kun 19v pelkää mennä armeijaan, miten autan

Itse olin aikoinaan intissä vuorokauden, paskempaa paikkaa saa hakea.

Sivariin jos ei totaalikieltätyminen onnistu. Kukaan vähänkään järjellinen ihminen ei mene armeijaan.

Jos tietää etukäteen keskeyttävänsä, ei kannata mennä. Siitä tulee vaan epäonnistumisen kokemus. Ensin lykkäystä opiskelujen takia tai lääkärin päätöksellä. Sitten voi miettiä, mitä tekee. Pojan kannattaa soittaa Aluetoimistoonja kertoa tilanne rehellisesti, niin neuvovat. Tai sitten mil.fi -sivulta hakea lykkäyslomake. Ei ehkä kannata vielä tehdä lopullista ratkaisua, koska parin vuoden päästä voi olla jo eri mielellä.

Tällaisia "miehiä" kasvaa yksinhuoltajien pojista.

Ottakaa muut oppia ap:n ongelmasta ja kasvattakaa lapsianne, ettei käy näin.

Vierailija kirjoitti:

Millos meinasit, että itsenäistymisen voisi aloittaa? Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen epämieluisa asia poikasi elämässä. Jotkin asiat elämässä vaan tulee hoitaa.

Tuohan on kamala neuvo, että epämieluisat asiat tulisi hoitaa. Itse yritän opettaa lapsilleni että mikään elämässä ei ole pakko, mutta seuraukset pitää kestää ja asiat sitten hoidettava toisin.

Itse en pakolla ole elämässäni tehnyt mitään. Teen mitä haluan.

Täällä on turha kenenkään sanoa mitään tähän. Jos nuori ei halua armeijaan, niin kai hänellä on siihen syynsä. Älkää yrittäkö pakottaa, sillä pakottamisella on aina huonot seuraukset ja sellaiseen meistä kukaan ei halua olla syyllinen.

EN KOMMENTOI.

löytyiskö sieltä esikunnasta neuvoja ja apua? voisi myös jutella jonkun armeijan käyneen kanssa.

Jos ei oikeasti ole burn outia, loppuunpalamista tai muuta terveys tms. ongelmaa - niin tsemppaa, kyllä nuori mies kasvaa - kehu ja kannusta!

Monet vanhemmat vain tukevat lastensa pekoja ja huonommuuden tunteita, liian empaattisina - kun joskus  pitä vaan rohkaista lastaan kohtaamaan pelkonsa ja kestämään alkuvaikeuksia, kunnes sitten helpottaa ja voi olla ylpeä itsestään.

Kerro, että moni muukin nuori mies pelkää ja jännittää samalla tavalla.

Toki jos jotain vakavaa meneillään, niin sitten eri asia.

Käykää yhdessä läpi vaihtoehtoja ilman eri vaihtoehtojen arvojärjestykseen laittamista: siviilipalvelus, armeijan lykkääminen, armeijan käyminen heti alta pois, armeijaan meneminen ja jos käy täysin mahdottomaksi siellä, niin keskeyttää ja palaa sinne myöhemmin/ keskeyttää ja ei palaa sinne vaan siirtyy siviilipalvelukseen/ keskeyttää ja ei palaa armeijaan eikä mene siviilipalvelukseen vaan ottaa lääkärintodistuksella vapautuksen. Mikään vaihtoehto ei ole katastrofi ja pitkässä juoksussa asia käy elämässä aika merkityksettömäksi, jos ei päästä sukulaisia ja tuttavia pojan kimppuun päsmäröimään. 

Vierailija kirjoitti:

Korona aikana tilanne on hieman muuttunut ja muistaakseni nykyisin armeijassa ollaan 3 viikkoa yhteen menoon ja sitten pääsee pidemmälle lomalle.

Vierailija kirjoitti:

Intissä on nykyään tyttöjä lohduttamassa. Kännykät taskussa mennään ja simputtaminen on kielletty. Lomat pyörii koko ajan kun niitä ei saa enää polttaa turhan takia.

Neljä viikkoa palvelusta ja kaksi lomaa. Mitä ihme velliperseitä nykynuoret ovat? Onko ap poika ollut edes yötä poissa kotoa yksin? Vain aina äiti mukana?

Vierailija kirjoitti:

Armeijaan vaan. Minäkin olin arka ja pelkäsin sotaväkeä.

Ja minut laitettiin kovimpaan osastoon, mitä armeijalla on. Koska en valinnut mitään etukäteen.

Sissi/Laskuvarjojääkärit.

Siellä oppi sen, että jokainen mies on yhtä tärkeä. 

Ja itseluottamus oli kova. 

Kaikki oli pelkästään hyväksi myöhemmälle elämälle

Muuten hyvä tarina mutta noihin joukkoihin ei oteta kuin niitä jotka sinne erikseen hakevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona aikana tilanne on hieman muuttunut ja muistaakseni nykyisin armeijassa ollaan 3 viikkoa yhteen menoon ja sitten pääsee pidemmälle lomalle.

Vierailija kirjoitti:

Intissä on nykyään tyttöjä lohduttamassa. Kännykät taskussa mennään ja simputtaminen on kielletty. Lomat pyörii koko ajan kun niitä ei saa enää polttaa turhan takia.

