Kun lapsenlapset ei kiinnosta isovanhempia

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi aina muistaa, että isovanhempien ja lastenlapsia suhteessa on ensisijaisesti kyse lasten oikeudesta omiin isovanhempiin. Jos ei halua olla mummi ja ukki niin pitää jättää sitten ne omat lapset tekemättä.

Aikuisten ihmisten välit saa olla mitä on , mutta lapset eivät siihen ole syyllisiä, se pitäisi aina muistaa.

Vanhemmuus ei lopu kun saa omat lapset pihalle kotoa. Se pitäisi meidänkin pienten lasten vanhempien muistaa.

No mitä helvettiä boomerit sit oikein ajattelivat?

Tekivät meidät lapset vaikkeivat olisi oikeasti lapsia halunnet, kaltoinkohtelivat ja olivat huonoja vanhempia. Sitten hylkäsivät täysin kun lapsi tuli täysi-ikään.

Lapsenlapsia ei edes tunneta kun ei olla kertaakaan vaivauduttu tapaamaan. Ei kiinnosta edes onko oma lapsi elossa vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi aina muistaa, että isovanhempien ja lastenlapsia suhteessa on ensisijaisesti kyse lasten oikeudesta omiin isovanhempiin. Jos ei halua olla mummi ja ukki niin pitää jättää sitten ne omat lapset tekemättä.

Aikuisten ihmisten välit saa olla mitä on , mutta lapset eivät siihen ole syyllisiä, se pitäisi aina muistaa.

Vanhemmuus ei lopu kun saa omat lapset pihalle kotoa. Se pitäisi meidänkin pienten lasten vanhempien muistaa.

Olen tuosta kyllä eri mieltä. Juuri noin omat hirviövanhempani perustelevat sitä, että haluaisivat omia lapsiani (toki vain heille sopivina hetkinä) ja määrätä perheeni asioista.

Ensisijaista on vanhempien ja lasten suhde ja ydinperheen onnellisuus ja sopuisius. Jos isovanhemmat eivät ole vanhempien tukena, vaan yrittävät kiilata lasten ja vanhempien väliin tai vanhempien välille, heidät on ihan pakko sulkea ulos. Ei saa kylvää riitaa toisen perheeseen.

Isovanhempien tie lapsenlasten luo vie oman lapsen kautta. Jos ei omaan lapseen pysty suhtautumaan rakastavasti ja kannustavasti ja arvostaen, ei kannata ihmetellä, jos kontakti loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi aina muistaa, että isovanhempien ja lastenlapsia suhteessa on ensisijaisesti kyse lasten oikeudesta omiin isovanhempiin. Jos ei halua olla mummi ja ukki niin pitää jättää sitten ne omat lapset tekemättä.

Aikuisten ihmisten välit saa olla mitä on , mutta lapset eivät siihen ole syyllisiä, se pitäisi aina muistaa.

Vanhemmuus ei lopu kun saa omat lapset pihalle kotoa. Se pitäisi meidänkin pienten lasten vanhempien muistaa.

Olen tuosta kyllä eri mieltä. Juuri noin omat hirviövanhempani perustelevat sitä, että haluaisivat omia lapsiani (toki vain heille sopivina hetkinä) ja määrätä perheeni asioista.

Ensisijaista on vanhempien ja lasten suhde ja ydinperheen onnellisuus ja sopuisius. Jos isovanhemmat eivät ole vanhempien tukena, vaan yrittävät kiilata lasten ja vanhempien väliin tai vanhempien välille, heidät on ihan pakko sulkea ulos. Ei saa kylvää riitaa toisen perheeseen.

Isovanhempien tie lapsenlasten luo vie oman lapsen kautta. Jos ei omaan lapseen pysty suhtautumaan rakastavasti ja kannustavasti ja arvostaen, ei kannata ihmetellä, jos kontakti loppuu.

Samaa mieltä. Sitä omaa aikuista lasta pitää pystyä kohtelemaan kunnioittavasti ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi

Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.

Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.

Onhan se aika outoa, jos isän vanhemmat ei saa ristiäisissä lasta syliin lainkaan ja äidin vanhemmille se sallitaan. Kyllä siitä paljon suvun piirissä puhutaan, että mikä tuossa äidissä on vikana, kun se ei hyväksy ollenkaan miehensä perhettä vai pelkääkö se, että isän vanhemmat huomaavat, että ei siinä vauvassa ole ollenkaan suvun näköä.

Kyllä ristiäisissä otetaan kuvia siitä, miten vauva on isovanhempien sylissä ja jos ei ole jälkikäteen kuvaa isän vanhemmista ja vauvasta, niin aiheuttaahan se kyselyjä. Että kuka ei hyväksy ketä.

Niin ,että ristiäisissä vauva ei ole keskipiste vaan isovanhempien egot, joille vauva on kuvausrekvisiittaa?

