Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsenlapset ei kiinnosta isovanhempia
sinikeiju
06.06.2020 |
En tiedä miksi tämä asia taas mietityttää ja vetää hiljaiseksi. Miettii, että miksi näin on. Siskon ja veljen lapset haetaan yökylään viikonlopuiksi ja lomilla. Käyvät hoitamassa lapsia ihan seku vain yllättäin ja soittelevat videopuheluita, ei meidän lapsille. Pari kertaa olen vuosien aikana erehtynyt kysymään, että ottaisivatko lapset viikonlopuksi, mutta aina on jotain muuta.
Syntymäpäivillä käyvät pikaisesti, jos käyvät. Olen ottanut asian puheeksi vanhempieni kanssa, mutta eivät itse näe asiaa niin. Kaikki lapset ovat kuulemma yhtä tärkeitä. Teot vain puhuu ihan muuta.
Ja ei, isovanhemmat eivät ole lapsenvahteja. En sitä ole koskaan odottanutkaan. Itse olemme lapsemme tehneet ja itse heidät myös hoidetaan. Harmittaa vain, kun lapsilla ei minkäänlaista suhdetta isovanhempiin. Nykyään eivät edes halua lähteä käymään heillä, kun joskus kysyn, että mentäisiinkö kyläilemään mummolaan. Silloin harvoin, kun heidän luonaan käydään, niin ei heitä kiinnosta lapsien jutut, eikä kyllä edes minunkaan. Monesti huomaan, että eivät edes kuuntele mitä heille puhun.
Lapset jo itsekin huomanneet, että mikä heidän paikkansa on isovanhempien silmissä. Surullista.
Lapset hyväkäytöksisiä, eivät huuda ja rieku tmv. Niin sanotusti helppoja tapauksia olleet syntymästä asti. Joten ei sekään selitä, että olisivat raskaita vieraita. Mutta jotain vikaa meissä varmaan on, kun emme kelpaa.
Tämä asia aina välillä jää mietityttämään, että mitä on tehnyt väärin. Saa mielen matalaksi ja tuntee itsensä ja perheensä merkityksettömäksi.
Kommentit (297)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.
Onhan se aika outoa, jos isän vanhemmat ei saa ristiäisissä lasta syliin lainkaan ja äidin vanhemmille se sallitaan. Kyllä siitä paljon suvun piirissä puhutaan, että mikä tuossa äidissä on vikana, kun se ei hyväksy ollenkaan miehensä perhettä vai pelkääkö se, että isän vanhemmat huomaavat, että ei siinä vauvassa ole ollenkaan suvun näköä.
Kyllä ristiäisissä otetaan kuvia siitä, miten vauva on isovanhempien sylissä ja jos ei ole jälkikäteen kuvaa isän vanhemmista ja vauvasta, niin aiheuttaahan se kyselyjä. Että kuka ei hyväksy ketä.
Tässä taas selkeä narsissikirjoittaja. Lapsi syliin mulle justkunmähaluun, tai muuten alan levittää perättömiä juoruja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinikeiju kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet sisarusperheestä se "huonoin lapsi", näin julmasti kun sanon, joten sinun lapsillasikaan ei ole mitään väliä. Sinä et kiinnosta vanhempiasi, eivätkä siis kiinnosta sinun lapsesikaan. Ihmettelen sitä että olet itse niin vahvasti kieltotilassa asemastasi lapsuudenperheessäsi että et kommentoi sitä mitenkään. Se on kyllä ymmärrettävää, ei ole mukavaa kohdata se trauma että on perheessä vähempiarvoinen kuin muut.
Tämä ei ole harvinaista, ikävä kyllä. Olen kuullut vastaavia juttuja paljon, ja itsekkin kokenut vähän samaa. Pahin tapaus jonka tiedän (entinen työkaverini, kertoi tämän itse) oli neljä lasta, tyttäriä kaikki, ja ainoa jolla oli mitään merkitystä oli nuorin tytär. Tämä olikin sitten erikoisen erinomainen lapsi, niin erinomainen että kun vei sisarensa avomiehen taloineen (olivat yhdessä remontoineet sen, siis vanhempi sisar ja tämän mies) niin vanhemmat ottivat täysin tämän nuorimman lapsen puolen ja olivat hyvin loukkaantuneita siitä että petetty sisar kehtasi vielä katkaista välit siareensa. Kyllähän nyt tuommoisesta pitää yli päästä! Aivan käsittämättömiä ihmisiä. Nuorin tytär oli saanut kaiken, muilla mitään väliä. Ei myöskään näiden lapsilla. Vain nuorimman tyttären lapset olivat tärkeitä ja ihmeellisiä, niistä hössötettiin joka sukulaiselle ja tuttavalle.
