Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsenlapset ei kiinnosta isovanhempia
sinikeiju
06.06.2020 |
En tiedä miksi tämä asia taas mietityttää ja vetää hiljaiseksi. Miettii, että miksi näin on. Siskon ja veljen lapset haetaan yökylään viikonlopuiksi ja lomilla. Käyvät hoitamassa lapsia ihan seku vain yllättäin ja soittelevat videopuheluita, ei meidän lapsille. Pari kertaa olen vuosien aikana erehtynyt kysymään, että ottaisivatko lapset viikonlopuksi, mutta aina on jotain muuta.
Syntymäpäivillä käyvät pikaisesti, jos käyvät. Olen ottanut asian puheeksi vanhempieni kanssa, mutta eivät itse näe asiaa niin. Kaikki lapset ovat kuulemma yhtä tärkeitä. Teot vain puhuu ihan muuta.
Ja ei, isovanhemmat eivät ole lapsenvahteja. En sitä ole koskaan odottanutkaan. Itse olemme lapsemme tehneet ja itse heidät myös hoidetaan. Harmittaa vain, kun lapsilla ei minkäänlaista suhdetta isovanhempiin. Nykyään eivät edes halua lähteä käymään heillä, kun joskus kysyn, että mentäisiinkö kyläilemään mummolaan. Silloin harvoin, kun heidän luonaan käydään, niin ei heitä kiinnosta lapsien jutut, eikä kyllä edes minunkaan. Monesti huomaan, että eivät edes kuuntele mitä heille puhun.
Lapset jo itsekin huomanneet, että mikä heidän paikkansa on isovanhempien silmissä. Surullista.
Lapset hyväkäytöksisiä, eivät huuda ja rieku tmv. Niin sanotusti helppoja tapauksia olleet syntymästä asti. Joten ei sekään selitä, että olisivat raskaita vieraita. Mutta jotain vikaa meissä varmaan on, kun emme kelpaa.
Tämä asia aina välillä jää mietityttämään, että mitä on tehnyt väärin. Saa mielen matalaksi ja tuntee itsensä ja perheensä merkityksettömäksi.
Kommentit (297)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillkin tuttu asetelma. Itse olen lapseton, mutta siskoni lapsista ja heidän kuulumisistaan puhuttiin/puhutaan joka lauseessa, he ovat saaneet jäädä yökylään ja nyt he ovat aikuisia.
Veljeni lapset saivat olla kahvihetken verran mummilassa isänsä kanssa. Ja hekin ovat nyt aikuisia, joille mummi jäädnyt vieraaksi.
Kaiken kruunasi se, kun ukki testamenttasi sille tutummalle lempilapselle isohkon omaisuuden ja ne tuntemattomammat lapsenlapset saivat kukin pienenpienen murto-osan.. Veljeni repesi siitä lopullisesti.
Miksi se veli repesi? Omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa eikä rintaperillisillä ole sanomista kuin lakiosasta. Tietenkin mukavalle lapsenlapselle on helpompi antaa omaisuuttaan kuin sille, jonka vanhemmat alusta asti tekivät kaikkensa, että isovanhemmat pidetään poissa. Jos ei ole edes ristiäisissä saanut lasta syliinsä, vaan on sanottu, että vauva ei ole mikään lelu tai kuvausrekvisiittaa, niin ihan turha myöhemmin ihmetellä, miksi ei lapsenlapsesta tullutkaan isoisälle läheistä.
Tää ristiäismummo voisi mennä terapiaan. Kunnon narsisti, joka yhden pienen loukkauksen (sjsttelemattomuuden) takia päätti laittaa välit poikki poikaansa ja tämän lapsiin.
Kuka on yllättynyt jos ja kun paljastuu että tämä mummo on boomeri? Yllättyneitä ovat:_______.Yksi pieni tarkoin harkittu loukkaus voi joskus päätyä siihen, että lapsen serkku saa 100 000 e, oma lapsi ei mitään. Silloin ei kannata syyttää isovanhempia vaan itseään. Toisaalta kun on vuosia saanut loukata isovanhempia milloin väittäen näitä välinpitämättömiksi, milloin narsisteiksi, niin onhan tuo lopulta aika pieni hinta siitä ilosta, minkä on kokenut. Teoilla on seurauksensa eivätkä ne aina ole itselle tai sille lapselle mukavia. Onhan niitä sellaisiakin perinnönjakoja, joissa ei ole mitään perittävää, vaan isoisä on myynyt omaisuutensa nimellisellä summalla yhdelle lapsenlapsista. Todennäköisesti sille, jonka elämässä on saanut olla mukana alusta asti eikä vasta sitten, kun lapsenlapsi on osannut vaatia rahaa.
Tajuatko nyt ollenkaan, miten sairasta tekstiä kirjoitit juuri?
Yksi pieni loukkaus, jolle haudotaan kostoa koko loppuelämä?
Kaksi viatonta vauvaa, joista toista saa pitää sylissä, tämäkö on syy jättää se toinen vauva perinnöttä?
Olet tietoinen välinpitämättömyytesi ja huonon käytöksesi aiheuttamasta mielipahasta, joten päätät siis kostaa? Kosta mitä? Sen, että toisilla on paha mieli? Ja päätät kohdistaa koston seuraavaan sukupolveen, et siihen, jolle olet mielipahaa alun perin aiheuttanut?
