Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä tapasit elämäsi merkittävimmän rakkauden?
Minkä ikäisenä tapasit elämäsi merkittävimmän rakkauden? Pelkään että en tapaa koskaan, koska olen jo 30-vuotias ja sinkku ollut aina..
Kommentit (1372)
Vierailija kirjoitti:
14v. En saanut häntä koskaan.
N 38
Et sä voi sitä vielä tietää, jos tyyppi on hengissä. Itse erosin juuri pitkästä avioliitosta, ja harrastan villiä seksiä ylä-asteaikaisen ihastukseni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 17 kun tapasimme, mutta aloimme seurustella kun olin 23. Tänä kesänä on ensitreffeistä kulunut 40 vuotta ja ajattelimme mennä treffipaikkaan piknikille.
45 vuotiaana. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
toivottavasti vasta edessäpäin... Nykyinen vaimo ei osaa edes kokata ja sen ainoat hyvät puolet katosivat 20 kiloa sitten.
Miehet: varokaa hääkakkua... siinä on jotain vastaava naisille kuin intin kiisselissä
Silti menit naimisiin vaikka et edes rakastanut naista vaan hänen ainoa hyvä puoli oli kroppa. Miksi ihmeessä? Miten tuollainen tyhmyys on edes mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensi rakkaus oli palava jo 8v luokkakuvassa istuttiin vierekkäin, raaputin sydämen luokkakuvaan meidän välille.
Rakkaus vaihtui toiseen luokkakaveriin 10v.
Sitten rakastuin opeen joka oli tosi komea, joku miss suomi sai hänet.
Nyt oottelen rakkautta olen 23v mutta frendini on 44v ja kertoi ei löydä ketään miestä joka olisi hänen tasollaan!
Hui, itse kaipaan rakkautta mitä saada ja jakaa! En kaipaa huomiota, saan usein törkeitä ehdotuksia keskellä katua.
Olenkohan viallinen nainen.
Olin 20 vuotias, kun tapasin miehen ensimmäisen kerran ja ystävystyimme yhteisten kaverien kautta. En kylläkään tiennyt kyseessä olevan elämäni mies, kuin vasta 7 vuotta myöhemmin, kun molempien elämäntilanne oli murroksessa ja oma pidempi suhteeni oli joitakin kuukausia aiemmin päättynyt. Kolmisen vuotta ollaan nyt oltu yhdessä, enkä vaihtaisi päivääkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut kolme suurta rakkautta.
Ensimmäinen oli suuri nuoruudenrakkauteni. Olimme kumpikin melkein 13-vuotiaita, kun tapasimme. Kaveruudesta siirryimme ystävyyteen, ja siitä vällyjen väliin. Emme seurustelleet koskaan. En uskaltanut puhua tunteistani, sillä pelkäsin menettäväni kaiken, niin ystävyyden kuin yhteiset yötkin.
Toisen tapasin 23-vuotiaana. Hänen kanssaan olin kahdeksan vuotta naimisissa. Mies petti ja jätti.
Kolmas tupsahti elämääni ollessani 43. Etenemme hänen kanssaan hyvin hitaasti. Rakastan häntä syvemmällä tasolla ja epäitsekkäämmin kuin ketään aiemmin. Ajattelen, että hän voisi olla loppuelämäni mies.
Olen aina ollut helposti ihastuva, ja nuorempana olin melkoinen seksihurjastelija. Nyt voisin kesyyntyä pysyvästi.
20 vuotiaana, nyt yhdessä jo 35 vuotta ja naimisissa 27 vuotta ja hyvin menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
24. Eroon päätyi, eikä ole sen jälkeen toistunut.
17-vuotiaana. Edelleen yhdessä reilun 40 vuoden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
19.
Kohta täytän 55 ja saman miehen kanssa edelleen.
25v ja samaa jääkaappia on käytetty jo >40-vuotta. Paranee aivan selvästi vanhetessaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
27-vuotiaana. Olemme eronneet jo vuosia sitten, ja nyt on kyllä hiipinyt mieleen ajatus, että uutta pysyvää rakkautta ei vaan enää löydy. Olen 43 v.
En ole tavannut. Olen kohta 50-vuotias. Olen kyllä seurustellut ja olen naimisissa, mutta rakkaus? Minulla on takana hyvin traumaattinen lapsuus ja nuoruus ja siitä sitten heti seurustelemaan ja naimisiin. Rakkaus ei ole tätä: vähättelyä, toisen linssiinviilausta, alistamista, palvelijana pitämistä. Irrottautuminen narsistista (diagnosoitu) on vaikeaa. Ravaan itse terapiassa, mutta parantumisen mahdollisuudet ovat heikot, koska puoliso yrittää koko ajan painaa henkisesti alas. Nykyään en kerro hänelle oikeastaan mitään asioistani. Aiemmin yritin, häntä ei joko kiinnostanut tai sitten yritti lytätä tai vääristeli sanomisiani. Toivoisin toki kokevani vielä aidon rakkauden.
44vuotiaana tapasin naisen joka vei heti jalat alta. Hän on kaikkea sitä mitä olen naiselta toivonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
toivottavasti vasta edessäpäin... Nykyinen vaimo ei osaa edes kokata ja sen ainoat hyvät puolet katosivat 20 kiloa sitten.
Miehet: varokaa hääkakkua... siinä on jotain vastaava naisille kuin intin kiisselissä
Silti menit naimisiin vaikka et edes rakastanut naista vaan hänen ainoa hyvä puoli oli kroppa. Miksi ihmeessä? Miten tuollainen tyhmyys on edes mahdollista?
Olen eri, mutta voihan tuolle ihmiselle olla kuitenkin parempi olla vaimon kanssa, jota ei rakasta, kuin kokonaan yksin. Ei se ole tyhmyyttä, vaan oman hyödyn maksimointia. Otetaan se joka saadaan, kunnes se oikea osuu kohdalle.
27-vuotiaana. Nyt yhdessä oloa jo 12v ja naimisissa 9v. Kyllä kolmekymppisenä ehtii hyvin.
21 v. Oltiin molemmat liian ujoja. Vieläkin ajattelen häntä, nyt nelikymppinen.Hei Ap, voitko tehdä tästä taulukkogallupin, olisi kiva nähdä miten jakautuu numerot.
8 vuotiaana ja hänen kanssaan en ole koskaan ollut yhdessä, olemme ystäviä ja puhumme puhelimessa ja näemme parin vuoden välein. Olemme kuin samasta puusta veistettyjä, mutta aika ei vain koskaan ole ollut oikea, asumme kaukana toisistamme. Mutta ystävyys onneksi on jatkunut. Ymmärrämme toisiamme puolikkaasta sanasta.
21 vuotiaana tapasin nykyisen mieheni ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä, muistan vieläkin kuin näin hänet ensimmäisen kerran. Meillä on perhe ja vihdoin pystymme nauttimaan jo hiukan elämisestä taloudellisesti.
Olemme hioutuneet yhteen, alku oli intohimoista ja kiihkeää ja nytkin onnellista ja hyvää, toki se alun kiihkeys on laimentunut, mutta onneksi rakkaus pysyy. Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja lapset ovat jo teini-iässä, onneksi hoidimme parisuhdetta kun lapset oli pieniä ja nyt on kiva harrastaa yhdessä.