Kun tiedostat oman tilanteesi lapsuudenperheessä, voit ehkä alkaa katsoa asiaa siltä kantilta että et ehkä niin haluakkaan olla tekemisissä. Lapset eivät sitä selvästi halua, joten älä raahaa heitä sinne kärsimään. Sen sanon että vanhempiasi tuskin saat näkemään mitään valoa tässä asiassa, jos saat niin se olisikin sitten ensimmäinen tapaus jonka tiedän. Tuollaiset vanhemmat tuppaavat olla täysin immuuneja omille virheilleen ja vioilleen, ja syyttävät ennemmin sinua kuin itseään.
Miten pitäisi kommentoida lapsuutta? Hiljaiseksihan tämä tilanne vetää ja näiden kommenttien lukeminen antanut lisää ajateltavaa. Voisi sanoa, että on aikalailla takki tyhjä tällä hetkellä.
Eivätkä vanhempani näe asiaa miten minä näen, juuri miten sanoit, minä olen syyllinen kaikkeen ja niin sitten taidan ollakin. Minusta ei vain oikeasti välitetä. Ei ole koskaan taidettu välittääkään. Tätä asiaa minun täytyy alkaa työstään ja päästä tästä surusta yli. Mutta on älyttömän vaikea hyväksyä se tosiasia, että ei ole se rakastettu tytär ollut koskaan. Kaikki, mitä olen kuvitellut lapsena/nuorena ja vielä aikuisenakin on ollut vain minun kuvitelmaa. Oikeasti ymmärtämättä asiaa pas#an vertaa.
Ja se, että minun lapset ovat yhtä merkityksettömiä heille kuin minäkin. Nämä maailman ihanimmat ja rakastettavimmat lapset. Ei vain voi ymmärtää.
Sinä olet myös ollut sellainen maailman ihanin ja rakastettavin lapsi. Ei ole sinun vikasi, että tulit torjutuksi. Ongelma on nyt ihan siellä vanhempien puolella, mutta niin on menetyskin.
Onneksi olet osannut itse paikata aika hyvin sen, mitä puuttui. On tärkeää, että lapsena oli kuitenkin myös rakastettu olo. Monella on ollut myös hyvät isovanhemmat, ja se on kantanut pitkälle.
Nyt kun asiat ovat hyvin, mutta toisaalta on käsillä omien lasten kasvattaminen, on aika kohdata tämä suru. Jotta pystyisi itse olemaan parempi vanhempi. Jotta taakka ei siirtyisi eteenpäin omien lasten lapsuuteen.
Omien lasten hoitamisessa ja rakastamisessa on myös jotain tosi eheyttävää. Vähän kuin rakentaisi samalla itselleenkin paremman lapsuuden. Se lapsen avuttomuuden ja keinottomuuden ymmärtäminen vanhempana vapauttaa syyllisyydestä oman lapsuuden suhteen. Ei lapsi voi muuttaa välinpitämätöntä äitiä lämpimäksi. Lämmön ja vastuun kantamisen pitää lähteä äidistä itsestään.
Yllä oli hyvät ohjeet, pitää saada surra. Minä olen surrut kohta 15v eli koko sen ajan kun meillä on ollut lapsia (nuorin on vielä pieni). Alkuun yritin tukahduttaa surun ja pettymyksen ja olla reipas, mutta viimeiset viisi vuotta ollen sitten ihan reilusti surrut enkä enää torju mitään tunnetta. Olen myös siis ajoittain vihainen tai kiukkuinenkin, joskus katkera.
Nyt pitkän ajan jälkeen alkaa helpottaa. Pettymys ja loukkaantuminen on yhä toki olemassa mutta äidin merkitys on haalistunut ja hän alkaa olemaan mullekin ihan ”se ja sama” (mitä minä olen ollut hänelle aina, syntymästä lähten).