Sitten kehuskelet tällä netissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Boomerit tuhosivat maapallon (ilmastonmuutos oli tiedossa jo 70-luvulla, silloin päätettiin että ei tehdä mitään asille) ja kaltoinkojtelivat kokonaisen sukupolven (lapsensa). Ja ryöstivät kolmen sukupolven rahat, menneet ja tulevat.
Reilukerho!
Onneksi kerkesin saattaa oman lapseni lähes aikuiseksi ennen kuin siskoni sai juoppomiehensä kanssa mukuloita. Näin oma lapseni sai vanhemmiltani kaiken huomion, ja kun siskon lapset syntyivät parin vuoden välein, niin he saavat nyt sitten jakamattoman huomion. Toisaalta vähän kyllä jännittää kun vanhempani ovat yli 70-vuotiaita ja viikottain on lapset yökylässä, että mitenhan kauan jaksavat.
Jos olisimme saaneet siskon kanssa lapset samaan aikaan, niin minun lastani ei olisi toivonut isovanhemmat kylään, vaan ovi olisi ollut auki aina vain siskon lapsille, ja omani mennessä olisi varmaan sanottu että välillä pitää huilata. Onneksi siis näin, niin ei tullut kenellekään katkeruutta eikä pahaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillkin tuttu asetelma. Itse olen lapseton, mutta siskoni lapsista ja heidän kuulumisistaan puhuttiin/puhutaan joka lauseessa, he ovat saaneet jäädä yökylään ja nyt he ovat aikuisia.
Veljeni lapset saivat olla kahvihetken verran mummilassa isänsä kanssa. Ja hekin ovat nyt aikuisia, joille mummi jäädnyt vieraaksi.
Kaiken kruunasi se, kun ukki testamenttasi sille tutummalle lempilapselle isohkon omaisuuden ja ne tuntemattomammat lapsenlapset saivat kukin pienenpienen murto-osan.. Veljeni repesi siitä lopullisesti.
Miksi se veli repesi? Omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa eikä rintaperillisillä ole sanomista kuin lakiosasta. Tietenkin mukavalle lapsenlapselle on helpompi antaa omaisuuttaan kuin sille, jonka vanhemmat alusta asti tekivät kaikkensa, että isovanhemmat pidetään poissa. Jos ei ole edes ristiäisissä saanut lasta syliinsä, vaan on sanottu, että vauva ei ole mikään lelu tai kuvausrekvisiittaa, niin ihan turha myöhemmin ihmetellä, miksi ei lapsenlapsesta tullutkaan isoisälle läheistä.
Tää ristiäismummo voisi mennä terapiaan. Kunnon narsisti, joka yhden pienen loukkauksen (sjsttelemattomuuden) takia päätti laittaa välit poikki poikaansa ja tämän lapsiin.
Kuka on yllättynyt jos ja kun paljastuu että tämä mummo on boomeri? Yllättyneitä ovat:_______.Yksi pieni tarkoin harkittu loukkaus voi joskus päätyä siihen, että lapsen serkku saa 100 000 e, oma lapsi ei mitään. Silloin ei kannata syyttää isovanhempia vaan itseään. Toisaalta kun on vuosia saanut loukata isovanhempia milloin väittäen näitä välinpitämättömiksi, milloin narsisteiksi, niin onhan tuo lopulta aika pieni hinta siitä ilosta, minkä on kokenut. Teoilla on seurauksensa eivätkä ne aina ole itselle tai sille lapselle mukavia. Onhan niitä sellaisiakin perinnönjakoja, joissa ei ole mitään perittävää, vaan isoisä on myynyt omaisuutensa nimellisellä summalla yhdelle lapsenlapsista. Todennäköisesti sille, jonka elämässä on saanut olla mukana alusta asti eikä vasta sitten, kun lapsenlapsi on osannut vaatia rahaa.
Tajuatko nyt ollenkaan, miten sairasta tekstiä kirjoitit juuri?
Yksi pieni loukkaus, jolle haudotaan kostoa koko loppuelämä?
Kaksi viatonta vauvaa, joista toista saa pitää sylissä, tämäkö on syy jättää se toinen vauva perinnöttä?
Olet tietoinen välinpitämättömyytesi ja huonon käytöksesi aiheuttamasta mielipahasta, joten päätät siis kostaa? Kosta mitä? Sen, että toisilla on paha mieli? Ja päätät kohdistaa koston seuraavaan sukupolveen, et siihen, jolle olet mielipahaa alun perin aiheuttanut?
Sitten kehuskelet tällä netissä?
Häiriintynyttä joo, mutta tuo on perus boomeri isovanhemmuutta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillkin tuttu asetelma. Itse olen lapseton, mutta siskoni lapsista ja heidän kuulumisistaan puhuttiin/puhutaan joka lauseessa, he ovat saaneet jäädä yökylään ja nyt he ovat aikuisia.
Veljeni lapset saivat olla kahvihetken verran mummilassa isänsä kanssa. Ja hekin ovat nyt aikuisia, joille mummi jäädnyt vieraaksi.
Kaiken kruunasi se, kun ukki testamenttasi sille tutummalle lempilapselle isohkon omaisuuden ja ne tuntemattomammat lapsenlapset saivat kukin pienenpienen murto-osan.. Veljeni repesi siitä lopullisesti.