Samaa kokeneena voisin sanoa viisastuneeni ainakin yhdessä asiassa: haluan olla erilainen isovanhempi. En halua, että tämä ikävä asenne periytyy kauttani.  Voimieni mukaan haluaisin auttaa riippumatta siitä, kenen lapseni lapsista on kyse.

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

Meinaatko, että pieni lapsi voi loukata vanhempiaan niin, että suhteesta muodostuu alusta asti kylmä ja etäinen? Kysyitkö tosissasi vai halusitko loukata lisää keskustelun avaajaa ja muita vastaavia kokemuksia jakaneita?

Meillkin tuttu asetelma. Itse olen lapseton, mutta siskoni lapsista ja heidän kuulumisistaan puhuttiin/puhutaan joka lauseessa, he ovat saaneet jäädä yökylään ja nyt he ovat aikuisia.

Veljeni lapset saivat olla kahvihetken verran mummilassa isänsä kanssa. Ja hekin ovat nyt aikuisia, joille mummi jäädnyt vieraaksi.

Kaiken kruunasi se, kun ukki testamenttasi sille tutummalle lempilapselle isohkon omaisuuden ja ne tuntemattomammat lapsenlapset saivat kukin pienenpienen murto-osan.. Veljeni repesi siitä lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

Onko tämä kommentti aplle? Vai narsisti mummolle?

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

Tää on aina vakiosyyllistys. Jospa sinä kerrot mulle että mitähän sellaista pieni vauva tekee mikä on loukkaavaa, josta saa palkinnoksi kaltoinkohtelua? Tai taapero joka saa pahoinpitelyä? Etkö tajua että kaltoinkohtelua ei aiheuta LAPSI. Sen tekee VANHEMMAT. Se on vanhempien päätös ja valinta kohdella lasta huonosti. Sekin on vanhempien päätös ja valinta kohdella aikuista lasta kylmästi, hyläten ja torjuen.

Järkyttävää typeryyttä syyttää tästä lasta. Tyypillinen hyvien vanhempien lapsi joka ei osaa ajatellakaan että joillain vanhemmat on jo valmiiksi täysin paskat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

Meinaatko, että pieni lapsi voi loukata vanhempiaan niin, että suhteesta muodostuu alusta asti kylmä ja etäinen? Kysyitkö tosissasi vai halusitko loukata lisää keskustelun avaajaa ja muita vastaavia kokemuksia jakaneita?

Ei lapsi tietenkään vaan vanhempi. Mikä pösilö olet?

Ihmisuhteet on kahden kauppa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

Meinaatko, että pieni lapsi voi loukata vanhempiaan niin, että suhteesta muodostuu alusta asti kylmä ja etäinen? Kysyitkö tosissasi vai halusitko loukata lisää keskustelun avaajaa ja muita vastaavia kokemuksia jakaneita?

Selvästi haluaa tahallaan loukata, ilkeillä, lyödä lyötyä ja syyllistää. Tuttua on, anna tulla vaan, kaikki tämä on jo koettu useaan kertaan....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

Onko tämä kommentti aplle? Vai narsisti mummolle?

Ap lle.

Kysymys on keskustelun aloittajalle tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

En ole ap, mutta vastaan. Oma loukkaukseni oli niinkin vakava, että satuin vaan syntymään. En ollut isälleni toivottu, olin liikaa ja vielä väärää sukupuoltakin. Saat ihan itse arvata, kumpi olisi ollut mieluisampi. Eihän sellaisesta kakarasta voi pitää, eikä hänen lapsistaankaan. Vai kuinka?

Normaaleilla vaistoilla ja mielenterveydellä varustettu vanhempi edes jollain tasolla välittää lapsistaan. Ne toisenlaiset laittavat lapsen syyksi senkin, että vanhempi ei ole osannut huolehtia ehkäisystä aikanaan.

Olin yli kolmekymppinen ennen kuin tajusin, että isälläni on varmaan jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Olen ainut lapsi ja koko ikäni ollut sellainen olo, että olen yksin. Kaverit ja yhden serkun perhe ovat aina olleet perheeni. Isäni on ilkeä ja hyvin hallitseva. Oikeassa kaikesta ja häntä on toteltava. Äitini on tahdoton ja vähän yksinkertainen.

Minulla on kaksi lasta, vanhempi sellainen Vaahteramäen Eemeli -tyyppinen tapaus. Nuorempi kiltti ja helppo.

Vanhempani pyyttävät lapsia hoitoon ja aina on ”niin ihanaa kun kävitte.” Todellisuudessa voin olla heillä lasten kanssa enintään tunnin kerran kuussa, sitten isäni hermostuu. Kerran on antanut luunapin esikoiselle ja lapsi meni pöydän alle piiloon. Tällöin minä sain raivarit ja välit olivat poikki pari kuukautta. Isäni marttyyrimaisesti kyseli, että tässäkö tämä nyt oli. Koskaan ei ole pyytänyt anteeksi mitään.