Olen siis surrut tavallaan jo äitini kuolemankin joten kun se joskus koittaa niin en enää sure vaan olen helpottunut ja iloinen.
Mun vanhemmille - totaalisen huonot umpisurkeat vanhemmat - ei olisi KOSKAAN pitänyt sallia sitä lahjaa että saa lapsen. Se lahja oli arvokas, ja he pilasivat tilaisuutensa kohtelemalla lahjaa arvottomasti, väkivaltaisesti ja välinpitämättömästi. Toivottavasti helvetissä on oma paikkansa välinpitämättömille lapsenhakkaajille.
Mutta, nyt itse äitinä pidän huolen että lapseni ovat rakkauden ja hellyyden ympäröimiä ja koko ajan kerron miten rakastan ja arvostan (ja toimin sen mukaisesti).
Harmi että suomessa ei ole tutkittu mitä on äiditön äitiys (tai siis äitiys ilman omia vanhempia). Usassa on ja googlaamalla löytyi tosi paljon hyviä artikkeleita. Siellä tunnistetaan että tilanne on täysin luonnoton ja aiheuttaa jopa terveydelle vaarallisen tunnekuormituksen ja yksinäisyyden tunteen äidille. Siellä asiaa yritetään auttaa. Suomessa pitää vaan olla hiljaa, valittamatta ja REIPAS. Ja kärsiä sydän verilihalla yksin ilman apua ja tukea.
Osa näistä kirjoittajista ei tajua yhtään mitä on elää illan vanhempia. Miettikääpä nyt miltä itsestä tuntuisi esim seuraavissa asioissa
-opiskelijana vietät yksin kaikki joulut tyhjässä päopislelija-asuntolassa, kotiisi et saa mennä
- sulle ei ole ketään kelle soittaa ilosia uutisia
- ei ole ketään tukena raskaudessa, lapsen odotuksessa
- kukaan ei laita synttärionnitteluja
- et saa koskaan yhtään lahjaa, korttia, tekstaria kun on joulu/synttäri
- et voi kertoa huolistasi tai iloistasi
- ei ole mitään paikkaa minne voisi mennä hetkeksi turvaan jos esim tulee ero, puoliso pettää, talo palaa
- ei ole yhteisiä jouluja, juhannuksia
- kukaan ei välitä lapsistasi
- et saa äärimmäisessä hädässäkään kertaakaan lastenhoitoapua
- et kuulu mihinkään, olet juureton, suvuton
- kaikki yhteydenottoyrityksesi torjutaan tylysti, esim luuri korvaan
- saat vaikeana hävetä kun sulta kysellään että kai nyt olet joulun vanhemmillasi?
- kukaan ei ole kiinnostunut tai soita jos olet sairaalassa vakavassa tilanteessa
- perheesi on yjdentekevä
Kaikki tää on noille ketjun haukkujille tuntematonta, koska heille vanhempien rallaus, tuki ja välittäminen on itsestäänselvyys ja kuin ilma jota hengittää, siis asia mikä ilman muuta heille kuuluu.
Elämä on aika helkkarin erilaista kun sitä ktselle kuuluvaa ”hengitysilmaa” ei ole.
Ja tähän nyt turha vastata sitten mitään ”onhan ystävät!”. Kaikilla ei ole ja jos vaikka onkin, niin se ei ole ollenkaan sama.
Englantia osaaville vanhemmattomille vanhemmille:
https://parenting.blogs.nytimes.com/2011/02/15/parents-without-parents/
https://www.google.fi/amp/s/www.huffpost.com/entry/parentless-parents-h…
Asia ja ilmiö tunnistetaan USAssa ihan eri lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vaikkei olisi ihan noinkaan rajua ja vakavaa, niin eriarvoinen kohtelu satuttaa aikuisenakin vielä.
Siis jos sisaruksesta ollaan kyllä kiinnostuneita ja sisaruksen hyvinvointi on kaikin puolin tärkeää vanhemmille, mutta itselle on varattu vain syntipukin rooli ja ehkä jotain piikomista.
Tai sisarukseen panostetaan rahallisesti, pitäähän sillä olla hienot asunnot ja autot, mutta itse joutuu pärjäämään omillaan, kun vanhempien mielestä tuolle riittää huonompikin ja oma vika jos ei omat rahat riitä...