Neljä viikkoa palvelusta ja kaksi lomaa. Mitä ihme velliperseitä nykynuoret ovat? Onko ap poika ollut edes yötä poissa kotoa yksin? Vain aina äiti mukana?

Se on kuule nykyään oikeasti monessa suhtessa kovempaa kuin ennen. Nuo neljä viikkoa ollaan nykyään pääosin metsässä eikä sieltä paljon kasarmilla käydä tai iltavapaalle päästä. Harjoituksia voi olla aamusta iltaan. Kun minä olin aikanani armeijassa niin lomia oli kyllä paljon vähemmän mutta se itse palvelus oli monesti lunkimpaa ja illat istuttii pääosin sotkussa munkilla.

Nyt oma poika juuri intissä ja täytyy sanoa ihan rehellisesti että ovat monesti kovemmilla kuin itse olin vaikka kotona ovatkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Armeijaan vaan. Minäkin olin arka ja pelkäsin sotaväkeä.

Ja minut laitettiin kovimpaan osastoon, mitä armeijalla on. Koska en valinnut mitään etukäteen.

Sissi/Laskuvarjojääkärit.

Siellä oppi sen, että jokainen mies on yhtä tärkeä. 

Ja itseluottamus oli kova. 

Kaikki oli pelkästään hyväksi myöhemmälle elämälle

Niinpä niin. Mitä nyt LJK:hon joudut hakemaan erikseen jo kutsunnoissa + monivaiheset pääsykokeet siihen päälle.

Kyllä lukio kannattaa olla hoidettuna alta pois ennen inttiin menoa, koska jälkeenpäin lukioasioihin palaamienn voi olla vaikeaa. Varmaankin lisää lykkäystä voisi saada.

M35

Tuo on paha tilanne. Vaikka nykyään huudellaan, että armeijassa ei ole enää mitään kuria ja pelkkää pullamössöilyä, niin ei kukaan voi kieltää, etteikö se olisi raskasta etenkin, jos on minkäänlaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistusta tai muita mielenterveydellisiä ongelmia. Terveellekin nuorelle se on raskasta mennä yhtäkkiä vähintään puoleksi vuodeksi täysin tuntemattomaan ympäristöön kun on aiemmin tottunut siihen, että saa asua kotona ja on vapautta tehdä mitä haluaa. Ja totta se edelleen on, että kyllä siellä fyysistä suorituskykyä vaaditaan, samoin kurinalaisuutta ja kuuliaisuutta. Vaikka missään huippukunnossa ei tarvitsekaan jokaisessa tehtävässä olla, pitää jaksaa kannatella taisteluvarustusta, P-kaudella käydä taistelukoulutuksia ja jaksaa esimerkiksi maasto-olosuhteissa. Ei missään nimessä ole helppo muutos nuoren elämään. Tärkein kysymys on, haluaako poika todella inttiin? Koska jos ei, kannattaa nyt jo alkaa järjestelemään mahdollisuutta suorittaa siviilipalvelus. Toinen vaihtoehto on hakea B-palveluskelpoisuutta, jonka turvin pääsisi enemmän mielyttäviin tehtäviin (kirjuri, lääkintämies ilman taistelukoulutusta), joihin on huomattavasti helpompi sopeutua. 

Jos kyseessä ei ole mikään mielenterveydellinen ongelma (tästä kannattaa käydä ehdottomasti puhumassa lääkärissä!), suosittelen ainakin kokeilemaan. Sinne sopeutuu yllättävän nopeasti, parin viikon jälkeen on jo tottunut niihin rutiineihin ja sääntöihin. Lisäksi kaikki asepalveluksen suorittajat ovat siellä samalla viivalla. Kukaan ei tiedä, millainen poika on ollut ennen inttiä ja mitä tulee tulevaisuudessa tekemään. Kenelläkään ei ole ennakko-oletuksia tai -asenteita poikaa kohtaan. Tuota voi ajatella hyvänä mahdollisuutena avata uusi sivu elämässä ja kokeilla jotain, mitä ei aivan varmasti mistään muualta saa. Jos pelottaa muiden kanssa toimeen tuleminen niin riittää, kun on huumorintajuinen, asiallinen ja kykenee kohtaamaan kanssaihmiset ihmisinä. Tuo ahdistus tuntemattomista ihmisistä painaa suurinta osaa asepalvelukseen lähtijöistä, joten liikaa ei kannata ennakkoon sitä stressata. 

Vapautus tai jalkapanta. Itsekin skippasin intin mm. noiden syiden takia ja olen pärjännyt erinomaisesti yliopistossa ja sen jälkeen työelämässä

Oli kyllä silloin mielessä kaikkea muuta kuin pelkoa, ei tietenkään hauskaakaan mennä sinne.

Miten isoisän aikaan jo nuoret oli jo aikamiehiä tuossa iässä ja sosiaalinen elämäkin oli jo tullut tutuksi ja miehekkäitä noin muuten.

Omalla pojalla oli myös samanlainen intti kauhu noin kuukausi ennen palvelukseen astumista 1/19. Vein autolla portille asti ja siinä vielä meinasi itku päästä, myös minulta. Sinne käveli kuitenkin Panssariprikaatin portista sisään ja puoli vuotta myöhemmin korpraalina ulos. Sai itseluottamusta omiin kykyihin ja muutaman uuden kaverin.