Tilanne on nyt se, että ”hurjan mielellään ottaisivat lapset hoitoon”, mutta minä paha ihminen en anna. Tämä selitetään myös sukulaisille. Kohtelevat lapsia aivan eriarvoisesti ja sama ilkeys, joka kohdistui minuun lapsena, kohdistuu nyt esikoiseeni.

En tiedä pitäisikö välit katkaista kokonaan, vai pitää yllä tämä jonkinlainen suhde isovanhempien ja lasten välillä.

Anoppi on toista maata, kiltti ja kärsivällinen. Hänelle voin helposti antaa lapset hoitoon vaikka viikoksi.

Huonojen vanhempien lasten on turha yrittää selittää tilannettaan hyvien vanhempien lapsille. Ei ne tajua. Kun luulevat että automaattisesti kaikilla rakastavat vanhemmat. Siksi nää luulee myös että syy välirikkoon on lapsessa, ”syyn on tietenkin oltava lapsen koska ainahan vanhempi rakastaa”.

Yllättävän moni boomeri vihaa lastaan. Lapsi on syytön siihen mutta se vanhempi projektoi omat pettymykset, katkeruudet ja kaunat lapseensa kun ei osaa käsitellä omia tunteitaan. Tämä on yllättävän yleistä vaikka tietenkin vaiettu tabu.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

Varmaan aika paljonki, jos mietin niitä selkäänsaamiskertoja lapsena ja nuorena.

Mutta tiedätkö mitä? En edes muista syitä, miksi sain selkään. En, vaikka kuinka yritän muistaa. Mutta muistan joka ikisen iskun ja tapahtuman niissä tilanteissa, joka helkatin sekunnin.

Joten en osaa vastata kysymykseesi.

sinikeiju kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä, oletko loukannut heitä jotenkin erityisen pahasti?

Usein saa sitä mitä tilaa. Ei aina mutta usein kuitenkin.

Varmaan aika paljonki, jos mietin niitä selkäänsaamiskertoja lapsena ja nuorena.

Mutta tiedätkö mitä? En edes muista syitä, miksi sain selkään. En, vaikka kuinka yritän muistaa. Mutta muistan joka ikisen iskun ja tapahtuman niissä tilanteissa, joka helkatin sekunnin.

Joten en osaa vastata kysymykseesi.

Minä muistan selkäänsaamisen syitä, koska sain selkääni 18-vuotiaaksi asti (vasta sitten pääsin hirviökodista pakoon).

Syyksi riitti esim maitolasi kaatui, läimäytin oven liian kovaa kiinni, suljin jääkaapin ”väärin”, katsoin isää kohti ”väärin”, näytin ”uhmakkaalta”, en totellut heti ekasta käskystä, tai sitten en suorittanut jotain kotityötä riittävän hyvin (esim imuroimisen jälkeen löytyi jostain yksi roska).

Minun silmissä kaikki nämä on aivan mitättömiä ja turhia syitä pahoinpidellä lapsi. Jonkun mielestä nämä sitten varmaan on niitä ”hirmuisia loukkauksia” jotka oikeuttaa siihen että vanhemmat suhtautuvat välinpitämättömästi ja eivät pidä mitään yhteyttä aikuiseen lapseen. Kuka noiden boomereiden ajatuksenjuoksua ymmärtää, ehkä nämä sitten on törkeitä loukkauksia varmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi

Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.

Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.

Onhan se aika outoa, jos isän vanhemmat ei saa ristiäisissä lasta syliin lainkaan ja äidin vanhemmille se sallitaan. Kyllä siitä paljon suvun piirissä puhutaan, että mikä tuossa äidissä on vikana, kun se ei hyväksy ollenkaan miehensä perhettä vai pelkääkö se, että isän vanhemmat huomaavat, että ei siinä vauvassa ole ollenkaan suvun näköä.

Kyllä ristiäisissä otetaan kuvia siitä, miten vauva on isovanhempien sylissä ja jos ei ole jälkikäteen kuvaa isän vanhemmista ja vauvasta, niin aiheuttaahan se kyselyjä. Että kuka ei hyväksy ketä.

Niin ,että ristiäisissä vauva ei ole keskipiste vaan isovanhempien egot, joille vauva on kuvausrekvisiittaa?

Jos et anna sitä vauvaa isoäidin syliin eli kuvaushetkeksi, niin ihan itse teet siitä lapsesta kuvausrekvisiittaa! Jos tuollaista kuvaa ei ole otettu, niin ihan turha äitinä ryhtyä valehtelemaan, että kaikista isovanhemmista on kuva vauva sylissään. Isoäiti voi välittömästi näpäyttää, että näytäpä minullekin.