Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa miten tätimäistyitte - vertaistukiketju
Oon 46 v ja omasta mielestä näpsäkkä ja nuorekas. Edestäpäin. Nyt näin pari kuvaa itsestä sivusta päin ja mikäs täti Tomera niissä näkyykään. Mulla on lyhyt tukka ja se korostaa paksua niskaa ja tuhtia ylävartaloa. Näytän rintavalta maatalon pehroorinnalta, vaikka en edes ole ylipainoinen, ihan samalta kuin suvun vanhemmat rouvat. Naurattaa olla tällanen muhkea rouva. Kaveriakin nauratti, sanoi että no nyt on.
Kommentit (1764)
Jos näytänkin jo tädiltä, ei paljon puristele. Ei tän ikäisenä enää tarvitse olla se hemaiseva barbi. On kyl vapauttavaa, kun ei ole enää menkkoja, eikä mielialan vaihteluita. En olisi voinut kuvitellakkaan että 50+ vuotiaan naisen elämä on näin ihanaa. Lapset kasvatettu, vapaus mennä ja tehdä mitä haluan👍🏻
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei taida olla vielä maininnut pään kasvamista. Itselläni pää, siis koko kallo, on jotenkin suurentunut noin 30-vuotiasta lähtien. Mieskin huomautti asiasta. Tätä ei tietenkään yhtään imartelevammaksi tee se, että olen lyhyenläntä 153cm. Tällä hetkellä muistutan tikkukaramellia isoine päineni, koska olen vielä hoikka.
Pidän sitä yhtenä tätimäisenä piirteenä, että pääkallo alkaa jykevöityä. Toki myös miehillä tapahtuu samaa. Katsokaapa, miten isoja päitä vanhemmilla ihmisillä on suhteessa kehoon.
Kallon luusto ei kasva aikuisella. Rustot kuten nenä ja korvat kasvavat, mutta ei itse pääkallo. Sen sijaan olet voinut menettää kasvoista rasvaa ja hartioista lihaksia, joka voi tehdä päästä isomman ja luisemman näköisen. Myös selkäranka painuu kasaan vanhuksena, jolloin pään suhteellinen osuus ruumiista kasvaa.
Ei. Minullakin pää on isontunut koska parin vuoden takaiset lippikset ei mahdu eikä säätövara riitä.
Vappuna on kaikille ihan selvä, että kellekään ei mahdu se 35 vuotta vanha ylioppilaslakki. Tukka ei ole lisääntynyt. Ehkä se lakki on tosiaan kutistunut kaikilla kaapissa ;)
Hassutvaalit kirjoitti:
Että näin
Jokainen puolue hyväksyi linjauksessaan rajoitustoimet, rokotukset ym. Siis jokainen puolue.
Äänestättekö samat puolueet jatkoon? Äänestätte vapaudestanne eli olkaa tarkkana.
Kukaan yksilö ei kaada puoluekuria. Älkää siis äänestäkö entisiä alistajapuolueita jatkoon tai menetätte vapautenne!!!!
Lampaat äänestävät alistajansa jatkoon :(
Viimeisin vaihe tätimäistymisessäni on kun huomasin kaupassa alennuksessa lonkkatyynyn ja ostin sen. On aivan mahtavaa nukkua lonkkatyynyn kanssa ja purukiskot suussa. Mieheni suhtautuu tähän ymmärtäväisesti. Hänkään ei ihan nuori ole. Ikäiseni kolleega nukkuu samanlaisissa varusteissa plus uniapnealaite naamalla! En olisi nuorempana voinut kuvitella kuinka paljon varusteita voi tarvita nukkuessaan. Mutta nukun paremmin kuin koskaan silloin kun lapset oli pieniä. Nautin nukkumisesta.
Vaikka olen aina ollut luonnostaan hoikka, on nyt vyötäröstä ylöspäin, etenkin selän puolelle alkanut kertyä tavaraa. Jalat ovat laihat, ja alan näyttää karikatyyriltä. Leukapieliin on molemmille sivuille ilmestynyt jonkinmoiset rasvapussukat ja silmäluomet painuneet alaspäin. No ei mua nämä ulkonäköhommat haittaa, kunhan terveys pysyisi kohdillaan, huvittaa vain yhtäkkinen tätiytyminen.