Miksi se veli repesi? Omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa eikä rintaperillisillä ole sanomista kuin lakiosasta. Tietenkin mukavalle lapsenlapselle on helpompi antaa omaisuuttaan kuin sille, jonka vanhemmat alusta asti tekivät kaikkensa, että isovanhemmat pidetään poissa. Jos ei ole edes ristiäisissä saanut lasta syliinsä, vaan on sanottu, että vauva ei ole mikään lelu tai kuvausrekvisiittaa, niin ihan turha myöhemmin ihmetellä, miksi ei lapsenlapsesta tullutkaan isoisälle läheistä.
Tää ristiäismummo voisi mennä terapiaan. Kunnon narsisti, joka yhden pienen loukkauksen (sjsttelemattomuuden) takia päätti laittaa välit poikki poikaansa ja tämän lapsiin.
Kuka on yllättynyt jos ja kun paljastuu että tämä mummo on boomeri? Yllättyneitä ovat:_______.Yksi pieni tarkoin harkittu loukkaus voi joskus päätyä siihen, että lapsen serkku saa 100 000 e, oma lapsi ei mitään. Silloin ei kannata syyttää isovanhempia vaan itseään. Toisaalta kun on vuosia saanut loukata isovanhempia milloin väittäen näitä välinpitämättömiksi, milloin narsisteiksi, niin onhan tuo lopulta aika pieni hinta siitä ilosta, minkä on kokenut. Teoilla on seurauksensa eivätkä ne aina ole itselle tai sille lapselle mukavia. Onhan niitä sellaisiakin perinnönjakoja, joissa ei ole mitään perittävää, vaan isoisä on myynyt omaisuutensa nimellisellä summalla yhdelle lapsenlapsista. Todennäköisesti sille, jonka elämässä on saanut olla mukana alusta asti eikä vasta sitten, kun lapsenlapsi on osannut vaatia rahaa.
Tajuatko nyt ollenkaan, miten sairasta tekstiä kirjoitit juuri?
Yksi pieni loukkaus, jolle haudotaan kostoa koko loppuelämä?
Kaksi viatonta vauvaa, joista toista saa pitää sylissä, tämäkö on syy jättää se toinen vauva perinnöttä?
Olet tietoinen välinpitämättömyytesi ja huonon käytöksesi aiheuttamasta mielipahasta, joten päätät siis kostaa? Kosta mitä? Sen, että toisilla on paha mieli? Ja päätät kohdistaa koston seuraavaan sukupolveen, et siihen, jolle olet mielipahaa alun perin aiheuttanut?
Sitten kehuskelet tällä netissä?
Mummo saa mielihyvää kun tietää loukkaavansa ja satuttavansa sekä omaa lastaan että lapsenlastaan. Vielä kun kertoisi että miksi teki lapsia? Että pääsee satuttamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukekaa se 70-luvulla syntyneiden äidit -ketju!
Tuota on normaalin ihmisen vaikea käsittää, mutta myös oma äitini nauttii suunnattomasti siitä, kun saa aiheutettua muissa suuria tunteita. Pettymyksiä, vihaa, hylätyksi tulemisen kokemuksia, joita yritetään säädellä lupailemalla välillä jotain hyvää ja vaihtelemalla käytöstä mairean ja psykopaattisen kylmän välillä.
Ilmeestä näkee, miten suunnatonta mielihyvää aiheuttaa, jos joku lapsi tai aikuinen joutuu turhautuneen raivon valtaan. Parasta, mitä äitini tietää, on riidan kylväminen muiden ihmisten välille. Omat lapset ovat yleensä aina sopuisia ja tykkäävät toisistaan, mutta yksi iltapäivä äitini seurassa sai heidät riitelemään viikon. Niin paljon voi taitava peluri vaikuttaa toisten ihmisten sosiaalisiin suhteisiin.
Pelejä voidaan rakennella pitkäänkin, jotta saadaan aikaan halutunlainen pettymys ja riita. Tässä yli 70-vuotias on jo huiman taitava, kun on ikänsä harjoitellut.
Perinnönjaolla leikkiminen on uusi lempiharrastus. Ei ole ihan tervettä, että ihminen saa noin suurta nautintoa oman perintönsä jakamisesta ja sillä temppuilemisesta. Enkä minä ainakaan halua elää vuosikausia perintötemppujen keskellä, kun elossa olevan ihmisen perinnöstä keskusteleminen on jotenkin niin kauhean mautonta ja tympeää puuhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuodaanpa keskusteluun miehenkin näkökulmaa. Itse olen 54v mies, ja ensimmäinen lapsenlapsi syntyi 2 vuotta sitten. Toinen syntyy syksyllä. Nyt on harjoiteltu ukkina olemista kohta kaksi vuotta.
Minulle oli ainakin heti selvää, että olen läsnä lapsenlapseni elämässä ja autan sen minkä voin omia lapsiani kun he paahtavat kohti ruuhkavuosia. Onneksi olen itse vielä vireä ja terve, joten voin auttaa heitä.
Kyllä se vaan kuulkaas on hienoa, kun lapsenlapsi hamuaa ukin syliin ja osoittaa luottamusta ja kiintymystä. Kyllä siinä ukin sydän sulaa.
Hoidossa lapsenlapsi on ollut meillä jo useasti, ja muutaman kerran pari yötä putkeenkin. Yhdessä on touhuttu kaikenlaista. Ukin autotallin hyllyt kiinnostaa erityisesti, sieltä kun löytyy vaikka mitä "aarteita" pikkuneidin mielestä. Leikkikin syntyy helposti hyvällä mielikuvituksella.