Jos sisaruksen aikaansaannokset ovat aina ihastelun kohteena, ja itse voisi vaikka olla yksin vastuussa Nasan avaruusohjelmista eikä se olisi yhtään mitään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.
Onhan se aika outoa, jos isän vanhemmat ei saa ristiäisissä lasta syliin lainkaan ja äidin vanhemmille se sallitaan. Kyllä siitä paljon suvun piirissä puhutaan, että mikä tuossa äidissä on vikana, kun se ei hyväksy ollenkaan miehensä perhettä vai pelkääkö se, että isän vanhemmat huomaavat, että ei siinä vauvassa ole ollenkaan suvun näköä.
Kyllä ristiäisissä otetaan kuvia siitä, miten vauva on isovanhempien sylissä ja jos ei ole jälkikäteen kuvaa isän vanhemmista ja vauvasta, niin aiheuttaahan se kyselyjä. Että kuka ei hyväksy ketä.Tässä taas selkeä narsissikirjoittaja. Lapsi syliin mulle justkunmähaluun, tai muuten alan levittää perättömiä juoruja!
Mitä ihmeen juoruja? Jos ei ole kuvaa isoäidistä ja vauvasta, niin faktahan on, että ei ole kuvaa isoäidistä ja vauvasta. Ei sen kertominen ole juoruilua, se on pelkästään tosiasian sanomista ääneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.Häh? Miksi se isovanhempi on ikinä päättänyt hankkia edes lapsen, jos asenne on tuo "ei hekään niin en todellakaan minäkään"? Kukaan meistä ei ole pyytänyt syntyä tänne eikä valinnut perhettään, perhe on kyllä valinnut hankkia lapsen. Oma lapsi pitäisi olla se kaikista tärkein ja rakkain asia maailmassa.
Jos ei vanhemmista ole antamaan ensimmäisenä vuotena sitä 18 minuuttia, niin miten ihmeessä isovanhempi edes tietää, onko sitä lasta enää jouluna olemassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.Pienen vauvan ja lapsiperheen matkustaminen on usein haastavampaa kuin sama matka isovanhempien tekemänä. Mikseivät isovanhemmat voi itse matkustaa katsomaan lapsia sen yhden kerran vuodessa? Ei tarvitse edes pakata vaippoja, soseita, vaunuja, harsoja, tutteja tai vaihtovaatteita mukaan.
Ymmärsitkö, että tuo 24 tuntia on sarkasmia eli halutaan isovanhempia pika-apuna lastenhoitajiksi, koska nämä asuvat lähellä, mutta kun lapsiperhe ei voi käydä mummolassa, on matka aina pitkä ja raskas. Enkä ymmärrä, miten ne isovanhemmat voivat päästä sitä lapsenlasta katsomaan, kun vastaus on aina sama eli ei vielä, perhe haluaa ensin tutustua toisiinsa. Myös ristiäisissä muistetaan sanoa, että vauva ei ole mikään lelu, jonka kuka tahansa voi saada syliinsä.
Eli mitä hemmettiä sinne lapsiperheeseen oikein menee tekemään vierailullaan, kun lapsenlasta ei käytännössä saisi edes nähdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo yksi hullu katkera mummo voisi nyt poistua. Ketjun aihe on isovanhemmat jotka ei välitä. Ei tämän yhden martyyrimummon katkeruus kun ei saanut pitää vauvaa sylissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.
Onhan se aika outoa, jos isän vanhemmat ei saa ristiäisissä lasta syliin lainkaan ja äidin vanhemmille se sallitaan. Kyllä siitä paljon suvun piirissä puhutaan, että mikä tuossa äidissä on vikana, kun se ei hyväksy ollenkaan miehensä perhettä vai pelkääkö se, että isän vanhemmat huomaavat, että ei siinä vauvassa ole ollenkaan suvun näköä.
Kyllä ristiäisissä otetaan kuvia siitä, miten vauva on isovanhempien sylissä ja jos ei ole jälkikäteen kuvaa isän vanhemmista ja vauvasta, niin aiheuttaahan se kyselyjä. Että kuka ei hyväksy ketä.Tässä taas selkeä narsissikirjoittaja. Lapsi syliin mulle justkunmähaluun, tai muuten alan levittää perättömiä juoruja!