Luonteessa sen verran muutosta, että ennen suurpiirteinen, huoleton ja menevä ihminen on nyt varautunut ja omissa oloissaan viihtyvä. Tätä mun on vaikeampi niellä. Johtuu kai jonkinlaisesta kyllästymisestä ja pettymisestä, kaikki menot tuntuu samanlaisilta ja jo nähdyiltä. Kaikki tuntuu turhalta ja typerältä. En haluaisi katkeroitua, vaan pitää sen nuoren ihmisen uteliaisuuden ja nähdä asioiden hyvät puolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menen mieluummin oopperaan kuin bändin konserttiin. Bändit on liian meluisia ja ihmiset heiluvat häiritsevästi ympärillä vaikka ennen olin eturivissä tanssimassa. Oopperassa kukin istuu paikallaan ja liikuttavissa kohdissa voi hiljaa, rauhassa tirauttaa pari kyyneltä. Kotona kuitenkin kuuntelen mielellään vanhoja punk-suosikkejani ja pojaltani salaa hänen soittolistaansa, kuten Lil Peeppiä.
Painoni on noussut nyt korona-aikana kymmenen kiloa, ja huomaan muuttuneeni naisena miehille näkymättömäksi. Olen myös vastikään täyttänyt 40 vuotta. Olen aina ollut huoliteltu ja tarkka ulkonäöstäni ja kuvitellut, että ulkonäön rapistuminen iän myötä tulee aiheuttamaan minulle kriisin. Kun näin sitten kävi, huomasin, että asia ei vaivaa minua mitenkään. En kadehdi nuorempia ja hoikempia kollegoitani enkä ikävöi miesten huomiota. Olen luonteeltani iloinen ja huumorintajuinen, ja ihmiset pitävät minusta. Koen myös, että ammattitaitoani arvostetaan. Nämä eivät katoa, vaikka kauneus katoaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olen normaalipainoinen ja kasvoistani aika söpön näköinen, huomasin myös tuon tätimäisyyden kun katsoin juhlissa otettua videopätkää itsestäni. Liikkeet hidastuneet ja kädet jotenkin vanhat ja koukkusormiset. Ihminen kun katsoo yleensä itseään vain edestä liikkumattomana, ei huomaa miten muut sinut huomaa. Ja siksi lähes kaikki ihmiset kuvailevat itseään ikäistään nuoremman näköiseksi. Aika harva on oikeesti.
Ilmeisesti on tätimäisyyttä murehtia pelkästään omaa fyysistä olomuotoaan. Henkisestä tätimäisyydestä ei tässä keskustelussa ole juurikaan mainintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tajunnut, miksi ihmiset suostuvat tätimäistymään. Itse ajattelin hypätä mummoksi ilman välivaiheita. Olen 43, kroppa ihan samanlainen hoikka kuin ennenkin ja pitkät hiukset. Ulkonäkö merkitsee yhä, vaikken olisikaan valmis kärsimään epämukavuutta sen takia.
Ikä näkyy rohkeutena elämänasenteessa, mutta myös pienissä asioissa. Suosin vaatteissa parempaa laatua, ketjuliikkeiden halvat rytkyt kauhistuttavat. Terveellinen ruoka kiinnostaa aiempaa enemmän eikä tupakkaa tulisi enää mieleen polttaa, kun on tajunnut, että voi joskus kuollakin. Urheillessa pelkään loukkaantumista aiempaa enemmän, esim. maastopyörällä ja ratsastaessa. Luonto on entistä tärkeämpi ja jokainen kesä ihme, nuorena vuodenajat meni vähän kuin siellä taustalla.
Kroppa on kuosissa joo, mutta henkinen kasvu jäänyt välistä? Tiesitkö että kropan "tätimäistyminen" johtuu isolta osalta hormoneista? Ja kun hormonihommat alkaa muuttua, vartalo voi muuttua jopa vuoden sisällä tunnistamattomaksi, vaikka kuinka kuntoilisit ja söisit terveellisesti. Itsekin olin sellainen ikihoikka, kunnes ykskaks, vartalo olikin pötkylä, naama roikkui ja lihaksista kadonnut voima. Tukka ohentui myös niin ettei enää kehtaa pitkänä pitää. Kasviksia, lenkkeilyä ja pilatesta entistä enemmän, mutta tätiytymisen tahti on vahvempi. Itse kyllä tiesin että tätiytyminen oli edessä, enkä sortunut tähän klassiseen täälläkin usein kuultavaan: "mä en tajuu, miks joku meikkaa, mulla on täydellinen iho", "en ymmärrä miten kukaan lihoo/sairastuu/urheilee/joutuu onnettomuuteen/suihkuttelee päivittäin/värjää hiuksia/köyhtyy/sijoittaa/ei ole astronautti/on tekemisissä ikävän ihmisen kanssa/jne. Sillä olen semmonen viisas täti jolla riittää ymmärrystä elämän monimuotoisuuteen. Luulen että niin on onneksi suurin osa.