Muutaman päivän hoitokerrat kerrallaan jaksaa ihan hyvin. Vaikka kieltämättä sen jälkeen on vähän väsynyt, mutta sellainen mukava olo mielessä. Kun olen itse vielä työelämässä vahvasti kiinni, niin tarvitsee kuitenkin unta ja kerättyä energiaa.
Tässä elämänvaiheessa lapsen vahtina oleminen on käytännössä enemmän juhlaa kuin työtä. Saa siitä ikään kuin parhaimmat puolet. Se varsinainen kasvatusvastuun rankin osa on lapsen vanhemmilla, heillehän se lapsi kiukuttelee ja osoittaa mieltään. Kenelle muille kuin rakkaimmilleen?
Jotenkin pidän outona sellaisia puheita, jossa joku isovanhempi sanoo, ettei halua hoitaa lapsenlapsiaan ollenkaan. Tai olla muutenkaan tekemisissä. Että ollaan ikään kuin kärsitty jo tarpeeksi oman lapsen hoidosta aikoinaan. No, meitä on moneen junaan.
Enpä koe menettäneeni yhtään mitään siinä, että jokusen viikonlopun elämässäni saan olla lapsenlapseni kanssa. Päinvastoin. Uskon, että se vaan on tehnyt kaikille osapuolille hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillkin tuttu asetelma. Itse olen lapseton, mutta siskoni lapsista ja heidän kuulumisistaan puhuttiin/puhutaan joka lauseessa, he ovat saaneet jäädä yökylään ja nyt he ovat aikuisia.
Veljeni lapset saivat olla kahvihetken verran mummilassa isänsä kanssa. Ja hekin ovat nyt aikuisia, joille mummi jäädnyt vieraaksi.
Kaiken kruunasi se, kun ukki testamenttasi sille tutummalle lempilapselle isohkon omaisuuden ja ne tuntemattomammat lapsenlapset saivat kukin pienenpienen murto-osan.. Veljeni repesi siitä lopullisesti.
Miksi se veli repesi? Omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa eikä rintaperillisillä ole sanomista kuin lakiosasta. Tietenkin mukavalle lapsenlapselle on helpompi antaa omaisuuttaan kuin sille, jonka vanhemmat alusta asti tekivät kaikkensa, että isovanhemmat pidetään poissa. Jos ei ole edes ristiäisissä saanut lasta syliinsä, vaan on sanottu, että vauva ei ole mikään lelu tai kuvausrekvisiittaa, niin ihan turha myöhemmin ihmetellä, miksi ei lapsenlapsesta tullutkaan isoisälle läheistä.
Tää ristiäismummo voisi mennä terapiaan. Kunnon narsisti, joka yhden pienen loukkauksen (sjsttelemattomuuden) takia päätti laittaa välit poikki poikaansa ja tämän lapsiin.
Kuka on yllättynyt jos ja kun paljastuu että tämä mummo on boomeri? Yllättyneitä ovat:_______.Yksi pieni tarkoin harkittu loukkaus voi joskus päätyä siihen, että lapsen serkku saa 100 000 e, oma lapsi ei mitään. Silloin ei kannata syyttää isovanhempia vaan itseään. Toisaalta kun on vuosia saanut loukata isovanhempia milloin väittäen näitä välinpitämättömiksi, milloin narsisteiksi, niin onhan tuo lopulta aika pieni hinta siitä ilosta, minkä on kokenut. Teoilla on seurauksensa eivätkä ne aina ole itselle tai sille lapselle mukavia. Onhan niitä sellaisiakin perinnönjakoja, joissa ei ole mitään perittävää, vaan isoisä on myynyt omaisuutensa nimellisellä summalla yhdelle lapsenlapsista. Todennäköisesti sille, jonka elämässä on saanut olla mukana alusta asti eikä vasta sitten, kun lapsenlapsi on osannut vaatia rahaa.
Vainajan lapset voivat vaati itselleen perinnöstä itselleen lakiosan ja kaikki ennakkoperinnöt ja aikasemmat lahjat huomioitavaksi. Mitens silloin järjestyy yhdelle (lapsen)lapselle 100000eur perintöä ja muille ei mitään? Järjestyy lähinnä vain isovanhempien pahansuovissa kuvitelmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuodaanpa keskusteluun miehenkin näkökulmaa. Itse olen 54v mies, ja ensimmäinen lapsenlapsi syntyi 2 vuotta sitten. Toinen syntyy syksyllä. Nyt on harjoiteltu ukkina olemista kohta kaksi vuotta.
Minulle oli ainakin heti selvää, että olen läsnä lapsenlapseni elämässä ja autan sen minkä voin omia lapsiani kun he paahtavat kohti ruuhkavuosia. Onneksi olen itse vielä vireä ja terve, joten voin auttaa heitä.
Kyllä se vaan kuulkaas on hienoa, kun lapsenlapsi hamuaa ukin syliin ja osoittaa luottamusta ja kiintymystä. Kyllä siinä ukin sydän sulaa.
Hoidossa lapsenlapsi on ollut meillä jo useasti, ja muutaman kerran pari yötä putkeenkin. Yhdessä on touhuttu kaikenlaista. Ukin autotallin hyllyt kiinnostaa erityisesti, sieltä kun löytyy vaikka mitä "aarteita" pikkuneidin mielestä. Leikkikin syntyy helposti hyvällä mielikuvituksella.
Muutaman päivän hoitokerrat kerrallaan jaksaa ihan hyvin. Vaikka kieltämättä sen jälkeen on vähän väsynyt, mutta sellainen mukava olo mielessä. Kun olen itse vielä työelämässä vahvasti kiinni, niin tarvitsee kuitenkin unta ja kerättyä energiaa.