Mitä ihmeen juoruja? Jos ei ole kuvaa isoäidistä ja vauvasta, niin faktahan on, että ei ole kuvaa isoäidistä ja vauvasta. Ei sen kertominen ole juoruilua, se on pelkästään tosiasian sanomista ääneen.
Viittasin tuon lainaamani kirjoittajan melko ala-arvoiseen vihjaukseen, että lapsi ei näytä isän suvulta. Voisiko ilkeämmin loukata nuorta perhettä herkässä elämäntilanteessa? Kuka tuollaista riidankylväjää kaipaa kotiinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olettehan te jo muistaneet haukkua suurten ikäluokkien isovanhemmuuden?!
Vierailija kirjoitti:
Olettehan te jo muistaneet haukkua suurten ikäluokkien isovanhemmuuden?!
Ollaan, ja siihen on aihetta yllinkyllin. Jokaisesta lapsestani äitini on ilkeästi sanonut ”taisi olla vahinko?”. Yhdestäkään ei onnitellut.
Ja tietenkään tyypilliseen suurten ikäluokkien tapaan ei ole tippaakaan lapsenlapsistaan kiinnostunut. On nähnyt niitä 10vuoden sisällä 2 kertaa (sukujuhlissa). Ei muista nimiä, ei muista ikiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Englantia osaaville vanhemmattomille vanhemmille:
https://parenting.blogs.nytimes.com/2011/02/15/parents-without-parents/
https://www.google.fi/amp/s/www.huffpost.com/entry/parentless-parents-h…
Asia ja ilmiö tunnistetaan USAssa ihan eri lailla.
Noista linkeistä tuli oikeastaan vielä enemmän paha mieli. Kirjoittajan vanhemmat ovat siinä kuolleet, ja heitä on nyt kova ikävä. Kaikki sympatia sille, mutta jopa sekin tilanne tuntuu ihan tosi idylliseltä ja helpolta verrattuna eläviin vanhempiin, joista on pelkkää haittaa ja surua. Sen haudan taakse kadonneen vanhemman voi idealisoida ja vaalia hyviä muistoja. Pahantahtoiset kultamummit sen sijaan aiheuttavat jatkuvaa stressiä ja pahoinvointia ja vaikeuttavat omaa lasten kasvatusta tempuillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.Pienen vauvan ja lapsiperheen matkustaminen on usein haastavampaa kuin sama matka isovanhempien tekemänä. Mikseivät isovanhemmat voi itse matkustaa katsomaan lapsia sen yhden kerran vuodessa? Ei tarvitse edes pakata vaippoja, soseita, vaunuja, harsoja, tutteja tai vaihtovaatteita mukaan.
Ymmärsitkö, että tuo 24 tuntia on sarkasmia eli halutaan isovanhempia pika-apuna lastenhoitajiksi, koska nämä asuvat lähellä, mutta kun lapsiperhe ei voi käydä mummolassa, on matka aina pitkä ja raskas. Enkä ymmärrä, miten ne isovanhemmat voivat päästä sitä lapsenlasta katsomaan, kun vastaus on aina sama eli ei vielä, perhe haluaa ensin tutustua toisiinsa. Myös ristiäisissä muistetaan sanoa, että vauva ei ole mikään lelu, jonka kuka tahansa voi saada syliinsä.
Eli mitä hemmettiä sinne lapsiperheeseen oikein menee tekemään vierailullaan, kun lapsenlasta ei käytännössä saisi edes nähdä?
Eikös sen lapsen näe silloin kun on hälytetty paikalle pika-avuksi? Eikös lapsiperheelle voi edes soittaa ja kysyä kuulumisia, myös siinä tapauksessa, jos ei saa vauvaa syliin ristiäisissä? Lapsien kanssa matkustaminen on raskaampaa kuin aikuisten kesken. Aikuinen voi helposti ja edullisemmin majoittua hotelliin tai matkustaa yötä myöten kotiin, mutta silti lapsiperheiden pitäisi vaivautua matkustamaan sinne isovanhempien luokse. Boomerisukupolvelle on niin tyypillistä mustavalkoinen joustamattomuus - jos asiat eivät mene heidän mielen ja pillin mukaan, niin sitten voidaan katkaista välit lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Englantia osaaville vanhemmattomille vanhemmille:
https://parenting.blogs.nytimes.com/2011/02/15/parents-without-parents/
https://www.google.fi/amp/s/www.huffpost.com/entry/parentless-parents-h…
Asia ja ilmiö tunnistetaan USAssa ihan eri lailla.