Avioliitto, omaishoitajana olo ja lasten saaminen tätiyttivät yllättäen.
Hiukset saivat valkoisia korostuksia esikoisen synnyttyä.
Vaatteet eivät enää mahdu.
Olin aina perusterve, kunnes.. Lasten saanti jätti jälkensä.
Nyt on kipuja ja kolotuksia ja stressaan helpommin. En koe sosialisointia ja urheilua enää mielekkäinä..
En meinaa tunnistaa itseäni nuoruuden valokuvista!
Minua ei lastentekovuosien jälkeen ole kelpuutettu töihin, en ole edes 40v.
Koronavuodet ovat vieneet uskon 'normaaliin' paluusta. Nämä kaksi vuotta ovat rasittaneet mieltä ja kroppaa kovin.
Ehkä kriisit ja vastuut vaan veivät reippaan ja nuorekkaan neitokaisen mennessään, ja sen tilalla on vähän kypsempi versio itsestä.
Viisautta on ehkä tullut ripaus lisää, ura ja ulkonäkö eivät ole niin tärkeällä sijalla.
Mietin nykyään enemmän yhteiskunnan tilaa, sen rapautumista ja Kristuksen paluuta.
Mutta.. Toivoa vielä on, toivon joskus pääseväni parempaan fyysiseen kuntoon, ja haaveilen välillä, jos uskaltaisin leikata hiukset vähän aikuisemmiksi ja siirtyä trikoomuodista johonkin tyylikkäämpään suuntaan. Mutta mukavuus edellä ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pian 46, ja en ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa fyysisesti. 49 kiloa ja 160 senttiä, urheilua päivittäin. Lopetin syksyllä alkoholinkäytön ja elämän fest-rökarena. Lapset jo sen verran isoja, että jää aikaa lukemiseen, reseptien testailuun, Netflix-bingetykseen, musiikki-intoiluun, treffeihin, harrastamiseen,
pian ehkä opiskeluunkin. Asiantuntijatyössä tienaa ok, sijoituksiin jää rahaa ja vapaaehtoistyössä saa maailmantuskaa lievitettyä.
Tottakai naama on rupsahtanut: rypyt silmien ympärillä ja otsassa, huulet kaventuneet, jotain rasvapatteja tai näppylöitä ilmestynyt eri puolille kasvoja ja perusilme on ’bitch please’.
Mutta kaikkea ei voi saada samanaikaisesti.
Täytän tänä vuonna 40, enkä tiedä miten täti olen. En ole koskaan edes ajatellut asiaa. Varmaan minusta kyllä näkee, minkä ikäinen olen, vaikka olisin kuinka hoikka.
Mutta en ymmärrä kyllä, miksi "tätimäisyys" on jokin väistämätön tila, joka on vain hyväksyttävä? Miksi vanhenemisen pitää olla alistumista? Olisi tietysti hyvä edes ensin määritellä se tätimäisyys. Sanasta "tantta" ja "tätimäinen" tulee minulle ensimmäisenä mieleen sellainen pönäkkä pankkivirkailija, mutta tämän ketjun perusteella tätimäisyys onkin itse asiassa "mammamaisuutta", sellaista kun keski-ikäisellä äiti-ihmisellä tulee kiloja lisää ja vaatteet on trikoopaitoja, hiukset kananp*rsetukkaa ja naama turvonnut, silmien alla pussit. Toisaalta joidenkin mielestä "tätimäisyys" on villashaaleja, harmaita nutturoita, sukkien neulomista ja kyyryssä kulkemista, mikä taas minun mielestäni olisi enemmänkin jo mummomaisuutta.