Tässä elämänvaiheessa lapsen vahtina oleminen on käytännössä enemmän juhlaa kuin työtä. Saa siitä ikään kuin parhaimmat puolet. Se varsinainen kasvatusvastuun rankin osa on lapsen vanhemmilla, heillehän se lapsi kiukuttelee ja osoittaa mieltään. Kenelle muille kuin rakkaimmilleen?
Jotenkin pidän outona sellaisia puheita, jossa joku isovanhempi sanoo, ettei halua hoitaa lapsenlapsiaan ollenkaan. Tai olla muutenkaan tekemisissä. Että ollaan ikään kuin kärsitty jo tarpeeksi oman lapsen hoidosta aikoinaan. No, meitä on moneen junaan.
Enpä koe menettäneeni yhtään mitään siinä, että jokusen viikonlopun elämässäni saan olla lapsenlapseni kanssa. Päinvastoin. Uskon, että se vaan on tehnyt kaikille osapuolille hyvää.
Sinä et olekaan boomer, äkkiä laskettuna syntymävuotesi on -66 tai -67. Noinhan sen juuri pitäisi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuodaanpa keskusteluun miehenkin näkökulmaa. Itse olen 54v mies, ja ensimmäinen lapsenlapsi syntyi 2 vuotta sitten. Toinen syntyy syksyllä. Nyt on harjoiteltu ukkina olemista kohta kaksi vuotta.
Minulle oli ainakin heti selvää, että olen läsnä lapsenlapseni elämässä ja autan sen minkä voin omia lapsiani kun he paahtavat kohti ruuhkavuosia. Onneksi olen itse vielä vireä ja terve, joten voin auttaa heitä.
Kyllä se vaan kuulkaas on hienoa, kun lapsenlapsi hamuaa ukin syliin ja osoittaa luottamusta ja kiintymystä. Kyllä siinä ukin sydän sulaa.
Hoidossa lapsenlapsi on ollut meillä jo useasti, ja muutaman kerran pari yötä putkeenkin. Yhdessä on touhuttu kaikenlaista. Ukin autotallin hyllyt kiinnostaa erityisesti, sieltä kun löytyy vaikka mitä "aarteita" pikkuneidin mielestä. Leikkikin syntyy helposti hyvällä mielikuvituksella.
Muutaman päivän hoitokerrat kerrallaan jaksaa ihan hyvin. Vaikka kieltämättä sen jälkeen on vähän väsynyt, mutta sellainen mukava olo mielessä. Kun olen itse vielä työelämässä vahvasti kiinni, niin tarvitsee kuitenkin unta ja kerättyä energiaa.
Tässä elämänvaiheessa lapsen vahtina oleminen on käytännössä enemmän juhlaa kuin työtä. Saa siitä ikään kuin parhaimmat puolet. Se varsinainen kasvatusvastuun rankin osa on lapsen vanhemmilla, heillehän se lapsi kiukuttelee ja osoittaa mieltään. Kenelle muille kuin rakkaimmilleen?
Jotenkin pidän outona sellaisia puheita, jossa joku isovanhempi sanoo, ettei halua hoitaa lapsenlapsiaan ollenkaan. Tai olla muutenkaan tekemisissä. Että ollaan ikään kuin kärsitty jo tarpeeksi oman lapsen hoidosta aikoinaan. No, meitä on moneen junaan.
Enpä koe menettäneeni yhtään mitään siinä, että jokusen viikonlopun elämässäni saan olla lapsenlapseni kanssa. Päinvastoin. Uskon, että se vaan on tehnyt kaikille osapuolille hyvää.
Sinä et olekaan boomer, äkkiä laskettuna syntymävuotesi on -66 tai -67. Noinhan sen juuri pitäisi mennä.
Näinpä. Ja muutenkin tämä ukki kuulosti ihanalta, maksaisin mitä vaan tuollaisesta isovanhemmasta.
Mutta mun boomerivanhemmat eivät todellakaan halua olla isovanhempia. Sanoivat ensinnäkin juuri sen että emme hoida lastasi vaikla mikä hätä olisi, yksin saat selvitä. Ja sen, että meitä ei kiinnosta olla isovanhempana kun haluamme nyt elää vain itsellemme ja tehdä vain itselle tärkeitä asioita.
Menetys on toki isovanhempien mutta eihän ne sitä koskaan tule tajuamaan. Kun ne eläkeliiton reissut ja eläkeläisiltamat on niin paljon tärkeämpiä. Omat lapset on hylätty kokonaan, ei edes puhelimella halua yhteyttä pitää.
Varmaan se eläkeliitto sitten hoitaa vanhana hoivakotipaikan ja haravoi haudatkin, kun se on valittu keskeiseksi elämän sisällöksi ja omat lapset ja lapsenlapset tiputettu elämästä kokonaan ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.
Näin isovanhempana tulkitsen isoäidin kirjoitusta niin, että on kaksi poikaa, joista toinen on suosikki, vaikka sitä ei kukaan tietty myönnä.
Onko käynyt niin, että tämä ei suosikki on valinnut vähemmän mieluisan vaimon, joka nykynaisen tapaan ei suostu mielistelemään anoppia ja sattuu ehkä vielä vähän pomottamaan aviomiestään? Usein vahvojen äitien pojat hakeutuvat samantyyppisen naisen helmoihin. Ovat tottuneet kotonaan matriarkaaliseen valtaan, eivätkä näe siinä mitään outoa.