Noista linkeistä tuli oikeastaan vielä enemmän paha mieli. Kirjoittajan vanhemmat ovat siinä kuolleet, ja heitä on nyt kova ikävä. Kaikki sympatia sille, mutta jopa sekin tilanne tuntuu ihan tosi idylliseltä ja helpolta verrattuna eläviin vanhempiin, joista on pelkkää haittaa ja surua. Sen haudan taakse kadonneen vanhemman voi idealisoida ja vaalia hyviä muistoja. Pahantahtoiset kultamummit sen sijaan aiheuttavat jatkuvaa stressiä ja pahoinvointia ja vaikeuttavat omaa lasten kasvatusta tempuillaan.
Joo, siis toki noissa oli se tilanne että lapsuus oli hyvä ja vanhempaa kaivattiin, mutta ne OIREET on samat riippumatta siitä mikä on syy vanhemmattomuuteen.
On siis normaalia että on juureton, irallinen olo, on normaalia kokea olevansa eristäytynt saareke, on normaalia olla surullinen ja ahdistunut, vihainen ja katkera. Siis tilanteessa missä olet vanhempi ilman vanhempia ja sukua.
On ihmisen biologialle LUONNOTONTA joutua olemaan vanhempi ilman isovanhempien apua ja tukea.
Tosin tämä avaa aika hyvin silmät sille että luonnottomia ja ihmishirviöitä ovat juuri ne itsekkäät ihmisperse isovanhemmat. Ihmisen biologiaan ei kuulu jälkeläisten hylkääminen ja jöttäminen selviämään yksin.
Pitäisi aina muistaa, että isovanhempien ja lastenlapsia suhteessa on ensisijaisesti kyse lasten oikeudesta omiin isovanhempiin. Jos ei halua olla mummi ja ukki niin pitää jättää sitten ne omat lapset tekemättä.
Aikuisten ihmisten välit saa olla mitä on , mutta lapset eivät siihen ole syyllisiä, se pitäisi aina muistaa.
Vanhemmuus ei lopu kun saa omat lapset pihalle kotoa. Se pitäisi meidänkin pienten lasten vanhempien muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.Pienen vauvan ja lapsiperheen matkustaminen on usein haastavampaa kuin sama matka isovanhempien tekemänä. Mikseivät isovanhemmat voi itse matkustaa katsomaan lapsia sen yhden kerran vuodessa? Ei tarvitse edes pakata vaippoja, soseita, vaunuja, harsoja, tutteja tai vaihtovaatteita mukaan.
Ymmärsitkö, että tuo 24 tuntia on sarkasmia eli halutaan isovanhempia pika-apuna lastenhoitajiksi, koska nämä asuvat lähellä, mutta kun lapsiperhe ei voi käydä mummolassa, on matka aina pitkä ja raskas. Enkä ymmärrä, miten ne isovanhemmat voivat päästä sitä lapsenlasta katsomaan, kun vastaus on aina sama eli ei vielä, perhe haluaa ensin tutustua toisiinsa. Myös ristiäisissä muistetaan sanoa, että vauva ei ole mikään lelu, jonka kuka tahansa voi saada syliinsä.
Eli mitä hemmettiä sinne lapsiperheeseen oikein menee tekemään vierailullaan, kun lapsenlasta ei käytännössä saisi edes nähdä?
Eikös sen lapsen näe silloin kun on hälytetty paikalle pika-avuksi? Eikös lapsiperheelle voi edes soittaa ja kysyä kuulumisia, myös siinä tapauksessa, jos ei saa vauvaa syliin ristiäisissä? Lapsien kanssa matkustaminen on raskaampaa kuin aikuisten kesken. Aikuinen voi helposti ja edullisemmin majoittua hotelliin tai matkustaa yötä myöten kotiin, mutta silti lapsiperheiden pitäisi vaivautua matkustamaan sinne isovanhempien luokse. Boomerisukupolvelle on niin tyypillistä mustavalkoinen joustamattomuus - jos asiat eivät mene heidän mielen ja pillin mukaan, niin sitten voidaan katkaista välit lapsiin.
