesta tullutkaan isoisälle läheistä.
Tää ristiäismummo voisi mennä terapiaan. Kunnon narsisti, joka yhden pienen loukkauksen (sjsttelemattomuuden) takia päätti laittaa välit poikki poikaansa ja tämän lapsiin.
Kuka on yllättynyt jos ja kun paljastuu että tämä mummo on boomeri? Yllättyneitä ovat:_______.
Yksi pieni tarkoin harkittu loukkaus voi joskus päätyä siihen, että lapsen serkku saa 100 000 e, oma lapsi ei mitään. Silloin ei kannata syyttää isovanhempia vaan itseään. Toisaalta kun on vuosia saanut loukata isovanhempia milloin väittäen näitä välinpitämättömiksi, milloin narsisteiksi, niin onhan tuo lopulta aika pieni hinta siitä ilosta, minkä on kokenut. Teoilla on seurauksensa eivätkä ne aina ole itselle tai sille lapselle mukavia. Onhan niitä sellaisiakin perinnönjakoja, joissa ei ole mitään perittävää, vaan isoisä on myynyt omaisuutensa nimellisellä summalla yhdelle lapsenlapsista. Todennäköisesti sille, jonka elämässä on saanut olla mukana alusta asti eikä vasta sitten, kun lapsenlapsi on osannut vaatia rahaa.
En ole aloittaja, mutta vastaan omalta osaltani.
Äitini on toistuvasti kertonut, että olin inhottava sikiö, jolla oli terävät kantapäät, ja niillä potkin häntä ilkeällä tavalla. En antanut edes nukkua.
Olin myös inhottava vauva, joka yritti itkullaan pompottaa vanhempiaan. Mutta äitinipä laittoi vaan oven kiinni eikä lähtenyt mukaan minun manipulointiyrityksiini.
Isosiskona olin tietysti häijy ja epäluotettava, koska niin oli äitinikin isosisko ollut, ja sellaisia esikoislapset vaan ovat, aina kiusaamassa pienempiään. Kuulin loputtomasti tarinoita äitini isosiskon tekemistä vääryyksistä, ja jotenkin ymmärsin, että minä olin syypää siihenkin.
Olen vasta omien raskauksien ja lasten myötä kunnolla ymmärtänyt, miten sairasta tuollainen ajattelu ja etenkin sen toistaminen lapselle itselleen oikein onkaan. Kun ihan alusta asti kasvaa syntipukin rooliin, on vaikea uskoa omaan viattomuuteen, vaikka etenkin sikiön ja vastasyntyneen osalta asia on päivänselvä.