Miniä taitaa liikaa muistuttaa anoppiaan, siinä tulee törmäyksiä. Tätä palstaa kun lukee, niin huomaa, että moni nainen pitää äidiksi tultuaan omaa äitiään läheisempänä ja anopin on vaikea tätä hyväksyä ja ymmärtää varsinkin, jos itsellään on vain poikia.
Ja toinen poika ja miniä antavan anopin pitää valtaa itsellään, niin homma sujuu. Toinen ei muottiin suostu, niin eipä anna anoppikaan piiruakaan periksi. Olisi kiva olla kärpäsenä katossa, niin näkisi, minkälainen matriarkka sitä vallan kahvaa mökissään pitelee.
Hyvää kesää kaikille!Rakastan näitä kyökkipsykologien havaintoja.
Minä katson asiaa niin päin, että tuossa on poikien äiti alusta alkaen ottanut vastaan sen, mitä tulee eli toinen miniä hyväksyy osaksi perhettään (saattaa olla, että hänellä on veljiä ja tietää, miten poikien äidit toimivat) ja toinen puolestaan tehnyt selväksi, että sinä et ole mitään, et edes sen arvoinen, että saisit ristiäisissä lapsenlasta hetkeksi syliisi. Taitaa tämä miniä olla ainoa lapsi tai ainakin eroperheen lapsi, joka on oppinut manipuloimaan omia vanhempiaan.
Sitten kun vauva-arki alkaa tympiä, isoäitiä pidetään automaattisesti kodinhoitajana, jonka tulisi tulla siivoamaan, pesemään ikkunat ja siinä sivussa hoitamaan vauvaa, jotta vanhemmat saavat tehdä mukavampia asioita. Näistä kun kieltäytyy, saa kuulla olevansa narsisti ja suosivansa toista veljeä.
Vaikka kaikki sai aikansa "prinsessaminiästä", niin isoäidillehän se syy vieritetään. Mummon vika, kun en siitä tykkää, kun se ei tottele.
Mitä, jos vaan kysyit sitä vauvaa syliin huonolla hetkellä? Kysyitkö uudestaan myöhemmin, tai kysyitkö edes nätisti?
Tarkoitan tällä sitä, että olin jo nuorena naisena lopen kyllästynyt vanhempieni ikäisiin ja heitä vanhempiin ihmisiin, joille kohteliaat tavat ei tule kuulonkaan, vaan kaikkea vaaditaan, käsketään ja tivataan. Ja jos toinen ei suostu, suututaan verisesti ihan loppu elämän ajaksi.
Ehkä et ole kovin mukava ihminen tälle miniällesi muutenkaan? Ja hän siksi kieltäytyi sillä kertaa. Kenties oli menossa imettämään, tai lapsi oli jo tehnyt monen sylin kierroksen ja hän tuoreena äitinä kaipasi lasta syliinsä hetkeksi?
Vierailija kirjoitti:
Tuota on normaalin ihmisen vaikea käsittää, mutta myös oma äitini nauttii suunnattomasti siitä, kun saa aiheutettua muissa suuria tunteita. Pettymyksiä, vihaa, hylätyksi tulemisen kokemuksia, joita yritetään säädellä lupailemalla välillä jotain hyvää ja vaihtelemalla käytöstä mairean ja psykopaattisen kylmän välillä.
Ilmeestä näkee, miten suunnatonta mielihyvää aiheuttaa, jos joku lapsi tai aikuinen joutuu turhautuneen raivon valtaan. Parasta, mitä äitini tietää, on riidan kylväminen muiden ihmisten välille. Omat lapset ovat yleensä aina sopuisia ja tykkäävät toisistaan, mutta yksi iltapäivä äitini seurassa sai heidät riitelemään viikon. Niin paljon voi taitava peluri vaikuttaa toisten ihmisten sosiaalisiin suhteisiin.
Pelejä voidaan rakennella pitkäänkin, jotta saadaan aikaan halutunlainen pettymys ja riita. Tässä yli 70-vuotias on jo huiman taitava, kun on ikänsä harjoitellut.
Perinnönjaolla leikkiminen on uusi lempiharrastus. Ei ole ihan tervettä, että ihminen saa noin suurta nautintoa oman perintönsä jakamisesta ja sillä temppuilemisesta. Enkä minä ainakaan halua elää vuosikausia perintötemppujen keskellä, kun elossa olevan ihmisen perinnöstä keskusteleminen on jotenkin niin kauhean mautonta ja tympeää puuhaa.
Mun vanhemmat tekee tuota samaa ja ihan avoimen häpeämättä. Jos sitten järkyttävien loukkausten ja v*ttuilun päätteeksi aikuinen lapsi itkee, nauretaan päälle ja ilkutaan että siitäs sait, ihan oikein sulle.
Se viha, aggressio ja ilkeys, silkka pahansuopuus, on ihan avointa ja häpeilemätöntä. He aivan tietoisesti loukkaavat ja satuttava ja kun näkevät toisen tuskan ja loukkaantumisen niin vaan lisäävät kierroksia ja loukkaavat lisää.
En tajua miten tuollaista ei edes ymmärrä hävetä. Tai miten kehtaa tehdä sen ihan pokkana. Ja miten voi tieten tahtoen haluta omalle lapselle pahaa, kipua, tuskaa.