Boomerisukupolvi harrastaa myös tätä ”suutuin toiselle, kos-toksi laitan välit poikki ikuisesti!” -ajattelua.
Mun vanhemmilla on välit poikki ihan kaikkiin. Entisiin työkavereihin, naapureihin, sisaruksiinsa, sukuunsa, ja omiin lapsiinsa. Heti jos on joku asi mikä ei mene heidän pillin mukaan, otetaan raivarit ja suurella teatraalisuudella lyödään välit poikki.
Näille on kiva vanhuus tulossa, välit poikki kaikkiin ja kaksin kököttävät. Entäpä kun toinen kuolee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.Pienen vauvan ja lapsiperheen matkustaminen on usein haastavampaa kuin sama matka isovanhempien tekemänä. Mikseivät isovanhemmat voi itse matkustaa katsomaan lapsia sen yhden kerran vuodessa? Ei tarvitse edes pakata vaippoja, soseita, vaunuja, harsoja, tutteja tai vaihtovaatteita mukaan.
Ymmärsitkö, että tuo 24 tuntia on sarkasmia eli halutaan isovanhempia pika-apuna lastenhoitajiksi, koska nämä asuvat lähellä, mutta kun lapsiperhe ei voi käydä mummolassa, on matka aina pitkä ja raskas. Enkä ymmärrä, miten ne isovanhemmat voivat päästä sitä lapsenlasta katsomaan, kun vastaus on aina sama eli ei vielä, perhe haluaa ensin tutustua toisiinsa. Myös ristiäisissä muistetaan sanoa, että vauva ei ole mikään lelu, jonka kuka tahansa voi saada syliinsä.
Eli mitä hemmettiä sinne lapsiperheeseen oikein menee tekemään vierailullaan, kun lapsenlasta ei käytännössä saisi edes nähdä?
Sain lapseni yli kolmikymppisenä ja siinä vaiheessa kylmä ja ilkeäluontoinen äitini oli käynyt jo niin vieraaksi ja etäiseksi, etten halunnut häntä lähelle itseäni ja vauvaani useampaan viikkoon lasten syntymän jälkeen. Siitä ei olisi ollut mitään muuta kuin lisää henkistä kuormaa muutenkin uuteen, väsyttävään ja hormonimyrskyiseen elämänvaiheeseen. Äidin harvoista tapaamisista kun jää järjestelmällisesti paha mieli pitkäksi aikaa. Äiti tietenkin pahoitti mielensä, kun ei saanut sitä kuvaa itsestään vauva sylissä ja lämmin anoppi oli tervetullut vieras kotiimme ennen häntä. Eipä nuo lapseni ole häntä sen jälkeen lainkaan kiinnostaneet, joten taisi olla hänelle enemmän imago-ongelma kuin todellinen kaipuu pitää lapsenlasta sylissä.
Erittäin iso osa boomereista ja siis isovanhemmista on persoonallisuushäiriöisiä. Tuosta suuresta ikäluokasta on narsisteja enemmän kuin muista ikäluokista. Joku artikkeli oli taannoin, missä sanottiin että kun normaalisti narsisteja on 5-10% niin boomereista yli 15%. Lionnevikaisia on paljon luultua enemmän.
Tässäkin ketjussa näkee näitä ehtojen sanelijoita, vallankäyttäjiä, kiristäjiä. Normi boomereita.
Ja sitten ne jotka hylkäsi täysin omat lapsensa (mun vanhemmat on tällaiset) eivätkö vuosikymmeniin ole pitäneet mitään yhteyttä. Luonnevika se on sekin.
Villi veikkaus on se että kohta kun nuo kuolee, asia lävähtää julkisuuteen ja lehtien palstoilla viimein uskalletaan avautua hirviövanhemmista joita suuret ikäluokat oli.
Lukekaapa ketju ”70-luvulla syntyneiden äidit” tältä palstalta niin tajuatte millaisia mummoja ja pappoja tuo tietty ikäluokka onkaan.
Iso osa täysin sekopäistä, luonnevikaista ja sadistisen julmaa: