Naiset, jotka hankkivat lapsen ilman miestä. Miltä heistä tuntuu?

Mikä siinä on surullista? Vapauttavaa ennemminkin luulisi olevan?

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on surullista? Vapauttavaa ennemminkin luulisi olevan?

Surullista käydä läpi odotus, syntymä, lapsen kasvu, kaikki yksin. Ja lapsi alkaa jossain vaiheessa kysyä isää.

Onhan näitä, joilla ei ole ollut iäisyyksiin miestä ja sitten ovat yhtäkkiä raskaana. Asiasta jotenkin vaietaan ja sitten lapsi vain yhtäkkiä on siinä.

Ottaisivat mieluummin kissan ja/kissoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on surullista? Vapauttavaa ennemminkin luulisi olevan?

Surullista käydä läpi odotus, syntymä, lapsen kasvu, kaikki yksin. Ja lapsi alkaa jossain vaiheessa kysyä isää.

Ei siinä ole mitään surullista. Elämäni onnellisinta aikaa ollut aika jälkeen raskaaksi tulemisen. Ei lapsionneen miestä tarvita. Lapsi ei osaa kysellä isää elleivät aikuiset tyrkytä hänelle yksipuolista mallia, että "kaikilla on oltava isä ja äiti ja ydinperhe". 

Mun kaveri ehdotti tota just mulle, kun oon sinkku eikä vielä lapsia ja ikää 30 v. Hän saman ikäinen, ja hänellä haku päällä ja kauheat paineet perheestä eikä kuulemma ikinä yksin lasta halua. Mulle sen sijaan ehdotti että hankkisin yksin lapsen ilman miestä. :DD

Paha sanoa, kun en ole yksin tai edes kaksi lasta hankkinut. 

Sehän on päätös ja miksi kukaan tekisi päätöstä niin että tuntuisi surulliselta. Osa ei halua miestä ja ne jotka haluavat eivät jää sitä miehettömyyttä märehtimään loppuiäksi vaan toimivat.

Jos minulla ei olisi miestä niin olisin ehdottomasti hankkinut yhden lapsen. En kyllä olisi "suostunut" jäämään vielä lapsettomaksikin! Olen aina halunnut lapsia ja olla äiti. Ja ihan ok äiti olenkin. Tosin koska minulla on se mieskin niin lapsia on kaksi. Ymmärrän omat rajani joten yksin olisi 1 lapsi ja nyt kaksin 2 lasta.

Vaikka meillä on tuo monen mielestä pyhä ydinperhe niin tosiasia on nykyään että aika monella lapsella on se perhe ihan jotain muuta. Ja silti kaikki on ihan ok ja onnellinen lapsuus. Samoin kuin siellä ydinperheessä äidin ja isän kanssa voikin olla perhehelvetti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on surullista? Vapauttavaa ennemminkin luulisi olevan?

Surullista käydä läpi odotus, syntymä, lapsen kasvu, kaikki yksin. Ja lapsi alkaa jossain vaiheessa kysyä isää.

Kerran puistossa uiskenteli sorsanpoikanen äitisorsan kanssa, ja pieni lapsi kysyi äidiltään että "äiti sillä on vauva, mutta missä sen iskä on?".

Eipä tullut vastausta, eikä iskää näkynyt tytölläkään sen puoleen.

Jos ei löydy sellaista nykyaikaista isäkandidaattia, joka oikeasti ymmärtää isyyden vastuun niin parempi se yksin on.

Itse ryhdyin yksinhuoltajaksi aikoinaan, kun mies kuvitteli, että tyhjästä hänelle perheidyllin kulissit tarjoan.

Jääkaappiakin tyhjäsi, kuin sika, vaikka ei itse käynyt kaupassa koskaan. Lasta ei hoitanut, sotki, teki pyykkiä ja tiskiä ja kuvitteli kuittaavansa kaiken käymällä töissä tienaamassa itselleen rahaa.

Saattoi joskus jotain hetkellisesti tehdä perheen eteen, kun oli hyötynyt vanhanajan perheroolijaosta kymmenkertaisesti.

Yksinhuoltajuus oli kuin siunaus.

Ja jos uudelleen saisin valita tekisin lapsen yksin.

Se on lapsellekkin selkeintä ja ei ole sellaista puolihuonoa isähahmoa siellä taustalla pelleilemässä ja lisäämässä lapselle hylkäyskokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on surullista? Vapauttavaa ennemminkin luulisi olevan?

Surullista käydä läpi odotus, syntymä, lapsen kasvu, kaikki yksin. Ja lapsi alkaa jossain vaiheessa kysyä isää.

Kerran puistossa uiskenteli sorsanpoikanen äitisorsan kanssa, ja pieni lapsi kysyi äidiltään että "äiti sillä on vauva, mutta missä sen iskä on?".

Eipä tullut vastausta, eikä iskää näkynyt tytölläkään sen puoleen.

Kerran olin lapsen kanssa puistossa sorsia katselemassa. Sitten siihen tuli joku akka urkkimaan lapsen isästä. Oletti kai, että olen yh, kun isä ei ole jokaisella puistoreissulla mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Ottaisivat mieluummin kissan ja/kissoja.

Ottaisivat mieluummin rakastavan miehen. Siis tasoisensa sellaisen.

M/40

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.

Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Vierailija kirjoitti:

Ja jos uudelleen saisin valita tekisin lapsen yksin.

Se on lapsellekkin selkeintä ja ei ole sellaista puolihuonoa isähahmoa siellä taustalla pelleilemässä ja lisäämässä lapselle hylkäyskokemuksia.

Miten te jaksatte u-lista huonoista isähahmoista, kun itse laitatte ulkonäön ja supliikin isäominaisuuksien edelle miestä valitessanne?

M/40

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.

Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä lapset näkevät jo päiväkodin pihalla ja kuulevat lapsilta, että heillä on isä.

Yksi tai kaksi naista lapsen vanhempana on paras vaihtoehto, se on myös osoitus miehisen vallan häviämisestä mikä on kasvatuksen kannalta hyväksi

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on surullista? Vapauttavaa ennemminkin luulisi olevan?

Vapauttavaa? En ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.

Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä lapset näkevät jo päiväkodin pihalla ja kuulevat lapsilta, että heillä on isä.

Ihan samoin kuin näkevät ja kuulevat muilta lapsilta, että kaikilla ei ole isää. Ei mitään ongelmaa elleivät aikuiset tuputa lapsille ajatusmallia siitä, että kaikilla kuuluu olla äiti ja isä tai perhe on jotenkin viallinen. Lapsihan ei tuollaista ajatusta itsekseen keksi.