Tähän liittyy usein se (niinkuin mun vanhemmilla) että kaikille MUILLE ollaan maireita, korostetun ystävällisiä ja mietitään tarkkaan mitä ne muut ajattelee ja mitä mieltä ne meistä on. Omia lapsia sitten kohdellaan kuin paskaa, siis aivan törkeästi.
En taju. Ne omat lapset pitäisi olla kalleinta ja rakkainta, ja ne muut joiden mielipide ei pitäisi olla tärkeä ollenkaan. Onko ulkokultaisuus oikea termi tälle kaksinaamaiselle maireilu/perseily -käyttäymiselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillkin tuttu asetelma. Itse olen lapseton, mutta siskoni lapsista ja heidän kuulumisistaan puhuttiin/puhutaan joka lauseessa, he ovat saaneet jäädä yökylään ja nyt he ovat aikuisia.
Veljeni lapset saivat olla kahvihetken verran mummilassa isänsä kanssa. Ja hekin ovat nyt aikuisia, joille mummi jäädnyt vieraaksi.
Kaiken kruunasi se, kun ukki testamenttasi sille tutummalle lempilapselle isohkon omaisuuden ja ne tuntemattomammat lapsenlapset saivat kukin pienenpienen murto-osan.. Veljeni repesi siitä lopullisesti.
Miksi se veli repesi? Omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa eikä rintaperillisillä ole sanomista kuin lakiosasta. Tietenkin mukavalle lapsenlapselle on helpompi antaa omaisuuttaan kuin sille, jonka vanhemmat alusta asti tekivät kaikkensa, että isovanhemmat pidetään poissa. Jos ei ole edes ristiäisissä saanut lasta syliinsä, vaan on sanottu, että vauva ei ole mikään lelu tai kuvausrekvisiittaa, niin ihan turha myöhemmin ihmetellä, miksi ei lapsenlapsesta tullutkaan isoisälle läheistä.
Tää ristiäismummo voisi mennä terapiaan. Kunnon narsisti, joka yhden pienen loukkauksen (sjsttelemattomuuden) takia päätti laittaa välit poikki poikaansa ja tämän lapsiin.
Kuka on yllättynyt jos ja kun paljastuu että tämä mummo on boomeri? Yllättyneitä ovat:_______.Yksi pieni tarkoin harkittu loukkaus voi joskus päätyä siihen, että lapsen serkku saa 100 000 e, oma lapsi ei mitään. Silloin ei kannata syyttää isovanhempia vaan itseään. Toisaalta kun on vuosia saanut loukata isovanhempia milloin väittäen näitä välinpitämättömiksi, milloin narsisteiksi, niin onhan tuo lopulta aika pieni hinta siitä ilosta, minkä on kokenut. Teoilla on seurauksensa eivätkä ne aina ole itselle tai sille lapselle mukavia. Onhan niitä sellaisiakin perinnönjakoja, joissa ei ole mitään perittävää, vaan isoisä on myynyt omaisuutensa nimellisellä summalla yhdelle lapsenlapsista. Todennäköisesti sille, jonka elämässä on saanut olla mukana alusta asti eikä vasta sitten, kun lapsenlapsi on osannut vaatia rahaa.
Olet oikeassa. Vaikka lapsi ei ole syyllinen, niin jos lapsen vanhemmat ja isovanhemmat eivät tule juttuun keskenään, se saattaa heijastua lapseenkin.
Siksi kannattaa miettiä, että onko kenties itse ollut jotenkin aiheuttamassa pahaa verta ja mielipahaa. Anteeksi on käyttökelpoinen sana, sitä kannattaa käyttää jos / kun tarve vaatii.
Minä olen hoitanut, tai siis toki me miehen kanssa mutta itse olin pitkään kotona lasteni kanssa ja hoidimme heidät yksin ilman apua. Kolme lasta, jotka nyt iältään 4, 9 ja 12.
Kun ajattelen aikaa eteenpäin ja mahdollista isovanhemmuutta, niin en pysty käsittämään miksi en voisi joskus olla ilmainen lastenhoitoapu omille lapsilleni? Nämä vuodet yksin tai kaksin miehen kanssa on olleet rankkoja, ja ne muutamat kerrat kun olemme palkanneet lastenhoitoapua, on olleet kultaakin kalliimpia meidän parisuhteelle. Toki tässä palkkaamisrumbassa on koettu parit oharit ja yksi todella epäkelpo lapsenvahti, että sitä suuremmalla syyllä en keksi mitään, miksi en auttaisi.
Osaan jo nyt sanoa ei, jos en halua jotain tehdä, että en usko siitä tulevan ongelma. Ja lapseni ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, eikä ole kovinkaan montaa asiaa joiden vuoksi lakkaisin heitä rakastamasta (joku murha tai muu voisi olla sellainen, mutta joku mielipide-ero tai erilainen maailmankatsomus ei saa minua kohtelemaan lapsiani kuten omat vanhempani kohtelevat minua, ja kuten moni isovanhempi tässäkin ketjussä näyttää kohtelevan.
Vierailija kirjoitti:
Tuodaanpa keskusteluun miehenkin näkökulmaa. Itse olen 54v mies, ja ensimmäinen lapsenlapsi syntyi 2 vuotta sitten. Toinen syntyy syksyllä. Nyt on harjoiteltu ukkina olemista kohta kaksi vuotta.
