Minkä ikäisenä tapasit elämäsi merkittävimmän rakkauden?

39 vuotiaana rakastuin aika palavasti yhteen mieheen. Suhde ei tosin kestänyt kauan. Sitten 42 vuotiaana ainakin vähintäänkin ihastuin yhteen itseäni huomattavasti nuorempaan mieheen aika tavalla. Hän ei koskaan saa sitä tietää. En ole päässyt tunteistani eroon vieläkään. Tuskin koskaan unohdankaan häntä.

22

Merkittävimmän eli lasteni äidin 25-vuotiaana, mutta suurimman rakkauteni vasta yli nelikymppisenä.

14 -vuotiaana.

Yhteistä matkaa kertynyt tähän mennessä 30 v.

16v. 

Ei ollut edes mikään ensirakkaus. 

25 vee.

44-vuotiaana tapasin ensimmäisen kerran, siitä meni n. 5 kuukautta ja rakastuin, hän oli työkaverini. Rakastin monta vuotta. Ei meistä koskaan paria tullut. Työkaveruus syveni ystävyydeksi, ehkä se on sit parempi kuin rakkaussuhde?

16-vuotiaana. Yhdessä 21 vuotta tähän mennessä. 

En koskaan. N 56

19 vuotiaana tuli ekan kerran semmonen mies vastaan joka saa sukat pyörimään jaloissa vieläkin melkei 13 vuotta myöhemmin. Harmi että meidän välille ei ikinä taida tulla mitään..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

43. Olin jo luopunut toivosta, sitten käveli tämä tyyppi vastaan ihan kuin tyhjästä. Kohta kymmenen vuotta yhteiseloa takana. En meinaa jaksaa uskoa onneani vieläkään.

Oi kunpa kokisin saman kohtalon. Näitä on ihana lukea.  t: 43v ja totaalisen luopunut toivosta

Täällä yksi 43-v. myös!

Tapasin elämäni rakkauden 44-vuotiaana! Olimme molemmat onnettomissa avioliitoissa joista puuttui läheisyys ja yhteys. Rakastuimme tulisesti, erosimme tahoillamme ja nyt olemme olleet viisi vuotta yhdessä - edelleen umpirakastuneena! Hän on parasta mitä elämä on minulle koskaan antanut: fiksu, hellä, kiltti, hauska ja kuuma.

Vaihtamalla paranee!

Ps meillä on myös yhteensä neljä teiniä, jotka tulevat loistavasti toinen keskenään. Kun uskaltaa, asiat voivat sujua paremmin kuin koskaan olisi uskonut!

23-vuotiaana. Nyt 7v oltu yhdessä ja 1v naimisissa

Ihan alaluokilta asti rakastin yhtä luokkatoveriani, tyttöä. Hänkin tykkäsi minusta silloin lapsena, aina ainakin yläasteen alkuun saakka. Lähetti jonkin ihastuskirjeenkin minulle, mutta olin ujo enkä koskaan osannut reagoida asiaan mitenkään, vaikka olisin halunnutkin. Ystäväpiirissä olisi myös pojat kiusanneet, joten jänistin. Emme siis koskaan sen enempää ystävystyneet, vaikka samalla luokalla oltiin ihan yläkoulun loppuun asti. Yläasteella hänellä alkoi olemaan sitten paljon vientiä muiden poikien taholta, todella kaunis kun sattui olemaan. Tiemme erosivat yläkoulun jälkeen, kun menimme eri opinahjoihin, mutta joskus nuorina aikuisina näimme yöelämässä muutaman kerran. Rakastin häntä edelleen, mutta en sitä kertonut, vaikka tyttö vihjaili myös pitävänsä minusta paljon - olihan meillä toki pitkä "yhteinen" nuoruuskin takana. Noh, tiemme erkanivat sitten lopullisesti ja ihan luonnollisesti, kun tyttö muutti pois toiseen kaupunkiin. Joskus sitten myöhemmin kuulin, että hän oli naimisissa ja lapsiakin oli saanut. Itse elin pitkään sinkkuna, kunnes 25 vuotiaana tapasin puolisoni, jonka kanssa olen edelleen. Rakastan puolisoani ja tulemme elämään lopun elämämme yhdessä, vaikka emme ole edelleenkään edes naimisissa, ja yhteisestä päätöksestä olemme päättäneet elää myös ilman omaa jälkikasvua.

No mitä tässä sitten sepostan? No sitä, että minusta tuntuu, nykyisestä rakkaasta puolisostani huolimatta, että elämäni merkittävin rakkaus on tämä ala-asteen luokkatoverini. Rakastan häntä edelleen, vaikka en käytännössä tiedä hänen tämän päivän elämästään yhtään mitään. Ajattelin häntä viimeksi tänään.

Kerran kuulin yhdeltä tuttavalta, että tämä tyttö oli kysellyt häneltä minusta, että mitä minulle kuuluu (en ole tavoitettavissa somessa).

Itse en halua ehkä tavata tätä tyttöä enää koskaan - pidän mielummin kiinni muistoistani ja tästä omasta rakkauden tunteestani. Ja tiedänpähän ainakin, että joskus silloin tällöin, hänkin ajattelee minua!

Rakastan sinua H!

36 vuotiaana. Mentiin naimisiin 9kk jälkeen ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Olen 55v nainen, olin 34 vuotta naimisissa. Pari vuotta sitten tapasin elämäni miehen …

Erosin avioliitostani ja tämän miehen vaimo ”sai lähtöpassit”

Koskaan meistä ei taida tulla sitä ”oikeeta” paria mutta voin sanoa että rakastan enemmän kuin elämää.

Meillä on mahtava kipinä emmekä pysty olemaan erossa …

Noin 7 vuoden välein.

Olin juuri täyttänyt 33 v mutta ei päädytty yhteen.

14, ja 27. Mutta se 14. Voih... Näen vieläkin unia.

Olin 20. Nyt oltu naimisissa 25 vuotta ja yhdessäkin 30 vuotta. Saimme toisistamme tasavertaiset kumppanit joka kulkee rinnalla niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.