Kaikissa näissä määritelmissä on kuitenkin ollut yhteistä se kilojen kertyminen ja vyötärön katoaminen. Onko siis ymmärrettävä, että tätimäistymisen voi välttää vaikka loppuun asti, jos pysyy hoikkana kuten Aira Samulin ja Lenita Airisto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen masentunut. Olen aina ennen ollut 10v ikäistäni nuoremman näköinen. Nyt yksi vanhempi tuttu ihmetteli kuinka ei tunnista minua ollenkaan...näki viimeksi noin 25v sitten. No, jos olin 30v kakskymppisen näköinen, niin PITÄÄKÖ 55v olla kakskymppisen näköinen??? Kai sitä voi muuttua, etten ole enää se alipainoinen mustatukkainen poikamaisen näköinen lauta vaan jo harmaahiuksinen 55v nainen ja äiti? Miksi muuttuminen on niin outoa, että pitää ihmetellä?
Onko hyvä vai huono, jos joku 40v jälkeen nähtyään huudahtaa, että et ole muuttunut yhtään? Miksi sitä tavoitellaan?
Tätimäisyys on asenne. Aika paljon plus 5-kymppisiä työkavereita, joita ei uskoisi ikäisikseen, koska ovat mukana ajassa, näyttävät laittavan aikaa meikkaamiseen, kivojen vaatteiden käyttöön ja ovat positiivisia. Toki joku saattaa joskus mainita tyttärensä menoista yms, koska ovat tehneet lapsen yli 40-vuotiaina.
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 40, enkä tiedä miten täti olen. En ole koskaan edes ajatellut asiaa. Varmaan minusta kyllä näkee, minkä ikäinen olen, vaikka olisin kuinka hoikka.
Mutta en ymmärrä kyllä, miksi "tätimäisyys" on jokin väistämätön tila, joka on vain hyväksyttävä? Miksi vanhenemisen pitää olla alistumista? Olisi tietysti hyvä edes ensin määritellä se tätimäisyys. Sanasta "tantta" ja "tätimäinen" tulee minulle ensimmäisenä mieleen sellainen pönäkkä pankkivirkailija, mutta tämän ketjun perusteella tätimäisyys onkin itse asiassa "mammamaisuutta", sellaista kun keski-ikäisellä äiti-ihmisellä tulee kiloja lisää ja vaatteet on trikoopaitoja, hiukset kananp*rsetukkaa ja naama turvonnut, silmien alla pussit. Toisaalta joidenkin mielestä "tätimäisyys" on villashaaleja, harmaita nutturoita, sukkien neulomista ja kyyryssä kulkemista, mikä taas minun mielestäni olisi enemmänkin jo mummomaisuutta.
Kaikissa näissä määritelmissä on kuitenkin ollut yhteistä se kilojen kertyminen ja vyötärön katoaminen. Onko siis ymmärrettävä, että tätimäistymisen voi välttää vaikka loppuun asti, jos pysyy hoikkana kuten Aira Samulin ja Lenita Airisto?
En aio ikinä olla tantta. Yksinkertaisesti kieltäydyn olemasta tantta.
Vierailija kirjoitti:
Itse oikeestaan haluaisin jo tässä44vuoden iässä muittua ulkoisestikin vähän enemmän ikäsekseni. Tyylikkäästi. Kuljen aina legginsseissä tai jossain rennoissa vaatteissa vaikka ikäni puolesta voisin pukeutua vaikka mihin upeisiin asuihin joita ihailen kun näen jollain toisella.
"Upeasti pukeutuminen" vaatii hirveästi energiaa ja kiinnostusta ja rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olen normaalipainoinen ja kasvoistani aika söpön näköinen, huomasin myös tuon tätimäisyyden kun katsoin juhlissa otettua videopätkää itsestäni. Liikkeet hidastuneet ja kädet jotenkin vanhat ja koukkusormiset. Ihminen kun katsoo yleensä itseään vain edestä liikkumattomana, ei huomaa miten muut sinut huomaa. Ja siksi lähes kaikki ihmiset kuvailevat itseään ikäistään nuoremman näköiseksi. Aika harva on oikeesti.
Videolta tosiaan näkyy se koko olemus eri tavalla kuin fotoista. Se voi olla karmivaa :)
Näytin yhtäkkiä mummoltani.
Hiukset kihartuvat ja paksuuntuvat iän myötä, eihän tässä näin pitänyt käydä. Minusta tulee varmaan Kike Elomaa -mummo. Kropankin ottaisin mielelläni, mutta näillä elintavoilla ei ole siitä toivoa. Puoluekantaa en aio matkia..