Minulle oli ainakin heti selvää, että olen läsnä lapsenlapseni elämässä ja autan sen minkä voin omia lapsiani kun he paahtavat kohti ruuhkavuosia. Onneksi olen itse vielä vireä ja terve, joten voin auttaa heitä.
Kyllä se vaan kuulkaas on hienoa, kun lapsenlapsi hamuaa ukin syliin ja osoittaa luottamusta ja kiintymystä. Kyllä siinä ukin sydän sulaa.
Hoidossa lapsenlapsi on ollut meillä jo useasti, ja muutaman kerran pari yötä putkeenkin. Yhdessä on touhuttu kaikenlaista. Ukin autotallin hyllyt kiinnostaa erityisesti, sieltä kun löytyy vaikka mitä "aarteita" pikkuneidin mielestä. Leikkikin syntyy helposti hyvällä mielikuvituksella.
Muutaman päivän hoitokerrat kerrallaan jaksaa ihan hyvin. Vaikka kieltämättä sen jälkeen on vähän väsynyt, mutta sellainen mukava olo mielessä. Kun olen itse vielä työelämässä vahvasti kiinni, niin tarvitsee kuitenkin unta ja kerättyä energiaa.
Tässä elämänvaiheessa lapsen vahtina oleminen on käytännössä enemmän juhlaa kuin työtä. Saa siitä ikään kuin parhaimmat puolet. Se varsinainen kasvatusvastuun rankin osa on lapsen vanhemmilla, heillehän se lapsi kiukuttelee ja osoittaa mieltään. Kenelle muille kuin rakkaimmilleen?
Jotenkin pidän outona sellaisia puheita, jossa joku isovanhempi sanoo, ettei halua hoitaa lapsenlapsiaan ollenkaan. Tai olla muutenkaan tekemisissä. Että ollaan ikään kuin kärsitty jo tarpeeksi oman lapsen hoidosta aikoinaan. No, meitä on moneen junaan.
Enpä koe menettäneeni yhtään mitään siinä, että jokusen viikonlopun elämässäni saan olla lapsenlapseni kanssa. Päinvastoin. Uskon, että se vaan on tehnyt kaikille osapuolille hyvää.
Näin kirjoittaa oman elämänsä ja itsensä kanssa sinut oleva ihminen. Lämpöä ja rakkautta annetaan kaikkein läheisimmille. Harmi vaan, ettei tällaisia isovanhempia löydy joka oksalle.
Boomerit eivät todellakaan rakasta lapsiaan vaan inhoavat ja vihaavat. Ei sellaisia halua auttaa mitä vihaa.
Onko kellään nämä piittaamattomat boomeri-isovanhemmat tulleet sellaiseen vanhusikään että tarvitsevat apua? Onko sitten yhtäkkiä vuosikymmenten tauon jälkeen otettu aikuiseen lapseen yhteyksiä ja alettu käskyttämään ja vaatimaan palveluksia ja apua? (Ilman että itse olisi antanut koskaan mitään apua lapselleen).
Omani ovat olleet parikymmentä vuotta pitämättä yhteyksiä, ovat nyt 74 ja 70 ja vielä (oletettavasti) hyväkuntoisia. Mutta olen jo aivan varma että kun he alkavat tarvitsemaan juoksutettavaa hovilakeijaa heitä palvelemaan, niin jo alkaa puhelin soida ja käskyä satamaan. Siis nimenomaan komentoa ja käskytystä, ei pyyntöä tai toivetta.
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään nämä piittaamattomat boomeri-isovanhemmat tulleet sellaiseen vanhusikään että tarvitsevat apua? Onko sitten yhtäkkiä vuosikymmenten tauon jälkeen otettu aikuiseen lapseen yhteyksiä ja alettu käskyttämään ja vaatimaan palveluksia ja apua? (Ilman että itse olisi antanut koskaan mitään apua lapselleen).
Omani ovat olleet parikymmentä vuotta pitämättä yhteyksiä, ovat nyt 74 ja 70 ja vielä (oletettavasti) hyväkuntoisia. Mutta olen jo aivan varma että kun he alkavat tarvitsemaan juoksutettavaa hovilakeijaa heitä palvelemaan, niin jo alkaa puhelin soida ja käskyä satamaan. Siis nimenomaan komentoa ja käskytystä, ei pyyntöä tai toivetta.
Samaa tässä itsekin odottelen. Vielä pärjäävät itsekseen, käyvät silminäkijähavaintojen mukaan esim. näin korona-aikaan normaalisti kaupassa. Eihän mitkään rajoitukset ja suositukset heitä koske. Lapset ja työikäiset pysykööt kotona suojaamassa boomereita, ei heitä haittaa vaikka talous sakkaa näiden turvatoimien takia. Ei tule olemaan vaikeaa sanoa ei mihinkään heidän suunnalta tuleviin pyyntöihin tai käskyihin.
Todella häiriintynyttä kos-taa viattomalle lapsenlapselle. Siis paino sanalla TODELLA. Mutta en ylläty enkö ihmettele, sillä mun omat boomervanhemmat on just samanlaisia niinkuin tää ketjun ristiäismummo. Jos kaikki ei mene joka asiassa heidän mielen mukaan, välittömästi välit poikki koko loppuelämäksi ja vielä perinnönjaossa kos-tetaan.
Ei mulla muuta, kuin että tuollaisilla ihmisillä on varmaan onnetonta ja kurjaa olla itsensä kanssa. Ihmisen hyvyyden mitta kun on rakkaus ja epäitsekkyys ja anteliaisuus.