Miettikääs tätä skenaariota hetki. Hallitus päättää avata koulut jotta korona leviää. Opetusministeri samana iltana esiintyy A-Studiossa vaan ei kerro, että on
hallituksen kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä avaamassa koulut jotta oppilaat ja opettajat voidaan altistaa koronalle. Tämä kaikki lukee papereissa vaan Andersson ei asiaa niin kerro vaan esiintyy kuin olisi suojelemassa oppilaita ja opettajia sekä risikiryhmäläisiä joille on hyvin tiukat kriteerit poissaoloille eli esim. immuunivastetta alentava lääkitys vaikka ei ole normaalioloista kyse. Totta kai olivat yhdessä sopineet, ettei Andersson asioiden oikeaa laitaa kerro eli juonessa on koko hallitus. Mitenkä edes voisi olla muuten?
Tämä klippi on mielenkiintoista katsoa sillä mielellä että mikään mitä Li Andersson tässä sanoo pidä paikkaansa eikä ole rehellisen ihmisen puhetta. Niin kuin ei olekaan. Koko skenaario poikkeusolojen loppumisesta on tekaistu.
Kun puhuu "viranomaisista" niin puhutaan siitä omasta porukasta koko ajan eli myös tuokin skenaario on keinotekoinen. Niin kuin kaikki muukin. Tilannetta, jota Andersson kuvailee ei itse asiassa ole olemassakaan, eikä yksikään esitetty peruste koulujen avaamiselle looginen. Mikään ei oikein ynnää opettajapuolen mielestä mikä tietty loogista onkin.
https://areena.yle.fi/1-50330862
Eikö oikeusvaltiossa noudatetakaan lakia?
6 §
Viranomaisten yleiset velvollisuudet
Tässä laissa tarkoitettujen valtion viranomaisten ja asiantuntijalaitosten sekä kuntien ja kuntayhtymien on järjestelmällisesti torjuttava tartuntatauteja sekä varauduttava terveydenhuollon häiriötilanteisiin. Niiden on ryhdyttävä välittömiin toimiin saatuaan tiedon torjuntatoimia edellyttävän tartuntataudin esiintymisestä tai sellaisen vaarasta toimialueellaan.
Kommentit (2)
"Myös oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön välillä oli erimielisyyttä siitä, pitäisikö tartuntatautilakia päivittää nopeasti."
Ja tuota mietittiin jo silloin kun valittiin taktiikaksi koronan hallittu leviäminen väestössä. On syytä olettaa, että jo sekin on tartuntatautilain vastaista.
No korona ei lähtenyt leviämään koulujen avaamisella, joten te persupeelot saatte nyt taas haukkua haliitusta miten se epäonnistui :D